keskiviikko 18. syyskuu 2019

Syysmuotinäytöksen parhaimpia paloja


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen ja Indieplacen kanssa


HEIPPAHEI!

Tiedättekö, että aloin tuossa miettimään, olenko ikinä ollut muotinäytöksessä. Siis seuraamassa muotinäytöstä. Ihan heti ei tullut mieleeni. Joten lauantaina, kun pääsin Sokoksen syysmuotinäytökseen olin kuin Liisa Ihmemaassa. Kaikki oli niin ihanaa ja uutta. Tuntui, että silmäni kiiluivat kuin lapsella karkkikaupassa konsanaan.

Sokoksella vietetään Muotiviikkoja vielä 6.10. asti ja sen tiimoilta täällä Tampereen Sokoksella järjestettiin syysmuotinäytös, joka streamattiin kaikkiin Sokoksiin. Sokoksen syysmuodin asukokonaisuudet olivat stylisti Sofia Oksasen käsialaa. Juontotehtävissä toimi iki-ihana Saimi Hoyer ja näytöksen malleina huippumallien lisäksi ihan tavallisia miehiä ja naisia. Syksyn upeimmissa trendeissä näkyvivät tweedit ja ruudut, oranssin ja ruskean sävyt, pitsit ja pliseeraukset, eläinkuosit ja camo. Asuihin oli yhdistetty leveitä vöitä, hapsuja, nahkaa ja huivikuoseja.

Muotinäytös oli jaettu kolmeen eri teemaan: Business, Leisure ja Street. Perinteisten syysvärien (ahh, tuo konjakin ruskea ja armeijan vihreä ♥) muotinäytöksessä näkyi myös pinkkiä. Kovin muodissa olevaa ruutua ja hei pitkästä aikaa Unikko-kuosia. Tuntuu, että vaikka tuo Marimekon ajaton kuosi on aina muodissa, niin tänä syksynä se on oikein trendin aallon harjalla.

Olen tähän postaukseen koonnut omia lempipoimintojani muotinäytöksestä. Joten ottakaahan hyvä asento, kupponen kahvia ja nauttikaa näiden kuvien myötä Sokoksen syysmuodista, olkaa hyvät. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen kanssa.

Kymmenen minuutin näytöksen jälkeen, jos olisin rohjennut olisin alkanut taputtamaan encorea. Tuo muotinäytös oli niin mukaansa tempaava, että sitä halusi lisää. Eikä vähiten sen takia, että mallien iloisuus ja innostus tarttui myös yleisöönkin. Kuka sanoi, että syysmuoti on tylsää ja väritöntä? Nimittäin sitä se ei ole!

Tänä syksynä on ihan ok yhdistellä kuoseja ja värejä. Mutta on ihan täysin hyväksyttyä myös pitäytyä niissä tutuissa ja turvallisissa sävyissä. Eläinkuosit ja tekoturkikset samalla lavalla leveälahkeisten housujen kanssa. Raitojen ja ruutujen kanssa. Vyölaukut, kevyttoppatakit ja hupparit yhdistettynä kauniisti laskeutuviin hameisiin.

Monipuolinen ja kaikkia palveleva syysmuoti hiveli katsojien silmiä ja tämän tästä mallit saivat aplodit lavalta lähteissään. Itse ihastuin yhden suosikkikuosini näkemisestä; nimittäin muutamalla mallilla näin paisley-kuosia, joka on kautta aikain ollut yksi lempparini.

Miesten muodissa nähtiin kapealinjaisia housuja, rentoja kevytuntsikoita, okrankeltaista, konjakkia ja viininpunaista. Erilaisten ruutukuosien yhdistäminen on nyt myös pop, myös miesten keskuudessa.

Rentoon street ja leisure-tyyliin yhdistetään tänä syksynä tennarit, businesslookiin taas nahkaiset nilkkurit tai saapikkaat. Syksyn ehdottomia lemppareitani ovat muhkeat neuletakit ja neuleet. Myös niitä näkyin estradilla lauantaisessa näytöksessä.

