Tänä aamuna lähdettiin tyttöjen kanssa toriaamiaiselle. Nautittiin auringosta ja ihmisvilinästä. Pientä jännitystä oli myös pöydän ympärillä havaittavissa. Aamupalasämpylä ei oikein uponnut. Avonainen matkalaukku kummitteli mielessä. Ajattelin, että on ihan turha tulla kotiin jänskättämään riparille lähtemistä. Käytiin ostamassa jätskit ja suomalaisia, lähituottajan mansikoita. Käveltiin ihan järven äärelle. Mietittiin, millaista olisi lähteä näin hienolla kelillä järvelle veneellä.
Törmättiin moneen tuttuun ja jälleen kerran mietin, että miksi sitä tuleekin käytyä kaupungilla niin harvoin. Ollakin, että viimeiseen kolmeen päivään olen käynyt kaupungilla kolmena päivänä. Mä rakastan tätä mun kotikaupunkia. Olen aina rakastanut. Sen toreja ja sen ihmisiä. Niitä, jotka yhdistävät sanat toisiinsa hassusti. Murretta jonka tunnistaa toisella puolen maailmaa omakseen. Meitä, joista yhtäkkiä näin kesän tullen kuoriutuu sosiaalisia toriturreja. Jotka istuvat menopaluun kanssa rotvallirreunalla, jos ei toripöydissä ole tilaa. Voin olla hivenen puolueellinen sanoessani, että meiän tamperelaisten kanssa on helppo tulla toimeen. Meidän toripöytään saa aina istua, jos vapaata löytyy. Ja me ollaan sevverran höveleitä, että jos ei tilaa löydy niin sitä tehdään.
Tiedättekö, että mä olen vihdosta viimein hiffannut, mikä haluan isona olla. Musta tulee isona torimummo. Sellainen, joka istuu kahvittelemassa koko päivän. Kahvia tassilta ryystäen. Tuttujen kanssa höpötellen. Siinä on tavoitetta kerrakseen.
Mutta ennen isoksi torimummoksi kasvamista, mulla on tässä muutama kiireellisempi työ hoidettavana. Tämä äitiys ja napanuoranvenytysprojekti esimerkiksi. Viedään kuvien kaunotar iltapäivästä kauan odotetulle riparille. Näin h-hetkellä jotenkin olen helpottunut siitä, että Espanja vaihtui koronan takia Kangasalaan. Toinen on lähempänä. Ennen riparia olisi tiedossa vielä rippijuhlatarjottavien tiimoilta palaveria. Kääks, ne juhlathan on ihan pian! Hyvin se menee, sekä riparilaisella että äidillä. Ostettiin mulle sup-lauta mökille, että saan jotain tekemistä viikonlopulle. Ei tarvii olla koko ajan sitten viestittelemässä ja kyselemässä kuulumisia 😀
IHANAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA ♥
PS. löydettiin eilen esikoiselle juhliin kengät reilulla neljällä kympillä. Olivat 50% alessa. Todellinen löytö…vielä kun ottaa huomioon, että sopivat niin äidille kuin tyttärellekin 😉
Onpas hassua laittaa näin heti aamusta iltahämärässä otettuja kuvia. Mutta koska ajattelin, että siellä on muitakin kesälomalaisia, joille tulee välipalavinkki tarpeeseen tänä (toivottavasti) helteisenä torstaina, niin sellaista tulin nyt tarjoamaan.
Kesän ehdottomasti coolein, herkullisin ja terveellisin pizza valmistuu käden käänteessä. Se virkistää kesken auringonoton ja se on helppo koota myös kesäisellä picnicillä. Nauttia iltapalaksi takapihalla samalla lintujen iltakonserttia kuunnellen. Täytteitä voi vaihdella mielensä mukaan eikä tämän pizzan paistamiseen tarvitse uunia.
Kyseessä on nimittäin vesimelonipizza. Mä bongailen aina tarjouksista kokonaisia vesimeloneja. Ollaan koko perhe aivan vesimelonifriikkejä ja palasteltu vesimeloni katoaa jääkaappikylmänä varsinkin näinä hellepäivinä alta aika yksikön.
