torstai 12. tammikuun 2017

KORSETTI KUNTOON!

MOIKKAMOI,

alkuviikon auringon voimalla ollaan painettu pari päivää…toivotaan, ettei lumet nyt kokonaan sula. Vaikka nytkin on pakkasta, niin tuossa tunti takaperin töistätöistä kotiin ajaessani joutui käyttämään pyyhkijöitä, kun taivaalta tuli vettä. Sellaista alijäähtynyttä. Lumien sulaminen haittaisi hitusen tuota aloitettua hiihtoharrastusta 🙂 Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut (oppia ikä kaikki) kaksi juttua, jotka ovat ainakin omalla kohdallani fyysisen kuntoni kulmakiviä; korsetti pitäisi olla kunnossa ja että se venyttely on tärkeää! Kerroinkin teille taannoin, että sain alaselkäni jotenkin jukeliin. Oudokseltaan aloitettu hiihtoharrastus sai aikaan sen, että takareidet ja peppu oli ihan jumissa. Tiedostin asian enkä siltikään venytellyt. Kunnes huomasin käveleväni vähän vaappuen, ankkakävelyä. Tässäkään vaiheessa en venytellyt. Ei muka ehtinyt. Venyttelyn muistin viime torstaiaamuna, kun sängystä ylös nousemisessa kesti kymmenen minuuttia. Alaselkä vihloi ja toinen jalka meinasi lähteä alta. Mutta eihän tuossa vaiheessa enää pysty yksinkertaisesti venyttelemään ilman tuskaa. Tuttu vaiva kahdeksan vuoden takaa. Silloin viimeksi mulla tuo SI-nivel ärtyi yksivuotiaan kuopuksen kantelemisesta. Silloin tarvittiin jos jonkinlaista rankamanipulaatiota ja niksauttelua, lihasrentouttajista ja särkylääkkeitä puhumattakaan.pilates-2-of-3

Silloin on turha rypistää, kun on jo housuissa. Joten ennaltaehkäisy. Sen otan käyttöön nyt. Tästä päivästä lähtien. Korsetti kuntoon ja venyttely ohjelmistoon! Korsetilla en tarkoita sitä, että se johonkin ajan saatossa kadonnut six pack pitäisi saada esille, vaan sitä, että tuo core tuolla vahvistuisi. Olen maailman laiskin selkälihasten treenaajaa ja kaikkihan tietää, että corea ei kuntoon laiteta pelkillä vatsalihaksilla. Suunnitelma on keskittyä syviin vatsalihaksiin ja selkälihaksiin. Musta ja pilatesrullasta on tullut oikein hyvät ystävät tässä viime päivien aikana. Ensin ihan vain makoilin pitkin pituuttani rullan päällä, kun en muuhun pystynyt. Sitten verestin vanhoja muisteloita liikkeistä ja lisäksi lunttasin apua täältäNyt jo kaikki liikkeet sujuvat aika kivuttomasti. Pari päivää on menty jo ilman kipulääkkeitäkin, joten eiköhän tämä nyt tästä.pilates-1-of-3

(toim. huom. tuo karvainen kaveri tuossa yllä tekee kotijumpista hilppasen hankalia, kun tunkee ja punkee aina ihan iholle 😉 Mutta sen päätin, että jatkossa en ala kärsimään selkäkivuista. Sellaisista selkäkivuista, jotka on omasta laiskuudesta johtuvia. Veikkaan, että jos olisin venytellyt jokaisen Lapissa hiihdetyn lenkin jälkeen takareidet ja takaliston auki, niin tuskaisilta päiviltä selän kanssa olisi vältytty. Arvatkaa mistä huomaan tuon korsettini olevan huonossa jamassa (siis selkäkivun lisäksi)? Siitä että oikein havahdun siihen, että istun jotenkin ”lysyssä”. Tämän tästä korjaan asentoani, vedän napaa kiinni selkärankaan ja saan istumapituutta ainakin kymmenen senttiä lisää. pilates-3-of-3

