Huomaan näinä viikkoina, kun keskityn enemmän tekemään koulutöitä, niin ajatukset ovat sen mukaisesti myös hyvinvoinnin parissa. Ja se näkyy täällä blogiteksteissäkin ihan suoraan. Blogi on kuitenkin eräänlainen päiväkirjani ja kanava jäsentää ajatuksiani. Saada myös niille uutta näkökulmaa.
Tänä aamuna tuijottaessani things to do -listaani päätin, että nyt se ei jää tuijottelun asteelle, vaan on oikeasti nostettava hihat ylös ja ryhdyttävä toimeen. Tuossa tehtävälistassa oli työtehtävien lisäksi sellaisia juttuja, joiden tekemistä aina siirrän eteenpäin. Mikä on tosi hölmöä, kun ottaa hu0mioon sen, että päätin syksyn alettua perkaamaan listan aina niistä ei niin kivoista jutuista. Kertokaa, että teilläkin tapahtuu joskus tällaista repsahdusta päätetyistä tavoista? 😉
No mutta, tänään otin itseäni niskasta kiinni ja maksoin kasan laskuja. Siirsin työkiireiden takia kampaaja-aikaa, voice massage -aikaa ja peruin kasvohoidon. Varasin yhden lennon, jonka varausta olen lykännyt pari kuukautta. Silläkin uhalla, että hinta oli himpun verran kallistunut siitä, mitä se alunperin oli.
Vastasin muutamaan kinkkiseen sähköpostiin ja kirjoitin pari postausrunkoa. Laskutin syyskuun, kerrankin ajoissa.
Se tunne, kun saa jotain aikaan on ihan älyttömän palkitseva. Ihan niitä arkisiakin juttuja. Kun sain rustattua nuo tekemättömät asiat pois things to do -listaltani koin hirmuista helpotusta. Aikaansaaminen on itselläni yksi arjessa voimakkaimmin eteenpäin ajavista voimista. ”Pitäisi tehdä” muuttaminen ”tehdyksi” täytyy ottaa jokaisen päivän agendaan.
Ehkä se on se ihmismieli, joka helposti valitsee työtehtivissäkin ensin ne kaikista kivoimmat pois alta. Mutta ainakin itselläni ne listalle jätetyt asiat vaivaavat. Jopa niin paljon, että se haittaa jopa niiden mukavampien tehtävien suorittamista. Kolkuttelee takaraivossa ja muistuttaa siitä, että worse is yet to come 😉 Senkin takia on hyvä laittaa eka ne hankalammat jutut aisoihin ja sitten saa hyvillä mielin paneutua niihin kivoihin tehtäviin.
Aikaansaamisesta innostuneena tälle illalle on edessä pyykkisulkeiset. Siinä toinen asia, jossa olen lipsunut vakaista päätöksistäni. Viikkaako joku pyykit suoraan kuivaustelineeltä/kuivarista kasoihin? Meillä toimittiin näin viikon ajan ja olihan se ihanaa. Nyt taas on yläkerran kylppärin tasolle kertynyt arviolta kuuden koneellisen pyykit. Mutta hei, puoli tuntia ja tuokin taso on tyhjä. Tuumasta toimeen!
huhhahhei ja hellät tunteet! Eilen illalla tartuin pari vuotta sitten miehelleni ostamaani joululahjakirjaan. Se on jäänyt meiltä molemmilta jostain syystä lukematta, mutta nyt kun huomasin sen olevan tuossa opiskeluideni kirjalistassa otin sen heti työn alle. En ehtinyt lukemaan tuosta Frank Martelan Valonööri -kirjasta kuin parisenkymmentä sivua ennen kuin nukahdin, mutta heräsin klo 00:27. Virkeänä kuin käki ja siihen ajatukseen, että sisäinen motivaatiohan on sen kaiken tekemisen lähtökohta. Ei ulkoiset motivaatiotekijät.
