perjantai 27. elokuun 2021

Perjantai-iltana mökillä / Makeantulinen katkarapukeitto

HEI IHANAT!

Mitä kuuluu? Täällä hengittelen mökki-ilmaa ja nautin siitä ihanasta tunteesta, kun viikonloppu on vasta edessä. Siitä, kun työviikon jälkeen on hymy huulilla. Aurinko on jo laskenut. Himpun verran taas aiemmin kuin viikko sitten perjantaina.

Mies lähti just ruoan jälkeen lämmittämään saunaa. Itse pääsin pitkästä aikaa blogin pariin. Ihanaa!

Viikko sitten ajelin työpäivän jälkeen mun upean valmennusasiakkaan kotiin valmennustärskyille ja hän ihanainen oli tehnyt meille sellaista katkarapukeittoa, että olisin voinut syödä koko kattilallisen. Niin hyvää! Tomaattipohjainen, pikkuisen valkosipulia, ehkä chilistä potkua ja makeutta joko balsamicosta tai hunajasta. Reseptin unohdin pyytää, mutta ruokabloggaaja-wannabenä kehittyneet makuhermoni (heh!) päättivät kuitenkin yrittää valmistaa moisen itse. Mutu- ja makutuntumalla.

Makeantulinen katkarapukeitto

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 pieni mieto punainen chili
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
3 rkl tomaattipyrettä
4-5 dl vettä
1 dl ruokakermaa
1 kalaliemikuutio
180 g MSC-sertifioituja katkarapuja
loraus hunajaa
(suolaa)
mustapippuria
timjamia

Tarjolle: ranskankermaa ja lehtipersiljaa

1. Kuori ja pilko sipulit, pienistele chili (poista siemenet). Kuullota em. kattilassa pari minuuttia.
2. Lisää tomaattimurska, tomaattipyree, vesi, kalaliemikuutio ja anna porista noin 10 minuuttia
3. Soseuta sauvasekoittimella ja lisää ruokakerma, mausta hunajalla, mustapippurilla ja timjamilla
4. Lisää juuri ennen tarjoilua sulatetut ja huuhdellut katkaravut

Ja hei se mututuntuma osui nappiin. Aika jees! Liian harvoin tulee tehtyä katkaravuista yhtään mitään. Katkarapukeiton lisäksi tarjolla oli kovakuorista rouhepatonkia, mätiä, smetanaa ja punasipulia. Tervetuloa elokuun viimeinen viikonloppu! Koska söimme viime viikonloppuna rapuja, niin tänä viikonloppuna ei niitä tehnyt mieli. Hummerihaaveet muuttuivat matkan varrella ja huomenna syödäänkin sitten jotain ihan muuta 🙂

LEPPOISAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,


perjantai 22. toukokuun 2020

Hetki, johon ei juuri sanoja kaivata ♥

Laskeva, mutta vielä lämmittävä aurinko. Joutsenen laulu ja ohi kiitävän kalastusveneen moottorin putputus. Pläkityyni järvi. Ulkotulen rätisevät puut. Puusaunan tuoksu, joka kantautui saaren toiselta puolen. Saaressa on saunapäivä joka päivä.

Pikkuisen iltapalaa ja uusin juorulehti. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna ulkosohvalla. Villasukat jaloissa vierekkäin. Maailmassa kaikki niin hyvin. Ainakin täällä mökkikuplassa.

Yksi tontiltaan karannut egoltaan iso, mutta kooltaan pieni karvainen kaveri. Räksytys kymmenen kertaa isommalle viilipyttykoiralle tuloksetta. Häntä koipien välissä varvikkoa pitkin omalle tontille kieli pitkällä juokseva kesäillan ilo. Nyt jaloissa umpiväsyneenä jo yöunillaan pian sänkyyn kannettava kaveri.

Kesän ensimmäinen ilta ei sanoja enempää kaipaa. Saatiin lupaus tulevista lämpimistä illoista, kun aurinko kultaa maiseman. Kun illalla meikit pestessään huomaa auringon saaneen pisamat esiin. Kun huomaa, ettei ole muistanut katsoa peilistä koko päivänä. Kun hymähtää sille mörökölliminälleen peilissä ja päättää, että näitä tällaisia iltoja tulee vielä paljon lisää

IHANAA KESÄN EKAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

 


sunnuntai 17. toukokuun 2020

Toivepostaus: Mitä mukaan mökkikassiin?

HEI HELLUREISSAN!