Tänä syksynä muodissa näkyy tietynlainen rentous. Joka ainakin on minun mieleeni. Olen sitä mieltä, että toimistollakin voi olla huoliteltu rennolla tavalla. Syysmuoti näyttää eritoten mukavalta päällä. Sellaiselta, että mallit lavalla viihtyivät todella esittelemissään asuissa. Vaatteiden istuvuus on varsinkin iän myötä tullut itsellenikin ehdottomaksi.

Olen näiden Sokoksen yhteistyökampanjoiden myötä päässyt kahdesti alan ammattilaisen pukemaksi ja täytyy sanoa, että vihdoin tuntuu, että olen heidän avullaan löytänyt oman tyylini. Tai saanut varmistuksen sille, mitä vaatteiltani kaipaan. Se on ennen kaikkea mukavuutta, mutta myös ajattomuutta ja kestävyyttä.

Ihana oli muotinäytöksen myötä huomata, että olen sittenkin trenditietoinen mustavalkoisine ja ruskean eri sävyisine vaatteineni. Sen sijaan, että olisin laittanut tennarit jo talvisäilöön, pidän ne vielä esillä. Polvipituinen hame, sukkahousut, villatakki ja tennarit ovat mun luottovaateyhdistelmäni syksyyn. Mitä sinun vaatekaapista löytyy näin syksyllä?

SYYSMUOTITERKUIN,

 


sunnuntai 08. syyskuu 2019

Syysmuotia ihanissa sävyissä ja kuoseissa


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen ja Indieplacen kanssa.


 

SUNNUNTAI-ILTAA IHANAT!

Syksy tuo mukanaan pimeät illat, kuulaat ja hapekkaat aamut. Punaiset posket ja tarpeen kietoutua shaalin alle lämpimään. Syksy tuo myös mukanaan muhkeita neuleita, kauluspaitoja ja jakkuja. Tykkään kovin siitä ajatuksesta, että vähän epävirallisemman kesäpukeutumisen jälkeen saa toimistollekin pukeutua astetta asiallisemmin.

Pääsin tutustumaan naisten syysmuotiin kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen kanssa. Minulle on tainnut siirtyä geeneissä jonkinasteinen rakkaus Sokosta kohtaan; en muista mummuni asioineen missään muualla kuin Sokoksella. Mitä tuli vaatteisiin tai ruokaan. Enkä yhtään ihmettele. Tänä päivänäkin Sokos on se paikka, jonne me lähdemme koko perheen voimin ostoksille. Usein yläkerran kahvion kautta.

Ammattitaitoinen asiakaspalvelu ja ystävällisyys yhdistettynä monipuoliseen valikoimaan naisten vaatetuksessa on se, mikä saa minut asioimaan kerta toisensa jälkeen Sokoksen naisten osastolla. Sovin treffit naisten pukeutumisen myyntipäällikön Tuula Markkulan kanssa ja tapasimme eräänä ihanan aurinkoisena ja varsin helteisenä tiistaiaamuna. 

Siinä parkkihallista naisten osaston kassalle kävellessäni ihastelin syysmuotia; ruskan värejä, skarppeja jakkuja ja vuodesta toiseen pinnalla pysyviä kauluspaitoja. Tuulan kanssa katsastimme Sokoksen syksyn valikoimaa ja trendejä. Puhuimme myös alkavista Sokoksen muotiviikoista, joita vietetään 9.9.-6.10.  Muotiviikot tuovat mukanaan tavarataloihin kauden klassikot sekä jännittävät uutuudet. Trendeistä on helppo yhdistellä omannäköinen kokonaisuus. Sieltä löytyy jokaiselle jotakin; värejä, kuoseja, hillittyä ja hallittua.

