tiistai 19. joulukuun 2017

Ylellisen pehmeää kashmiria pukinkonttiin (sis. arvonnan)

IHANAN SULOISTA TIISTAIAAMUA! 

Joulun aikaan kuuluu pehmeys, niin tunnelmassa kuin kuusen alle laitettavissa paketeissakin. Siinä missä joskus aiemmin pehmeät paketit tuntuivat ei niin toivotuilta, on ne näin aikuisiällä parhainta, mitä tiedän. Kaupallisen yhteistyön myötä Marks & Spencerin kanssa tulin vinkkaamaan teille ideoita pehmeiden pakettien sisään. Lahjaideoita itselle, ystävälle tai sille kaikista rakkaimmalle.

Itselleni joulun ihanimmista paketeista paljastuu yöpuku ja villasukat. Joku lämmin ja pehmeä neule sekä mahdollisesti pipo ja kaulahuivi, jonka syleilyyn kietoutua pakkaspäivinä. Tänä jouluna joulupukin listaan kiilasi näin loppumetreillä myös ihanan pehmeät kashmirjoggerit. Olen aina silloin tällöin piipahtanut Tampereen Sokoksella olevassa Marks & Spencerissä ja aina olen ihastellut heidän monipuolista valikoimaansa. Minkä takia harvemmin olen tyhjin käsin päässyt kotiin sieltä lähtemään.

Marks & Spencer edustaa itselleni jotain tuttua ja turvallista. Vie minut sinne nuoruusvuosiin, kun äiti ja isä olivat hurahtaneet Lontoon matkailuun ja me lapsetkin pääsimme kerran vuodessa Lontooseen. Lontoosta muistan juurikin Marks & Spencerin, Hyde-parkin ja kaksikerroksiset bussit. En muista niinkään Marks & Spencerin vaateosastoa, mutta muistan heidän ruokakauppansa. Ja ne taivaalliset kolmioleivät, joita siihen aikaan ei Suomesta saanut.

Viimeisimmän vierailuni aikana M&S:lle täällä koti-Suomessa sain tutustua pumpulinpehmeisiin ja ylellisiin villavaatteisiin. Sain  tietoa kashmirista materiaalina ja sain myös kuvauslainaan taivaallisen ihania kashmirvaatteita ja -asusteita. Kashmir on Aasian suunnalla elävästä kashmir-nimisestä vuohilajista saatavaa villaa, jota käytetään monenlaisten villatuotteiden valmistukseen. Se on lämmin, eikä kutita, vaan on miellyttävä iholla. Itse liitän kashmiriin sanat ylellinen ja laadukas. Lämmin ja pehmeä. Ihan ohuetkin kashmirvaatteet ovat erittäin lämpimiä, olematta kuitenkaan hiostavia.

Autograph -kashmirneule, -kashmirjoggerit, -kashmirhuivi ja -kashmirpipo olivat niin ihania päällä, että haikein mielin ne riisuin kuvausten jälkeen. Itse olen aiemmin pitänyt kashmiria jotenkin vaikeahoitoisena materiaalina. Ihan turhaan. Kashmir on kuitenkin melko arka materiaali, mutta hoito-ohjeita noudattamalla tuotteet eivät useinkaan tarvitse säännöllisen tuuletuksen lisäksi muuta hoitoa. Kashmirneulevaatteet tulisi jokaisen käyttökerran jälkeen tuulettaa raittiissa ilmassa. Näin kashmir voi hyvin ja hoitaa puhdistautumisen itsekseen. Toki jos neule tarvitsee pesua, tulee käyttää villalle tarkoitettua nestemäistä pesuainetta ja noudattaa pesuohjeita. Marks & Spencerin kashmirneuleet ovat konepestäviä!

Kuvissa näkyviä kashmirtuotteita löytyy ihanissa väreissä kaikista Marks & Spencerin kivijalkamyymälöistä (Helsingin, Porvoon, Jyväskylän ja Tampereen Sokoksista). Marks & Spenceriltä löytyy kashmirtuotteiden lisäksi aivan ilahduttavia joululahjoja kaikenlaisille budjeteille, kaikille rakkaille lähipiirin aikuisille

Millaisen pehmeän lahjan sinä haluaisit antaa perheenjäsenellesi tai ystävällesi?