Vaeltelin alakertaan jääkaapille vissyä juomaan. Siinä rappusia kohti pimeässä suunnistaessani mietin, että tulisinko sittenkin kirjoittamaan ajatuksiani alas tänne työkoneelle. Päätin kuitenkin prosessoida niitä yön yli ja kirjoitella myöhemmin. Aamulla herätessäni ensimmäinen ajatukseni liittyi taas sisäiseen motivaatioon. Päässäni soi monelle maanantaiaamun tunnaribiisi, jossa lauletaan ”Joten ylös ja duuniin rahan takii. Taas mennään rahan takii…”
Jos ainoa merkittävä motivaattori työn tekemiseen on raha tai jos ne sisäiset motivaatiotekijät eivät ole voimakkaampia kuin kuukauden palkkapussin tuoma hyvä olo, niin tylsäksi käy nämä maanantaiaamut. Itselläni vaakakupissa painaa rahaa enemmän se, että koen tekeväni merkityksellistä työtä. Tunnen, että työpanostani arvostetaan. Sitäkin suurempi sisäisen motivaation tekijä omalla kohdallani on se, että haluan kuulua porukkaan. Tulla hyväksytyksi tuolla työyhteisössäni. Niiden ihmisten keskuudessa, joiden kanssa tänään taas räkätettiin ihan hölmöille jutuille. Sellaisille, että jos ei paremmin tietäisi niin olisi voinut luulla olevan perjantain.
Työelämässä mua kiehtoo myös ne haasteet. Lähinnä siltä kantilta, että saan ylittää itseni. Kehittyä joka päivä. Pari viikkoa sitten, kun tein pienimuotoisen (otanta 1336) kyselyn IG Storyn puolella siitä kuinka moni tykkää työstään sain vastaukseksi, että 19% ei tykkää työstänsä. Kerroinkin, että tuo luku yllätti minut. Sain yhden kommentin, jossa sanottiin, että on v*tun naiivia kuvitella, että ihmiset tykkäävät töistänsä. Mun mielestä se ei ole lainkaan naiivia. Vaan jossain määrin jopa huolestuttavaakin. Kuitenkin työ kun on suuri osa elämäämme. Sellainen, jota on pakko tehdä toimeentullakseen.
Pystyisikö työn mielekkyyteen vaikuttamaan omalla asenteella? Mä en osaa tähän vastata, mutta te, ketkä ette tykkää työstänne tai olette oppineet siitä tykkäämään, niin kertokaa ihmeessä? Pystyisikö työn mielekkyytteen vaikuttamaan siten, että alkaisi kokemaan oman työn tai työyhteisön merkitykselliseksi? Esimiehillä ja työyhteisöllähän on tähän toki ihan mieletön vaikutus. Ilman kannustavaa ja palkitsevaa ilmapiiriä en itsekään voisi loihtia kovin positiivisia viboja maanantaiaamun töihin lähtöön. Nämä ajatukset saivat mut miettimään, että asennettaan kun voi muuttaa, niin voikohan sisäistä motivaatiota kasvattaa tai voiko siihen itse vaikuttaa? Pikaisella googlauksella törmäsin Talouselämänartikkeliin, joka vaikutti oikein hyvältä.
Niinä viime yön tunteina mietin sitä, kuinka paljon sisäinen motivaatio korreloi hyvinvoinnin kanssa. Tulin tulokseen että ihan älyttömän paljon. Otetaan esimerkkinä se, että juoksen viisi kertaa viikossa. Jos motivaationi olisi ulkopuolelta tuleva (näyttäisin kenties paremmalta timmimpänä ja mut hyväksyttäisiin ehkä paremmin niin) versus sisältä päin tuleva motivaatio (jaksaisin arjessa paremmin ja tuntisin oloni energiseksi). Mä koen, että kaiken mielekkään toiminnan lähtökohta on todellakin sisäinen motivaatio, intohimo ja se palo tehdä asioita.
Kiitos ja kumarrus jälleen kun sain jakaa ajatuksiani teidän kanssa. Vaikka meillä on superihana opiskelijaporukka, joiden kanssa keskustella asioista, niin silti tykkään jakaa asioita ja oivalluksia myös teidän kanssanne. Olettehan te tärkeä osa elämääni – ollut sitä jo pian 10 vuotta ♥
Hei kuulkaas, se on viimeisen Takaisin ruotuun -postauksen aika. Piti julkaista tämä jo aiemmin, mutta täytyy sanoa, että tänä vuonna kesän jälkeen en talouden suhteen saanut aikaiseksi ryhtiliikettä niin tehokkaasti kuin aiemmin. Ei ollut mistä ammentaa tekstiä. Vaikka tulomme ovat hyvää keskitasoa, täytyy sanoa että kesä aiheutti loven myös meidän talouteemme.