Vähän harmittaa, että olen päästänyt tuon keskivartalon lihakset näin huonoon jamaan. Kuitenkin kaikki liikkeet lähtevät tuolta coresta. Veikkaan, että se hiihdonkaan vaikeus ei ole välttämättä pelkästään tekniikasta johtuvaa vaan siitä, että mulla ei yksinkertaisesti ole tällä hetkellä tarpeeksi voimaa ammentaa tuolta keskivartalosta. Joten vapise tour de ski, ensi vuonna nähdään 😉 Pian lähdetään miehen kanssa treenaamaan tuota hiihtoa lisää. Tykkilumiladulle…

Piti muuten kysäistä jo aikoja sitten, että oletteko kokeilleet tabata-treenejä? Mä olen koukuttunut niihin. Niin kuin aikoinaan Kayla Itsinesiin. Vajaa 20 minsaa ja saa hyvän hien päälle. Eilen tein tosin pari tabataa putkeen. Arvatkaa venyttelinkö? No enpä tietysti. Spotifyssa on tosi kivoja tabata-soittolistoja. Ei tarvitse itse kellottaa, joten helpottaa harjoittelua huomattavasti 🙂 Vinkkinä vain teille, jotka haluatte tehokkaan treenin kotosalla. Nyt hiihtokamppeet niskaan ja verryttelemään. Alkulämpöjen ottaminen on meitsille ollut kanssa ihan tuntematon käsite aiemmin, mutta ei enää. Nähdään ihanat!

TUNNELMALLISIN TORSTAITERKUIN,

alle


keskiviikko 11. tammikuun 2017

Pieni asia, suuri vaikutus & huikea lukijakilpailu

HEIPPAHEI IHANAT!

Uusi vuosi, uudet kujeet -sanonta ei ole ihan vain sanahelinää. Osana Danone Activian kampanjaa Danone Activia haastoi minut kokeilemaan uuden vuoden kunniaksi jotain uutta. Jotain sellaista ihan pientä juttua, joka lisäisi omaa hyvinvointiani. Pohdin pitkään, että mikä se uusi juttu oikein olisikaan. Tammikuun alussahan olen jälleen aloittanut tipattoman ja karkittoman tammikuun, mutta mikä asia on sellainen, joka on tällä hetkellä kokonaisvaltaisen hyvinvointini pullonkaula? Unta saan riittävästi ja ruokailut ovat kunnossa. Liikuntakärpänenkin on purrut ihan mukavasti.danone-7-of-10danone-10-of-10

Kunnes sen keksin; tällä hetkellä kokonaisvaltaisen hyvinvointini kannalta olisi tärkeää rajoittaa puhelimen ja tietokoneen käyttöä ilta-aikaan. Liian usein sitä tulee selattua uutisia ja somea illan mittaan. Katsottua sähköpostit, päivitettyä Instagramia. Tuntuu, että tietyllä tapaa olen riippuvainen puhelimesta. Se on kasvanut käteeni kiinni. Välillä sitä tulee käytettyä siinä mittakaavassa, että vasemman käden sormet kramppaavat. Ja annas olla, jos huomaan esimerkiksi kauppareissulla puhelimen jääneen kotiin. Kyllä sitä saa ostoskärryt kyytiä, kun on kiire kotiin tarkistamaan, onko joku kenties soittanut tai laittanut viestiä.

