perjantai 17. tammikuun 2020

Palaset loksahtelivat paikoilleen

HYSSYNHÄMYISTÄ PERJANTAI-ILTAA IHANAT!

Perjantaitunnelmia, tällä kertaa ilman ruokaa 🙂 Tiedän toistavani itseäni, kun sanon, että aika menee aivan järjetöntä vauhtia.

Tällä viikolla on tapahtunut paljon kivoja asioita. Asioita on saatu maaliin ja uusia asioita on aloitettu. Tänä perjantaina tunnen ihan älytöntä kiitollisuutta varsinkin siitä, että olen vihdosta viimein päässyt tilaan, jossa pystyn tekemään näitä mun kahta rakasta työtäni ilman, että jompikumpi kärsisi. Elämänhallinnan palaset ovat loksahtaneet paikoilleen.

Oli aikoja, että koin etten ehdi tekemään kumpaakaan sillä intensiteetillä kuin haluaisin. Nyt tuntuu, että olen vihdosta viimein osannut järjestää aikani niin, että molemmille liikenee se aika kuin ne tarvitsevat. Ja hei hyvä niin, kummastakaan työstä en ole valmis luopumaan. Nää on mulle ihan tosi rakkaita molemmat enkä pystyisi kuvittelemaan elämääni ilman toista. Se, että molemmat työt ovat täysin erilaisia tekee niistä mielenkiintoisia. Molemmissa saan toteuttaa itseäni, mutta siinä toisessa rajallisesti. Molemmissa olen tavallaan oman itseni herra ja pystyn vaikuttamaan asioihin.

Kumpikin työ on sellaisia, että saan olla tekemisissä huipputyyppien kanssa. Ihmissuhteet on tutkitusti kukoistuksen ja hyvinvoinnin tärkein palikka. Allekirjoitan tuon täysin. Vaikka tässä blogityössä työkaverit ovat usein puhelimen tai sähköpostin päässä, niin jotenkin ollaan näiden vuosien varrella lähennytty hirmuisesti. Yhtä hyvin läppä lentää heidän kanssaan kuin tuossa mun toisessa työssä kahvipöydän ympärillä.

Viikon varrelle mahtui myös monen monta erittäin antoisaa ja ihanaa keskustelua IG storyn puolella somesta ja sen tuomista paineista, mutta myös monesta muusta elämän osa-alueesta. Mulle tuo IG storeilu, kuten muukin someilu on osa tätä blogityötä ja myös sellainen osa, josta nautin ihan älyttömästi. Se on toisaalta taas sellainen osa työtä, joka ei tunnu lainkaan työltä. Sillä se antaa niin paljon.

Tällä viikolla en ole nauttinut pelkästään vain näistä mun töistä, vaan myös siitä, että jotenkin myös arki-iltojen balanssi on löytänyt uomansa. Töiden jälkeen ehtii tekemään vaikka mitä. Ollaan ehditty pelailemaan perheen kesken, mutta viettämään laatuaikaa myös miehen kanssa. Olen nauttinut omasta seurastani ja nauraa räkättänyt myös porukassa. Aikaa on löytynyt löffäilyyn ja taas toisaalta urheilutuntejakin on tullut tälle viikolle reilut viisi. Koirakin on saanut hellyyttä.

Olisikohan nyt kuulkaa niin, että tämäkin on taas niitä iän myötä tuomia plussapuolia? Että osaa hallita elämäänsä paremmin. Ilman turhia kiristyksiä tai suorittamisia. Ilman turhaa kiireestä vouhottamista tai täydellisyyteen kurkottelua. Oli miten oli, niin jatkukoon mun puolesta näin 🙂

Nyt leppoisan viikonlopun viettoon. Tapparan peliä ja koiran ulkoilutusta seuraavaksi. Sekä guuglaamista siitä, miten himskatissa nuo tulppaanit saa kestämään. Olen ostanut tällä viikolla kolme tulppaanikimppua. Yksi meni päivässä ja kaksi kimppua ovat kestäneet pari päivää kumpainenkin. Tulppaanit aukeavat samantien, kun ne maljakkoon laitan ja varret löpsyyntyvät kellertäviksi. Vaikka elämä muuten on balanssissa, niin ei kaikki silti ihan täydellistä voi olla 🙂

IHANAA VIIKONLOPPUA,


keskiviikko 15. tammikuun 2020

Vähemmän ruoskaa, enemmän rakkautta

HEI HUOMENTA IHANAT!

Aamuenergiat ei ota loppuakseen, joten nautitaan niistä niin kauan kuin energiaa riittää. Tällä viikolla olen huomannut olevani tuotteliain näin heti aamusta.

