perjantai 17. tammikuun 2020

Palaset loksahtelivat paikoilleen

HYSSYNHÄMYISTÄ PERJANTAI-ILTAA IHANAT!

Perjantaitunnelmia, tällä kertaa ilman ruokaa 🙂 Tiedän toistavani itseäni, kun sanon, että aika menee aivan järjetöntä vauhtia.

Tällä viikolla on tapahtunut paljon kivoja asioita. Asioita on saatu maaliin ja uusia asioita on aloitettu. Tänä perjantaina tunnen ihan älytöntä kiitollisuutta varsinkin siitä, että olen vihdosta viimein päässyt tilaan, jossa pystyn tekemään näitä mun kahta rakasta työtäni ilman, että jompikumpi kärsisi. Elämänhallinnan palaset ovat loksahtaneet paikoilleen.

Oli aikoja, että koin etten ehdi tekemään kumpaakaan sillä intensiteetillä kuin haluaisin. Nyt tuntuu, että olen vihdosta viimein osannut järjestää aikani niin, että molemmille liikenee se aika kuin ne tarvitsevat. Ja hei hyvä niin, kummastakaan työstä en ole valmis luopumaan. Nää on mulle ihan tosi rakkaita molemmat enkä pystyisi kuvittelemaan elämääni ilman toista. Se, että molemmat työt ovat täysin erilaisia tekee niistä mielenkiintoisia. Molemmissa saan toteuttaa itseäni, mutta siinä toisessa rajallisesti. Molemmissa olen tavallaan oman itseni herra ja pystyn vaikuttamaan asioihin.

Kumpikin työ on sellaisia, että saan olla tekemisissä huipputyyppien kanssa. Ihmissuhteet on tutkitusti kukoistuksen ja hyvinvoinnin tärkein palikka. Allekirjoitan tuon täysin. Vaikka tässä blogityössä työkaverit ovat usein puhelimen tai sähköpostin päässä, niin jotenkin ollaan näiden vuosien varrella lähennytty hirmuisesti. Yhtä hyvin läppä lentää heidän kanssaan kuin tuossa mun toisessa työssä kahvipöydän ympärillä.

Viikon varrelle mahtui myös monen monta erittäin antoisaa ja ihanaa keskustelua IG storyn puolella somesta ja sen tuomista paineista, mutta myös monesta muusta elämän osa-alueesta. Mulle tuo IG storeilu, kuten muukin someilu on osa tätä blogityötä ja myös sellainen osa, josta nautin ihan älyttömästi. Se on toisaalta taas sellainen osa työtä, joka ei tunnu lainkaan työltä. Sillä se antaa niin paljon.

Tällä viikolla en ole nauttinut pelkästään vain näistä mun töistä, vaan myös siitä, että jotenkin myös arki-iltojen balanssi on löytänyt uomansa. Töiden jälkeen ehtii tekemään vaikka mitä. Ollaan ehditty pelailemaan perheen kesken, mutta viettämään laatuaikaa myös miehen kanssa. Olen nauttinut omasta seurastani ja nauraa räkättänyt myös porukassa. Aikaa on löytynyt löffäilyyn ja taas toisaalta urheilutuntejakin on tullut tälle viikolle reilut viisi. Koirakin on saanut hellyyttä.

Olisikohan nyt kuulkaa niin, että tämäkin on taas niitä iän myötä tuomia plussapuolia? Että osaa hallita elämäänsä paremmin. Ilman turhia kiristyksiä tai suorittamisia. Ilman turhaa kiireestä vouhottamista tai täydellisyyteen kurkottelua. Oli miten oli, niin jatkukoon mun puolesta näin 🙂

Nyt leppoisan viikonlopun viettoon. Tapparan peliä ja koiran ulkoilutusta seuraavaksi. Sekä guuglaamista siitä, miten himskatissa nuo tulppaanit saa kestämään. Olen ostanut tällä viikolla kolme tulppaanikimppua. Yksi meni päivässä ja kaksi kimppua ovat kestäneet pari päivää kumpainenkin. Tulppaanit aukeavat samantien, kun ne maljakkoon laitan ja varret löpsyyntyvät kellertäviksi. Vaikka elämä muuten on balanssissa, niin ei kaikki silti ihan täydellistä voi olla 🙂

IHANAA VIIKONLOPPUA,


torstai 16. tammikuun 2020

Mitä tykkään katsoa telkkarista?

