tiistai 25. huhtikuun 2017

Helppo & ruokaisa salaatti

HEI HELLUREI!

Mitä ihmettä säätilassa tapahtuu? 😀 Ei voi muuta kuin ihmetellä; aamusta paistoi aurinko, sitten satoi lunta ja rakeita. Eikä tässä vielä kaikki, nyt ukkostaa! Kyllä, luitte oikein. Suomi-neito, mikä sua oikein vaivaa? Onneksi mikäli säätietoihin on uskominen, niin ensi viikolla palataan normaaliin tuttuun senkin osalta.  Hei, tiedättekö sen tunteen, kun joinain päivinä on niin kiire, ettei ehtisi syödä lounasta? Kun nappaa kiireessä pari ruisleipää, huiskauttaa niille margariinia (koska ei ehdi kuoria avokadoa) ja syö ilman, että keskittyy syömiseen?

Niinä päivinä olen todennut lounaan merkityksen vielä suuremmaksi. Se, että istuu pois tietokoneen ääreltä syömään rauhassa saa kiireen keskellä myös sykkeen rauhoittumaan. Itse ainakin huomaan hengittäväni helposti pintahengitystä, kun on monta hommaa tehtävänä. Lounaan ajan pyrin hengittelemään syvään niin, että koko maha työntyy ulospäin. Lounaan jälkeen jaksaa taas töitäkin ihan uudella innolla.

ID Olen aina ollut salaattien ystävä ja valikoimiin on kuulunut monia erilaisia ruokaisia salaatteja. Viime aikoina nekin ovat jääneet; salaattipussi + fetakuutiot öljyssä ovat hätsynpikaisesti korvanneet lounaan. Ellei se ole sitten ollut se ruisleipä 🙂 Viime viikolla päätin panostaa salaattiin, etsin uudesta lähikaupasta muutaman aineksen, jota en ollut aiemmin kokeillutkaan. Tulin kotiin ja kokkasin. Vaikka miljoona asiaa odotti tehtäväänsä. Välillä muuten tuntuu, että kiire on korvien välissä. Edelleenkin kun olen sitä mieltä, että ei meille anneta enempää kuin jaksamme kantaa 

HELPPO THAISALAATTI

1 rasia thaimaustettuja tofukuutioita
broccolinia
herkkusieniä
tuoretta pinaattia
salaatisekoitusta
cashew-pähkinää
-paista tofukuutioita paistinpannulla hetki
-lisää puolitetut herkkusienet
-paista, kunnes herkkusienet pehmenneet kivasti
-lisää pannulle broccolinit ja paista muutama minuutti
-asettele em. aineet salaattipinaattipedille ja lisää kastike ja cashew-pähkinät

Kastike
1 rkl luomumaapähkinävoita
1 rkl sushietikkaa
1 rkl kalakastiketta
seesaminsiemeniä

loraus hunajaa
vettä
-sekoita ainekset keskenään
-lantraa vedellä sopivaksi
-kaada salaatin päälle

 

Alunperin oli tarkoitus lähteä taas venerantaan katsomaan, miltä se mökkijärvi näyttää. Mutta koska mies on reissussa ja tytsyistä en kuulemma saa seuraa, niin voipi olla että tyydyn kuvittelemaan mielessäni tuon mökkijärven. Liplattavat laineet, lokkien kirkunan ja helteisenä paahtavan iltaauringon 😉 Juu näin on, mutta hyvää kannattaa kuulkaas aina odottaa!

ILOISIN TIISTAITERKUIN,


sunnuntai 23. huhtikuun 2017

Tyttöjen leivontapäivä & arvonta

MOIMOI!

