tiistai 11. helmikuun 2020

Kahvin kittaajasta teen nauttijaksi

HEIPPAHEI!

Jos joku olisi vielä pari kolme vuotta, tai saatikka vuosi sitten kysynyt multa, että voisinko kuvitella juovani teetä enemmän kuin kahvia, olisin pyöräyttänyt silmiäni ja huudahtanut, että en missään nimessä. Tykkään teestä, mutta olen ollut pahemman luokan kahvin kittaaja jo kuusivuotiaasta lähtien. Aina siitä asti, kun Terttu-mummu opetti mulle, miten kahvin kanssa syödään keksiä. No tietysti niin, että keksi dipataan kahviin ja kokeillaan nopsaa kalastaa löllöstynyt keksi suuhun. Kahvin loputtua kauhotaan lusikalla keksit mukin pohjalta. Ah!

Teehen sain ensimmäisen kosketuksen esiteininä ratsastusleireillä, joissa poikkeuksetta aina oli aamu-, väli- ja iltapalaksi Liptonia ja näkkileipää. Margariini näkkärin päälle oli luksusta, teehen ei maitoa lorauteltu. Silloin päätin, että tee on mun osaltani nähty. Ei ollut mun juttu. Kunnes esikoista imettäessäni jouduin luopumaan monesta ruoka-aineesta pikkuisemman kovien vatsanvääntöjen takia. Muistan pitäneeni pari päivää valkoinen tee + voileipäkeksi -dieettiä. Jep, maidon koostumus meni vetiseksi ja itse voin huonosti. Mutta tuolloin sain kipinän teen juomiseen. Se jotenkin rauhoitti koliikinhuuruisten öiden jälkeen.

Kaapistamme alkoi löytymään yhtäkkiä Keisarin Morsianta, Sadepäivien Iloa ja Uskollista Ystävää. Ja hei yksi ihana uskollinen ystäväni, joka on teenjuoja varmastikin ilahtui, että tarjolla alkoi olemaan hänen meillä kyläillessään muutakin kuin sitä perinteistä keltapussista 🙂 Jos en nyt juonut teetä ihan päivittäin, niin ainakin viikottain. Kunnes vuosi sitten hampaiden valkaisun jälkeen päätin vähentää kahvinjuontia radikaalisti. Ei sen takia, että se värjää hampaita, sillä niin monet teelaadutkin tekevät, vaan sen takia, että elin elämäni tuskallisimmat pari vuorokautta.

Ne kahviniksat olivat niin järkyttävät, että en ollut ennen kokenut moista. Päänsärky, tärinä ja kokonaisvaltainen fyysinen sekä henkinen pahoinvointi sai mut kurvaamaan apteekin kautta kotiin. Kofeiinitabletit auttoivat pahimpaan tärinään. Tuon jälkeen päätin, että en halua olla mihinkään noin koukuttunut kuin olin kahviin.

Aamukahvista en luovu, en todellakaan. Se edustaa mulle sellaista henkireikää. Aamulla tulee juotua pari kuppia kahvia vaahtoavalla kauramaidolla, mutta sitten saattaa olla, että ei enää tule juotua kupin kuppia koko päivänä. Varsinkin kotitoimistopäivinä. Vieläkin illalla iskee joskus pääkipu. Pieni pirulainen siellä pään sisällä jumpsuttaa vasaralla ja vaatii päivittäistä kahviannostustaan. Enpäs ole antanut periksi.

Sen sijaan teetä tulee juotua tällä hetkellä kolmesta neljään kuppia päivässä. Töissä ja kotona. Rakastan teetä ja siinä missä itse käytän pussiteelaatuja hifistelee mieheni niillä irtoteillä. Mä kerran kokeilin valmistaa irtoteetä sellaisella siiviläpihdillä, mutta mun teekuppi oli täynnä putua. Mies välillä valmistaa mulle teen irtoteestä ja onhan se hyvää. En tiedä eroaako se oikeasti pussitetusta teestä, vai kuvittelenko vain, mutta maku on jotenkin syvempi.

Mä rakastan rooibos-teetä ja kaiken maailman yrttiteesekoituksia. Mun tämän hetken lemppariteemakuja ovat:

Pirkka Luomu Rooibos karpalo-kerma
Yogi Tea Sweet Chili
Nordqvistin Lempeä mustikkatee
Clipper Luomu mansikkatee
Pukka Iltatee

Niin ja matcha-jauheesta teen välillä matchalattea. Olen tainnut joskus kipeänä syödä liikaa kurkkupastilleja mustaherukan tai sitruunan maussa, mutta noiden makuiset teet eivät oikein uppoa. Koska mun teehifistely on vasta alkamassa, niin olisin oikein iloinen, jos kertoisit sun suosikkiteen ja miksi siitä tykkäät. Mä olen aika fakkiintunut noihin tiettyihin laatuihin ja ostan uudelleen vain niitä.