Mä olen viime aikoina miettinyt sitä, kuinka paljon itse kullakin ruoska viuhuu. Varsinkin näin uuden vuoden ja vuosikymmenen alussa. Kurjistutaan liian tiukalla dieetillä ja kenties omilla teoillamme lasketaan elämänlaatuamme. Jopa merkittävissä määrin. Pahimmassa tapauksessa leikitään sillä tärkeimmällä eli terveydellämme. Mitäs jos annettaisiin itsellemme vähemmän ruoskaa ja enemmän rakkautta. Ainakin me terveet, jotka siihen pystymme ilman rajoitteita. Ja jälleen nämä sanat tulevat sellaisen ihmisen kynästä, joka on läpikäynyt kaikki dieetit mitä maa päällään kantaa. Normaalipainoisena, hoikkana nuorena aikuisena ajatellut, että olisin ehkä ihmisenä parempi, jos painaisin 48 kiloa. Sen 52,5 kilon sijaan. Tavoitteeni saavutin kaalikeittodieetin, paaston ja juoksulenkkien avulla parissa viikossa. Olo oli kaikkea muuta kuin hyvinvoiva. Olin väsynyt, ärtynyt ja itsetuntoni oli nollassa. Farkut tippuivat päältä ja rintsikat jäivät vailla täytettä.

Näin jälkikäteen olisin valinnut ruoskan sijaan rakkauden. Mutta joskus meidän on pakko elää tiettyjä elämänvaiheita viisastuaksemme. Koska virheethän on niitä, mistä elämässä opimme. Sen takia omat mokat ja ajatusharhatkin on hyvä ottaa oppimismielessä. Just puhuttiin siitä itsensä rakastamisesta ja hyväksymisestä täällä.  Siitä, miten se on mun mielestä (ja monen ihan tutkijankin mielestä) avaintekijä hyvinvoinnissamme.

Ruoska ei vain viuhu omasta toimestamme kohdistuen itseemme, vaan löysin muutamia muitakin tilanteita, jossa ruoskan sijaan voisi ehkä olla tarpeen keskittyä muunlaiseen motivoimiseen. Mikäli siis tuota ruoskaa voi edes motivointikeinoksi kutsua.

Yrityksen tärkein tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Näin sanoo osakeyhtiölain viides pykälä ja näin sen vissiin sitten kuuluu olla. Mutta millä kustannuksella tätä viidettä pykälää toteutetaan…työntekijöiden hyvinvoinnin kustannuksella? Miten yrityksen kävisi, jos yritysjohto viuhuttaisikin ruoskan sijaan hyvinvointisauvaa, joka taikoisi yritysjohdolle kaiken empatiasta työntekijöiden hyvinvoinnin tärkeyden ymmärtämiseen? Koska työntekijäthän loppupeleissä ovat yrityksen tärkein voimavara.

Itse näen asian niin, että jos yritys haluaa tuottaa voittoa, niin sen on panostettava työntekijöiden hyvinvointiin. Vanhanaikainen tulos tai ulos -menetelmä on edelleen käytössä, varsinkin monessa pörssiyhtiössä (ja kyllä, ymmärrän miksi), mutta vääränlaisella tai puutteellisella motivoinnilla ei voi syyttää kuin itseään, jos ei tulosta synny. Työntekijöiden suuri vaihtuvuus varmasti on indikaattori myös yritysjohdolle jostain, eikö? Mitäs jos tuo ruoska korvattaisiinkin merkityssauvalla, jota viuhuttamalla samalla yrityksen jokainen työntekijä kokisi roolinsa merkitykselliseksi yrityksessä? Veikkaan, että  sitä myötä työntekijöiden vaihtuvuus pienenisi ja tuo osakeyhtiölain viides pykälä täyttyisi.

Myös meille vanhemmille soisi välillä ruoskan sijaan rakkautta. Milloin ruoskimme itseämme tuntiessamme riittämättömyyttä, milloin lapsiamme parempiin suorituksiin koulussa tai harrastuksissa. Riittämättömyyttä tuntee varmasti jokainen vanhempi joskus, mutta koen, että ei se ainakaan helpota riittämättömyyden tunteessa, jos soimaamme siitä itseämme lisää. Itsekin koen joskus aikataulujen takia riittämättömyyttä. Silloin raivaan kalenterista tilaa lapsille. Ja pitäydyn tuossa suunnitelmassa. Laitan puhelimen sivuun ja omistan koko illan lautapeleille, herkuttelulle sekä mikä tärkeintä, niille rakkaille lapsille ja läsnäololle. Otan opikseni, mutta en ruoski itseäni.

Kuinka helposti sitä kertoo äänenpainollaan ysin keskiarvon lapselle, ettei ole tyytyväinen 7+ hissan kokeen numeroon? Miksei vain voisi sanoa, että ihan hyvin meni – ensi kerralla menee sitten vielä paremmin. Jos tähän edes tarvetta on. Mä muistan pelänneeni näyttää huonoja koenumeroita kotona. Se oli ihan kamalaa. Tuntui, että kokeesta piti saada hyvä numero (ysi tai kymppi) tai muuten sitä olisi jotenkin huonompi kuin muut. Vaikka lopulta en muista, että kukaan olisi mulle kertaakaan huutanut tai edes kertonut äänenpainollaan olevansa pettynyt. Mua rakastettiin kasin keskiarvolla ja se riitti.

