maanantai 16. joulukuun 2019

Joulunalusviikko päättyy pysähtymiseen

HEISSUN IHANAT!

Olipahan ihanan täyteläinen viikonloppu. Niin täyteläinen, ettei eilen illalla riittänyt oikein puhtia blogin pariin 🙂 Sen sijaan käytiin miehen kanssa puolentoista tunnin sauvakävelylenkillä ja ylämäkivedoilla winter wonderlandissa. Miten voi maisema muuttua niin paljon muutaman hassun kilometrin aikana?! Meillä kotona satoi vettä, niin tuolla Teivossa lumi narskui kengän alla ja lunta tuprutti koko ajan lisää.

Tuntuuko teistäkin, että tämä loppuvuosi on hujahtanut silmänräpäyksessä? Just vasta oli lokakuun loppu ja aloin fiilistelemään joulunodotusta. Ja nyt tässä sitä ollaan; h-hetkeen ei ole enää kuin viikko. Toisaalta hyvä, että aloin fiilistelemään ajoissa, sillä tuntuu että tänä vuonna olen ehtinyt nauttimaan kaikesta jouluun liittyvästä jo pitkään. Joululahjatkin on jo ostettu ja kokolailla paketoitu. Muutama viime hetken kirjalahja odottaa vielä postissa. Olipas muuten jotenkin vaikea keksiä 12- ja 14-vuotiaille kirjalahjaa. Siinä missä itse ahmin tuossa iässä Neiti Etsiviä ja Merja Jalon heppakirjoja ei näitä nykynuoria vissiin enää moiset kiinnosta.

Huomaan meneväni ajatuksen tasolla jo pikkuhiljaa kohti sitä joulukuplaa. Sitä, missä käperryn hieman sisäänpäin. Jossa hiljaisuus tuntuu hyvältä. Jossa ei ole työreissuja, vaan jossa koko perhe saadaan olla yhdessä. Mennä vailla aikatauluja ja nauttia vuoden upeimman juhlan tunnelmasta. Pysähtyä. Ilolla kuuntelin eilen esikoista, joka sanoi odottavansa joulun pyhiä. Samanlaiset haaveet oli toisella.

Mitä enemmän vuosia tulee mittariin, niin sitä enemmän itse arvostan joulussa juurikin tuota pysähtymistä. Sitä, että hanskat tippuu tiskiin. Koulukirjojen sijaan tartun Danielle Steelen romaaniin. Tietokonekin saa olla vailla virtaa, kunnes jossain vaiheessa tulee se palava halu päästä kirjoittamaan. Kamerallekin suon muutaman päivän taukoa.

Se pysähtyminen konkreettisimmin tarkoittaa sitä, kun suksii itsensä niin huitsin nevadaan, että mistään ei kuulu ääniä. Pieni valon kajastus siintää puiden takaa tunturista. Kun kännykällä hiljaisuudesta kuvaa ottaessaan huomaa, että puhelinverkkoakaan ei löydy. Kun tömistelee monoista lumet tuon rakkaan mökin kuistille, laittaa sukset nojaamaan seinään ja istuu hetken hengitystään tasaten ulkona.

IHANAA JOULUNALUSVIIKKOA TOIVOTELLEN,

 


keskiviikko 11. joulukuun 2019

Uusi postaussarja: Hyvinvoinnin vuosikello

HELLOU IHANAT!

Oi vitsit, kiitos vielä hurjan paljon vinkeistä vatsapöpön taltuttamiseen blogissa ja IG:ssä. Olin eilen illalla ihan varma, että ei hyvä heilu yön aikana. Mutta niin vain on vatsapulputukset ja etova olo poissa. Olo on normaali. Tai niin normaali kuin se nyt yleensä on ;D

Tuossa taannoin, kun kyselin postaustoiveita vuodelle 2020 niin yhtenä toiveena oli hyvinvointi ja ne käytännön vinkit, miten mä voin hyvin. Hyvinvointi on lähellä mun sydäntä (niin kuin sen pitäisi olla lähellä jokaisen sydäntä) ja tunnen, että tuohon laajaan käsitteeseen uppoutuminen on vasta alussa. Opiskelujen myötä olen saanut pintaraapaisun  ja onnekas olen että opinnot vielä jatkuvat. Tahdon tietää lisää. Mutta kaikkea ei nuo positiivisen psykologiankaan opinnot aiheesta kerro, joten ensi vuoden tavoitteena on ahmia tietoa. Jalostaa sitä käytäntöön.

