lifestyle Archives - Sivu 171 224:stä - Marian Bistro & Lifestyle

keskiviikko 21. tammikuun 2015

Pakopaikkoja arjen keskelle

HEI HUOMENTA IHANAT!

Tuolla tien toisella puolella, mummulassa, on kirjastohuone, jonka yhtä seinää kiertää lattiasta kattoon kirjahylly. Veikkaisin, että sieltä löytyy noin 300 kirjaa. Pääosin sota- ja historiakirjoja, mutta myös hömppää. Iskällä oli ihan harvinaislaatuinen yleistieto. Ihmettelin aina, että mistä tuo voi tulla. Trivialia ei kannattanut lähteä hänen kanssaan pelaamaan ja jos halusi tarkistaa jonkun vuosiluvun tms. niin kannatti kipaista naapuriin. Yleistietonsa ansiosta pystyi juttelemaan ihan kaikkien ihmisten kanssa. Aina löytyi joku yhteinen intressi ja vaikkei intressiä hänen puoleltaan ollutkaan, niin ainakin pystyi aihealueesta puhumaan. Näin jälkikäteen olen tajunnut, että tuo kattava yleistieto on peräisin osaltaan kirjoista ja lehdistä (ei pelkästään Maaseudun tulevaisuus -lehtestä, vaikka sitä aina lukikin ;). Harvinaislaatuisen tuosta mummulan kirjastosta tekee sen, että vaari oli lukenut kaikki kirjat, joita tuolla hyllyissä on. Muistan, että iskä on lukenut aina. Kiireenkin keskellä. Tai ehkä juurikin sen takia; rentoutuakseen.

Arki on ainakin täällä päässä rysähtänyt joulun pyhien jälkeen päälle oikein toden teolla. Tuntuu, että sitä kelaa niitä työjuttuja 24/7. Sehän ei tavallaan mitään uutta ole, mutta nyt olen herännyt siihen, että sitä vois miettiä jotain muutakin 🙂 Sitä on alkanut enenevässä määrin tarvitsemaan niitä pakopaikkojan arjen keskelle. Tilanteita, jossa saa nollata aivot. Tekemistä, jossa uppoutuu ajatuksen tasolla niin täydellisesti siihen tekemiseen, että osaa ihan sulkea silmänsä jopa vastakkaisella sohvalla lojuvalta pyykkivuorelta. Ruoanlaitto ja juokseminen ovat saaneet taas vahvasti otettavan kilpailijan arjen pakopaikkana. Lukeminen. Ei taida olla yllätys, mistä olen sen harrastuksen perinyt. En silti väitä, että yleistietoni olisi lainkaan sillä tasolla kuin iskällä. Tähän asti kun mun lukemisharrastukseni on käsittänyt Danielle Steelen romskut ja Sophien Kinsellan chick-litit. Kai niistäkin jotain on oppinut 😉 Mutta teidän suosituksestanne mulla on myös Khaleid Hosseinit odottamassa yöpöydällä. Leijapoika eteni jo liki puoliväliin, kunnes aloitin tuon kuvissa näkyvän kirjan lauantaina. Iso kirjasuositus tuosta Carlos Ruiz Zafonista! Kannatti valita kirja kannen perusteella 😀 Aluksi mietin, että onpas outo kirja. Mutta lopussa kaikki asiat selkeni. Tänä aamuna on silmät vähän tomaatilla, sillä en malttanut olla lukematta sitä loppuun yön pikkutunteina. Illalla pitää käydä kirjastossa hakemassa lisää ko.kirjailijan kirjoja. Jossain vaiheessa pitää kyllä lukea loppuun se Leijapoikakin ja ne pari muuta yöpöydällä odottavaa kirjaa. Lisää kirjasuosituksia otan mielelläni vastaan, kiitos 🙂

Ihanaa, toivottavasti tekin löydätte niitä pakopaikkoja arjen keskelle. Vaikka arki ihanaa onkin, niin kukaan meistä ei ole niin yli-ihminen, että ihan joka hetkestä nauttisi 🙂 Nyt töihin ja iltapäivällä ajattelinkin linnoittautua keittiöön. Sitä ennen pähkinät likoamaan. Löysin taas niin järjettömän hyvältä kuulostavan raakakakkureseptin, että pakko kokeilla!

