MOIKKAMOI!

Perjantai on saapunut 🙂 Hassua, miten sitä kangistuu tiettyihin kaavoihin; perjantaisin tulee aika usein tehtyä postaus näin ruokiksella. Toki jutun juuri on suurimmalta osalta jo pään sisällä, joten sen kuin suoltaa ulos näppiksen kautta. Tällä kertaa ei ole mikään kevyt aihe perjantaihin, mutta pakko saada se ulos. Olen katsokaas taas vähän alkanut miettimään tätä suurta vastuuta nimeltä äitiys. Tai vanhemmuus. Ja sitä, että kuinka himpuran vaikea tehtävä se oikeasti on. Sitä varten ei käydä mitään kouluja eikä päntätä tentteihin. Siihen ei ole tutkintoa. Siihen synnytään ihan yhdessä yössä, silmänräpäyksessä. Osaltaan se on kuin elämänpituinen TET-jakso. Työelämään tutustumista ja sitä kautta oppimista. Syvästi äidinvaistoihin luottamista.

”Äiti, älä ragee” -sanonta kuuluu meillä aika usein jommankumman lapsen suusta. Ei nyt päivittäin, mutta melkein. Eikä tämä tarkoita sitä, että huutaisin pää punaisena ja lapset siihen kommentoisivat. Vaan kehottavat olemaan rageematta ihan kun muistutan ystävällisesti tietyistä jutuista. Nyt olenkin alkanut miettimään, että onkohan meillä vähän liian tiukassa nämä tietyt lastenkasvatukseen liittyvät mielipiteet…olen pitänyt itseäni ns. leppoisana äitinä, mutta tarkemmin ajateltuna, en taida ihan sitä ollakaan 😀 Mutta toisaalta, onko se huono asia, että pidetään kuria? Mediassahan on viime aikoina ollut paljon vastakkainasettelua vapaa vs. kurinalainen kasvatus. Omat vanhempani pitivät kiinni tietyistä säännöistä ja kuri oli tiukka. Enkä ole kyllä yhtään kärsinyt tuosta kurista vaan päinvastoin; ylpeänä ottanut kiitoksen vastaan hyvistä käytöstavoista ja ollut onnellinen, että osaan käyttäytyä ruokapöydässä 😉 On tiettyjä asioita, joidenka suhteen olen melko ehdoton:

Käytöstavat. En tiedä miksi, mutta näissä olen ehdoton. Aika hyvin olemme onnistuneetkin, lapsilta tulee ”kiitos” automaattisesti, jos on aihetta kiittämiseen. Tosin huomaan itse sanovani aina välillä ”mitä kuuluu sanoa?”, jos ei kiitosta kuulu 🙂 Katso silmiin, kun puhut. Siinä toinen, jota olemme koittaneet opettaa lapsille. Itseäni ei ärsytä mikään muu niin paljon kuin se, että jos vastapuolen katse harhailee jossain ihan muualla keskustelun aikana tai huomaa, että hän välttelee katsettani. Anteeksi. Se on ehkä sellainen kaunis sana, jonka eteen pitää tehdä vielä töitä. Lapsethan tappelevat keskenään, siitä ei pääse minnekään. Sen kun saisi opetettua, että riidan päätteeksi tulee pyytää anteeksi.

Ruokapöytätavat. Liittyy edelliseen kohtaan. Ei mussutusta suu auki. Ruoalla leikkiminen saa mut myös näkemään punaista. Kuten myös sanonta, ”yök, en syö”. En pakota syömään ruokaa, josta ei tykkää. Mutta kaikkea pitää maistaa. Ei voi vaatia, että on kaikkiruokainen. En itsekään ole. Tosin ainoa ruoka tähän asti, josta en ole pitänyt oli Budapestissa Karlan kanssa syömämme tapaslautasella esiintyvä ruskea mousse. En muista mitä se oli, mutta yksi haarukallinen riitti 🙂 iPadin käyttö on välillä ok iltapalalla/aamupalalla, mutta perheen yhteisillä ruokailuilla puhelimet ja tabletit loistavat poissaolollaan.