Ja suloista sunnuntaiaamua ♥ Aloitetaan sunnuntai herkutellen. Tai ainakin herkullisten kuvien kera. Minun ja tyttöjen yhteinen lempipuuha on kautta aikain ollut leipominen. Jo pienestä pitäen mulla oli kaksi Muumi-essuilla varustettua kaveria leivontaprojekteissa mukana. Nuolemassa kihvelit ja kahvelit taikinasta, jos ei muuta 🙂 Kotiäitivuosien sadepäivien ohjelmanumero oli poikkeuksetta herkkujen leipominen. Yleensä yllätettiin reissusta kotiin palaava isi herkuilla. Leipominen on viime vuosina tosin vähän jäänyt muiden puhteiden jalkoihin. Sen takia olin iloissani päästessäni mukaan Törsleffsin ja Lifien kaupalliseen yhteistyöhön. Viettämään äiti-tytärlaatuaikaa pitkästä aikaa kivan leivontapäivän merkeissä.

Liian usein sitä leipoo niitä samoja vanhoja leipomuksia. Tyytyy tuttuun ja turvalliseen. Eikä siinäkään mitään vikaa ole. Mokkapalat maistuvat kerta toisensa jälkeen sellaisinaan, kuten myös kääretorttu. Sivusilmällä olen kuitenkin aina silloin tällöin vilkuillut, mitä leivontahyllystä löytyy. Ihastellut kaiken maailman strösseleitä ja kakun koristeita. Päätettiin tyttöjen kanssa ottaa leivontapäivän teemaksi tulevat kaverisynttärit ja niiden tarjoilujen testaaminen. Tykkään tehdä lasten kaverisynttäreille tarjottavia, jotka syntyvät helposti. Kakun olen yleensä itse leiponut, ellen sitten ole tarjonnut jäätelökakkua. Mutta monesti on osa tarjoiluista ostettu valmiina.

Tänä vuonna tyttöjen kaverisynttäreillä syödään makeina kääretorttutäytekakun lisäksi muffinsseja sekä suklaahymykeksejä. Työpäivän jälkeen alkavat kaverisynttärit asettavat usein haasteita leivonnaisten suhteen. Senpä takia tänä vuonna meillä ostetaan kaupasta valmiita muffinsseja ja koristellaan ne. Sulatettua valkosuklaata ja Törsleffsin Rainbow bits -strösseliä. Helppoa ja ihan varmasti sellaisia tarjottavia, jotka katoavat parempiin suihin alta aikayksikön 🙂Seuraavaksi ideoitiin tyttöjen kanssa helpot tuplasuklaakeksit. Jälleen sulatettua valkosuklaata, maitosuklaata ja koristeeksi Törsleffsin Happy Smileys -koristeraetta. Pohjalla ihan perinteiset kaurakeksit. Nuo emojit muuten taitavat olla ainakin 10-vuotiaiden suosikkeja. Pari viikkoa sitten pikkuisempi oli ystävänsä emojisynttäreillä ja innostui itsekin ideasta pitää synttärit emojiteemalla. Mikäs siinä, hymyilevät emojit saivat leipojatkin vielä astetta hymyilevimmiksi.

Synttärikakuksi valikoituu tänä vuonna molemmille kääretorttu. Mielestäni ei tarvitse lainkaan tuntea huonoa omatuntoa, jos päättää ostaa kaupasta valmiin kääretortun ja koristella sen. Meillä äideillä kun on niin paljon muutakin tekemistä, niin välillä on pakko mennä sieltä, mistä aita on matalin. Me tosin tällä kertaa leivoimme kääretortun itse. Tarjoilimme sen kermavaahtorahkalla kuorrutettuna ja Törsleffs Smiley koristekuviolla sekä Törsleffs Rainbow Bits strösseleillä koristeltuina. Kääretortun kreemissä maistuu ihana vaniljainen Törsleffs Vaniljauute. Tässä vaiheessa leivontaprojektia saimme onneksi esikoisenkin mukaan. Aluksi oli vähän sitä mieltä, että on jo liian vanha näihin koristelutalkoisiin 😉 Kääretortun pohjan olen tehnyt aina tällä samalla reseptillä. Muistaakseni aikoinani olen sen äidin jostain keittokirjasta kopioinut (valitettavasti ei ole lähdettä tähän siis antaa). Hilloksi käy joko mansikkahillo tai omenahillo, riippuen minkä makuisen kääretortusta haluaa.