IHANAA KESKIVIIKKOA &
TSEMPPIÄ ARJEN KESKELLE,

maanantai 05. tammikuun 2015

Saako äiti ”laihduttaa” lasten nähden?

HEIPPAHEI JA HUOMENTA!

Ja mukavaa alkanutta (tynkä)viikkoa! Pikkuisen teki tiukkaa herätä tänä aamuna, mutta kyllä se tästä. Nämä tynkäviikot on kyllä siitä ihan hölmöjä, että kroppa ei totu rytmiin sitten millään. Ihana lukijani Leena kommentoi erääseen postaukseeni erittäin aiheellisesti ja ajankohtaisesti (siis meillä ajankohtaista 🙂 siitä, että miten näistä dieeteistä ja meidän äiti-ihmisten housunvyötärön tiukkuudesta puhutaan kotona. Tai lähinnä, että miten se vaikuttaa lapsiin. Eritoten noihin tyttölapsiin, joita meilläkin on kaksi siunaantunut. Miten kehittää samalla (kun äiti katsoo mitä suuhunsa laittaa) lapselle terve itsetunto ja kyky rakastaa omaa kehoaan sellaisena kuin se on? Leenan sanoja lainaten; saako äiti olla laihiksella, kieltäytyä herkuista tai syödä päivällisellä askeettisemmin kuin muu perhe?

Erittäin, erittäin hyvä aihe! Varsinkin näin kahden tytön äitinä asia on mietityttänyt minua. Myönnettäköön nyt heti alkuun, että meidän taloudessa ei laihduteta. Perheen äiti eli minä vain olen terveyskuurilla joulun konvehtien puputtamisen jälkeen. Oikeastaan tämä mun elämäntaparemonttini alkoi jo silloin viisi vuotta sitten ja sillä tiellä ollaan. Kuuri on oikeastaan väärä sana. Nyt vain palaudutaan siihen normaalirytmiin joulun jälkeen. Tottahan toki juhlapyhinä herkutella saa! Epäterveellisesti syöminen ja liikkumattomuus saa pidemmän päälle kroppani voimaan erittäin huonosti; turvotusta, aineenvaihdunnan heikkenemistä, yltiöpäistä väsymystä, hiustenlähtöä, finnejä ja joskus jopa ihan alakuloa. Alakuloa siitä, kun on niin huono olla. En tiedä miksi tätä elämäntapaani kutsuisin, mutta se koostuu arkena erittäin terveellisestä ruokavaliosta ja viikonloppuna herkutellaan. Koko perheen voimin. Paitsi näin sokerittoman tammikuun aikana. Liikuntaan olen ollut hurahtanut viimeiset viisi vuotta. Terveellinen ruokavalio ja liikunta eivät ole osa arkeani sen takia, että kokisin tarvetta laihduttaa. Toki se on mukavampaa, kun vaatteet eivät purista. Ja myönnän, vatsan pömppäys kyllä ihistää helposti. Ehkä se on pään sisäinen juttu. Koko paletti, terveellinen ruokavalio ja liikunta on elämäntapani, joten en koe, että siitä lasten kuulleen tarvitsisi tehdä numeroa.

Ajattelen asiaa nyt niinkin, että kun ikää tulee, niin lasten kanssa touhuaminen ei ole enää itsestäänselvyys. Jotta jaksaa telmiä pulkkamäessä, käydä luistelemassa ja ihan vaikka hoitaa arkirumbaa, niin hyvä peruskunto auttaa. Liikunnalla en pyri missimittoihin vaan mm. siihen, että jaksan vetää tuollaista reilun 30 kilon painoa rattikelkassa nuoskalumessa 🙂 Mulle se on tärkeää, että on fyysisesti siinä kunnossa, että pystyy tekemään niitä juttuja lasten kanssa.

