torstai 03. syyskuun 2020

Näetkö valon tunnelin päässä?

HEIPPAHEI IHANAT!

Pienen sairastelun jälkeen sitä arvostaa terveyttä. Niinhän sitä monet vakavasti sairastuneet sanovat, että sairastuminen toimi herätyksenä. Itselleni toimi ihan tuollainen parin päivän flunssakin herätyksenä. Enkä mä ihan vieläkään kunnossa ole, mutta niin rutkasti paljon parempi kuin eilen.

Mä olen huomannut, että positiivisesta asenteesta on hyötyä ei vain elämässä yleensä, vaan myös niinä haastavampina hetkinä. Sohvan pohjalla vietettyinä päivinä. Kyky nähdä positiivisuutta asioissa, joita elämän varrelle sattuu, on suunnaton lahja. Tiedän, että joku siellä ajattelee nyt, että mitä positiivista siinä muka voi olla, jos sairastuu kuoleman vakavasti. Tiedättekö, että asia on niin (näin sivusta seurattuna), että usein elämän loppumisen lähestyessä sitä osaa olla jopa kiitollisempi kuin aiemmin. Kaikki muu turha elämästä karsiutuu ja sitä jää jäljelle vain ne asiat, joita haluaa vielä saavuttaa ja tehdä. Materia menettää merkityksensä ja vain ihmiset ympärillä merkitsevät.

Mä olen selaillut yhtä erittäin mielenkiintoista kirjaa (näkyy kuvissa), josta muutama ajatus osui ja upposi. Varsinkin nyt flunssan kourissa ollessani. Jaan muutaman tutkimustuloksen kanssanne kohta, mutta ensin alustusta. IG:n puolella kerroinkin, että olen huomannut ihmisen valittamiskynnyksen nousseen sfääreihin korona-aikana. Ei vain testeistä tai niiden puutteista, tulosten tuloajoista sun muista vaan ihan ylipäätään elämästä. Eikö me himskatti soikoon löydetä tästä tilanteesta mitään hyvää? Osa ihmisistä ryvehtii ja märehtii päivästä toiseen. Koska korona.

Kyllä musta kuulkaa tuntuu, että ei meidän mummut tai papat ääneen valittanut sodan hetkellä siitä, kun elämä ”vähän” koulii.

Mitä hyötyä positiivisuudesta tällaisena hetkenä sitten oikein onkaan?

Cohen et al (2003) tekivät tutkimuksen, jossa 334 ihmisen positiivisia ja negatiivisia tunteita seurattiin kahden viikon ajan. Sitten heidät altistettiin flunssavirukselle ja eristettiin hotelliin viideksi päiväksi. Ne, keillä positiiviset tunteet olivat enemmän osana elämää ennen sairastumista, olivat enemmän resistenttejä virukselle ja sairastivat flunssan pienemmillä oireilla. He myös pysyivät positiivisena sairastaessaan, mikä lyhensi sairauden kestoa. Syy tähän voi olla muun muassa se, että positiiviset tunteet vaikuttavat parasympaattiseen hermostoon ja sitä kautta immuunisysteemiimme (Jencke 2010)

Jos puhutaan yleisesti terveydestä ja optimismista Roy et al (2010) totesi tutkimuksissaan, että pessimistit kokivat korkeampia verenpaineita ja tulehduslukemia kuin optimistit.

Diener et al (2008) taas tekivät mielenkiintoisen tutkimuksen nunnien keskuudessa. Nunnathan ovat ihanan leppoisia, eikö? Elävät ainakin sata vuotta 🙂 Kun nunnat kirjautuivat luostariin (vannoivat valan), he tekevät ns. ”entry statement” -asiakirjan, johon kirjaavat asioita elämästään ja tulevaisuuden suunnitelmistaan. 85-vuoteen ikään mennessä 79% nunnista, jotka olivat tuolloin käyttäneet positiivista sanastoa ja näkivät tulevaisuutensa positiivisena, olivat elossa. 93-vuotiaista 52% näistä ”cheerful” nunnista oli elossa, kun taas vastaavasti vähemmän cheerfuleista nunnista 18% oli elossa.