Hammaspesu. Aamuin illoin, eikä auta sanoa, että on niin väsynyt ettei jaksa. Välillä olen kantanut puolinukkuvan lapsen veskiin hammaspesulle. Tyly minä 😉 Meillä on vain yhdet hampaat, joten niistä pitää huolehtia. Lapsille on vielä suht’ turha selittää, mitä kaikkia haittavaikutuksia ja sairauksia huonosti hoidetuista hampaista voi tulla. Mutta olen yrittänyt selittää. Näyttää googlesta kuvia reikäisistä hampaista. Itselläni on taipumus reikiin hampaissa ja muistan ne tuskaiset hammaslääkärikäynnit nuorempana. Miehellä taitaa olla yksi reikä hampaissa ja sekin aikuisiällä tullut.

Kotiintuloaika. Arki-iltoina tullaan kotiin viimeistään klo 19.30, jotta ehditään rauhoittumaan ja hoitelemaan iltahommelit pois alta ennen nukkumaanmenoa. Joskus tästä lipsutaan, mutta kyllä se vaikuttaa ihan hirmuisesti sitten taas nukkumaanmenoaikaan, jos kukutaan pidempään kavereilla/ulkona. Toki koulun diskot yms, synttärit ovat sitten asia erikseen. Silloin tämäkin äiti löysää nutturaansa 😉

Nukkumaanmenoaika. Tiedän, että kyllä jotkut luokkakaverit saavat valvoa viikolla pidempään kuin meidän lapset. Kuulen siitä ainakin kerran viikkoon. Mutta tästä en anna periksi. Meillä mennään viikolla nukkumaan 20.30-21.00 ja that’s it. Oikeastaan tuo ysikin on meidän lapsille liian myöhään. Kostautuu seuraavana aamuna ihan pomminvarmasti. Tuntuu, että esikoisella ei ihan aina ole uniaika vielä noin aikaisin (silloin saa valvoa vielä hetken), mutta pienempihän nukahtaa usein jo heti kahdeksan jälkeen. Viikonloppuna meillä ei ole nukkumaanmenoaikoja, mutta silti lapset nukahtavat ennen kymmentä.

Pipo- ja käsinepakko. Syksystä kevääseen 🙂 Niin tylsää kuin se onkin näillä keleillä pitää pipoa, niin tämäkin on asia, josta olen ehdoton. Siellä on oikeasti kylmä ja tuuli käy korviin. ”Mut mun yläponnari ei mahdu pipoon.” Se on voivoi, sitten otetaan yläponnari pois. Muistan itse lapsena kapinoineeni pipoa vastaan ja näköjään ei ole kauas omena puusta pudonnut 😀

Koulutyöt. Läksyt ja kokeisiin luvut. Tämä juontaa kyllä juurensa myös tuolta lapsuudestani. Läksyt tehtiin heti koulun jälkeen ja sama tapa on omienkin lapsien kanssa käytössä. Läksyt tarkistetaan ja kokeisiin luetaan osaltaan myös yhdessä. Haluan olla kartalla, mitä koulussa käydään milloinkin läpi ja mitä opetellaan. Toki jossain vaiheessa varmasti jää tuo kokeisiin yhdessä treenaaminen pois, mutta niin kauan kuin lapset siihen mukisematta suostuvat, niin meillä vanhemmat osallistuu ja auttaa koulutöissä.

Listaan olisi vielä voinut lisätä puhtaat vaatteet. Tässä olin aiemmin ehdottomampi; joka päivä kouluun/päikkyyn tuli valittua uudet, puhtaat vaatteet. Nyt ihan pieni tahra ei haittaa, mutta jos rinnuksilla on koko ruokalista, niin kyllä vaadin vaihtamaan paidan ennen ovesta ulos astumista. Voi kamala, nyt saan kyllä itseni kuulostamaan ihan tiukkapipoiselta 😀 Toki näistä lipsutaan tarpeen tullen ja ehdottomista muodostuu ei niin ehdottomia. Onko siellä muita tiukkapipoja? Toki on paljon asioita, joissa meillä on löysempi kuri kuin esim. lasten ystävillä. Esimerkkinä yhteinen iltaruokailu. Tähän pyritään, mutta aikataulutusongelmien takia tämä toteutuu ehkä parina kolmena iltana viikossa. Viikonloppuisin kyllä melkein aina.