KÄÄRETORTTU

1,5 dl sokeria
4 munaa
4 rkl perunajauhoja
4 rkl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
-sekoita sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi
-sekoita loput kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne munavaahtoon
-sekoita nostelemalla varovasti
-kaada uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia
-anna jäähtyä hyvin

VANILJAKREEMI

150 g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 tl Törsleffs Vaniljauutetta
-sekoita ainekset sähkövatkaimella
-levitä veitsellä jäähtyneen kääretorttupohjan päälle
-lisää mansikkahilloa ja rullaa levy leivinpaperin avulla kääretortuksi

PÄÄLLE
kermavaahdon ja maitorahkan sekoitusta, makeutettuna ripauksella sokeria

Muistot leivontapäivästä saavat vieläkin hymyn huulille. Eikä vähiten sen takia, että kerrankin meillä oli iltapäiväkahvilla pöytä koreana. Iloitsimme siitä, kuinka helposti sai aikaan kivan näköisiä tarjottavia. Lapset kehuivat koristeiden makuakin. Yleensä kun nuo sokeriset kakun koristeet eivät ole meidän tytöille maistuneet. Yllätyin siitä, kuinka monipuolisesti Törsleffsiltä löytyy leivontaan apuja. Esimerkiksi noita tuijottavia silmäkoristekuviota suunnittelin jo käyttäväni tämän vuoden Halloween -leivonnaisiin. Perheen pienimmillekin löytyy nalleaiheisia koristeita tai sitten ihan mielettömän söpöjä dinosaurusströsseleitä. Meillä koristeltiin tuossa yksi ilta jätskiannokset dinosauruksilla. Strösseleistä ja muista leivontakoristeista kun on niin moneksi! Lättyjen päällekin niitä pääsi vaivihkaa tuomaan väriä ja iloa.

Hei, sitten tämän makean sunnuntaiaamun makein juttu; sain arvottavakseni yhden Törsleffsin tuotepaketin (arvo noin 20 euroa) teidän lukijoiden kesken. Vastaamalla alla olevaan kysymykseen tämän postauksen kommenttikentässä olet mukana arvonnassa.

Mihin muuhun kuin perinteiseen kakkuun käyttäisitte Törsleffsin tuotteita?

Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy 30.4. Arvonnan säännöt löydätte täältä. Tasapuolisesti onnea arvontaan! 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

YHTEISTYÖSSÄ TÖRSLEFFS


lauantai 22. huhtikuun 2017

Lauantaina lautasella / Lördagsmys

HEISSULIVEI!

Saanko tunnustaa jotain? Taidan olla ihan hiukkasen ihastunut. Ihastunut Samu Haberiin. Luulenpa, että meitä muitakin ihastuneita on tällä hetkellä täällä Suomen maassa 😉 Huikea veto eilen. Huikea kappale nousi aivan uuteen uskoon. Ihastunut on lievästi sanottu, jos kerron mitä tunnen tuota mun lördagsmyskamuani kohtaan. Juuri tuossa puhuttiin, että ollaan mekin kotihiiriä. Ystävätkin varmaan ihmettelee tätä meidän touhua, kun molempien mielestä paras paikka on kotisohvalla.

Toki sitä omaa aikaa ystävien kanssa aina silloin tällöin kaipaa, mutta aika harvassa ovat ne päivät. Yleensä ollaan sitten pariskunnittain menossa, jos menojalkaa vipattaa. Saa kutsua meitä nössöiksi, mutta sellaisia me ollaan 😀 Hei, oletteko katsoneet tänään tuota Insta Storiesia? Juu, aika tiukassa on mökkijärven jää. Saattaapi olla vappukin vain kaukainen haave. Suunnitelmat elää sitten tuon jäätilanteen mukaan. Jos jotain niin ainakin juhannus mökillä on 100% varma. Ainakin jäiden puolesta.