MOIKKAMOI IHANAT!

Mitä kuuluu? Viime aikoina ajatukseni ovat olleet aika diipeissä jutuissa. Sellaisissa syvissä hyvinvoinnin koukeroissa. Osin sen takia, että viime aikoina olen tehnyt lopputyötä ajatuksen tasolla kuin viimeistä päivää. Tutustunut pitkästä aikaa tieteellisen kirjoittamisen saloihin ja muistellut miten viittaukset tehtiin. Etsinyt tieteellisesti päteviä interventioita ja niihin mittareita. Kahlannut läpi alan kirjallisuutta ja pohtinut, josko lopputyön kirjoittaisi englanniksi. Jotkut termit, kun eivät oikein käänny suomen kielelle. Lopputyöni teen merkityksellisen parisuhteen vaikutuksesta elämän tyytyväisyyteen, joten voipi olla että tännekin siitä pieni siivu tulee kirjoitettua 🙂

Joten nyt luvassa hieman kevyempää juttua, joka kyllä myös liittyy hyvinvointiin 🙂 Mä sain aikapäiviä sitten (syksyllä) viestiä IG diren kautta, että tuleeko mun seurattua enää telkkariohjelmia vai katsotaanko miehen kanssa vain suoratoistopalvelun kautta sarjoja. Silloin vastasin, että pääosin suoratoistopalvelun kautta ohjelmia. Koin ja koen edelleen, että on ihanaa katsoa sarjaa monta jaksoa putkeen. Mutta…

Talven aikana (vai pitäisikö tätä jo kevääksi kutsua ;)) olen alkanut katsomaan telkkaria enemmänkin. Huomaan yhtäkkiä odottavani tiettyjä viikonpäiviä, koska tiedän, että silloin tulee uusi jakso jostain niistä ohjelmista, joihin olen koukuttunut. Huomaan myös, että siinä missä suoratoistopalvelun kautta tulee katsottua enemmänkin rikos/draamasarjoja, niin telkkarista tulee katsottua ruoka-, hyvinvointi- ja visailuohjelmia.

Mä tykkään tällä hetkellä katsoa Koko Suomi leipoo -ohjelmaa. Tämä on itse asiassa koko meidän perheen naisten suosikki. Usein miehen ollessa työreissussa, pötkötämme tyttöjen kanssa meidän sängyllä yökkäreissä ja katsomme uusimman jakson. Kertaakaan ei olla selvitty jaksosta ilman, että jollekin tulee nälkä. Näinhän se yleensä leivonta- ja ruokaohjelmissa käy. Toinen ruokaan liittyvä suosikkini (joka muuten alkaa uusin jaksoin helmikuun alussa) on Neljän tähden illallinen. Tykkään niin paljon siitä, että tuo tulee joka arki-ilta (jos nyt en väärin muista). Usein katson kyllä koko viikon jaksot kerralla. Kaappaus keittiössä on yksi all time favorite ja eikös siitäkin ala nyt uudet jaksot?

Visailuohjelmista katsotaan The Wall:ia. Mikäli telkkarin eteen sillain sopivasti satumme. Tykkään, vaikka välillä kysymykset ovat sitä luokkaa, että ei minkäänlaista hajua. Myös Haluatko miljonääriksi jää päälle kanavarallia tehtäessä. Salainen paheeni on Huutokauppakeisari. Tätäkään varten en peru suunnitelmiani, mutta usein se tulee just niin telkkarista, että olemme rauhoittuneet alakerran sohvalle. Alusta asti mun ei tarvitse nähdä, mutta se loppu, jossa kertoo paljon tienasi, on pakko nähdä 😀