Kerrohan vastauksesi tämän postauksen kommenttiboksissa ja olet 100 euron Marks & Spencer -lahjakortin arvonnassa mukana 🙂 Arvonta-aika loppuu 25.12.2017. Arvonnan säännöt löydätte täältä.

TIISTAITERKUIN,


sunnuntai 17. joulukuun 2017

His & hers / kauneutta ja komeutta boxista

HEI HUOMENTA IHANAT!

Sen sijaan, että tänään lähdettäisiin perinteiseen sunnuntaiseen tapaan herkuttelemaan, katsastetaan vielä viime hetken lahjavinkkiin. Lahjavinkkiin, joka on yhtä ihana muulloinkin kuin jouluna. Itse sain tuossa viikolla antaa miehelleni jo ensimmäisen joululahjan. Samalla sain luvan kanssa avata ensimmäisen oman pakettini. Postista nimittäin hain meille molemmille paketillisen hyvää oloa ja hemmottelua. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Bette Boxin kanssa. Itse sain hemmottelua SENSAI boxista, kun taas mies sai itselleen komeutta Miesten boxin sisältämien tuotteiden myötä.

Tiedän, että jotkut miehet eivät tykkää panostaa esimerkiksi ihonhoitoonsa tai ulkoiseen habitukseensa. Ja se on aivan ok. Mutta se, mikä tuossa elämäni rakkaudessa aikoinaan oli ensimmäisiä asioita, jotka saivat ”wow” -ilmeen kasvoilleni oli kylpyhuoneen kaapin sisältö. Itse en vielä tuossa vaiheessa ollut tällainen purnukkahamsteri kuin nyt olen, joten yhteen muutettuamme koin jonkinlaista alemmuudenkompleksia hyvällä tavalla siitä, että itselläni oli ne pari hassua ihonhoitotuotetta alimmalla hyllyllä, kun toisella taas hyllyt täyttyivät after shavesta, dödöistä, miesten hajuvesista, hammaslangoista, hiustenhoitotuotteista sun muista. Tämä oli kyllä myös yksi niistä asioista, joka sai sukat pyörimään jaloissani. Tykkään, että miehestä huokuu tietynlainen itsestään huolehtimisen aura. Ei tarvitse olla liian sliipattu, vaan päinvastoin muhun vetoaa sellainen rosoinen hyvin hoidettu ulkonäkö. Saa olla sänkeä ja saa olla naururyppyä silmäkulmassa.

SENSAI BOX
Saaja: Maria
Ikä: 42
Kauneudenhoitorutiinit: aamuin illoin kasvojen huolellinen puhdistus ja kosteutus, kevyt päivämeikkaus, vartalovoideaddikti
Kauneudenhoidon kompastuskivet: jokapäiväinen hiustenpesu (välillä pesu jopa kaksi kertaa)

SENSAI boxista löytyi matkakokoisia tuotteita Sensain kehittelemään kolmivaiheiseen ihonhoitomenetelmään:

Silky Purifying Cleansing Oil, 30 ml
Silkinpehmeä öljymäinen puhdistus, poistaa tehokkaasti mutta hellävaraisesti kaiken öljyliukoisen lian ja meikin kasvoilta.

Silky Purifying Creamy Soap, 30 ml
Vaahtopuhdistus poistaa iholta vesipohjaisen lian ja antaa täydellisesti puhdistuneen ja raikkaan tunteen iholle.

Cellular Performance Lotion II (Moist), 20 ml
Täyteläinen, kiinteyttävä anti-ageing hoitovesi normaalille, kuivalle ja erittäin kuivalle iholle. Hoitovesi täydentää ihon kosteusvarastoja ja valmistelee sen seuraavaa hoitoa varten. Tehostaa myös tulevien hoitotuotteiden vaikutusta.

Cellular Performance Emulsion II (Moist), 20 ml
Täyteläinen 24 h hoitoemulsio, joka verhoaa ihon pehmeään kosteuttavaan huntuun. Ravitsee aikuisen naisen ihoa ja ylläpitää ihon kiinteyttä, nuorekkuutta ja heleyttä.

