tiistai 11. helmikuun 2020

Kahvin kittaajasta teen nauttijaksi

16

HEIPPAHEI!

Jos joku olisi vielä pari kolme vuotta, tai saatikka vuosi sitten kysynyt multa, että voisinko kuvitella juovani teetä enemmän kuin kahvia, olisin pyöräyttänyt silmiäni ja huudahtanut, että en missään nimessä. Tykkään teestä, mutta olen ollut pahemman luokan kahvin kittaaja jo kuusivuotiaasta lähtien. Aina siitä asti, kun Terttu-mummu opetti mulle, miten kahvin kanssa syödään keksiä. No tietysti niin, että keksi dipataan kahviin ja kokeillaan nopsaa kalastaa löllöstynyt keksi suuhun. Kahvin loputtua kauhotaan lusikalla keksit mukin pohjalta. Ah!

Teehen sain ensimmäisen kosketuksen esiteininä ratsastusleireillä, joissa poikkeuksetta aina oli aamu-, väli- ja iltapalaksi Liptonia ja näkkileipää. Margariini näkkärin päälle oli luksusta, teehen ei maitoa lorauteltu. Silloin päätin, että tee on mun osaltani nähty. Ei ollut mun juttu. Kunnes esikoista imettäessäni jouduin luopumaan monesta ruoka-aineesta pikkuisemman kovien vatsanvääntöjen takia. Muistan pitäneeni pari päivää valkoinen tee + voileipäkeksi -dieettiä. Jep, maidon koostumus meni vetiseksi ja itse voin huonosti. Mutta tuolloin sain kipinän teen juomiseen. Se jotenkin rauhoitti koliikinhuuruisten öiden jälkeen.

Kaapistamme alkoi löytymään yhtäkkiä Keisarin Morsianta, Sadepäivien Iloa ja Uskollista Ystävää. Ja hei yksi ihana uskollinen ystäväni, joka on teenjuoja varmastikin ilahtui, että tarjolla alkoi olemaan hänen meillä kyläillessään muutakin kuin sitä perinteistä keltapussista 🙂 Jos en nyt juonut teetä ihan päivittäin, niin ainakin viikottain. Kunnes vuosi sitten hampaiden valkaisun jälkeen päätin vähentää kahvinjuontia radikaalisti. Ei sen takia, että se värjää hampaita, sillä niin monet teelaadutkin tekevät, vaan sen takia, että elin elämäni tuskallisimmat pari vuorokautta.

Ne kahviniksat olivat niin järkyttävät, että en ollut ennen kokenut moista. Päänsärky, tärinä ja kokonaisvaltainen fyysinen sekä henkinen pahoinvointi sai mut kurvaamaan apteekin kautta kotiin. Kofeiinitabletit auttoivat pahimpaan tärinään. Tuon jälkeen päätin, että en halua olla mihinkään noin koukuttunut kuin olin kahviin.

Aamukahvista en luovu, en todellakaan. Se edustaa mulle sellaista henkireikää. Aamulla tulee juotua pari kuppia kahvia vaahtoavalla kauramaidolla, mutta sitten saattaa olla, että ei enää tule juotua kupin kuppia koko päivänä. Varsinkin kotitoimistopäivinä. Vieläkin illalla iskee joskus pääkipu. Pieni pirulainen siellä pään sisällä jumpsuttaa vasaralla ja vaatii päivittäistä kahviannostustaan. Enpäs ole antanut periksi.

Sen sijaan teetä tulee juotua tällä hetkellä kolmesta neljään kuppia päivässä. Töissä ja kotona. Rakastan teetä ja siinä missä itse käytän pussiteelaatuja hifistelee mieheni niillä irtoteillä. Mä kerran kokeilin valmistaa irtoteetä sellaisella siiviläpihdillä, mutta mun teekuppi oli täynnä putua. Mies välillä valmistaa mulle teen irtoteestä ja onhan se hyvää. En tiedä eroaako se oikeasti pussitetusta teestä, vai kuvittelenko vain, mutta maku on jotenkin syvempi.

Mä rakastan rooibos-teetä ja kaiken maailman yrttiteesekoituksia. Mun tämän hetken lemppariteemakuja ovat:

♥ Pirkka Luomu Rooibos karpalo-kerma
♥ Yogi Tea Sweet Chili
♥ Nordqvistin Lempeä mustikkatee
♥ Clipper Luomu mansikkatee
♥ Pukka Iltatee

Niin ja matcha-jauheesta teen välillä matchalattea. Olen tainnut joskus kipeänä syödä liikaa kurkkupastilleja mustaherukan tai sitruunan maussa, mutta noiden makuiset teet eivät oikein uppoa. Koska mun teehifistely on vasta alkamassa, niin olisin oikein iloinen, jos kertoisit sun suosikkiteen ja miksi siitä tykkäät. Mä olen aika fakkiintunut noihin tiettyihin laatuihin ja ostan uudelleen vain niitä.

Mulle muuten tuli pienenä yllätyksenä, että teet eivät ole mitään edullisia. Mä olen aina ollut siinä uskossa, että ovat jotenkin paljonkin edullisempia kuin kahvi, mutta tuossa yksi päivä hintoja hyllyn edessä tutkaillessani huomasin, että helposti saa kulumaan viisi-kuusi euroa yhdestä teepaketista. Mutta tiedättekö, että mä koen teen panostuksena hyvinvointiini. Tee edustaa mulle jotain sellaista rauhallisuutta ja luksusta. En lorauttele teehen hunajaa tai maitoa, vaan juon teeni sellaisenaan.

Koen teen enemmän nautintoaineeksi kuin kahvin. Siinä missä mulle ei tulisi mieleenikään raahata kahvia termosmukissa alakerran joogamaton viereen, otan usein teemukillisen valmiiksi mukaan. Harjoituksen jälkeen siemailen rauhassa teetä ennen kuin jatkan arjen askareita. Kahvin saatan heittää vielä puolikylmänä ohi kulkiessani ”huiviin”, mutta teen äärelle tulee pysähdyttyä.

Tämän teefiilistelijän ongelmana on nyt se, että meillä ei ole teekuppeja. Tiedättekö sellaisia isoja korvallisia. Lasista tykkään juoda kahvini, mutta teen kanssa lasi on helposti turhan kuuma. Teetä tulisi myös helposti juotua enemmän kerrallaan kuin kahvia, joten muki saisi olla puolen litran vetoinen…joutuuko tässä nyt lähteä ostoksille moisien mukien perässä? 😀

TIISTAITERKUIN,


perjantai 07. helmikuun 2020

Hyvinvointityökirjoihin hurahtanut

6

HEISSUN!

