Siellä pihaa koristaa touko-kesäkuun vaihteessa kahdeksan omenapuuta kukkaloistossaan. Vanha ja iso luumupuu tuottaa edelleen satoa vuosi toisensa jälkeen. Myrskysäällä sen oksat hakkaavat olohuoneen ikkunaan. Takapihan perunamaasta pystyy nostamaan maailman parhaimpia siiklejä, jotka sulavat suuhun voisulalla höystettynä. Iskän istuttamat valkosipulit odottavat poimijaansa siellä perunamaan kupeessa. Puna- ja mustaviinimarjapensaista riittää koko vuoden mehuihin marjoja. Ylikasvanut jasmiinipensas kaipaisi kipeästi matalaksi leikkausta. Saskatoonin liljat muistuttavat ajasta, joka vanhemmilleni oli raskas, mutta minulle vuoden mittainen elämänkoulu. Vadelmapensaiden sato harvoin ehtii pakkaseen asti, sillä ne tulee syötyä suoraan puskista. Kirpsakat karviaiset saavat allekirjoittaneen koukuttumaan joka vuosi neljän pensaan voimin. Naapureina on ehkä maailman parhaimmat; toisella puolella ystäväperhe, kuopuksemme kummit ja lastemme ystävät ja toisella puolella perhe, jonka iskän kanssa ollaan istuttu jo samalla hiekkalaatikolla vaippaikäisinä.

Aamuaurinko paistaa sisään keittiöön ja ruokatilaan. Olohuone kylpee valoisana koko päivän, kiitos isojen ikkunoiden. Ilta-aurinko lämmittää kuistin pielen. Yläkerran ikkunasta näkyy Pyhäjärvi (ja tämä meidän nykyinen koti) ja varjon puolella sijaitsee huone, missä musta tuli tällainen kuin olen. Siellä päiväkirja ja teinarit saivat kuulla kasvun tuskista ja elämän ihanuudesta. Ulkomaan haaveista ja kipeistä ystävyyksistä. Kellarikerroksen betoniseinät tuoksuvat taivaalliselle ja sinne on ihana paeta kuumana kesäpäivänä viilentymään. Kolme kerrosta seinineen ovat todistaneet ihan äärettömän onnellista perhearkea, mutta myös sairauksia ja suruja. Päällimmäisenä kuitenkin tuolla kaikuu lasten kikatus ja iloinen kälätys. Onnellisuus, jota edes suuri remppa ei saisi katoamaan.

Olisiko siinä meidän tuleva koti? Sitä me olemme tämän viikonlopun täällä pohtineet 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

PS. pohdinnan lisäksi tänä viikonloppuna on taas suhailtu ympäri Suomea. Kävinpäs muuten elämäni ekaa kertaa Porvoossa. Täytyy tehdä kesällä reissu uudestaan. Lisäksi ollaan kuunneltu 85-vuotiaan sukulaismiehen viisaita sanoja ja osoitettu isoa respectiä. Istuttu alas pitkän kaavan mukaan ja lähdetty kohti kotia vasta, kun lasten silmät alkavat painumaan kiinni. Juteltu henkeviä yhteensä kuuden tunnin automatkan aikana raksun kanssa. Ihana, ihana viikonloppu! Toivottavasti teilläkin oli 🙂