lauantai 16. marraskuu 2019

Pois onnellisuuspakkomielteestä

MOIKKAMOI IHANAT!

Tiedättekö, että mä olin ajatellut, että annan teillekin tänään vapaapäivän blogistani, mutta ihanan Emilian eilinen blogikirjoitus kirvoitti mut kirjoittamaan ajatuksiani ylös. Ja ajatusten kirjaaminen tuoreeltaan on parasta, ennen kuin ne katoavat. Edessä on aikamoinen luku-urakka, ottakaahan hyvä asento.

Marraskuu on monelle tosi raskasta aikaa. Uskokaa tai älkää, niin on itsellänikin takana yksi marraskuu (tai koko syksy) parinkymmenen vuoden takaa, joka on vedetty pääosin Triptylin voimin. Elettiin aikaa, jolloin ei edes ollut tällaista julkista onnellisuuspakkomiellettä, joka nykyään tuntuu olevan.

Olen lukenut tämän syksyn aikana opiskeluihin liittyvää kirjallisuutta ja kaikista eniten olen uppoutunut kirjoihin, jotka käsittelevät onnellisuuden tavoittelun haitallisuutta. Sillä sitä ei ole kieltäminen, että mitä enemmän ihmiset onnea tavoittelevat, sitä vahingollisempaa tuo tavoittelu on. Viimeisimpinä kirjoina lukemiani The Upside of Your Dark Side / Kashdan, Biswas-Diener ja Valonöörit /Martela suosittelen ihan kaikille. Meille, keillä ei ole onnellisuuden tavoittelun suhteen ongelmia (ts. olemme tyytyväisiä elämäämme emmekä tietoisesti tavoittele onnellisuutta ainakaan ulkoisin keinoin) ja heille, ketkä ovat onnellisuuspakkomiellelingon kourissa onnettomina ainoana päämääränä tuo onnellisuus.

Kuten Emiliakin tuossa eilisessä postauksessaan sanoi, niin joskus on lupa olla alakuloinen. Itse näen asian niin, että jos en itse kokisi niitä elämän karikkoja, niin en hemmetti soikoon pystyisi olemaan onnellinen.  Olen oppinut hyväksymään ne matalalentoiset päivät, sillä tiedän, että vielä niistä noustaan. Matalalentoisia päiviä on nykyään onneksi harvassa, mutta tuolloin parikymmentä vuotta sitten marraskuussa niitä taisi olla 30. Lääkityksestä huolimatta. Tai ehkä sen johdosta. Koin olevani epänormaali ihminen turvautuessani ulkoiseen apuun. Tablettiin, jonka kurkusta alas kurlasin.

Se, että annan itseni tuntea myös ahdistusta, alakuloa, väsymystä ja kyvyttömyyttä aika ajoin on avain siihen, että pystyn tuntemaan myös sitä ääretöntä onnellisuutta. Onnellisuutta, jota tunnen ihan pienien asioiden myötä. Pahinta on tukahduttaa tunteensa. Ruoskia itseään siitä, että ei aina ole iloinen, positiivinen tai onnellinen.

Martela toteaa kirjassaan, että onnellisuudesta on tullut kulttuurinen normi ja itsestään selvä elämän päämäärä. Toisin sanoen onnellisuuspakkomielle, jonka eteen ihmiset virheellisesti uhraavat arvokkaita asioita. Ja eivätkä ainakaan niitä uhraamalla saavuta onnellisuutta, vaan päinvastoin.

Kashdan ja Biswas-Diener ovat tutkineet onnellisuutta syvemmältäkin ja esittävät neljä syytä miksi onnellisuuden tavoittelu voi olla meille haitallista. Ensinnäkin ihmiset etsivät onnea aivan vääristä paikoista. Usein haaveilemme isosta omakotitalosta, farmari-Volvosta, koirasta, kalliista design-huonekaluista ja muista materialistisista asioista. On tutkittu, että pitkällä aikavälillä materialistiset tavoitteet eivät onnellisuutta kovinkaan paljon tuota.

Vitsit, kun en nyt tähän hätään muista kenen tutkimus se oli, jossa tutkittiin kahden eri ryhmän onnellisuutta pitkän ajan kuluessa. Ekassa ryhmässä olivat lottovoittajat ja toisessa onnettomuudessa loukkaantuneet (jopa sellaiset, joilta amputoitiin raajoja). Alussa lottovoittajat olivat onnellisempia, mutta vuoden parin päästä onnellisuuskelkka oli kääntynyt loukkaantuneiden osaksi. Raha tuo hetkellistä euforiaa ja onnea, mutta loppupeleissä se, että olet selvinnyt hengissä onnettomuudesta (vaikkakin raajaa tai kahta köyhempänä) toi enemmän onnea. On todettu, että materiaa enemmän onnellisuutta tuo ihmissuhteet, hyväntekeminen ja itsensä toteuttaminen. Toki olen itse sitä mieltä, että ihan näin mustavalkoisia asiat eivät ole; taloudellinen turvallisuus on yksi osa onnea. Se, että on rahaa maksaa laskut ja ostaa jääkaapin valon lisäksi jääkaappiin muutakin täytettä.

