HELLUREI,

mä olen tosi innokas nyt niin tuolla puutarhan puolella kuin täällä sisälläkin saamaan kasvit ja kukkaset pysymään hengissä. Pidemmän aikaa mukana pysyneet lukijat muistavatkin, että mä saan jopa kaktukset kuolemaan. Joku ruudun toisella puolella on ollut taas valppaana, sillä sain Orthexilta pari kukkaruukkua, joiden avulla uskon pärjääväni näiden kahden viherkasvini kanssa. Toinen eli tuo traakkipuu (korjatkaa jos olen väärässä nimen kanssa :)) on jo viitisen vuotta vanha. Valehtelematta olen ehkä muistanut kastella sitä kolme kertaa vuodessa. Jep, siinä vaiheessa kun lehdet lerpattaa alaspäin olen muistanut kastelun. Traakkipuu pääsi Orthexin Eden Kestokasteluruukkuun*. Kestokasteluruukun idea on se, että ruukku täytetään mullalla ja kasvi istutetaan ruukkuun. Kasvia kastellaan mullan päältä noin 8 viikkoa, kunnes kasvin juuret ovat kasvaneet vesisäilöön asti. Siitä eteenpäin kasvia kastellaan kasteluputken kautta. Siinä on onneki max-raja, ettei tule liikaa kasteltua.

Nimittäin, vaikka mä olen laiminlyönyt tuon traakkipuun kastelun, niin viikon vanhaa hortensiaa olen tainnut kastella liikaa. Kukkien terälehdet lerpatti tuossa hetken ja kukka näytti muutenkin alakuloiselta. Sen jälkeen, kun istutin sen Paulina Säiliöruukkuun* se on sentäs vähän piristynyt. Mutta ei tarpeeksi. Olen leperrellyt sille ja ottanut kukan mukaan aurinkoon. Onko mitään enää tehtävissä; kuihtuuko tämäkin pois niin kuin ne monet edeltäjänsä? En ehkä kestä, tämä taitaa olla kolmas hortensia tämän vuoden puolella. Sarjassamme samanlainen tapaus kuin nuo kerta toisensa jälkeen kuolevat oliivipuuni 😀 Nyt olisin niin kovin kiitollinen, jos te viherpeukalot antaisitte kikkakolmosenne hortensian pelastamiseksi. Ja myös jatkohoito-ohjeet tulevat tarpeeseen!

Sitten niihin kuulumisiin. Elämä on muutakin kuin kukkaruukkuja. Onneksi kirjoitin tämän postauksen jo eilen valmiiksi tuon alun osalta. Tänään eivät ole olleet hortensiat päällimmäisinä; eilen illalla esikoinen tuli juosten sisään ja pyysi nopeasti katsomaan mummua, joka ei vastannut ovelta huudettuihin ”moi”-huutoihin. Istui keittiön pöydän ääressä enkä saanut häneen mitään kontaktia. En tiedä mistä se ihan suunnaton voima ja rauhallisuus tuli, mutta muistin hätäkeskuksen numeron ja osasin selittää, mistä on kyse. Muistan myös sanoneeni, että tulkaa sitten vähän nopeamaa kuin viimeksi. Jep, viimeksi silloin marraskuussa ambulanssin tulo kesti reilun 15 minuuttia ja nyt vain viisi minuuttia. Lisäksi tuli paloauto sun muuta hoitohenkilökuntaa. Nopsaa äippäliini paareille ja jälleen aivoinfarktioireilla kohti Taysia. Ei ollut taaskaan aivoinfarktia, vaan kuvissa näkyi kova turvotus sekä mahdollisesti uutta kasvainta. Ensiavusta tie vei kohti aivoverenkiertohäiriön valvontaosastoa.

Tilanne oli vielä tänä aamuna melko huono, puhetta ei tullut ja äiti ei reagoinut. Ei ymmärtänyt puhetta. Sanottiin, että tilanne on erittäin vakava ja eletään tunti kerrallaan. Nyt iltapäivästä kun soitin, niin sain kuulla, että toinen on siellä alkanut puhumaan. Yrittää puhua ja paljon. Kortisonin nosto auttaa aivopaineeseen ja sitä myötä puheeseen. Eihän kaikkia sanoja tule ja jos tulee niin ne tulee osaltaan hassusti. Ottaa katsekontaktia ja on pirteämpi. Raajat toimivat normaalisti. Siirretään tänään neurologiselle eli tilanne ei ole enää niin vakava. Voin sanoa, että siitä viime marraskuun 17.päivästä lähtien, kun äiti sai sen epileptisen kohtauksen ja kasvain todettiin, on tämä elämä ollut aikamoista vuoristorataa. Sitä se on taas ollut eilen illastakin lähtien. Tieto siitä, että tämä kasvaintyyppi on aggressiivisin kaikista aivokasvaimista on tuntunut välillä ahdistavalta ja sitä on odottanut pahinta. Jos meille nyt taas annetaan lisäaikaa, niin kovin kiitollinen olen ♥

Miksi kerron näin henkilökohtaisia juttuja blogissa? No sen takia, että tämä blogi ja te ihanat siellä ruudun toisella puolella olette suuri osa elämääni. Tämä rakas blogini on pakopaikka vaikeina hetkinä. Osaltaan haluan olla avoin myös sen takia, että tiedätte sitten, että jos tässä tulee hiljaisempia aikoja, niin elämässä on meneillään jotain muuta. Mutta hei, edelleen toivoisin vinkkejä tuon hortensian hoitoon 🙂 Me suunnataan tänään suunnitelmien mukaan mökille, tosin ilman mummua (onneksi tuo kohtaus muuten tuli kaupungissa eikä saaressa…). Lähipäivät suhataan mökin ja Taysin väliä. Ilman suunnitelmia ja tarvittaessa nopeillakin lähdöillä. Elämä on tässä ja nyt. Muistetaanhan elää täysillä ja joka hetkestä nauttien, niistä läheisistä ja kaikista kivasta kiittäen!

♥♥♥-TERKKUSIN,

*merkityt saatu bloginäkyvyyttä vastaan