Lähdin katsastamaan syysmuotia siltä pohjalta, että kuinka pelkästään yläosaa vaihtamalla saa muokattua lookia. Alaosa, kengät ja asusteet pysyvät samoina, mutta miten yläosaa vaihtamalla voi helposti muokata asun toimistokelpoisesta iltamenokelpoiseksi. Miten skarpista yläosasta saa vielä skarpimman tai vastaavasti miten skarpista yläosasta saa villatakilla vähän rennomman kokonaisuuden. Alaosaksi valikoitui kaikkien yläosien kanssa menevät supermukavat Filippa K Fiona Drapey -housut, jotka sopivat niin viralliseen tilaisuuteen kuin vähän rennompaankin tapahtumaan.

Aikaa kestävää klassikkoa & muhkeita neuletakkeja

Valkoinen kauluspaita on yksi oman vaatekaappini peruspilareista. Niitä minulla on muutamia, vähän eri mallisia. Toinen on rennompi ja toinen on virallisempi. Filippa K:n hieman joustava, täydellisesti istuva valkoinen peruskauluspaita  menee hienosti yksinäänkin, mutta itse puin sen päälle lempivärissäni olevan Tiger of Swedenin Preza neuletakin, jossa on käytetty sekä mohairia että villaa. Vaaleansininen on kuulemma tänä syksynä yhtä trendikäs siinä missä ruskan sävytkin! Meillä toimistolla käy usein huiku ikkunoista, joten tässä olisi viileämpien päivien pelastus. Olen viime aikoina tykästynyt puukoruihin. Tähän asukokonaisuuteen yhdistin Aarikan Gala -kaulakorun Sokoksen valikoimista. Kengiksi asun kanssa menee Wondersin mustat kävelykengät.

Jakkujen kulta-aikaa & kauniita yksityiskohtia

Syksyn katukuvassa tulevat näkymään myös jakut ja bleiserit. Olen jakkuihmisiä henkeen ja vereen. Kaapissani roikkuu yli kymmenen jakkua, joita tykkään yhdistellä niin t-paitojen kuin kauluspaitojenkin kanssa. Osa jakuista on virallisempia, osa rentoja. Tämä Sandin kaunis Joelle jakku on ostoslistallani seuraavaksi. Tuo neulos, hapsut ja koristeelliset napit yhdistettynä siihen, että tämä istui päälleni aivan loistavasti tekee jakusta sen, että se on loppuelämän investointi. Sellainen, joka ei koskaan mene pois muodista. Tänä syksynä ihanat yksityiskohdat ovat in. Sokoksen syysmuodissa näkyi niin romanttista pitsiä, sieviä pliseerauksia ja tyyliteltyjä rypytyksiäkin. Niin juhla- kuin työpukeutumisessakin.

Se missä edellinen neuletakki + valkoinen kauluspaita yhdistelmä meni työpäivän aikana voisin hyvin kuvitella lähteväni töistä suoraan iltatilaisuuteen vaihtamalla neuletakin tähän juhlavaan jakkuun!

Ruskan sävyjä ja lämmittävää villaa

Syysmuodissa näkyy syksyn sävyjä; kurpitsan oranssia , sinapinkeltaista ja lämmintä ruskeaa.  Kauniita murrettuja sävyjä, jotka ovat oman vaatekaappinikin suosikkeja. Keväällä tutustuin Sokoksen kevätmuotikampanjan myötä tuotemerkkiin Y.A.S. Edelleen tuotemerkin osasto veti puoleensa hyvännäköisillä, trendikkäillä ja kohtuuhintaisilla vaatteilla. Valkoisen klassisen kauluspaidan kaveriksi valikoitui kuvauksiin myös villatakki Y.A.S.:n villatakki, jonka väri on herkullinen karamellikahvi.

Karamellikahvin värisen villatakin pariksi Tuulan kanssa valitsimme ihanat Wondersin nilkkurit, joissa kuosina kovin ajankohtainen eläinkuosi.

