tiistai 31. maaliskuun 2020

In the end, it’s going to be ok ♥

HEI HELLUREI!

Valehtelisin, jos väittäisin etteikö takaraivooni hiivi tämän tästä ajatus taloudellisen tilanteen radikaalista muuttumisesta. Oman ajatuksen voima on ihan äärettömän vahva; olen antanut ajatuksen iskostua aivoihini, mutta samalla toinen puolisko aivoistani on alkanut työstää varasuunnitelmia. Nyt jos koskaan on hyvä aika laittaa kulutustottumukset suurennuslasin alle. Kuinka paljon tarvitsen elääkseni? Mitkä ovat ne välttämättömimmät menot? Mitä menoja on syytä karsia ja miten voin kivuttomimmin suhteuttaa kulut tuloihini?

Ratkaisukeskeinen ajattelutapa on korostunut viime päivinä. Sisäinen ääneni sanoo, että kaikki tulee järjestymään. Kynä sauhuaa paperilla. Perinteinen kassavirta-analyysi selkeyttää tilannetta. On aika ottaa debit ja kredit käyttöön. Hetkeksi annan kaaosteorialle vallan. Mihin suuntaan lähden, jos elämä tarvitsee rakentaa taas kokonaan alusta. Mieli muistaa, millaista on menettää läheisiä. Ajattelen, että niin kauan kuin ihmishenkiä ei menetetä, pystyn vaikuttamaan tilanteeseen paremmin. Oikeastaan millään muulla ei ole loppupeleistä väliä…ihmishenkiä kun ei rahalla takaisin saada. Taistelutahto sisälläni nousee ja päätän, että hemmetti – tästäkin selvitään.

Tässä kohtaa päässäni alkaa soimaan Vivaldin Neljä Vuodenaikaa; La Primaveran myötä kevät herää henkiin, linnut sirkuttavat ja aurinko pilkistelee pilven takaa. Toivo astuu esiin. Huomaan kyyneleiden nousevan silmiini. Helpotuksen kyyneleiden. In the end, it’s going to be ok

Jos sulla on ollut samanlaisia ajatuksia, niin heitän ilmoille muutamia mahdollisuuksia, mitä tämä poikkeuksellinen aika antaa.

Oletko miettinyt jo pidempään alanvaihtoa? Jos istut nyt kotona lomautettuna, niin mitäs jos laittaisit suunnitelmasi paperille. Jos muutos töiden osalta todella on se, mitä elämältäsi haluat. Aloita vaikka ihan nykyisen työpaikan plussista ja miinuksista. Onko siellä miinuspuolella jotain sellaista, johon voit itse vaikuttaa? Sellaista, jonka saisit kääntymään plussapuolelle? Voisitko esimerkiksi ehdottaa esimiehellesi oman toimenkuvasi tuunaamista? Miten saisit työstäsi muokattua sellaisen, että töihin olisi kiva mennä ja työ olisi mielekästä? Se voi olla ihan jopa niinkin pienestä kiinni kuin  siitä, että järjestät työpäiväsi uudelleen niissä mittapuissa kuin se on mahdollista.

Mä ainakin olen helposti tapojeni orja. Työpäivä noudattaa tiettyä kaavaa ja sitten sinne väliin putoilee sellaisia päivän piristyksiä, jotka katkovat rutiineja. Pystyisikö työpäivän tai työviikon ”lukujärjestystä” muuttamaan? Saisitko lisäkoulutuksella työhösi uusia työkaluja ja siten mielekkyyttä? Mä tuunaan tätä mun blogityötä päivittäin kotitoimistolla. Niinkin yksinkertaisella jutulla, että siirrän välillä kotitoimiston keittiön viereiseen ruokatilaan tai jopa ruokahuoneeseen. Sitten aina kesken päivän palaan tänne työhuoneeseen. Niinkin pieni maisemanvaihdos auttaa. Eli ei sen tarvitse aina olla maata mullistava asia. Toimistolla olen tottunut eka ottamaan tiliotteet ja sitten käsittelemään ostolaskut ja vasta tämän jälkeen myyntilaskut. Eilen menin ihan peppu edellä puuhun ja aloitin päinvastaisesta järjestyksestä. Oli virkistävää! Ollakin, että jouduin hetken funtsimaan, että onko kaikki tarvittava tehty 😀

Jos olet yleensä hakenut kahvikupin työpisteellesi ja juonut aamukahvit siinä, niin mitäs jos kysyisitkin työkaveriltasi, jos ottaisitte kymmenen minuutin breikin tiettyyn kellon aikaan ja joisitte kahvit samalla sparraten toisianne? Saisitko näillä pieneillä teoilla työsi tuntumaan merkityksellisemmältä ja sitä kautta mielekkäämmältä?