danone-3-of-10 danone-4-of-10 Tietotulva on ihan mahdoton seikkaillessani tuolla uutissivustoilla. Aivokapasiteettini on koko ajan täynnä, sillä aivot eivät ehdi sulattamaan saamaansa tietoa. Olen kovalevyn tyhjäyksen tarpeessa iltaisin ja veikkaan, että kännykän ja tietokoneen käytön radikaali vähentäminen auttaa tähän ongelmaan. Monesti kysyn itseltäni, että onko sitä pakko olla ajan tasalla uutisista? Eikö sitä pystyisi odottamaan aamuun uutisten lukemisen kanssa? Kaatuuko maailma, jos en katsokaan sähköpostia ilta-aikaan? Sama toimii somen kanssa, onko minun pakko tietää kaikki ystävien kuulumiset vielä juuri ennen nukkumaanmenoa? Vastattava jokaiseen viestiin samantien, kun sen saan? Jotenkin tuntuu, että niinä öinä, kun kännykkä korvaa kirjan nukahtamiskaverina, niin uni on selvästi levottomampaa. Huomaan prosessoivani unissani päivän uutisia ja yöllä herättyäni en välttämättä saa samantien unen päästä kiinni. Pahimmassa tapauksessahan silloin yölläkin käsi hamuaa kännykkää yöpöydältä. Ei hyvä, tähän on tultava muutos.danone-5-of-10danone-8-of-10

Tästä lähtien kännykkä menee sille osoitettuun paikkaan keittiössä illalla klo 20.00. Kännykkä laitetaan nukkumaan eli äänettömälle, kokonaan pois päältä sitä ei tarvitse laittaa. Seuraavan kerran sitä katsotaan vasta aamulla. Aiemmin olen tätä tapaa vastaan hieman protestoinut, sillä meillä ei ole herätyskelloa ja keittiössä pirisevään puhelimeen tuntuu jotenkin olevan inhottava herätä. Herätyskellot eivät monia euroja maksa, joten heti tänään lähden herätyskello-ostoksille. Tästä lähtien myös tietokone sammuu viimeistään tuolloin klo 20.00. Kuvienkäsittely ja blogitekstien luonnostelu saa odottaa virkeämpiä hetkiä. Eli päivännäköä.danone-1-of-10activia-1-of-1

Itse asiassa, tämän hyvinvointihaasteen otamme vastaan koko perhe. Kaikkien kännykät joutavat tuonne ”jäähylle” klo 20.00. Meillä on tähän asti lapsilla ollut puhelimet omissa huoneissaan yön ajan ja pitkään olen pohtinut, että tähän pitäisi tulla muutos. Lisäksi miehen kanssa meillä on ollut paha tapa alkaa tekemään töitä lasten mentyä nukkumaan. Nökötetään kannettavien kanssa takkahuoneen sohvalla ja molemmat naputtelee minkä kerkiää 🙂 Ehkä voisimme vastedes tietokoneiden avaamisen sijaan katsella leffaa tai lukea kirjaa. Kuulostaako tutulta? Lähdetkö mukaan haasteeseen? Pieni muutos, mutta veikkaan että ihan huikean suuria vaikutuksia. Tulen kertomaan teille muutaman viikon päästä, miten tässä pienessä uudenvuodenlupauksessa olen pysynyt ja olenko huomannut vaikutuksia.

Nyt siihen huikeaan lukijakilpailuun, joka toteutetaan yhteistyössä Danone Activian kanssa! Minulla on ilo ja kunnia kysyä sinulta, mikä on sinun uudenvuodenlupauksesi? Mitä uutta haluaisit kokeilla uudenvuoden kunniaksi, jotta voisit paremmin? Kommenttikenttä, Danone Activia ja minä odottelemme teidän vastauksianne viikon ajan (ke 18.1. klo 10.00 asti) ja kaikkien kommentoijien kesken arvotaan 500,00 euron lahjakortti tuon tavoitteen saavuttamiseksi (eli esimerkiksi kuntosalikortti tms.). Arvonnan säännöt löydätte täältä.

OIKEIN ILOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle

YHTEISTYÖSSÄ: DANONE ACTIVIA

lifie-logo-rgb-1


tiistai 10. tammikuun 2017

Musta keittiö?