Töissä lounaalla syön kevyesti (lukuunottamatta kebab-päivää) ja kotona päivällisellä syön useimmiten samaa ruokaa kuin muukin perhe. Tosin lautasmallini on hieman erilainen. Lautasesta suurin osa on salaattia ja joskus saatan jättää riisin/perunan/pastan väliin ja syödä esimerkiksi paistettua jauhelihaa (joka muulle perheelle on jalostunut jauhelihakastikkeeksi) tai paistettua kalaa/kanaa. Mutta useimmin siitä lautaselta löytyy ihan samat ruoka-aineet kuin muiltakin. Erilaisesti lautaselle aseteltuna vain.

Ja sitten Leenan kysymykseen. Saako äiti laihduttaa? Tai syödä terveellisemmin kuin muu perhe? Mielestäni saa, mutta ikinä kuuna päivänä en menisi lasten kuullen morkkaamaan kehoani. Kauhistelemaan sitä vatsapöhöä, joka aina silloin tällöin yllättää. Ahdistumaan puristavasta housunkauluksesta tai kengännauhoja solmittaessa vastaan painavasta vatsaröllykästä. Muhkuroista takareisissä. Toisaalta ikinä en myös voisi kuvitella sanovani lapsilleni heidän mahdollisesti pömpöttävästä vatsasta tai muustakaan kehoon liittyvästä huomiosta, joka vaikuttaisi heidän minäkuvaan.

Olen sitä mieltä, että mieluummin annan lapsille mallin terveellisesti syövästä vanhemmasta, joka tykkää pitää itsestään myös huolta liikunnan avulla kuin sohvaperunavanhemmasta, jolla on toinen käsi sipsipussissa. Toki jälkimmäinen versiokin meidän sohvalla silloin tällöin näyttäytyy. Sopivassa suhteessa kaikkea. Pääasia, että on hyvä olla ja että on itse tyytyväinen omaan kroppaansa, eiks niin?Paras kohteliaisuus tuossa joulun aikaan oli sylissäni istuvalta pikkuiselta ”Äiti, sun syli on niin ihanan pehmeä”. Niinpä, eivät ne konvehdit ihan hukkaan menneet 😉 Puhutaanko teillä mahdollisista laihiksista ääneen vai ollaanko puhumatta?

Tällaisilla pohdinnoilla aloitettiin viikko. Voipi olla, että huomenna on taas jotain kevyempää tiedossa vapaapäivän kunniaksi. Nyt tilanne vaatii vielä pari kuppia kahvia, että silmät aukeaa 😉

MUKAVAA MAANANTAITA,

PS. kuvissa näkyvä myös lapsillekin maistuva smoothie saatiin aikaan tuoreesta ananaksesta, jäisistä banaaninpaloista, mantelijuomasta, maustamattomasta jugurtista ja hunajasta!

perjantai 02. tammikuun 2015

110% lasissa!

HEISSANSAA!

Onpas hassuja nämä työviikot tällä haavaa, kovin katkonaisia. En tosin valita, että nyt taas alkaa tuota pikaa viikonloppu 🙂 Näin vuodenvaihteessa riittää töissäkin vipinää ja aivonystyröille tekemistä. Hyvä, että tulee pari lepopäivää taas tähän saumaan. Hei, lupailin teille tuolla Instan puolella jakaa kokemuksia tuosta joululahjaksi saamastani sykemittarista ja höpistä taas vähän liikuntajuttuja. Näin maallikon näkökulmasta. Liikuntahan on osa elämääni, siitä ei pääse mihinkään. Ilman kunnon hikitreeniä jopa minusta, lauhkeasta lampaasta äityy kiukkupussi. Mitä stressaavampi elämäntilanne, niin sitä enemmän sielu kaipaa liikunnan tuomaa endorfiiniä. Toki taukoja liikunnasta tulee (ah, ne niin ihanat kausiflunssat), mutta pääasiassa liikunta kuuluu jokaiseen päivääni. Edes jollain tavoin.

