maanantai 30. syyskuun 2019

Sisäinen motivaatio – kaiken tekemisen a ja o!

HEIPPATIRALLAA

huhhahhei ja hellät tunteet! Eilen illalla tartuin pari vuotta sitten miehelleni ostamaani joululahjakirjaan. Se on jäänyt meiltä molemmilta jostain syystä lukematta, mutta nyt kun huomasin sen olevan tuossa opiskeluideni kirjalistassa otin sen heti työn alle. En ehtinyt lukemaan tuosta Frank Martelan Valonööri -kirjasta kuin parisenkymmentä sivua ennen kuin nukahdin, mutta heräsin klo 00:27. Virkeänä kuin käki ja siihen ajatukseen, että sisäinen motivaatiohan on sen kaiken tekemisen lähtökohta. Ei ulkoiset motivaatiotekijät.

Vaeltelin alakertaan jääkaapille vissyä juomaan. Siinä rappusia kohti pimeässä suunnistaessani mietin, että tulisinko sittenkin kirjoittamaan ajatuksiani alas tänne työkoneelle. Päätin kuitenkin prosessoida niitä yön yli ja kirjoitella myöhemmin. Aamulla herätessäni ensimmäinen ajatukseni liittyi taas sisäiseen motivaatioon. Päässäni soi monelle maanantaiaamun tunnaribiisi, jossa lauletaan ”Joten ylös ja duuniin rahan takii. Taas mennään rahan takii…” 

Jos ainoa merkittävä motivaattori työn tekemiseen on raha tai jos ne sisäiset motivaatiotekijät eivät ole voimakkaampia kuin kuukauden palkkapussin tuoma hyvä olo, niin tylsäksi käy nämä maanantaiaamut. Itselläni vaakakupissa painaa rahaa enemmän se, että koen tekeväni merkityksellistä työtä. Tunnen, että työpanostani arvostetaan. Sitäkin suurempi sisäisen motivaation tekijä omalla kohdallani on se, että haluan kuulua porukkaan. Tulla hyväksytyksi tuolla työyhteisössäni. Niiden ihmisten keskuudessa, joiden kanssa tänään taas räkätettiin ihan hölmöille jutuille. Sellaisille, että jos ei paremmin tietäisi niin olisi voinut luulla olevan perjantain.

Työelämässä mua kiehtoo myös ne haasteet. Lähinnä siltä kantilta, että saan ylittää itseni. Kehittyä joka päivä. Pari viikkoa sitten, kun tein pienimuotoisen (otanta 1336) kyselyn IG Storyn puolella siitä kuinka moni tykkää työstään sain vastaukseksi, että 19% ei tykkää työstänsä. Kerroinkin, että tuo luku yllätti minut. Sain yhden kommentin, jossa sanottiin, että on v*tun naiivia kuvitella, että ihmiset tykkäävät töistänsä. Mun mielestä se ei ole lainkaan naiivia. Vaan jossain määrin jopa huolestuttavaakin. Kuitenkin työ kun on suuri osa elämäämme. Sellainen, jota on pakko tehdä toimeentullakseen.

Pystyisikö työn mielekkyyteen vaikuttamaan omalla asenteella? Mä en osaa tähän vastata, mutta te, ketkä ette tykkää työstänne tai olette oppineet siitä tykkäämään, niin kertokaa ihmeessä? Pystyisikö työn mielekkyytteen vaikuttamaan siten, että alkaisi kokemaan oman työn tai työyhteisön merkitykselliseksi? Esimiehillä ja työyhteisöllähän on tähän toki ihan mieletön vaikutus. Ilman kannustavaa ja palkitsevaa ilmapiiriä en itsekään voisi loihtia kovin positiivisia viboja maanantaiaamun töihin lähtöön. Nämä ajatukset saivat mut miettimään, että asennettaan kun voi muuttaa, niin voikohan sisäistä motivaatiota kasvattaa tai voiko siihen itse vaikuttaa? Pikaisella googlauksella törmäsin Talouselämän artikkeliin, joka vaikutti oikein hyvältä.

Niinä viime yön tunteina mietin sitä, kuinka paljon sisäinen motivaatio korreloi hyvinvoinnin kanssa. Tulin tulokseen että ihan älyttömän paljon. Otetaan esimerkkinä se, että juoksen viisi kertaa viikossa. Jos motivaationi olisi ulkopuolelta tuleva (näyttäisin kenties paremmalta timmimpänä ja mut hyväksyttäisiin ehkä paremmin niin) versus sisältä päin tuleva motivaatio (jaksaisin arjessa paremmin ja tuntisin oloni energiseksi). Mä koen, että kaiken mielekkään toiminnan lähtökohta on todellakin sisäinen motivaatio, intohimo ja se palo tehdä asioita.