HEIPPULIHEI,

saatatte muistaa mun aiemmat keittiöhaaveet tuonne meidän tulevaan kotiin? Juu, isoja laatikoita, valkoista kiiltävää pintaa ja sitä rataa. Pinterestin puolella seuraavat saattoivatkin eilen huomata, että toisenlaiset haaveet sitä vallitsevat tänä päivänä. Ihan hyvä sinänsä, että keittiötä ei ole vielä tilattu. Vähän vain tuottaa päänvaivaa tämä mielihalujen muutos. Mistä himskatista sitä tietää, että tekee varmasti oikean ja aikaa kestävän valinnan? 🙂 Huh, nyt haaveilen (haaveilemme) yläkerrankin keittiöön (se pääkeittiö, kellariin tulee apukeittiö) sellaista bistromeininkiä. Ja mustia alakaappeja. Modernista ei niin väliä, sillä tuollaiset persoonalliset, vanhaan taloon sopivat kaapit/laatikot kiehtovat. Kaikki alla olevat kuvat lähteineen löytyvät Pinterest kansiostani Mummula/keittiökitchen3 kitchen-2kitchen

Ihanan ystäväni Emilian keittiö on sellainen, josta haaveilen. Siinä on just sitä rouheutta ja letkeyttä mitä kaipaan. Sekä ne ihanat laatat seinällä. Mä himoitsen valkoista fasettilaattaa tiililadonnalla keittiön päätyseinälle. Alunperin näin tuon seinän mustana, mutta nyt jos tulee musta keittiö, niin menee vähän liian synkäksi. Vaikka muuten keittiö valoisa onkin. Puuparketti toisi mukavasti lämpöä mustaan keittiöön. Mutta, jos kaapit on mustat, niin mitäs sitten taso? Mä näkisin sen mustana. Tosin eipä puu/betonitasokaan huono olisi. Puutaso pitäisi olla sitten just eikä melkein lattian sävyyn menevä, ettei ala ihistää…naiseus, taas kerran 😀 Yläkaappeja meille ei tule. Hei miten te, joilla ei ole keittiössä yläkaappeja olette järjestäneet tiskien kuivauksen? Onko teillä erillinen kuivausteline?

Painitaan taas niiden maailman perimmäisten kysymysten äärellä. Not. Mutta jos yläkerran keittiössä on bistrotunnelmaa, niin mitäs sitten alakerran apukeittiöön laitetaan? Kai se menee sitten baaritunnelmaan Cheers-valokyltin koristamana 😉 Tuntuu, että aika kiitää niin hirmuista vauhtia, että kohta on muutto edessä. Eikä meillä ole tehty sitten minkäänlaisia materiaalivalintoja vielä. Saatikka sitä keittiötä. Jaiks. Iskeekö teidän makuhermoihin musta keittiö?

ILOISIN TIISTAI-ILTATERKUIN,

alle


maanantai 09. tammikuun 2017

2 x SOKERITON HERKKU

HEIPPULI!

Saako taas vähän hehkuttaa? Toi ilma tuolla ulkona on niin hieno. Käytiin Toby the Tobymaisterin kanssa aamulla pitkällä (no niin pitkällä kuin pennun kanssa voi käydä) lenkillä rannassa ja arvatkaa mitä huomasin? Aurinko lämmitti poskia. Ihan kevätauringon lailla. Fantastisen upeeta! Fantastisen upeeta on myös se, että ollaan just toissapäivänä pyyhitty pölyt ja nyt aurinko armas aka armoton näyttää karun todellisuuden. Mustat huonekalut on ihan kivoja, easy on the eye, mutta vitsit, että niissä näkyy pöly herkästi! Ei muuta kuin huiska käteen ja siivousmusaa taustalle. Heti kohta. Sitä ennen kuppi teetä ja yksi herkkupallero. Kuten kerroin, niin viikonlopun aikana sokeriton meinasi kosahtaa. Edelleen on ihan järkyttävä Englannin lakritsi himo, mutta en ajatellut antaa periksi. Ehkä näiden palleroiden avulla saa himon selän taittumaan.