Oli Italian matkaa, oli suunnittelemattomia ruokaostoksia. Ex tempore kahvitteluja ja ulkoruokailuja. Pizzauunia ja Tobyn lääkärikuluja. Vaikka vaatteita olen viimeksi ostanut toukokuussa, niin näemmä siitä huolimatta pankkitilin saldo hupeni hälyyttävää tahtia. Yleensä, kun nuo vaatteiden suhteen tekemäni heräteostokset ovat olleet niitä, jotka ovat pankkitiliä ravisuttaneet.
Olen pitänyt, tai yrittänyt pitää kiinni sellaisesta hälytysrajasta pankkitilillä. Sen alle en anna tilin saldon mennä, muuta kuin hätätilanteissa. Tiedä häntä oliko kesä hätätilanne, mutta huomasin elokuun laskujen jälkeen, että tuo raja oli alittunut. Tuli kamala olo. Sellainen, että nyt kaikki kulut säppiin ja nopeasti.
Mitä tein asialle? Tilasin viikkokauppakassit kotiin toimitettuna ekan viikon ja that’s it. Kunnes todenteolla otin itseäni niskasta kiinni kolmisen viikkoa sitten. Vaikka en ollut vieläkään ostanut mitään suurempaa, niin tuntui, että taskut olivat täynnä reikiä. Tai sitten vain kaikki laskut kasaantuivat samalle kuulle.
Miten mä olen näiden kolmen viikon aikana laittanut talouttani retuperältä reilaan:
1. viikkomaitokauppaostokset
No tämä, kerta toisensa jälkeen tämä nousee teksteissäni esiin. Mutta meidän kohdalla olen huomannut, että jos emme tee kerran viikossa isompia maitokauppaostoksia, niin käymme joka päivä kaupassa. Ja jotenkin sinne hupenee helposti se pari-kolmekymppiä / päivä. Viikkomaitokauppaostokset kun saadaan noin joka toinen viikko satasella ja joka toinen viikko niihin huomaan kuluvan noin 150,00 euroa. Toki leipää, maitoa yms välillä joudutaan hakemaan, mutta muuten ollaan pidetty kiinni viikkomaitokauppaostoksista.
2. ruokailutapojen muutos
Arkiruoissa houkuttelee myös se tietynlainen kurinalaisuus, mitä tulee ruoan hintaan. Tänä syksynä on tullut tehtyä peruskotiruokaa, puuroja, hernaria (on muuten hyvää ja halpaa!) ja turvauduttua vanhaan kunnon perunaan. Hedelmistä ja kasviksista en suostu luopumaan, mutta kalleimmat lihat olen jättänyt kauppojen tiskille. Myös kaloista olen bongaillut tarjouksia. Se huono puoli viikkomaitokauppaostoksissa muuten on, että ei pysty hyödyntämään kauppojen viimeisen tunnin aletuotteita.
3. kirpparipöydän varaus
Siivosin vaatehuoneeni ja lapset tekivät saman. Siinä samalla siivosin myös työhuoneen isoa kaappia ja yhtäkkiä meillä oli neljä Ikean isoa kassillista ylimääräistä tavaraa. Nyt nuo (tai osa noista) on Kirpputori Tarinan pöytä nro 4:ssä. Tavoitteena ei ole saada hirmuisesti voittoa, vaan päästä eroon ylimääräisistä vaatteista ja tavaroista. Jokainen pennonen pöytävuokran päälle on toki plussaa.
4. budjetointi
Tein kuun alussa karkean laskelman tuloista ja menoista. Jätin tililleni hieman käyttörahaa ja siirsin laskujen maksun jälkeen loput säästötilille. Se summa, minkä jätin tilille, pitää kattaa ne pienet heräteostokset. Lähinnä leikkokukat ja jätskit. Budjetointi koski myös vaatteita, urheiluvälineitä ja kodintarvikkeita. Tiedän, että silloin tällöin tehty heräteostostelu tekee hyvää hetken aikaa, mutta aloin miettimään asiaa myös siltä kannalta, että mikä tuo mulle pitkäkestoista onnellisuutta.