Cellular Performance Extra Intense Cream, 6 ml
Energiaboosteri iholle, joka auttaa ihoa saamaan takaisin elastisuuden, kiinteyden, kosteuden ja heleyden.

Kommentit SENSAI boxista: ah autuus! Paljon olen lukenut japanilaisten kehittelemästä kaksoispuhdistuksesta sekä -kosteutuksesta ja nyt pääsin sitä kokeilemaan SENSAIN Saho -menetelmän myötä. Jo muutaman käyttökerran jälkeen täytyy sanoa, että vaikka tämä menetelmä ottaa himpun verran enemmän aikaa, niin iho kiittää. Luulenpa, että aiemmin olen pelkän putsarin avulla jättänyt ihooni inhan likakerroksen. Tuon vaahtopuhdistuksen jälkeen iho tuntui aivan älyttömän puhtaalta. Sellaiselta, että se oli valmis vastaanottamaan kosteus- ja hoitotuotteet.

Lempparituote boxissa: Ehdottomasti tuo Cellular Performance Extra Intensive Cream! Rakastan täyteläisiä voiteita ja tämä ihanuus jättää ihon myös kauniin silkkiseksi!

Kenelle suosittelisit SENSAI Boxia? Ruuhkavuosien kourissa painivalle naiselle, joka kaipaa ihonsa hemmottelua ja nopeasti näkyviä tuloksia.

MIESTEN BOX
Saaja: Mika
Ikä: 44
Komeudenhoitorutiinit: käytän kasvorasvaa (Marian kommentti: kyllä, mutta huolehtii myös kasvojen puhdistamisesta), pesen hiukset päivittäin
Komeudenhoidon kompastuskivet: pesen kasvot suihkugeelillä aamuin illoin (Marian kommentti: tai saippualla…mitä milloinkin suihkusta löytyy)

Miesten boxiin oli pakattu tuotteita treenikassiin ja komeuden hoitoon:

Lumene Men Hellävarainen Kasvopesu, 150 ml 
Tehokasta pohjoista männynkaarnauutetta sisältävä kasvopesu puhdistaa tehokkaasti ylläpitäen herkän ihon tasapainoa.

Tummeli Käsivoide, 60 ml 
Kosteuttava ja hoitava käsivoide työn kovettamille käsille.

Biozell Partatuote, 50 ml
Partaöljy pehmentää partakarvaa ja ihoa parran alla.

Triple Dry ACTIVE Men Spray Antiperspirantti, 150 ml 
Antibakteerinen antiperspirantti, joka ehkäisee voimakasta hikoilua.

Dove Men Suihkugeeli, 250 ml 
Uusi suihkusaippua sisältää mineraaleja ja salviaa, ja antaa raikkaan ja energisen tunteen.

Shave Club Miesten Kampa (parralle ja hiuksille)
Persikkapuinen kampa, joka on miellyttävä sekä hiuksille etää hiuspohjalle.

Boost Purukumi, 10 tablettia 
Ainutlaatuinen, patentoitu SB12 Boost Antiplaque purukumi ehkäisee pahanhajuista hengitystä sekä sisältää hampaiden reikiintymistä estävää fluoria.

Kommentit Miesten boxista: erittäin monipuolinen! Suurin osa tuotteista päätyy salikassiin 🙂

Lempparituote boxissa:  se kasvojenpesuaine (Marian kommentti: jep, ei enää saippuapesua)

Kenelle suosittelisit Miesten boxia? kaikille miehille. Komeudenhoito kun ei ole rakettitiedettä.  

Molemmista bokseista löytyi myös yllätyskokeilutuote. SENSAI Boxista löytyi uutuusmeikkivoidenäytteitä ja Miesten boxista Magnesiumvalmistetta ehkäisemään lihaskramppeja, suonenvetoja ja raajojen puutumista. Rakastan kauniisti pakattuja asioita. Molemmat boxit olivat ulkoisesti kauniit, varsinkin tuo SENSAI Box oli niin tyylikäs, että pääsee säilytyslaatikoksi. Tuotteet olivat pakattu silkkipaperiin, joka on aina iso plussa!