IDKiitos ja kumarrus jälleen kun sain jakaa ajatuksiani teidän kanssa. Vaikka meillä on superihana opiskelijaporukka, joiden kanssa keskustella asioista, niin silti tykkään jakaa asioita ja oivalluksia myös teidän kanssanne. Olettehan te tärkeä osa elämääni – ollut sitä jo pian 10 vuotta 

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA,


torstai 12. syyskuun 2019

Takaisin ruotuun: Talous retuperältä reilaan

MOIKKAMOI TORSTAIHIN!

Hei kuulkaas, se on viimeisen Takaisin ruotuun -postauksen aika. Piti julkaista tämä jo aiemmin, mutta täytyy sanoa, että tänä vuonna kesän jälkeen en talouden suhteen saanut aikaiseksi ryhtiliikettä niin tehokkaasti kuin aiemmin. Ei ollut mistä ammentaa tekstiä. Vaikka tulomme ovat hyvää keskitasoa, täytyy sanoa että kesä aiheutti loven myös meidän talouteemme.

Oli Italian matkaa, oli suunnittelemattomia ruokaostoksia. Ex tempore kahvitteluja ja ulkoruokailuja. Pizzauunia ja Tobyn lääkärikuluja. Vaikka vaatteita olen viimeksi ostanut toukokuussa, niin näemmä siitä huolimatta pankkitilin saldo hupeni hälyyttävää tahtia. Yleensä, kun nuo vaatteiden suhteen tekemäni heräteostokset ovat olleet niitä, jotka ovat pankkitiliä ravisuttaneet.

Olen pitänyt, tai yrittänyt pitää kiinni sellaisesta hälytysrajasta pankkitilillä. Sen alle en anna tilin saldon mennä, muuta kuin hätätilanteissa. Tiedä häntä oliko kesä hätätilanne, mutta huomasin elokuun laskujen jälkeen, että tuo raja oli alittunut. Tuli kamala olo. Sellainen, että nyt kaikki kulut säppiin ja nopeasti.

Mitä tein asialle? Tilasin viikkokauppakassit kotiin toimitettuna ekan viikon ja that’s it. Kunnes todenteolla otin itseäni niskasta kiinni kolmisen viikkoa sitten. Vaikka en ollut vieläkään ostanut mitään suurempaa, niin tuntui, että taskut olivat täynnä reikiä. Tai sitten vain kaikki laskut kasaantuivat samalle kuulle.

Miten mä olen näiden kolmen viikon aikana laittanut talouttani retuperältä reilaan:

1. viikkomaitokauppaostokset

No tämä, kerta toisensa jälkeen tämä nousee teksteissäni esiin. Mutta meidän kohdalla olen huomannut, että jos emme tee kerran viikossa isompia maitokauppaostoksia, niin käymme joka päivä kaupassa. Ja jotenkin sinne hupenee helposti se pari-kolmekymppiä / päivä. Viikkomaitokauppaostokset kun saadaan noin joka toinen viikko satasella ja joka toinen viikko niihin huomaan kuluvan noin 150,00 euroa. Toki leipää, maitoa yms välillä joudutaan hakemaan, mutta muuten ollaan pidetty kiinni viikkomaitokauppaostoksista.

2. ruokailutapojen muutos

Arkiruoissa houkuttelee myös se tietynlainen kurinalaisuus, mitä tulee ruoan hintaan. Tänä syksynä on tullut tehtyä peruskotiruokaa, puuroja, hernaria (on muuten hyvää ja halpaa!) ja turvauduttua vanhaan kunnon perunaan. Hedelmistä ja kasviksista en suostu luopumaan, mutta kalleimmat lihat olen jättänyt kauppojen tiskille. Myös kaloista olen bongaillut tarjouksia. Se huono puoli viikkomaitokauppaostoksissa muuten on, että ei pysty hyödyntämään kauppojen viimeisen tunnin aletuotteita.

3. kirpparipöydän varaus

Siivosin vaatehuoneeni ja lapset tekivät saman. Siinä samalla siivosin myös työhuoneen isoa kaappia ja yhtäkkiä meillä oli neljä Ikean isoa kassillista ylimääräistä tavaraa. Nyt nuo (tai osa noista) on Kirpputori Tarinan pöytä nro 4:ssä. Tavoitteena ei ole saada hirmuisesti voittoa, vaan päästä eroon ylimääräisistä vaatteista ja tavaroista. Jokainen pennonen pöytävuokran päälle on toki plussaa.