No jos nyt näyttää siltä, että se miinuspuoli on täynnä kohtia, joihin et pysty vaikuttamaan, niin mikä olisi se sellainen ala, jossa haluaisit työskennellä? Tai olisiko se kenties nykyinen ala, mutta eri työnantajan palveluksessa? Onko tässä kohtaa rahkeita kouluttautua kokonaan uudelleen? Kenties nykyisen työnantajan palveluksessa ollessasi työn ohella?

Ja hei, jos oma työsi ei ole tuntunut mielekkäältä sen takia, että olet ollut piipussa viime ajat, niin kenties nyt on hyvää aikaa levätä. Palautua luonnossa ja laittaa itse itsesi kuntoon. Voihan olla, että jo näillä eväillä töihinpaluu tuntuu kivemmalta. Voihan olla, että etäisyys omista töistä on saanut asiat perspektiiviin ja huomaatkin, että se sun työpaikka on ihan sulle tehty. Piti vain ottaa välimatkaa todetakseen se.

Se on jännä juttu, että vaikka voisi kuvitella, että viimeistään tämä poikkeusaika saisi nämä vaaleanpunaiset yrittäjänlasit syrjään nenältä, niin ehei – vaikka näinä päivinä voisi helposti kuvitella jokaisen yrittäjän olevan mieluummin palkansaajan asemassa (mm. työttömyysetuuksien, kenties henkilökuntaa koskevien ikävien päätösten vuoksi tai siksi, että oma koti meinaa lähteä alta, kun olet laittanut sen yrityslainojen vakuudeksi), niin silti se yrittäjyys on sitkeänä tuolla selkärangassa. Jos ei sitä yrittäjyyden selkärankaa saa katki näinä aikoina, niin ei se kuulkaa katkea koskaan

KAIKKI JÄRJESTYY – IHANAA (ja hei lumista!) TIISTAI-ILTAA,

 

 

 

 


sunnuntai 29. maaliskuun 2020

Rakas mökkipäiväkirja

Sunnuntai 29.3.2020

Tänään oli taas se päivä, kun ajelimme mökkirantaan. Tietäen, että vielä saisi ilmat roimasti lämmetä, jotta pääsisimme saareen. Viikossa oli kuitenkin tapahtunut suuri harppaus kohti kesää; mökkitieltä kevätaurinko oli sulattanut lumet. Mökkijärven jää kiilsi myös ilman lumipeitettä. Jää napsahteli kovaan ääneen. Ikään kuin varoittaen niitä paria uhkarohkeaa, jotka jäällä luistelivat ja hiihtelivät. Selaan vanhoja mökkipäiväkirjoja. Tästä vaiheesta  on yleensä mennyt noin kolme viikkoa, kun pääsemme saareen. Toivottavasti tänäkin vuonna. Vielä ei ollut murikkatestien aika. Ehkä ensi viikonloppuna?

Niin kuin monena muunakin keväänä, niin myös tänä keväänä mökkikassi on osin jo pakattu. Lakanat nätisti viikattu odottamaan sänkyihin pääsyä. Pyyhkeet pehmoisina päällekkäin. ”Muistatko sen tuoksun, kun avaa mökin oven?” kysyn mieheltä. Kukapa mökkihöperö nyt tuota voisi unohtaa. ”Muistatko ne kesäillat, kun sade yllättäen loppuu ja järvi on peilityyni. Kun sen pinnalla väreilee usvapilviä ja vastarannalta kantautuu puusaunan tuoksu?” Sanoja ei mökkihöperöiden välillä tarvita. ”Muistatko ne loppukesän ekat mustikat, joita poimitaan mökin pihalta aamupuuroon. Ja sen taivaalliselta maistuvan aamukahvin, jota voidaan helpostikin juoda pannullinen verkkaisina lauantaiaamuina?” Merkitsevä katse kertoo, että kyllä. ”Muistatko ne ihan järisyttävän kauniit auringonlaskut? Ne kun taivas on täyttä purppuraa?”

Toby vingahtelee laiturilla eikä ymmärrä, miksei pääse veneeseen ja saareen. Tunnen saman tuskan.