Mulle muuten tuli pienenä yllätyksenä, että teet eivät ole mitään edullisia. Mä olen aina ollut siinä uskossa, että ovat jotenkin paljonkin edullisempia kuin kahvi, mutta tuossa yksi päivä hintoja hyllyn edessä tutkaillessani huomasin, että helposti saa kulumaan viisi-kuusi euroa yhdestä teepaketista. Mutta tiedättekö, että mä koen teen panostuksena hyvinvointiini. Tee edustaa mulle jotain sellaista rauhallisuutta ja luksusta. En lorauttele teehen hunajaa tai maitoa, vaan juon teeni sellaisenaan.

Koen teen enemmän nautintoaineeksi kuin kahvin. Siinä missä mulle ei tulisi mieleenikään raahata kahvia termosmukissa alakerran joogamaton viereen, otan usein teemukillisen valmiiksi mukaan. Harjoituksen jälkeen siemailen rauhassa teetä ennen kuin jatkan arjen askareita. Kahvin saatan heittää vielä puolikylmänä ohi kulkiessani ”huiviin”, mutta teen äärelle tulee pysähdyttyä.

Tämän teefiilistelijän ongelmana on nyt se, että meillä ei ole teekuppeja. Tiedättekö sellaisia isoja korvallisia. Lasista tykkään juoda kahvini, mutta teen kanssa lasi on helposti turhan kuuma. Teetä tulisi myös helposti juotua enemmän kerrallaan kuin kahvia, joten muki saisi olla puolen litran vetoinen…joutuuko tässä nyt lähteä ostoksille moisien mukien perässä? 😀

TIISTAITERKUIN,


16 Responses to “Kahvin kittaajasta teen nauttijaksi”

  1. Meillä juodaan päivittäin teetä ja juurikin Iittalan 24h-sarjan valkoisista puolen litran kupeista. Ja ehdottomasti, irtotee on paremman makuista kuin pussitee! Japanilainen ystävämme ilahduttaa meitä teelahjoilla, nyt jouluna saimme täytettyä teekaappimme. 😊 On ihana maistella eri vihreän teen lajeja. Rohkaisen sinua siirtymään irtoteehen. Meillä on pöydällä kaunis lasipurkki, jossa on molemmille omat teesihdit. Yhdestä täyttökerrasta saa kolme kupillista.

    Eräällä matkallamme pääsimme maistamaan chai masala -teetä. Ihastuimme heti. Suomessa kehitin oman versioni ja mies toivoo kyseistä teetä lähes päivittäin 😊. Laitoin reseptin blogiimme. Mausteena runsaasti tuoretta inkivääriä, kardemummansiemeniä, kanelitangon palanen, kokonaista neilikkaa. Kyseiseen teehen tulee maitoa ja chai masala on ihana lisä teerutiineihimme. Sopii täydellisesti pimenevään iltaan.

    https://www.matkallamissamilloinkin.com/makuja-maailmalta-chai-masala-tee/

    • Maria sanoo:

      Moikka Marika

      ja hei kiitos vinkeistä; nuo 24 h -puolen litran kupit pääsivät ostoslistalleni 🙂
      Innostuin kommenttisi myötä irtoteestä, täytyy lähteä tutkimaan valikoimaa ja laittaa teen kauniisti näkyville.

      Ja kuule, tuo sinun chai masala -resepti vaikutti niin hyvältä, että taidan keitellä sitä heti tänään!

      Kiitos paljon ja ihania helmikuun päiviä ♥

  2. Hanna sanoo:

    Moi!

    Teenjuoja ilmoittautuu täälläkin. Darjeeling (parhaassa tapauksessa Margaret’s hope) on mun suosikki ja Clipperin valkoiset teet appelsiinilla ja vatulla.

    Irtoteen valmistamisesta tulee paljon helpompaa, kun ostaa siivilän jonka saa upotettua kuppiin. Noi pihdit on ihan kauheita, mut löysin Hollannista viime vuonna sellaisen siivilän, joka on n. 6 cm syvä ja 4 cm halkaisijaltaan. Yläreunassa on levikkeet molemmin puolin, joten ei uppoa kuppiin ja on helppo nostaa pois ja huuhdella. Ihan paras, varmasti löytyy teekaupoista Suomessakin.