Tällaisia ajatuksia mulla heräsi yhtenä kauniina ja kuulaana pakkaspäivänä lenkillä. Kun kävelin hissukseen luonnosta nauttien pari tuntia. Tuntien pikkupakkasen poskillani, aurinkolasit silmilläni. Ilman sykemittarin piipityksiä sykerajoista. Ilman kiirettä mihinkään. Ilman painetta hengästyä. Ilman kilometritavoitteita. Tyytyväisenä just siihen olotilaani. Sellaisena kuin olin. Elämässä ei ole koskaan liikaa rakkautta. Muistetaan tuhlata sitä ihan huolella – se kun ei tuhlaamisesta kulu ♥ 

KIVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

 


maanantai 13. tammikuun 2020

Hyvinvointi on omasta aktiivisuudesta kiinni

HEIPPA!

Tuossa aamulla, kun tein aamuharjoituksia viinipullon korkki hampaiden välissä, aloin miettimään kuinka moni hyvinvointiin liittyvä asia on loppupeleistä omasta aktiivisuudesta kiinni. Niin kuin tuo narskuttelulihasten vetreytys. Mä käyn joka kuukausi voice massagessa, jossa nuo mun välillä erittäin jumiutuneet purentalihakset manipuloidaan auki. Mutta se ei yksin riitä, vaan mun täytyy tehdä töitä myös itse, jottei korva mene taas lukkoon ja ala vinkumaan. Ettei pää räjähdä ja niskat poksahda. Ettei poskipäät pistele ja silmät sumene.

Sen takia otin taas vuoden vaihteessa itseäni niskasta kiinni tämän(kin) asian suhteen. Päivittäiset treenit viinipullon korkin kanssa ovat tuoneet tulosta ja siinä, missä aloitin lyhennetyllä korkilla, saan kohta ottaa kokonaisen korkin käyttöön. Tuon lisäksi joka aamuiset guashalastaukset avaa jumeja korvien edestä ja saa nesteet kiertämään yön jäljiltä.

Parikymppisenä, kun sain jännitysniskadiagnoosin, kävin Kelan tukemana fyssarilla vuoden verran. Mutta en muista kertaakaan tehneeni kotona harjoituksia, joita sain. En venytellyt enkä liiemmin pitänyt huolta itsestäni. Ellei spinningiä otettu huomioon siinä haalaribileiden välipäivinä. Nyt tuo sama ihana hieroja, joka hieroo mun purentalihakset, käsittelee usein ensin selkää, niskaa ja rintarankaa. Me ollaan reilussa vuodessa päästy siihen pisteeseen, että tuo on vain ns. huoltokäsittelyä. Pahoja jumeja ei ole ollut muuta kuin kerran tai kaksi, sillä olen pitänyt kotona niin hyvää huolta lihaksistostani ja venytellyt.

Reilut neljäkymmentä vuotta siihen meni, että hiffasin mistä tässä hyvinvoinnista on kyse. Ja hei parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mulle hyvinvointi on kokonaisuus, jossa niin psyykkinen kuin fyysinenkin hyvinvointi kulkevat käsi kädessä ja mikä tärkeintä; ovat balanssissa.

Se, missä aiemmin ajattelin, että hei – aina tulee uusi maanantai, en enää odota uutta maanantaita. Vaan toimin samantien. Tai oikeastaan olen toiminut jo pidemmän aikaa. Se, että saa liikunnasta miellyttävän ja energisoivan osan elämää ei tapahdu hetkessä. Alkuun on mentävä mukavuusalueensa ulkopuolelle. Välillä teen sitä vieläkin, kun tuntuu että kaipaan pientä buustia esimerkiksi juoksemiseen. Eilen vedin aivan liian pitkän juoksulenkin sykelukemiini nähden. Lenkin jälkeen luulin kuolevani (no en nyt tietysti oikeasti) ja olin aivan puhki. Hehkuin kuin paloauto ja syke tuntui päässä asti. Viileän suihkun jälkeen se iski. Euforia.

Kyllä, mä olen sitä mieltä että hyvinvointi on valintoja. Kukaan ei tule mua sohvan nurkasta lenkille nostamaan, ellen itse valitse sieltä nousta. Kukaan muu ei tee valintaa maanantain ihanuudesta mun puolesta kuin mä itse. Kukaan ei pakota mua syömään terveellisesti, ellen itse sitä valitse tehdä. Kukaan muu ei saa mua hidastamaan tahtia muuta kuin mä itse. Kukaan muu ei tee mun puolesta päätöstä nauttia elämästä. Hyvinvoivana ja uutta draivia täynnä. Jopa näin maanantaiaamuna

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,


tiistai 07. tammikuun 2020

Pakahduttavia tunteita & pieniä onnen hetkiä

ID HIPSHEI JA HELLÄT TUNTEET!