Kotiin päästyämme iäkkäämpi mökkinaapurimme laittaa tekstiviestin. Ihan kuin tietäen, mistä juuri ajelimme kotiin. Toivottelee hyvää kesää (kas, emme ole ainoita mökkihöperöitä, joiden kesä alkaa jo huhtikuun korvalla 😉 ja kertoo voivansa hyvin. Välitämme mökkisaaren kuulumiset, etäältä katsottuna ja toivotamme heille hyviä vointeja näinä vaikeina aikoina. Luvataan nähdä pian saaressa ♥ 

SULOISIN ”JOKOJOKOJOKOJOKO” SUNNUNTAITERKUIN,

 


lauantai 28. maaliskuun 2020

Lauantain lounaslautasella

MOIKKIS IHANAT!

Ulkona on niin keväisen lämmin, että on ehkä pakko ottaa tuoli terassille ja käydä iltapäiväkahvittelemassa siellä. Aamusta käytiin mäkivedoilla miehen kanssa ja en ihan ollut varautunut tällaiseen lämpöaaltoon. Voiko sanoa, että kevät yllätti lenkkeilijän…siinä missä talvi yllättää yhtäkkisyydellään yleensä autoilijan 😉

Olen käynyt tänään IG Storyn puolella keskusteluja siitä, että miten me saadaan nuo kotiin tuodut ruokalähetykset tilattua, kun yleensä vapaat ajat on vasta viikon päähän. Ystävät hyvät, se on sitä suunnitelmallisuutta. Mä suunnittelin pari viikkoa sitten ruokalistaa kolmelle seuraavalle viikolle. Ekan viikon ruokalistan mukaan tein viikon päähän ensimmäiselle vapaalle kuljetusajalle tilauksen. Lisäsin sinne ne kauppatarvikkeet, joita tullaan tuon viikon aikana tilaamaan. Mulla on tallennettuna myös tuonne sovellukseen sellainen kauppalistan runko, niistä perustarvikkeista, joten niiden avulla tilasin kaksi seuraavaakin kotiin kuljetusta. Näihin kahteen lisään sitten tarvittavat ruoka-aineet viimeistään 24 h ennen toimitusta.

Tämä toimii ihan älyttömän hyvin, mutta totta on, että vaatii suunnitelmallisuutta. Mutta musta tuntuu, että olen nyt jo parin viikon aikana säästänyt pitkän pennin ruokaostoksissa. Sillä vaikka aiemminkin käytettiin kotiinkuljetuksia ruokien suhteen, niin silti viikon aikana tuli aina haettua kaupasta sitä sun tätä. Nyt olen oppinut soveltamaan. Jos joku aine puuttuu, niin yleensä sen pystyy korvaamaan. Niin kuin viime viikkoisen juustokakkupohjan keksit korvasin hapankorpulla.

Yleensä mun kauppalistoissa on sellaisia aineita, joita voi hienosti yhdistellä keskenään, mikäli joku päivä ei ihan hontsita pysyä suunnitelmassa (oon muuten huomannut, että näitä päiviä on ollut nyt aika usein). Tänään lauantaina meillä oli vönerpitaleipien sijaan pitapizzoja.

Herkulliset ja nopeat pitapizzat
4:lle

4 pitaleipää
pastakastiketta
(mulla oli ricottatomaattisoosia)
juustoraastetta / mozzarellaa

Täyte 1
kirsikkatomaatteja
öljyä
mustapippuria
korianteria / rucolaa
chililastuja

Täyte 2 
broilerleikkelettä suikaloituna
ananasta
oreganoa

ja päälle Chipotle Tabascoa

-halkaise pitaleivät ja levitä niille pastakastike
-asettele täytteet pitaleipien päälle ja sen jälkeen juusto
-paista kiertoilmalla 220 noin viisitoista minuuttia

Varsinkin noista pitaleipien kansista tuli iiiihanan mehukkaita. Kyytipojaksi oli yksi alkoholiton olut ja jälkkäriksi kahvi vaahdotetulla kauramaidolla. Ah autuus! Nyt imurointihommiin ja sitten kaatopaikkakeikalle. Mökkijäätä käydään suunnitelmista poiketen sulattelemassa ehkä vasta huomenna. Pikkuisen olen tälle lauantaille ehtinyt rymsteeratakin ja tämä työhuone on kuin pommin jäljiltä. Onneksi kaaos sijaitsee tuolla selkäni takana, niin sitä ei näe ;D

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,


perjantai 27. maaliskuun 2020

Aihetta juhlaan ja kiitollisuuteen

MOIKKAMOI!

