torstai 20. tammikuun 2022

Aikavarkaita ja muutama vinkki ajanhallintaan

Ajatukset harhailee, mielen valtaa se, onkohan uutiset päivittyneet. Excel-taulukko vaihtuu helposti iltapäivälehden sivuun, joka sattumoisin on välilehdellä auki. Kuinka kätevää, pääsee tsekkaan nopsaa uutiset työn teon lomassa.

Jälleen yritän keskittyä työhön, mutta puhelin piippaa. Merkkiääni kertoo viestin tulleen just siihen ryhmään, joille haluan vastata samantien. Excel-taulukko saa unohtua hetkeksi. Kunnes taas paneudun numeroiden maailmaan. Mihinkäs mä jäinkään.

Jep, nyt hommat rullaa hyvin, mutta yhtäkkiä mieleeni tuli tsekata, että mihin hintaan syyslomalle saisi lentoja New Yorkiin. Jos mä äkkiä sen vielä katson, kun se Momondokin on auki välilehdellä. Uijui, aika tyyriit on. Ei kantsi tänään enää katsoa.

Jaa, mutta se onkin lounasaika. Mutta siitä tulikin mieleeni, että onkohan kotona mitään iltaruokaa…

Tuttua?

Nykypäivän ihana ja auvoinen elomme on täynnä ärsykkeitä. Hermostomme on usein ylivireystilassa, mikä saa aikaan sen, että emme jaksa välttämättä keskittyä tekemisiimme samalla tavalla kuin ennen. Jatkuvat ulkoiset ärsykkeet ovat aikavarkaita (esim. keskeytykset) ja tekevät sen, että keskeytettyyn tehtävään palaaminen mielen tasolla saattaa viedä jopa 20 minuuttia. Sisäisiä aikavarkaitakin meiltä löytyy enenevässä määrin. Tuntuu, että välillä suurin aikavaras on meidän oma toimintamme (esim. someen / uutisvirtaan koukuttuminen, perfektionismi tai epämiellyttävien tehtävien lykkääminen).

Välillä keskeytyksiä ei voi välttää, varsinkaan ulkoisia. Mutta sisäisiin keskeytyksiin voimme itse vaikuttaa. Kyky keskittyä on yksi edellytys, jonka merkitystä en voi korostaa. Jos ajatus harhailee jatkuvasti pois työtehtävistä, niin parin minuutin hengittely hengityksen ilmavirtaan keskittyen yleensä auttaa. Muutenkin suosittelen lämpimästi kaikille nykyajan ärsykepyörteissä pyöriville säännöllisiä läsnäoloharjoituksia.

Jos mulla on joku pidempi työprojekti, niin teen usein niin, että työskentelen 50 minuuttia ja pidän 10 minuutin tauon, jolloin vastaan kiireellisiin sähköposteihin ja niihin ei niin kiireellisiin viesteihin. Tuon 50 minuutin aikana laitan puhelimen ja sähköpostipiippauksen äänettömälle. En avaa sitä iltapäivälehteä enkä momondoa. Tämä vaatii toistoa, jotta siihen tottuu. Se on vähän sama kuin kännykän kanssa. Alkuun, kun rajoitin kännykän käyttöä vapaa-ajallakin, tuntui että käsi hamusi kännykkää koko ajan. Vaikka hiirikäsi hamuaisi jotain muuta kuin sitä exceliä tai mikä ikinä sulla onkaan työn alla, niin anna sen hamuta, mutta älä toteuta ”hamuamista”.

”Ihan jäätävä kiire, en saanut juuri mitään aikaan.” -päivien jälkeen tuppaan miettimään, että mihin mun aika sitten meni. No aika usein listaamalla asiat, joita sai aikaan vie maton sen uskomuksen alta, ettei ole saanut mitään aikaan. Mutta aika usein noina päivinä on tullut vastattua whatsappeihin ja sähköposteihin heti kun niitä tulee. Tuossa 50 / 10 -mallissa käytän koko 50 minuuttia keskeytyksettä siihen hommaan, johon olen sen varannut.