Tuleeko teille koskaan sellaisia ”mä pakahdun rakkaudesta just nyt” -hetkiä? Mulla tuli toissa iltana sellainen ajaessani läpi kauniin kotikaupunkini kohti illan pilatesta. Hekumoin tulevaa iltaa ja sitä, kuinka saataisiin taas perheen kanssa aikaan yatzy-turnaus. Huomasin kyynelten nousevan silmiin ja tajusin jälleen, kuinka voimaannuttava tunne rakkaus on.

Viime lauantaiaamuna herättyäni ja aamupalan jälkeen sohvan nurkkaan kahvikuppini kanssa pesän tehtyäni tuijottelin joulukoristeiden jälkeistä hieman askeettista kotia ja mietin, että kuinka onnellinen sitä ihminen onkaan, kun on neljä seinää ja katto pään päällä. Että on paikka, jota kodiksi kutsua.

Sunnuntaina muistin ruisjauhopussin, jonka löysin siivotessani laatikoita. Meillä kotona tehtiin ruispuuroa usein. Voinapin kera tuo helppo herkku muuttuu todelliseksi lohtupuuroksi. Mies oli harrastuksissaan ja lapset ystäviensä kanssa. Mä laitoin ruispuuron porisemaan siksi aikaa, kun sormet lauloivat näppiksellä. Istuin keittiön ruokapöydän ääreen ja fiilistelin. Tunne, että kaikki on just niin kovin hyvin valtasi mielen. Olen päättänyt, että aina, kun tuo tunne valtaa, vaalin sitä. Koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.

Koiraa eilen illalla sängyssä rapsutellessani mietin, että kuinka voi jotain luojan luomaa, joka ei ole ihminen, rakastaa näin paljon. Toby siirtyi siitä jalkopäähän unipaikalleen, mutta tapansa mukaan jossain vaiheessa yötä taas siirtyi tuohon kainalooni. Koski märällä nenällä nenääni kertoen, että välittää, ennen kuin laittoi kerälle ja jatkoi uniaan tuhahtaen. Unisen koiran tuoksu ja lämpö pakahduttavat joka kerta.

Tänään aamukahvitunnilla kuuntelin hetken hiljaa iloista puheensorinaa lomakuulumisista ja mietin, kuinka ihanaa onkaan kun arki alkoi ja viimeisetkin lomalaiset palasivat töihin. Mä kaipaan ympärilleni rutiineja ja arkea. Niitä tuttuja ihmisiä ja niiden välillä vähän hölmöjäkin juttuja. Yhteenkuuluvuuden tunne tuossa hetkessä oli kuin pieni onnen hetki.

Se että tunnen vahvasti voi olla välillä taakka, mutta 99% ajasta se on suuren suuri siunaus. Rakastan niitä hetkiä, kun aistit on avoinna elämälle. Että olen oppinut suodattamaan sieltä elämänvirrasta ne ihan pienimmätkin jutut, joista olla kiitollinen. Toivottavasti sielläkin koetaan usein pakahtumisia ja onnen hetkiä ♥ 

Me suomalaiset usein ajattelemme, että jos joku toitottaa rakkauttaan tai onneaan, niin sen on pakko olla kulissia tai toisille todistelua. Mä kerron rakastavani, koska mulle on suotu rakastamisen lahja. Kerron onnen hetkistäni, jotta muutkin pystyvät samaistumaan samaan onneen. Huomaamaan, että ihan totta – elämä on täynnä niitä pieniä pakahduttavia tunteita ja onnen hetkiä. Niiden äärelle pitää vain välillä osata pysähtyä.

ONNELLISTA VIIKKOA IHANAT!

 

 

 


maanantai 06. tammikuun 2020

Hyvinvoinnin vuosikello: Uskalla rakastua itseesi

HEIPPA IHANAT!

Ja voi vitsit, tätä päivää olen odottanut viimeiset viikot. Tänään nimittäin starttaa postaussarja, joka on mulle itselleni tosi rakas jo nyt. Hyvinvoinnin vuosikellon runko näyttää tältä:

Tammikuu: Uskalla rakastua itseesi
Helmikuu: Hyvinvoinnin kulmakivet
Maaliskuu: Merkityksellinen elämä
Huhtikuu: Ihmissuhteiden ihanuus
Toukokuu: Optimistinen elämän asenne
Kesäkuu: Itsensä kehittäminen
Heinäkuu: Kiitollisuus onnellisuuden edellytyksenä
Elokuu: Mielekäs työ osana elämää
Syyskuu: Harrastukset hektisen elämän vastapainona
Lokakuu: Aikaansaamisen ihanuus
Marraskuu: Pieniä konkreettisia tekoja mielialan nostamiseen
Joulukuu: Hetkessä eläminen