Vesimelonipizza
vesimelonia kolmioiksi leikattuna
Päälle
islantilaista tai turkkilaista jugurttia
mustikoita ja vadelmia
kookoshiutaleita
loraus hunajaa
tuoretta minttua
– kokoa täytteet vesimelonin palojen päälle
Syödään sormilla ja sotketaan. Kesällä sekin on sallittua 😉
Pari vikaa kesälomapäivää ovat käsillä ja mun täytyy kyllä myöntää, että olen nauttinut kesälomasta täysillä. Malttanut olla katsomatta tämän tästä myynti- ja ostoreskontraa, reaaliaikaista tuloslaskelmaa tai sähköpostia. Kerran päivässä on riittänyt. Huomaan, että jälleen käy se sama kuin aiempinakin vuosina. Kun aivot menemät lomamoodiin, niin luovuus iskee. Mä voisin näin kesälomalla kirjoittaa päivät pitkät postauksia. Tekstejä varastoon.
Mutta koska tekstini elävät niin hetkessä, niin en näe oikein järkeä kirjoitella syksyn postauksia varastoon. Nuo hyvinvoinnin vuosikellon postaukset tosin ovat sellaisia, että niitä voisi työstää jo nyt ja kirjoitella valmiiksi. Kirjoitushimotuksissani olen taas miettinyt kirjan kirjoittamista. Joku sellainen ällösöpö romanttinen tarina tai sitten ruokakirja, jossa eletään kansien välissä koko ruokavuosi. Tunteella ja tarinoiden. Väliin pieniä hyvinvoinnin vinkkejä jakaen.
Loma on siis tehnyt tehtävänsä. Ihan jo kolmessa päivässä. Ehkä se auttaa, että on pitänyt huolta palautumisesta myös arjessa. Ei ole ollut niin loman tarpeessa, vaikka kieltämättä tämän kevään jälkeen olin pitkästä aikaa vähän loman tarpeessa. Jo ihan henkiselläkin tasolla tuo koronakevät oli meille kaikille raskas. Kesä, ja hei mikä ihana ja aurinkoinen kesä, tuli ihan varmasti jokaiselle suomalaiselle tarpeeseen. Jotenkin tuntuu, että tämä on lahja jostain korkeammalta meille, kun tsempattiin niin hyvin kevät ja mökkihöperöidyttiin omissa oloissamme ♥ Ajatus tuosta poikkeuksellisesta keväästä saa mut muuten vieläkin pikkuisen herkistelemään. Tai lähinnä se, kuinka monen elämä muuttui kertaheitolla (varsinkin etulinjassa olleiden). Niin, että ei siinä oikein pieni ihminen voinut kuin mukana räpistellä mukana ja totella ohjeita. Toivoa parasta.
Herkistelyyn on kyllä toinenkin syy. Mun pikkuinen vauva, se joka vasta syntyi 44 cm pitkänä, lähtee huomenna rippileirille. Tänään mennään hakemaan rippijuhlamekko korjauksesta ja ostamaan kengät. Katsotaan, että matkalaukkuun on pakattu kaikki tarpeellinen. Uskon, että viikon päästä haetaan riparilta tyttö, jonka elämä on muuttunut kertaheitolla. Jonka matkalaukussa on jotain elämän varalle, mitä siellä ei ollut riparille lähteissä ♥
Herkisteleekö muuten kukaan muu elämän edessä vai olenko se vain mä?
Kuten eilen kerroinkin, niin tämä(kin) viikko mennään hyvinvointi edellä. En sitä sano, etteikö se viikonlopun Aakkos-pussi olisi kohottanut hyvinvointiani. Sitä se teki enimmässä määrin, hetkellisesti samalla kun ahmittiin neljä jaksoa Chicago PD:tä putkeen. Mutta kun kropassa on tulehdustila, niin tuo ei ollut fiksu veto. Joten tällä viikolla valkoinen sokeri joutaa minimiin. Tai ainakin karkkipussit jää kaupan hyllylle 🙂
Kesän omistan herkuttelulle ja mulle kesän ykkösherkkuina toimii kotimaiset mansikat ja herneet. Vielä niitä ei juuri ole ollut saatavilla, joten herkutellaan muulla keinoin. Jäiset mangot on meillä käytössä smoothieissa, mutta eilisissä mangojätskihimotuksissani (ihan ykkösmaku jätskikioskien valikoimista) päätin kokeilla mangojäätelön tekemistä itse. Ilman jäätelökonetta. Ja ilman valkoista sokeria. Makeutustahan tähänkin tuli, mutta välttämättä ei olisi tarvinnut. Varsinkin, jos ei ole tottunut juuri makeaan, niin mangon makeus toimii yksinäänkin.
