MOIKKAMOI IHANAISET,

ja hyvää alkanutta helmikuuta! Mitä teille kuuluu? Hitto vie, että tuntuu kuin olisin ollut oikein kunnon blogilomalla. Tai no lomalla ja lomalla, pikemminkin blogipaitsiossa. Yksi päivä ilman postausta ja aivan eroahdistusta jo havaittavissa 🙂 Perjantai-iltana nukkumatti heitti aivan liian aikaisin unihiekat, joten se suunnittelemani postaus eiliselle jäi tekemättä. Katsotaan joku päivä viikolla sitten sen julkistamista. Juuri palasimme kotiin pieneltä Helsinki-turneelta. Eilinen päivä kului sen rakkaan ruoanlaiton parissa, mutta voin sanoa, että kun sitä tekee videokameroiden edessä kirkkaiden valojen valaistessa, niin huhhuh! 😀 Hyvin meni ja hauskaa oli. Kulinaari-blogin Kimmo toimi pääkokkina ja itse toimin apukokkina. Kuvauspaikkana oli kuvauksellinen Kokkikoulu Espa. Aivan mielettömän ihana Indiedaysin Oona sekä muu porukka kuvaajineen kaikkineen sai olon kyllä erittäin mukavaksi. Muuten olisi voinut mennä pupu pöksyyn ja ruoat palaa pohjaan. Perästä kuuluu täällä blogissa. Tunnelmia eiliseltä voitte katsoa oman Instagramini (atmarias) lisäksi Indiedaysin IG:stä (indiedays_official) ja Kimmon IG:stä (kulinaari).

Jep. Kuvausten jälkeen puoli viiden aikaan suuntasin hotellille, jossa mies jo odottelikin. Nopea suihku, vaatteiden vaihto, meikkaus ja menoksi. Juhlistettiin sukulaispariskunnan syntymäpäiviä Hotelli Kämpissä. Mannerheim-sviitti kaikkine kaksinesatoine neliöineen oli rutkasti isompi kuin meidän koti. Tuijottelin hämmästyneenä ympärilleni ja mietin, että kuinka paljon kehtaa kuvailla. Tottakai nyt yksi vessaselfie piti ottaa 😉 Varsin arvokas tunnelma juhlissa, vaikkakin rento ja kansainvälinen. Välissä kävimme illallisella kabinetissa ja loppuilta kului jälleen tuolla sviitissä. Nauru raikasi ja kupliva virtasi. Pubvisa toi mukavasti jalat takaisin maan pinnalle. Juuri ennen aamuyön tunteja lähdimme pariksi tunniksi nukkumaan hotelliimme. Tuossa vaiheessa, kun lunta oli tullut reilusti yli 10 senttiä alkoi kyllä vähän harmittamaan, että olin juhlissa liikenteessä korkkareilla 😀

Aamulla heti herättyämme olikin jo kiire takaisin kotiin. Hirmuinen ikävä lapsia! Hotellin aamupala nopeasti nautittuna ja sitten sanoimme heipat varsin pimeälle ja loskaiselle Helsingille. Kotiin on aina kiva palata ♥ Vaikkakin sanoin juuri miehelle, että näitä kahdenkeskisiä illanviettoja pitää kyllä ottaa taas ohjelmaan. Jos sitä yrittäisi edes pari kertaa vuodessa karata minilomalle kahdestaan 🙂

Anteeksi kuvien laatu, en jaksanut alkaa purkaa kuvasaldoa kamerasta, joten kännykkäkuvat saavat kelvata tähän sunnuntaipäivään 🙂 Nyt pikkupäikkäreille ja sitten pyykkivuoren kimppuun. Illalla tiedossa Kingiä boksilta ja lasten kanssa sylittelyä. Ihana olla kotona!