Se olisi työviikko taputeltu ja viikon paras hetki käsillä 🙂 Ihanaa! Perjantaimyyssitunnelmat liittyvät tänä perjantaina vahvasti hyvinvointiin. Olen ollut matkalla kohti parempaa minää jo pari vuotta. Tiedän, että nyt tuon jälkeen kuuluisi sanoa, että minä riitän itselleni just tällaisena. Ja niin teenkin, mutta se ei poissulje sitä mahdollisuutta, että voisin kehittyä ihmisenä. Tutustua itseeni vielä paremmin. Se, että mulle on tullut viime aikoina ihan järjetön tarve oppia lisää itsestäni on saanut mut täyttelemään työkirjoja jos jonkinlaisia.

Tiedättekö, että en olisi vielä viime kesänä kuvitellutkaan, että nauttisin työkirjojen täyttämisestä. Sellaisten työkirjojen, joiden täyttäminen selkiyttää omaa ajatusmaailmaa ja elämääni sekä parantavat hyvinvointia tätä kautta. Opiskeluiden alettua olen täyttänyt työkirjaa säännöllisesti. Aluksi vähän varoen…mitäs jos joku näkee? Pikkuhiljaa avannut sydämeni ja välillä vuodattanut hikeä, kyyneliä ja verta (no en tätä jälkimmäistä oikeasti) katsoessani pinnan alle. Itsessäni. Kouluun liittyvät työkirjat tulen kantamaan mukanani koko elämäni. Niihin on joskus ihana palata.

Kun viime kerralla treffasin koulukaverini ja minulle esiteltiin Sanna Sporrongin Onnellisuuskalenteri, tiesin sen olevan menoa. Heti tapaamisen jälkeen ponkaisin vastapäiseen kirjakauppaan. Poistuin kaupasta, en vain Onnellisuuskalenterin kanssa vaan myös Karita Tykän Hyvä elämä -työkirjan kanssa. Koska tuo ihanan ja upean Karitan kirja on yksi parhaimista, mitä olen vähän aikaan lukenut. Olen jo nyt kuukauden aikana palannut tuohon kirjaan monesti. Työkirjan avulla olen jäsentänyt lukemaani. Kohdannut itseni sellaisena kuin olen. Asettanut tavoitteita ja himskatti vie nyökytellyt jälleen sitä, että kuinka voi olla jonkun ihmisen kanssa samalla aaltopituudella asioista.

Näissä kahdessa työkirjassa on hiukan päällekkäisyyksiä tavoiteosioiden suhteen, mutta muuten ne eroavat toisistaan. Onnellisuuskalenteri on enemmänkin kalenterimainen, jossa on joka päivälle varattu yksi sivu. Onnellisuuskalenterissa puhutaan lisäksi rutiinien luomisesta ja niiden tärkeydestä. Kirjan avulla oppii myös priorisoimaan ja mikä ihaninta tällaiselle listaihmiselle kuin minä; alitajuntaa kuormittavat ajatukset saa uuden järjestyksen listojen avulla. Kalenterin lopussa on myös tapaseuranta, jota voi käyttää esim. säästämiseen tai liikuntasuoritusten merkkaamiseen.

Karitan työkirja keskittyy mieleen ja itsensä hyväksymiseen. Kiitollisuuteen ja pelkojen tunnistamiseen. Mukavien tunteiden luomiseen. Hyvän elämän ajatteluun. Mikä on sun suurin tavoite ja miten saat sen todeksi? Miten teet vahvistavan kehoskannauksen ja mitä kirjoittaisit unipäiväkirjaan. Kirjassa keskitytään sisäiseen kauneuteen ja siihen, että oltaisiin itsellemme armollisempia. Osattaisiin antaa itsellemme anteeksi. Lisäksi kirjassa kuunnellaan, mitä keho tarvitsee. Tiivistettynä voisin todeta, että kirjan avulla ihan varmasti oppii rakastamaan itseään…tai ainakin tykkäämään itsestään. Saamaan oikeasti paremman elämän.

Vaikka mä koen eläväni jälleen elämäni parasta aikaa, niin aina on kuulkaa varaa vähän petrata itsensä tuntemisen ja itsensä rakastamisen kanssa. Lähinnä näin kiireisen työviikon jälkeen voisin sanoa, että on varaa petrata nimenomaan tuon jälkimmäisen kanssa. Huomaan, että olen monta kertaa viikon aikana asettanut työt oman terveyteni edelle. Tänä viikonloppuna omistan aikaa näiden työkirjojen täyttämiselle. Puolivillaisen olon keskellä päätin, että nyt on pakko levätä, että tauti talttuu. Aion sulkeutua sohvan nurkkaan Karitan ja Sannan kanssa. Tehdä pientä matkaa itseeni ja sulkea silmät kun siltä tuntuu. Nauttia ajatuksesta, että kukaan ei vaadi multa mitään tai mun ei ole pakko tehdä mitään. Ja toivottavasti sunnuntaina pääsisi jo lenkille. Nimim. pää hajoaa part sata…täytyykin katsoa onko noista kirjoista tähän jotain apua ;D

IHANAA VIIKONLOPPUA ♥

PS. esikoisen selatessa näitä työkirjoja sohvalla tuli mieleeni, että ei muuten olisi yhtään hassumpi lahja teini-ikäiselle tytöllekään jompikumpi näistä kirjoista….

 


maanantai 03. helmikuun 2020

Hyvinvoinnin vuosikello: Hyvinvoinnin kulmakivet

8

MOIKKAMOI!

Aurinko paistaa ja pikkupakkanen on saanut eilisen loskan sellaiseen rapsakkaan muotoon, jonka ääni on sulosointuja korville kengän osuessa niihin. Tänä päivänä on kuulkaa just oikea päivä jutella hyvinvoinnin kulmakivistä. Aika monesti olemme täällä blogissani jutelleet niistä perinteisistä hyvinvoinnin kulmakivistä eli tuosta pyhästä kolminaisuudesta: liikunnasta, ravinnosta ja levosta. Tänään viedään hyvinvointi vielä vähän pidemmälle. Tuo kolminaisuus on ja pysyy, enkä sen vaikutusta hyvinvointiin halua millään tavalla aliarvioida. Mutta tuntuu, että positiivisen psykologian opiskelujen myötä haluan jakaa teille toisenlaisen lähestymistavan hyvinvointiin.