-sekoita ainekset blenderissä sileäksi (lisää tarvittaessa vähän vettä, että sekoittuu)
-nauti heti tai
-kaada pakastimen kestävään astiaan (ja sekoittele pari kolme kertaa pakastamisen alun aikana, ettei jäähilettä muodostu)
-anna olla pakkasessa noin 6-8 tuntia
-ota sulamaan noin puoli tuntia ennen tarjoilua
-nauti
Nämä ns. nice creamit ovat olleet pitkään jo pinnalla eikä suotta. Niin helppoja ja iskee samantien herkkuhampaan kolotukseen. Täältä aiemmasta postauksestani löytyy lakritsi-, matcha- ja mansikka nice creamin ohjeet. Nyt kun syreenit ovat kauneimmillaan, mietin syreenijäätelön valmistamista. Syreenin lisäksi jätskiin voisi laittaa hieman kuusenkerkkäsiirappia. Nam!
Jes, nyt alkoi aurinko paistamaan, joten mars takapihalle! ☀️ Aamusta sai vetää farkkutakin päälle, sen verran viluinen keli oli. Katsoin viikon sääennustetta eteenpäin ja huh, en villeimmissä kuvitelmissa olisi edes uskaltanut haaveilla näin lämpimästä kesäkuusta. Vielä kun pääsisi mökille nauttimaan helteistä. Viikonloppuna viimeistään 🙂
Niin haaveilin tänä aamuna nukkuvani pitkään, mutta siinä miestä hänen herätyskellon soitua hereille tökkiessäni heräsin itsekin sen verran, että päätin ottaa ekasta kesälomapäivästä kaiken irti ja herätä aikaisin. Jäin kuitenkin makoilemaan sänkyyn. Säätiedotus sanoi, että Tampereella oli 13 astetta ja pilvistä. Ok, jään vielä hetkeksi sänkyyn. Laitan Googlen laulamaan ”Pakarakipu, joka säteilee takareiteen ja säären ulko-osaan”. Jo viikon verran olen manannut sitä, että yöllä särkee, päivällä särkee ja oikeastaan ainoa hetki, kun ei särje on juoksulenkillä. Särky on saanut myös alaselän joikkeliin, sillä huomaan lantioni olevan virheasennossa vältelläkseni kipua. Siitä perinteisestä si-nivelestä ei ole kyse, sillä sen tunnistan heti.
Piriformis. Se se on! Nopeat googletukset venytysliikkeistä ja heti perään googletukset ravinnosta, jota suosia ja jota välttää. Mä olen niitä ihmisiä, jotka vannoo suoliston hyvinvoinnin vaikutuksesta koko kropan ja mielen hyvinvointiin. Nopeasti käyn läpi viikonlopun syömiseni, sillä tuo himskatin piriformis vaivaa enemmän kuin viime viikolla. Syy-yhteys tuntuu löytyvän. Mökillä syöty Aakkos-pussi (nam, mutta ne sokrut), entrecote (nam, mutta se rasva) ja lukuisat kananmunat (nam, mutta ne keltuaiset). Vuosien varrella olen oppinut tuntemaan kroppani enemmän kuin hyvin. Tiedän, mitä se kaipaa ja tiedän periaatteessa millaisella ruokavaliolla se voi hyvin.
Ihoni reagoi karkkeihin välittömästi pienin näpyin, lisäksi sokeri lisää kropan tulehdustilaa muuallakin. Miksei siis tulehdusta myös tuolla syvällä pakaran uumenissa piriformiksessa, joka on ollut kovilla jo monta kuukautta. Rappus- ja ylämäkivetotreenit vailla juuri kunnollisia venyttelyitä yhdistettynä yhtäkkiseen runner’s high:n jahtaamiseen ovat tehneet tehtävänsä.