Heti alkuun haluan tarkentaa, että sokeriton ei ole yhtä kuin kevyt. Eli näissä herkuissa ei ole sokeria, mutta kaloreita ihan varmasti. Ehkä jopa enemmän kuin sokerillisissa kavereissaan. Varsinkin nuo suklaapallerot ovat varsinaisia energiapalleroita. Sellaisen kun nappasee ennen lenkkiä, niin jo nousee jalka rivakasti 🙂 Mansikkaisiin palloihin löysin reseptin uusimmasta Glorian Ruoka & Viini -lehdestä (Sara La Fountainin resepti), mutta puolitin reseptin. Jotain taisin tehdä ehkä väärin, mutta näistä tuli niin vetisiä, että jouduin lisäämään kauraryynien määrää aika lailla. Ehkä pakastemansikkani olivat astetta vetisempää sorttia, mikä sai tämän aikaan. Hieman muokkasin reseptin määrien lisäksi aineita. Alkuperäiseen tuli vanilja-aromia ja myös vaniljaproteiinijauhetta olisi voinut laittaa desin verran.sokeriton-herkku-4-of-8 sokeriton-herkku-3-of-8

MANSIKKAISET RAAKAPALLOT

2,5 dl kaurahiutaleita (käytin gluteenittomia)
1,5 dl pakastemansikoita
0,5 dl kookoshiutaleita
2 rkl hunajaa
0,5 rkl juoksevaa neitsytkookosöljyä

-soseuta ainekset tasaiseksi kiinteäksi tahnaksi monitoimikoneessa
-pyörittele palloja ja koristele ne kookoshiutaleilla
-anna jähmettyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntiasokeriton-herkku-2-of-8 sokeriton-herkku-1-of-8

Mä olen muuten pitkään käynyt itseni kanssa keskustelua aiheesta, onko kaurahiutaleet raakaleivonnassa ok. Olin jo tullut siihen tulokseen, että ne eivät täytä raakaleivonnan kriteerejä, sillä jossain tapauksissa kaurahiutaleet höyrytetään. Mutta mistä sen voi tietää? Sitten pyörsin päätökseni ja nyt ne ovat mulla ”raakaleivonnassa” mukana. Seuraaviin, suklaisiin palloihin, ajattelin ensi kerralla lisätä lakritsajauhetta. Sen verran kova lakun himo kuulkaas on 🙂 Näiden kanssa en sitten turhia mittaillut kaikkia aineita. Säädin koostumuksen oikeaksi mantelijauhojen avulla. Joten tehkäähän tekin samoin.sokeriton-herkku-8-of-8 IDsokeriton-herkku-6-of-8

SOKERITTOMAT SUKLAAPALLOT

puolikas kypsä banaani
n. 0,5 dl kaurahiutaleita
n. 0,5 dl raakakaakaojauhetta
1 rkl juoksevaa neitsytkookosöljyä
n. 0,5 dl kaakaonibsejä
1 rkl luomu cashewtahnaa
2 rkl luomu maapähkinävoita (käytin Urtekram crunchya)
loraus hunajaa
ripaus merisuolaa
huiskaus kanelia
mantelijauhetta

-sekoita aineet sekaisin blenderissä
-kun seos on käsiteltävää, niin pyörittele siitä pieniä palloja
-huiskuta päälle raakakaakaojauhetta

Suklaapalleroiset menisivät kategoriaan ”raaka”, jos jättäisi cashewtahnan ja maapähkinävoin pois. Mutta älkää jättäkö, ne tuovat niin paljon makua näille.sokeriton-herkku-7-of-8 sokeriton-herkku-5-of-8

