HEIPSANSAA!

Mun elämä  taitaa olla on pienoisessa kriisissä. Kriisissä, jonka olen itse aiheuttanut. Ikinä ennen en ole kokenut vastaavaa. Olen allekirjoittanut täysin sanonnan ”age is just numbers”. En allekirjoita enää. Tänä vuonna tulee täysiä kymmeniä täyteen. Tasan 195 päivän päästä. Viimeksi kun näin tapahtui (täydet kymmenet paukkui) en kokenut minkäänmoista ahdistusta. Ehkä sen takia, että juuri syntynyt vauva sai aikaan maailmanmenon katselemista vaaleanpunaisten lasien läpi. Oikeastaan tämä ”kriisi” nosti päätään jo pari vuotta sitten. Se oli ok olla vielä 36-vuotias ja tavallaan 37-vuotiaskin oli nuori. Mutta 38- ja nyt 39-vuotias – auttamattomia ikäloppuja. Aiemmin ajattelin, että tämän päivän nelikymppiset on uusia kolmekymppisiä. En ajattele enää 😀

Hassua, sillä tavallaan sitä elää elämänsä parasta aikaa monessa suhteessa. Lapset ei enää valvota öisin ja aikaa omillekin harrastuksille on löytynyt. On kiva työpaikka, jossa käyn mieluusti. Avioliitossakin on ne pahimmat särmät hiottu ja elämä on vallan leppoisaa. Fyysinen kunto on parempi kuin ikinä ja elämänasenne kohdillaan. Ei stressaa enää pienistä ja on tullut itsevarmemmaksi. Enää ei mieti, että mitä muut ajattelee. Verrattuna parikymppiseen minääni, niin onhan tämä elämä ihan piirun verran seesteisempää ja en vaihtaisi päivääkään pois. Jokaisesta hetkestä on tullut nautittua ja jokainen hetki on kasvattanut mua ihmisenä. Joten mikä tässä vanhenemisessa sitten oikein mättää? 🙂 Tekisi mieli sanoa, että lapset ne senkus kasvaa ja itse ei vanhene pätkääkään…

No lähdetäänkö siitä, että yhtenä päivänä peilistä näkyi kolme (3) harmaata hiusta. Nypin ne pois ja nyt ne kasvaa törröttää sentin sänkenä 😉 Aiemmin pystyi syömään vaikka kuinka paljon roskaruokaa ja herkkuja. Nyt edellisen päivän suolapitoiset ruoat näkyy saman tien silmien alla ja sormien turvotuksena. Mulla ei ole ikinä kuuna päivänä aiemmin ollut silmäpusseja. Ennen tätä 39 ikävuotta. Aiemmin sen vatsapöhön sai pois parin juoksulenkin avulla. Nyt ei tunnu auttavaan minkään sortin vatsalihasliikkeet ja terveyskuurit. Uskallapas vain olla epäergonomisesti tietokoneen äärellä pari tuntia ja tunnet sen niskoissasi seuraavana päivänä. Yömyöhään kestävät leffat jäävät poikkeuksetta katsomatta, sillä mulla ei tätä nykyä pysy silmät auki iltakympin jälkeen. Aamulla jos saisi luvan kanssa nukkua, niin alan katselemaan herätyskelloa jo kuuden jälkeen. Uni ei riitä.

Jep, vanhuus ei tule yksin. Onneksi kuitenkin nämä ”haittapuolet” eivät tämän vakavampia ole. Pinnallisia pääosin. Kiitollinen olen terveydestä ja omasta perheestä. Harmaat hiukset voi aina nyppiä pois (kohta mulla ei ole hiuksia :D) tai värjätä ja suolaista ruokaa voi välttää. Kuka siitä pienestä vatsapöhöstä välittää? Ei tarvitse olla enää six packiä näkyvillä. Riittää, että korsetti on tuolla jossain kuosissa, ettei ryhti mene lyttyyn. Mutta ihmeellistä kyllä, että vielä tässä vaiheessa elämää sitä miettii, että mitähän sitä isona tekisi. Mä olen nyt iso ja elämä on hyvin vahvasti sidottu tuohon perheyritykseen. Mutta mitäs jos repäisisi ja tekisiki jotain ihan muuta? Ulkomaanhaaveet ovat kolkutelleet olkaan pian parikymmentä vuotta ja kieltämättä sitä alkaa miettimään, että ehtiikö tässä enää ulkomaille. Tai oikeastaan on alkanut vanhemmiten miettimään, että mikäs meillä täällä Suomessa ollessa 🙂

Ja hei, mä olen tehnyt havainnon, että siellä ruudun toisella puolella on muitakin, jotka ovat selvinneet neljänkympin rajapyykin toiselle puolelle. Miten te sen teitte kunnialla? 🙂 Onko siellä kohtalontovereita, kenellä vanheneminen ottaa päähän vai vanhenetteko ilomielin?

Nyt tämä nuori (ikäloppu) kapinallinen lähtee maitokauppaan, tulee kotiin ja ottaa uuden asenteen. Ihanaa, elämänkokemus karttuu minuutti minuutilta 😀 Huh, palataan illemmalla kommentiboksin puolella, kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseen ihanat!

TIISTAITERKKUSIN,