    • Maria sanoo:

      Hei Hanna

      ja kiitos sinullekin vinkeistä, en malta odottaa että pääsen tee ostoksille 🙂

      Ja hei kiitos siivilävinkistä, tuo kuulostaa kätevämmältä kuin siivilä! Löysin netistä teekauppoja, täytyy mennä tutustumaan sinne irtoteevalikoimaan ja siivilöihin 🙂

      Kauniita helmikuun päiviä ja kiitos vielä vinkeistä ♥

  3. Elli sanoo:

    Teeleidin teet on tosi hyviä, niitä saa ainakin jostain kahviloista ja sisustusliikkeistä. Ja ne Juvan teehuoneen tuotteet. Heillä on hyvä nettikauppa ja ihana kesäretkikohde siellä Juvalla.

    • Maria sanoo:

      Heippa Elli

      ja hei kiitos vinkeistä, täytyykin tutustua Teeleidin ja Juvan teehuoneen teelaatuihin 🙂
      Tuo Juva olisi muuten ihana kesäretkikohde, siellä suunnalla kun tulee harvoin käytyä!

      Kivaa keskiviikkoiltaa ♥

  4. MaaritN sanoo:

    Hei, teillähän on Tampereella teekauppa Veiström. Sieltä saa hyvää irtoteetä, erinomaista palvelua ja opastusta. Kannattaa poiketa!

    • Maria sanoo:

      Moikka Maarit

      ja hei tiedätkö, että vaikka mä olen henkeen ja vereen tamperelainen, niin en tiennyt Veiströmistä. Kiitos tuhannesti vinkistä 🙂 Tuonne täytyy päästä mitä pikimmin tutustumaan!

      Ihanaa keskiviikkoiltaa ♥

      • Satu sanoo:

        Kauppakeskus Ratinassa on myös ihana teekauppa Take T 🙂

        • Maria sanoo:

          Heippa Satu

          ja kiitos tuhannesti vinkistä! Täytyykin suunnata sinne huomenna, kun menemme kaupungille 🙂

          Ihanaa ystävänpäivää ❤️

  5. Minttu sanoo:

    Eikös teessä ole kofeiinia kuin kahvissakin? Vähän pienempiä määriä? Rooibos teesä ei ole kofeiinia ja vihreässäkin sen määrä on vähäisempi jos oikein muistan? Itse en ole teen juoja eikä minusta sellaista taida koskaan tulla, tykkään kahvista ja piste😂

    • Maria sanoo:

      Moikka!

      Riippuu toki teelaadusta, mutta esim tuo suosikkini Rooibos on kofeiiniton. Jostain muistan lukeneeni, että teessä on kofeiinin lisäksi jotain ainetta (en nyt muista mikä sen nimi oli :D), joka ikään kuin kumoaa teen kofeiinin vaikutuksia saaden olotilan virkeämmäksi, mutta ei liian ylivirittäytyneeksi. Mä huomaan tämän siitä, että kahvia kitatessani iltapäivästä tulee helposti sellainen tärinä ja hermostunut olo. Teen kanssa en ole moista kokenut.

      Eihän me kaikkien teestä tarvii tykätä, mulla se toimii 🙂

      Ihanaa keskiviikkoiltaa ♥

  6. Tiina sanoo:

    Higher Living Sweet Chai -pussitee!
    Täällä toinen kahvin vähentäjä myös 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Tiina

      ja hei ah kiitos, tuo teen nimikin jo kuulostaa siltä, että on pakko olla hyvää 😀

      Ihanaa torstaita ♥

  7. Sari sanoo:

    Mies oppi lempiteeni nimen ennen kuin itse, päästiin nopeammin automatkoilla kassan ohi 🙂 Musta tee, Tiikerin päiväuni on suosikkini. Ja ehdottomasti irtoteenä (pussiteet ei maistu enää miltään) haudutuspussissa haudutettuna (teesihtien ja -pallojen pesusta en välitä). Talvipakkasilla ja matkoilla (laivat ja hotellit) varmin valinta on mustaherukkatee. Matkalle otan yleensä omat teepussit mukaan, että aamupalalla saan hyvää teetä 🙂

  8. Victor sanoo:

    Super hyvin kirjoitettu! – Olen lukenut tekstin muutaman kerran. Hyvin tehty!

Kommentoi