Lämmittävää ja monikäyttöistä pooloa 

Olen oppinut vasta aikuisiällä käyttämään poolopuseroita. Aina ennen tuntui, että ne ahdistivat kurkun seutua, mutta nyt tuntuu että olen ottanut poolot omikseni. Vieläkin täytyy olla kyllä tarkka sen suhteen, ettei poolopuseron materiaali ole sellaista kutittavaa villaa. Kuvissa näkyvä karamellikahvin värinen Y.A.S.:n poolopusero on villaa, mutta ei kutita lainkaan. On ihanan ohutta, mutta silti lämmittävää. Poolopaidat ovat omiaan syksyyn senkin takia, että harvaa takkiani pidän ylös asti kiinni, joten kurkku jää usein paljaaksi.

Kaunis poolopusero menee monen kanssa; toimistolle mustien housujen tai hameen kanssa. Farkkujen kanssa kotioloissa. Ja hei, tämän syksyn yksi trendeistä on yhdistää poolopusero mekon kanssa!

Aina ajankohtaista ruutua ja laskeutuvaa silkkiä

Muistan vieläkin, kun ostin ensimmäiset pepitaruutuiset housut. Olin parikymppinen ja kävin shoppailemassa kesätöistä saamilla rahoilla syksyn kouluvaatteita. Kulutin pepitaruutuiset housut puhki. Vaikka ne olivat jo menneet muodista pois, niin silti niitä tuli käytettyä. Rakastan ruutua ja jos minulta kysytään, niin ruutu on aina muodissa. Ruutukuvio voi olla isoa tai pientä, värikästä tai mustavalkoista. Yhtä kaikki, aina yhtä varma valinta.

Sandin kaunis  Lotte-ruutupaita on silkkiä, mikä tekee siitä ylellisen tuntuisen ja näköisen. Varsin oiva yläosa toimistopäiviin, mutta myös niihin toimiston jälkeisiin virkistysiltoihin. Samalla virallinen ja juhlallinen.

Juhlavaa sinapinkeltaista ja naisellisia yksityiskohtia

Syksyn muodissa  näkyy kauniita naisellisia yksityiskohtia. Kuten tässä kauniin sinapinkeltaisessa satiinisessa Stylein Martino kietaisupaidassa. Jos päivän on ollut toimistolla klassisessa kauluspaidassa ja villatakissa, pystyy nopeasti muuttamaan ilmettä iltamenoihin tämän kaunottaren myötä. Rakastan kietaisupaitoja ja niissä on jo itsessään jujua niin paljon, ettei juuri koruilla tarvitse koreilla. Toki tähänkin ihanaan paitaan pystyisi yhdistämään vielä näyttävän korunkin. Itselleni näyttävyyttä on riittämiin tuon kauniin leikkauksen ja rusetin myötä.

Eläinkuosia ja sifonkia

Grrr, tänä syksynä leopardit ja tiikerit hyppivät silmille vaaterekeistä. Eläinkuosit ovat todellakin in! En tiedä mikä siinä on, mutta aina kun pukeudun eläinkuosiin, huomaan hymyni levittyvän leveämmälle. Eläinkuosi on jotenkin hyväntuulinen kaveri. Sandin Latia leopardipaita on 100% viskoosia, joka on valmistettu vegaanisista kuiduista. Aika kiva väriyhdistelmä ja tykkään, että paidassa on vähän leikitelty kuoseilla.

Tämä yläosa menee pelkältään hienosti, mutta myös villatakin tai jakun kanssa yhdistettynä. Kauluspaidoissa on se hyvä puoli, että niitä voi pitää usein joko housujen sisällä, jolloin lookista tulee vähän virallisempi, tai sitten rennosti housujen tai hameen päällä, jolloin look on heti hieman rennompi.