Ennen kuin pääsemme itse asiaan, tässä vielä hyvinvoinnin vuosikellon postausrunko. Tämän kertaisen postauksen luettuanne, tulette ymmärtämään paremmin, miksi olen nostanut postausaiheiksi juuri näitä aihealueita:

Tammikuu: Uskalla rakastua itseesi
Helmikuu: Hyvinvoinnin kulmakivet
Maaliskuu: Merkityksellinen elämä
Huhtikuu: Ihmissuhteiden ihanuus
Toukokuu: Optimistinen elämän asenne
Kesäkuu: Itsensä kehittäminen & vahvuudet
Heinäkuu: Kiitollisuus hyvinvoinnin edellytyksenä
Elokuu: Mielekäs työ osana elämää
Syyskuu: Harrastukset hektisen elämän vastapainona
Lokakuu: Aikaansaamisen ihanuus
Marraskuu: Pieniä konkreettisia tekoja mielialan nostamiseen
Joulukuu: Hetkessä eläminen

Hyvinvoinnin kulmakiveksi olen valinnut positiivisen psykologian isän Martin Seligmanin viitekehyksen kukoistuksesta, sillä mitä enemmän olen näistä asioista lukenut ja opiskellut, sitä järkeenkäyvemmältä Seligmanin kehittelemä PERMA-malli hyvinvoinnin ja kukoistuksen taustalla tuntuu. Tässä vaiheessa haluan vielä painottaa sitä samaa, mitä ensimmäisessäkin postauksessa: Tekstini pohjautuvat omiin mielipiteisiini ja kokemuksiin, mutta myös tutkittuun tietoon sekä aiheen kirjallisuuteen. Suurena vaikuttajana on ollut Joyllan Positive Psychology Practioner -opinnot, jotka ovat saaneet minut janoamaan lisää tietoa hyvinvoinnista. Postausten lopussa jaan lähdeluettelon, mikäli haluatte tutustua aiheeseen tarkemmin. Jos jotain olen positiivisen psykologian opintojen myötä oppinut niin sen, että olen ollut viimeiset vuodet oikeilla jäljillä kokonaisvaltaisen hyvinvointini suhteen, mutta myös sen, että koska alan kirjallisuutta löytyy niin hirmuisesti, niin on välillä syytä muistaa myös kriittisyys ja asioiden toinen puoli. Kirjoitan näitä postauksia terveen, fyysisesti ja psyykkisesti hyvinvoivan ihmisen näkökulmasta, joten myös lukijan oma terveydentila saattaa vaikuttaa subjektiiviseen kokemukseen hyvinvoinnista.

Vuosikausia on toitotettu onnellisuuden tavoittelemisesta ja sen tärkeydestä. Itse olen vasta tässä opintojen kuluessa tajunnut sen, että onnellisuuden tavoittelu voi jopa koitua haitalliseksi. Viime vuoden puolella kirjoitin postauksen Pois onnellisuuspakkomielteestä. Sieltä voitte käydä lukemassa ajatuksiani siitä, kuinka tärkeää on sallia itselleen myös ne harmaammat päivät ja elämän surullisetkin sävyt. Onnellisuuden sijaan haluan keskittyä hyvinvointiini laajemmassa mittakaavassa. Olkoon se onnellisuus hyvinvoinnin ihana sivutuote. Seligmanin mukaan hyvinvointiimme vaikuttaa seuraavat asiat:

Myönteisyys (Positive emotions – tunteiden ja elämän hallinta)
Uppoutuminen (Engagement – vahvuudet, työn imu, flow)
Ihmissuhteet (Relationships – aito & merkityksellinen yhteys muihin)
Merkitys (Meaning – merkityksellinen työ & elämä)
Aikaansaaminen (Accomplishment – päämäärien saavuttaminen)

Seligmanin (2011) mukaan jokaisen näistä viidestä kukoistuksen elementistä tulee täyttää seuraavat kriteerit: 1) se edistää hyvinvointia 2) ihmiset tavoittelevat sitä sen itsensä takia, ei saavuttaakseen jonkun muun näistä viidestä elementistä ja 3) se on määriteltävissä ja mitattavissa erillisenä elementtinä, riippumattomana muista elementeistä. Mielenkiintoista on se, miten hyvinvointia mitataan. Mittareita on kehitetty monia, mutta esimerkiksi elämäntyytyväisyyskysely (Satisfaction with Life Scale, Diener et al) on yksinkertaisuudessaan varsin pätevän oloinen. Myös Flourishing Scale ja positiivista sekä negatiivista affektia mittaava PANAS-testi on tullut testattua. Laitan näihin testeihin linkit postauksen loppuun.

No miksi hyvinvointia sitten kannattaa tavoitella? Diener et al (2009) ovat todenneet tutkiessaan korkean subjektiivisen hyvinvoinnin hyötyjä, että hyötyihin lukeutuvat muun muassa korkeampi optimismi ja luovuus, parempi akateeminen suoriutuminen, korkeampi periksiantamattomuus tehtävissä, matalampi alttius sairastua ja pitkäikäisyys. Itse näen asian niin, että koska hyvinvointi on kaiken elämämme perusta, niin miksemme siihen panostaisi? Joku voisi väittää, että ulkopuoliset asiat ovat hyvinvoinnin esteenä, mutta edelleen olen sitä mieltä, että loppupeleistä vain me itse voimme hyvinvointiimme vaikuttaa suurimmalta osalta. Ulkopuoliset paineet voivat tehdä hyvinvoinnistamme haastavaa aika ajoin, mutta olennaista on se, miten ulkopuolisiin asioihin suhtaudumme ja miten pääsemme elämän hankalista vaiheista eteenpäin.

Tulemme tämän hyvinvoinnin vuoden aikana käymään jokaisen PERMA-osa-alueen läpi omassa postauksessaan, mutta ajattelin käydä ne läpi tässä ”intro”-jaksossa pintapuolisesti.

Myönteisyys – tunteiden ja elämän hallinta

Olemme puhuneet aika paljon varsinkin viimeisen vuoden aikana positiivisuudesta ja siitä, kuinka usein tulen väärin ymmärretyksi positiivisuuteni takia. Jälleen kerran haluan painottaa sitä, että positiivisuuteni ei tarkoita sitä sellaista hihhulimeininkiä, missä katson maailmaa 24/7 vaaleanpunaisten lasien läpi. Positiivisuuteni kumpuaa siitä vahvuudesta, jonka saan hyväksymällä elämääni myös negatiiviset tunteet. Olen optimisti, mutta osaan tarvittaessa olla myös realisti. Olen vuosien saatossa oppinut luottamaan tulevaisuuteen, mutta yhtä monta kertaa olen oppinut kantapään kautta sen, että vain tuon luottamuksen horjumisen kautta olen pystynyt kehittymään ihmisenä. Halliten tunteitani ja elämääni entistä paremmin.

Mikä on tunne? Tunne on lyhytkestoinen mielihyvän / pahan sävyttämä elämys, johon liittyy fyysisiä tai psyykkisiä muutoksia (Daniel 2011). Ekmanin tunneteoria käsittää kuusi perustunnetta: hämmästys, ilo, suru, pelko, viha ja inho. Itse ainakin tunnistan näistä kuudesta vain yhden ns. positiiviseksi tunteeksi. Toki hämmästyskin voi olla iloinen asia. Tunteisiinsa ja niiden tunnistamiseensa voi helposti tutustua Emotion Trackerin avulla (hyvä Suomi!).

