maanantai 22. marraskuun 2021

Uusi, energisempi elämä / Ferritiinijuttuja

MOIKKA!

Talvi on tullut – kyllä luitte oikein :) Pieni valkoinen kihna maassa ja pakkanen on jo itselleni yhtä kuin talvi. Tekee ihan huikean paljon valoisemmaksi maiseman ja kuulaat pakkasillat/aamut tähtien valossa ovat parhautta. Tätä lisää, kiitos!

Olen saanut muutamia toiveita liittyen ferritiinijuttuihin. Tiedän, että joku saattaa pitää näitä trendi”sairauksina”, mutta mun täytyy nyt omakohtaisesti tämän kokeneena sanoa, että tästä on trendit kuulkaa kaukana.

Ihminenhän tottuu tiettyihin olotiloihin. Niin mäkin tein. Näin jälkikäteen on helppo peilata jopa viitisen vuotta taaksepäin ja miettiä, että todennäköisesti jo tuolloin ferritiiniarvoni olivat alakanttiin. Silloin juoksin 3-4 kertaa viikossa ja vaihdoin tämän tästä sykemittariin patteria, kun sykkeet huiteli korkealla. Ei auttanut. Hengästyin helposti, juoksulenkeillä en saanut happea kunnolla ja jotenkin tuntui jo silloin, että juoksukunto rapistui. Juoksulenkkien jälkeen olo oli kuin jyrän alle jäänyt. Toki paikkasin tätä juoksemalla vielä enemmän. Ja välillä se juoksujalka rullasi tosi kivasti. Eli oli hyviäkin lenkkejä.

Pari vuotta sitten muistan googlettaneeni ”esivaihdevuodet ja unettomuus”. Yöuneni alkoivat olemaan katkonaisia. Se sama kello ranteessa kertoi, että leposykkeet oli korkealla yölläkin. Töissä eikä vapaa-ajalla ollut stressiä, joten ajattelin tuon olevan jotain hormonijuttuja. Olinhan kuitenkin 44-vuotias tuolloin.

Vuosi takaperin mietin, että ikä se taas tekee tepposensa, kun en enää saanut niin paljon aikaan. Energiaa ei ollut enää siinä määrin kuin aiemmin, vaikka elintapani olivat energiaa tukevat. Jälleen selitin itselleni tarinaa ikääntymisestä ja siitä luonnollisesta asiasta, että vauhti nyt vaan hidastuu.

Tässä kohtaa tuli mukaan myös blogia kohdannut muutos. Mulla ei ollut paukkuja lifestyle-blogin kirjoittamiseen siinä määrin, mitä itseltäni odotin.

Tämän vuoden tammikuussa huomasin hiihtolenkeillä, että mun kädet ja jalat meni maitohapoille pienemmästäkin mäestä. Hiihtolenkkien jälkeen lihakset eivät palautuneet, vaikka kuinka venyttelin. Syksyllä olin siinä tilanteessa, että jouduin venyttelemään joka aamu ennen töihin lähtöä, sillä mun paikkoja särki niin paljon. Vaikka pidin viikonkin tauon juoksemisesta tai ylämäkivedoista, niin mä en palautunut fyysisesti.

Ekan kerran koin sitä kuuluisaa aivosumua syyskuussa. Mulla on yleensä tosi hyvä muisti, mutta nyt muistikin alkoi prakaamaan. Iltaisin löysin itseni töiden jälkeen sohvan nurkasta ja aloitekyky alkoi olla aika vähissä. En tuntenut enää itseäni siksi Mariaksi, joka joskus olin ollut.

Se havahdutti.

Lakanoita viikatessa mun piti istua välillä hengittelemään rauhassa. Kävellessäni kellarista yläkertaan, huilasin keskikerroksessa hetken.