Tykkään katsoa myös Olet mitä syöt -ohjelmaa sen takia, että olen saanut siitä hyviä vinkkejä mm. liikuntaan ja ravintoon. Myötäinto ja -ilo on mun mielestä myös parasta ja rakastan nähdä, miten ihmiset alkaa muutosten myötä säteilemään! Sisustusohjelmista jään sohvalle katsomaan Remppa vai Muutto -ohjelmaa. Tykkään eniten siitä Kanadan versiosta. Tuossa ohjelmassa on vain se paha puoli, että se saa sisustusinnon tappiin. Tykkään niistä periamerikkalaisista sisustuksista lasipöytineen ja isoine kukkakimppuineen. Ja kevään tullessa yksi suosikkini on Huvila ja Huussi. Mökkikautta odotellessa

Pitääkö olla huolissaan kuuluu myös niihin ohjelmiin, joita katsotaan yhdessä. Rrrrakastan Kari Hotakaisen, Miika Nousiaisen ja Tuomas Kyrön älykästä dialogia. Jennin pirskahtelevaa iloisuutta. Mies katsoo Villi korttia ja ajan myötä mäkin olen siihen koukuttunut. Siinä saa nauraa vedet silmissä.

Koska olen niin jotenkin ottanut tuon perinteisen töllöttimen katsomisen vaihtuvine ohjelmineen palautuskeinokseni, niin olen alkanut haaveilemaan olohuoneeseen telkkaria. Tällä hetkellähän meillä on telkkari makkarissa ja kellarissa. Josko sen makkarin telkun siirtäisi olohuoneeseen. Mustan senkin päälle se ei mene, joten pitäisi olla sellainen tv-kaappi, että sen saa piiloon halutessaan.

Nyt harrastusten pariin; meillä pienempi aloitti taas tanssin parin vuoden tauon jälkeen. Reilun vuoden kävi cheerissä, mutta tanssi veti takaisin sinne. Ja harmillisesti menivät päällekkäin, joten tanssi voitti.

Mitä sä tykkäät katsoa telkkarista?

IHANAA TORSTAI-ILTAA,

PS. näiden lisäksi katson kyllä myös lätkää, amerikkalaista jalkapalloa, hiihtoa, uutisia ja tulosruutua 🙂

 


keskiviikko 15. tammikuun 2020

Vähemmän ruoskaa, enemmän rakkautta

HEI HUOMENTA IHANAT!

Aamuenergiat ei ota loppuakseen, joten nautitaan niistä niin kauan kuin energiaa riittää. Tällä viikolla olen huomannut olevani tuotteliain näin heti aamusta.

Mä olen viime aikoina miettinyt sitä, kuinka paljon itse kullakin ruoska viuhuu. Varsinkin näin uuden vuoden ja vuosikymmenen alussa. Kurjistutaan liian tiukalla dieetillä ja kenties omilla teoillamme lasketaan elämänlaatuamme. Jopa merkittävissä määrin. Pahimmassa tapauksessa leikitään sillä tärkeimmällä eli terveydellämme. Mitäs jos annettaisiin itsellemme vähemmän ruoskaa ja enemmän rakkautta. Ainakin me terveet, jotka siihen pystymme ilman rajoitteita. Ja jälleen nämä sanat tulevat sellaisen ihmisen kynästä, joka on läpikäynyt kaikki dieetit mitä maa päällään kantaa. Normaalipainoisena, hoikkana nuorena aikuisena ajatellut, että olisin ehkä ihmisenä parempi, jos painaisin 48 kiloa. Sen 52,5 kilon sijaan. Tavoitteeni saavutin kaalikeittodieetin, paaston ja juoksulenkkien avulla parissa viikossa. Olo oli kaikkea muuta kuin hyvinvoiva. Olin väsynyt, ärtynyt ja itsetuntoni oli nollassa. Farkut tippuivat päältä ja rintsikat jäivät vailla täytettä.