Meillä jokaisella on meille ominaisia tapoja, jotka vaikuttavat siihen, miten aivomme reagoivat tunteisiin. Tutkimusten mukaan epämiellyttäviäkin tunteita pitäisi kuunnella ja arvostaa. Niiden turruttaminen turruttaa pahimmillaan samaan aikaan positiivisia tunteita. Jotenkin tuntuu, että nykypäivänä on trendinä ollut helppous ja sellainen positiivisen ilmapiirin ylläpitäminen. Ikään kuin epämukavuus olisi negatiivinen asia. Mitä se ei todellakaan ole, vaan päinvastoin. Get comfortable with being uncomfortable.

Toukokuussa palataan tarkemmin tunteisiin hyvinvoinnin näkökulmasta ja myös tuohon intohimooni, nimittäin tunneälykkyyteen. Myös optimistisuutta ja positiivisuutta katsotaan monelta eri kantilta tuolloin. Ja hei, sallitaan itsellemme negatiiviset tunteet negatiivisen vinouman ansiosta.

Uppoutuminen –  vahvuudet, työn imu & flow

Merkittävänä osana uppoutumisessa on omien vahvuuksien tunnistaminen. Jos et ole vielä tehnyt, niin suosittelen tekemään ilmaisen VIA-testin. Sen saa tehtyä myös suomenkielisenä. Kun käytän vahvuuksiani, huomaan että pystyn uppoutumaan tekemiseeni paremmin, tunnen työn imua ja pääsen flow-tilaan. Tästä yksi esimerkki on itselleni vahvimman vahvuuden eli kauneuden ja erinomaisuuden arvostamisen vahvuuden käyttäminen; kun olen tehnyt ruokaa, kattanut sen kauniisti ja kuvaan sitä esimerkiksi johonkin kamppikseen, katoaa muu maailma ympäriltäni. Hurmioidun usein täysin tuossa tilanteessa ja kameran etsimen läpi katsoessani en näe enkä kuule mitään. Mitään muuta kuin tuon kauniin asetelman, jonka olen tehnyt. Samoin käy kuvien käsittelyn suhteen. Viilaan ja viilaan, etsien oikeaa kuvakulmaa. Kun olen oikean kuvakulman löytänyt ja ottanut kuvan, en malta odottaa pääseväni koneelle. Se, että saan tuotua varjokohtia ja värejä esiin niin, että pystyn välittämään kuvan läpi ruoan tuoksun ja maun vaatii usein flow-tilaa.

Silloin laitan työhuoneen oven kiinni, otan teekupin käteen ja voin hurahtaa touhuun niin kauan, että aika pysähtyy. Ihminen, joka kokee flow-tilaa nauttii tekemästään. Flow-tila on yhteydessä positiiviseen affektiin (Rogatkon tutkimus 2009) ja tätä myötä ihan varmasti yhteydessä esimerkiksi työssä viihtymiseen. Flow-tilaan päässyt ihminen kokee vahvempaa työn imua ja nauttii tekemästään. Tässä raja voi kyllä olla häilyvä, sillä kuten usein ollaan viime aikoina saatu uutisista lukea, niin pakkomielteinen intohimo työhön ei ole suinkaan hyväksi. Se kultainen keskitie ja balanssi pitää muistaa työn imussakin. Työterveyslaitoksen sivuilta löytyy Työn imu -testi, mikäli haluatte arvioida työhyvinvointianne tällä hetkellä.

Kesäkuussa puhumme itsensä kehittämisestä ja vahvuuksista, myös heikompien vahvuuksien vahvistaminen. Elokuussa palataan lomien jälkeen töihin ja puhumme lisää mielekkäästä työstä osana mielekästä elämää. Hyvinvoinnin kannalta omien vahvuuksien tunteminen on avain asemassa. Niiden tuntemisen avulla voimme panostaa hyvinvointiimme entistä paremmin.


Ihmissuhteet – aito & merkityksellinen yhteys muihin

On tutkittu (Harvard Grant Study), että ihmissuhteet ovat merkityksellisin osa-alue hyvinvointimme ja kukoistuksemme kannalta. Oli kyse sitten parisuhteesta, ystävyydestä, vanhemmuudesta tai ihan millaisesta vain ihmissuhteista, niin yhteys muihin ihmisiin on elämän kantava voima. Ja jos ajatellaan tätä siinä valossa, että meillä länsimaissa mennään koko ajan kohti yksilökeskeistä elämää yhteisöllisyyden sijaan, niin tekisi mieli painaa pausea. ”Kyllä mä pärjään yksin, ei tarvii auttaa” asenteen huomaan itsekin ottavani aika ajoin. Ihminen tarvitsee kuitenkin toista ihmistä elämäänsä. Evoluutio on ohjelmoinut aivomme luomaan ihmissuhteita. Ihmissuhteet ovat ensinnäkin olleet lisääntymisen elinehto. Ilman ihmissuhteita meitä ihmisiä ei olisi täällä maapallolla. Olemme tarvinneet toisiamme myös eloonjäämiseen. Meillä on psykologinen tarve kuulua yhteisöihin, tarve jakaa asioita.

Harvardin tutkimuksen mukaan merkityksellisten ihmissuhteiden vaikutus mielenterveyteemme ja hyvinvointiimme on kiistaton. Ihmissuhteiden myötä olemme onnellisempia, meillä on matalammat stressitasot ja voimme kokonaisvaltaisesti paremmin. On myös todettu, että pitkäikäisyys on yksi ihmissuhteiden hyödyistä.

Ihmissuhteisiin liittyy kiinteästi sellaiset termit kuin empatia, myötätunto, myötäinto, rakkaus, ystävällisyys ja altruismi. Kaikki nämä toimivat ikään kuin polttoaineena ihmissuhteissa. Ihmisillä on usein halu tuntea itsensä merkitykselliseksi jonkun muun elämässä. Haluamme, että meidän olemassa ololla on positiivinen vaikutus muihin. Ilman ihmissuhteita tämä ei olisi mahdollista.

Huhtikuussa uppoudumme ihmissuhteiden ihanuuteen tarkemmin ja tarkoituksena on pohtia erilaisten ihmissuhteiden merkitystä hyvinvointiimme. Enkä voi tässä vaiheessa sivuuttaa pieniä rakkauden tekoja, joilla buustata parisuhdetta.


