maanantai 11. huhtikuun 2016

60 vinkkiä parempaan elämään

0IMG_3652

HEIPPAHEI!

Piti aluksi laittamani teille tänään tosi kivan ja helpon arkiruoan resepti, mutta palataan siihen myöhemmin viikolla. Siitä lähtien, kun luin pääsiäisen pyhinä Robin Sharman ”The Monk who sold his Ferrari” -kirjan on pitänyt kirjoitella teille ajatuksista, joita tuo kirja herätti. Ensinnäkin täytyy antaa ison iso suositus ko.kirjalle. Yksi parhaimmista lukemistani kirjoista. Kuuluu sarjaan henkinen valmentaminen ja filosofia. Mutta silti kaikkea muuta kuin kuivakan tylsä. Vei mennessään kiehtovalla tarinalla. Monen monta ahaa-elämystä sain tuosta kirjasta, mutta myös aika paljon vahvistusta sille, että sitä ollaan elämän kanssa ihan oikeilla jäljillä.

Eilen huomasin kirjan kirjoittajan Robin Sharman linkittäneen facebookiin ”60 Tips For A Stunningly Great Life.” Osa näistä on ihan tuolta kirjastakin luettavissa. Tiedän, että tämä saattaa kuulua joidenkin korvaan ihan huuhaana. Niin tuo aviomieskin aluksi ajatteli, kun tohkeilin kirjasta…”niin että pitäiskös siis meidän nyt myydä omaisuus ja muuttaa Himalajalle mietiskelemään?” 😀 No ei se ihan sitä tarkoita. Pienillä jutuilla saa parannettua elämäänsä rutkasti.

1. Exercise daily.
2. Get serious about gratitude.
3. See your work as a craft.
4. Expect the best and prepare for the worst.
5. Keep a journal.
6. Read “The Autobiography of Benjamin Franklin”.
7. Plan a schedule for your week.
8. Know the 5 highest priorities of your life.
9. Say no to distractions.
10. Drink a lot of water.
11. Improve your work every single day.
12. Get a mentor.
13. Hire a coach.
14. Get up at 5 am each day.
15. Eat less food.
16. Find more heroes.
17. Be a hero to someone.
18. Smile at strangers.
19. Be the most ethical person you know.
20. Don’t settle for anything less than excellence.
21. Savor life’s simplest pleasures.
22. Save 10% of your income each month.
23. Spend time at art galleries.
24. Walk in the woods.
25. Write thank you letters to those who’ve helped you.
26. Forgive those who’ve wronged you.
27. Remember that leadership is about influence and impact, not title and accolades.
28. Create unforgettable moments with those you love.
29. Have 5 great friends.
30. Become stunningly polite.
31. Unplug your TV.
32. Sell your TV.
33. Read daily.
34. Avoid the news.
35. Be content with what you have.
36. Pursue your dreams.
37. Be authentic.
38. Be passionate.
39. Say sorry when you know you should.
40. Never miss a moment to celebrate another.
41. Have a vision for your life.
42. Know your strengths.
43. Focus your mind on the good versus the lack.
44. Be patient.
45. Don’t give up.
46. Clean up your messes.
47. Use impeccable words.
48. Travel more.
49. Read “As You Think”.
50. Honor your parents.
51. Tip taxi drivers well.
52. Be a great teammate.
53. Give no energy to critics.
54. Spend time in the mountains.
55. Know your top 5 values.
56. Shift from being busy to achieving results.
57. Innovate and iterate.
58. Speak less. Listen more.
59. Be the best person you know.
60. Make your life matter.