Eilen kurkkuun muuttanut kaktuskomitea onneksi jätti rauhaan, mutta jätti jälkeensä infernaalisen nuhan. Sellaisen, että tekisi mieli laittaa Nessutupot sieraimiin 😉 Tosin flunssanuhan alkuvaiheen erottaminen allergiasta on ihan sikamaisen vaikeaa. Aivastuttaa ja silmät ovat tomaatilla. Nuhan lisäksi. Ainakaan allergialääke ei auta, joten voipi olla flunssaa. Siitäkin huolimatta uhmasin flunssapöpöjä ja kävin näyttämässä lenkkareille, miten juostaan. Reilun viikon päästä alkaa juoksukoulu ja sitä varten pitää taas vähän ottaa tuntumaa asfalttiin. Jaiks!  Lauantai-iltana lautaselle pääsi eräänlainen tapaslajitelma sekä Anna Bergströmin ohjeella tehtyjä leipiä. Jotka ovat täällä näkyneet tasaisin väliajoin.

OHUET MAUSTEISET LEIVÄT

12 gr hiivaa (mä laitoin kuivahiivapussista ripauksen 🙂
1 tl hunajaa
1/2 tl suolaa
2 dl haaleaa vettä
3 rkl maitoa
3 rkl oliiviöljyä
5 dl vehnäjauhoa
Sekoita kuivahiiva ja muut kuivat aineet. Lämmitä maito, hunaja ja vesi kädenlämpöiseksi. Sekoita kuiviin aineisiin puuhaarukalla. Lisää oliiviöljy ja vaiva. Anna kohota vähintään 40 minuuttia. Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa kevyesti Jaa taikina neljään osaan ja leikkaa jokainen vielä 4 palaan. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Päällystä kaksi peltiä leivinpaperilla. Pyöritä taikinapalat palloiksi ja kaulitse pitkiksi ”kieliksi”. Pane palat pellille. Alkuperäisessä ohjeessa päälle lisättiin kesäkurpitsa- ja tomaattiviipaleita, mutta mä voitelin leivät ensin oliiviöljyllä, ripottelin niille merisuolaa ja leikkasin tuoretta timjamia. Tein tänään puolikkaan annoksen (8 leipää). Ylläoleva resepti vain puoliksi, niin tulee ihan sopiva määrä kahdelle ihmiselle noita leipäsiä.

Se, että missasin tänään blogimaailman the tapahtuman BIDin ja IBAn harmittaa hiukan. Alunperin kun ko. tapahtumat jäivät väliin mökkikauden korkkaamisen takia. Mutta toisaalta, nämä kaksi lepopäivää tulevat tarpeen. Maalitelaakaan emme ole tänään viuhutelleet, nuha saa olon aivan vetämättömäksi. Joten nyt peitto korviin ja silmät kiinni. Päikkärit tähän aikaan voivat koitua kohtaloksi, mutta onneksi huomenna saa nukkua!

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA,


torstai 13. huhtikuun 2017

Ruokavinkki pääsiäiselle

HEIPPAHEI!

Alunperin jemmasin kannettavan jo pääsiäistä varten säilöön, mutta tuli yhtäkkinen tarve tulla vielä toivottelemaan teille hyvää pääsiäistä. Sekä vastailemaan kommentteihin. Toivotaan, että nettiyhteys pelittää. Me huristellaan tällä hetkellä lakeuksilla kohti Pyhää. Navigaattorin mukaan ei ole enää kuin 541 km jäljellä. Se on jo reilu 300 vähemmän kuin kolmisen tuntia sitten. Liikennettä ei ole juuri nimeksikään, joten jälleen kerran erittäin hyvä reittivalinta.