Toiseksi tutkimuksessa tultiin tulokseen, että onnen tavoittelu voi tehdä meidät onnettomammaksi. Onnea kovasti haluavat ihmiset voivat kokea riittämättömyyttä ja pettyvät omiin tunteisiinsa. Siihen, että eivät tunne iloa ja onnea vaikka pitäisi. Länsimainen kulttuuri vahvasti sanoo, että meidän pitäisi olla onnellisia. Mutta se ei kerro, että onnellisuus pitää sisällään myös ne toisenlaisetkin tunteet ja niiden hyväksymisen.

Kolmanneksi tutkimuksessa todettiin, että onnen tavoittelu voi tehdä sinusta itsekkäämmän ja yksinäisemmän. Ja tietysti sitä myötä onnettomamman. On todettu, että ihmissuhteet on hyvinvointimme tärkein ja antavin osa-alue. Joissain tapauksissa onnellisuuden liian aggressiivinen tavoittelu on oman edun maksimointia. Toisten ihmisten kustannuksella. Ihminen on kyllä niin monimutkainen ja moniulotteinen kokonaisuus. Yhdessä tutkimuksessa tutkijat havaitsivat, että onnellisuuden himosta syntyvä yksinäisyys näkyy myös hormonitasolla. Tutkija Nurmi täällä näppäimistön päässä veti tästä pitkälle jalostetun johtopäätöksen; onko tässä yksi syy syntyvyyden laskuun?

Neljänneksi tutkimustulokset osoittivat, että onnellisuuden kulttuuri on erityisen vahingollinen niille, jotka eivät ole onnellisia. Mietitäänpäs nykyaikaa. Meitä tällaisia hihhuleita kuin minä on some täynnä. Aidosti marraskuusta onnellisia. Mitä tekee ne, jotka ovat allapäin ja musertuneita marraskuun pimeyden edessä? Tuntevat kenties ahdistusta siitä, että miksen itse pysty tuntemaan samanlaista iloa ja onnea marraskuusta. Martela on hienosti vetänyt mutkat suoriksi: Jotkut asiat tekevät meidät onnellisiksi, toiset onnettomiksi. Ja niin sen kuuluu olla, koska ”kaikki psykologiset tilat ovat jollakin tavalla hyödyllisiä selviytymisellemme.” Tämän takia meidän pitää antaa itsemme musertua marraskuun edessä, jos siltä tuntuu. Jos negatiivisilla tunteilla ei olisi mitään merkitystä elämäämme, niin emme sellaisia tuntisi. Ihminen on ihan hurjan mielenkiintoinen olio ja mitä enemmän kirjallisuutta luen, sitä enemmän haluan tietää lisää. Itse olen ollut itselleni parhain empiirisen tutkimuksen kohde. Nyt vain etsin teoriaa tuolle empiiriselle tutkimukselle.

Pahinta mitä itselleen voi tehdä on syyllistää itseään siitä, että ei ole koko ajan onnellinen. Se, että mä selvisin tuosta tuskallisesta elämänvaiheesta, jossa 2,5 vuoden sisään hautasin isäni, mummuni ja äitini, johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olin (Luojalle kiitos!) jo tuota ennen oivaltanut ajatuksen elämän monimuotoisuudesta. Ajatuksen siitä, että hyväksyn elämän sellaisena kun on. Välillä tulee erittäin pahoja pohjakosketuksia, mutta ne on pakko käydä läpi. Tunteiden torjuminen tuollaisissa tilanteissa olisi ollut ihan älyttömän vahingollista. Jos olisin tuolloin tukahduttanut surun ja ikävän, niin en kuulkaa ystävät hyvät olisi nyt tässä. Tai olisin, mutta olisin sellainen numb nuts -koneena kulkeva, päivästä toiseen suorittava Maria. Kenties, kuka tietää.

On ollut ihana huomata, että myös harmaina päivinä voi tuntea onnea. Se, että on alakuloinen ei todellakaan poissulje sitä, etteikö alakulon hetkinä voisi kokea niitä ihania pieniä hetkiä, jolloin sielun täyttää onni. Sohvannurkassa ripsarit poskilla voi tuntea suunnatonta ja yhtäkkistä onnea siitä, että käsiä lämmittää glögimuki. Että jokaisella kulauksella tuo onni leviää lämpimänä tunteena kohti koko kehoa.

Kestävä onnellisuus vai one hit wonder -onnellisuus? Kumman valitset? Elämä on valintoja täynnä.
Ja mun mielestä tämä on niistä yksi tärkeimmistä; hyppää pois onnellisuuspakkomielteen pyörästä ja kuulostele elämää tässä ja nyt – mitkä ovat niitä elämän kultareunoja juurikin tänä marraskuisen synkkänä lauantaina? 

