perjantai 27. elokuun 2021

Perjantai-iltana mökillä / Makeantulinen katkarapukeitto

HEI IHANAT!

Mitä kuuluu? Täällä hengittelen mökki-ilmaa ja nautin siitä ihanasta tunteesta, kun viikonloppu on vasta edessä. Siitä, kun työviikon jälkeen on hymy huulilla. Aurinko on jo laskenut. Himpun verran taas aiemmin kuin viikko sitten perjantaina.

Mies lähti just ruoan jälkeen lämmittämään saunaa. Itse pääsin pitkästä aikaa blogin pariin. Ihanaa!

Viikko sitten ajelin työpäivän jälkeen mun upean valmennusasiakkaan kotiin valmennustärskyille ja hän ihanainen oli tehnyt meille sellaista katkarapukeittoa, että olisin voinut syödä koko kattilallisen. Niin hyvää! Tomaattipohjainen, pikkuisen valkosipulia, ehkä chilistä potkua ja makeutta joko balsamicosta tai hunajasta. Reseptin unohdin pyytää, mutta ruokabloggaaja-wannabenä kehittyneet makuhermoni (heh!) päättivät kuitenkin yrittää valmistaa moisen itse. Mutu- ja makutuntumalla.

Makeantulinen katkarapukeitto

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 pieni mieto punainen chili
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
3 rkl tomaattipyrettä
4-5 dl vettä
1 dl ruokakermaa
1 kalaliemikuutio
180 g MSC-sertifioituja katkarapuja
loraus hunajaa
(suolaa)
mustapippuria
timjamia

Tarjolle: ranskankermaa ja lehtipersiljaa

1. Kuori ja pilko sipulit, pienistele chili (poista siemenet). Kuullota em. kattilassa pari minuuttia.
2. Lisää tomaattimurska, tomaattipyree, vesi, kalaliemikuutio ja anna porista noin 10 minuuttia
3. Soseuta sauvasekoittimella ja lisää ruokakerma, mausta hunajalla, mustapippurilla ja timjamilla
4. Lisää juuri ennen tarjoilua sulatetut ja huuhdellut katkaravut

Ja hei se mututuntuma osui nappiin. Aika jees! Liian harvoin tulee tehtyä katkaravuista yhtään mitään. Katkarapukeiton lisäksi tarjolla oli kovakuorista rouhepatonkia, mätiä, smetanaa ja punasipulia. Tervetuloa elokuun viimeinen viikonloppu! Koska söimme viime viikonloppuna rapuja, niin tänä viikonloppuna ei niitä tehnyt mieli. Hummerihaaveet muuttuivat matkan varrella ja huomenna syödäänkin sitten jotain ihan muuta 🙂

LEPPOISAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,


sunnuntai 22. elokuun 2021

Syksyn makuja

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA! ❤️

Meillä tuoksuu syksy. Kanelinen omena on tuoksuna yksi lemppareistani. Iltapalalautasella maistui syksy. Ulkonakin näyttää syksyltä. Tykkään!

Oman pihan omenapuut pitävät tänä vuonna välivuotta, mutta onneksi veljen perheen pihan puut notkuvat omenia. Omenapiirakkaa ajattelin tehdä viikolla, mutta nyt ensi alkuun keittelin veljen vaimon tuomista omenoista omppuhilloa.

Täytyy myöntää, että mulla meni vuosia ennen kuin moiseen puuhaan ekaa kertaa ryhdyin. Luulin sen olevan jotenkin suuritöistä. Kuinka onkaan niin, että meidän uskomukset ovat usein jonkin tekemisen tiellä? Uskalluksen, viitsimisen ja ryhtymisen tiellä. Jos joku olisi kertonut mulle, että omppuhillo valmistuu kuin itsestään, niin ehkä olisin ollut jo parikymppisenä se Martta-Maria, joka säilöö kesän ja syksyn maut kaappeihin talven varalle 😉

Helppo omenahillo

omenia
tilkka vettä
kookossokeria
kanelia

1. Pese omenat ja lohko ne (jätä siemenkota lohkomatta)
2. Laita ison kattilan pohjalle pikkuisen vettä ja lisää omenat
3. Anna porista kannen alla, kunnes omenalohkot pehmenevät
4. Surauta sauvasekoittimella sileäksi ja mausta kookossokerilla sekä kanelilla
5. Jäähdytä, purkita ja pakasta

Siinä, eihän ollut vaikeaa? Jep, sarjassamme helposti hyvää ja herkullista. Kaurasuurimopuurohimotukseni jatkuu ja tänään tein sitä ekaa kertaa uunissa. Uunipuurot menevät muuten myös tuohon helposti hyvää ja herkullista -osastoon. Vaikkeivat niin nopeasti valmistukaan.