Pitkäkestoista onnellisuutta tulee tuomaan tälle syksylle budjetoimani uudet paksummat kompressiojuoksuhousut sekä talvijuoksukauttakin ajatellen goretex juoksulenkkarit. Aiemmat olen juossut niin puhki, että niiden kantapääosasta on kangas kulunut sisäpuolelta. Mutta näidenkään aika ei ole vielä, eilen nimittäin lävähti postilaatikosta ensimmäinen maksu tuosta aloittamastani koulusta. Se tekee aikamoisen loven pankkitiliin (tai oikeastaan säästötiliin), mutta pitkällä tähtäyksellä on ihan varmasti kannattava investointi.
5. uudenlainen säästäminen
Otin käyttöön e-Possun, jossa saa itse määritellä summan, minkä haluaa kortilla maksamisen yhteydessä laittaa säästöön. Mä laitoin tuon viideksi euroksi, mutta ehkä lasken sen euroon. Toisaalta, Tallinnan reissulla tuli vingutettua kolmen päivän aikana korttia niin, että säästötilin saldo lisääntyi satasella. Vaikken Tallinnasta mitään ostanutkaan, niin ruokakaupat ja ravintolat pitivät huolen, että pienimmästäkin kulusta (esim. vajaan euron purkkapaketista) meni vitonen säästöön.
Ei nyt liity varsinaisesti kesän jälkeiseen taloudenhallintaan, mutta monen vuoden harkitsemisen jälkeen aloin rahastosäästäjäksi huhtikuussa. Laitoin Nordean kautta rahastoihin yhden isomman könttäsumman ja nyt sen jälkeen on joka kuukausi mennyt kohtuupieni summa. Kuitenkin sellainen summa, että huomaamattaan summa tulee kasvamaan vuosien varrella.
Vuosi takaperin vastaavassa vaiheessa mietin, että mitkä olisivat niitä turhia menoja, joista karsia. Silloin lopetin lehtitilaukseni. Tuntui, että kaikenmaailman sisustus-, ruoka- ja liikuntalehtiä tuli siihen tahtiin, etten ehtinyt kaikkia edes lukemaan. Lopulta osa noista päätyi lehtikeräykseen ilman, että olin edes lukenut niitä. Tällä hetkellä mulle tulee yksi ruokalehti ja yksi liikuntapainotteinen lehti.
Aina, kun mä mietin näitä säästämisjuttuja, kuulen omien vanhempieni ”Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot!” -sanonnan korvissani. Ja tiedättekö, että tuo pitää niin paikkansa. Vaikka tienaisi hyvin,niin silti sitä voi elää pankkitilin pohja häämöttäen ja luottokortti tapissa. Ellei tajua ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain. Itselleni puskurin pitäminen tuo turvallisuutta. Pitää olla hätävararahasto, josta ottaa yllättävän menon tullen.
Esimerkkinä nyt se, että meillä ei ollutkaan Tobylle vakuutusta, vaikka niin olin luullut. Selkänikamien kulumat, patellaluksaatiot ja nivelrikko ovat sellaisia harmillisia diagnooseja, jotka tietävät rahanmenoa. Jonain päivänä ehkä myös isomman leikkauksen /leikkauksien verran. Siinä tilanteessa en halua olla, että joudun kieltäytymään leikkauksesta, joka pelastaisi toisen mahdollisesti. Tai ainakin parantaisi elämänlaatua.
Tiedän, että joku siellä ajattelee, että on minulle kohtuutonta ns. hyvätuloisena puhua säästämisestä ja talouden ryhtiliikkeestä. Mutta tiedättekö, että kyllä mäkin joudun odottelemaan laskujen maksun kanssa palkkapäivää. Ei se, että on omaisuutta aina välttämättä tarkoita sitä, että on (ylimääräistä) rahaa lojumassa pankkitilillä. Ja edelleen haluan korostaa sitä, että periaatteessa meillä terveillä ihmisillä on mahdollisuus Suomessa opiskella itsellemme hyvä koulutus, joka jossain määrin ainakin useilla aloilla on edellytys hyväpalkkaiseen työhön. Kova työnteko on se, jonka itse näen tuottavan hedelmää.