SULOISTA SUNNUNTAITA,

PS. vaikka se tipaton ja herkuton tammikuu eilen loppuikin, niin taidan jatkaa samalla linjalla. Sen verran hyvin tuo karkkilakko tuotti tulosta, että jälkkäri ja makeat leivokset eivät maistuneet lainkaan suussa sille, että niitä kannattaisia jatkossakaan sen kummemmin syödä. Kuohuvasta en kyllä kieltäytynyt, mutta enpä tuotakaan nyt niin ollut kaivannut. Pää kiitti tänään aamulla ja juoksukenkä kiittää tuossa myöhemmin tänään 🙂

HEI HUOMENTA IHANAT!

Opin kuulkaas tänä aamuna, että perjantain synonyymi on boom shakalaka. Joten ihanaa alkanutta boom shakalakaa sinne vaan hei 😀 Viime aikoina olen surukseni huomannut, että aika monet ihmiset on väsymyskierteessä; niin täällä blogimaailmassa kuin ihan ”oikeassakin elämässä”. Ja täytyy myöntää, myös itse olen ajoittain tuntenut väsymyksen tunnetta. Sellaista väsymystä, joka ei ole normaalia mulle. Mutta ei mitään siinä mittakaavassa olevaa väsymystä, jota ei saisi yhden illan rentoilulla, terveellisellä ruokavaliolla ja kunnon yöunilla kuitattua.

Ihan tuoreessa muistissa on vielä se aika, kun lapset olivat ihan pieniä. Toinen huusi joka yö vatsaansa klo 01-04 ja se toinenkin herätteli edelleen sata kertaa yössä heräten uuteen aamuun tasan klo 05.00. Tuohon aikaan miehelläkin tuli ulkomaanreissupäiviä enemmän kuin koskaan. Sitä kulki sumussa. Välillä oli niin väsynyt, että toimi kuin robotti. Teki mieli vain itkeä. Ei osannut nukkua niinä harvoina hetkinä, kun molemmat lapset olivat päikkäreillä yhtäaikaa. Piti tyhjätä just samaan aikaan tiskikonetta tai viikata pyykkejä. Jälkiviisaus paras viisaus, mutta ehkä tuonkin ajan olisin voinut nukkua. Mulla pahin väsymyskierre loppui siihen kun pienimmän korvat putkitettiin lukuisien antibioottikuurien jälkeen tasan vuoden ikäisenä. Yöunet olivat silti katkonaisia, mutta se tilanne, että koliikki ja sitä sitten seurannut korvatulehduskierre olivat ohi, auttoi jaksamaan eteenpäin. Kunnes se pienempi aloitti päiväkodin. Siinä ei sitten auttaneet enää ne putkituksetkaan. Syyslukukaudella ei tainnut ollut ainuttakaan viikkoa, ettei päikystä soitettu hakemaan pientä silmätulehdus-, oksitauti- tai kuumepotilasta kotiin. Muistan vain miettineeni, että nyt ei vain jaksa. Piti kuitenkin käydä töissä siinä samalla, mutta onneksi mummut olivat apuna. Nyt kun kaikki nuo valvotut yöt ovat muisto vain, niin voin taas vain todeta sen, että tiettyjä asioista oppii arvostamaan, vasta kun ne asetetaan vaakalaudalle. Kuten yöunet. Ja mä tiedän, ettei yhtään auta, kun joku sanoo ”Pian se ohi menee, lapset kasvaa ja alkaa nukkumaan yönsä.” Siinä sumussa kun ei jaksaisi valvoa enää yhtään yötä. Mutta silti lähetän teille pienten lasten vanhemmille paljon haleja ja jaksamisia. Uhmaan kohtaloani ja sanon, että yrittäkää jaksaa. Pian se helpottaa ♥