Tutkijat ovat todenneet, että positiivisuus ja onnellisuus lisäävät jopa 10 vuotta ihmisen elämään. Se on myös ratkaisevaa, miten asioista puhuu. Mihin keskittyy, niin sitä saa. Positiiviset ilmaukset ovat olleet näissä tutkimuksissa avainasemassa. Positiivinen tarinankerronta.

Eli hei, ei vaikka se jonkun mielestä voi tuntua vähän teennäiseltä toistella sanaa ”Ihanaa”, niin ei välitetä 😀 Silloin kun se tulee aidosti sydämestä, on se paras lääke ihan mihin tahansa ♥ Joten juu, elämme ehkä vaikeita aikoja, mutta ei anneta sen lannistaa. Näistäkin ajoista opimme ihan varmasti jotain. Nyt olisi mun mielestä tärkeää nähdä tilanteen toiselle puolelle. Mitä siellä näkyy? Millaista sun elämäsi on, kun korona on ohi? Millaiseksi muovaat oman elämäsi, jos tämä poikkeusaika onkin uusi normaali? 

Elämä jatkuu kaikesta huolimatta

TORSTAI-ILTATERKUIN,

 


tiistai 01. syyskuun 2020

Kuulehan nyt syyskuu

Sä tiedät, että mä rakastan sua, eiks vaan? No miksi ihmeessä sä järjestit sellaisen ei niin mukavan yllätyksen (johon liittyy nenänielusta tikulla näytteen ronkkimista). Senkin mä vielä kestin (oikeesti ei tuntunut missään), mutta sitä mä en ehkä kestä, että kovin odottamani opiskeluihin liittyvä kaksipäiväinen retriitti jää välistä omalta osaltani. Syyskuu, sä osoitit mulle kyllä heti sen, että epäitsekkyys on tämän sun kuukautesi teema.

Itsekkäästi kun ehkä olisin tilanteen ollessa toinen pitänyt suuni supussa kurkkukivusta ja pikkuköhästä, joka yllättäen alkoi. Vilunväreistäkin. Epäitsekkäästi soitin työterveyteen, kysyin neuvoja sillä työkaverikin oli sairastunut ja sain ajan testaukseen samantien.

Mutta hei syyskuu, ei meidän peli vielä ole menetetty, eihän? Saan tuloksen aikaisintaan jo heti huomenna ja viimeistään perjantaina. Sehän tietää sitä, että meillä on vielä hyvin suuret mahkut sielujensiskon mökkiviikonlopulle. Ja mä uskon, että se kyllä toteutuu. Silloin sä saat näyttää sun värisi. Orastavan ruskan saaressa ja maailman makeimman auringonlaskun värit. Oranssin ja ulapan takana olevan liilan. Kansallispuiston syysasun pitkospuiden varrella.

Sä vaan tietty halusit, että mä teen nyt sitä, mistä syyskuussa yleensä nautin. Että pysähdyn hetkeksi kiireen keskelle. Kietoudun sohvalle shaalin alle ja luen kirjaa. Niin mä taidan olosuhteiden pakosta nyt pari päivää tehdäkin, mutta tiedätkö, että sen parin päivän jälkeen ja negatiivisen testituloksen jälkeen mua ei pidättele mikään. Sohva saa odottaa, kunnes toisin todistetaan.

Ajattelin nimittäin nauttia susta varhaisten aamulenkkejen myötä. Aamukasteesta nurmikolla ja pimenevien iltojen lohdullisuudesta. Kynttilänliekeistä ja kausivaloista…hetkinen, oliko se ne kausivalot, joista sä vedit herneet nenään? Kun juhlistin niillä suloista elokuuta enkä sinua niin kuin yleensä?