Oli miten oli, mielestäni on hyvä, että lapset oppivat jo kotona sen, että on tiettyjä sääntöjä, joita kuuluu noudattaa. Ei voi elää ihan pellossa ja mennä oman päänsä mukaan itsekkäästi. Myös muut ihmiset pitää ottaa huomioon. Uskon sanontaan, että rajat ovat rakkautta ♥

IHANAA PERJANTAITA!

PS. illalla perinteinen myyssipostaus, tosin se voi mennä vähän myöhäiselle, mutta eipä tuo varmaan haittaa 🙂

HELLUREISSAN,

siitä viimeisestä (ja ainoasta) päivä kanssani –postauksesta on jo tuhottoman kauan aikaa, joten tänään kokosin teille sellaisin. Päivä kanssani poikkeaa normipäivästä, sillä vietin kotiäitipäivää. Kullankallista aikaa sekä lapsille että allekirjoittaneelle. Muistin, kuinka kiire kotiäideillä onkaan. Näinkin isojen lasten kotiäidillä. Saatikka sitten silloin, kun kotona on pikkuisempia lapsia. Myös sen, että sitähän pitää olla sata rautaa tulessa samaan aikaan, jos meinaa saada pyykit pestyä, kuivattua ja viikattua, pidettyä kodin siistinä, laittaa siinä sivussa ruokaa, huolehtiä itsensä jotenkuten kauppakelpoiseksi, käydä kaupassa, hakea lapset, leikkiä, pelata ja ottaa työn raskaan uurtaja iloisin mielin vastaan kotiovella 😉 Näin meillä tänään…

06.50 Herätyskello soi tuntia myöhemmin kuin normi työpäivänä. Olipas ihana tunne nukkua tunti pidempään! Keittiöön, kahvinkeitin päälle, hammaspesu ja sitten lapsille aamupalaa. Aamupalan teon jälkeen herättelemään lapsukaiset. Molemmat ovat aaaivan sikeässä unessa ja unihiekkoja pyyhitään silmistä pitkään. Aamupalalla tulee mieleeni, että unohdettiin eilen katsoa tämän päiväiset vaatteet. Big mistake. A huge one. Siitähän soppa saadaan, kun ei ole mitään päälle pantavaa. Kaikki farkut on pesukasassa. Lie sitten missä, mutta virallisessa pesukasassa niitä ei näy 😀 Juon toisen kupin kahvia ja ensi hätään nautin luonnonjugurttia mustikoilla ja cashew-pähkinöillä. Osaisikohan sitä meditoita itsensä niin, ettei kuulisi mitä ympärillä tapahtuu ? 😉

08.00 Huh, mies kurvaa pihasta lapset mukanaan kohti koulua ja työpaikkaa. Autuaallinen rauha. Puen sykevyön ja lenkkivaatteet päälle. Aamulle suunnittelemani juoksulenkki vaihtuu sauvakävelylenkkiin, sillä jalat ovat niin turrat eilisestä juoksulenkistä. 45 minuuttia keskisykkeellä 139. Pari soitettua työpuhelua (huohottaen ;). Ihana aurinkoinen pakkasaamu tekee kutaa! Silmäilen lenkin ohella pajupuskia ”sillä silmällä”. Iltapäivästä pitää mennä lasten kanssa keräämään pajunoksia virpomissunnuntaita varten.