Siinä missä mökillä oli eilen illan suussa varsin syksyinen keli on täällä Mansessa kesä. Jep, kesän kriteerit lienevät höllentyneen…enpäs ikinä ennen olisi kutsunut sellaista vuodenaikaa kesäksi, jolloin mittarissa on nafti kymmenen astetta. Mutta se tuntuu auringossa lämpimältä. Naapurin syreeniaita loistaa ihanissa väreissä. Siinä missä muu luonto heräilee vaaleanvihreänä, erottaa syreeniaidan nupuista liilan eri sävyjä vihreällä höystettynä. Luonnossa sävyt eivät ikinä riitele keskenään.

Sain postaustoiveen (kiitos ♥) koskien sitä, mitkä ovat niitä tavaroita, joita kuljetetaan saareen mukanamme ja mitä meillä vastaavasti löytyy saaresta.

Saaresta meiltä löytyy vaatteita, pyyhkeitä ja vuodevaatteita sen verran, että niitä harvemmin mukana roudataan. Paitsi silloin, kun ne ovat olleet pesussa mantereella. Meillä oli edellisten omistajien toimesta mökillä pesukone ja oli kyllä kätsyä pestä pyykkiä saaressa. Ja hei, tuulessa kuivatetun pyykin tuoksua ei voita mikään. Pieni ja pippurinen pesukone on investointilistalla tälle kesälle.

Saareen vien aina kesän ekalla reissulla myös kattavan kuivamuonavaraston. Sellaisen, että jos joutuisimme (hih, ihan väkipakolla pakotettaisiin ;)) jäämään saareen pidemmäksi aikaa, niin ruokaa riittäisi. Ollaan aika ex tempore -ihmisiä myös esimerkiksi ruokailujen suhteen, joten on hyvä olla valinnan varaa niillekin päiville, kun ei enää jaksa syödä grilliruokaa. Välillä kesälläkin tuo arjen pelastajaruoka, pestopasta, toimii yllättävän hyvin.

Meillä saaressa on myös aina juomavettä yksi kymmenen litran kanisteri, just in case. Mutta silti viedään mukanamme toiset mokomat vettä. Meillä kuluu juomavettä ihan älyttömästi. Saaren venerannan lähellä on lähde, josta juomavettä saa tarvittaessa tankattua mukaan.

Mökkikassiin pakataan useimmiten niitä kirjoja, joita luetaan. Kamerakalusto, kannettava ja lukemattomia lehtiä. Myös ruokakauppakassit (tuore ruoka) pääsee mukaan. Aika usein tyhjentelen kotoa jääkaapin, mutta silti käymme matkalla kaupassa vielä ostamassa puuttuvat ruoat. Saaressa on oppinut siihen, että sovelletaan. Lähimpään kauppaan on matkaa noin puolisen tuntia, niin yllättävän harvoin tulee lähdettyä mielihalujen perässä. Nimimerkillä kerran lapsille lettuja luvanneena ja niitä ilman kananmunia, sokeria ja vehnäjauhoja leiponeena – hyvin onnistui 😀

Välillä, jos mökillä tarvitaan esimerkiksi trimmeriä tai työkaluja, niin sellaisia otetaan mukaan. Meillä edelliset omistajat jättivät myös varaston pullolleen mökkityökaluja, joten siinäkin suhteessa olemme olleet onnekkaita. Eli periaatteessa mökille voisi lähteä vain yhden kauppakassillisen kera. Poikkeuksetta aina venelaiturilla venettä lastatessamme sanomme ääneen ”Miten meillä voi olla taas näin paljon tavaraa mukana!”.

Aina silloin tällöin saan kyselyitä, miten me ja tuo meidän mökki päädyttiin yhteen. Täältä voitte lukea, miten meistä tuli mökkihöperöitä ja miten tuolla mökillä osa mun iskän historiaa jatkaa elämäänsä

SULOISIA SUNNUNTAITERKKUJA TOIVOTELLEN,


sunnuntai 05. toukokuun 2019

Mökin ruokatilan muutos

HEIPPAHEI!