IHANAN LEVOLLISTA LAUANTAITA,


10 Responses to “Pois onnellisuuspakkomielteestä”

  1. Avatar Nina sanoo:

    Puhut vähän mutta asiaa. 😁

    Onnellisuudesta ja sen tavoittelusta voitaisiin puhua vaikka kuinka pitkään mutta itselleni elämä on ’antanut’ yhden todellisen pohjakosketuksen ja silloin on joutunut miettimään oliko tämä tässä. Siitä selvinneenä on oppinut, että oikeaan onneen ei tarvita muuta kuin se pienen pieni ihan tavallinen hetki, kun olet onnellinen niin, että sydän kääntyy melkein ympäri. Ne pienet onnen muruset. Ei raha, ei tavara. Tää kuulostaa kliseeltä, mutta niin se vain on.

    Elämässäni on onnea monellakin eri tavalla ja on toki paljon niitä harmaitakin päiviä. Silti elämä itsessään ja ne omat rakkaimmat hyvinvoivina siinä rinnalla on mielestäni se paras ja suurin onni minkä voi elämässä saavuttaa. Sekä kiitollisuus. Se, että saa olla kiitollinen niin paljosta. Ihan niistä perusasioista. ♥️

    Nina 💕

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Nina

      vai VÄHÄN ja asiaa :D Hih, kiitos ihana ♥

      Se on just näin, että niin ikäviä kuin nuo pohjakosketukset ovatkin, niin loppupeleissä ne ovat niitä, jotka laittavat arvot uusiksi. Onnellisuuskäsityksen uusiksi.

      Kiitollisuus on niin tärkeää. Mun korviin kuulostaa, että meillä on taas jotain yhteistä lisää (niiden Palomäentien asuntojen lisäksi ;) ♥

      Ihanaa sunnuntai-iltaa ♥

      • Avatar Nina sanoo:

        On niin paljon mistä olla kiitollinen. Esimerkiksi blogin kautta löydetystä samiksesta, ystävästä, joka katsoo elämää, sen valoja ja varjoja ihan kuin itsekin. Ja varsinkin niitä Palomäentien kämppiä!🏫

  2. Avatar Johanna V sanoo:

    Kiitos, tekstisi lohdutti kovasti kun tulin hetki sitten kotiin kävelyltä, istuin hetken yksin kahvilan terassilla, kyllä ulkona marraskuussa kynttilälyhdyn palaessa pöydällä, merenrannalla. Kuuntelin siinä niitä lempikappaleitani, jotka ovat kovin melankolisia, katsellen harmaalle merelle, nauttien kuumaa glögiä. Kuinka kaipansinkaan menetettyjä ystäviäni ja kaikkea sitä hyvää, iloa, naurua, tukea, jakamista mitä meillä oli vielä 1,5 vuotta sitten. Olen surrut tätä eroa kuin kuolemaa ja tänään ikävä taas löi lujaa kasvoille. Nyt kotona nautin kuitenkin ensimmäisestä joulukukasta, kynttilöistä ja hyvästä ruoasta mieheni kanssa. Ja voin tuntea kiitollisuutta kauniista muistoista mitä ystävyydestämme jäi.

    • Maria Maria sanoo:

      Hei Johanna

      ja voi miten kauniisti kuvailit tuota hetkeäsi kahvilan terassilla – kiitos sen jakamisesta ♥

      Välillä pahinta ei ole kuolema, vaan ero, joka tuntuu kuolemalta. Kuolema on jotain mitä pystymme selittämään. Jonka ymmärrämme. Ero on usein sellainen, jota ihmismieli ei pysty selittämään. Ystävä on olemassa, mutta ei ole.

      Kovasti voimia sinne ja ihana kuulla, että voit tuntea kuitenkin kiitollisuutta ystävyydestä näin jälkikäteen ♥♥♥

      • Avatar Johanna V sanoo:

        Kiitos, Maria, lohduttavista sanoistasi, pääsin niiden avulla aimo harppauksen eteenpäin tässä prosessissa.

  3. Avatar Anna sanoo:

    Taas kirjoitat täyttä asiaa Maria ♥️ Välillä itkettää ja välillä naurattaa. Vaikka oma elämä voisi olla parempaa mutta ne pienet onnellisuuden tunteet ovat elämän suola. Se jännä tunne jota on vaikea selittää, ja joka voi tulla hyvin erilaisissa tilanteissa, esim. auringonlaskua katsoessa tai kauppareissulla miehen kanssa.

    • Maria Maria sanoo:

      Heissan Anna

      ja kiitos sinullekin ♥

      Tiedän tasan tarkkaan mitä tarkoitat; se tunne kiirii varpaista sydämeen ja siitä suupieliin saaden ne sellaiseen typerän hassuun virneeseen :) Ihan paras tunne ikinä! Ja hei, noita tunteita me tarvitaan – varsinkin marraskuussa.

      Suloista sunnuntai-iltaa ♥

Kommentoi