Merkitys – merkityksellinen elämä & työ

Onnellisuus, ei sillä että siitä pitäisi ottaa pakkomiellettä, saavutetaan elämän merkityksellisyyden kautta. Aristoteles on todennut, että ihmisen toiminnan tavoite on elää todellisen minän mukaisesti. Kun tavoitteet on linjassa oman luonteen kanssa voi kokea eudaimoniaa ja täten saavuttaa merkitystä ja tarkoitusta elämään. Itselleni elämän elinehto on juurikin tuossa pienessä sanassa…merkitys. Se näyttelee vahvasti elämän mielekkyytenä. Mä koen olevani juuri tällainen kuin olen ja tällaiseksi minut on tarkoitettu (Watermann 1993).  Merkityksen puute on usein syynä mielenterveysongelmiin (Kinnier et al 1994) ja addiktioihin (Newcomb et al 1987)

Jos elämässä on vain hedoniaa eli lyhytkestoista nautintoa, puuttuu elämästä merkityksellisyyttä. Voin saada hetkellistä nautintoa siitä, että istun kahvikuppini kanssa sohvannurkkaan uusimman sisustuslehden kanssa. Mutta sen tuoma nautinto ei kanna pitkälle. Yksi itselleni suurin merkitystä tuova asia elämässä on muiden auttaminen. Ne hyvät pienet teot, joita teen päivittäin. Merkitystä elämääni tuo myös yhteenkuuluvuus niin oman perheen, ystävien kuin työporukankin kanssa. Merkityksellinen elämä on mulle sitä täysillä elämistä. Keskittymistä niihin asioihin, jotka tuovat mulle pitkällä ajanvälillä merkitystä elämään. Unohtamatta kuitenkaan niitä pikkuisia elämää buustaavia nautinnon hetkiä. Merkityksellisessä elämässä hedonia ja eudaimonia kulkevat käsi kädessä.

Joyllan yhtenä mielen kuntosalitehtävänä oli harjoite, joka aluksi tuntui vaikealta, mutta lopulta ajatuksia tuli päähäni vaikka kuinka. Miten sinä täydentäisit virkkeen: ”Melkein kaikki mitä teen, teen sen vuoksi, että…, jotta…”? Mulle tuli mieleen seuraavat virkkeet. ”Melkein kaikki mitä teen, teen sen vuoksi, että pysyisin terveenä, jotta saisin nauttia perheeni seurasta mahdollisimman pitkään.” ja ”Melkein kaikki mitä teen, teen sen vuoksi, että voin hyvin, jotta lapseni voivat hyvin.” Elin omasta itsestäni huolehtiminen on mulle hyvinkin merkityksellistä sen takia, että koen sen pitkällä tähtäimellä antavan merkitystä myös perheelleni.

Jos sä koet, että sun elämästä puuttuu merkitys, niin suosittelen lukemaan Viktr Franklin kirjan Ihmisyyden rajalla. Tuo teos avasi omalla kohdallani silmät. Kuinka sillä, että elämästään löytää merkityksen, on yksi elämän tärkeimmistä asioista. Kuka muu tästä olisi parempi kertomaan kuin psykologi, joka vietti aikaa keskitysleireillä. Jolta riisuttiin päältä vaatteet ja ajettiin jopa kaikki karvatkin. Mistä hän löysi elämälleen merkityksen tuolla ihan riisuttuna muiden vankien keskellä? Syyn jatkaa elämää vaikeissakin olosuhteissa? Elämän merkityksellisyyttä voi testata esimerkiksi MLQ-testillä.

Näin yrittäjän näkökulmasta merkityksellisyys varsinkin työelämässä on lähellä sydäntä. Ensi kuussa uppoudumme syvemmin merkitykselliseen elämään ja siihen miten merkityksellisyys näyttäytyy työelämässä. Näin esimiesasemassa haluan panostaa myös työntekijöiden kokemaan merkitykseen työssä, työn mielekkyyteen ja sitä kautta elämän mielekkyyteen ja hyvinvointiin


Aikaansaaminen – päämäärien saavuttaminen

Te varmaan tiedätte sen suomalaisen sisun, jonka ansiosta me saadaan asua itsenäisessä Suomessa? Sitä meillä on geeneissä ja se, jos mikä näyttelee suurta osaa aikaansaamisessa. Englanninkielinen termi grit, tuli mulle tutuksi vasta Martin Seligmanin Flourish -kirjaa lukiessani. Ja kuinka oikeassa hän onkaan, aikaansaaminen ja sen tuomat positiiviset tunteet ajavat eteenpäin. Tavoitteellisuus ja matkasta nauttiminen antavat uutta puhtia hyvinvoinnille. Ja vastaavasti hyvinvointi ruokkii tavoitteellisuutta ja matkasta nauttimista.

Angela Duckworth kertoo kirjassaan GRIT miksi intohimo ja resilienssi ovat menestymisen takeita. Muun muassa tähän palaamme lokakuussa, kun paneudumme vielä enemmän aikaansaamiseen. Pureudumme syvemmälle matemaattiselta kuulostavaan, mutta ihanan houkuttelevaan ja antoisaan kaavaan ”taito x vaivannäkö = saavutus”. Katsomme myös mitä piilee kaavan ”lahjakkuus x vaiva = taito” takana.

Tämä tulee olemaan itselleni varsin merkityksellinen osa-alue, sillä olen monesti sanonut, että minulla ei ole kunnianhimoa tai edes mielenkiintoa asettaa itselleni tavoitteita. Jotain on tapahtunut kuitenkin viimeisten vuosien aikana, sillä olen oppinut pitämään haasteista. Ne motivoivat minua ja tuovat elämään juurikin sitä merkitystä (lähinnä sen lopputuleman eli aikaansaamisen osalta), jota kaipaan. Toisaalta en voi sivuuttaa tässä osiossa myös aikaansaamisen vastakohtaa eli aikaansaamattomuutta. Joka on itselleni yhtä tuottelias tila kuin aikaansaaminenkin.

Kuten huomaatte, olen aika uppoutunut tähän aihealueeseen. Tavoitteenani oli pitää tämäkin postaus alle 2000 sanan. Voi olla, että se menee siitä vähän yli, mutta en voi vielä olla vinkkaamatta Seligmanin kirjasta löytämiäni helppoja keinoja hyvinvoinnin buustaamiseen:

Kiitollisuuskirjeet; kirjoita kirje itsellesi tai lähimmäisellesi ja kerro, mistä kaikesta olet hänessä kiitollinen ja muista perustella miksi
Läsnäoloharjoitukset; keskity esimerkiksi pähkinän syömiseen, tutkaile sitä ennen suuhun laittamista ja suussa nautiskele siitä ennen kuin puraiset sitä. Mitä tunnet, mitä maistat?
Kolme hyvää asiaa; pohdi ennen nukkumaan menemistä kolme hyvää asiaa kuluneessa päivässä

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

Lähteitä, linkkejä ja lisälukemista:

Satisfaction with Life Scale
Flourishing Scale (saatavilla myös suomeksi)
PANAS-testi
Frank Martela: Valonööri
Viktr Frankl: Ihmisyyden rajalla
Martin Seligman: Flourish
Angela Duckworth: Grit
Martin Seligman: Authentic Happiness
Sonja Lyubomirsky: The How of Happiness
Karita Tykkä: Hyvä Elämä

 


tiistai 28. tammikuun 2020

Välillä on hyvä painaa reset-nappulaa

2

MOIKKAMOI!