Pienoisesta karkkihimosta huolimatta huomaan olevani energiaa täynnä. Aiemmilta vuosilta tiedän, että tuo karkkihimo talttuu parin päivän sisään ja sitten kaikki makea tökkäisee todella helposti. Kunhan tammikuun olen täysin sokeritta, niin helmikuussa palaan tuttuun karkkipäivään. Lauantaisin saa hyvällä omallatunnolla herkutella. Kuitenkin tiedän, että se herkuttelu ei lähde ihan lapasesta. Olotilan lisäksi viikossa on tapahtunut aikamoinen muutos vyötärön seudulla. Vaikka syön normaalia kotiruokaa enkä sen määrää ole rajoittanut, niin silti tuntuu että vyötärö ja vatsanseutu ovat napakoituneet. Pienillä muutoksilla sitä saa paljon aikaan. Eikä sen vyötärönseudunkaan niin väliä olisi, pääasia että energiaa ja tarmoa riittää. Vyötärön esiin tuleminen on siis vain bonus, jonka kyllä mielelläni otan vastaan. Nimim. bikinikunnossa 49 päivän päästä…ja jos en ole niin sitten on aika mennä aikuisikäni ensimmäisen kokouikkarin ostosreissulle 😉

Sokerittomia herkkuja löytyy myös tuolta leipomistani raakakakuista. Lisäksi suosittelen teitä katsomaan vuoden takaisen Karkkilakossa sallitut herkut -postauksen, josta löytyy pari ohjetta lisää. Elämä hymyilee, aurinko paistaa. Toivottavasti teilläkin ♥ 

OIKEIN LUPSAKKAA MAANANTAITA,

alle

 


sunnuntai 08. tammikuun 2017

Kurkistus kellariin / remppakuvia

HEIHEI HEISSULIVEI!

Ihan täydellinen sunnuntai; urheilua, ulkoilua, hyvää ruokaa ja päiväunet. Meillä tytsyt lähtivät serkkujensa kanssa sirkukseen ja me muut lösähdettiin takan eteen sohvalle. Mies tahkoi Xboxia ja me Tobyn kanssa otettiin ilo irti nukkumalla oikein kunnon päikkärit. En muistakaan koska viimeksi päikkärit olis tuntuneet noin piristävältä. Yleensä kun sitä on päikkäreitten jälkeen ihan töttöröö. Karvainen kaveri jäi jatkamaan vielä päikkyjä. Nukkuu viileällä laattalattialla takan edessä sellaisessa hyljeasennossa – kaikki ketarat ojennettuna. Suloinen.

Toissapäivänä kurkistettiin tulevan kotimme, mummulan, yläkertaan ja kurkistetaanpas nyt kellariin. Keskikerrosta ei ole vielä aloitettu, mutta sitäkin sitten jossain vaiheessa. Kellariin meille tulee kuntoilutila/varasto, saunaosasto, mancave ja apukeittiö (lue: Marian bistro). Rappusten alle viinikellari. Hih, ikään kuin meidän muutama pullo kaipaisi erillistä tilaa. Saapahan sinne sitten ainakin esimerkiksi hilloja ja mehuja säilöön jos ei muuta. Alunperin suunnittelimme kodarin rakentamista tänne, mutta kyllä sen paikka on siellä yläkerrassa, missä makkaritkin ovat. Täältä löytyy ennen -kuvia ja pohjat, jos haluatte vilkaista 🙂

Keskikerroksen portaista kun tullaan alas näyttää tältä. Vasemmalle vievä ovi vie tällä hetkellä pannuhuoneeseen ja edessä on meidän tuleva saunaosasto (tuolla missä miehen jalat näkyvät).mancave-8-of-17

Alarappuselta alas astuttaessa ja oikealle katsoessa avautuu näkymä tulevaan telkkarihuoneeseen. Autotallin ovi muurataan umpeen ja seinään ylemmäs tulee pieni ikkuna (hätäpoistumistie).