Yksi asia, joka helpottaa mulla ajanhallintaa on se, että en enää kovin mielelläni ajattele kiirettä. Sillä mitä enemmän vellomme ajatuksiemme tasolle kiirettä, sitä kiireempi meillä on. Mitä enemmän nuo ajatukset sanoitamme, niin kiireen manifestointi vain vahvistaa kiirettä.

Fokusoi ja priorisoi.

Mikä on tässä päivässä kaikista tärkeintä?

  1. Kirjoittamalla ylös paperille päivän kolme tärkeintä tehtävää heti aamulla vapauttaa aivokapasiteettiamme, kun ei olla oman muistimme varassa. Ja toisaalta auttaa fokusoinnissa. Nämä kolme tehtävää voisi kirjoittaa vaikka post it -lapulle ja ne olisi hyvä olla sellaisia ”ei aikaan sidottuja”. Itse aloitan kaikista epämiellyttävimmästä tehtävästä. Kun kaikki kolme tehtävää on ruksattu tehdyksi, niin on voittajafiilis – kokeilkaa vaikka :)
  2. Toinen toimiva työkalu mun työviikkoihin on Eisenhowerin matriisi (googletahan tämä), jossa tehtävät ovat jaoteltu kiireellisyys- ja tärkeysnäkökulmien mukaan ja jota voi käyttää selkeyttämään sitä, mikä on sinulle tärkeää ja kiireellistä. Taulukkoa voi täyttää joko joka aamu tai sitten kerran viikossa, esimerkiksi sunnuntaisin tulevaa viikkoa suunnitellessa. Tästä usein siirrän tehtäviä päivän kolmeen tärkeimpään post it-lappuun.

En tiedä oliko näistä vinkeistä teille hyötyä, mutta aika usein valmennettavieni kanssa lähdetään selkeyttämään elämää ja keskittymään hyvinvointiin juurikin fokusoimalla ja priorisoimmalla aikaa. Selkeyttämisen jälkeen on helppo keskittyä niihin asioihin, jotka elämässä tuovat elinvoimaisuutta ja hyvinvointia. Sillä jos ei me koskaan pysähdytä sen äärelle, että a) miten me voidaan b) milloin me ollaan parhaimmillamme tai c) miten sinne tavoitetilaan päästään, niin elämästä voi jäädä helposti se oman hyvinvoinnin näkökulma uupumaan. Kenties ajaudutaan elämään elämää jonkun ulkopuolisen hyvinvointitavoitteiden mukaan.

Oman näköinen elämä, oman itsensä johtaminen, ajanhallinta, elämänhallinta, oman potentiaalin löytäminen ja sen käyttäminen. Ne on kuulkaa kaikki meidän omissa käsissä. Meidän valinnoista pitkälti kiinni.

LUMISIN TORSTAITERKUIN,

PS. Jos tuntuu, että se arkikaaos is still going strong, vaikka vuoden alussa otit ryhtiliikkeen, niin vuosi takaperin Selkeyttä arkeen äideille -valmennusta varten tekemäni työkirja on myynnissä myös ilman valmennusta verkkokaupassani hintaan 12,90 euroa. Verkkokauppaan pääset täältä.


    sunnuntai 16. tammikuun 2022

    Vain elämää, ei sen enempää

    HEIPPAHEI!

    Töissä on ollut ihanaa alkuvuoden säpinää, hiihtokausi on vallan vienyt mennessään, muutamat viimeiset joululahjakirjat ovat koukuttaneet tarinoillaan. Blogin päivittäminen on ollut vain kaihoisana kaiverruksena mielen sopukoissa

    Perjantaina, kun puhelin soi iltapäivästä ja kuopuksen matikan opettaja soitti, että onko ok lähettää kipeä kuopus kotiin, mietin nanosekunnin ajan, että ”Jes, oksitauti viikonloppua vasten onkin just se, mitä tähän hätään tarvitaan.” Olinhan kuitenkin ladannut viikonlopulle hieman muuta tekemistä. Tai lähinnä tekemättömyyttä.