Ensi vuoden ensimmäisenä maanantaina eli loppiaisena 6.1. alkaa koko vuoden kestävä postaussarja: Hyvinvoinnin vuosikello. Uusi postaus ilmestyy joka kuun eka maanantai. Ellei sitten satu ylivoimaista estettä, jonka sattuessa postaus siirtyy päivällä tai parilla. Olen hahmotellut kuukausittaiset aihealueet alle, mutta nämä eivät ole kiveen nakutettu. Muutoksia voi tulla, mutta jonkinlainen runko on hyvä olla olemassa mietittynä. Taustalla pohjana toimii osin Seligmanin PERMA -malli pienin lisäyksin ja modifikaatioin. Hyvinvointi käsittää niin paljon muutakin kuin tuon pyhän kolminaisuuden eli liikunnan, levon ja ravinnon. Näistä kolmestahan me ollaan juteltu blogissa kymmenen vuoden aikana paljonkin, joten niitä sivuutetaan vain helmikuun postauksessa. Muuten keskitytään siihen kaikkeen muuhun. Siihen, mikä kruunaa ainakin mun hyvinvointini ja jonka ansiosta mä koen voivani hyvin. Jonka ansiosta hymy on herkässä ja askel kevyt.

Tammikuu: Uskalla rakastua itseesi
Helmikuu: Hyvinvoinnin kulmakivet
Maaliskuu: Merkityksellinen elämä
Huhtikuu: Ihmissuhteiden ihanuus
Toukokuu: Optimistinen elämän asenne
Kesäkuu: Itsensä kehittäminen
Heinäkuu: Itsemyötätunto
Elokuu: Mielekäs työ osana elämää
Syyskuu: Harrastukset hektisen elämän vastapainona
Lokakuu: Aikaansaamisen ihanuus
Marraskuu: Pieniä konkreettisia tekoja mielialan nostamiseen
Joulukuu: Hetkessä eläminen ID

Postauksissa tulen jakamaan teoriaa ja tutkimuksia niin, että tarvittaessa halukkaat pystyvät tutkimaan asiaa vielä syvemmältä. Eli olen suunnitellut postauksiin jo tietynlaista viite- ja lähderakennetta. Lisäksi kustakin teemasta jaan omat vinkkini ja mielessä siintää myös se, että jokaisen postauksen loppuun saataisiin pieni harjoitus, jonka avulla oivaltaa asia paremmin ja jonka avulla tuoda teoria lähemmäksi oman itsensä hyvinvointia.

Miltä kuulostaa? Jos teille tulee asian tiimoilta jotain ideoita, niin olen pelkkänä korvana 🙂 Itse olen tosi innoissani tästä postaussarjasta, toivottavasti tekin 

KESKIVIIKKOTERKKUSIN,


sunnuntai 08. joulukuun 2019

Elämä on tarina

MOIKKAMOI IHANAT!

Toivottavasti siellä on ollut rentouttava ja lämminhenkinen pitkä viikonloppu ♥ Tuntuu, että ruudun tällä puolella näppäimistöllä laulaa kestohymykatseisen kirjoittajan sormet. Pitkä viikonloppu on ollut täynnä juhlaa. Täynnä ohjelmaa, mutta myös rentoilua. Ai että mä rakastan tuollaisia päiviä, kuten itsenäisyyspäivä, kun ollaan koko perhe kotona, laitetaan ruokaa ja syödään pitkän kaavan mukaan. Jo pelkästää se on juhlaa. 

Syksyllä kun luin Martelan Valonööri-kirjan jäin miettimään paljon asioita. Mutta viime päivät olen miettynyt sitä, kuinka kirjan lopussa viitattiin elämään tarinana. Versus elämään projektina. Itse olen omaksunut tuon tarina-aspektin jo aika päiviä sitten. Ehkä jo ihan lapsesta saakka, sillä en tiedä muunlaisesta elämästä. Näen elämän kokonaisuutena. Tarinana, johon kuuluu elämän kaikki sävyt. Tarinana, jossa itse pääkirjoittajana nauran välillä pissat housussa. Tai itken silmät tomaatille. Yleensä kuitenkin tuota ensimmäistä, mutta jälkimmäistäkään en kaihda. Tarinan juju on juuri siinä, että elämän eri vaiheet tekevät siitä niin kovin kiehtovan.
Mulle elämä on ihme. Mutta myös suuren suuri kunnioituksen kohde. En ikinä ota elämää itsestäänselvyytenä. Elämän lanka voi katketa ihan milloin vain. Tämän ajatuksen voimalla olen oppinut nauttimaan joka hetkestä. Näkemään elämän helminauhana, joka jatkuu ja jatkuu. Kunnes käsikirjoitus joskus loppuu.