mancave-13-of-17 mancave-9-of-17

Mutta ei mennä vielä tuonne telkkarihuoneeseen vaan pyörähdetään pikkuisen lisää oikealle. Rappusten viereiseen käytävään teetämme ison kirjahyllyn (vihdosta viimein saa kirjat esille!) ja tuon käytävän päähän rappusten alle tulee viinikellari. Huomatkaa erään remppatarkastelijan mairea hymy tuolla viinikellarissa 😉

mancave-10-of-17 mancave-11-of-17

Viinikellariin tulee puuristikko takaseinälle sekä lasiovi! No mutta, astutaan sisään telkkarihuoneeseen ja katsotaan oikealle. Nurkkaan rakennetaan pieni wc ja sen viereen Marian bistro. Keittiötila keskikerroksessa on todella pieni (verrattuna nykyiseemme), joten apukeittiö tulee tarpeen. Tänne tulee myös iso pakastin sekä kaikki supertarpeelliset keittiön pienkoneet, joita ei ihan joka päivä tarvitse. Esimerkiksi popcornkone 😀 Marian bistroon tulee tottakai saareke tai baaritiski.

mancave-7-of-17 mancave-12-of-17

Pyörähdetään vielä oikealle ja katsotaan sinne mistä tultiin eli rappusten suuntaan, niin hahmotatte tilan paremmin:

mancave-1-of-17 mancave-14-of-17

Joko olette pyörällä päästänne? No vielä yksi pyörähdys oikealle. Bobcat hiukka haittaa kuvailuja, mutta sen nokan edestä laitetaan seinä takaisin umpeen ja siihen tulee televisio. Mancaven puolelle siis. Tuo bobcatin edessä oleva ovi vie suihkuhuoneeseen ja saunaan. Iso sohva tulee tuonne nykyisen autotallin oven eteen sekä pitkälle seinälle. Sohvan ylle metsästämme jostain käytetyn surffilaudan tuon sahan tilalle 😉 Saa vinkata, jos on kontakteja.

mancave-3-of-17 mancave-2-of-17

Suihkuhuone ja sauna näyttävät tällä hetkellä tältä…ehm, pikkuinen hetki menee ennen kuin päästään löylyihin. Suihkuhuone ja sauna tulevat olemaan tummanpuhuvat. Meitä miellyttää tällä hetkellä liki musta laatta, jossa saisi olla jotain pronssin tms. hohtoa.

mancave-5-of-17

Kun saunaosastolta lähdetään takaisin rappusiin päin jää oikealle tosiaan tuo nykyinen pannuhuone. Ovi poistetaan ja öljypannun tilalle tulee maalämpö. Toiseen huoneeseen tulee säilytystilaa ja pieni kuntoilunurkkaus.

mancave-6-of-17 mancave-15-of-17

Pannuhuoneen ovesta mentäessä oikealle jäävään syvennykseen tulee karvaisen kaverin autopesukatu 😀 No sellainen syvä allas ja vähän tasoa. Ne olen suunnitellut laittavani kaapinovien taakse, niin eivät näy sitten alas rappusia tullessa.

mancave-16-of-17

Mä veikkaan, että siellä pilven päällä iskä tuumaa tällä hetkellä, että ”ei saakelin saakeli Maija”. Ja kuitenkin tyytyväisenä myhäilee partaansa ja harmittelee, kun ei ole todistamassa muutosta paikan päällä  Kerrankin hänen konjakkipulloillensa löytyisi niiden arvoinen säilytyspaikka (viinikellari). Äippä taas varmasti siellä on vaan superonnellisena, kun talo saa jälleen elämää sisäänsä. Iloa, naurua ja rakkautta. Tosin voipi hänkin muutaman kerran pudistella päätä tälle meidän vauhdille, pikaisille päätöksille ja rymsteerauksille. Mutta siihenhän koko suku onkin jo tottunut. Elämä 

Mitä veikkaatte, päästäänkö muuttamaan maalis-huhtikuussa? Onneksi on ripeät remppamiehet asialla niin pienenpieni toivo aikataulun pitämisestä on 🙂 Hei, palataan myöhemmin kommenttien kanssa. Nyt on pakko mennä pyöräyttämään muutamat raakaherkkupallerot; tasan viikko sokeritonta elämää takana ja nyt koetellaan. Koetellaan kovin ja karkkihammasta kolottaa pahasti. Näin viime yönä unta siitä, että söin Englannin lakuja ja ai että, ne maistui hyvälle 😀

SULOISTA SUNNUNTAITA,

alle