Näin jälkikäteen olisin valinnut ruoskan sijaan rakkauden. Mutta joskus meidän on pakko elää tiettyjä elämänvaiheita viisastuaksemme. Koska virheethän on niitä, mistä elämässä opimme. Sen takia omat mokat ja ajatusharhatkin on hyvä ottaa oppimismielessä. Just puhuttiin siitä itsensä rakastamisesta ja hyväksymisestä täällä.  Siitä, miten se on mun mielestä (ja monen ihan tutkijankin mielestä) avaintekijä hyvinvoinnissamme.

Ruoska ei vain viuhu omasta toimestamme kohdistuen itseemme, vaan löysin muutamia muitakin tilanteita, jossa ruoskan sijaan voisi ehkä olla tarpeen keskittyä muunlaiseen motivoimiseen. Mikäli siis tuota ruoskaa voi edes motivointikeinoksi kutsua.

Yrityksen tärkein tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Näin sanoo osakeyhtiölain viides pykälä ja näin sen vissiin sitten kuuluu olla. Mutta millä kustannuksella tätä viidettä pykälää toteutetaan…työntekijöiden hyvinvoinnin kustannuksella? Miten yrityksen kävisi, jos yritysjohto viuhuttaisikin ruoskan sijaan hyvinvointisauvaa, joka taikoisi yritysjohdolle kaiken empatiasta työntekijöiden hyvinvoinnin tärkeyden ymmärtämiseen? Koska työntekijäthän loppupeleissä ovat yrityksen tärkein voimavara.

Itse näen asian niin, että jos yritys haluaa tuottaa voittoa, niin sen on panostettava työntekijöiden hyvinvointiin. Vanhanaikainen tulos tai ulos -menetelmä on edelleen käytössä, varsinkin monessa pörssiyhtiössä (ja kyllä, ymmärrän miksi), mutta vääränlaisella tai puutteellisella motivoinnilla ei voi syyttää kuin itseään, jos ei tulosta synny. Työntekijöiden suuri vaihtuvuus varmasti on indikaattori myös yritysjohdolle jostain, eikö? Mitäs jos tuo ruoska korvattaisiinkin merkityssauvalla, jota viuhuttamalla samalla yrityksen jokainen työntekijä kokisi roolinsa merkitykselliseksi yrityksessä? Veikkaan, että  sitä myötä työntekijöiden vaihtuvuus pienenisi ja tuo osakeyhtiölain viides pykälä täyttyisi.

Myös meille vanhemmille soisi välillä ruoskan sijaan rakkautta. Milloin ruoskimme itseämme tuntiessamme riittämättömyyttä, milloin lapsiamme parempiin suorituksiin koulussa tai harrastuksissa. Riittämättömyyttä tuntee varmasti jokainen vanhempi joskus, mutta koen, että ei se ainakaan helpota riittämättömyyden tunteessa, jos soimaamme siitä itseämme lisää. Itsekin koen joskus aikataulujen takia riittämättömyyttä. Silloin raivaan kalenterista tilaa lapsille. Ja pitäydyn tuossa suunnitelmassa. Laitan puhelimen sivuun ja omistan koko illan lautapeleille, herkuttelulle sekä mikä tärkeintä, niille rakkaille lapsille ja läsnäololle. Otan opikseni, mutta en ruoski itseäni.

Kuinka helposti sitä kertoo äänenpainollaan ysin keskiarvon lapselle, ettei ole tyytyväinen 7+ hissan kokeen numeroon? Miksei vain voisi sanoa, että ihan hyvin meni – ensi kerralla menee sitten vielä paremmin. Jos tähän edes tarvetta on. Mä muistan pelänneeni näyttää huonoja koenumeroita kotona. Se oli ihan kamalaa. Tuntui, että kokeesta piti saada hyvä numero (ysi tai kymppi) tai muuten sitä olisi jotenkin huonompi kuin muut. Vaikka lopulta en muista, että kukaan olisi mulle kertaakaan huutanut tai edes kertonut äänenpainollaan olevansa pettynyt. Mua rakastettiin kasin keskiarvolla ja se riitti.