Olen koukussa liikuntaharrastusta mittaaviin laitteisiin. Viime ajat tuona laitteena on toiminut Runkeeper. Viikko sitten se syrjäytettiin sykemittarilla. Sykemittarin ihmeelliseen maailmaan tutustuin jo noin 15 vuotta sitten. Silloin opintotuella ostin ensimmäisen Polarin ihan karvalakkimallin. Ja tuolla olen pärjännyt hyvin. Kello-osasta on katkennut hihna ja tuo sykevyö on rispaantunut ja vähän liian joustava (ei mittaa sykettä, kun ei pysy tiukalla). Tässä välissä meni noin neljä vuotta, etten juurikaan sykkeitä seuraillut. Juoksin menemään vain pitkin metsiä. Mies mulle itse asiassa ehdotti uutta sykemittaria jo viime kesänä ja nyt vihdosta viimein jouluna sellaisen sain. Mitään monen sadan vekottimia en omiin tarpeisiini kaipaa, joten pienen tutkimuksen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että Polar M400 on just oikeanlainen mittari mun käyttöön. Näin reilun viikon käyttökokemuksella voin todeta, että näin on! Ollakin, että tuo ranteeseen tuleva kello on aikas möhkälemäinen, niin siitä näkee aika paljon informaatiota. Kellon lisäksi ”päänäyttöruudulla” on palkki, joka näyttää päivittäisen aktiivisuustason. Näin liki 8 tunnin töissä istumisen tulos on 5%. Ei hyvä 😀 Latasin tietokoneelle (ja kännykkään) Polar Flow-ohjelman ja täytin sinne perustiedot. Sen jälkeen synkronoin sykemittarini sekä tietokoneeseen että puhelimeeni. Alkuun tuntui, että 100% tuli liian helposti täyteen. Vaikeutin hieman tuon kerryttämistä ja muutin profiiliini tuon ”enimmäkseen istualtaan” työnkuvan ”enimmäkseen seisaallaan”. Tämähän ei pidä paikkaansa, mutta halusin kokeilla, miten paljon enemmän täytyy liikkua. Ja meinasi tulla ahdistus. Vaihdoin tuon asetuksen takaisin istumatyöhön ja nyt homma on taas terveellä pohjalla. Tässä saavutukseni tähän asti:

Kello-osaa en ole pitänyt kaikkina päivinä koko ajan kädessä, lähinnä vain treenatessa. Tuo 30.12. 51% aktiviiteettiä tuli kaupungilla shoppaillessa. Aluksi mulla oli tavoite saada joka päivä tuo prosenttiosuus sinne sataan. Kunnes hieman höllensin tavoitettani. Josko tuon viikko-osuuden saisi sinne 100% paremmalle puolelle eikä tuijottelisi sen kummemmin päivittäisiä prosenttiosuuksia. Miehen kanssa käveltiin tuossa 25. ja 26.12. pari kävelylenkkiä/päivä. Rauhalliseen tahtiin. Nuo painonnostajaukkelit taulukossa on mun Kayla Itsines treenejä 😀 Paitsi tuo maanantai 29.12, jolloin tein ihan pikaisen kuntopiirin. Nuo aktiviteetit saa klikkailtua auki saadakseen lisäinformaatiota aktiviteetista. Alla ensimmäisenä yksi Kaylan treeni ja toisessa sekä kolmannessa kuvassa erään sisäpyöräilyn faktaa. Neljännessä kuvassa taas Pispalan ja Pyynikin ylämäkitreeniä sauvakävellen:

Kaylan treenejä tehdessähän ei kyllä suositella sen kummempia lisätreenejä ainakaan noille itse harjoituspäiville. Mutta mulla kävely/pyöräily on ollut ohjelmistossa välillä myös circuit-päivinä. Enkä nyt ainakaan tässä vaiheessa (viikolla 5) ole kokenut, että kroppa olisi ylirasittunut. Sykealueella 3 on tullut tehtyä eniten treeniä. Jotenkin musta tuntuu, että pitäisi tehdä vielä enemmän tuolla sykealueella 2 eli perusharjoitussykkeellä. Täältä muuten löytyy taulukko, jossa on selitetty nuo sykealueet.