Mun elämän helminauhani ei katkea, vaikka sitä kolhitaan. Koska näen elämän jatkumona, tiedän että tarina jatkuu vaikeidenkin aikojen jälkeen. Astetta kirkkaammilla helmillä. Sellaisilla, jotka kiillottuvat elämän karikoiden ansiosta. Tuntuu, että mitä enemmän vastoinkäymisiä elämään tulee, sitä vahvempana näen elämän jatkuvuuden. Sitä selkeämmin pystyn näkemään elämän tässä ja nyt. En projekteina tai sitkun – elämänä.

Se, että itse olen elämäni käsikirjoittaja ei tarkoita, etteikö muilla olisi mun tarinassa repliikkejä. Vaan päinvastoin – elämäni käsikirjoittajina toimii ihan jokainen kohtaaminen tarinan kulun varrella. Sen matkan varrella, jonka täällä kuljen. Sen takia olen oppinut ottamaan jokaisen kohtaamisen nöyränä ja kunnioituksella vastaan. Uteliaana ja oppimisen kannalta.

Eilen 50-vuotisjuhlissa tutustuin moneen uuteen ihmiseen. Mietin, että miten rikas onkaan sellainen elämä, jossa saa oppia muilta jotain uutta. Jossa saa jakaa elämänsä tarinan osa-alueita muille. Tämä on muuten mielenkiintoista myös; se millaista tarinaa sinä kerrot itsestäsi muille? Miten määrittelet itse itsesi. Itsellesi. Miten kerrot itsestäsi itsellesi?ID

Mä haluan puhua itsestäni muille samalla tavalla kuin miten puhun itsestäni itselleni. Vähättelemättä ja ystävällisesti. Turhia kaunistelematta. Vaikka tarinassa on ollut monta hetkeä, jolloin nessut ovat tulleet tarpeeseen, niin en noihin hetkiin jälkikäteen juuri palaa. Ellei minulta asiasta kysytä. Toki silloin avoimesti niistä kerron. Sillä ne ovat osa identiteettiäni. Tärkeitä tapahtumia tarinassa, joiden kertominen joskus valottaa vastapuolelle sen, mihin aito positiivisuuteni ja elämäniloni osin pohjautuu.

”Miten sä selvisit niistä vuosista?” multa usein kysytään. Tarinan jatkuvuuden ansiosta  Miettikääpäs hetki…eikö kuulosta järkeenkäyvältä miettiä elämää tarinana? Niin, että tietää vaikeiden aikojen koittaessa sen, että tarina jatkuu. Vahvempana ja uusin sävyin – kunhan on muistanut elää ne tarinan surulliset juonenkäänteet täysillä, ilman niiden tukahduttamista. Elämä on ihana tarina, enkä malta odottaa, kuinka se tänä ihanana joulukuun iltana kirjoittuu.

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,

 


maanantai 25. marraskuun 2019

Kuntosali kotona

MOIKKAMOI MAANANATAIHIN!

Hei tasan kuukauden päästä tänään on se päivä. Mikä se? No se, kun möllötetään joulupukin tuomissa pyjamissa koko päivä, syödään suklaata ja luetaan kirjoja. Ah, ihanaa että on mitä odottaa 😀 Yleensä olen sen sortin ihminen, että tykkään liikkua. Mutta kyllä yksi pyjamapäivä joukkoon mahtuu, varsinkin tuo joulupäivä. Tosin silloinkin huomaan iltapäivästä kaipaavani kropalle vähän äksöniä. Yleensä pieni puolen tunnin hiihtolenkki ennen joulupäivän saunaa saa kropankin tyytyväiseksi.

Meitä on moneen junaan ja kukin tekee hyvinvointinsa eteen sen, minkä parhaimmaksi näkee. Mulle yksi suurin tekijä, joka tuo hyvinvointia on liikunta. Olenko aina ollut liikunta-addikti? En todellakaan. Musta tuntuu, että tässä liikunta-asiassakin ennakkoluulot ovat ihmisten pahin este liikkumisesta nauttimiselle. En mä osaa juosta. En edes jaksaiskaan. Mä olen kuin rautakanki (mä muuten oikeesti olen :D). En veny minnekään. No eihän kukaan meistä ole seppä syntyessään. Välillä pitää nähdä vähän vaivaa ja lähteä pois epämukavuusalueeltaan saavuttaakseen sen hyvän olon. Sen tilan, jossa liikkuminen on mielekästä. 