Voi sua, ehkä me sit skoolataan sun kunniaksi perjantai-iltana malja auringonlaskuterassilla sielunsiskojen kanssa. Oothan sä kuitenkin loppuviimein yksi parhaista. Siitä huolimatta, että vähän kenkusti meidän yhteinen taival tänä vuonna alkoikin

TIISTAITERKUIN,


sunnuntai 30. elokuun 2020

Tuulettumisen tarpeessa

HELLUREI IHANAISET, NAURAVAISET!

Ja mitä mukavinta sunnuntaipäivää. Heräsin sateen ropistessa ikkunaan ja mietin, että yhden käden sormin laskettaessa ovat olleet ne sunnuntaiaamut, kun tänä kesänä on herätty kotona. Sunnuntaiaamu kotona on alkanut varsin verkkaisesti. Just sillain, miten sen mun mielestä kuuluukin alkaa.

Tulikin ihan vahingossa pari päivää taukoa blogiin. Mutta täällä ollaan taas. Astetta energisempänä ja inspiroituneena. Eilen porhallettiin hiki hatussa terassiprojektin parista kotiin ja rakkaille naapureille yo-juhliin. Tiedättekö, että kun harvoin käy missään (ollaan pahimman luokan kotihiiriä), niin kuinka huikean kivalta aina tuntuu, kun sitten tulee lähdettyä ja istuttua pitkän kaavan mukaan.

Eilen illalla tultiin kotiin orapihlaja-aidan raosta kympin jälkeen (big mistake, kiitos piikkien ja nokkosten, jota pimeässä ei nähnyt), vaihdettiin juhlavaatteet kotivaatteisiin ja tehtiin olomme mukaviksi sohvilla. Olinkohan istunut sohvalla kymmenisen minuuttia, kun naapuri soitti ”No nyt bileet jatkuu ja soitto alkaa. Tulkaa heti takaisin!” En muista, koska viimeksi olisin niin rivakasti noussut sohvalta 😀

Juhlat jatkui olohuonekeikkana ja kuinka ihana olikaan nähdä, että emme olleet ainoat collegehousuihmiset. Siellä me oltiin sikin sokin sekaisin juhlamekkokansa ja collarikansa. Ilta venyi kyllä vähän pidemmäksi kuin ajattelimme ja kahden aikaan nukkumaan mennessä mielessä vilahti hetken ajatus, että se siitä virkeästä työpäivän puolikkaasta huomenna.

Mutta hei, kyllähän ihmiselle tekee välillä hyvää tuulettua. Musta tuntuu, että olinkin näin jälkikäteen vähän tuulettumisen tarpeessa. Tai lähinnä sen tarpeessa, että näkisin hurjan paljon ystäviä samaan aikaan ja saisin jutella pitkän kaavan mukaan kuulumiset. Nyt ennen töitä vielä toinen kuppi kahvia ja vähän rentoilua. Tälle päivälle luvassa ruoanlaittoa ja kuvailua asiakkaalle. Vähäsen kirjoittelua ja ensi viikon postausten suunnittelua. Mutta myös piiiitkää kävelylenkkiä ja saunaa. Kenties myös aikaisin nukkumaanmenoa. Sellaista leppoisaa sunnuntaitekemistä

SULOISTA SUNNUNTAITA


torstai 27. elokuun 2020

Olohuoneen sisustus sai syysilmeen


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Rustan kanssa.


MOIKKA!

Pitkään mukana olleet lukijat tietävätkin, että oma koti ja varsinkin olohuoneen sohvan nurkka ovat mulle pyhiä paikkoja. Sohvan nurkka on se paikka, johon suuntaan heti aamulla aamukahvikuppini kanssa. Nostan paljaat jalkani ylös ja levitän shaalin lämmittämään varpaita. Se paikka, johon suuntaan töiden jälkeen heti kotivaatteet vaihdettuani. Rauhoittumaan hetkeksi ennen iltaruokailuja. Se paikka, josta mut löytää usein päikkäreiltä viikonloppuisinkin.

Kaupallisen yhteistyön myötä Rustan kanssa pääsin sisustamaan olohuonetta ja tuota rakasta sohvan nurkkaani varsin edullisesti. Mulla ei ole juurikaan ollut tapana vaihtaa tekstiilejä kausien mukaan, mutta nyt tämän muutoksen myötä aion jatkossa erottaa kesä- ja talvikaudet sisustuksessa.