Hei, kuka olisi uskonut, että tänä talvena päästään vielä lumitöihin? Ihan mahtavaa! Muistuttakaa mua lumitöiden ihanuudesta sitten vapun kynnyksellä, kun niitä täällä manailen 😉

Kuinka moni ottaa aamulla herätessään ekana puhelimen käteensä? Selaa somet ja ne molemmat iltapäivälehdet. Tykkäilee kauniista kuvista Instagramissa ja vastailee viesteihin. Laskee puhelimen hetkeksi alas syödäkseen aamupalaa. Kenties silti plärää sitä toisella kädellä. Kiireessä suorittaa itsensä ulko-ovelle ja muistuttaa vielä lapsia lähtemään ajoissa kouluun. Huomaa ulkona, että auton avaimet jäi kotiin, mutta kännykkä – se ei unohdu ikinä, vaan on visusti kädessä.

Istuu autoon ja asettelee kännyn telineelle. Punaisissa liikennevaloissa katsoo sähköpostit hätäisesti ja ellei niitä ole, ei osaa jättää puhelinta omaan rauhaansa, vaan tsekkaa onko Instaan tullut uusia kuvia. Töihin päästessään vielä katsoo ne molemmat lehdet, josko maailmalla olisi tapahtunut jotain akuuttia. Ei ole, same old news. Tämä toistuu päivän aikana useasti. Työpäivän jälkeen tuntuu, että on kuitenkin ollut uutispimennossa. Onneksi kotimatkalla on yhdet sikapitkät punaiset valot, ehtii taas katsomaan maailman menoa. Iltapäiväkahvitauon edellisestä sessiosta kun on kulunut jo melkein pari tuntia.

Itaruoan jälkeen lösähtää sohvalle. Se käden jatke, yhteys ulkomaailmaan, kädessä. Todeten, että maailma ei päivän aikana ole muuttunut yhtään. Illalla katsoo vielä vihoviimeisenä ennen nukkumaan menoa, josko siellä maailmalla nyt olisi jotain tapahtunut. Ei edelleenkään. Hyvä niin, malttaa käydä nukkumaan.

Tunnistin tuosta kärjistetystä tekstistä itseni pari vuotta sitten. Kunnes huomasin, että mun aivoissa on tulva. Ne ei oikein enää pystynyt välillä ottamaan tietoa vastaan. Sellaista oleellista tietoa. Kepeää, uutiskynnyksen ylittävää tietoa kuitenkin. Sekä tiedon siitä, mitä kamut olivat syöneet lounaaksi. Kuka oli treenannut ja missäkin. Huomasin olevani jatkuvasti ylivirittäytyneessä tilassa. En pystynyt kunnolla rauhoittumaan, kun päivään tuli tyhjä tauko. Kävin kyllä sohvalle kirjan kanssa, mutta hetken päästä huomasin nousevani sieltä ylös toimittamaan jotain sellaista asiaa, joka olisi oikeasti voinut odottaa tekijäänsä.

Kuinka sitä ehtii keskittyä kuuntelemaan, mitä oma kroppa viestittää, jos koko ajan on ajatuksen tasolla jossain muualla? Jonkun muun elämän syövereissä vahvasti kiinni eläen. Näin jälkikäteen olen tajunnut, että vaikka tuolloin luulin pitäväni itsestäni huolta, niin en sitä kuitenkaan tehnyt. Tai juu, söin terveellisesti ja kävin juoksemassa. Mutta mentaalipuoli jäi täysin hoitamatta. Kyllähän tuo juokseminen nollasi aivot, mutta kun juoksulenkin jälkeen tärkein tehtävä oli ottaa puhelin käteen ja katsoa statistiikkaa (ja kenties jakaa se someen), niin nollaus ei pitkälle riittänyt.

Koska meiltä ihmisiltä puuttuu reset-nappula, niin meidän tulee kehitellä itsellemme nappulan korvike. Ja painaa sitä tasaisin väliajoin. Itseni tapauksessa sen painaminen jo ennen kuin tulee tarvetta sen painamiselle, on suotavaa. Ikäänkuin ennaltaehkäistä sitä tieto- ja ärsyketulvaa, joka on läsnä päivittäin. Tänä päivänäkin roikun liikaa kännykällä, sitä ei ole kieltäminen. Osaltaan se on mun työtäkin roikkua somessa ja tehdä sinne sisältöä. Kultainen keskitie on tässäkin se avaintekijä. Itse en koe esimerkiksi IG Storyn päivittämisen kuormittavaksi tekijäksi, vaan rakastan tehdä noita storyja.

En tarvitsisi tuota kelloa ranteessa kertomaan, milloin en ole palautunut ärsykekuormasta yön aikana. Huomaan sen aamulla herätessäni. Vaikka tiedostan asiat, jotka kuormittavat minua ja tiedän, miten rebootata itseni, niin eihän sitä aina ehdi tuollaisia tekemään. Sen takia olen kehittänyt itselleni sellaisia tapoja, joilla nollata ajatukset myös kiireessä. Muistetaanhan, että hyvinvointi on subjektiivinen asia. Mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi sinulle. Mutta haluan silti jakaa kanssanne nämä pienet jutut, josko niistä olisi teillekin apua.