Mulle hyvän olon hormonien, mm. serotoniinien ja endorfiinien tankkaaminen liikunnan avulla sopii parhaiten. Eikä sen liikunnan tarvitse enää olla niitä puolimaratonin mittaisia juoksuja ihan järkyttävän korkealla keskisykkeellä niin kuin silloin joskus; pitkä kävelylenkki, puolen tunnin maltillinen juoksulenkki, pilates, ylämäkivedot, jooga tai ihan vain venyttely saa mut voimaan hyvin. Välillä, kun olo on vähän nuutunut, niin nousen työtuolilta ylös ja laskeudun lattialle. Venyttelen ja kuulostelen kroppaa. Ja niin ihmeelliseltä kuin se saattaakin kuulostaa, niin itselläni jo pieni kropan herättely saa mielihyvän hyrräämään aivoissa. Jopa silloin kun elämä tuntuisi muuten kaatuvan päälle.

Kotiliikuntaan ei mitään kuntosaleja tarvita. Ei todellakaan! Mutta meillä jäi tuo alakerran vanha pannuhuone ylimääräiseksi, kun remonttia tähän lapsuudenkotiini suunnittelimme. Siihen sujahti kuin itsestään tila kuntoilulle. Kaksi ja puoli vuotta tuo tila on ollut kaikkea muuta; katosta lattiaan olevia kasoja. Peilikaappi, joka oli ideana hyvä, mutta joka sekin oli sullottu täyteen vaikka sun mitä. Nyt kun saimme vihdosta viimein tilan siivottua, palvelee se alkuperäisessä tarkoituksessaan. Kotikuntoiluun tarkoitettuna tilana.

Remppamiehet aikoinaan laittoivat meille seinän yläosaan vahvisteen koolauksien väliin ja sähköpistokkeet telkkaria varten. Nyt voi katsoa telkkaria samalla kun kuntopyöräilee. Alunperin oli tarkoituksena tuonne laittaa reformerilaite pilatesta varten, mutta nyt kävi niin, että tuollainen kahden metrin laveri ei taivu meidän alakertaan. Menimme sulkemaan toisen sisäänkäynnin alas kellariin, josta olisi kyllä saanut moisen sisään kannettua. Crossarista haaveilemme edelleen, joten sellainen tuonne mahtuu. Ja toivottavasti sen saa niin palasiksi, että mahtuu myös ahtaasta portaikosta alas 🙂

Itse olen perjantai-illasta lähtien ottanut kaiken ilon irti tuosta kuntoilutilasta. Se vetää mua puoleensa kuin magneetti. Olen laittanut rauhoittavaa musiikkia taustalle, levittänyt joogamaton lattialle ja tehnyt syvävenytyksiä. Herätellyt lihaksia vähän dynaamisemman joogan avulla ja nauttinut hetken läsnäolosta. En tiedä kumpi, tuo kropan herättely vai mielen rauhoittelu, on tehnyt taikojaan. Mutta viime aikoina olo on ollut ihan tosi zen. Yhtäkkiä tuntuu, että se kaikki kiire on tiessään. Virkistynyt kroppa, virkistynyt mieli.

ID

Meillä on tälle illalle varattu koko perheen kesken padel-tunti! Harmi vain, kun toinen lapsukainen on kotona kipeänä. Ehkä tuosta kolmistaankin kuitenkin jotain saa irti. Liikunta on ihanaa, mutta silloin kun sen saa tehdä koko perheen kesken, niin se on parasta

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,


keskiviikko 20. marraskuun 2019

Kirjoittaminen – tie hyvinvointiin?

HEIPPAHEI YSTÄVÄT SIELLÄ RUUTUJEN ÄÄRELLÄ!

Mä olen ehkä pikkuhiljaa tullut siihen tulokseen, että yksi merkittävä tekijä mun hyvinvointiini ja sitä kautta onnellisuustasojen korkealla pysymiseen on kirjoittaminen. Enkä nyt tarkoita päiväkirjan kirjoittamista, vaikka sellaistakin olen viime ajat puuhaillut. Vaan ihan tätä blogia. Tutkijat ovat jo monissa eri tutkimuksissa (check) tulleet siihen tulokseen, että kirjoittaminen muun muassa buustaa päivääsi, vähentää stressi- ja masennusoireita, auttaa valmistautumaan suuriin koitoksiin ja parantaa selviytymistä traumoista.