ALENNUSKOODI! Käyttämällä Bette Box – tilausta tehdessäsi koodia  atmarias10 saat 10% alennuksen Bette Boxin boxeista. Etu koskee määräaikaisen tilauksen kokonaissummaa tai jatkuvan tilauksen ensimmäistä boxia. Alennuskoodi on voimassa 31.12.2017 saakka.

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


perjantai 15. joulukuun 2017

Elämän suurin rikkaus on hyvinvointi

HEIPPAHEI IHANAT JA TERVETULOA PERJANTAI!

Se on kuulkaas aika paketoida tämä hyvinvoinnin vuosi pakettiin. Kuten joululahjat. Vetäistä narut ympärille. Sillä erotuksella, että tuota pakettia ei h-hetkellä avata. Eikä ole tarkoituskaan. Tarkoitus on, että tämän vuoden opit on tallennettu tuonne sydämen ja selkärangan syövereihin. Josta ne muistuttavat jatkossa siitä, kuinka tärkeää on voida hyvin. Kuinka voida hyvin luonnollisemmin? Mistä lähdettiin liikkeelle? Minne päädyttiin? Onko hyvinvointikäsitykseni muuttunut vuoden varrella? Olenko vielä niin ehdoton liikunnan, levon ja ravinnon balanssin suhteen? Kaupallisen yhteistyön myötä Lifen kanssa päätän tämän vuoden kestäneen Life Ambassador -urani tähän postaukseen. On ollut suuri kunnia olla mukana ja hieman suru puserossa täytyy todeta, että kaikki kiva loppuu aikanaan. Niin paljon tietoa ja muistoja olen tallentanut luonnollisemmasta hyvinvoinnista tuleville vuosille, että on mistä ammentaa. Uskallan väittää, että elämän suurin rikkaus on hyvinvointi.

Voisin kertoa teille heittämällä ainakin kolmenkymmenen tuotteen nimen. Tuotteen, jonka avulla voida hyvin luonnollisemmin. Tai ainakin paremmin. Mutta sitä ennen kerron teille, että se halu voida hyvin ja usko siihen, että sinä anstaitset voida hyvin lähtee sinusta itsestäsi. Kun osaa omalla toiminnallaan ja ajatusmallillaan edesauttaa omaa hyvinvointiaan, on jo aika pitkälti oikeilla jäljillä. Se asia kun on kunnossa, niin sitten voi lisätä hyvinvointia tietoisten valintojen kautta. Niiden tuotteiden avulla, joita olen tämän vuoden aikana esitellyt.

Itselläni hyvinvoinnin suurin edellytys on se, että vaikeinakin aikoina jaksan ajatella positiivisesti ja tiedostaa sen, että elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Kun elämältä ei odota liikoja, osaa nauttia myös niistä pienistä jutuista. Elämä on nauttimista varten. Jokaisessa hetkessä pyrin näkemään jotain hyvää. Tai ainakin jotain, josta ottaa opikseni. Jokaisessa kohtaamisessa uusien ihmisten kanssa pyrin ammentamaan itselleni jotain uutta. Myös antamaan vastapuolelle palan itsestäni.

Ambassadoriuteni ekassa postauksessa kirjoitin: ”Mitä hyvinvointi tarkoittaa omalla kohdallani? Sitä, että tuntee olonsa energiseksi, jaksaa arjessa ja lisäksi riittää vielä paukkuja pikkuisen ylimääräiseenkin. Sitä, että hymy ylettää päästä varpaisiin, sisältä ulos.” ♥ Jos minulta kysyttäisiin tänään, mitä hyvinvointi tarkoittaa, niin lainaisin itseäni. Arjessa jaksaminen on tänä vuonna ollut prioriteettilistani kärjessä. Ruuhkavuodet terminä ovat tulleet sangen tutuksi; on ollut remonttia, muuttoa, miehen uutta työtä, uuden arjen opettelua ja kaksi omaa työtä, joita molempia haluaisi tehdä sen 40 tuntia viikossa. Vaikka tiedostaa, että tunnit eivät riitä.

