maanantai 08. kesäkuun 2020

Lomaviikon suunnitelmat meni uusiksi

MOIKKAMOI!

Niin haaveilin tänä aamuna nukkuvani pitkään, mutta siinä miestä hänen herätyskellon soitua hereille tökkiessäni heräsin itsekin sen verran, että päätin ottaa ekasta kesälomapäivästä kaiken irti ja herätä aikaisin. Jäin kuitenkin makoilemaan sänkyyn. Säätiedotus sanoi, että Tampereella oli 13 astetta ja pilvistä. Ok, jään vielä hetkeksi sänkyyn. Laitan Googlen laulamaan ”Pakarakipu, joka säteilee takareiteen ja säären ulko-osaan”. Jo viikon verran olen manannut sitä, että yöllä särkee, päivällä särkee ja oikeastaan ainoa hetki, kun ei särje on juoksulenkillä. Särky on saanut myös alaselän joikkeliin, sillä huomaan lantioni olevan virheasennossa vältelläkseni kipua. Siitä perinteisestä si-nivelestä ei ole kyse, sillä sen tunnistan heti.

Piriformis. Se se on! Nopeat googletukset venytysliikkeistä ja heti perään googletukset ravinnosta, jota suosia ja jota välttää. Mä olen niitä ihmisiä, jotka vannoo suoliston hyvinvoinnin vaikutuksesta koko kropan ja mielen hyvinvointiin. Nopeasti käyn läpi viikonlopun syömiseni, sillä tuo himskatin piriformis vaivaa enemmän kuin viime viikolla. Syy-yhteys tuntuu löytyvän. Mökillä syöty Aakkos-pussi (nam, mutta ne sokrut), entrecote (nam, mutta se rasva) ja lukuisat kananmunat (nam, mutta ne keltuaiset). Vuosien varrella olen oppinut tuntemaan kroppani enemmän kuin hyvin. Tiedän, mitä se kaipaa ja tiedän periaatteessa millaisella ruokavaliolla se voi hyvin.

Ihoni reagoi karkkeihin välittömästi pienin näpyin, lisäksi sokeri lisää kropan tulehdustilaa muuallakin. Miksei siis tulehdusta myös tuolla syvällä pakaran uumenissa piriformiksessa, joka on ollut kovilla jo monta kuukautta. Rappus- ja ylämäkivetotreenit vailla juuri kunnollisia venyttelyitä yhdistettynä yhtäkkiseen runner’s high:n jahtaamiseen ovat tehneet tehtävänsä.

Mistään en löytänyt hoitokeinoksi sitä, että jatka juoksemista. Vaan päinvastoin, nyt on otettava vastaan nöyrin mielin kehonhuoltoviikko ja keskittyä venyttelyyn, pilatekseen, lempään joogaan, kävelyyn ja golfiin. Sekä laittaa tuo ruokavalio takaisin ruotuun. Jättää punainen liha taas hetkeksi tauolle (mulle tuli muuten siitä entrecotesta muutenkin tosi huono olo ja luulin, että sappi räjähtää), palata niihin ihaniin kesäisiin sokerittomiin herkkuihin, joista nautin suunnattomasti ja syödä kananmunista vain valkuaiset. Lisäksi vältellä prosessoituja ruokia ja piilorasvoja.

Helppoa kuin heinänteko näin kesäaikaan, eikö? 😉 Ensimmäisen lomaviikon suunnitelmat heitti heti kättelyssä häränpyllyä. Niiden pitkääkin pidempien juoksulenkkien sijaan saan onneksi tilalle jotain muuta hyvinvointia buustaavaa aktiviteettia Koska blogi heijastelee vahvasti mun elämää, niin tällä viikolla blogissa luvassa kesäisiä herkkuja ja itsestään huolehtimista. Viikkomaitokauppakäynnin jälkeen jääkaappi on lastattu sateenkaaren värisillä kasviksilla, kalalla, hummuksella, hedelmillä ja grilliin pääsee vihannesten lisäksi mm. mustapapupihvejä ja ananasta, kasvis-sienivartaita, tofua ja grillattua mustajuurta, kanasatay-vartaita ja nektariinin lohkoja.

Ihan kuulkaas jo ajatuksenkin voimalla terveellisemmästä ruokavaliosta tuo kipu hellitti hieman. Nyt lähden täyttämään vesipullon ja suuntaan takaisin ulos. Onneksi Mr. Säätiedottaja ei tiennyt tämän aamun säästä mitään. Ainakin meilläpäin Tamperetta paistaa aurinko niin kuumasti, että biksut saa vetää päälle 🙂

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

PS. kuvat viime kesältä, meillä ei vielä pihassa kuki mikään. Tai omppupuut kukki jo ja hevoskastanja on kukassa, mutta muuten saa kukkaloistoa odottaa tovin!


3 Responses to “Lomaviikon suunnitelmat meni uusiksi”

  1. -kata- sanoo:

    Piriformis on paha! Ilman taitavaa hierojaa olisin pulassa sen kanssa. Parillinen vaiva.

    • Maria sanoo:

      Moikka Kata!

      On todellakin ilkeä vaiva. Aiemmin olen kärsinyt si-nivelkrempoista ja niihin sentäs särkylääkkeet tepsii. Tähän ei taida tepsiä kuin hierojalla käynti 😅

      Mukavaa viikkoa! ❤️

  2. -kata- sanoo:

    Siis pirullinen! 🙂

Kommentoi