Itse odotan tältä vuoden pituiselta matkalta sitä, että pystyn jäsentämään hyvinvoinnin itselleni vielä syvemmin ja laajemmin. Vielä enemmän odotan sitä, että tästä postaussarjasta on apua teille lukijoillekin ja että saamme aikaan vuorovaikutusta ja keskustelua. Esimerkit elävästä elämästä kun ovat niitä hedelmällisimpiä. Tekstini pohjautuvat omiin mielipiteisiini ja kokemuksiin, mutta myös tutkittuun tietoon sekä aiheen kirjallisuuteen. Postausten lopussa jaan lähdeluettelon, mikäli haluatte tutustua aiheeseen tarkemmin. Jos jotain olen positiivisen psykologian opintojen myötä oppinut niin sen, että olen ollut viimeiset vuodet oikeilla jäljillä kokonaisvaltaisen hyvinvointini suhteen, mutta myös sen, että koska alan kirjallisuutta löytyy niin hirmuisesti, niin on välillä syytä muistaa myös kriittisyys ja asioiden toinen puoli.

Joka kuun ensimmäinen maanantai (ellei ole force majeure -tilanne) ilmestyy uusi postaus aiheesta, joka pitäisi olla meidän kaikkien prioriteetti. Ennen joulua julkaistuun postausrunkoon tein yhden muutoksen; heinäkuun aihe itsemyötätunto sisältyy tähän ensimmäiseen postaukseen ja sen tilalle nostin tuon tärkeistä tärkeimmän eli kiitollisuuden. Aloitetaan…sormet syyhyää jo 🙂

Pystytkö rehellisesti käsi sydämen päällä sanomaan, että rakastat itseäsi? Jos kyllä, niin asiat ovat erittäin hyvin. Jo et, niin ei hätää. Itseään voi oppia rakastamaan. Been there, done that. Mä olen sitä mieltä, että hyvinvoinnin pilarina on juurikin se, että rakastaa itseään. Sitä myötä arvostaa itsensä niin korkealle, että tekee kaikkensa, jotta itsellä olisi hyvä olla. Haluaa pitää huolta itsestään keinolla, millä hyvänsä. Vanha sanontahan kuuluu, että vain rakastamalla itseään voi rakastaa muita. Itse olen kokenut, että siitä hetkestä kun rakastuin itseeni olen saanut ammentaa paljon enemmän rakkautta myös muille. Rakkaus kumuloituu, mitä enemmän sitä vaalii. Myös itsensä rakastaminen.

Olen kertonut teille, että mulla oli vaihe, että rakastin muita enemmän kuin itseäni. Laitoin itseni likoon sen uhalla, että en voinut hyvin. Kunnes tajusin, että vaikka olen kahden pienen lapsen äiti, ei mun prioriteettina ole nuo kaksi pientä, vaan se, että rakastan itseäni, jotta voin täysillä antaa rakkautta heille, jotka sitä tarvitsevat. Samaan aikaan valvoin myös öitä työasioita stressaten. Kunnes heräsin erään erittäin kipuisen migreenipäivän jälkeen siihen, että asiat eivät voi jatkua näin. Olin menettänyt yhden kokonaisen päivän mun elämästäni sen takia, että olin valvonut yöllä ostoreskontraa stressaten, mikä oli saanut migreenin tulemaan päälle kovempana kuin aiemmin. En päässyt koko päivänä ylös sängystä, muuta kuin vessan pönttöä halaamaan.

Tuosta lähtien olen tehnyt töitä itseni kanssa. Alkanut kohtelemaan itseäni niin kuin kohtelen ihmisiä ympärilläni. Tutustunut itseeni ja vuosien myötä tullut itse itseni parhaaksi kaveriksi. Aloittanut ihan sieltä teiniajoista. Hammasrautaisen, silmälasipäisen ja finninaamaisen itseni hyväksymisestä. Jos jotain haluaisin tuolle teini-Marialle sanoa, niin sen, että sä olet aivan ihana noin. Sun sydän on kultaa ja ne ulkoiset jutut ovat sivuseikkoja. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna tuo vaihe elämästä on ollut sellainen, joka on ollut pakko elää. Vasta iän myötä ja kokemuksen kautta olen päässyt tähän pisteeseen, jossa olen. Jossa olen sinut itseni kanssa.

Itsensä rakastamisen hyödyt

En ole törmännyt yhteenkään tutkimukseen, jossa olisi todettu itsensä rakastamisen olevan haitallista. Maalaisjärjellä ajatellen tosin silloin, kun itsensä rakastaminen ajaa liikaan itsekkyyteen (kun ihmisestä tulee itserakas) ja toisten hyvinvoinnin vähättelemiseen, se kääntyy itse itseään vastaan. Silloin itsensä rakastaminen ei ole enää tervettä, vaan haitallista.