4. budjetointi

Tein kuun alussa karkean laskelman tuloista ja menoista. Jätin tililleni hieman käyttörahaa ja siirsin laskujen maksun jälkeen loput säästötilille. Se summa, minkä jätin tilille, pitää kattaa ne pienet heräteostokset. Lähinnä leikkokukat ja jätskit. Budjetointi koski myös vaatteita, urheiluvälineitä ja kodintarvikkeita. Tiedän, että silloin tällöin tehty heräteostostelu tekee hyvää hetken aikaa, mutta aloin miettimään asiaa myös siltä kannalta, että mikä tuo mulle pitkäkestoista onnellisuutta.

Pitkäkestoista onnellisuutta tulee tuomaan tälle syksylle budjetoimani uudet paksummat kompressiojuoksuhousut sekä talvijuoksukauttakin ajatellen goretex juoksulenkkarit. Aiemmat olen juossut niin puhki, että niiden kantapääosasta on kangas kulunut sisäpuolelta. Mutta näidenkään aika ei ole vielä, eilen nimittäin lävähti postilaatikosta ensimmäinen maksu tuosta aloittamastani koulusta. Se tekee aikamoisen loven pankkitiliin (tai oikeastaan säästötiliin), mutta pitkällä tähtäyksellä on ihan varmasti kannattava investointi.

5. uudenlainen säästäminen

Otin käyttöön e-Possun, jossa saa itse määritellä summan, minkä haluaa kortilla maksamisen yhteydessä laittaa säästöön. Mä laitoin tuon viideksi euroksi, mutta ehkä lasken sen euroon. Toisaalta, Tallinnan reissulla tuli vingutettua kolmen päivän aikana korttia niin, että säästötilin saldo lisääntyi satasella. Vaikken Tallinnasta mitään ostanutkaan, niin ruokakaupat ja ravintolat pitivät huolen, että pienimmästäkin kulusta (esim. vajaan euron purkkapaketista) meni vitonen säästöön.

Ei nyt liity varsinaisesti kesän jälkeiseen taloudenhallintaan, mutta monen vuoden harkitsemisen jälkeen aloin rahastosäästäjäksi huhtikuussa. Laitoin Nordean kautta rahastoihin yhden isomman könttäsumman ja nyt sen jälkeen on joka kuukausi mennyt kohtuupieni summa. Kuitenkin sellainen summa, että huomaamattaan summa tulee kasvamaan vuosien varrella.

Vuosi takaperin vastaavassa vaiheessa mietin, että mitkä olisivat niitä turhia menoja, joista karsia. Silloin lopetin lehtitilaukseni. Tuntui, että kaikenmaailman sisustus-, ruoka- ja liikuntalehtiä tuli siihen tahtiin, etten ehtinyt kaikkia edes lukemaan. Lopulta osa noista päätyi lehtikeräykseen ilman, että olin edes lukenut niitä. Tällä hetkellä mulle tulee yksi ruokalehti ja yksi liikuntapainotteinen lehti.

Aina, kun mä mietin näitä säästämisjuttuja, kuulen omien vanhempieni ”Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot!” -sanonnan korvissani. Ja tiedättekö, että tuo pitää niin paikkansa. Vaikka tienaisi hyvin,niin silti sitä voi elää pankkitilin pohja häämöttäen ja luottokortti tapissa. Ellei tajua ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain. Itselleni puskurin pitäminen tuo turvallisuutta. Pitää olla hätävararahasto, josta ottaa yllättävän menon tullen.

Esimerkkinä nyt se, että meillä ei ollutkaan Tobylle vakuutusta, vaikka niin olin luullut. Selkänikamien kulumat, patellaluksaatiot ja nivelrikko ovat sellaisia harmillisia diagnooseja, jotka tietävät rahanmenoa. Jonain päivänä ehkä myös isomman leikkauksen /leikkauksien verran. Siinä tilanteessa en halua olla, että joudun kieltäytymään leikkauksesta, joka pelastaisi toisen mahdollisesti. Tai ainakin parantaisi elämänlaatua.

Tiedän, että joku siellä ajattelee, että on minulle kohtuutonta ns. hyvätuloisena puhua säästämisestä ja talouden ryhtiliikkeestä. Mutta tiedättekö, että kyllä mäkin joudun odottelemaan laskujen maksun  kanssa palkkapäivää. Ei se, että on omaisuutta aina välttämättä tarkoita sitä, että on (ylimääräistä) rahaa lojumassa pankkitilillä. Ja edelleen haluan korostaa sitä, että periaatteessa meillä terveillä ihmisillä on mahdollisuus Suomessa opiskella itsellemme hyvä koulutus, joka jossain määrin ainakin useilla aloilla on edellytys hyväpalkkaiseen työhön. Kova työnteko on se, jonka itse näen tuottavan hedelmää. 