Kuten totesin niin hyvinvointi lähtee omasta itsestä ja on pitkälti kiinni omista valinnoista. Tämän hyvinvoinnin vuoden aikana olen tutustunut luonnonmukaisiin tuotteisiin, jotka tukevat kokonaishyvinvointia. Auttavat jaksamaan ja edesauttavat sitä hymyä kiirimään huulille. Aika monta kertaa tämän vuoden aikana tuli käytyä Maaritin juttusilla Lielahden Life-myymälässä ja ihan jok’ikinen kerta lähdin tapaamisesta kotiinpäin hyvinvointia ja intoa puhkuen. Musta tuntuu, että olen saanut elämääni niin paljon uutta luonnollisemman hyvinvoinnin ansiosta.

Saanut tietoa muun muassa siitä, miten luonnollisemmassa muodossa olevat vitamiinit imeytyvät ja sitä myötä vaikuttavat tehokkaammin. Miten lisäaineettomat ja luonnonmukaisemmat ihonhoitotuotteet hemmottelevat ihoani. Kuinka ottaa ikääntymisen merkit vastaan arvokkaasti ja miten auttaa soluja tuottamaan lisää kollageenia taistelussa maan vetovoimaa vastaan. Miten helliä kroppaa aikaeroväsymyksessä ja kaiken a ja o; miten pitää huolta suolistosta luonnontuotteiden voimin. Tuntuu, että koko uusi maailma olisi auennut minulle. Miksi en pitäisi itsestäni huolta sellaisten tuotteiden avulla, jotka ovat luonnollisemmassa muodossa niin, että kehoni pystyy paremmin saamaan niistä hyödyn irti?

Tähän viimeiseen postaukseen ajattelin nostaa vuoden ajalta kolme suosikkituotettani. Sellaista, joista olen huomannut olevan eniten apua. Joita ei aiemmin kaapeistamme löytynyt. Ihan ensinnä täytyy antaa kunniamaininta Lifen Omega-3 70% -kalaöljykapseleille. Ihoni ei tätä nykyä hilseile, kynteni ei lohkeile ja tuntuu, että aivotkin ajattelevat virkeämmin. Kaiken kiireen keskellä 🙂 Omega-3 70% on erittäin hyvin tiivistetty ja stabiili luonnollisessa muodossa oleva vahva kalaöljy, joka tukee aivojen, sydämen ja verisuonten toimintaa. Siinä missä nuo kalaöljykapselit ovat vaikuttaneet ihon ja kynsien kosteutukseen, ovat kaksi muuta ehdotonta suosikkituotettani osiltaan samoilla linjoilla.

Nimittäin Puhdas+ Beauty Kollageeni Natural on Suomessa valmistettu kollageenivalmistejauhe. Tuotteen valmistuksessa on käytetty kalakollageenia, eikä mitään muuta! Se on sokeriton jauhe, jota nautitaan yksi ruokalusikallinen päivässä. Nauti helposti raikkaana juomana, ilman turhia säilöntä-, väri- ja pintakäsittelyaineita. Tuotteessa kollageeni on tyypin I kollageenia. Kalakollageenia, joka on turvallisempaa ja paremmin imeytyvää kuin eläinkollageeni. Kollageenijauhetta olen käyttänyt tämän vuoden aamuisin. Tai ainakin yrittänyt muistaa sekoittaa ruokalusikallisen aamun ensimmäiseen vesilasilliseeni. Ainakin omaa peilikuvaani peilistä katsoessani tuntuu, että iho on kimmoisampi. Lisäksi uskon kollageenin auttavan myös niihin nivelkipuihin, joita minulla aina silloin tällöin on ollut.