Lapset ovat nyt siinä iässä, että kovin pohtivat tulevaisuuden ammattejaan. Olemme heille nätisti koittaneet sanoa, että mikäli haluvat matkustella ja pitää tietynlaista elämäntapaa yllä, niin fakta on se, että kouluja pitää käydä. Enkä lainkaan sano, että kaikista on siihen. Mutta aika pitkälti se on omasta viitseliäisyydestä kiinni. Eihän se helppoa ollut itsellenikään suorittaa maisterintutkintoa vajaaseen neljään vuoteen ja olla töissä tuosta ajasta kokopäiväisesti puolisen vuotta.
Mutta välillä, saavuttaakseen elämässä jotain, on pakko tehdä myös niitä epämiellyttäviäkin juttuja. Asettaa hetkellisesti itsensä äärirajoille. Herätä aamulla kukonlaulun aikaan ja ottaa käteen markkinoinnin laadullisen tutkimuksen kirja ja lukea pari tuntia ennen töihin lähtöä. Sellaista englantia, josta ymmärrät ehkä joka toisen sanan. Ajaa suoraan töistä tenttiin ja kaatua illalla sänkyyn rättipoikkipuhkiväsyneenä.
Hupsis, meinasi lähteä sivuraiteille koko keskustelu. Summa summarum: budjetointi, budjetointi, budjetointi. Sekä valintojen tekeminen ihan pienissäkin jutuissa. Mun täytyy nolona todeta, että vielä pari kolme vuotta sitten en tiennyt mitä maitolitra maksaa. Silloin ostelin kaupassa mitä sattui. Sangen ylpeä olen, että näin reilu nelikymppisenä olen oppinut kaupassakin vertailemaan hintoja ja saanut osin sen takia vihdosta viimein jonkinlaisen järjen tähän koko touhuun 🙂
Hei, olen muutaman kanssa jutellut tuosta ResQ -sovelluksesta. Kovasti kiehtoisi moinen. Onko teillä kokemuksia ResQ-sovelluksesta? Itseäni toki kiehtoo ruoan (varsinkin ravintolaruoan) edullisempi hinta, mutta lähinnä se, että voi vähentää tuon myötä hävikkiä. Tämän viikon ruoat on jo ostettu, mutta ennen ensi viikkoa täytyy tuohon tutustua!
TUNNELMALLISIN TORSTAITERKUIN,
PS. Täältä löydätte kaikki Takaisin ruotuun -postaukset!
En tiedä, mikä on todellisuus, mutta ainakin tänne toimistolle näyttää ikkunan takaa siltä, että kesä on palannut – sai laittaa ilmalämpöpumpunkin viilennykselle 🙂 Ihanaa!
Eilen illalla mulla oli vähän rästikouluhommia tehtävänä (Tallinnan ja hauskanpidon ”kustannus”, heh) ja olin ajatellut pyhittää niille illasta suurimman osan. Kunnes pikkuisempi kysyi, josko voitaisiin leipoa teeleipiä. Olivat valinnaisaineessa tehneet juurikin teeleipiä viime viikolla ja kovasti halusi näyttää, kuinka hyviä niistä tulee. Ei siinä voinut vanhempana muuta sanoa kuin että tottakai leivotaan.
Tiedättekö, että tuossa hetkessä onni kiteytyi juurikin teeleipiin. Siihen tunteeseen, että itsekin muistan ekalla köksäntunnilla tehneemme teeleipiä. Kenties vielä ihan samalla ohjeella kuin millä nykyään tehdään. Nostalgisia, tuttuja ja turvallisia pikkusuolaisia. Kaiken lisäksi ihan mielettömän hyviä.
Mies lähti iltaa vasten työreissuun ja yhtäkkiä talo tuntui jotenkin tyhjältä. Oltiin kaksistamme kuopuksen kanssa kotona ja mussutimme teeleipiä iltapalaksi. Sytytimme ensimmäiset kausivalot ruokahuoneeseen. Onni kiteytyi tuohon hetkeen, kun näin toisen silmien säihkeen ekan puraisun myötä. Aikaansaamisen ja onnistumisen tunne ovat kovin tärkeitä tunteita hyvinvointimme ja onnellisuutemme kannalta.