Tänä aamuna kävin varovasti avaamassa kasvimaan yhden istutuslaatikon hallasuojan reunaa ja tirkistin toisella silmällä suojan alle. Vain nähdäkseni, että kasvit ovat elossa. Ainakin toistaiseksi, jihuu! Tomaatti on edelleen kärsinyt, tai sen lehdet ovat kärsineet. Silti pukkaa uutta tomaattia. Joten toivoa sopii, että tuosta vielä olo kohentuu hälläkin 🙂

Mökillä katsoin eilen, että mansikat (viime vuonna istuttamani) näyttävät aivan kuolleilta. Mutta eipä tuolla juuri ole vielä edes lehtiä puissa, joten odotellaan hetki. Varvikko kyllä näyttää vihreältä paikka paikoin, mutta mustikkasadosta en vielä menisi sanomaan mitään. Muuta kuin toivomaan peukut pystyssä hyvää mustikkavuotta. Eilen olimme päivän miehen kanssa kaksistaan mökillä. Lapset halusivat jäädä ystäviensä kanssa kotiin ja se heille suotiin. Nyt aletaan elämään niitä aikoja, kun toisilla menee ystävien kanssa vietetty aika mökkeilyajasta tärkeämmäksi. Tätä toivetta pitää vanhempana kunnioittaa. Joten tänä kesänä pitänee tehdä kompromisseja. Kuunnella myös lapsiakin. Yöksi emme suostu vielä kaksistaan kotiin jättämään, mutta päiväseltäänkin mökillä on ihana käydä kaksistaan.

Eilen oli vuorossa pitkään haaveilemamme ruokatilan muutos. Miettikääs, että tuo mökin osa, jossa keittiö ja ruokatila sijaitsee on rakennettu vuonna 1963. Se on alkujaan toiminut ainoana mökkinä vuosikaudet tuolle ihanalle perheelle, keneltä mökin ostimme. Jossain vaiheessa laajensivat olohuoneen osan ja sitten myöhemmin vielä makkareiden osan. Ruokatilassa oli 80-luvulla Kruunukalusteesta ostettu ruokaryhmä, jonka mukavalla sohvalla oli ihana istua ja tuijotella järvelle. Silti kaikkina näinä kuutena mökkikesänä (miettikääs, että nyt lähti käyntiin jo 7. mökkikesä!) olemme miettineet, että jotenkin pitäisi tehdä tuo ruokatila avarammaksi ja toimivammaksi.

Suurimpana pelkona on ollut se, että miten uv-valo on kohdellut pyöröhirsiä. Onko sohvan tausta kovin vaalea verrattuna muihin seiniin? Huoli oli turha, sillä seinissä ei ole lainkaan sävyeroa. Lattiassa sitäkin enemmän maton jäljiltä. Mutta se on pieni murhe. Eiköhän se uv-valo korjaa asian ajan saatossa. Että rakastan noita hieman kellertäviä hirsiseiniä. Viime vuodet trendinä on ollut puupintojen valkaisu. Ja heh, olenhan töissänikin ollut mukana kehittelemässä ja markkinoimassa tuotteita tähän tarkoitukseen. Silti tuo meidän pieni vanha mökkerömme ruokatila ja keititö saavat olla puulla. Jos jotain joskus valkaisemme tuosta vanhasta mökin osasta, niin olkoon se sitten lattia tai katto. Tai molemmat. Mutta tällä haavaa ei mitään.

Raikkautta toi jo itsessään tuo valkoinen pöytä, jonka ostin kotiimme alennuksella vuosi takaperin Jotexista. Siihen saa molempiin päihin 50 cm jatkopalat eli siitä tulee pöytä tarvittaessa jopa 10 hengelle. Näin pienenä ollessaan siihen mahtuu hyvin molempiin päihin vielä tuoli eli menee kuudelle. Alunperin mietin, että tuomme kotoa nuo ihanat Nattavaaran tuolit, mutta huomasinkin, että meiltä löytyy mökin nurkista neljä ruokatuolia. Kaksi samanlaista ja kaksi tyystin erilaista. Ei sen pidä olla ihan justiinsa. Varsinkaan mökillä.

Poistimme ruokatilan seiniltä myös edellisten asukkaiden jättämät hyllyt ja ikonit. Seinä on ihana tuollain paljaaltaan. Mutta koska se kaipaa jotain, niin ostimme Jyskistä ison pyöreän peilin (alennuksessa 35,-) pöydän päätyseinälle. Se toistaa kauniisti vastakkaisen ikkunan järvimaiseman. Täältä vanhasta postauksesta näkyy ruokatilan aiempaa ilmettä.

