HEI HUOMENTA (onko klo 12.17 vielä aamu, jos on yökkäri päällä? :D) IHANAT!

Sade ropisee huopakattoon ja kuopuksen puukässässä askartelema kello naputtaa kotoisasti takan päällä. Mies kaatoi just meille kolmannet kupit aamukahvia ja tämän tästä vilkuilen järvelle, josko sorsaperhe lipuisi taas ohi. Ne poikaset olivat vielä niin pieniä.

Liekö sen syy, että nukuin vähän vajaa 11 tuntia, mutta näin pitkästä aikaa unia. Vähän ehkä hassuja sellaisia. Näin unta, että meille otettiin Tobyn seuraksi hylje. Joka kuitenkin käveli kahdella jalalla pingviiniä muistuttaen. Otus oli varsin limainen ja oli miehen vastuulla nostaa hänet sohvalle ja sieltä alas. Mä en nimittäin pystynyt siihen, kun toinen luiskahteli koko ajan mun käsistä. Köllöttelivät Tobyn kanssa päikkäreillä sohvalla ja mietin, että mitäköhän valkoinen sohva tuumaa hylkeen limaisuudesta.

Yhtäkkiä olin unessa jossain ulkomailla ja se pieni limainen otus oli siellä mukana, mutta Tobyn olin jättänyt kotiin ja tunsin huonoa omatuntoa sen johdosta. Mistä nää unet oikein tulevat 😀

Aloitin toissa päivänä lukemaan uutta kirjaa ja se on saanut mut kokolailla taas miettimään maailmaa. Millaisessa maailmassa eläisimme…

…jos miettisimme muutaman hetken ennen kuin puramme muihin pahaa oloamme tai varta vasten sivallettuja satuttamistarkoituksessa laukaistuja viiltäviä puheitamme? Mutta sen sijaan emme epäröisi hetkeäkään jakaa kehujamme ja kohteliaisuuksiamme, jotka tulevat sydämen pohjasta aidosti sanoitettuna.

…jos emme pyrkisi koko ajan kilpailemaan jossain, vaan kohtelisimme ihmisiä niin, että ei ole meiltä pois, jos joku toinen saavuttaa jotain? Ottaisimme mallia ja asettaisimme tavoitteeksemme saman.

…jos hyväksyisimme ihmiset sellaisina kuin he ovat? Tajuaisimme, että on tarkoitettu, että olemme kaikki erilaisia. Niin ikään, näköön, väriin, uskontoon kuin sukupuoleenkin katsottuna. Olemme kaikki arvokkaita just tällaisina kuin olemme ♥

…jos osaisimme luovuttaa riidan ja olla voittajia sen suhteen, ettemme jatka vaan laitamme riidan kunnialliseen päätökseen olemalla vahvoja ja kenties antamalla vähän periksi itsepäisyydestämme?

…jos tutustuisimme kaikki sisimpiimme ja arvoihimme sekä eläisimme niiden mukaan? Uskon, että jokaisella meistä on sisimmässään puhdas ja hyväntahtoinen sydän. Joka tietyissä tapauksissa jää egon alle varjoon tehden elämästä moninkerroin vaikeampaa.

…jos uskaltaisimme julkisesti tunnustaa rakkautta enemmän? Ilman pelkoa, että se ei ole jollekin ok. Ilman pelkoa, että se tulkitaan kulissien ylläpitämiseksi tai amerikkalaiseksi hapatukseksi.

…jos uskaltaisimme luottaa siihen, että elämä kantaa? Sillä niin se tekee. Mutta se ei tarkoita, että elämä kantaa ilman meidän apuamme. Se kantaa, jos annamme sen kantaa. Se vaatii meiltä kompurointia ja ylösnousemista. Kerta toisensa jälkeen. Luottamista siihen, että elämässä tulee varmasti eteen monia kuoppia ja vastoinkäymisiä. Kenellekään elämä ei ole yhtä nousukiitoa ja korkealla lentämistä. Elämään kuuluu myös ne vastoinkäymiset ja niiden hyväksymiset. Sitten vasta elämä on valmis kantamaan.

…jos pyytäisimme rehellisesti apua, kun sitä tarvitsemme? Emme edes yrittäisi pärjätä itse, vaan polvistuisimme välillä sen eteen, että saa olla heikko. Silloin lähimmäisen tuki ja turva, ylösnostava käsi tulee tarpeeseen.

…jos auttaisimme herkemmin, kun näemme jonkun apua tarvitsevan? Välittäisimme ja puuttuisimme tarvittaessa tilanteeseen, jos sen sellaisiksi kokisimme.

…jos emme toisaalta turhaan puuttuisi muiden asioihin ja spekuloisi asioilla, jotka eivät loppuviimein meille kuulu? Pitäisimme oman tonttimme kunnossa ja keskittyisimme siihen, että eläisimme oman elämämme omien arvojemme mukaisella tavalla.

…jos meillä ei olisi ulkonäkö- tai urapaineita? Jos hyväksyisimme sen, että kun teemme tarpeeksi, niin se riittää. Että riitämme just tällaisina kuin olemme. Mikäli se on se standardi, jonka olemme itse itsellemme asettaneet. Emme muiden ulkonäön tai uran puitteissa, vaan omien intressien ja oman elämän mielekkyyden mukaan. Tajuaisimme, että some on vain pintaraapaisua ihmisten elämään.

Näitä kohtia olisi tullut vielä yhden romaanin verran enemmän, mutta nyt mies huokailee tuolla siihen malliin, että klapipuuhat odottavat 😉 Paree laittaa kannettava kiinni ja juoda tuo kylmettynyt kahvi loppuun. Heittää sadekamppeet niskaan ja lähteä ulos hapekkaaseen ilmaan ♥

IHANAA LAUANTAIPÄIVÄÄ TOIVOTELLEN,

PS. kuvat ovat parin vuoden takaiselta tyttöjen matkalta. Vaikka sydän sanoo, että tällä hetkellä on ihana olla Suomessa, niin silti mun reissunaisen sydän haluaa päivittäin vaalia matkamuistoja maailmalta. Onneksi on muistot ♥