Kotimainen on myös kolmas suosikkituotteeni Lifen valikoimista, jonka kanssa olen tehnyt tuttavuutta vasta kuukauden päivät. Silti meillä on jo sellainen liitto, jonka väliin ei sovi tulla sörkkimään. Nimittäin Puhdas+ Bee Venom -voide, jonka vaikutus perustuu sen kykyyn tehostaa elimistön omaa kollageenin ja elastiinin tuotantoa. Bee Venom -voide lupaa tasoittaa ryppyjä ja sileyttää ihoa luonnollisesti. Se myös ravitsee ja uudistaa kudoksia. Aika monia tuotteita olen vuosien mittaan kokeillut, jotka lupaavat paljon. Mutteivät kuitenkaan lunasta lupauksiaan. Tämä ”mehiläisen myrkky” -voide on kuukauden aikana lunastanut lupauksensa. Sitä olen käyttänyt ihan pelkälteen, ilman seerumia tai päivä/yövoidetta ja iho on kimmoisampi ja kosteutettu. Sen myötä ne pienet juonteetkin tuntuvat hieman silinneen. Silti niin utelias ja kokeilunhaluinen olen, että lisäsin joulupukin listaani saman sarjan seerumin. Näissä on molemmissa tehoaineina mm. hyaluronihappo, joka on yksi ihon tärkeimmistä molekyyleistä. 

Millaisia tavoitteita sinulla on hyvinvointisi suhteen vuodelle 2018?

Vastaamalla ylläolevaan kysymykseen tämän postauksen kommenttiosiossa, olet mukana kolmen 50 euron arvoisen Life -lahjakortin sekä Body & Soul -sarjan yllätystuotteen arvonnassa. Vastausaikaa on tasan viikko eli 22.12. klo 10 asti. Arvonnan säännöt löydätte täältä.

Palataan illalla perjantaimyyssitunnelmiin. Siihen asti, voikaahan hyvin 

PERJANTAITERKUIN,

PS. Life-myymälöissä on menossa joulukampanja 27.11.-24.12. jolloin tarjouksessa on paljon kausituotteita, kuten teetä, glögiä, lahjapaketteja, tossut yms. 
Tämä vinkkinä myös tuolle miehelleni, kun suuntaa joulupukin asioille 🙂 Käykäähän myös tutustumassa Lifen tuotevalikoimaan Lifen verkkosivuilla!

 


tiistai 12. joulukuun 2017

Kauneushaave: tuuheat kulmakarvat

ILTAA IHANAT!

Kauneushaaveita, niitähän meillä kaikilla tuppaa olemaan. Vaikka pohjimmiltaan se on niin, että ulkonäkö on vain sivuseikka, niin toki sitä haluaa olla huoliteltu ja viihtyä oman itsensä kanssa. Muistan jo teiniajoista lähtien haaveilleeni salaa muutamista kauneuteen liittyvistä jutuista; tuuheammista hiuksista, silmälasittomasta elämästä ja pienemmistä poskista. Tiedän, ihan hassuja haaveita. Hiuksissa on ollut pidennyksiä ja tuuhennoksia matkan varrella, mutta onnellisin olen nyt, kun hiukset ovat 100% omani. Silmälasiton elämä loppui reilu 10 vuotta sitten leikkauspöydälle ja poskistanikin olen oppinut tykkäämään 🙂 Kun täytin 18 vuotta ostin elämäni ensimmäiset pinsetit. Haaveena oli yhtäkkiä saada sen ajan trendikkäät kulmakarvat. Sellaiset, joita ei oikeastaan edes ollut. Niin ohuiksi kulmakarvani nypin liki 10 vuoden ajan, että eipä ne ole siitä sen jälkeen toenneet. Aikuisiän kauneushaaveenani ovat olleet tuuheat ja kauniit kulmakarvat. Kaupallisen yhteistyön myötä Swiss Clinicin kanssa sain testiin Brow Enhancer Serum -kulmakarvaseerumin, jota olen nyt käyttänyt liki pari kuukautta. Alkujaan tiheämmin ja viimeiset pari viikkoa ylläpitotarkoituksessa.

Miksi haluan tuuheat ja kauniit kulmakarvat? Olen viimeisten vuosien aikana oppinut, että kulmakarvat antavat kasvoille raamin. Se, että kulmakarvat on kauniisti laitettu on koko ulkonäön pohja. Myönnän, että itse sorrun välillä siihen, että unohdan nyppiä kulmakarvani. Jätän sen työn yleensä kampaaja-Kristalle, joka sen niin hienosti osaa. Mutta mieluummin olen nyppimättä, kun nypin liikaa.