Osa listan kohdista on vähän niin ja näin, enkä usko, että esimerkiksi tarvitsisin mentoria. Uutisistakin haluan olla selvillä ja vuorille ei ole mahdollista päästä ihan joka päivä kiipeilemään. Näitä kohtia voi soveltaa omaan elämään, katsoa niitä hieman omasta perspektiivistä ja keksiä vaihtoehtoisia juttuja. Palatakseni tuohon kirjaan, haluan kertoa suurimman oivallukseni, jonka tuosta kirjasta sain. Tai lähinnä se avasi silmät sen tosiasian suhteen, mitä olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut. Siinä oli tapaus menestyvästä lakimiehestä, jolla oli hulppea talo, oli jahtia satamassa, oli Ferrari. Hän teki töitä niska limassa pitääkseen tuon elintason. Saadakseen lisää mammonaa. Terveytensä uhalla. Eräänä päivänä hän sai oikeussalissa sydänkohtauksen, joka toimi aikamoisena herättäjänä. Möi omaisuutensa Ferrareineen, lähti mietiskelemään sinne Himalajalle ja palasi uudesti syntyneenä. Uusien arvojen kera. Mä en usko, että ihan näin radikaaleihin ratkaisuihin on tarve lähteä, mutta jo sen tajuaminen on tuikitärkeää, että ei se raha ja materia tuo onnea. Sivusta seuranneena voin kertoa, että ensin kun painat töitä 24/7 ja sitten sydän pysähtyy, niin sä et tee sillä rahalla yhtään mitään. Etkä siinä vaiheessa, kun sulle annetaan kuolemantuomio aivokasvaimen myötä. Et voi ostaa terveyttä tuossa vaiheessa. Koska lääketiede ei ole lahjottavissa. Ei kannata odottaa eläkepäiviä, vaan alkaa elää elämää tässä ja nyt. Se arki ja ne kultareunukset, muistattekos 🙂

Jälleen kerran on kyse niiden asioiden priorisoinnista ja siitä, että hiffaa sen elämän perimmäisen tarkoituksen. Elää niiden tavoitteiden suuntaisesti, mitä itse on elämälleen asettanut. Onnellisuus ei ole päämäärä vaan se on tapa matkustaa. Allekirjoitan tämän väitteen täysin. Liian usein sitä törmää ihmisiin, jotka valittaa elämästään. Joku asia tökkii. Tai joillain ihmisillä tuntuu välillä jokainen asia tökkivän. Elämä on kaikkea muuta kuin onnellista. Silloin olisi ehkä tarpeen kirjoittaa alas ne tavoitteet, mitä elämässä on. Myös ne elämän tärkeimmät asiat, joiden eteen haluaa tehdä töitä. Mitkä on ne asiat, joilla on merkitystä vielä 20 vuoden päästä? Onko se työ vai onko se perhe? Jep, joten kultaista keskitietä vaaditaan näiden yhdistämisessä. Mutta kuitenkin se, että keskittyy niiden tärkeimpien asioiden vaalimiseen elämässä. Senkin tajuaminen avasi silmäni, että kukaan muu ei tule muuttamaan mun elämääni ellen mä itse. Turha siis rutista asioista. Rutinan sijaan enemmän toimintaa! Ole aito ja toimi omatuntosi mukaan. Jo näiden kahden asian voimalla pääsee aika pitkälle elämässä. Moraali ja vastuullisuus. Se, että seisoo sanojensa ja tekojensa takana. Omana itsenään. Tekee asioita, elää elämää joka päivä niin kuin viimeistä. Sillain, ettei tarvitse ikinä harmitella, että miksen mä tehnyt/sanonut/mennyt. Tässä ihan vain pintakosketusta taas asioihin, joita mä pidän tärkeänä elämässä. Miltä ko. lista muuten teidän silmiin näytti? Onhan se osaltaan vähän jenkkihöpöä, mutta kun lukee tuon kirjan, niin asiat konkretisoituu.

Loppukevennyksenä; löysin kirjasta ja tuosta listasta yhden asian, joka on vähän ristiriidassa. Kirjassa kehoitettiin nousemaan joka aamu auringon nousun aikaan. Mutta herra Sharma ei varmastikaan ole oivaltanut, että ihan joka puolella se aurinko ei nouse aamuviideltä. Mitäs utsjokilaiset sitten….kuuluuko heidän nukkua koko kaamosaika? 😉 Kirja ei ole paksu ja se löytyy myös suomenkielisenä. Suosittelen lukemaan, ellet ole sitä jo tehnyt! Avaa silmät ja pistää miettimään.

MAANANTAITERKKUSIN,

alle


keskiviikko 06. huhtikuun 2016

Kiire on priorisoinnin puutetta vai onko?