    Kunnes tajusin, että näinhän se elämä menee. Osaan asioista me ei vaan yksinkertaisesti voida vaikuttaa. Joten keskityn mieluummin niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa. Viikolla yksi yö ja päivä meni pepuilleen koiran sairastuessa ja olin ajatellut, että viikonloppuna kuitataan nuo univelat. Ja niin kuitattiin, oksitautikin jäi onneksi kaukaiseksi epäilyksi.

    Viimeisten parin vuoden aikana viikonlopuista on tullut vielä enemmän pyhiä kuin aiemmin. ”Muodosta arjestasi sellainen, ettet kaipaa viikonloppuja tai lomia.” Olen oppinut palautumaan myös viikolla, mikrotaukoja päivien mittaan tulee pidettyä. Iltaisin kone on pysynyt kokolailla kiinni. Silti odotan viikonloppuja. En sen takia, että pääsisi töistä eroon, vaan sen takia että viikonlopuissa kulminoituu se kaikki, mikä elämässä on just nyt tärkeintä.

    Hitaat aamut perheen kanssa, ulkoilu, koiran kanssa leikkiminen. Se, että ei ole suunnitelmia. Viikot tykkään kuitenkin suunnitella. Suunnitelmallisuus tuo vapautta viikon varrelle. Viikonloppuisin vapautta tuo suunnittelemattomuus.

    Kolmen pysäkin verran ratikalla ajelua (ekaa kertaa!), uusinta Bondia. Hightownin ekan kauden päättämistä ja lentojen bongausta. Ex tempore siipien valmistamista lauantai-iltana ja kahvittelua kaupungilla. Ja silti tuntuu, että tämäkin viikonloppu ollaan menty vailla suunnitelmia. Nopeita liikkeitä ja toisaalta hidasta olemista. Tekemättä mitään ja kuitenkin just sopivasti.

    Vain elämää, ei sen enempää. Ja juuri sen takia, kaikessa elämän tavallisuudessa, elämän nälkä kasvaa kasvamistaan. Elä, äläkä vain ole olemassa. Siinä yksi lause, johon törmäsin yhdessä lukemassani kirjassa tänä viikonloppuna. Pieni lause, joka sisältää kaiken olennaisen.

    Toivottavasti sielläkin on nautittu elämästä uuden vuoden ensimmäisinä viikkoina. Toivottavasti olette pysyneet terveinä ja nauttineet elämästä. Näin vuoden alussa liian usein ajatusmallit sisältävät niitä asioita, joita ei saa tehdä. Ruokia, joita ei saa syödä. Elämä ei ole joko tai. Se ei ole mustavalkoista, onneksi. Elämä on liian lyhyt kieltoihin ja kituuttamisiin. Liian lyhyt sitku-elämään tai tekemään vastentahtoisesti viikosta toiseen jotain, mitä ei halua tehdä.

    Mielekäs elämä, se ei ole mitään jargonia tai saavuttamattomissa oleva asia. Se vaan välillä vaatii sen, että katsoo elämää pidemmällä aikavälillä. Ei vain sen maanantaiaamun yhden hetken verran, kun ne kuuluisat kurahousut ovat hukassa ja kumpparit väärissä jaloissa, vaan vaikka ihan vain yhden kokonaisen maanantain osalta. Tekee muutoksia, jotka tukevat omaa mielikuvaa mielekkäästä elämästä. Ei vain ajatuksen tasolla, vaan myös tekojen tasolla.

    IHANIA TAMMIKUUN PÄIVIÄ TOIVOTELLEN,

     


    torstai 06. tammikuun 2022

    Ferritiinikuulumisia

    HEIPPAHEI JA HYVÄÄ LOPPIAISHUOMENTA!

    Ajattelin tehdä pikaisen ferritiinipäivityksen ennen kuin lähdemme päiväretkelle kohti Suomen Turkua. Joulukuussahan viimeksi näistä juttelimme ja olen saanut joitain kyselyitä IG:n kautta, että missä mennään, aloitinko hormonaalista lääkitystä, miten tuen elintavoillani varastoraudan nousua jne.