♥ puolen tunnin metsäkävely. Meillä menee tuolta rannasta sellainen polku. Ei se ihan metsää ole, mutta se riittää. Kävelen hiljaksiin ja välillä jään tuijottamaan luontoa ja sen ihmeitä. En kuuntele musiikkia enkä liiemmin näillä elvyttävillä metsälenkeillä ottele kuviakaan.
♥ kynttilän liekin tuijottaminen. Ihan viisi minuuttiakin riittää, kun vain fokusoi kaikki ajatukset siihen liekkiin. Kun ajatus alkaa harhailemaan, ohjaan itseni takaisin siihen kauniiseen liekkiin.
♥ kiitollisuuskirjeen kirjoittaminen. Tämän ei tarvitse olla pitkä. Riittää, että kirjoitan alas niitä asioita, joissa olen mielestäni viime aikoina onnistunut. Asioita, joista olen muissa ihmisissä kiitollinen. Mietin vain positiivisia asioita tuon hetken ajan.
♥ saunan lauteilla makoilu. Saunan jälkilämmössä, jalat kenties hetkeksi ylös seinää nostaen. Naksuva kiuas tai rätisevät puut tuovat tuohon tilanteeseen ihanaa taustamusiikkia.
♥ yin-jooga. Kävin ensimmäisen kerran yin-joogassa vuosia sitten. Niin ihanalta kuin se tuntuikin, niin unohdin koko joogan. Viime syksynä kävin yin-joogassa pitkästä aikaa ja sen jälkeen olo oli niin voimaantunut ja tietyllä tapaa herkistynyt. Mietin pitkään, että miksi, kunnes tajusin, että tuo tunteroinen, kun keskityn vain omaan itseeni ja kuulostelemaan omaa hyvinvointiani, on jotain aivan kullanarvoista. Sellaista, jota ei saisi arjessa unohtaa.

Ei sitä aina ehdi tekemään tunnin joogaa, mutta kotona saatan tehdä parin kymmenen minuutin yin-joogan, kun tuntuu että keskittymiskyky on kateissa ja mieli käy ylikierroksilla Näissä lyhyemmissä sessioissa en tee ihan niin pitkäkestoisia venytyksiä, mutta pari kolme minuuttia / liike jo auttaa. Ekat liikkeet tosin menevät poikkeuksetta siihen, että joudun tekemään töitä etten miettisi kauppalistaa, sähköposteihin vastaamista tai toisen lapsen hukkuneita urheilukenkiä. Mutta se tunne, kun huomaa treenin tuottavan tulosta – se on euforinen. Mielenhallinta ei ole kuulkaas helppoa, oletteko kokeilleet? 🙂

Niin, että mitäs jos vain luovutettaisiin aina silloin tällöin ja annettaisiin aivojen lomailla.
Kyllä se maailma jatkaa pyörimistään, vaikka välillä sulkisimme silmämme, hengittelisimme ja tekisimme matkaa itseemme ♥

OIKEIN IHANAA TIISTAITA TOIVOTELLEN,


torstai 23. tammikuun 2020

Hyvinvointini kompastuskivet

8

HEPSKUKKUU

ja hei ihan ensinnä; lämmin kiitos kaikille teille, keiden kanssa mulla oli ilo ja kunnia käydä keskustelua positiivisuudesta eilen illalla IG:n puolella. Meillä oli niin hyviä keskusteluita, että taidan noista koostaa postauksen joku päivä. Ollakin, että positiivisuutta olemme aika paljon kahlanneet läpi täällä blogin puolella. Mutta koskaan sitä ei voi liikaa levittää. Jos jotain yhteenvetona eilisistä keskusteluista vetäisin niin sen, että yhtälailla negatiivisten tunteiden kokeminen on tärkeää.

Ainakin mulle se, että elän myös ne elämän karikot suurella sydämellä ja välillä kyyneliä vuodattaen läpi, ovat elinehto sille, että pystyn näkemään niiden taakse. Jos koko ajan tukahduttaa tunteet ja väen vängällä yrittää olla positiivinen, niin siitä ei seuraa mitään muuta kuin pinnallista positiivisuutta hampaiden kiristyksineen. Joka valitettavasti näkyy läpi. Aito positiivisuus on se elämän suola. Se antaa niin paljon.

No mutta, aiheeseen! Sain alkuviikosta erään kommentin, jossa kysyttiin olenko narsisti, kun kehun hyvinvointiani niin vuolaasti (otin oikeuden referoida kommentin tähän blogitekstiin vähän nätimmin), niin päätin tehdä postauksen nyt niistä jutuista, jotka ovat oman hyvinvointini tiellä. Olisin mieluusti jälleen käynyt sähköpostiviestiä kommentoijan kanssa enemmänkin, mutta harmillisesti näissä kommenteissa tuntuu olevan aina keksitty sähköpostiosoite. Harmi, että ihmiset turvautuvat anonyymiuden taakse silloin kun käytöstavat tuppaavat unohtumaan. Jos hyvinvoiva, itseensä tyytyväinen ihminen on narsisti, niin ainakin itse koen tuossa suuren suuren ristiriidan. Käsittääkseni narsistit eivät voi hyvin eivätkä levitä hyvinvointia, vaan päinvastoin; saastuttavat manipuloinnillaan ja muiden alentamisella kyseisten ihmisten hyvinvointia.

Kuten olen monesti sanonut, niin kukaan meistä ei ole sellainen yli-ihminen, joka elää oppikirjojen mukaan ja on 24/7 zen ja sinut itsensä kanssa. Ei koskaan repsahda, ei koskaan koe stressiä tai ei koskaan korota ääntään. Kaikki me olemme täydellisiä omalla tavallamme. Täydellisyys ei poissulje virheiden mahdollistamista. Me jokainen ollaan täydellisiä niiden kriteerien valossa, joita me itse itsellemme asetamme. Emme niiden kriteerien tai normien valossa, joita muut ihmiset asettavat. Mulle ainakin suurin opettaja elämän varrella olen ollut minä itse ja minun tekemät laiminlyönnit hyvinvointiani koskien. Tykkään katsoa elämää kokonaisuutena, pitkän ajan välillä. Sen ansiosta voin sanoa voivani ihan himskatin hyvin. Toki sinne janan varrelle mahtuu asioita, joissa olisi vielä petraamisen varaa. Mutta joiden painoarvo ei ole niin paljon, jos tuntee itsensä muuten hyvinvoivaksi. Elämä on tarina, joka jatkuu. Ja siihen kuuluu elämän kaikki sävyt, myös ne repsahdukset.

Epäitsekkyys. Mulla suurin hyvinvointini este on kautta aikain ollut se, että olen helposti liian epäitsekäs, ellen kiinnitä tähän asiaan huomiota. Aina olen ajatellut ensin muita. Niin kotona kuin töissä. Jopa lenkkipolulla antanut tilaa vastaantulevalle hyppäämällä tarvittaessa ajotielle. Jotta sen toisen juoksurytmi ei katkea, vaan saa tallata tasaista maata jalkakäytävällä. Se muiden eteen toimiminen ja tekeminen tulee niin vahvana selkärangasta, että olen oppinut hyväksymään sen osana elämääni. Mutta sitä olen nyt monet vuodet työstänyt ja tänä päivänä osaan aina välillä pitää puoleni. Osaan jopa sanoa ei, mikä on mun mittakaavassa jo suuri asia.