Oma tavoitteeni vaatekaapin sisällön suhteen on yhdisteltävyys ja ajattomuus. Muutamat mustat housut ja farkut. Yläosia, jotka ovat keskenään yhdisteltävissä. Jos täytyisi sanoa yksi vaatekaappini luottotuote niin se on mustat suorat housut. Hieman stretchiä olevat, päällä mukavat. Ne ovat mielestäni kaikista monikäyttöisimmät. Siihen lisäksi muutamia kauluspaitoja, muutama jakku ja villapaita/takki. Ajattomuus ei tarkoita sitä, etteikö voisi seurata trendejä. Itse ainakin pidän ruutua ja eläinkuosiakin ajattomina, vaikka ne trendeinä pinnalle nousee aina tasaisin väliajoin.

Mikäli ihastuit ylläoleviin paitoihin, neuleisiin tai bleiseriin, kannattaa laittaa seuraava vinkki muistiin:

Sokoksella on kaikki normaalihintaiset paidat, neuleet ja bleiserit -20% 9.-15.9.2019!

Ja jos et ylläolevista löytänyt omaasi, niin kannattaa suunnata lähimpään Sokokseen tai Sokoksen verkkokauppaan. Laajasta valikoimasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Haluaisin vielä muistuttaa, että mikäli oma tyylisi on vielä vähän hukassa tai kaipaat asiantuntijan neuvoa, niin Sokoksella on saatavilla pukeutumisneuvojan palvelut.

Hei, Tampereen Sokoksella järjestetään 14.9. muotinäytös, jossa itse olen paikalla. En kuitenkaan lavalla, vaan tutustumassa vielä syvemmin syysmuodin syövereihin. Te, ketkä ette pääse paikan päälle, kannattaa olla tuolloin kuulolla, sillä julkaisen tapahtumasta kattavan IG Story -kokonaisuuden. Muotinäytös streamataan kaikkiin Sokos-tavarataloihin, joten 14.9. kaikissa Sokoksissa tiedossa syysmuotinäytös. Myös blogin puolella palataan muotinäytöstunnelmiin syyskuun puolen välin tienoilla!

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


tiistai 16. huhtikuu 2019

Kevään trendit pukeutumisessa


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen kanssa.


HEIPPAHEI IHANAT!

Kevät ja sen myötä kevään trendit pukeutumisessa alkavat pikkuhiljaa näkymään katukuvassa. Samaan aikaan, kun päivä pitenee, askel ja vaatetus kevenee. Tykkään, että näin keväällä meistä ihmisistä kuoriutuu jopa verrattain kepeästikin pukeutuvia ilopillereitä katukuvaan. Pitkän, pimeän ja kylmän talven jälkeen nautin suunnattomasti kevyemmästä pukeutumisesta. Talvikengät ja -takit ovat joutaneet säilöön odottelemaan uutta talvea ja tuntuu, että yhtäkkiä eteisen kaapeissa on tilaa vaikka kuinka paljon.

Kaupallisen yhteistyön myötä pääsin Tampereen Sokokselle keskustelemaan kevään trendeistä alan rautaisen ammattilaisen, myyntipäällikkö Tuija Laaksosen kanssa. Tiedättekö, kun itse sitä valitsee aina tietynlaisia vaatteita itselleen. Oli ihana saada asuvalintoihin ulkopuolista apua. Ja näin ollen rutkasti uutta näkökulmaa ja vinkkiä siihen, millaiset vaatteet minulle sopii. Tuijan kanssa kävimme läpi kevään trendejä ja sitten kiertelimme kattavasti kolmannen kerroksen naisten vaateosastolla.

Olen aina tykännyt käydä ostoksilla Sokoksella. Niin vaate-, sisustus- kuin elintarvikeostoksillakin. Mielestäni naisten vaateosasto on yksi kattavimmista, joka Tampereelta löytyy. Sieltä löytyy jokaiselle jotakin ja kertaakaan en ole jäänyt ilman palvelua. Nytkin sovituskopissa vaatteita sovittaessani kuulin monta ystävällistä ”Voinko olla avuksi?” -kyselyä verhon toiselta puolelta. Ystävällisyys ja ammattitaitoinen asiakaspalveu ovat sellaisia asioita, joita itse arvostan ostoksilla ollessani.