En malta odottaa, että saan pöydälle maljakkoon sekalaisen ryhmän kesäkukkia. Pitää ristivetoa ovista ja ikkunoista. Leipoa kesän ekan mansikkakakun. Että saan poltella ruokatilan takkaa kylminä kesäpäivinä ja katsoa, kun vaahtopäät lyövät kalliorannalle. Kuikuilla vastarannalle veneliikennettä. Moikkailla ohi veneileville mökkeilijöille ja miettiä kahvikupin äärellä, kuinka paljon historiaa nuo pyöröhirsiseinät sisäänsä kätkeekään 

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

PS. telkkari ruokahuoneen nurkassa ei olisi ollut oma valintani, mutta koska sekin edellisten omistajien jäljiltä tuossa on ja siitä näkyy kuulemma niin kivasti tulosruutu, niin jääköön…toistaiseksi 😉


keskiviikko 01. toukokuun 2019

Mökkikauden avaustunnelmia ♥

HEIPSAN IHANAT

ja oikein ihanaa vappupäivää ja samalla toukokuun ekaa! Sateista sellaista, ainakin täällä Tampereen suunnalla. Mutta hei, tekee niin hyvää luonnolle ja toivotaan, että siitepölyallergiatkin hieman helpottavat sateen ansiosta.

Eilen kurvasimme mökkirantaan auto täyteen umpattuna. Mökkitiellä iski ekan kerran epäilys, että mitäs, jos ne jäät ovat pakkautuneet pahasti rantaan niin, että emme saa edes venettä laskettua. Kuitenkin sitä jäätä siinä määrin vielä venerannan lahdella oli edellisenä päivänä ollut.

Venerantaan päästyämme huomasimme, että kaikki jäät olivat sulaneet. Mikä onni! Laskimme veneen, purimme autolastillisen tykötarpeita sinne ja soudimme saareen. Sitä aina jännittää oven avatessaan, että onko hiiriarmeija tehnyt tuhojaan. Onko piipun kautta tullut sisään epätoivottuja lintu- tai oravavieraita (unohdimme peittää piiput syksyllä). Kurkistin sisään ruokatilasta ja käännyin katsomaan takanani jännittäviä lapsia.

Kaikki hyvin. Hymyni ulottui korviin. Papanan papanaa ei näkynyt ja mökki oli oikein hyvin talvehtinut. Napsautin jääkaapin kylmenemään ja kannoimme elintarvikkeet keittiöön. Lakana- ja vaatekassit vaatehuoneisiin. Mies lähti samantien laittamaan vesipumppuja kiinni. En ymmärrä, miten meillä voi olla niin hyvä säkä, mutta pumput lähtivät kertalaakista pumppaamaan vettä. Joinain vuosina noidenkin kanssa on tapeltu tovi jos toinenkin. Vaihdettu suodattimia järven päässä olevaan letkuihin tai koputeltu takaiskuventtiileitä.

Tällä välin imuroin ja pyyhin pölyt. Vaihdoin sänkyihin lakanat ja sijasin ne kauniisti. Täytimme jääkaapin ja laitoin lapsille ensi hätään ruokaa. Uunikin toimi, mikä oli sekin positiivista. Kannoimme miehen kanssa tsiljoona kiloa painavan perämoottorin veneeseen. Joka ikinen kerta mietimme, että miten sen saamme nostettua kiinni veneen takaosaan. Mutta joka ikinen kerta keksimme keinon. Moottoriin vaihdoimme onneksi akun viime keväänä, joten sekin lähti kertapainalluksesta käyntiin.

Kävimme kunniakierroksella saaren ympäri ja huomasimme, että kaikkien muiden mökit olivat vielä tyhjillään. Me taidamme olla saaren innokkaimmat mökkeilijät, aika usein saamme olla aivan omalla porukalla 🙂

Risua on tippunut talven aikana puista kamalan paljon. Viikonlopulle siis luvassa risupuhdetta. Kevään ekat löylyt mökkisaunassa houkuttelivat ihan koko perheen saunomaan. Jopa sen karvaisen kaverin. Esikoinen meni ennen saunaa heittämään talviturkin. Itse tuppaan kastamaan talviturkin vasta heinä-elokuussa, jos silloinkaan 😉

Monesti mietin, että mikä tuossa mökissä on se, mikä saa kaipaamaan sitä. Ikävöimään paikkaa talven pimeinä iltoina. Eilen illalla klo 22.17 sen tajusin; istuimme keittiön pöydän äärellä aloittelemassa kesän ekaa räväytysturnausta. Puhelimet olivat jossain käden ulottumattomissa ja suupielissä kimmelsi sokerikiteet vappumunkeista. Posket saunan jäljiltä punoittaen ja hiukset vielä märkinä. Koira jaloissa nukkuen. Noihin pieniin neliöihin mahtuu niin paljon rakkautta. Jotenkin sitä haluaa kynsin hampain pitää kiinni perheen yhteisestä ajasta. Tuolla saaressa se on kovin helppoa 

IHANAA VAPPUPÄIVÄN ILTAA,