Toivottavasti tästä oli teille vinkkiä, mikäli sykemittarin hankkimista pähkäilette. Kysykää ihmeessä, jos heräsi kysyttävää! Yllättävän hyvin lähti käyntiin joulun jälkeinen liikuntainnostus. Syytän osaltani tuota sykemittaria 🙂 Viikonloppuna taidan pitää tuota sykemittarikelloa ranteessa 24/7 niin saa vielä kokonaisvaltaisempia tuloksia. Aiemmin käyttämäni Runkeeper nyt jäi, mutta koen Polarin olevan vielä monipuolisempi varsinkin lajivalikoimansa suhteen. Viikonlopun pitkänlaista perussykkeellä tehtävää sauvakävelylenkkiä odotellessa!

Onko teillä käytössä joku seurantaväline treeneissä?

PERJANTAITERKUIN,

PS. katoitteko muuten eilen Rouva Ministeriä? Osui ja upposi! En malta odottaa ensi torstaihin 🙂

PPS. kiitos kaunis ihanat kommenteistanne downshiftaamiseen ja hyvään oloon! Palaan niihin illalla kotisohvalta.

torstai 01. tammikuun 2015

Downshiftausta ja hyvää oloa

MOIKKAMOI

ja Ihanaa alkanutta vuotta rakkaat lukijat ♥ Kuudes blogivuosi pärähtää käyntiin milläs muullakaan kuin tavoitteilla tulevalle vuodelle. Yleensä mulla ei ole tapana tehdä uudenvuodenlupauksia, mutta viime vuonna tein sellaiset ekaa kertaa. Viime vuoden vaihteessa lupasin pitää itsestäni parempaa huolta ja olla enemmän läsnä. Ruuhkavuodet kun vaikuttavat molempiin; kiireessä ei (muka) ehdi syödä terveellisesti, nukkua tarpeeksi tai liikkua järkevästi. Lasten kyselyihin tulee kiireessä vastattua ”ihan kohta, odota hetki”. Keskustelukumppanin kanssa keskustellessaan huomaa ajattelevansa jotain muuta. Ehkä niitä tekemättömiä juttuja, kiire tehdä asioita saa helposti mielen jonnekin muualle kuin siihen itse keskustelutilanteeseen. Onnistuin mielestäni hyvin noissa tavoitteissani vuonna 2014. Liikunta, lepo ja ravinto oli suht’ koht balanssissa. Syksyllä tapahtui jotain, minkä takia pari kolme kiloa hiipi takavasemmalta. Liikunta ei ollut ehkä mukana arjessa niin paljon kuin olisi toivonut. Marraskuussa otin sen suhteen niskasta kiinni. Ei sillä että muutama kilo maailmaa kaataa, mutta kroppa kertoi muutenkin, että elämäntavat eivät olleet ihan kunnossa.

Läsnäololla ja terveellisillä elintavoilla jatketaan myös vuonna 2015, mutta sen lisäksi ajattelin ottaa muutaman konkreettisen tavoitteen. Tipaton tammikuu. Alkoholin kanssa mulla ei ole ikinä ollut ongelmaa. Pari lasia viiniä viikkoon ruoan kanssa ei ole liikaa. Mutta silti päätin kokeilla, miltä tuntuu tipaton tammikuu. Niin monet siitä höpöttää ja hypettää, joten katsotaan mikä se juttu siinä oikein on 🙂 Suunnitelmallinen liikunta. Kiitos joulupukin, niin tuo uusi sykemittari on tuonut liikuntaan nyt viikon verran sitä suunnitelmallisuutta. Järkeistänyt sitä. Huomaan, että mä olen vetänyt juoksulenkkejäkin ihan liian kovalla sykkeellä. Kiireessä, tiedättekös. Huomenna enemmän juttua tuosta sykemittarista ja suunnitelmallisesta liikkumisesta. Sykemittari mulla on ollut kyllä jo viimeiset 15 vuotta aina silloin tällöin käytössä, mutta nyt oikeastaan vasta hiffasin sen jujun siinä.