Millaista muutosta lähdin hakemaan? Halusin olohuoneeseen kesäisen vaaleuden sijaan lämpöä ja syvyyttä. Vielä ennen Rustaan astumista en tiennyt, että hurahdan täysin vihreään. Että meidän olohuoneesta löytyy Rustassa asioinnin jälkeen riikinkukkoja tyynystä. Huomaan, että sisustustyylini on vuosien varrella muuttunut. Aina se on ollut ajaton, mutta viimeisen vuoden aikana olen jotenkin halunnut sellaista skandinaavista tyylikästä chic -ilmettä. Sellaista, joka sopii aikuisen naisen kotiin ja menee koko perheen sisustusmaun kanssa yksiin. Ehkä myös tietynlaista luksuksen tuntua sisustukseen.

ID

Olen aina myös tykännyt yhdistää materiaaleja keskenään sisustuksessa ja Rustassa huomasin, että senkin suhteen löytyy valikoimaa vaikka millä mitalla. Lasia, samettia, silkinomaista hohtoa, keramiikkaa. Hapsuja, shaalin pehmeyttä ja mausteisia tuoksuja. Näiden avulla meidän olohuone sai aivan uuden ilmeen. Sellaisen, että kun illalla töiden jälkeen sytytän kynttilät ja käperryn sohvalle kuuntelemaan sateenropinaa ikkunaan, en tarvitse elämältä juuri muuta.

Mun täytyy rehellisesti myöntää, että yllätyin Rustan (entinen Hong Kong) valikoimasta erittäin positiivisesti. Edullisia hintoja myöden. En vain sisustusosaston valikoimasta, vaan ylipäätäänkin. Rusta lupaa uudistaa ja täydentää koteja aina edulliseen hintaan tuotteiden laadusta tinkimättä. Nyt parin viikon käyttökokemuksella voin sanoa, että olen aivan tykästynyt valintoihini. Enkä vieläkään voi uskoa, että sain koko muutoksen aikaan niin edullisesti. Vähän yli sadalla eurolla sain olohuoneeseen täysin uuden ilmeen. Sellaisen, joka kestää aikaa.

Olohuoneen pöydälle pöydälle pääsi Elsaformin keramiikkalautanen (5,99 euroa). Sen päälle kokosin kynttilöistä asetelman: Kauniin värisestä antiikkikynttilästä (2,99), Harmony-tuoksukynttilästä (2,25) sekä kirkkaanvärisestä Jennifer-lämpökynttiläpidikkeestä (1,49). Kynttilöiden viereen tuoksua tuomaan ostin kauniin, sisustukseen sopivan tuoksutikkuja sisältävän pullon (5,99). Vihreää lasia oleva Elsaformin maljakko (9,99) sai sisäänsä yllättävän aidonnäköiset eukalyptuksen oksat (2,25).

Sohvaa sulostuttamaan pääsi Gro-shaali (19,90 eur) sekä vino pino tyynyjä. Rakastan, kun sohvalla on paljon tyynyjä. Kaunis riikinkukkotyyny Patsy, toisella sohvalla olevat petroolin värinen tyyny Manda ja beigevakosamettityyny Cora olivat tarjouksessa ”osta kolme, maksa kaksi” (yht 19,98). Tummanvihreä hapsureunainen Aretha-tyyny (4,99) tuo kivasti sellaista chic-fiilistä riikinkukkotyynyn rinnalle. Rustassa oli myös iso valikoima tyynynpäällisiä niin kauniissa väreissä, että meinasin seota 😀 Kyllä muuten huomaa, etten ole pitkään aikaan ostanut sisustusjuttuja. Nyt meinasi lähteä ihan lapasesta, kun tarjonta oli niin ihana ja lompakkoystävällinen.