Millaisia käyttökokemuksia itselläni on kulmakarvaseerumista, olenko saanut tuuheat ja kauniit kulmakarvat? Tällä hetkellä olen varsin tyytyväinen kulmakarvoihini. Käytön aloitettuani huomasin tuloksia jo reilussa parissa viikossa. Pikkuista karvaa alkoi puskemaan kulmiini sellaisella vauhdilla, että olin ihan ihmeissäni. Aiemmin värjäsin kulmakarvani kerran kuussa. Mutta nyt olen huomannut, että sen lisäksi, että Swiss Clinicin kulmakarvaseerumi on tuonut kulmakarvoihini tuuheutta, on nuo uudet karvat myös kasvaneet tummempina. Itse olen peilistä huomannut muutoksen, mutta ilokseni myös kampaaja-Krista huomautti asiasta viime viikolla hänen luonaan käydessäni. Tätä nykyä on jopa päiviä, että jätän kulmakarvat meikkaamatta tyystin; sipaisen vain väritöntä geeliä niihin aamuisin, jotta karvat pysyvät ruodussa.

Aina välillä sitä ajattelee, että kaikki tällaiset ylimääräiset kauneusrutiinit vievät hurjan paljon aikaa. Mutta tosiasiassa tämä kauneusrutiini vie vain silmäräpäyksen. Ensimmäset kolme viikkoa käytin Brow Enhancer -seerumia aamuin illoin. Levitin sitä puhdistetuille kulmakarvoille kätevällä harjaspäällä. Huom! Muistakaa aamulla antaa kulmakarvaseerumin kuivua ennen kulmien meikkaamista. Sen jälkeen käytin tuotetta pari kolme viikkoa vain iltaisin. Ja nyt viimeisen muutaman viikon ajan olen käyttänyt tuotetta pari kertaa viikossa iltaisin. Eli niin kauan käytin aamuin illoin, kunnes sain haluamani tuloksen ja sen jälkeen vähensin käyttöä. Tällä hetkellä hemmottelen kulmakarvojani pari kertaa viikossa ylläpitääkseni niiden kuntoa ja antamalla niille ravintoa seerumista.

Sain testattavakseni myös Swiss Clinicin ripsiseerumin ja ilokseni sekin toimi. Ripsiin venähti mittaa kuin huomaamatta. Kuten aika monien kauneusjuttujen kanssa, niin myös tuon ripsiseerumin kanssa kävi niin, että olen unohtanut sitä käyttää. Pitääkin kaivaa se esille, jotta ehtii saamaan jouluksi kunnon räpsyttimet! Swiss Clinicin verkkokaupassa saa 30% alennusta yli 50 euron tilauksista sunnuntaihin 17.12. mennessä. Kannattaa siis käydä tekemässä viimeiset joululahjaostokset täällä! Monet teistä silloin kyseli alennuskoodia siihen taannoin esittelemääni Skin Rolleriin – nyt on hyvä käyttää tuo alennus halutessaan myös siihen 🙂

LUMISEN KAUNISTA TIISTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


sunnuntai 10. joulukuun 2017

Mehevä porkkanakakku (sis. arvonnan)

HEI SULOISTA SUNNUNTAIHUOMENTA!

Kuten aika monena sunnuntaina viime aikoina, niin myös tänä sunnuntaina blogissa herkutellaan. Leipominen, kuten ruoanlaittokin on rentoutuskeinoista minulle se ehkä kultaisin. Varsinkin näin joulua ennen. Rakastan uppoutua reseptien pariin, kaivaa tarvittavat ainekset esiin kaapeista, sytyttää kynttilän keittiön työtasolle, laittaa taustamusiikkia soimaan ja antaa leivontaflow:n viedä. Kietoa essun tiukalle ja hiukset pois silmiltä. Näin myös eräänä pakkaspäivänä viime viikolla. Keittiön ikkunoista alkoi pikkuhiljaa kajastamaan päivän valo ja lumiset hanget. Mikään ei voita pakkaspäivän leivontatalkoita! Kaupallisen yhteistyön myötä Sunnuntain kanssa pääsin testaamaan uutta Sunnuntai leivontaöljyä.

