Biksukunnon havittelemisesta sujuvasti punaisesta maidosta ja ihka aidosta voista leivottuihin vehnäpulliin! 🙂
Pidin tänään vapaapäivän, kun oli tarkoitus Julian kanssa harjoitella kävelemään koulumatka. Mutta niin aamulla kuin iltapäivälläkin satoi, joten autolla mentiin mennen tullen. Sen neljä tuntia, kun vietin kotona yksin, olin ajatellut tekeväni vaikka mitä. Saavani aikaiseksi asioita, joita ei muuten saa. Täytyy kyllä todeta, että neljä tuntia on ä ä r e t t ö m ä n lyhyt aika. Korvapuustit paistoin, kävin pikaisesti juoksemassa, suihkussa ja lopuksi ehdin kymmenen minuutin ajan istumaan alas kahvikupin kanssa (ja korvapuustin, mutta sitä ei lasketa 😉 ja lukemaan Ikean uutta kuvastoa (voi ihanuus…). Miten kotiäidit ehtivät tekemään kaiken sen pyykkäyksen, siivoamisen, ruoanlaiton sun muun? Ehkä mä kehityn tässä syksyn aikana. Tai ainakin opin priorisoimaan kotityöt ja hitusen ajanhallintaa. On se jännä, että töissä pärjää mitä enemmän on samanaikaan tehtävä kiireellisiä juttuja, mutta kotona on ihan pulassa 🙂


Rakastan leipomista ja varsinkin pullien ja korvapuustien leipomista. Siinä on jotain rauhoittavaa, kun työntää kätensä taikinaan ja odottelee hyvän sitkon saavuttamista. Teen yleensä pullat tällä samalla tutulla ja turvallisella, mutta erittäin maukkaalla reseptillä. Tästä saa tehtyä joko pikkupullia, pullapitkoja kaksi tai sitten kolme pellillistä korvapuusteja:
5 dl punaista maitoa
paketti tuorehiivaa
2 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 muna
n. 15 dl vehnäjauhoja
100 gr huoneenlämpöistä voita
voita, sokeria, kanelia
muna ja raesokeria
– hiiva sulatetaan kädenlämpöiseen maitoon
– suola, sokeri, kardemumma ja muna sekoitetaan maitoseokseen
– kolme desiä vehnäjauhoja sekoitetaan hyvin em. seokseen
– loput jauhot sekoitetaan taikinaan ja vaivataan ilmakuplat pois
– vaivauksen loppuvaiheilla (ennen kuin kaikki vehnäjauhot on lisätty) lisätään huoneenlämpöinen voi
– vaivataan niin,että irtoaa astian reunoista
– annetaan kohota puolisen tuntia
************
– kohonnut taikina jaetaan kahteen osaan, jotka kaulitaan levyksi.
– levyille levitetään huoneenlämpöistä voita ja ripotellaan päälle sokeria ja kanelia.
– levy rullataan tiukasti ja siitä leikataan n. 5 cm levyisiä paloja.
– painetaan palan keskiosa alas niin.
– annetaan kohota noin 20 minuuttia, jonka jälkeen voidellaan munalla ja lisätään raesokerit.
– paistetaan 225 asteessa 10 minuuttia.
Vielä pari vuotta sitten vannoin kevyttuotteiden nimeen; nyt olen siirtynyt käyttämään kermaa, voita, punaista
maitoa yms. ennen niin lihottavana pitämiäni raaka-aineita ruoanlaitossa ja leivonnassa. Muutenkin kaikki kevytjugurtit ja rasvattomat juustot ovat korvautuneet luonnonjugurtilla/turkkilaisella jugurtilla ja kermajuustolla. Rasvatonta maitoa en sentäs ole vielä vaihtanut punaiseen.
Enkä light limuja sokerillisiin. Enkä vaihda 🙂
Mutta palatakseni tuohon otsikkoon; yksi kotiäitipäivä pullantuoksuisena riitti tällä haavaa.
En ole ikinä ollut pullantuoksuinen kotiäiti –
ja tuskin tulen koskaan sitä täysin olemaankaan.
Onneksi tässä on vielä reilu viikko töitä.
Aikaa tottua ajatukseen, että syksy tulee olemaan jännittävän erilainen…
Tuhannesti kiitos haasteista ja tunnuksista, joita olen teiltä saanut♥
Palailen niihin viimeistään syyskuussa, tilanteen rauhoituttua!
Kiitos myös ihanista sähköposteista, joita teiltä on tullut ♥
Niihinkin palaan asap!