Kaurasuurimopuuro uunissa

4 dl kokonaisia kaurasuurimoita
11 dl maitoa (käytin 50/50 rasvatonta ja kauramaitoa)
1 tl suolaa

1. Laita aineet uunivuokaan
2. Paista 175 asteessa noin 1,5 tuntia pari kertaa välissä sekoittaen.

Nyt koiran kanssa iltalenkille ja sitten kohti treffejä nukkumatin kanssa. Ihana aloittaa uusi viikko hyvin nukkuneena. Toivottavasti sielläkin on viikonloppu ollut yhtä rentouttava kuin täällä!

SUNNUNTAITERKUIN,


keskiviikko 18. elokuun 2021

Kasviskeskiviikko: Itämainen palsternakkasosekeitto

TERVETULOA SYKSY JA SOSEKEITTOKELIT!

Jep, mä tiedän että elokuu on vielä kesäkuukausi, mutta mun ruokakalenteri on jo siirtynyt kesäruoista syysruokiin. Sosekeittoihin jo käytännössä ja patoihin ajatuksen asteella. Ihanaa!

Viikonloppuna tein inventaaria jääkaapin hevi-laatikoissa ja himppusen nahistuneet palsternakat huutelivat sieltä epätoivoisena. Vieressään yksinäinen bataatti. Muistin himoni thairuokiin ja päätin tehdä näistä nopean ja herkullisen keiton, jossa maistuu aurinko.

Itämainen palsternakkasosekeitto
3-4:lle

2 isoa palsternakkaa
1 bataatti
1 jauhoinen peruna
oliiviöljyä
2 cm pala inkivääriä
1 valkosipulin kynsi
vettä
kasvisliemikuutio
1 rkl kookossokeria tai loraus hunajaa
0,5 limen mehu
1 tlk (400 g) kookosmaitoa
1 rkl Urtekramin thaimaustetta
suolaa

Tarjolle: tuoretta korianteria, chililastuja, oliiviöljyä, kookosmaitoa

1. Kuori ja pilko inkivääri & valkosipulin kynsi, kuullota öljyssä
2. Lisää kuoritut ja pilkotut palsternakat, bataatti ja perunat
3. Kaada vettä kunnes em. aineet hädin tuskin peittyvät, lisää kasvisliemikuutio
4. Anna porista noin 20 minuuttia, kunnes kasvikset ovat kypsiä (riippuen kuinka isoina paloina kasvikset ovat)
5. Soseuta, lisää kookosmaito (huom! passaa keiton koostumus kookosmaidolla)
6. Lämmitä, mausta Urtekramin thaimausteella (tää on parasta!), kookossokerilla, limen mehulla ja suolalla
7. Tarjoile tuoreen korianterin, chililastujen, oliiviöljyn (ja kookosmaidon) kera

 

Palsternakka on yksi niistä kasviksista, jonka olen löytänyt vastikään. Palsternakkaranut ovat niin hyviä, että niitä pitääkin tehdä joku päivä taas. Ja hei, palsternakkahan taitaa olla muuten satokausikasviskin näin syksyllä (tai syksyn kynnyksellä)!

ILOISTA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


maanantai 16. elokuun 2021

Paneroidut gochujang-kanat & valkosipuli-limemajoneesi

MOIKKISTA!

Kuinkas arki on lähtenyt käyntiin? Täällä nautitaan arkirytmistä. Illoista, kun koulukirjat ovat vallanneet ruokapöydän ja kun kumiputua saa pyyhkiä pöydältä ennen pöydän kattamista. Turhin ostos lasten huoneisiin? Koulupöydät 😀 Tosin ajavat tällä hetkellä meikkipöytien virkaa, etteivät ihan käyttämättöminä joudu olemaan.

Viime syksynä ja keväänä meillä tehtiin gochujang-tahnasta vaikka sun mitä. Nämä gochujang kanat riisipedillä ovat vakkarivieraita meidän arkiruokarepertuaarissa. Tulisenmakeissa tahmakukkakaaleissa olen korvannut srirachan tätä nykyä myös gochujangilla, sillä sitä löytyy aina jääkaapista.