Mistään en löytänyt hoitokeinoksi sitä, että jatka juoksemista. Vaan päinvastoin, nyt on otettava vastaan nöyrin mielin kehonhuoltoviikko ja keskittyä venyttelyyn, pilatekseen, lempään joogaan, kävelyyn ja golfiin. Sekä laittaa tuo ruokavalio takaisin ruotuun. Jättää punainen liha taas hetkeksi tauolle (mulle tuli muuten siitä entrecotesta muutenkin tosi huono olo ja luulin, että sappi räjähtää), palata niihin ihaniin kesäisiin sokerittomiin herkkuihin, joista nautin suunnattomasti ja syödä kananmunista vain valkuaiset. Lisäksi vältellä prosessoituja ruokia ja piilorasvoja.
Helppoa kuin heinänteko näin kesäaikaan, eikö? 😉 Ensimmäisen lomaviikon suunnitelmat heitti heti kättelyssä häränpyllyä. Niiden pitkääkin pidempien juoksulenkkien sijaan saan onneksi tilalle jotain muuta hyvinvointia buustaavaa aktiviteettia ♥ Koska blogi heijastelee vahvasti mun elämää, niin tällä viikolla blogissa luvassa kesäisiä herkkuja ja itsestään huolehtimista. Viikkomaitokauppakäynnin jälkeen jääkaappi on lastattu sateenkaaren värisillä kasviksilla, kalalla, hummuksella, hedelmillä ja grilliin pääsee vihannesten lisäksi mm. mustapapupihvejä ja ananasta, kasvis-sienivartaita, tofua ja grillattua mustajuurta, kanasatay-vartaita ja nektariinin lohkoja.
Ihan kuulkaas jo ajatuksenkin voimalla terveellisemmästä ruokavaliosta tuo kipu hellitti hieman. Nyt lähden täyttämään vesipullon ja suuntaan takaisin ulos. Onneksi Mr. Säätiedottaja ei tiennyt tämän aamun säästä mitään. Ainakin meilläpäin Tamperetta paistaa aurinko niin kuumasti, että biksut saa vetää päälle 🙂
IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,
PS. kuvat viime kesältä, meillä ei vielä pihassa kuki mikään. Tai omppupuut kukki jo ja hevoskastanja on kukassa, mutta muuten saa kukkaloistoa odottaa tovin!
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Apetinan ja Indieplacen kanssa.
HEIPPA IHANAT!
Ruoka tuo mieleen muistoja. Ruokatarinat ovat mun mielestä ihania. Rakastan kertoa niitä ja rakastan kuunnella sekä lukea niitä. Ruoka yhdistää saman pöydän ääreen ja ruoanlaiton parissa sitä ylittää itsensä kerta kerran jälkeen. Tänään tulin kaupallisen yhteistyön myötä Apetinan kanssa kertomaan teille muutamia ruokatarinoita. Sekä innostamaan kasvisten ahmimiseen!
Kasvisten ahmiminen on varsinkin näin kesäaikaan helppoa. Helposti sitä tulee pitäydyttyä niissä tutuissa ja turvallisissa, mutta menneellä viikolla rikoin hieman rajoja. Tutustuin muun muassa Mr. Mustajuureen. Aluksi suhteemme mustajuuren kanssa oli ikään kuin viha-rakkaussuhde, mutta sitten kun olin saanut pestyä käsistäni mustajuuren mullat ja tahmaisuuden sekä istuttua pöytään tutustumaan uuteen tuttavuuteeni paremmin, tuo viha-sana jäi suhteestamme pois. Pelkkää rakkautta tästä eteenpäin.
Aloitetaan kuitenkin toisenlaisella rakkaustarinalla. Elettiin huhtikuun loppua vuonna 2002. Tarinan lokaationa toimii tunnettu tamperelainen ravintola ja päähenkilöinä minun lisäkseni tuleva mieheni. Mitä en vielä tuossa vaiheessa voinut edes aavistellakaan. Kohtauksen nimi on vähemmän raflaavasti: Ensimmäisillä ravintolatreffeillä punaparran kanssa. Sukat pyöri jaloissani pöydän alla ja kun tuo komistus pöydän toiselta puolen ilmoitti ottavansa alkuun maa-artisokkakeittoa, niin en voinut muuta kuin myötäillä. Salaa toivoen, että se olisi jotain sellaista, josta tykkäisin.