Itselleni tämä blogi on toiminut ikäänkuin sähköisenä päiväkirjana. Julkisena sellaisena, tosin. Mutta viime aikoina olen pitänyt päiväkirjaa myös ihan itseäni varten. Liittyen osaksi koulun lopputyötä, mutta sitäkin enemmän omaan hyvinvointiini. Vaikka voin tällä hetkellä erittäin hyvin, on aina varaa ammentaa varastoon. Kirjoittaminen on yksi niistä asioista, joista saan hyvän mielen. Ja osa tuosta hyvästä mielestä varastoituu jonnekin aivolokeroihin ja sydämeen odottelemaan. Niin sanotusti pahan päivän varalle. Pahan päivän tullessa mulle on kertynyt jo aikamoinen varasto, mistä ammentaa. Se, että teen jotain tässä hetkessä ei välttämättä konkretisoidu tässä hetkessä, vaan sillä on kauaskantoisemmat vaikutukset.

No mistä sitten tuohon pieneen mustaan vihkooni kirjoitan? Elämästä ♥ Pyrin kirjoittamaan siihen päivittäin. Jotta tekin pääsette alkuun, niin ajattelin antaa muutaman vinkin, mistä kirjoittaa. Ettei tule sitä kuuluisaa writer’s blockia. Saatan omistaa yhden aukeaman yhdelle asialle. Enemmän aukeamia sellaiselle, mihin tulee joka päivä tekstiä.

🌸Mistä olen tänään kiitollinen?
Tähän palaan päivittäin. Välillä aamuisin, välillä iltaisin. Se, kuka sanoo, että kiitollisuuspäiväkirja on hömppää, ei ole sitä kokeillut. Aiemmin olin toki kiitollinen, ilman kiitollisuuden kohteideni ylöskirjoittamista. Mutta kun kirjoitan ne ylös, ne konkretisoituvat. Silloin näkee paremmin, että ihan oikeesti – mulla on tosi rikas elämä.

🌸Mitä kivaa ajattelin tänään tehdä?
Joinain aamuna viikosta (varsinkin jos edessä on sellainen tulipalojen sammuttelupäivä), kirjaan heti aamulla muutamia mukavia juttuja päivän varalle. Kuten leipominen lasten kanssa töiden jälkeen tai saunominen koko perheen kesken.

🌸Mitkä ovat mulle rakkaita biisejä?
Saan musiikista ihan älyttömän paljon irti. Energiaa, lohdutusta, milloin mitäkin. Yksi aukeama päiväkirjassani on sitä varten, että kirjaan sinne mun voimabiisejä.

🌸Minkä neuvon antaisin itselleni just nyt?
Niin, hetkeksi asettaudun itseni ulkopuolelle ja tutkin, että mitä hommaa. Missä mennään ja mikä tilanne. Arvioinnin jälkeen lempeästi neuvon itseäni.

🌸 Missä näen itseni viiden vuoden päästä?
Suljen silmät ja näen edessäni tilanteen tänään viiden vuoden päästä. Missä olen, kenen kanssa. Mitä tunnen ja millaista elämäni on. Kirjoitan nämä asiat alas.

🌸 Mikä tällä hetkellä painaa mieltä?
Elämässä on usein kaikki hyvin, mutta tuskin meillä kellään on aina sydän keveimmillään. Aina on jotain asioita, mitkä kolkuttavat siellä takaraivossa. Niitä ei kannata välttämättä kaivaa esille silloin, kun olo on kevyt, mutta silloin kun vähän ihistää on syytä kirjoittaa alas, että mikä ihistää.

🌸 Mitä hyviä tekoja ajattelin tehdä tänään?
Kerroinkin taannoin IG:n puolella, että rakastan tehdä pieniä hyviä tekoja. Jutella vastaan tulevan papan kanssa, pitää ovea auki kaupassa seuraavalle, toivottaa kaupan kassalle mukavaa päivän jatkoa, keittää lapsille riisipuuroa välipalaksi, silittää miehen kauluspaidat hänen puolestaan, tehdä koiran kanssa nose workia yms. Tämän voi tehdä myös illalla ja kirjata ne pienet hyvät teot, jotka teki kyseisenä päivänä.

Kannan vihkoa mukanani, sillä ahaa-elämämys saattaa tulla missä ja milloin vain. Muun muassa postausideat päätyvät tuohon vihkoon, ellen ole koneen äärellä. Veikkaanpa, että vihko täyttyy alta aika yksikön. Sen verran olen hurahtanut kirjoittamiseen. Ja hei tiedättekö, mikä parasta? Saa harjoitella kirjoittamaan ihan perinteisellä tavalla. Kynällä kaunokirjoitusta. Tuntuu, että kirjoitustaito on rapistunut vuosien saatossa harakanvarpaiksi 😀 Toivotaan, ettei se ole yksi niistä katoavista luonnonvaroista 

KIVAA KESKIVIIKKOA,