09.00 45 minuutin sauvakävelylenkin jälkeen teen reippaanpuoleisen kahvakuulatreenin. 15 minuuttia kasikiloisella sai sykkeen nousemaan ja kädet tärräämään. Suihku, hiustenkuivaus, meikkaus ja pyykkikone pyörimään. Päälle vetäisen sen ”vähän nolon kotiasun” 🙂 Huomaan, että aika paljon aikaa menee aamuisin kodin järjestelyyn. Tavaroiden vientiin oikeille paikoille (miksei tätä tehdä heti, kun ko.tavaraa ei tarvita), tyynyjen oikomiseen, lattioiden lakaisuun, vaatteiden keräämiseen lattialta yms. Pyykkikoneen hurina täyttää kodin.

10.00 Miten voi olla jo näin karsea nälkä, justhan mä vasta söin aamupalaa? No, pieni määrä luonnonjugurttia lisukkeineen ei ollut runsaasti, joten paahdan kaksi ruisleipää ja keitän tuoretta kahvia. Muistan, että mulla jäi toissapäivänä postiluukusta tipahtanut Fit-lehti lukematta. Joten luen sitä samalla kuin syön ja bongaan tutut kasvot 🙂 Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota siihen, etten pläräisi puhelinta syödessä. Rauhoittuisi syömään ja lukemaan. Tai jopa ihan vain syömään. Helpommin sanottu kuin tehty!

10.30-12.00 Tietokone auki ja työjuttuja. Pariin sähköpostiin vastaamista sekä ihanan blogikollegan auttamista. Samassa veneessä ollaan; Macin käyttöjärjestelmä tuntuu hieman vaikealta verrattuna Windowsiin. Lataan koneelle Photoscapen, jotta pystyn auttamaan Satua paremmin. Ja saadaanhan me selville, miten ne kuvat menee sinne Photoscapeen 😀 Pikkuhiljaa tämä ompun sielunmaisema alkaa selkenemään ja itse asiassa olen jo näin muutaman päivän käyttökokemuksella huomannut, että tämä käyttis on jotenkin simppelimpi. Kone toimii kuin junan vessa. Ainakin siihen vanhaan koneeseeni verrattuna.Vastailen eilisen postauksen kommentteihin ja pariin lukijalta tulleeseen sähköpostiin. Alan käsittelemään kuvia ja kirjoittamaan tähän postaukseen aamun tapahtumia. Ihastelen uusia käyntikorttejani ja päätän vaihtaa tuon atmarias@indiedays.com sähköpostin blogin sivupalkkiin. Mutta sitä ennen pähkäilen, että mikäköhän tuo salasanani ko.tiliin on. Kysyvä ei eksy, pitää kysyä tietävämmiltä iltapäivästä. Mies soittaa reissun päältä ja tajuan, että se puhelin soi tässä tietokoneessa. Siis mitähäh, tällä pystyy puhumaan puheluitakin 😉 Videosellaisetkin toimii. Aivan mahtavaa 😀

12.12 Annan periksi ja lähden hakemaan pikkusta ekaluokkalaista koulusta. Eihän tuo koulumatka nyt pitkä ole, mutta kerrankos sitä vaan kotiäitipäivää vietetään. Tullaan kaupan kautta kotiin ja laitetaan lättytaikina tekeytymään. Tänään välipalakin on astetta herkullisempi 🙂 Pienempi tekee läksyt ja tarvitsee hieman apua. Niin hellyyttävää. Itse teen parit työmailit ja selaan pitkästä aikaa facebook-feedini. Huomaan, että se on se, joka kiireessä kärsii. Ja hyvä niin, ei sitä tarvitse olla koko ajan ajan hermolla siitä, mitä kaverit ovat syöneet ja kenen lapsi on kipeä 😉 Muistan yhtäkkiä, että piti lisäämän illan kauppakassiin pari tuotetta, mutta tilaukseni olikin jo kerätty valmiiksi, eikä lisääminen onnistu. Pitääkin muistaa hakea ne kaupasta ennen tilattujen ruokien noutoa! Pikkuisemmalle välipalaa ja itse nautin lounaaksi eiliset kanasalaatin loput.