Kauniit ”silkinhohtoiset” beiget Vera-tyynynpäälliset (á 4,99) sopivat täydellisesti tuon beigen shaalin kanssa. Vihreä Viola-samettityynynpäällinen (5,99) tuo tietynlaista arvokkuutta koko tyynyrivistöön. Ja hei tiedättekö mikä on parasta erilaisien tyynyjen kanssa? Sisustuksen ilmettä on helppo muuttaa vaihtelemalla sitä, mitkä tyynyt ovat eniten näytillä.

Olin jo lähdössä kaupasta pois, kun kävin vielä nakkaamassa ostoskärryyni sinisen Zeleste-keramiikkamaljakon (19,90). Se pääsi sohvan viereen rahille ja sen seuraksi ostin tunnelmaa tuomaan koristetuoksukynttilän (4,99). Sohvaseinällä olevalle tauluhyllylle päsi suloinen Faces-kynttilälyhty (1,99). Sekin vihreä, tietysti.

Yhteensä muutos maksoi 118,67 euroa. Budjettini oli 100 euroa ja oli hilkulla, etten siihen päässyt. Koen kuitenkin, että tuo kaunis sininen keramiikkamaljakko oli budjetin ylityksen arvoinen. Alla vielä muutama ennen-jälkeen kuva.

Rustan valikoimista mieleeni jäivät myös ihanat korit! Koska meillä on ennestään paljonkin koreja, niin sellaisia en nyt ostanut, mutta tiedän minne suunnata, jos koritarpeita tulee. Tapetointihimoni kasvoi sfääreihin tapettiosastolla ja kristallikruunuhaaveiluni saivat uutta puhtia valaisinosastolla. Peruspilarikynttilöitä oli myös edullisesti ja niitä ostin myös syksyn ja talven varalle. Ja hei ne astiat…uh! Niin kauniita keramiikka-astioita sopuhintaan, ettei muusta väliä. Ellei mies olisi asettanut mua astioiden ostoskieltoon, niin olisin kenties jo uusinut meidän astiatkin 😉

Mitä mieltä olette, tuliko sisustuksesta syksyisempi? Tämän muutoksen myötä on ihana sukeltaa syksyn suloisuuteen. Kodin merkitys korostuu päivien pimetessä ja pesänrakennusvietti valtaa ajatukset. Mä olen ainakin valmiina, tervetuloa syksy

TORSTAITERKUIN,


keskiviikko 26. elokuun 2020

Matka jatkuu

MOIKKA IHANAISET, NAURAVAISET!

Tehän tiedätte, että mä rakastan matkustelua. Ihan sitä perinteistä, mutta myös toisenlaista matkustelua. Viime syyskuun alussa hyppäsin mukaan ihanien Joyllalaisten matkaan positiivisen psykologian opintojen myötä. Tuo seitsemän kuukauden matka oli yksi parhaimmista. Se peittosi mennen tullen valkohiekkaiset rannat ja palmun huojumiset. Se antoi loppuelämän varalle enemmän kuin mikään luksusresortissa vietetty pariviikkoinen. Suurimmaksi osaksi sen takia, että tuo oli huikea matka kohti minua itseäni. Arvojani, toiveitani ja ajatusmallejani tutkien. Toisaalta taas se antoi aivan älyttömän hyvän tieteellisen pohjan sille, miksi mä olen käyttäytynyt tietyissä elämäntilanteissa niin kuin olen käyttäytynyt. Opintojen myötä sain vahvistuksen sille, että positiivisen psykologian tieteenala ja sen soveltaminen näyttelee suurta osaa meidän hyvinvoinnissamme.