Pienen kupposen eteeni saatuani mietin, että eipä tuossa ole juurikaan syötävää. Ensimmäisen lusikallisen miehen ylistämää maa-artisokkakeittoa maistettuani olin sitä mieltä, että olipas hyvä, että sitä tarjoiltiin niin vähän. Ei uponnut, ei sitten yhtään. Mutta maa-artisokkakeiton sijaan päätin keskittyä illan olennaiseen. Näin jälkikäteen en muista edes mitä söimme pää- tai jälkiruoaksi. Tuosta illasta muistona on ensituttavuus maa-artisokan kanssa. Ja se pöydän toisella puolella istuva hymyilevä rakas, jonka kanssa saan tänä päivänä jakaa arkeni.
Kahdeksantoista vuoden aikana olen tehnyt maa-artisokkakeittoa muistaakseni kerran. Ja tullut tulokseen, että se jotenkin todella työlästä valmistaa, sillä maa-artisokkien kuoriminen on yhtä vaikeaa kuin inkiväärien kuoriminen. Maa-artisokkakeitto maistui jo toisella kerralla paljon paremmalta. Tätä kampanjaa varten mietin, että mikä olisi sellainen kasvis, jota haluaisin lähteä sulostuttamaan Apetinan juustoilla. Mieleeni tuli heti maa-artisokka ja tuo samettinen soppa, jolle en ole ehkä antanut tarpeeksi montaa mahdollisuutta. Maa-artisokka ansaitsi uuden mahdollisuuden.
Leppoisassa kesäillassa siirsin ruoanlaiton liki kokonaan ulos. Lintujen visertäessä taustalla en edes tuntenut maa-artisokkien kuorimista työläänä. Lähinnä mieleeni tuli ajatus, että miten olen joskus voinut pitää tuota hommaa niin työläänä, että se on estänyt minut kokkaamasta tuota meidän rakkauskeittoa useammin.
Maa-artisokan hienostunut lempeys sai oivan ystävän murustetusta välimerellisen lempeästä Apetinan pala -juustosta, oliiviöljystä, mustapippurista ja rakuunasta.
Samettinen maa-artisokkakeitto
500 g maa-artisokkaa
2 salottisipulia
2 pientä perunaa
5 dl vettä
2 dl Arla Ruokakermaa
sormisuolaa
valkopippuria
1. pese, kuori ja pienistele maa-artisokat, sipulit ja perunat
2. laita ne kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen
3. anna kiehua noin 15-20 minuuttia, kunnes maa-artisokat ovat pehmenneet
4. soseuta ja lisää ruokakerma
5. mausta valkopippurilla ja lisää tarvittaessa suolaa
6. tarjoile murustetulla välimerellisellä juustolla, oliiviöljllä, tuoreella rakuunalla ja mustapippurilla höystettynä
Vaikka rakastan ruoanlaittoa (ja varsinkin syömistä!), niin on silti tiettyjä ruoka-aineita, joita en ole koskaan valmistanut. Kauppojen hedelmä-vihannesosastot ovat mun lempparipaikkoja, mutta sielläkin tulee karteltua niitä oudoimpia vihanneksia ja usein tartuttua niihin tuttuihin ja turvallisiin. Tästä lähtien ajattelin tehdä just päinvastoin. Se on se hevi-osaston hylly, jossa köllöttelevät ulkomuodoltaan hieman ronskit uudet tuttavuudet, jonne suuntaan tästä lähtien.
Vaikka en pidä itseäni kovin ennakkoluuloisena, niin siinä vaiheessa, kun olin jynssännyt kynsiharjalla ja saippualla juuri valmistamaani mustajuurta pois käsistäni, ajattelin hetken verran itsekseni, että tämä oli nyt tässä. Mun ja mustajuuren kumppanuus ei tule jatkumaan pidemmälle.
Keitin mustajuuret hieman al denteksi, minkä jälkeen grillasin ne kypsäksi. Sillä aikaa, kun mustajuuret paistattelivat kuumalla parilalla tein niille kaveriksi välimerellisen raikkaan juustokastikkeen. Minttu ja Apetinan välimerellinen juusto yhdistettynä majoneesin ja kermaviilin sekoitukseen muodosti niin älyttömän hyvän kombon, että hetken aikaa lusikalla sitä suuhuni lapatessani pelkäsin, riittäisikö sitä mustajuurien seuraksi. Onneksi riitti, sillä jos mustajuuret osaisivat myhäillä tyytyväisenä, niin sen ne olisivat tehneet päästessään tarjoiluvadille parhaaseen seuraan.