Joko teillä on pääsiäisen ruoat mietittynä? Jos ei, niin suosittelisin tuota viime vuonna tekemääni nyhtölammasta. Juurikin Pyhällä sitä valmistimme vuosi sitten pääsiäisenä. Aamulla laitoimme päkäpään uuniin ennen rinteeseen menoa ja siellä se tekeytyi ihan rauhassa. Resepti on alunperin Nigella Lawsonilta peräisin.

ID

NYHTÖLAMMAS

n. 1 kg karitsan/lampaanpaistia
4 salottisipulia puolitettuna (ei kuorittuna)
6 valkosipulin kynttä
3 porkkanaa kuorittuna ja pilkottuna
maldon suolaa
puoli litraa vettä
1 pieni kourallinen tuoretta minttua
puolikas granaattiomena

-ota karitsa huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen kuin alat valmistamaan sitä
-ruskista karitsan pinta valurautapadassa
-siirrä karitsa odottelemaan uunia sivuun ja ota kasviksiin pinta valurautapadassa
-lisää pataan puoli litraa vettä, ripaus suolaa ja anna kiehua
-lisää reilusti suolaa lihan pintaan (mikäli ei ole valmiiksi suolattu)
-laita pataan kansi ja paista lammasta uunissa 150 asteessa noin 6-8 tuntia
-revi karitsa/lammas haarukalla mureaksi ja nosta tarjoilulautaselle
-sekoita joukkoon tuoretta minttua ja granaattiomenan siemeniä

Me söimme tämän herkun kanssa paahdettua ja voideltua paesano-leipää sekä mintulla höystettyä tsatsikia. Ai että, josko sitä lammasta tänäkin pääsiäisenä saisi 🙂 Jos ei niin ainakin kodassa grillattua makkaraa kera sinapin. Elämän pieniä iloja 

IHANAA KIIRASTORSTAITA & PÄÄSIÄISTÄ,

PS. enää 514 kilometriä, kyllä se siitä 🙂


maanantai 10. huhtikuun 2017

Arkiruokien ehdoton kuningas

HELLUREI!

Ja ihanaa alkanutta tynkäviikkoa. Kaksi tynkäviikkoa kuulostaa ihanalle. Vielä kun nuo kaksi tynkäviikkoa yhdistyvät toisiinsa miniloman merkeissä. Laskettelun ja yhdessäolon merkeissä. Miten sitä voikaan ihminen tässä välissä kevättä kaivata lunta. Puhdasta lumimaisemaa ja lunta joka narskuu jalkojen alla. Laskettelua ja hiihtoa. Yleensä tässä vaiheessa kevättä sisäinen kelloni on vienyt mua kukkakaupan kautta takapihalle ensimmäisiä kesäkukkia istuttelemaan. Vain todetakseni, että halla vie ne. Tänä vuonna sitäkään ei tarvitse tehdä, sillä uuden kotimme piha on kauniisti sanottuna pommin jäljiltä 😀Hei, mä tulin kertomaan teille kaveristani perunasta. Jep, luitte oikein perunasta. En tiedä olenko se vain minä ja mielipiteeni, mutta jotenkin tuntuu, että tuolla kaverillani on ollut viime vuosien aikana huono maine. Se lihottaa, pöhöttää ja sillä on aivan liian korkea glykeeminen indeksi. Se nostaa verensokeria liian nopsaa ja on muutenkin so last season.

Muka. Mä olen aivan toista mieltä. Peruna on meidän arkiruokien ehdoton kuningas. En tulisi toimeen ilman perunaa. Kaikki markkinoille tulleet trendikkäät hipsteriruoat pitäisi löytyä jokaisen vähänkään linjoistaan huolehtivan jääkaapista. Mutta ei sitä pientä pyöreää perunaa. Joka saattaa joskus vielä olla vähän multainen ulkoilun jäljiltä. Joskus se voi olla jopa punainenkin, mutta sitä makeampi.