Joillekin olen saanut selittää ja ehkä vähän vakuuttaakin, että positiivinen psykologia ei ole teennäistä huuhaatiedettä, jossa onnellisuuden hypetys on keskiössä. Vaan se on psykologian tieteenalan osa-alue, joka keskittyy hyvinvointimme edistämiseen esimerkiksi vahvuuksien, voimavarojemme, myönteisen ajattelun voiman ja resilienssin vahvistamisen myötä. Siinä missä perinteinen psykologia keskittyy parantamaan niitä asioita, jotka elämässämme ovat hyvinvointimme tiellä (se pyrkii niin sanottuun nollatasoon miinustasolta), keskittyy positiivinen psykologia taas kaikkeen siihen, mitä on nollatasosta ylöspäin. Sallien koko tunteiden kirjon, myös negatiiviset tunteet ja elämän vastoinkäymiset. Itseäni kiehtoo positiivisessa psykologiassa juurikin ehkä resilienssi ja se, miten me ponnahdamme takaisin, kun elämä kolhii. Mistä me saamme voimia vaikeina aikoina ja miten me kasvamme vahvempina tuon prosessin aikana.

Lähti vähän sivuraiteille tämä matkasuunnitelmani, mutta se sallittakoon, sillä olen vallan hurahtanut positiiviseen psykologiaan. Kun konkreettinen matka Joyllan parissa loppui maaliskuun lopussa tajusin, että oma matkani ei ole todellakaan loppunut, vaan maaliskuun lopussa nousin hetkeksi vain pois kyydistä. Välietapille, jonka aikana olen sulatellut oppimaani. Kaivannut elämääni lisää opiskelua. Oppimisen ilo ei ole suotta yksi vahvuuksistani. Olen tehnyt myös hurjan paljon ajatustyötä sen suhteen, että missä pääsisin käyttämään hyödykseni positiivisen psykologian opintoja.

Matkan välietappi on tullut päätökseen ja on aika jatkaa matkaa. Boarding pass odottelee hyppysissäni valmiina. Tunnin päästä nousen taas kyytiin. Jännittää, jos totta puhutaan, aivan valtavasti. Uusiin ihmisiin tutustuminen, nyt lähinnä. Se, teinkö oikean ratkaisun lähtiessäni opiskelemaan Health Coach Academyyn Int Health Coach® -koulutusohjelmaan ei tosin jännitä yhtään. Tiedän, että nousen oikeaan junaan.

Koulutuksen myötä saan ensinnäkin viedä oman hyvinvointini uudelle tasolle ja toiseksi auttaa muita voimaan paremmin. Saan kattavan tietopaketin holistiseen hyvinvointiin. Hei, kukapa meistä ei haluaisi jakaa eteenpäin hyvinvoinnin ilosanomaa. Terveys on kaikki kaikessa ja mun mielestä jos ei tärkeintä, niin likipitäen tärkeintä, elämässä on pitää omasta hyvinvoinnista huolta ja ennalta ehkäistä terveydellisiä haasteita. Eihän se sitä sano, ettei koskaan sairastuisi. Mutta jo se, että on omilla elämäntavoillaan osannut tukea hyvinvointiaan, ei jätä varaa jossitteluun.

Joten matka”legi”, jonka tänään aloitan on vuoden mittainen ja sen avulla mä saan holistisen hyvinvoinnin paketin lisäksi työkalut muiden valmentamiseen. Yksilöiden ja ryhmien. Reservissä mulla on se valtava tietopaketti positiivisesta psykologiasta, joka tulee holistista hyvinvointia.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin vuodenvaihteen jälkeen saan alkaa valmentamaan hyvinvoinnin saralla. Sertifioinnin saan sitten vuoden päästä opiskelujen alkamisesta. Yrityksen logo on valmiina (voisin vilauttaa sitä illemmalla IG-storyssa tai -feedissä), IG-tili on valmiina lanseerattavaksi ja toimistohuoneen sisustus samettisine vihreine sohvineen ja viherkasvineen on jo paperille piirretty. Ja mikä tärkeintä, mä olen enemmän kuin valmis. Enää ei odotella, matka jatkuu

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. ja miten kuvat liittyivät postaukseen muuta kuin sen osalta, että ne on otettu eräältä matkalta – toisenlaiselta matkalta? Sen suhteen, että valtameren toisella puolella mut valtaa aina ajatus ”Believe in your dreams”. Jos en olisi tähän unelmaani uskaltanut uskoa, niin en olisi nyt hyppäämässä uuteen junaan.