Tällaisia ajatuksia mulla heräsi yhtenä kauniina ja kuulaana pakkaspäivänä lenkillä. Kun kävelin hissukseen luonnosta nauttien pari tuntia. Tuntien pikkupakkasen poskillani, aurinkolasit silmilläni. Ilman sykemittarin piipityksiä sykerajoista. Ilman kiirettä mihinkään. Ilman painetta hengästyä. Ilman kilometritavoitteita. Tyytyväisenä just siihen olotilaani. Sellaisena kuin olin. Elämässä ei ole koskaan liikaa rakkautta. Muistetaan tuhlata sitä ihan huolella – se kun ei tuhlaamisesta kulu ♥ 

KIVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

 


tiistai 14. tammikuun 2020

Uuniin ja ulos: pestolohi & parmesanperunat

HEIPPA!

Miten siellä on päästy arjen pyörteisiin kiinni? Täällä arki rullaa mukavasti, kun ei tee siitä liian suurta numeroa ja osaa nauttia siitä sellaisenaan. Niistä kiirepäivistä, kun kalenterista loppuu tila kesken. Ja mikä tärkeintä, kalenterin kiireiden välissä olevasta vapaa-ajasta. Koululaisetkin ovat vielä (heh, johan tässä on oltu koulussa viikko) motivoituneita ja kevättä kohdin mennään ajatusten tasolla nyt ainakin. Suunnitelmia pääsiäisen varalle ollaan pohdittu ja hei, pian ne esikoisen rippijuhlatkin ovat käsillä. Elämä rientää, muistetaanhan nauttia hetkessä. Niistä kalenterintäyteisitä päivistäkin.

Arjessa vapaa-ajan ja merkityksellisen työn lisäksi mielekästä on arkiruoka. On aikoja, että arkiruoka on vähän pakkopullaa. Sellaista, että ei nyt jaksaisi taas tätä samaa kauraa. Silloin kun tuollainen ajatus edes lipsahtaa ajatuksiini, otan härkää sarvista ja istun alas. Käyn läpi vanhoista postauksistani seuraavat: 15 x arkiruokavinkki, Neljän viikon arkiruoat osa 2 ja Neljän viikon arkiruoat osa 1 ja jos en inspiroidu niistä, niin kirjoitan Googlen hakuun arkiruoka. Jo vain alkaa ideoita pulputa 🙂

Maailmassa on miljoona arkiruokavinkkiä, tässä alla yksi niistä. Tämän voisi tehdä ihan uunipellilläkin, mutta tein kahdessa eri vuoassa, sillä lohesta (pestosta) tulee niin paljon nestettä, että en halunnut perunoiden lilluvan siinä.

Pestolohi & parmesanperunat

ruodoton lohifilee
2-3 rkl vihreää pestoa
sitruunan siivuja

-aseta lohi uunivuokaan nahkapuoli alaspäin, levitä päälle pesto ja sitruunaviipaleet

jauhoisia perunoita
oliiviöljyä
ripaus sormisuolaa
parmesania raastettuna

-pese perunat ja lohko ne-laita perunanlohkot uunivuokaan ja sekoita niihin öljyä ja ripaus suolaa (myös mustapippuria voi myllystä laittaa hiukkasen)
-laita perunat ja lohi 200 asteisen uunin alatasolle ja paista noin 30 minuuttia. Sekoita perunoita kerran pari paiston aikana.
-lisää perunoiden päälle parmesanraaste ja jatka paistamista, kunnes juusto alkaa sulaa

Meillä tuo pesto tummui lohen reunoilta, mutta ei suinkaan palanut. Se on jännä, miten paljon pesto tuo loheen makua. Nytkin meillä oli verrattain paksu lohifilee ja koko lohi oli maustunut ihanasti. Sieltä ihan nahkaa lähimmästä olevasta lohesta pystyi poimimaan jopa sitruunanmakua!

Vuodenvaihteen jälkeen ollaan taas petrattu salaattien kanssa ja joka aterialle pyrimme sellaisen tekemään. Ja itse asiassa aika moni ateria korvataankin tänä päivänä ruokaisalla salaatilla. Lohen kanssa tein viinirypälefetasalaatin, sillä mä veikkaan, että persimonfetasalaatti tulee jo pian muulla perheellä korvista ulos. Vaikka itse sitä kovin mielellään päivästä toiseen söisinkin 🙂

IHANAA TIISTAITA TOIVOTELLEN,

 


maanantai 13. tammikuun 2020

Hyvinvointi on omasta aktiivisuudesta kiinni

HEIPPA!

