…että huomaatte työpaikan pihassa, että roskapussi on repsikan jalkatilassa? Se, mikä piti tiputtaa roskikseen jo kotipihassa.
…että otatte ison hörpyn lasista, jossa ajattelette olevan vissyä ja huomaattekin, että se on vettä?
…että lataatte juuri ennen nukkumaanmenoa kahvinkeittimen aamua varten valmiiksi ja matkalla sänkyyn alatte kuuntelemaan, että mikä siellä keittiössä porisee?
…että ajattelette itseksenne jotain juttua ja saattekin hervottoman kikatuskohtauksen julkisella paikalla?
…että heitätte heviosastolla kurkut ostoskärryyn, lähdette hakemaan mandariineja ja huomaatte, että vieras ihminen lähtee ostoskärryjenne kanssa jatkamaan matkaa? Tai niiden kärryjen, joiden luulitte olevan teidän.
…hoilotatte hyvää biisiä liikennevaloissa ja huomaatte viereisen auton repsikan paikalla olevan hymyilevän teidän soolollenne?
…että löydätte itsenne kotipihasta, kun olisi pitänyt kurvata kotiin kaupan kautta?
…että ajatuksissanne laitatte kätenne pakkaseen ja hapuilette sitä pussia, missä herkut sijaitsee, mutta herkun suuhun laittaessanne huomaattekin, että se on koiran lihapulla?
Juu ei minullekaan, mutta kaverin puolesta vain kyselen ;D Mietittekö koskaan, että kuinka tylsää elämä olisi, jos ei välillä tulisi näitä tällaisia sattumia? Jos se olisi tasaisen harmaata ja tylsää ilman mitään mokailuja? Mä viihdytän päivittäin itseäni (ja ympärillä olevia ihmisiä) mokailemalla ja päästämällä sammakoita suustani. Osaan olla toki korrekti, kun tilanne sellainen on, mutta muuten annan elämän viedä. Elämän suola on se, että osaa nauraa itselleen eikä ota elämää liian vakavasti.
Alunperin piti laittaa teille tänä iltana ne perinteiset eli ruokapainotteiset fredagsmysit, mutta esikoinen sai päähänsä pitää tänään ystävilleen yön yli kestävät Halloween-bileet, joten Marian Bistro on varattu. Sitäpaitsi juniori kysyi, että voitaisko me pitää kaksistaan Posse-katsomoa, ostaa sipsejä ja dippiä. Harvoin sitä tulee vietettyä laatuaikaa jommankumman lapsen kanssa erikseen. Tai syötyä sipsiä ja dippiä. Joten illalla kannetaan kuopuksen herkut eli Kartano -sipsit ja Broadway -dippi yläkertaan ja tehdään maja pikkuisemman sängylle. Telkkari päälle ja lötkötellään jouluvalojen loisteessa villasukat jalassa.
Siihen asti, kunnes mies tulee kotiin ja alkaa perjantai-illan vietto aikuisten tapaan. Se ei kyllä eroa juuri muiden iltojen ohjelmasta, sillä luvassa on muutama jakso sitä samaa sarjaa, johon ollaan koukututtu (Blacklist) ja ehkä lasi punaviiniä sekä muutama raakasuklaapallero pakkasesta (tällä kertaa pitää olla tarkkana, ettei käsi käy koiran lihapullapussilla…) ♥
IHANAA PERJANTAITA TOIVOTELLEN,
PS. Halloween ja perjantaitunnelmia päivittyy illalla varmastikin tuonne Insta Storyn (atmarias) puolelle 🙂
Ei ole kerta eikä kaksi, kun olen kuullut jomman kumman lapsen suusta kysymyksen: ”Äiti, pitääkö sun aina tehdä töitä?”. Sillä sekunnilla tuntenut sen tunteen, minkä itse pikkutyttönä tunsin. Aivan liian usein. Odotuksen, että koska äidin työpäivä loppuu. Sellaista en halua meidän lasten usein joutuvan tuntemaan. Tällä viikolla meidän lapset ovat tottuneet siihen, että äiti on lomalla. Yllättyneet nähdessään äidin, joka ei istu tietokoneella tai läppärillä. Nähneet äidin joka rötköttää siellä sohvannurkassa tanskalaisten sisustuslehtiensä parissa. Joka saattaa ex tempore jopa suostua pyyntöön lähteä erääseen ruotsalaiseen 
Lomasta Köpiksen reissuun. Kuten kerroin, niin sain paljon kyselyitä tuon viikonloppureissumme aikana siitä, mitä kannattaa nähdä ja kokea. Milloin Kööpenhaminaan kannattaa reissata ja missä shoppailla. Miten kaupunki kohtelee lapsiperheitä ja mikä on hintataso. Aloitetaan siitä, että rakastan Kööpenhaminaa. Rakastan tanskalaista hygge-mentaliteettiä ja sitä, että Köpis osaa ilahduttaa joka kerta positiivisesti. En tiedä, mutta ehkä se on omasta asenteestakin kiinni; joka ikinen kerta sitä näkee Nyhavnin talojen värit kirkkaimpina, ihmiset hymyilevimpinä ja joka ikinen kerta ruoka maistuu maukkaammalta. Kun sitä ei odota liikoja (kuten elämältä yleensäkin), niin sitä osaa nauttia myös niistä ihan pienistä vivahteista.