13.21 Eskoinen soittaa…ja jälleen sydän heltyy. Parin minuutin ajomatka koululle ja sitten kotiin esikoisen kanssa tekemään läksyt. Sillä aikaa, kun esikoinen viimeistelee läksyjään alan paistamaan lättyjä. Pikkuisille syöjille pikkuisia lättyjä. 80 lättyä, jos laskin oikein. Siitä riittää vielä iltapalaksikin. Lapset nauttivat lättynsä mansikkavaniljahillolla, itse laitan lättyjen päälle turkkilaista jugurttia ja vaahterasiirappia. Nam! Vaikka keltaiset kotikaupasta ostoskoriin päässeet kukat vähän piristävätkin, niin nyt tuntuu siltä, että keittiön siivoamisen sijaan pienet päikkärit tekisivät terää 🙂 Pakko juoda taas kahvia. Kahvin juontia pitäisi vähän rajoittaa…

14.30 Keittiö on putsplankko ja puetaan ulkovaatteet päälle. Hetken vielä mietin, että mistäköhän päin niitä pajuja menisimme metsästämään. Hyppäämme pyörän selkään ja lähdemme matkaan. Löytyyhän niitä pajuja, tosin vähän kitukasvuisia. Pajuja ei sovi tuoda sisälle, sillä esikoinen on niille allerginen. Tosin voishan sitä kokeilla, onko allergia vuoden aikana hellittänyt 🙂 Kotona päätämme istuttaa rairuohot tai ohraa tuo oikeastaan on. Toivotaan, että ehtii kasvamaan ajoissa. Jälleen ihmettelen, että mihin tämä päivä on mennyt. Mieskin on pian tulossa kotiin enkä ole ehtinyt tehdä juuri mitään.

16.00 Olen saanut päähäni leipoa mehevän keltaisen raakakakun. Etsin hieman netistä tietoa mitä tuohon voisi laittaa. Mango ja banaaneja löytyisi, mutta millä saisi kuohkeutta. Kuohukerma houkuttelee, mutta se sitten kakun terveellisyydestä 😉 Kerranhan sitä herkutellaan. Jos toisenkin. Taidan kuitenkin päättyä kookoskermaan ja -öljyyn. Kirjaan ainekset ylös, sillä muuten saatan unohtaa ne. Mutta nyt ei ole aikaa aloittaa leipomista, sillä iltaruoka-aika kolkuttelee oven takana. Tänä iltana valmistankin ruokaa vain kolmelle; tämä kotiäiti pääsee illaksi tuulettumaan ja syömään ystävänsä kera 🙂 Otettiin pajunkissat sisään vielä hetkeksi kasvamaan. Silläkin uhalla, että esikoinen on joinain vuosina niiskutellut noille. Siedätyshoitoa, sanotaan. Katsotaan. Jos tulee kovat allergiset oireet, niin sitten nuo joutavat ulos. 

17.17 Jaiks! Puoli tuntia aikaa ennen kuin kyyti saapuu. Kohentelen hieman kampausta, lisään ripsaria ja aurinkopuuteria. Menemme Valleryn kanssa ihan vain salaatti-illalliselle. Vaihtamaan kuulumisia ja juttelemaan näitä kotiäitien juttuja. Lisäksi pitää noutaa postista yksi paketti ja ruokakassit maitokaupasta. Voih, kun joka kaupassa olisi tuollainen keräilypalvelu. Käytän sitä melkein viikottain, niihin suurimpiin ostoksiin. Vähän alle neljä euroa ei ole mielestäni paha hinta siitä, että joku muu kerää mun puolesta viiden kassin edestä ruokaa. Huh, nyt tulee muuten kiire. Taidankin lopettaa tämän postauksen tähän täällä blogin puolella, ettei tule maratonpostausta. Jatketaan sitten Instagramissa kuvien kera, nähdään siellä 🙂

Sellainen päivä; mitäs tykkäsitte tällaisesta päivä kanssani postauksesta? Omasta mielestäni ihanan tavallinen päivä takana! Nyt on vielä ihana ilta edessä, mutta miten musta jotenkin tuntuu, että äiti on astetta väsyneempi tällaisen kotiäitipäivän jälkeen kuin työpäivän jälkeen? 😉

KESKIVIIKKOTERKUIN,