1. pese ja kuori mustajuuret
2. leikkaa ne puoliksi (ja jos paksuja, niin myös pituussuunnassa puoliksi)
3. laita mustajuuret kylmään sitruunaveteen, etteivät ne tummu
4. keitä mustajuuria suolalla maustetussa vedessä noin 8 minuuttia
5. grillaa joko grillin parilalla tai paistinpannulla, kunnes mustajuuret ovat kypsiä ja saaneet vähän väriä
6. sekoita sillä aikaa kastikkeen osat keskenään
7. tarjoile mustajuuret raikkaan juustokastikkeen kanssa
Mustajuuret yllätti ja pelkästään positiivisesti! Jatkossa pitää muistaa vain kuoria ne muovihanskat kädessä, sillä vielä näin 24 tuntia myöhemminkin sormissani ja kynsissäni on muistoja mustajuureen tutustumisesta. 🙂
Koska rakastan kertoa ruokatarinoita, niin en malta olla kertomatta meidän äidin suosikkisalaattia. Musta tuntuu, että äidille riitti, että kesäisin jääkaapissa oli hunajamelonia, kirsikkatomaatteja ja monta pakettia Apetina Snack aurinkokuivatut tomaatit -juustoa. Tuo yhdistelmä on jäänyt mulle yhtenä muistona kesistä, jolloin vietimme silloin vielä pienten tyttöjemme kanssa aikaa mummulan pihalla. Molemmat tytöt nukkuivat päiväuniaan, toinen sisällä ja toinen rattaissa omenapuun varjossa. Usein istuimme äidin kanssa ulos lounaalle nauttimaan raikasta hunajamelonisalaattia. Vielä tänä päivänäkin tätä salaattia valmistaessani lapset toteavat, että mummu teki tuota aina!
1. kuori ja pienistele hunajameloni
2. puolita kirsikkatomaatit
3. sekoita keskenään ja lisää juustopaketti
Meidän äiti tarjoili tämän helpon ja herkullisen salaatin tällaisenaan, mutta itse laitoin sen tarjolle lollo rosso -salaatilla vuorattuun kulhoon.
Arvonta!
Onko sinulla ruokamuistoja liittyen kasviksiin? Tai mikä on lempikasviksesi ja miksi?
Kertomalla tämän postauksen kommenttikentässä kasvisruokamuistoistasi tai lempparikasviksistasi olet mukana huikeassa arvonnassa, joita järjestetään kaikkien kampaanjaan osallistuneiden blogeissa ja/tai Instagramissa! Kaikki blogeissa sekä Instagramissa kilpailuun osallistuneet ovat mukana arvonnassa, jossa arvotaan kesäkuun jokaisella viikolla 1x 100 € K-lahjakortti (yhteensä siis 4 kpl blogeissa ja Instagramissa). Muistathan jättää kommenttiisi sähköpostiosoitteen, jotta saamme sinuun tarvittaessa yhteyden. Vastausaikaa blogissani on viikko eli ensi sunnuntaihin 14.6. asti. Arvonnan säännöt löytyvät täältä.
Tästä lähtien en keksi enää yhtään syytä, miksi kartella niitä hevi-osaston skrodeimpia kavereita. Tiedän, että pehmeydellä, (esimerkiksi suloisella juustolla) niidenkin kovan ulkokuoren pinnan alta löytyy se herkkyys. Vähän niin kuin tuosta kaverista, joka silloin 18 vuotta sitten istui minua vastapäätä ravintolapöydässä. Muistelimme viikolla maa-artisokkakeittoa syödessämme ensimmäisiä kunnon treffejämme ja mietimme, kuinka nopeasti aika on vierähtänyt. Kuinka paljon ollaan kasvettu ja hitsauduttu yhteen. Sitä, kuinka yllättävän moneen kohokohtaamme vuosien varrella liittyy jollain tavalla ruoka. 18 vuotta olen osoittanut rakkauttani ruoalla. Tuon tavan olen kokenut varsin hedelmälliseksi, joten ajattelin jatkaa samalla linjalla tulevaisuudessakin ♥
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.