Kirjat ja netti on pullollaan tutkimuksia siitä, miten itsensä rakastaminen vaikuttaa positiivisesti elämänlaatuun ja tekee sinut onnellisemmaksi. Itse voin oman kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että näin on. Itsensä rakastamisen hyödyistä nostaisin esiin viisi itselleni tärkeintä:

♥ Itsensä hyväksyminen tekee sinut onnellisemmaksi.
♥ Itsensä rakastaminen auttaa sinua saavuttamaan hyvinvoinnin päämääräsi.
♥ Itsemyötätunto voi auttaa torjumaan mielen sairauksia.
♥ Itsensä rakastaminen ja itsemyötätunto vähentää stressiä ja sitä kautta auttaa meitä olemaan aikaansaavempia.
♥ Itsensä rakastamisen kautta opimme tuntemaan omat vahvuutemme ja heikkoutemme ja täten elämään mieluisampaa elämää.

Kukaan ei ole täydellinen, on tärkeää muistaa tämä. Mutta miten voin olla paras versio itsestäni? Se selviää vain tutustumalla itseensä ja oppimalla tunnistamaan ne vahvuudet ja heikkoudet, jotka vaikuttavat jokaiseen toimintaamme ja ajattelutapaamme. Kaikilla meillä on ne heikot puolet, mutta kun ne tunnistaa, on niitä helpompi työstää. Mikäli tarvetta on. En näkisi että kaikki heikkoudet ovat huonoja heikkouksia, vaan sellaisia että niitä vahvistamalla voimme saada elämäämme vielä syvempää sisältöä.

Haluaisin nostaa vielä muutaman konkreettisen esimerkin, miten minä olen hyötynyt siitä, että itsetuntoni eli kykyni rakastaa itseäni juuri tällaisena kuin olen on auttanut minua:

♥ olen oppinut mikä minulle on hyväksi ja tiedän, että esimerkiksi riittävä yöuni, terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta ovat mulle hyväksi. Saan niistä mielihyvää ja energiaa.
♥ itseni rakastamisen kautta olen oppinut antamaan anteeksi itselleni; en todellakaan elä 24/7 sellaista elämää, jonka tietäisin olevan minulle täysin hyväksi. Vaan hyväksyn sen, että välillä unet jäävät vähiin ja juoksulenkki kiireessä tekemättä. En soimaa itseäni tekemättä jättämistäni asioista, vaan pyrin katsomaan eteenpäin ja tarvittaessa tekemään korjausliikkeitä. Lempeästi.
♥ kun hyväksyn itseni tällaisena kuin olen, on minun helpompi myös hyväksyä muut ihmiset sellaisina kuin he ovat. Tuntuu, että itseni kanssa sinut tulemisen jälkeen suvaitsevaisuuteni on kasvanut.
♥ koska tunnen itseni kuin omat taskuni niin tiedän voimavarani. Tiedän myös sen, että tarvitsen aika ajoin pienen stressipiikin aiheuttaman draivin saadakseni asioita eteenpäin. Olen oppinut hallitsemaan kaaosta ja stressiä. Annan sen välillä tulla, enkä yritä tietoisesti pyristellä stressistä irti ennen kuin olen saanut stressin tuomat hyödyt maksimoitua. Sitten on aika pistää peli poikki (yleensä meditaatiolla ja tietoisella läsnäololla) ja heittää heipat stressin aiheuttajalle.
♥ koska tunnen itseni, tiedän selviäväni mistä vain. Resilienssini eli muutosketteryys tai psyykkinen palautumiskykyni on tänä päivänä huippuluokkaa. Tunnen omat voimavarani, mikä taas nostaa itseluottamustani. Tunne, että olen oman itseni (ajatusteni ja sitä myötä toimintani) ohjauspuikoissa on eräs vapauttavimmista tunteista. Silloin pystyn luovimaan karikoistakin niin, että katse on koko ajan eteenpäin. Tarvittaessa pysähtymään hetkeksi ja ottamaan oppia myös vaikeina aikoina epämukavista asioista.
♥ itseni hyväksymisen kautta olen oppinut, että vain olemalla oma aito itseni myös muiden seurassa antaa mulle ihmissuhteissa eniten. Silläkin uhalla, että joku ei minua tällaisena hyväksy. Siinä tapauksessa tiedän, että kyseinen ihmissuhde ei ole minua varten. Tiedän, että enää en olisi valmis muuttumaan ulkopuolisen paineen takia. Halu muuttua pitää tulla minusta itsestäni.
♥ aiemmin en osannut olla yksin. Sillain rauhassa yksin. Nyt kun olen oppinut tuntemaan (ja hei jopa rakastamaan!) itseni, niin viihdyn omassa seurassani. Yksinolo ei ole mulle ongelma, vaan päinvastoin. Tarvitsen omaa aikaa itseni kanssa joka päivä. Pienikin hetki riittää.