Hullujen Päivien -tarjous verikoepaketista lävähti eräänä päivänä näyttöruudulleni. Siitä parin päivän päästä olin verikokeissa. Siitä vuorokauden  päästä mulla oli tulokset puhelimessani. Ferritiiniarvot punaisella ja hemoglobiiniarvo 30 pykälää alle sen kuin viimeksi mitattuna (v. 2019).

Ikinä aiemmin en ollut tullut miettineeksi edes ferritiinien olevan alakanttiin. Mulla on ollut naiseksi nimittäin todella korkea hemoglobiini (155-158) ja ajattelin aina, että se kertoo siitä, että rauta-asiat ovat kunnossa.

Tuon tuloksen saamisen jälkeen googlasin ferritiinijuttuja ja kaikki mun oireet menivät ferritiinivajeen piikkiin.

Onneksi työterveydessä oli lääkäri joka otti asian samantien tosissaan. Kysyi, miten olin ollut jaksanut. Eihän mulla niinkään jaksamisesta ollut ollut kyse vaan siitä hengästymisestä ja lihasten hapottamisesta. Toki tänä syksynä myös jaksamisen kanssa oli ollut haasteita. Ferritiini oli 13 ja kuulemma yleensä oirehtii jo alle 50 tuloksella.

Ferritiini on saattanut olla mulla laskusuuntainen jo pitkään (ei ole koskaan aiemmin mitattu), mutta nyt vasta se oli vetänyt mukanaan hemoglobiiniakin alas. Vuoden rautakuuri (Sideral Forte aamuin illoin) kirpaisi lompakossa. Mutta toisaalta sitä on valmis maksamaan mitä vain siitä, että olo normalisoituu.

Joulukuun alussa otetaan uudet verikokeet ja katsotaan, mikä tilanne on. Aloitin syömään rautaa pari viikkoa ennen Lapin reissua ja Lapissa jo huomasin vaikutukset. Se tunne, kun tunsi hetkittäin tunturia ylöspäin kiivetessään, että olo on normaali oli euforinen. Yhtäkkiä siellä tunturin juurella ajatus lifestyle-puolen mukaan ottamisesta ruokablogiin vahvistui. Koin, että nyt mulla oli taas paukkuja tähän hommaan.

Koska raskas liikunta kuluttaa myös rautavarastoja, niin nyt on pidetty pian parin kuukauden tauko juoksulenkeistä, rappustreeneistä ja ylämäkivedoista. Lauantaina testasin pikkuisen kuntopyörällä, että miltä pieni hikkarainen tuntuu. Oli ihana huomata, että siinä missä vielä syyskuussa syke lähti helposti laukalle pyörän päällä (165 hetkessä), jouduin nyt tekemään töitä, että sain sykkeen yli 145.  Yösykkeetkin ovat laskeneet liki 10! Ja rautakuuri on vasta alussa.

Enää joogan soturiliikkeiden jälkeen jalat hapota niin montaa päivää ja muutenkin tuntuu, että sitä on normaalin elämän syrjässä taas vähän enemmän kiinni. Tänä syksynä se lempeys ja armollisuus itseään kohtaan on punnittu. Olen antanut itselleni luvan vaan olla. Se on tuntunut ihanalle. On toki vieläkin niitä päiviä, että on kuin jyrän alle jäänyt, mutta huomattavasti vähemmän kuin aiemmin.

Raskas liikunta (palautumisen laiminlyönti), punaisen lihan radikaali vähentäminen pari vuotta sitten ja runsastuneet kuukautiset ovat varmasti olleet itselläni se syy ferritiinien laskuun. Nyt on kaksi ekaa otettu työn alle ja kolmaskin, jahka pääsen lääkäriin asti. Kuten näiden ferritiinien kanssa, niin muidenkin vaivojen kanssa vitkuttelen ehkä turhan kauan. ”Pää kainalossa” -potilastyyppi on mua kuvaava. Tai oli. Jatkossa ehkä voisi mennä verikokeisiin vähän aiemmin…

ENERGISTÄ ALKANUTTA VIIKKOA,