Materia ei tuo onnea. Tämä kohta on ehkä se, joka mulle on tärkein näistä tavoitteista. Pari kolme ihistyskohtausta vuoden sisään maailman materialistisuudesta sai mut päättämään ostolakosta. Kokeillaan eka tammi-helmikuu. Ei uusia sisustustavaroita, ei uusia vaatteita itselle. Tuikkukippoja ja tyynyjä tursuilee vaatehuoneiden hyllyiltä. Isompi asuntokin on siintänyt haaveissa. Tarvitaan lisää tilaa. Mille? No just niille tavaroille, joita joka paikka tursuaa. Tarvinko mä niitä tavaroita? Tulenko mä toimeen ilman niitä? Kyllähän me kaikki tiedetään se, että shoppailu tuo hyvääoloa. Mutta tänä vuonna ajattelin korvata sen shoppailun tuoman hyvänolon jollain muulla. Esimerkiksi sillä hyvällä ololla, joka on saatu aikaan tavaroiden kierrättämisestä ja karsimisesta. Hyvää oloa siitä, että ne kolmetoista liki toistensa kanssa identtistä mustaa villapaitaa tulee käyttöön vaatehuoneen rekiltä. Onnistumisen tunne siitä, että pyrkii ottamaan tuon vaatehuoneen kaikki vaatteet käyttöön. Ne, joita en käytä, vien Uffille. Joten ei, me ei tarvita uutta isompaa asuntoa. Me tarvitaan järki käteen tämän hamstraamisen kanssa. Ja itse asiassa, just aamulla miehelle sanoin, että mä olisin vallan onnellinen pienemmässäkin asunnossa. Mökillä sen huomaa, että perhe on tiiviimpi, kun ollaan pienessä tilassa. Ehkä siis alan metsästämään sitä pientä lautalattiaista hirsitaloa tuolta rinteen kupeesta. Pyhäjärvinäköaloin 🙂

Sokerilakko. Sokeroimaton mantelimaito on saanut mut koukkuun. Samalla tavalla kuin se konvehtirasia joulun aikaan. Lisätty sokeri saa jäädä ainakin tammi-helmikuuksi. Sokerin voin tarvittaessa korvata hunajalla. Hän, ken ei ole kokeillut terveellistä ruokavaliota ei voi tietää, mistä höpötän. Yleensä olen näitä ehdottomia kieltojuttuja vastaan, mutta mä huomaan, että sokeri saa mut voimaan huonosti. Toki sokereitakin on erilaisia. Esimerkiksi maitotuotteita en aio jättää pois vain niiden sisältämän maitosokerin takia. Jos nyt ylipäätään aluksi jättäisin karkit pois, niin ollaan jo puolivälissä 😀 Ja juhlissa/kylässä en ajatellut heittäytyä hankalaksi – siellä saa nauttia kohtuudella kaikkea. Katsotaan, miten homma etenee siitä!

Mä olen vähän sellainen kaikki tai ei mitään – ihminen tietyissä jutuissa. Saatan olla liian ankara itselleni ja se ei kyllä ole välttämättä hyväksikään. Kurinalainen elämä vuoden ekat pari kuukautta ja jos sitten tuntuu pahalta, niin vaihdetaan kurssia. Eihän sitä voi tietää, jos ei kokeile 🙂

Onko teillä tavoitteita vuodelle 2015?

ONNELLISTA ALKANUTTA VUOTTA TOIVOTELLEN,

PS. niin ja kuvien kautta mun piti muistuttaa, että kyllä se aurinko näin tammikuullakin paistaa. Monelle kuvat voivat olla tuttuja viime tammikuun postauksestani. Just siitä, kun sisustusbloggaaja Maria päätti leikkiä hieman luontokuvaajaa 🙂 Omien osaamisalueiden ulkopuolelle ja muutenkin mukavuusalueelta poistuminen kuuluu myös vuoden 2015 bucket listalleni!

tiistai 30. joulukuun 2014

Those were the days my friend ♥

ILTAA IHANAT!