Some 1Some 2Some 3
MOROTSUIKKELIS!

Justiinsa näin väitän mä, mitä mieltä te olette; onko kiire priorisoinnin puutteesta johtuva tila? Mitä enemmän mä tänään olen asiaa ajatellut, niin tähän tulokseen olen tullut. Omalla kohdallani. Sitä on viime vuodet laittanut kiireen ruuhkavuosien piikkiin. Ruuhkavuodet, siis mitkä? No ne kun lapset on pieniä ja aikuiset luo uraa. Se pitää paikkansa, mutta toisaalta taas sekin fakta pitää paikkansa, että yleensä lasten aloittaessaan koulun he tulevat myös omatoimisemmaksi. Eivät tarvitse ihan niin paljon meidän vanhempien apua syömiseen, pukemiseen sun muihin arkipäivän toimiin. Tosin sitten alkaa harrastukset sun muut, joten kiirettä pitää.

En mä muista aikoinaan, että mun äiskä ja iskä olisivat kiireestä valittaneet. Vaikkakin toinen yrittäjänä teki töitä 24/7 ja toinen työskenteli toisaalla, mutta yrittäjäasenteella. Mä päästän helposti suustani lauseen ”Katotaan, jos ehtii.”. On olevinaan niin kova kiire. Viime kuukausien aikana mä olen kehittänyt lievän angstin tuota kiire-sanaa kohtaan. Koska, olen tullut tulokseen että itse luon itselleni sitä kiirettä. Ja arvatkaas, mikä on pahin kiireen luoja? No se, kun pitää koko ajan olla katsomassa puhelinta. Se vie ihan tuhottomasti aikaa, keskeyttää kotitöitä ja saa aivot täyttymään tietotulvasta. Mä mietin tuossa, että onneksi facee ja instaa ei ollut lasten ollessa ihan vauvoja. Sillä silloin ei olis ehtinyt juoda edes sitä kylmää kahvikupillistakaan 🙂

Tänään aamulla käytiin äipän kanssa puheterapiassa ja sen jälkeen tultiin kotiin ennen sairaalassa käyntiä. Mulla oli aikaa 45 minuuttia ja päätin, että kokeilen kuinka paljon saan aikaan, mikäli en katso puhelinta ko. aikana. Kyllä se insta, face ja snäppi pärjää hetken ilman mua. Ja huolestuttavaa on, jos mä en pärjää 45 minuuttia ilman niitä 😀 45 minuutin aikana mä:

-keitin kupin kahvia
-vein eilen viikkaamani pyykit kaappeihin
-vein tytsyjen peitot ja tyynyt meidän makkarista heidän makkareihinsa (nukkuivat mun vieressä viime yön :))
-petasin
-keräsin ylimääräiset vaatteet yms. lattioilta pois
-siivosin eteisen lipaston päällisen roinasta (että mua ärsyttää, kun siihen kertyy tavaraa…)
-vastasin kolmeen työsähköpostiin
-otin muutamat kuvat yhtä tulevaa postausta varten
-käsittelin ne
-tsekkasin netistä, että mitkä äidin reseptit kaipaavat uusimista
-lähetin videoterkut sielunsiskoille
-join rauhassa kupin kahvia ja selasin lehtiä
-tuijottelin ulos keittiön ikkunasta ja mietin, että kevät on kyllä ihana vuodenaika!
-menin viisi minuuttia etuajassa hakemaan äiskää lääkärikäynnille.

Ihan oikeesti, kiire my a**. Pardon my French 😉 Mutta mä huomaan ainakin, että tuo kännykkä on se, joka lisää mun kiirettä. Eli kyse on vain ja ainoastaan asioiden priorisoinnista. Siitä, että olen unohtanut tuon priorisoinnin jalon taidon. Ei sillä, kännykkä helpottaa arkipäivää ihan hirmuisesti enkä pidä sen käyttöä lainkaan huonona asiana. Mutta vähentää sen käyttöä kyllä ajattelin. Viimeistään saaressa tulee taas pidettyä hieman somelomaa.