Sunnuntai leivontaöljy on öljyseos, jossa yhdistyvät pehmeä, sydänystävällinen rasva sekä erinomaiset leivontaominaisuudet. Lisäksi tuote sopii monenlaiseen leivontaan aina suolaisista makeisiin herkkuihin. Itse koen välillä voin tai margariinin sulattamisen työlääksi. Leivontaöljy on valmis sellaisenaan ja löytyy kauppojen öljyhyllystä. Leivontaöljy on nimenomaan öljyseos, ei juokseva margariini, vaikka se pullomuotonsa takia helposti saatetaan siihen sekoittaa. Se mikä itseäni on voissa kiehtonut on voin maku. Sunnuntai leivontaöljyyn on lisätty voiaromia, joten maku ei leivonnaisissa muutu. Tuote sisältää 95% rypsiöljyä, joten sen rasvahappokoostumus on erinomainen, sydänystävällinen. Leivonnaisiin luvataan myös hyvän maun lisäksi kuohkeutta.

Ilomielin lähdin leipomaan leivontaöljyllä erästä meidän perheen suosikkia, nimittäin mehevää porkkanakakkua, jossa tuo kuohkeus on valttikortti niin pohjassa kuin kuorrutteessakin. Kun alla olevan reseptin tuplaa, niin saa pellillisen porkkanakakkua. Kuorrutetta teen aina mieluummin liikaa kuin liian vähän. Tästä kuorrutemäärästä olisi riittänyt täytteeksi myös kakkuun, mikäli kakun olisi puolittanut ja tehnyt siitä täytekakkumaisen porkkanakakun.

MEHEVÄ PORKKANAKAKKU

2 munaa
2 dl fariinisokeria
1 dl Sunnuntai leivontaöljyä
3 dl raastettua porkkanaa
2 dl vehnäjauhoja
0,5 d maitoa
ripaus suolaa
2 tl kanelia
2 tl ruokasoodaa
pieni kourallinen saksanpähkinöitä

Kuorrute
1 dl Sunnuntai leivontaöljyä
200 g tuorejuustoa
4 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1-2 rkl maitoa

-vatkaa munat ja fariinisokeri sekaisin
-lisää leivotaöljy ja raastetut porkkanat
-sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan
-lisää lopuksi maito ja ruohitut saksanpähkinät
-kaada voideltuun uuni vuokaan (itselläni oli käytössä suorakaiteen muotoinen leipävuoka)
-paista 175 asteessa noin 45-50 minuuttia
-anna kakun jäähtyä ja valmista sillä aikaa kuorrute:
-vatkaa leivontaöljy ja tuorejuusto sekaisin
-lisää tomusokeri ja vaniljasokeri
-lisää tarvittaessa maitoa saadaksesi oikeanlaisen koostumuksen
-levitä kuorrute porkkanakakun päälle
-koristele saksanpähkinärouheella

Miten tuo Sunnuntai leivontaöljy suoriutui leivontatestistäni? Erittäin hyvin, porkkanakakun maku ja kosteus olivat huippuluokkaa maistajaraadin mielestä 🙂 Kuorrutekin onnistui loistavasti, vaikka leivontaöljy on koostumukseltaan aivan erilaista kuin pehmeä voi. Tällä kertaa halusin kuorruteesta hieman valuvan, mutta jos siitä ei halua näin valuvaa, vaan kiinteämmän, niin kannattaa vähentää hieman leivontaöljyn määrää. Mikäli porkkanakakusta haluaa tehdä jouluisemman version, niin siihen voi lisätä teelusikalliset neilikkaa ja kardemummaa tai valmista piparkakkumausteseosta. Jo tällaisenaankin se tuo kotiin joulun tuoksun. Kiitos tuon kanelin.

Kuinka usein sinä leivot?

Vastaamalla tähän kysymykseen tämän postauksen kommenttiosiossa olet mukana Sunnuntai-tuotepaketin arvonnassa. Sain arvottavakseni kaksi pakettia! Arvonta-aika alkaa nyt ja loppuu viikon päästä eli 17.12.  klo 10.00. Arvonnan säännöt löytyvät täältä.

Nyt kohti suloisen sunnuntain askareita. Mitäs muutakaan kuin jouluisten herkkujen leipomista tiedossa 🙂

SULOISTA SUNNUNTAITA,