Omien vahvuuksien tunnistaminen

Elokuussa juteltiin blogissa ensimmäisen kerran vahvuuksista ja VIA:n luonneanalyysista. Sen jälkeen olen koulun myötä käynyt niitä läpi oikein ajan kanssa. Tehnyt testin uudelleen ja pyrkinyt käyttämään vahvuuksiani paremmin joka päiväisessä elämässä. Nostanut myös häntäpään heikkouksia sen mukaan, kun olen kokenut tarpeelliseksi, jalustalle.

Mun vahvuuksia on tänä päivänä rakkaus ja kauneuden arvostaminen, kiitollisuus, ystävällisyys ja hengellisyys. Uskon, että se on vain ja ainoastaan sen ansiota, että tuo rakkauden ja kauneuden arvostaminen on ykkösenä, koska osaan rakastaa itseäni. Sitä kautta osaan rakastaa en vain muita ihmisiä, mutta kunnioittaa ja arvostaa myös luontoa, taidetta, kauniita koteja, astioita, vaatteita ja montaa muuta asiaa. Itsensä rakastamisen jalo taito avaa ovia myös sille, että huomaa elämän moninaisuuden ja elämän ihanuuden. Ihan sieltä pienistä ketunleipäsistä ja muurahaisista asti.

Mä näen, että omien luonteenvahvuuksiensa tunnistaminen ja niiden hyväksikäyttö on merkittävä osa itsetunnon ja itsensä rakastamisen välineistöä. Ihminen kun tuppaa olemaan parhaimmillaan silloin, kun tekee just sitä, mistä nauttii. Täten saavuttaa paljon ja sitä kautta buustaa itsetuntoaan. Hyvä maksimoi hyvän.

Itsensä rakastamisen harjoituksia

Puhu itsellesi nätisti yhden päivän ajan

Päätä heti aamusta, että tänään nostan itseni jalustalle. Kerro heti ensi töiksesi aamulla herätessäsi, että rakastat itseäsi ja haluat itsellesi vain hyvää. Tsemppaa itseäsi töiden tai koulujuttujen kanssa. Juoksulenkillä, kun se pieni piru istuu olkapäälle ja pyytää vaihtamaan kävelyyn, huitaise se pois ja sano itsellesi, että kyllähän sä nyt juosta jaksat. Pese illalla hampaat ja hymyile samalla itsellesi peilin kautta. Tarkastele itseäsi lempein silmin ja mieti, kuinka ihana olet.

Kirjoita illalla ennen nukkumaan menoa viisi päivän aikana tapahtunutta asiaa, joista olet ylpeä itsessäsi.

Piditkö kaupan ulko-ovea auki seuraavalle ja sait hymyn kiitokseksi? Himmasitko autolla vauhtia ja pysähdyit suojatien eteen ja annoit tietä? Annoitko moottoritiellä tilaa kiihdytyskaistalta neljän ruuhkassa liikenteen sekaan pyrkivälle? Tunsitko itsesi kauniiksi ja itsevarmaksi vaatteissasi, jotka valitsit? Kiitätkö itseäsi jälkeenpäin siitä, että hoidit erään tilanteen mallikkaasti, jossa olisit aiemmin menettänyt hermosi? Miltä persimonin makeus tuntui suussasi, millainen olosi oli syötyäsi terveellisen iltaruoan?

Meditaatioharjoitukset

Tiedän, että jos sinä siellä et ole tuttu meditaatioiden kanssa, niin saatat hieman tuhahdella moiselle hömpötykselle. Mutta meditointi ei ole hömpötystä. Itse olen oppinut meditaation huikean voiman vain kokeilemisen kautta. Meditoimalla. Itsensä rakastamisen ja hyväksymisen meditaatioita on netti pullollaan. Mä olen tehnyt mm. tämän linkin takaa löytyviä harjoituksia. Myös täältä löytyy yksi itsensä rakastamiseen kohdistuva meditaatio. Nykyään en tarvitse välttämättä ohjausta meditaatioon ja meditaationi ei kestä niin kauaa.

Voin kesken päivän pitää tauon kotitoimistolla, ottaa hyvän asennon työtuolissani. Kiinnittää huomion hengitykseeni ja käydä koko kropan rentouttaen läpi. Kiittää jokaisen vartalonosan kohdalla juurikin sitä kyseistä vartalon osaa. Kiitos sormille, jotka laulavat näppäimistöllä. Kiitos vatsalihaksille, jotka pitävät mut ryhdissä yms. Rentoutan silmän ympärykset ja tunnen kun päivän aikana kertyneet jännitykset ja rypyt siliää. Arjessa palautuminen on yksi tärkeimmistä voimavaroistani. Meditaatioharjoitus on mulle se luontaisin palautumiskeino.

Kirjoita itsellesi kirje.