Niin, että kun nyt rehellisesti myöntää, niin kyllä mä voisin toimia toisin välttääkseni sen kiireen tunteen. Sen tunteen, kun esimerkiksi kotityöt kasaantuu. Priorisoida ja nauttia siitä, että ei ole kiire minnekään. Jännä juttu on kuitenkin se, että vaikka välillä olen hirmuisen kiireinen, niin silti olen oppinut nauttimaan siitä kiireestä. Jollain kieroutuneella tavalla. Silti sitä osaa elää hetkessä ja kaiken kiireen hetkellä iloita pilviverhon läpi pilkistävästä auringosta ja lintujen viserryksestä. Mitens on, onko siellä muita kiireisiä…sellaisia muka-kiireisiä? 😀

Ai pojat, on muuten ilo silmälle kirjoitella tätä postausta keittiön saarekkeen äärellä ja samalla todistaa, kun esikoinen kaverinsa kanssa siivoaa meidän keittiön laatikoita. Seuraavaksi menevät kuulemma siivoamaan vessoja. Onkohan tässä taka-ajatuksia? ;D

AURINKOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle


torstai 31. maaliskuun 2016

Lounashommeleita & ruokaisa salaatti

Lunch 1Lunch 6Lunch 5Lunch 3 Lunch 4
HEIPSULI!

Hitsi vie, mikä sumu täällä on tähän asti ollut. Hyvä, kun on eteensä nähnyt. Juuri kävimme pikkuisen kanssa kaupungilla jälkitarkastuksessa tuon murtuneen sormen takia ja siellä kaupungilla oli ihan kevät; aurinko paistoi lämpimästi ja linnut lauloi. Onneksi toimme kevään tullessamme tänne kotinurkillekin.

Piti ensin laittamani tänään taas vähän pohdiskelevampaa juttua elämästä. Mikälie analyyttinen kausi menossa, mutta pohdiskellaan sitten taas vaikka viikonloppuna paremmalla ajalla 😉 Keskitytään tänään siihen itseensä eli ruokaan. Lounas on aina ollut mulle sellainen pullonkaula. Varsinkin työpäivien aikana. Aika usein sitä tulee syötyä liikaa tai sitten aivan liian vähän. Tai sitten muuten vain nuo ravintoarvot eivät ole ihan balanssissa. Tulee verensokeripiikkejä ja niitä laskuja, jotka vaikuttaa vireystilaan. Vaikka usein syön aamukahvitauolla välipalaa, niin nälkä hiipii klo 11.oo maissa. Ja jos nälkä pääsee liian kovaksi eikä eväitä ole mukana, niin helposti tulee sorruttua noutoruokaan. Ja sen tietää, sitten kun syö lounaaksi pitsan puolikkaan tai salaattikebabin. Iltapäivä menee ihan ähkyissä ja tuntuu, ettei ajatuskaan kulje. Mulle käy usein näin aika herkästi myös kovin hiilaripitoisen ns. kunnon kotiruoankin jälkeen. Pastaruoat on ollut ehdoton nounou työpäivien aikana.

Tosin, tänään söin gluteenitonta pastaa eikä ähkyä tullut. Liekö sitten uskon asia vai mikä, mutta mulla tuo gluteeniton toimii pastaruoissa. Eilen lounaaksi tein kuvissa näkyvän salaatin. Olin aamupäivällä hetken töissä, josta suikkasin kampaajalle. Kampaajan tuolissa istuessani aloin haaveilemaan falafel-salaatista ja olin pomminvarma, että pakkasessa on falafel-pyöryköitä. Eipä ollut, mutta ei hätää. Tuo soijarouhe ajoi asiansa loistavasti.

Ruokaisat salaatit, ne on ne missä mä ajattelin tämän kevään pitäytyä. Mitä lounaisiin tulee. Syksyllä sitten vaihdetaan lennosta salaateista keittoihin 🙂  Salaatin kokosin yksinkertaisesti näistä ainesosista:

maustettu ja paistettu soijarouhe
1/2 punasipulia siivutettuna ja paistettuna
rucolaa
lehtikaalia
1/2 avokado
parsakaalia
cashewpähkinöitä