Tällä kertaa päätin lisätä gochujang-tahnaa yhteen meidän perheen suosikkiin eli paneroituihin kanoihin. Ja aa että, siihen lisäksi valkosipuli-limemajoneesi. Onneksi tätä jäi myös maanantai-illaksi, sillä tähän tuli himo!

Paneroidut gochujang-kanat 

350 g broilerin filee merisuolamaustettu ohuiksi suiroiksi leikattuna
n. 2 dl pankojauhoja
1 kananmuna
1 dl vehnäjauhoja
1 rkl seesaminsiemeniä
1 – 1,5 rkl gochujang-tahnaa
iso loraus hunajaa

paistamiseen voita

1. Riko yhteen kippoon kananmuna, gochujang-tahna sekä hunaja (sekoita hyvin haarukalla), laita toiseen kippoon vehnäjauhot ja sekoita kolmanteen pankojauhot ja seesaminsiemenet
2. Dippaa kanat ensin vehnäjauhoihin, sitten kananmuna-chilitahnaseokseen ja sitten pankojauhoseokseen
3. Paista voissa pannulla käännellen, kunnes kana on kypsää (meillä taisi mennä noin 20-25 minuuttia)

Tarjoile riisin ja valkosipuli-limemajoneesin kanssa

Valkosipuli-limemajoneesi

1,5 dl rypsiöljyä
1 kananmuna
1 tl dijonin sinappia
0,5 limen mehu
2 valkosipulin kynttä
huiskaus suolaa

1. Sekoita sauvasekoittimella sekaisin, kunnes majoneesimaista

Kesällä ei tullut tehtyä niinkään aasialaistyyppisiä ruokia, mutta taas syksyä päin mentäessä ne tulevat valikoimiin. Tämä tulee näkymään myös täällä blogissa. Kasviskeskiviikoksi nimittäin haaveilen lämmittävää palsternakka-currysosekeittoa!

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,


keskiviikko 11. elokuun 2021

Suloinen kaurasuurimopuuro

NO JÖSSES!

Arki on melkoisen täyteläistä, mutta ei niin täyteläistä etteikö ehtisi hauduttelemaan puuroa kaurasuurimoista. Kerran kun sitä tekee, niin ei ole takaisinpaluuta pikapuuroihin. Ollakin, että arjessa tulee tehtyä pikapuuroja useammin. Sunnuntai-iltana hauduttelin tosin alkuviikon aamupaloille puuroa kaurasuurimoista ja riittipäs sitä lounaaksikin yhdelle päivälle.

Kaurasuurimopuuron tykkään syödä marjojen, pähkinöiden ja vaahterasiirapin kanssa. Mutta menee sellaisenaankin.

Välillä teen kaurasuurimopuuron puoliksi kauramaitoon (IKaffe) ja tuo on mun suosikkini. Kookosmaitoon tehtynäkin siitä tulee varsin maukasta. Mutta ihan tavan punaiseen maitoonkin sen silloin tällöin teen. Veteen en ole koskaan tehnyt ja jotenkin tuntuu, ettei siitä tulisi niin hyvää veteen tehtynä. Pitänee kokeilla joskus 🙂

Suloinen kaurasuurimopuuro

1 rkl voita
2 dl kaurasuurimoita
2 dl vettä
4 dl punaista maitoa
4 dl IKaffea
suolaa

1. Kuullota kaurasuurimoita hetki voissa, lisää vesi
2. Anna porista, kunnes vesi on suurimmaksi osaksi imeytynyt kaurasuurimoihin
3. Lisää maidot ja keitä noin tunti miedolla lämmöllä, välillä sekoittaen
4. Mausta suolalla

Meillä ei ole ollut hadutuskattilaa ja riisipuuronkin olen tehnyt Sarpanevan emalipinnotteiseen pataan. Mutta nyt ostin haudutuskattilan ja kyllähän se toimii puuron kuin puuron kanssa. Niin myös kaurasuurimopuuron.

Kaurasuurimoita ei ihan joka kaupasta löydy, mutta esim. Cittarista olen niitä ostanut. Tämä vinkkinä, jos suuntaatte pienempiin kauppohin suurimo-ostoksille, niin niitä ei välttämättä sieltä löydy 🙂

Kuten alussa totesin, niin arki on aika täyteläistä. Mutta kyllä blogi ja te olette mielessäni tämän tästä. Vielä tulee aika, kun blogi päivittyy taas useammin. Totutellaan ensin tähän uuteen arkeen rauhassa

IHANAA VIIKKOA TOIVOTELLEN,