Hiphip hurraa – school’s out! Olen saanut aika paljon kyselyitä tuosta Joyllan Positive Psychology Practitioner -koulutuksesta. Lähinnä siitä, että sainko rahoilleni vastinetta ja kuinka paljon työtä se teettää päivätyön ohella. Lyhyesti ja ytimekkäästi ekaan kysymykseen vastaus: todellakin. Tuntuu, että jo nyt sain tuolle sijoittamalleni pääomalle niin suuren tuoton, että en olisi villeimmissä unelmissanikaan osannut sellaisesta unelmoida. Mä nimittäin sain työkalupakin, josta ammentaa koko loppuelämän varrelle. Valtavan tietoarkullisen täynnä hyvinvoinnin ja kukoistuksen ainesosia.

Sen lisäksi sain kallisarvoista tieteellistä pohjaa sille, miksi olen tällainen kuin olen. Mikä on se mun supervoimani, joka saa mut selviämään aika himskatin monesta tilanteesta ja tähyilemään vastarannalle silloinkin, kun sitä vastarantaa ei ole edes vielä näköpiirissä. Ja mikä tärkeintä, sain tietää, että mun ei tarvitse todellakaan peitellä sitä positiivisuutta, jota aidosti tunnen. Eikä ottaa itseeni, jos jonkun mielestä se on väärin. Vaan jatkaa samaan malliin.

Suosittelen positiivisen psykologian opintoja ihan jokaiselle, mutta suosittelen myös järjestämään aikataulun koulutuksen ajaksi niin, että sinulla on noin 15-20 tuntia viikossa aikaa paneutua opiskeluun. Koulutukseen käytettävä aika toki riippuu siitä, mitä koulutukselta haluat. Mä koin jo opiskelun alkuvaiheessa ahaa-elämyksen siitä, että se on täysin omasta itsestä kiinni, kuinka paljon koulutuksesta saa irti. Aktiivinen ote kun on tässä tapauksessakin kouluttautujan etu. Mulle  yksiä antoisimpia juttuja koulutuksessa olivat keskustelut muiden opiskelijoiden kanssa opiskelualustalla; meitä oli monista eri taustoista ja ammateista, mikä oli todellinen rikkaus.

Koultuksen myötä opin myös sen, kuinka saavutuksia (ja myös epäonnistumisia) on hyvä juhlia. Meillä oli eilen opintojen päättymisen kunniaksi oman perheen kesken pienimuotoiset juhlat; tytöt leipovat juhliin suklaakakun ja mies haki pienen pullon kuohuvaa. Päällimmäisenä tunteena on jälleen kiitollisuus.

Viime aikoina kiitollisuus on ollut monen muunkin huulilla. Mun mielestä on ihan äärettömän hienoa, että varsinkin näinä haastavina aikoina uskalletaan kertoa kiitollisuuden aiheista ääneen. Se kertoo musta siitä, että ollaan vahvasti elämän syrjässä kiinni ja siitä, että on toivoa. Jari Sarasvuo on sanonut hienosti: Toivo on kiitollisuuden arvokkaimpia muotoja, sillä toivo on elämisen rohkeutta.

Aiemmin, vuosia sitten, kun listasin päivän päätteeksi kolme kiitollisuuden aihetta vihkoon, sieltä vihkosta saattoi löytyä vaikka perhe, onnistunut iltaruoka tai hyvin mennyt juoksulenkki. Kirjasin kiitollisuudenaiheita pohtimatta syvemmin, että miksi olen kyseisistä asioista niin kiitollinen. Opiskelujeni myötä opin, että kysymys mitä ei ole riittävä, vaan kysymällä miksi saadaan kiitollisuudenkin syvin olemus esiin.

Tällä viikolla mä olen ollut mielettömän kiitollinen siitä, että mulla on töitä. Miksikö? No osin sen takia, että jotenkin täällä töissä tuntuu että elämä jatkuu, vaikka uutisia katsoessa kotisohvalla voisi kuvitella maapallon lopettaneen pyörimisensä. Mitä se ei ole todellakaan tehnyt. Se vaan vetää nyt vähän happea ja kun on selvinnyt tästä kaikesta, se tulee pyörimään vielä vahvempana

IHANAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

PS. muistan ottaneeni nämä valokuvat viime elokuussa. Silloin koko opiskelutaival oli vielä edessä. Kuinka tuossa hetkessä tunsin intoa ja jännitystä alkavista opinnoista. Jos tänä päivänä musta otettaisiin kuvat, olisi sen innon lisäksi katseesta luettavissa sisäinen rauha ja usko elämään. Niin paljon koulutus mulle antoi.