Ystävät – elämän rikkaus. Vai mitä mieltä olette? Mulla on ystäväkunta muuttunut tässä viimeisen reilun 10 vuoden aikana. Omistan ihan ihanan liudan kavereita, mutta sellaisia tosiystävyyksiä on vähän. Ovat jääneet ruuhkavuosien jalkoihin. Harmillisesti. Toisaalta tunnen, että kun elän elämääni päivittäin tuon parhaan ystäväni kanssa, niin en ole tarvinnut ympärilleni ystäviä. Onko teillä näin aikuisiällä paljon ystäviä? Päätin tosin tuossa juuri, että täytyisi ottaa itseään niskasta kiinni ystävyyksien ylläpitämisessä. Taidan olla välillä vähän huono ystävä, sillä helposti unohdan vastata sähköposteihin tai viesteihin. Siinä uudelle vuodelle tavoitetta.

Tänään vietin koko ainutlaatuisen ja ihanan päivän opiskeluaikaisen ystäväni kanssa. Ihmisen kanssa, jonka kanssa jaettiin ne opiskelijaelämän ilot ja surut. Juhlittiin välillä keskiviikosta lauantaihin ja lintsattiin iltaluennoilta. Silmät ristissä tentittiin maanantaiaamuna yliopistolla yleisenä tenttipäivänä. Ystävän, jota opiskelut ja elämä ovat kuljettaneet ulkomaille, mutta joka on nyt Suomessa. Ja oli sijainti mikä tahansa, niin ollaan pidetty yhteyttä. Säännöllisen epäsäännöllisesti. Jutun jatkuen aina siitä mihin edelliskerralla jäi.

”Once upon a time there was a tavern
Where we used to raise a glass or two
Remember how we laughed away the hours
Think of all the great things we would do”

”Those were the days my friend
We thought they’d never end
We’d sing and dance forever and a day
We’d live the life we choose
We’d fight and never lose
For we were young and sure to have our way”

Vuosien varrella ollaan treffattu niin Helsingissä, Madridissa kuin täällä mun kotikaupungissakin. Meidän yhteisessä opiskelukaupungissa. Tänään vaelleltiin pitkin katuja ja tuumattiin, että paljon on tapahtunut reilussa 10 vuodessa. Kaupungille ja meille. Enää ei hilluta haalarit päällä baareissa vaan perhe-elämä on vienyt molemmat mukanaan. Hieman haikailtiin nuoruusvuosien peräänkin…

”Then the busy years went rushing by us
We lost our starry notions on the way
If by chance I’d see you in the tavern
We’d smile at one another and we’d say”

…mutta loppujen lopuksi ollaan niin samperin tyytyväisiä tähän nykyiseen elämään. Hassua huomata, että me ei muuten olla vanhennuttu yhtään. Ainakaan henkisesti 😀 Jutut on samoja kuin silloinkin, intressitkin ovat kokolailla pysyneet samana. Ja mikä ihmeellisintä, niin edelleen kierrettiin ne samat Stockan ja Sokoksen kemppariosastot kuin aiemminkin shoppaillessa. Suosikkimerkit eivät ole vaihtuneet senkään suhteen. Ainut, mikä tänään huomattiin jälleen muuttuneen on tuo Tampereen Stockmann, jossa vieläkin olen ihan hukassa 🙂

”Those were the days my friend
We thought they’d never end
We’d sing and dance forever and a day
We’d live the life we choose
We’d fight and never lose
Those were the days, oh yes those were the days”

Vieraspaikkakuntalaisen kanssa tätä kotikaupunkia tuli taas katsottua ihan ulkopuolisin silmin. On se vaan kaunis, ainakin mun mielestä. Niin hyvä paikka elää ja asua. Nääs ♥

TIISTAI-ILTATERKKUSIN,

PS. kiitos kaunis kommenteistanne tuohon aamupostaukseen, palaan niihin myöhemmin tänään. Nyt täällä on pari pikkuista ystävää vailla äidin syliä 🙂

PPS. tamperelaisille lounasvinkkinä Salud. En olekaan koskaan lounastanut tuolla vaan käynyt illallisella. Namskis. Jälkkärikahvit sitten Mokkamestareilla Verkatehtaankadulla. Uusi tuttavuus oli mulle tämä kahvila, mutta kannatti poiketa sisään!