Tämän kevään trendinä vaatteissa näyttäytyy pelkistetty tyyli maanläheisissä värimaailmoissa. Ja sehän sopii minulle loistavasti, nimittäin olen maanläheisten värien, varsinkin ruskean ja beigen sävyjen ystävä. Onneksi oli Tuija mukana valitsemassa vaatteita kuvauksiin, jotta saatiin vähän muutakin näkökulmaa ja värivaihtelua kevään trendeihin. Katukuvassa kyllä näkyy päästä varpaisiin beigeen pukeutuneita, mutta tänä keväänä väriä ja iloa tuovat maanläheinen vihreä, keltainen ja terrakotta. Jotka menevät iki-ihanan vaaleansinisen kaverina myös ihanasti!

Kevään tyyliä rytmittävät rennot kesäiset raidat, hulmuavat helmat, huivit ja korikassit sekä -hatut. Olen aina ollut mekkotyttöjä, mutta tänä keväänä olen sitä oikein luvan kanssa. Tietämättäni aiemmin, että olen aivan trendin aallon harjalla pukemalla neuleen hulmuavan helman kaveriksi. Katukuvassa näkyy myös rentoja paitapuseroita sekä väljälahkeisia housuja. Väljälahkeiset housut ovat tämän kevään suurin ihastukseni. Voiko olla mukavampaa housumallia?

Kokosimme Tuijan kanssa minulle viisi eri asukokonaisuutta Sokoksen valikoimista. Kaikkiin asukokonaisuuksiin pystyy yhdistämään keväisen korikassin ja matalapohjaiset kengät. Tämän kevään vaatteet ovat helposti myös yhdistettävissä keskenäänkin!

Rentoa pellavaa ja raitaa

Ensimmäinen asu tuntui päälläni siltä, että se on löytynyt vaatekaapistani aina. Rennot, mutta silti tarvittaessa juhlavat Tiger of Swedenin pellavahousut saavat olla vähän normaalia pidemmät lahkeista. Pellava saa myös käytössä hieman rypistyä ilman paheksuvia katseita. Vaaleiden pellavahousujen yläosaksi valitsimme Marc O’Polon ihanan 100% puuvillaneuleen. Jossa on kevään trendien mukaisesti raitaa ja hei, ihanat oranssit yksityiskohdat hihansuissa. Jalkaan Unisan mukavat mokkanahkaiset kävelykengät ja olalle huolettoman kesäinen KN Collectionin korikassi.

Liehulahjetta ja puutarhatunnelmaa

Vaalea neule on tämän kevään luottotuotteeni. Se menee niin mekkojen kuin erilaisten housujenkin kaverina. Varsin monipuolinen tuote. Kuvissa näkyvä Marc O’Polon luonnonvaalea neule on ihanan pehmeä ja tarvittaessa lämminkin. Oletteko koskaan kuulleet vaatemerkistä Lanius? Itselleni tuo oli aivan uusi tuttavuus, mutta tällä hetkellä uusin ihastukseni. Eikä vähiten sen takia, mitä merkki edustaa. ”Lanius-merkin tunnuslause ”Love fashion / Think organic / Be responsible” kattaa yrityksen koko toiminta-ajatuksen. Mallistoja luotaessa johtoajatuksena kestävä kehitys, ympäristönäkökulma ja vastuullisuus näkyvät koko yrityksen toiminnassa.”

Kauniita, mutta myös ympäristöystävällisiä vaatteita. Niitä on ilo kantaa. Kuten Laniuksen ihania,ehkä hieman puutarhahenkisiäkin housuja, jotka hehkuvat trendiväreissä. En muuten muista, koska olisin yhtä mukavia housuja päälläni pitänyt.