Tuossa aamulla, kun tein aamuharjoituksia viinipullon korkki hampaiden välissä, aloin miettimään kuinka moni hyvinvointiin liittyvä asia on loppupeleistä omasta aktiivisuudesta kiinni. Niin kuin tuo narskuttelulihasten vetreytys. Mä käyn joka kuukausi voice massagessa, jossa nuo mun välillä erittäin jumiutuneet purentalihakset manipuloidaan auki. Mutta se ei yksin riitä, vaan mun täytyy tehdä töitä myös itse, jottei korva mene taas lukkoon ja ala vinkumaan. Ettei pää räjähdä ja niskat poksahda. Ettei poskipäät pistele ja silmät sumene.

Sen takia otin taas vuoden vaihteessa itseäni niskasta kiinni tämän(kin) asian suhteen. Päivittäiset treenit viinipullon korkin kanssa ovat tuoneet tulosta ja siinä, missä aloitin lyhennetyllä korkilla, saan kohta ottaa kokonaisen korkin käyttöön. Tuon lisäksi joka aamuiset guashalastaukset avaa jumeja korvien edestä ja saa nesteet kiertämään yön jäljiltä.

Parikymppisenä, kun sain jännitysniskadiagnoosin, kävin Kelan tukemana fyssarilla vuoden verran. Mutta en muista kertaakaan tehneeni kotona harjoituksia, joita sain. En venytellyt enkä liiemmin pitänyt huolta itsestäni. Ellei spinningiä otettu huomioon siinä haalaribileiden välipäivinä. Nyt tuo sama ihana hieroja, joka hieroo mun purentalihakset, käsittelee usein ensin selkää, niskaa ja rintarankaa. Me ollaan reilussa vuodessa päästy siihen pisteeseen, että tuo on vain ns. huoltokäsittelyä. Pahoja jumeja ei ole ollut muuta kuin kerran tai kaksi, sillä olen pitänyt kotona niin hyvää huolta lihaksistostani ja venytellyt.

Reilut neljäkymmentä vuotta siihen meni, että hiffasin mistä tässä hyvinvoinnista on kyse. Ja hei parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mulle hyvinvointi on kokonaisuus, jossa niin psyykkinen kuin fyysinenkin hyvinvointi kulkevat käsi kädessä ja mikä tärkeintä; ovat balanssissa.

Se, missä aiemmin ajattelin, että hei – aina tulee uusi maanantai, en enää odota uutta maanantaita. Vaan toimin samantien. Tai oikeastaan olen toiminut jo pidemmän aikaa. Se, että saa liikunnasta miellyttävän ja energisoivan osan elämää ei tapahdu hetkessä. Alkuun on mentävä mukavuusalueensa ulkopuolelle. Välillä teen sitä vieläkin, kun tuntuu että kaipaan pientä buustia esimerkiksi juoksemiseen. Eilen vedin aivan liian pitkän juoksulenkin sykelukemiini nähden. Lenkin jälkeen luulin kuolevani (no en nyt tietysti oikeasti) ja olin aivan puhki. Hehkuin kuin paloauto ja syke tuntui päässä asti. Viileän suihkun jälkeen se iski. Euforia.

Kyllä, mä olen sitä mieltä että hyvinvointi on valintoja. Kukaan ei tule mua sohvan nurkasta lenkille nostamaan, ellen itse valitse sieltä nousta. Kukaan muu ei tee valintaa maanantain ihanuudesta mun puolesta kuin mä itse. Kukaan ei pakota mua syömään terveellisesti, ellen itse sitä valitse tehdä. Kukaan muu ei saa mua hidastamaan tahtia muuta kuin mä itse. Kukaan muu ei tee mun puolesta päätöstä nauttia elämästä. Hyvinvoivana ja uutta draivia täynnä. Jopa näin maanantaiaamuna

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,