HEI HUOMENTA IHANAT!
Aamuenergiat ei ota loppuakseen, joten nautitaan niistä niin kauan kuin energiaa riittää. Tällä viikolla olen huomannut olevani tuotteliain näin heti aamusta.
Mä olen viime aikoina miettinyt sitä, kuinka paljon itse kullakin ruoska viuhuu. Varsinkin näin uuden vuoden ja vuosikymmenen alussa. Kurjistutaan liian tiukalla dieetillä ja kenties omilla teoillamme lasketaan elämänlaatuamme. Jopa merkittävissä määrin. Pahimmassa tapauksessa leikitään sillä tärkeimmällä eli terveydellämme. Mitäs jos annettaisiin itsellemme vähemmän ruoskaa ja enemmän rakkautta. Ainakin me terveet, jotka siihen pystymme ilman rajoitteita. Ja jälleen nämä sanat tulevat sellaisen ihmisen kynästä, joka on läpikäynyt kaikki dieetit mitä maa päällään kantaa. Normaalipainoisena, hoikkana nuorena aikuisena ajatellut, että olisin ehkä ihmisenä parempi, jos painaisin 48 kiloa. Sen 52,5 kilon sijaan. Tavoitteeni saavutin kaalikeittodieetin, paaston ja juoksulenkkien avulla parissa viikossa. Olo oli kaikkea muuta kuin hyvinvoiva. Olin väsynyt, ärtynyt ja itsetuntoni oli nollassa. Farkut tippuivat päältä ja rintsikat jäivät vailla täytettä.
Näin jälkikäteen olisin valinnut ruoskan sijaan rakkauden. Mutta joskus meidän on pakko elää tiettyjä elämänvaiheita viisastuaksemme. Koska virheethän on niitä, mistä elämässä opimme. Sen takia omat mokat ja ajatusharhatkin on hyvä ottaa oppimismielessä. Just puhuttiin siitä itsensä rakastamisesta ja hyväksymisestä täällä. Siitä, miten se on mun mielestä (ja monen ihan tutkijankin mielestä) avaintekijä hyvinvoinnissamme.
Ruoska ei vain viuhu omasta toimestamme kohdistuen itseemme, vaan löysin muutamia muitakin tilanteita, jossa ruoskan sijaan voisi ehkä olla tarpeen keskittyä muunlaiseen motivoimiseen. Mikäli siis tuota ruoskaa voi edes motivointikeinoksi kutsua.
Yrityksen tärkein tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Näin sanoo osakeyhtiölain viides pykälä ja näin sen vissiin sitten kuuluu olla. Mutta millä kustannuksella tätä viidettä pykälää toteutetaan…työntekijöiden hyvinvoinnin kustannuksella? Miten yrityksen kävisi, jos yritysjohto viuhuttaisikin ruoskan sijaan hyvinvointisauvaa, joka taikoisi yritysjohdolle kaiken empatiasta työntekijöiden hyvinvoinnin tärkeyden ymmärtämiseen? Koska työntekijäthän loppupeleissä ovat yrityksen tärkein voimavara.
Itse näen asian niin, että jos yritys haluaa tuottaa voittoa, niin sen on panostettava työntekijöiden hyvinvointiin. Vanhanaikainen tulos tai ulos -menetelmä on edelleen käytössä, varsinkin monessa pörssiyhtiössä (ja kyllä, ymmärrän miksi), mutta vääränlaisella tai puutteellisella motivoinnilla ei voi syyttää kuin itseään, jos ei tulosta synny. Työntekijöiden suuri vaihtuvuus varmasti on indikaattori myös yritysjohdolle jostain, eikö? Mitäs jos tuo ruoska korvattaisiinkin merkityssauvalla, jota viuhuttamalla samalla yrityksen jokainen työntekijä kokisi roolinsa merkitykselliseksi yrityksessä? Veikkaan, että sitä myötä työntekijöiden vaihtuvuus pienenisi ja tuo osakeyhtiölain viides pykälä täyttyisi.
Myös meille vanhemmille soisi välillä ruoskan sijaan rakkautta. Milloin ruoskimme itseämme tuntiessamme riittämättömyyttä, milloin lapsiamme parempiin suorituksiin koulussa tai harrastuksissa. Riittämättömyyttä tuntee varmasti jokainen vanhempi joskus, mutta koen, että ei se ainakaan helpota riittämättömyyden tunteessa, jos soimaamme siitä itseämme lisää. Itsekin koen joskus aikataulujen takia riittämättömyyttä. Silloin raivaan kalenterista tilaa lapsille. Ja pitäydyn tuossa suunnitelmassa. Laitan puhelimen sivuun ja omistan koko illan lautapeleille, herkuttelulle sekä mikä tärkeintä, niille rakkaille lapsille ja läsnäololle. Otan opikseni, mutta en ruoski itseäni.
Kuinka helposti sitä kertoo äänenpainollaan ysin keskiarvon lapselle, ettei ole tyytyväinen 7+ hissan kokeen numeroon? Miksei vain voisi sanoa, että ihan hyvin meni – ensi kerralla menee sitten vielä paremmin. Jos tähän edes tarvetta on. Mä muistan pelänneeni näyttää huonoja koenumeroita kotona. Se oli ihan kamalaa. Tuntui, että kokeesta piti saada hyvä numero (ysi tai kymppi) tai muuten sitä olisi jotenkin huonompi kuin muut. Vaikka lopulta en muista, että kukaan olisi mulle kertaakaan huutanut tai edes kertonut äänenpainollaan olevansa pettynyt. Mua rakastettiin kasin keskiarvolla ja se riitti.
Tällaisia ajatuksia mulla heräsi yhtenä kauniina ja kuulaana pakkaspäivänä lenkillä. Kun kävelin hissukseen luonnosta nauttien pari tuntia. Tuntien pikkupakkasen poskillani, aurinkolasit silmilläni. Ilman sykemittarin piipityksiä sykerajoista. Ilman kiirettä mihinkään. Ilman painetta hengästyä. Ilman kilometritavoitteita. Tyytyväisenä just siihen olotilaani. Sellaisena kuin olin. Elämässä ei ole koskaan liikaa rakkautta. Muistetaan tuhlata sitä ihan huolella – se kun ei tuhlaamisesta kulu ♥
KIVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,