Raitalahjetta ja rentoutta

Koska väljälahkeiset housut ovat tänä keväänä kovaa huutoa, niin niitä Sokokselta olisi löytynyt vaikka kuinka monet. Valitsimme edellisten housujen lisäksi myös Part Two:n raitahousut, joissa saavat lahkeet liehua. Näihin housuihin olisi ollut samaa printtiä oleva yläosa, mutta koska ihastuin niin tuohon vaaleaan neuleeseen, yhdistin housut sen kanssa. Ja se korikassi, se kulkee tämänkin asun mukana olalla luontevasti. Jalkaan sujahti TOMS denimkangaskengät. Tiestittekö muuten, että jokaista myytyä kenkäparia kohden TOMS lahjoittaa yhden kenkäparin vähävaraisille, apua tarvitseville lapsille? Ihana idea!

Sailorihenkistä, kepeää ja tyttömäistä

Raidat ovat itselleni olleet vuosikausia se juttu kevät- ja kesäpukeutumisessa. Yhtä vallitseva vaatekaapin ominaisuus kuin mekotkin. Sen lisäksi, että vierailulla Sokoksella sain kattavan tietopaketin kevään trendeistä, tutustuin moniin uusiin brändeihin. Kuten edellä esittelemääni Laniukseen että alla olevissa kuvissa olevaan Y.A.S:iin. Y.A.S -mallistosta löytyy erittäin hyvännäköisiä vaatteita, jotka sopivat hinnaltaan monen kukkarolle. Ihastuin varsinkin Y.A.S:n mekkoihin, kuten alla olevaan sailorihenkiseen raitamekkoon. Ihanien yksityiskohtien lisäksi tykkään helmasta, joka on takaa pidempi.

Mukavaa, pitkähelmaista ja -hihaista

Joskus on kesällä niitä paikkoja, että pitää olla käsivarret peitettyä. Kuten useimmissa työpaikoissa. Raidallinen Y.A.S:n kauluspaitamekko on tarpeeksi peittävä, mutta samalla ihanan kesäinen. Tarvittaessa vähän virallisempi, mutta myös rento. Mekko menee niin päivään kuin iltaankin. Illan tullen voi pari ylintä nappia avata ja nauttia keväisen kaupungin tunnelmasta. Heittää vaikka farkkutakin harteille tai tuon vaalean ihanan neulepaidan. Laukuksi korikassi, pienemmässä tai suuremmassa koossa.

Tänä keväänä on helppo olla tyylikäs. Jos kuvailisin jotenkin kevään trendiä niin ehkä se olisi huoleton. Lahkeet saavat liehua, materiaalit voivat olla muodikkaasti rypyssä ja maanläheisiä värejä sekä printtejä on lupa yhdistellä oman maun mukaan. Sehän muodissa tärkeintä onkin, että tuntee pitämänsä vaatteen omakseen. Itse ainakin arvostan suuresti vaatteiden mukavuutta. Tänä keväänä vaatteet ovat nimenomaan mukavia.

Mikä nousi sinun suosikkiasuksesi? Vaatteita Sokokselle kuvauslainasta palauttaessani olin niin ihastunut niihin, että teki mieli mennä kassan kautta kotiin kaikkien vaatteiden kanssa. Muutaman kuitenkin ostin omakseni, sillä en ole juurikaan vaatteita vielä tälle keväälle ostanut. Osaatteko arvata mitkä? :) Tästä lähtien kynnys käyttää ammattilaisen apua vaatevalinnoissa on matala. Aina ennen sitä on jotenkin ajatellut, että ei muka kehtaisi pyytää apua henkilökunnalta. Ei kehtaa vaivata. Sokoksen henkilökunnalta kehtaa. Ja oikeastaan ennen kuin ehtii itse pyytämään apua, on apua auliisti jo tarjottukin. Sen huomasin jälleen tässä yksi päivä, kun olimme miehelle ostamassa Sokokselta vaatteita. Sen sijaan, että minä olisin käynyt hakemassa sovituskopin verhon takaa kuikuilevalle miehelle uusia kokoja ja malleja, saimme erittäin ystävälliseltä myyjältä apua valintoihimme.

TRENDIKKÄIN TIISTAITERKUIN,