Lapset ovat nyt siinä iässä, että kovin pohtivat tulevaisuuden ammattejaan. Olemme heille nätisti koittaneet sanoa, että mikäli haluvat matkustella ja pitää tietynlaista elämäntapaa yllä, niin fakta on se, että kouluja pitää käydä. Enkä lainkaan sano, että kaikista on siihen. Mutta aika pitkälti se on omasta viitseliäisyydestä kiinni. Eihän se helppoa ollut itsellenikään suorittaa maisterintutkintoa vajaaseen neljään vuoteen ja olla töissä tuosta ajasta kokopäiväisesti puolisen vuotta.

Mutta välillä, saavuttaakseen elämässä jotain, on pakko tehdä myös niitä epämiellyttäviäkin juttuja. Asettaa hetkellisesti itsensä äärirajoille. Herätä aamulla kukonlaulun aikaan ja ottaa käteen markkinoinnin laadullisen tutkimuksen kirja ja lukea pari tuntia ennen töihin lähtöä.  Sellaista englantia, josta ymmärrät ehkä joka toisen sanan. Ajaa suoraan töistä tenttiin ja kaatua illalla sänkyyn rättipoikkipuhkiväsyneenä.

Hupsis, meinasi lähteä sivuraiteille koko keskustelu. Summa summarum: budjetointi, budjetointi, budjetointi. Sekä valintojen tekeminen ihan pienissäkin jutuissa. Mun täytyy nolona todeta, että vielä pari kolme vuotta sitten en tiennyt mitä maitolitra maksaa. Silloin ostelin kaupassa mitä sattui. Sangen ylpeä olen, että näin reilu nelikymppisenä olen oppinut kaupassakin vertailemaan hintoja ja saanut osin sen takia vihdosta viimein jonkinlaisen järjen tähän koko touhuun :)

Hei, olen muutaman kanssa jutellut tuosta ResQ -sovelluksesta. Kovasti kiehtoisi moinen. Onko teillä kokemuksia ResQ-sovelluksesta? Itseäni toki kiehtoo ruoan (varsinkin ravintolaruoan) edullisempi hinta, mutta lähinnä se, että voi vähentää tuon myötä hävikkiä. Tämän viikon ruoat on jo ostettu, mutta ennen ensi viikkoa täytyy tuohon tutustua!

TUNNELMALLISIN TORSTAITERKUIN,

PS. Täältä löydätte kaikki Takaisin ruotuun -postaukset!


tiistai 10. syyskuun 2019

Onni kiteytyy teeleipiin

HEIPPAHEI IHANAT!

En tiedä, mikä on todellisuus, mutta ainakin tänne toimistolle näyttää ikkunan takaa siltä, että kesä on palannut – sai laittaa ilmalämpöpumpunkin viilennykselle :) Ihanaa!

Eilen illalla mulla oli vähän rästikouluhommia tehtävänä (Tallinnan ja hauskanpidon ”kustannus”, heh) ja olin ajatellut pyhittää niille illasta suurimman osan. Kunnes pikkuisempi kysyi, josko voitaisiin leipoa teeleipiä. Olivat valinnaisaineessa tehneet juurikin teeleipiä viime viikolla ja kovasti halusi näyttää, kuinka hyviä niistä tulee. Ei siinä voinut vanhempana muuta sanoa kuin että tottakai leivotaan.

Tiedättekö, että tuossa hetkessä onni kiteytyi juurikin teeleipiin. Siihen tunteeseen, että itsekin muistan ekalla köksäntunnilla tehneemme teeleipiä. Kenties vielä ihan samalla ohjeella kuin millä nykyään tehdään. Nostalgisia, tuttuja ja turvallisia pikkusuolaisia. Kaiken lisäksi ihan mielettömän hyviä.

Mies lähti iltaa vasten työreissuun ja yhtäkkiä talo tuntui jotenkin tyhjältä. Oltiin kaksistamme kuopuksen kanssa kotona ja mussutimme teeleipiä iltapalaksi. Sytytimme ensimmäiset kausivalot ruokahuoneeseen. Onni kiteytyi tuohon hetkeen, kun näin toisen silmien säihkeen ekan puraisun myötä. Aikaansaamisen ja onnistumisen tunne ovat kovin tärkeitä tunteita hyvinvointimme ja onnellisuutemme kannalta.

Kuten myös se, että osaa nauttia niinkin arkisesta asiasta kuin teeleipien nauttimisesta sateisena maanantai-iltana.
Mun mielestä on ihan hyvä välillä palata ns. juurilleen näissä arkiasioissakin. Onni kun on arjessa ja arjen askareissa 

TIISTAITERKUIN,