Nyt kun itselläni ei ole tuota valvottujen öiden aiheuttamaa väsymystä, niin olen miettinyt, että mistä se tilapäinen väsymys aina nostaa päätään silloin tällöin. Onko elämä nykyään liian täynnä virikkeitä? Pitäisi olla saatavillakin koko ajan. Muka. Kuka sitä estäisi laittamasta sähköpostiappsia pois puhelimesta. Tai kuka käskee räpläämään instagramia ja facebookia ekana aamulla ja vikana illalla. Ja kyllähän ne iltapäivälehtien uutiset ehtii odottamaan. Ei ne siitä parissa tunnissa vanhene. Joten mä olen tullut tulokseen, että väsymystilojen syynä on pitkälti yliannostus. Overload. Kaikkea kestää aikansa ja määränsä, myös huonoja yöunia ja virikkeellisiä hetkiä. Ihailen tuota esikoista, jolta tiedustelin viime maanantaiaamuna, että miksi puhelin oli edelleen repussa perjantain koulupäivän jäljiltä (ja näemmä täynnä whatsup-viestejä)? Kohautti harteitaan ja sanoi, että ”Äiti, kun mä en jaksa ihan koko ajan vastailla niihin viesteihin.” Mitäs, jos tänään työpäivän jälkeen jättäisi puhelimen laukkuun ja kaivaisi sen esiin maanantaina? Ei taitaisi toimia 🙂

Palasin muuten eilen illalla erääseen vuoden takaiseen postaukseen henkisestä hyvinvoinnista. Täältä löytyy tuo koko artikkeli, mutta silloin olen ollut sitä mieltä, että avaimet henkiseen hyvinvointiin ovat ensinnäkin tuo pyhäkolminaisuus: lepo, liikunta ja ravinto. So true, mutta lisäksi arjesta ja elämän pienistä asioista nauttiminen olisi tärkeää. Väsymyksen keskellä tämä tosin on työn takana. Hetkessäkin olisi hyvä osata elää. Mutta jos olet niin väsynyt, että vain odotat sitä hetkeä, että saa ummistaa silmänsä, niin ei sitä oikein osaa elää hetkessä. Nauttia siitä oksipotilaan jälkien siivoamisesta. Edelleen olen kyllä sitä mieltä, että positiivinen elämänasenne auttaa vaivaan kuin vaivaan. Kaiken väsymyksen keskellä pitäisi osata toki nauraa ja hymyillä. No, mulla se usein kulminoituu siihen, että tulee väsyhepuli. Heittää ihan yli. Kaikista tärkein oivallus väsymyksen hetkillä on sen tajuaminen, että elämä ei ole aina helppoa eikä sen kuulu sitä ollakaan. Varsin tylsää olisi siis, jos olis kokoajan niin paljon energiaa, iloa ja onnea, että meinaisi pakahtua. Oppii katsokaas nauttimaan niistä suvantovaiheista, niistä päivistä, kun on saanut yöllä ummistettua silmänsä pidemmäksi kuin tunniksi.

Mutta jos jollekin tuossa postauksessani kikattelin oli lause: ”Mulla ei toimi totaalikieltäytyminen esim. makeasta. Silloin se henkinen hyvinvointi vasta kärsiikin ;)” Huhheijakkaa ja tässä sitä ollaan, karkkilakon keskellä…eikä se henkinen hyvinvointi hirmuisesti ole kärsinyt 😀 Hei kuulkaas, jottei tule postausoverloadia (teille ja mulle ;), niin katsotaan jätänkö tänään perinteiset  perjantairuoat postaamatta; meillä mies saapuu kotiin vatsa täynnä sapuskaa myöhään illalla ja lapsille lupasin Heseä. Mulla on kyllä suunnitelmissa tehdä helppoja suolaisia herkkuja perjantai-illan kunniaksi…let’s see. Mitä mieltä te olette, pystyisittekö pitämään kännykättömän (tietokonettoman) päivän ja olla tavoittamattomissa? Mä harkitsen sellaista yhdeksi päiväksi. Pahaa tosin pelkään, että se ei tulisi onnistumaan 🙂

BOOM SHAKALAKA &
IHANAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA ♥

HEI HUOMENTA IHANAT!