    Siinä missä aluksi ajattelin, että en aloita keltarauhaslääkitystä, olen sen nyt aloittanut. (Uusille lukijoille sen verran, että itselläni rautavarastot tyhjenivät liiallisen liikunnan ja yhtäkkiä entisestään runsastuneiden kuukautisten takia. Keltarauhashormonin vähyys runsastuttaa kuukautisia usein.) Juttelin vielä kahden naistentautien lääkärin kanssa ja molemmat selittivät minulle naisena olemisen ihanuuksista. Siitä, kuinka tuota keltarauhashormonia eli progesteronia erittyy vain onnistuneen ovulaation jälkeen. Noh, minun ikäisilläni (46 v) ja sitä nuoremmillakin ovulaatio saattaa jäädä usein tulematta. Eli ei keltarauhashormonibuustia kierron puolivälin jälkeen.

    Joulukuun ferritiinimittauksissa todettiin ferritiinin nousseen 2,5 kk:ssa 13 -> 15.3. Eli ei huimasti. Tuolloin päätin aloittaa keltarauhaslääkityksen minimiannoksella (0,5 tbl / pv ja kuukautisten aikana max 2 tbl / pv) ja halleluja – taivas aukesi jo parin päivän päästä. Aloin nukkumaan niin sikeästi, että ei hyvä tosikaan. Heräsin virkeänä, sydän ei tykytellyt yöllä ja muutenkin sellainen tietynlainen rauha ja levollisuus astui kuvioihin.

    Joten keltarauhaslääkitystä ajattelin nyt jatkaa niin kauan kuin saadaan arvot nousemaan ainakin sinne 50 hujakoille. Sitten ajattelin kokeilla ilman. Sillä, tutkimusten mukaan myös matalat ferritiiniarvot runsastuttavat kuukautisia. Eli voi olla, että jahka saadaan ferritiini kohdilleen, niin tarvetta keltarauhashormonille ei ole. Keltarauhaslääkityksen lisäksi vaihdoin lokakuussa aloittamani raudan Sideral Forten Ferrodaniin, joka alun vatsakipristysten jälkeen on sopinut loistavasti. Ferrodanin kanssa syön C-vitamiinia purkista.

    Toki edelleen olen sitä mieltä, että ne elintavat siellä taustalla vaikuttavat myös merkittävästi hormonituotantooni. Se, että noudatan kiertoni mukaista elämää, lähinnä liikunnan suhteen. Se, että tuen ruokavaliolla suoliston, maksan ja munuaisten hyvinvointia (jotta kaikki vitamiinit ja hivenaineet pääsevät ravinnosta imeytymään ja jotta käytetty estrogeeni poistuu elimistöstäni). Se, että kiinnitän huomiota palautumiseeni. Ja toki myös se, että hellin mieleni virkeyttä.

    Jos verrataan syyskuuhun, niin enää en hengästy rappusissa. Leposykkeeni on laskenut noin 10:llä ja aivosumu on väistynyt. Vielä on välillä vähän väsy, mutta se kuuluu kuulkaas normaali ihmiselämään. Ei sitä aina jaksa olla energiaa ja elinvoimaa täynnä. Pääasia on, että kuuntelee kehoansa. Meidän kehot on viisaampia kuin mikään google-haku tai tietosanakirja.

    Sen sijaan, että ajattelisin tätä ajanjaksoa ”Vitsi näistä naistenvaivoja – puuh” -ajanjaksona, tykkään ajatella ”Ihan mahtavaa olla nainen. Mihin mun ihmeellinen keho pystyykään.”.  Ajatuksena on jälleen se suuri kiitollisuus. Kiitollisuus, joka saa mut tekemään (useimmiten) viisaita valintoja vaaliakseni hyvinvointiani ♥ 

    LOPPIAISTERKUIN,

    PS. Suolistoa tukevasta ruokavaliosta tulossa tammikuun aikana juttua enemmänkin! Kuten myös tuosta kierronmukaisesta elämästä.