Siitä, että ystävä saa sinut kikattamaan vedet silmistä valuen. Itkemään vuolaasti ilman estoja, kun on tarvetta itkulle. Siitä, että saat olla ihan oma aito, ihana itsesi ja tiedät, ettet tule tuomituksi. Siitä, että voit luottaa ystävään. Tiedät, että hän ei viljele puukkoja, kun käännät selkäsi.

Siitä, että juttu jatkuu siitä, mihin se on vuosia sitten jäänyt. Että hänen kanssaan voit puhua ihan mistä vain maan ja taivaan välillä. Myös niitä omia hölmöjä juttujasi ilman pelkoa, että toinen pitäisi sinua vähän vinksahtaneena. Siitä, että hän toimii valona, kun kuljet pimeitä teitä.

Siitä, että näin ystävänpäivänä voit tuntea pienen piston sydämessäsi häntä ajatellessasi, kun olet ollut laiska hoitamaan ystävyyssuhteita. Kuten kerroin joskus, niin yksi hyvinvointini kompastuskivi on se, että olen hieman laiska pitämään ystäviin yhteyttä. Tai no, miten määritellään laiska. Mutta onnekseni mun ystävät ovat ihan samanlaisia 🙂 Me ollaan kaikkien mun ystävien kanssa luonteeltamme sellaisia, että tykätään nyhjätä perheen kanssa kotioloissa. Mutta ei kieltäydytä, kun ystävä ehdottaa treffejä.

Ja silloin kun nähdään juttu luistaa ja sitä hokee ääneen, että pitäisi nähdä useammin. Silloin kun nähdään se on laatuaikaa isolla ällällä.

Kodin ulkopuolisten ystävien lisäksi mulla on etuoikeus jakaa elämäni parhaimman ystäväni kanssa näiden seinien sisällä. Tuo ystävyys on sellaista, että vaikka ei puhuttaisi mitään, niin mun bff tietää, mitä ajattelen. Osaa kannustaa silloin kun itse edes en tajua, että pieni pep talk piristäisi päivän. Osaa ottaa halaukseen, kun sitä eniten tarvitsen. On just se rehti ja rehellinen ystävä, joka pitää mun puoliani, vaikka mitä tapahtuisi. Kantaa, kun en jaksa kävellä. Laskee takaisin maan pinnalle, kun leijun liikaa pilvissä. Ystävän kanssa jaettu elämä on kaksi kertaa ihanampaa.

Meillä on tänään 16 vuotiskihlajaispäivä. Muistan vieläkin tuon helmikuisen lauantain, kun eteeni polvistuttiin. Kihlasormus sormessa symboloi mulle rakkautta ja lupausta yhteisestä loppuelämästä, mutta myös tuon kihlajaispäivän jälkeen syvää ystävyyttä. Mun ystävyyssuhteisiin kuuluu rakkauden eri muodot. Ehkä se on se, mistä mä tunnistan mun ystävät. He ovat kaikki mulle kovin rakkaita ♥

♥ IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ ♥

PS. olen onnekas, että mulla on kotona myös kaksi pikkuystävää. Sellaisia, jotka ilostuttavat päivittäin monta kertaa. Kuvan herkkuihin kyseltiin ohjetta IG Storyn puolella. Cookie dough browniesien ohje löytyy täältä. Hieman kuopus sitä muokkasi oman näköisekseen, kuulemma. Äitinsä tyttö 😉

HELLUREI!

Enpäs muista ihan heti, koska viimeksi unenlaatu olisi ollut yli 90%. Jotenkin oli niin kotoisaa nukkua laskevan katon alla, tuulen puhinaa ja peltikaton pauketta kuunnellen. Tällä kertaa tuo karvainen (tai se karvaisempi) herrasmieskaveri ei ollut onneksi moksiskaan myräkästä. Joskus pienempänä läähätti yhden yön paukkuvan peltikaton takia. Hyvät unet luovat erinomaisen pohjan alkavalle viikolle.

Tänään lounasaikaan vatsan kurnintaan havahtuessani suuntasin työhuoneesta jääkaapille ja mietin, että mitä ihmettä sitä söisi. Illalla saapuu viikon ruokalähetys, joten hirveästi en ihan heti saanut päähäni lounasvaihtoehtoja. Kunnes muistin tuon yhden all time favoriten, nimittäin uppomunat. Meidän äiti oli mestari tekemään uppomunia ja kädestä pitäen mulle joskus opetti niitä tekemään. Mihin lie oppi kadonnut vuosien varrella, mutta voin kertoa, että tänään vuosien jälkeen moisia keitellessäni ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Mulla oli loppujen lopuksi viisi uppomunakokelasta odottelemassa paistetun kasvishässäkän päälle pääsyä. Kolme niistä muistutti enemmänkin valkoista rihmastoa kuin uppomunaa. Yksi oli sellainen semi onnistunut liian kovalla keltuaisella ja yksi semi plus onnistunut.

Kuten kuvista huomaatte, niin nuo rihmastot eivät päässeet kuviin.  Itse asiassa tuntuu pahalta sanoa tämä, mutta ne joutuivat roskiin, sillä rihmasto oli niin pientä, että meni reikäkauhasta läpi. Huomasin yhtäkkiä kesken munien upotuksen kikattavani itsekseni. Vastoinkäymisistä huolimatta. Saatoin kikatuksen keskellä päästää myös muutaman hyvätahtoisen ärräpään.

Koska kyseessä on mun keittiö, on siellä myös mun säännötkin.

♥ keittiööni ei saa astua pahantuulisena
♥ keittiössäni saa ja pitää eläytyä tunteidensa vietäviksi
♥ stressi ei kuulu keittiööni
♥ keittiössäni noudatetaan soveltavan ruoanlaiton tieteenalaa
♥ jos itse pääkokki on syvällä työn touhussa, niin ei kannata tulla kyselemään olenko nähnyt hukassa olevia luistimia, terotinta tai collegehousuja, sillä vastaus on pääsääntöisesti ”en ole”, vaikka olisinkin
♥ työtasoja tulee pyyhkiä sitä mukaa, kun ne likastuvat
♥ likaiset astiat laitetaan suoraan astianpesukoneeseen ja jos kone on täynnä se tyhjätään
♥ mikäli jääkaapissa huomaa epämääräisen vastaan kävelevän ”asian” tulee se toimittaa jäteosaston haltuun
♥ vehnäjauhopurkkiin ei tule jättää desin mittaa odottamaan seuraavaa kertaa
♥ mikäli hunajapurkin laittaa alassuin kaappiin tulee olla varma, että korkki on kunnolla kiinni

Palatakseni noihin uppomuniin…onkohan sen pakko olla väkiviinaetikkaa, mitä veteen lorauttaa? Kun mulla oli vain valkoviinietikkaa. Josko tuo koostumus ei sen takia ollut ihan nappi. Jatkan harjoituksia, nyt kun onneksi kananmunien todettiinkin olevan terveellisiä 😉

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. viime viikolla vinkkasin Gwynnien inspiroivasta ruokakirjasta, tänään vinkkausvuorossa kuvissa näkyvä Delicious Ella. Kirja, jossa ei myöskään ole liian kimurantteja reseptejä, vaan ne perustuvat tuoreisiin raaka-aineisiin ja hyvän mielen luomiseen.