 


torstai 26. maaliskuun 2020

Haave pullantuoksuisesta äidistä kävi toteen

HEIPPA IHANAT!

Kuinka voitte? Täällä voidaan hyvin. Mieli vaeltaa välillä sinne syviin vesiin, mutta olen sallinut sen siellä käydä dippaamassa silleen hätsyn pikaisesti. Sitten taas muistuttanut, että ei ole mitään hätää. Hengittänyt syvään ja antanut kivojen juttujen vallata mielen. Kivoja juttuja kun löytyy joka päivä yllinkyllin.

Toivottavasti sielläkin on osattu nauttia perheen yhteisestä ajasta. Te, keillä siihen on mahdollisuus. Itse huomaan, että tämä poikkeustilanne, jossa ollaan kotona koko porukka, on lähentänyt meitä entisestään. Kotitoimistopäivinä olen saanut ottaa menetettyä aikaa kiinni. Olla vihdosta viimein se pullantuoksuinen äiti. Ehkä vartti kärjestä, mutta pääasia että olen. Pullantuoksuisuus ei ole mulle mikään äitiyden kriteeri, mutta silloin kun lapset olivat pieniä lähdin aika nopeasti perheyritykseemme töihin ja pienten lasten hoitaminen jäi isovanhempien harteille. Silloin muistan aika ajoin miettineeni, että ollapa se pullantuoksuinen äiti. Mutta toisaalta velvollisuudet perheyrityksessä kutsuivat ja se on se yrittämisen toinen puoli.

En kuitenkaan usko, että meidän lapset olisivat sitä pullantuoksuista äitiä jääneet kaipaamaan. Ne ajat, kun olin kotona olin sitä täysillä. Käytiin muskareissa ja kerhoissa. Leivottiin ja kokattiin.

Viimeinen reilu puoli vuotta on ollut kahden työn ja opiskeluiden tiimoilta kiirettä. Aika usein lapset ovat iltaisin nähneet äitiä, joka istuu tietokoneella. En kiellä, etteikö se olisi käynyt välillä sydämen päälle. Lapset ovat pieniä vain kerran.

Niinä kotitoimistopäivinä, kun voin kesken päivän pyöräyttää toisille sämpylät tai korvapuustit välipalaksi, ovat nousseet kultaakin kalliimmiksi. Ilman tätä poikkeavaa tilannetta tällaisia päiviä tuskin olisi ihan heti tullut. Nyt kun on harrastukset jäissä ja tytöt kotona päivän, tuntuu että olen saanut päiviin lisää tunteja. Ne iltapäivän hetket, kun istutaan koko perhe tauolla tuossa ruokapöydän ääressä ovat timantteja elämän helminauhassa.

Joten vaikka tilanne on haastava, niin mä koen, että se on vapauttanut aikaa tehdä sellaisia juttuja, joita ei ole normaali arjessa ehtinyt tekemään. Tai ainakin se on radikaalisti muuttanut mun ajattelutapaani; jos mulla on mahdollisuus viettää aikaa lasten kanssa kesken työpäivän niin sen teen. Jos on sellainen työtehtävä, joka voi odottaa vartin tai puoli tuntia, niin ihan varmasti annan sen odottaa. Huomisesta ei tiedä ja loppupeleissä se on nuo rakkaimmat, jotka painavat vaakakupissa eniten.

Huomaan, että arvot ovat muuttuneet iän myötä. Silloin lasten ollessa pieniä sitä jotenkin oli enemmän urakeskeisempi. Tänä päivänä olisin ehkä mieluummin se pullantuoksuinen äiti. Jos vain nuo kaksi olisivat niitä vaippapöksyjä vielä lelujensa keskellä olohuoneen lattialla. Niitä, jotka kiukuttelevat puhkeavia hampaita, uhmaavat minkä kerkiävät  ja jotka iltaisin painavat pehmeän posken poskeani vasten ennen unille menoa. Kieputtaisivat unta hakiessaan kuolaisilla sormillaan hiukseni solmuun

TORSTAITERKUIN,