Pikkutyttönä pääsin jo papan ja iskän kanssa mummulassa perunapellolle. Keväällä heti maaperän kuivumisen jälkeen istutettiin perunaa. Iskä tai pappa teki traktorilla ne vaot ja me mummun kanssa tiputeltiin niihin siemenperunat. Meidän tulevan kodin, mummulan, takapihalla oli pitkään myös pieni perunamaa. Iskä keväisin möyhensi maan keltaisella Texas Rangerilla (maanmöyhennyskone ;), äiskä teki kuokalla vaot perunoita varten ja sitten tiputeltiin siemenperunat vakoihin. Mikään ei maistunut paremmalle kuin omasta maasta nostettu tuore siikli. Kera voin ja tillin.

Iskän kuoleman jälkeen meillä ei ole ollut perunamaata. Tähän tulee muutos. Ensi keväänä meillä on taas perunamaa. Näin me päätimme miehen kanssa. Rakkaus perunaan ei poissulje sitä, että syö terveellisesti. Jotenkin tuntuu, että ruokatrendeissäkin ehdottomuus on se, joka saa allekirjoittaneen kavahtamaan. Kyllä mulla voi olla sitä härkistä ja perunaa samaan aikaan tarjolla. Peruna on kaiken lisäksi vielä edullista arkiruokaa. Eilen miehen kotiinpaluun kunniaksi vietimme söndagsmyyssejä, kun ei perjantaimyyssejä kummemmin ollut. Tein älyttömän helppoa ruokaa, joka oikeastaan menisi arkiruoastakin ihan heittämällä. Uuniperunat ja rakastamani potato skinssit samassa.

Kaapista löytyi rosamunda-perunoita, joten pesin ne ja halkaisin. Sivelin öljyllä ja ripsotin päälle merisuolaa. Paistoin 225 asteisessa uunissa kiertoilmatoiminnolla noin 25 minuuttia ja tarjoilin kahden eri täytteen kanssa. Toisesta täytteestä löytyi savukinkkurouhetta ja purkki mustapippurituorejuustoa, toisesta katkarapuja ja purkki ruohosipulituorejuustoa. Hyvää ja ah niin helppoa. Jos olisi ollut, niin olisin ehkä vähän keventänyt täytteitä vähärasvaisella kermaviilillä. Nuo täytteet on muuten sellaisia, joita tulee tehtyä aina kaikkiin juhliinkin. Tarjoilen ne juhlissa ruisnappien kera.

Käytiin muuten Tobyn kanssa aamusta ennen työtyöpäivää eläinlääkärillä kyselemässä punkkilääkityksistä sekä siitä, että suosittelevatko kastraatiota. Toinen ulisee tyttökoiraikäväänsä eteisessä, merkkailee sisälle ja nyt on alkanut rähisemään leikkaamattomille uroskoirille vallan kamalasti. Mikä ei ole lainkaan Tobyn tapaista, sillä ei yleensä rähise tai hauku millekkään. Lääkäri oli sitä mieltä, että ehdottomasti kannattaa leikata, kun ei ole pentuhaaveita. Ihan jo koiran omankin terveyden kannalta. Mutta miksi mun sydäntä riipiikin ajatus kastraatiosta? Enkä ole ainoa kenen sydäntä riipii; pikkuisempi tytöistä itki vuolaasti autossa kotimatkalla, sillä on leikkausta vastaan; ”En mä halua äiti, että Toby leikataan, kun sitten se ei voi enää pissata. Mieti nyt ite!” Hups, olenkohan mä joskus päästänyt kiireessä suustani sammakon, kun multa on kysytty, mitä se koiran leikkaus tarkoittaa. Täytynee valistaa toista, että ei sitä pippeliä pois leikata ;D

Hei, nyt takaisin työtyön touhuun. Niin ihania kuin tynkäviikot ovatkin, niin sehän tarkoittaa vaan sitä, että pitää mahduttaa viiden päivän työt neljään päivään. Jaksaa jaksaa! Mutta palatakseni perunaan; hot or not? Meillä hottistakin hotimpaa 🙂

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,