kastike
turkkilaista jugurttia
minttua
timjamia
suolaa
hunajaa

Käytin tällä kertaa Hälsans Kökin soijarouhetta ja se on kyllä mun suokkaria. Maustettu ihan tosi hyvin eikä olisi tarvinnut lisämausteita. Lorautin kuitenkin hieman lisäksi sitä srirachaa, jota lorauttelen joka ruokaan. Voi ei, mun piti jatkaa nyt jotain tosi fiksua liittyen lounasjuttuihin, mutta meillä kävi juuri ovella ehkä maailman suloisin koiranpentu (tsekkaa vaikka snapchatista) ja ajatus karkasi. Hih, koira- ja ihmisvauvoille tulee näemmä lässytettyä samalla äänenpainolla. Tahtoo tuollaisen koiran! Tosin ei näillä allergioilla ja reissaamisilla ihan kannata sellaista hankkia. Nautitaan siis tuosta naapurin wienerschnitzelistä…vai mikä se rotu nyt oikein olikaan 😀 (toim.huom. tsekkasin ja oikea rotu on kleinspitz).

TORSTAITERKKUSIN,

alle


keskiviikko 30. maaliskuun 2016

3 x suklaavanukas

MOIKKAMOI

ja hirmuisen paljon kiitos vastaanotostanne tuohon eiliseen postaukseen. Ihana huomata, että mä en olekaan ihan outo lintu. Sen suhteen, että en kaipaa mitään ylimääräistä liftuppia suhteeseen. Toki suhdetta tulee hoitaa eikä ne irtiotot haittaa suhteelle tee. Mutta pääasia on se, että osaa nauttia siitä parisuhteesta myös arkena. Koska sitähän se meikäläisten elämä suurimmalta osalta on! Ihanaa (ja välillä kaoottista) arkea 🙂

Viime aikoina on taas tuntunut hyvältä idealta syödä terveellisesti. Herkutella terveellisesti. Voipi olla, että ne muutamat suklaamunat pääsiäisen aikana ajoi taas tähän. Ajattelin jakaa teille nyt kolme astetta terveellisempää suklaavanukasta, joista tämä eka on uusin tekeleeni. Ihanan Sohvin ohjeella tehty ja ah, niin hyvää! Hiukkasen muutin reseptiä ja vaihdoin mm. vanHoutenin raakakaakaojauhoon.Chiapudding 1 Chiapudding 2

SUKLAACHIAVANUKAS

4 dl mantelimaitoa
1 dl chia –siemeniä
4 taatelia
0,5 dl raakakaakaojauhetta
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
(kookoshiutaleita
marjoja)

Poista taateleista siemenet ja sekoita kaikki ainekset blenderissä sileäksi. Annostele tarjoiluastioihin ja anna tekeytyä yön yli. Korisele kookoshiutaleilla ja jäisillä marjoilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

RAAKASUKLAAMOUSSE

1 banaani
1 avokado
2 rkl kookosöljyä
3 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl hunajaa
ripaus merisuolaa

Sekoita blenderissä ainekset kuohkeaksi vaahdoksi. Anna tekeytyä jääkaapissa noin tunnin ajan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TERVEELLINEN SUKLAAMOUSSE

1 kukkakaalin kukinto
1 dl raakakaakaojauhetta
1 rkl liivatejauhetta
hunajaa tai muuta makeutusta maun mukaan

Höyrytä kukkakaali pehmeäksi ja surauta se tehosekottimessa samettiseksi sileäksi.
Lisää muut ainekset ja sekoita hyvin. Annostele tarjoiluastioihin ja laita jääkaappiin reiluksi pariksi tunniksi.

***************************

Ekasta ja vikasta tulee annokset neljälle ja tuosta keskimmäisestä kahdelle. Aikas jytkyä tavaraa nämä kaikki ovat, joten montaa lusikallista ei kerrallansa pysty syömään. Nyt kuppi kahvia, vähän vielä suklaavanukasta ja muutama työjuttu. Palaan ajan kanssa kommenttienne pariin sitten illemmalla!

KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle

PS. jokos siellä on muuten golfkausi korkattu? Instan puolella seuraavat tietävätkin, että käytiin eilen ekan kerran rangella tänä vuonna. En olekaan pariin vuoteen koskenut mailoihin, joten olin erittäin otettu siitä, että osuin edes palloon 😀 Tänään täytyy päästä treenaamaan uudelleen, kyllä se siitä!


tiistai 29. maaliskuun 2016

Kun parisuhde arkipäiväistyy

Suhde 3Suhde
Suhde 2 Suhde 1HELLUREI JA HYVIN HELLÄT TUNTEET 🙂

Älkää antako parisuhteenne arkipäiväistyä, sanotaan. Pitäkää huoli siitä, että vaalitte suhdetta ja pidätte siitä huolta. Totta tosiaan, mutta eikös sen pitäisi olla itsestäänselvyys ilman, että kukaan sitä erikseen painottaa? Mitäs jos rakastaa ihan syvästi sitä ehkä jonkun mielestä tylsää, tuttua ja turvallista arkipäiväistynyttä suhdetta? Johon ei tarvita romanttisia viikonloppuja Euroopan kaupungeissa tai shamppanja-aamiaisia sänkyyn sunnuntaisin? Parisuhdetta, jonka kohokohtia ovat ihan tavalliset tiistai-illat, kun lasten mentyä nukkumaan mennään tekemään iltapalaa keittiöön ja kikatellaan hölmöille jutuille. Joita kukaan muu ei edes ymmärtäisi. Arki-illat kun möllötetään molemmat omissa päissä sohvannurkkia, tehden omia juttujamme ja kun yhdessä tuumin suuntaamme unille kympin uutisten jälkeen. Niitä ihania perjantai-iltoja, kun lötkötetään vierekkäin ja katsotaan leffaa. Suloisia sunnuntaiaamuja, kun saa istua pitkän kaavan mukaan aamupalapöydässä ja jutella viikonlopun uutisista. Ilman mitään sen kummempia kommervenkkejä. Ja silti me tykätään ihan hirmuisesti. Päivä päivältä vielä syvemmin, jos vain mahdollista.

Arki on ihmisen parasta aikaa ja arkipäiväistynyt suhde on mulle luksusta. Se ei tarkoita, että liekki olisi sammunut. Ei lähellekään, vaan päinvastoin. Se tarkoittaa sitä, että voi luottaa ja uskoa siihen, että homma toimii. Kumpikaan ei vaadi kuuta taivaalta vaan arvostaa toista ihan siinä arjessa. Niinäkin aamuina, kun se toinen herää silmät sikkurassa hiukset päässä sojottaen väärällä jalalla mörrimöykkynä. Kunnioittaa toista ja niitä pienenpieniä arjen tekoja. Sitä, että saa silloin tällöin herätä kahvin tuoksuun. Sitä, että kauluspaidat on silitetty. Että se toinen vie lapset kouluun. Tai tuo kaupasta aamulla loppuneen maitolitran. Niin, että mitäs jos vain lakattaisiin yrittämästä liikaa ja pelkäämästä parisuhteen arkipäiväistymistä? Nautittaisiin niistä ihan pienistäkin jutuista siinä parisuhteessa? Siitä, että on joku siinä vierellä arjessa? Kunnioitettaisiin ja rakastettaisiin toista sellaisena kuin hän on? Eikä yritettäisi muuttaa mitään, mikä ei ole rikki. Don’t fix it if it ain’t broken!

Tällaisia tuli mieleeni jossain Piipsjärven kohdalla eilen illalla noin klo 21.25 kotiinpäin ajettaessa. Jälleen kerran mietin, että kuinka onnellinen ja kiitollinen sitä saakaan olla. Siitä, että on löytänyt rinnalleen ihmisen, jonka kanssa on tasan tarkkaan samalla aaltopituudella asioista. Jonka kanssa on niin hitsautunut yhteen, että se suhteen arkipäiväistyminenkään ei ole uhka vaan mahdollisuus. Mahdollisuus elää täysillä ja nauttia matkasta. Lisäksi tuli myös pohdittua sitä, että kuinka siistiä olisi asua paikassa, jonka nimi olisi Piipsjärvi. Tai Lumimetsä. Postitoimipaikka Hippi kävisi myös 🙂 Pitäkäähän silmät avoinna ja hymy huulilla. Elämä on aikas ihanaa 

AURINKOISIN TERKUIN,

alle