Tuolla tien toisella puolella, mummulassa, on kirjastohuone, jonka yhtä seinää kiertää lattiasta kattoon kirjahylly. Veikkaisin, että sieltä löytyy noin 300 kirjaa. Pääosin sota- ja historiakirjoja, mutta myös hömppää. Iskällä oli ihan harvinaislaatuinen yleistieto. Ihmettelin aina, että mistä tuo voi tulla. Trivialia ei kannattanut lähteä hänen kanssaan pelaamaan ja jos halusi tarkistaa jonkun vuosiluvun tms. niin kannatti kipaista naapuriin. Yleistietonsa ansiosta pystyi juttelemaan ihan kaikkien ihmisten kanssa. Aina löytyi joku yhteinen intressi ja vaikkei intressiä hänen puoleltaan ollutkaan, niin ainakin pystyi aihealueesta puhumaan. Näin jälkikäteen olen tajunnut, että tuo kattava yleistieto on peräisin osaltaan kirjoista ja lehdistä (ei pelkästään Maaseudun tulevaisuus -lehtestä, vaikka sitä aina lukikin ;). Harvinaislaatuisen tuosta mummulan kirjastosta tekee sen, että vaari oli lukenut kaikki kirjat, joita tuolla hyllyissä on. Muistan, että iskä on lukenut aina. Kiireenkin keskellä. Tai ehkä juurikin sen takia; rentoutuakseen.

Arki on ainakin täällä päässä rysähtänyt joulun pyhien jälkeen päälle oikein toden teolla. Tuntuu, että sitä kelaa niitä työjuttuja 24/7. Sehän ei tavallaan mitään uutta ole, mutta nyt olen herännyt siihen, että sitä vois miettiä jotain muutakin 🙂 Sitä on alkanut enenevässä määrin tarvitsemaan niitä pakopaikkojan arjen keskelle. Tilanteita, jossa saa nollata aivot. Tekemistä, jossa uppoutuu ajatuksen tasolla niin täydellisesti siihen tekemiseen, että osaa ihan sulkea silmänsä jopa vastakkaisella sohvalla lojuvalta pyykkivuorelta. Ruoanlaitto ja juokseminen ovat saaneet taas vahvasti otettavan kilpailijan arjen pakopaikkana. Lukeminen. Ei taida olla yllätys, mistä olen sen harrastuksen perinyt. En silti väitä, että yleistietoni olisi lainkaan sillä tasolla kuin iskällä. Tähän asti kun mun lukemisharrastukseni on käsittänyt Danielle Steelen romskut ja Sophien Kinsellan chick-litit. Kai niistäkin jotain  on oppinut 😉 Mutta teidän suosituksestanne mulla on myös Khaleid Hosseinit odottamassa yöpöydällä. Leijapoika eteni jo liki puoliväliin, kunnes aloitin tuon kuvissa näkyvän kirjan lauantaina. Iso kirjasuositus tuosta Carlos Ruiz Zafonista! Kannatti valita kirja kannen perusteella 😀 Aluksi mietin, että onpas outo kirja. Mutta lopussa kaikki asiat selkeni. Tänä aamuna on silmät vähän tomaatilla, sillä en malttanut olla lukematta sitä loppuun yön pikkutunteina. Illalla pitää käydä kirjastossa hakemassa lisää ko.kirjailijan kirjoja. Jossain vaiheessa pitää kyllä lukea loppuun se Leijapoikakin ja ne pari muuta yöpöydällä odottavaa kirjaa. Lisää kirjasuosituksia otan mielelläni vastaan, kiitos 🙂

Ihanaa, toivottavasti tekin löydätte niitä pakopaikkoja arjen keskelle. Vaikka arki ihanaa onkin, niin kukaan meistä ei ole niin yli-ihminen, että ihan joka hetkestä nauttisi 🙂 Nyt töihin ja iltapäivällä ajattelinkin linnoittautua keittiöön. Sitä ennen pähkinät likoamaan. Löysin taas niin järjettömän hyvältä kuulostavan raakakakkureseptin, että pakko kokeilla!

IHANAA KESKIVIIKKOA &
TSEMPPIÄ ARJEN KESKELLE,