Kun sitä on oppinut tuntemaan itsensä on pikkuhiljaa tarvittaessa oppinut siirtymään antajan roolista tasaajan rooliin. Aiemmin olin se, jota ottajat saattoi käyttää härskisti hyväkseen. Kiltin tytön syndrooma on nyt taakse jäänyttä elämään. Ainakin suurimmalta osin 🙂

Liiallinen empaattisuus. Tämä menee käsi kädessä tuon epäitsekkyyteni kanssa; oli aikoja että tunsin ympärillä olevien tuskan ja surun niin, että en huomannut siinä hötäkässä kuulostella omaa itseäni. Saatan tuntea ihan fyysistä kipua jonkun toisen tunteman vääryyden tai kivun takia. Peilaan helposti toisten ihmisten ilmeitä ja eleitä. Tartutan itseeni toisten tunteet vahvasti. Ja tämä ei ole lainkaan aina hyvä juttu, vaan mun pitää tietoisesti työstää sitä asiaa, että koko maailman murheet eivät ole mun murheita. Tässä se positiivisuuteni näyttelee merkittävää roolia; en jää vellomaan noihin murheisiin, vaan hyväksyn sen aiheuttaman tunteen, katson sen yli ja jatkan eteenpäin.

Olen surkea pitämään yhteyttä ystäviin. Joka ikinen vuosi otan tämän tavoitteekseni. Tai lähinnä käännän sen niinpäin, että tänä vuonna näen enemmän kavereita. Loppuvuonna aina skarppaan tuon kanssa ja sitten tammi-huhtikuu vietetäänkin hiljaiseloa. Sosiaaliset suhteet on todettu olevan merkittävin asia ihmisen hyvinvoinnissa ja kukoistuksessa (Martin Seligman). Joten se on mulle käsittämätöntä, että miksi en panosta tähän asiaan vielä enemmän, sillä tiedän, mikä vaikutus sillä on mun hyvinvointiini. Toisaalta elämme ystävieni kanssa kaikki samanlaista elämäntyyliä. Saamme elämäämme sisältöä työyhteisöstä ja perheestä, harrastuksista. Kyllä mulle riittää, että näen erästä rakasta helmikuun puolessa välissä kummitytön synttäreillä. Kahta rakasta sitten huhtikuun puolivälissä. Eli en mä sanoisi olevani ihan susi näissä ystävyyssuhteissa, mutta parantamisen varaa on 😉

Täysillä tai ei mitään ajatusmalli. Jos mä hurahdan johonkin esim. liikuntaan, niin alkuun teen sitä niin paljon, että lopulta se saattaa kääntyä hyvinvointiani vastaan. Pidempään mukana olleet lukijat muistavatkin sen erään syyskuun vuosia sitten, kun juoksulenkkejä tuli 30 ja välipäiviä 1. Kun juoksulenkin minimipituus oli 10 km ja vauhti keskimäärin 5,27 min/km. Sen jälkeen menikin loppusyksy levossa. Vähän vähemmän hyvinvoivana. Pidä itsestäsi huolta -sanonta toimii mun mielestä myös tähänkin suuntaan. Vaikka lempeys on ollut parin vuoden aikana kantava teema, niin huomaan silti välillä ajatuksen tasolla (ja välillä käytännössäkin) lipsuvani kohti tätä ajatusmallia.

Konkreettinen esimerkki on tältä päivältä, kun puhuttiin miehen kanssa puhelimessa, että mitä tehdään sillä aikaa, kun kuopus on harrastuksissa. Mä sanoin, että voisin juosta sieltä kotiin. Kunnes muistin, että vuorokauden sisään on kuitenkin tullut vedettyä mäkivedot, reilun tunnin reipas sauvakävely ja laitepilatestunti, joka sai joka paikan ihanasti väpättämään. Eli ehkä tälle illalle olisi fiksuinta käydä vaikka siellä viikkomaitokaupassa sillä aikaa, kun toinen jamittelee. Liikunnan tuoma hyvä olo on sellainen, että sen suhteen lähtee helposti lapasesta.

Kuuntele enemmän kuin puhut. Tämä ei varsinaisesti liity välittömästi hyvinvointiin, mutta välillisesti kuitenkin. Mulla on paha tapa puhua pulputtaa. Aina silloin tällöin otan itseäni tämän suhteen niskasta kiinni. Kuinka paljon saankaan enemmän kuuntelemalla. Olemalla läsnä ja uppoutumalla oikeasti kuuntelemaan, mitä toinen sanoo.

Nukkumaanmeno arkisin. Vaikka mä tiedän ihan täysin, että tarvitsen kahdeksan tuntia yössä unta, niin jotenkin tuo ajatus unohtuu silloin, kun meillä on miehen kanssa hyvä sarjaputki. Viime viikon ekat neljä yötä tuli vedettyä reilun viiden tunnin yöunilla. Perjantaina heräsin puolikuolleena ja viikonloppuna nukuin univelkoja. Ideaalitilannehan olisi sellainen, jossa yössä tulisi sama määrä unta. Riippumatta siitä onko viikonloppu vai ei.

Niin, että kyllä kuulkaas meikäläiselläkin niitä sudenkuoppia hyvinvoinnin suhteen riittää. Palatakseni vielä yhteen kommenttiin, jonka sain IG:iin tässä vähän aika sitten. Siinä oli ilmeisesti luotu tili ihan vain viestin jättämistä varten, sillä ko. tili ei seurannut ketään tai sillä ei ollut seuraajia. Lisäksi tili oli poistunut, kun seuraavana päivänä olisin vastannut kommenttiin. Kommentti meni hiukka sitä siistien näin: ”Hyvähän sun on pitää hyvinvoinnistasi huolta, kun et käy töissä. Oot vaan kotona, teet ruokaa ja sisustat.” Kuinka paljon omat virheelliset olettamuksemme muista saastuttavat omaa hyvinvointiamme? Mä toivon sydämeni pohjasta, että kenenkään hyvinvointi ei ole toisen hyvinvoinnin esteenä. Vaan päinvastoin, ainakin itse imen energiaa ihan hurjan paljon hyvinvoivilta ihmisiltä. Ja niinä ajanjaksoina, kun on hyvinvoinnissa parantamisen varaa päätän, että vielä joku päivä mäkin saavutan tuollaisen hyvinvoinnin tilan, joka säteilee ulospäin sisäisenä rauhana ♥

PEACE, LOVE & CHICKEN GREASE,

PS. tulipas taas pitkä postaus…huomiselle ehkä vähän kevyempää ja vähemmän luettavaa perjantain kunniaksi.
PPS. multa toivottiin enemmän sellaisia päivän asu -postauksia. Menköön tämän postauksen kuvat tuohon teemaan 😀 Liituraitahousut ovat mun vaatekaapissa aina muodissa. Vaikkei ne välttämättä sitä suurelle yleisölle olisikaan, niin mulle on.

 


« Vanhemmat
Uudemmat »