Tiedän jälleen, että tämä voi kuulostaa hömpältä. Mutta mä olen ottanut tavaksi kirjoittaa itselleni kirjeen silloin, kun on huonompi päivä. Kun tuntuu, että se itsensä rakastaminen on vähän haasteellisempaa. Kerron itselleni mistä pidän itsessäni. En keskity lainkaan mihinkään negatiiviseen, vaan buustaan niitä hyviä asioita itsessäni. Loppuun lisään ”Rakkaudella, Maria”.

Se, että mä osaan olla näin iloinen ja positiivinen juontaa juurensa siihen, että rakastan itseäni terveellä tavalla. Toki kaikilla meillä on varmasti joskus päiviä tai tilanteita, että tuo rakkaus voi kokea kolahduksen tai sitä voi kokea itsensä jotenkin huonommaksi, mutta olen opetellut, miten ohjata ajatukset takaisin oikeille raiteille, mikäli ne tuppaavat olemaan itselleni vahingollisia. Olen vuosien saatossa oppinut myös sen, että meillä ihmisillä on aivoissa negatiivinen vinouma, jonka ansiosta kiinnitämme huomion negatiivisiin asioihin. Myös itsessämme. Hyväksyn myös negatiiviset ajatukset, käsittelen ne ja jatkan matkaa. Itsensä rakastamisen huippuhetkiä on ne, kun tietää että minä riitän itselleni tällaisena. Ihan sama mitä muut ajattelevat. Minun ei tarvitse myöskään vertailla itseäni toisiin, sillä olen ainutlaatuinen ja uniikki yksilö.

Kuten olen kertonut teille, niin hymyilen peilin ohi kulkiessani. Itselleni ja nimenomaan hyväksyvästi. Meillä kun astuu yläkerran kylppäristä ovesta yläeteiseen kohtaa ensimmäisenä peilin. Sieltä peilistä ei nakuna näy kahta riippurintaa vaan ihan jees rinnat, jotka on imettänyt kaksi ihanaa lasta. Sieltä ei näy vatsaröllyköitä tai ulkoreisien muhkuroita, vaan sympaattiset ja ystävälliset silmät. Joiden alla on välillä hampaiden narskutusöiden jälkeen sellaiset pussukat, mutta tiedättekö, että niillekin osaan nauraa. Taputella niitä hellästi ja sanoa, että menkääs nyt siitä muualle. Ottaa guasha-lastan kauniiseen käteen ja hieman hellästi painella korvien edessä olevia jumeja muualle. Jotta nesteet lähtee kiertämään. Ja hyvällä säkällä vievät nuo pussukat mukanaan 🙂

Sieltä peilistä ei näy sitä ohutta ylähuulta, johon joku ilkeä pyysi minua IG:n viestiboksin kautta taannoin laittamaan botoxia, sillä ei ymmärtänyt miten kestän itseäni sen kanssa. Itsensä rakastaminen buustaa niin paljon itsetuntoa ja itsensä hyväksymistä, että sitä osaa sulkea korvansa muiden arvostelulta (mutta lisää rakentavan palautteen käsittelykykyä). Varsinkin sellaiselta arvostelulta, jonka tietää olevan arvostelijan oman itsetunnon heikkoudesta johtuvaa. Kun on hyvä itsetunto ja rakastaa itseään ei ole edes tarvetta lähteä arvostelemaan muita. Ei ole tarvetta katkeroitua tai tulla kateelliseksi muiden onnesta.

Miten puhut ystävillesi? Puhutko yhtä kauniisti itsellesi? Kun ystäväsi epäonnistuu, niin eikös olekin ihanaa rohkaista häntä ja saada hänet voimaan paremmin? Mikset tekisi itsellesi sitä samaa? Itsemyötätunto on avain itsensä rakastamisen taustalla. Sen kun ymmärtää, loppu on kuin tanssia. Tai ainakin helpompaa. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta asiaa ei voi korostaa liikaa: Itse kahden teini-ikäisen tytön äitinä koen, että on meidän kaikkien etu, että rakastan itseäni. Se, miten puhun itsestäni lasten kuullen, määrittää sen, miten meidän lapset puhuvat itsestään. Kuulevatko he äidin manaavan peilin edessä kilojaan tai iän myötä maanvetovoiman veltostuttamaan ihoa? Vai kuulevatko he äidin huikkaavan peilin ohi kävellessään ”Hei hottis sielä peilissä.” ja kikattavan mennessään kuin pikkutyttö konsanaan? ♥

RAKKAUDEN TÄYTTÄMÄÄ LOPPIAISTA TOIVOTELLEN,

Lisätietoa täältä:

Fredrickson: Love 2.0
Arylon: Madly in Love with Me
Lyubomirsky: The How of Happiness
Neff: Itsemyötätunto
Self acceptance leads to happiness
Itsetunnosta
4 ways to boost your self-compassion
The Secret To Happiness Is Giving Yourself Permission To Feel Crummy
Rosenbergin itsetuntotesti