MOIKKAMOI!

Hiphip hurraa – school’s out! Olen saanut aika paljon kyselyitä tuosta Joyllan Positive Psychology Practitioner -koulutuksesta. Lähinnä siitä, että sainko rahoilleni vastinetta ja kuinka paljon työtä se teettää päivätyön ohella. Lyhyesti ja ytimekkäästi ekaan kysymykseen vastaus: todellakin. Tuntuu, että jo nyt sain tuolle sijoittamalleni pääomalle niin suuren tuoton, että en olisi villeimmissä unelmissanikaan osannut sellaisesta unelmoida. Mä nimittäin sain työkalupakin, josta ammentaa koko loppuelämän varrelle. Valtavan tietoarkullisen täynnä hyvinvoinnin ja kukoistuksen ainesosia.

Sen lisäksi sain kallisarvoista tieteellistä pohjaa sille, miksi olen tällainen kuin olen. Mikä on se mun supervoimani, joka saa mut selviämään aika himskatin monesta tilanteesta ja tähyilemään vastarannalle silloinkin, kun sitä vastarantaa ei ole edes vielä näköpiirissä. Ja mikä tärkeintä, sain tietää, että mun ei tarvitse todellakaan peitellä sitä positiivisuutta, jota aidosti tunnen. Eikä ottaa itseeni, jos jonkun mielestä se on väärin. Vaan jatkaa samaan malliin.

Suosittelen positiivisen psykologian opintoja ihan jokaiselle, mutta suosittelen myös järjestämään aikataulun koulutuksen ajaksi niin, että sinulla on noin 15-20 tuntia viikossa aikaa paneutua opiskeluun. Koulutukseen käytettävä aika toki riippuu siitä, mitä koulutukselta haluat. Mä koin jo opiskelun alkuvaiheessa ahaa-elämyksen siitä, että se on täysin omasta itsestä kiinni, kuinka paljon koulutuksesta saa irti. Aktiivinen ote kun on tässä tapauksessakin kouluttautujan etu. Mulle  yksiä antoisimpia juttuja koulutuksessa olivat keskustelut muiden opiskelijoiden kanssa opiskelualustalla; meitä oli monista eri taustoista ja ammateista, mikä oli todellinen rikkaus.

Koultuksen myötä opin myös sen, kuinka saavutuksia (ja myös epäonnistumisia) on hyvä juhlia. Meillä oli eilen opintojen päättymisen kunniaksi oman perheen kesken pienimuotoiset juhlat; tytöt leipovat juhliin suklaakakun ja mies haki pienen pullon kuohuvaa. Päällimmäisenä tunteena on jälleen kiitollisuus.

Viime aikoina kiitollisuus on ollut monen muunkin huulilla. Mun mielestä on ihan äärettömän hienoa, että varsinkin näinä haastavina aikoina uskalletaan kertoa kiitollisuuden aiheista ääneen. Se kertoo musta siitä, että ollaan vahvasti elämän syrjässä kiinni ja siitä, että on toivoa. Jari Sarasvuo on sanonut hienosti: Toivo on kiitollisuuden arvokkaimpia muotoja, sillä toivo on elämisen rohkeutta.

Aiemmin, vuosia sitten, kun listasin päivän päätteeksi kolme kiitollisuuden aihetta vihkoon, sieltä vihkosta saattoi löytyä vaikka perhe, onnistunut iltaruoka tai hyvin mennyt juoksulenkki. Kirjasin kiitollisuudenaiheita pohtimatta syvemmin, että miksi olen kyseisistä asioista niin kiitollinen. Opiskelujeni myötä opin, että kysymys mitä ei ole riittävä, vaan kysymällä miksi saadaan kiitollisuudenkin syvin olemus esiin.

Tällä viikolla mä olen ollut mielettömän kiitollinen siitä, että mulla on töitä. Miksikö? No osin sen takia, että jotenkin täällä töissä tuntuu että elämä jatkuu, vaikka uutisia katsoessa kotisohvalla voisi kuvitella maapallon lopettaneen pyörimisensä. Mitä se ei ole todellakaan tehnyt. Se vaan vetää nyt vähän happea ja kun on selvinnyt tästä kaikesta, se tulee pyörimään vielä vahvempana ♥

IHANAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

PS. muistan ottaneeni nämä valokuvat viime elokuussa. Silloin koko opiskelutaival oli vielä edessä. Kuinka tuossa hetkessä tunsin intoa ja jännitystä alkavista opinnoista. Jos tänä päivänä musta otettaisiin kuvat, olisi sen innon lisäksi katseesta luettavissa sisäinen rauha ja usko elämään. Niin paljon koulutus mulle antoi.