Tuolla tien toisella puolella, mummulassa, on kirjastohuone, jonka yhtä seinää kiertää lattiasta kattoon kirjahylly. Veikkaisin, että sieltä löytyy noin 300 kirjaa. Pääosin sota- ja historiakirjoja, mutta myös hömppää. Iskällä oli ihan harvinaislaatuinen yleistieto. Ihmettelin aina, että mistä tuo voi tulla. Trivialia ei kannattanut lähteä hänen kanssaan pelaamaan ja jos halusi tarkistaa jonkun vuosiluvun tms. niin kannatti kipaista naapuriin. Yleistietonsa ansiosta pystyi juttelemaan ihan kaikkien ihmisten kanssa. Aina löytyi joku yhteinen intressi ja vaikkei intressiä hänen puoleltaan ollutkaan, niin ainakin pystyi aihealueesta puhumaan. Näin jälkikäteen olen tajunnut, että tuo kattava yleistieto on peräisin osaltaan kirjoista ja lehdistä (ei pelkästään Maaseudun tulevaisuus -lehtestä, vaikka sitä aina lukikin ;). Harvinaislaatuisen tuosta mummulan kirjastosta tekee sen, että vaari oli lukenut kaikki kirjat, joita tuolla hyllyissä on. Muistan, että iskä on lukenut aina. Kiireenkin keskellä. Tai ehkä juurikin sen takia; rentoutuakseen.
Arki on ainakin täällä päässä rysähtänyt joulun pyhien jälkeen päälle oikein toden teolla. Tuntuu, että sitä kelaa niitä työjuttuja 24/7. Sehän ei tavallaan mitään uutta ole, mutta nyt olen herännyt siihen, että sitä vois miettiä jotain muutakin 🙂 Sitä on alkanut enenevässä määrin tarvitsemaan niitä pakopaikkojan arjen keskelle. Tilanteita, jossa saa nollata aivot. Tekemistä, jossa uppoutuu ajatuksen tasolla niin täydellisesti siihen tekemiseen, että osaa ihan sulkea silmänsä jopa vastakkaisella sohvalla lojuvalta pyykkivuorelta. Ruoanlaitto ja juokseminen ovat saaneet taas vahvasti otettavan kilpailijan arjen pakopaikkana. Lukeminen. Ei taida olla yllätys, mistä olen sen harrastuksen perinyt. En silti väitä, että yleistietoni olisi lainkaan sillä tasolla kuin iskällä. Tähän asti kun mun lukemisharrastukseni on käsittänyt Danielle Steelen romskut ja Sophien Kinsellan chick-litit. Kai niistäkin jotain on oppinut 😉 Mutta teidän suosituksestanne mulla on myös Khaleid Hosseinit odottamassa yöpöydällä. Leijapoika eteni jo liki puoliväliin, kunnes aloitin tuon kuvissa näkyvän kirjan lauantaina. Iso kirjasuositus tuosta Carlos Ruiz Zafonista! Kannatti valita kirja kannen perusteella 😀 Aluksi mietin, että onpas outo kirja. Mutta lopussa kaikki asiat selkeni. Tänä aamuna on silmät vähän tomaatilla, sillä en malttanut olla lukematta sitä loppuun yön pikkutunteina. Illalla pitää käydä kirjastossa hakemassa lisää ko.kirjailijan kirjoja. Jossain vaiheessa pitää kyllä lukea loppuun se Leijapoikakin ja ne pari muuta yöpöydällä odottavaa kirjaa. Lisää kirjasuosituksia otan mielelläni vastaan, kiitos 🙂
Ihanaa, toivottavasti tekin löydätte niitä pakopaikkoja arjen keskelle. Vaikka arki ihanaa onkin, niin kukaan meistä ei ole niin yli-ihminen, että ihan joka hetkestä nauttisi 🙂 Nyt töihin ja iltapäivällä ajattelinkin linnoittautua keittiöön. Sitä ennen pähkinät likoamaan. Löysin taas niin järjettömän hyvältä kuulostavan raakakakkureseptin, että pakko kokeilla!
IHANAA KESKIVIIKKOA &
TSEMPPIÄ ARJEN KESKELLE,