Kuten myös se, että osaa nauttia niinkin arkisesta asiasta kuin teeleipien nauttimisesta sateisena maanantai-iltana.
Mun mielestä on ihan hyvä välillä palata ns. juurilleen näissä arkiasioissakin. Onni kun on arjessa ja arjen askareissa ♥
Vihdosta viimein minulla on ilo ja kunnia toteuttaa teidän kovin toivomanne valokuvausvinkkipostaus kaupallisen yhteistyön myötä Olympuksenkanssa. Konkreettisin esimerkein ja niin, että te vähemmänkin valokuvanneet saatte postauksesta jotain irti. Aloitetaan ensin omasta valokuvaustaustastani. Perustin blogini loppuvuonna 2009 ja näin jälkikäteen ensimmäisten vuosien pokkarilla otettuja kuvia katsoessani en voi kuin todeta, että kehitys on ollut huima. Ensimmäisen järkkärini ostin vuonna 2012. Se oli ihan toimiva, mutta painoi hurjan paljon ja vei tilaa laukussani. Ei tehnyt mieli ottaa tuota järkkäriäni mukaan joka paikkaan.
Vinkki! Kikkaile kameran väriasetuksilla. Yleensä kuvaan neutral -asetuksella, mutta auringonlaskuun sopii vivid tai shade kuvausasetus, joka saa kuvasta kauniin lämpimän!
Valokuvauksen suhteen koin aimo harppauksen eteenpäin syyskuussa 2014, kun sain testiin ensimmäisen Olympukseni. Pienen, kauniin ja sisustukseen sopivan Olympus PEN E-PL6 -minijärkkärin. Yhtäkkiä huomasin, että kamera kulki mukanani kaikkialla eikä edes Suomen hämärtyvät ja varsin tunnelmalliset syysillat, pimeistä talvi-illoista puhumattakaan, olleet este valokuvaukselle. Innostuin myös ruokakuvauksista ja sitä myötä ruoanlaitosta. Muu perhe, varsinkin mies, kiitti ja kumarsi vaimon viihdyttyä paremmin keittiössä 😉 Keväällä 2016 sain testiin Olympuksen OM-D E-M10 -kameran ja tuntui, että valokuvaukseni meni kertaheitolla astetta ammattimaiseksi. Aloin kuvaamaan kuvat ”raakakuvina” RAW-muotoisena. Pikkuhiljaa siirryin kameran A-asetuksesta, jolla saa määritellä itse aukon ja valotuksen, kohti manuaaliasetusta, joka antaa kuvaamiselle täysin vapaat kädet.
Tämän kampanjan myötä olen testannut kuukauden päivät tuon aiemman kamerakaverini päivitettyä versiota Olympuksen OM-D E-M10 Mark II -kameraa. Se jatkaa aiempien Olympusten voittokulkua ja musta tuntuu, että kuvien laatu on vielä parempi kuin aiemmin. Mikäli mahdollista. Huikea tehopakkaus pienessä koossa. Painoa vaikuttavalla metallirunkoisella rakenteella on vain 390 grammaa. Katseen kestävä ja klassiset muodot omaava kamerakaveri, joka mahdollistaa tämän ihanan työni tekemisen. Vaikka kuinka tykkäänkin, että monivivahteinen ja sujuva teksti rikastuttaa blogipostauksen, niin kyllä blogipostauksen suuri osa tulee visuaalisesta ilmeestä. Valokuvista.
Nyt kun ollaan saatu kamera-asiat selvitettyä, niin on luonnollista siirtyä valokuvauksen erittäin tärkeään osa-alueeseen eli objektiiveihin. Olympus M.Zuiko 14-42mm f/3.5-5.6 kittilinssiä tai muitakaan zoomattavia objektiiveja en käytännössä käytä lainkaan. Tykkään kuvata kiinteän polttovälin objektiiveilla. Tämä siis tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että niissä ei ole zoomia. Mitä pienempi polttoväli, niin sitä enemmän kuvaan mahtuu. Kautta aikain suosikkiobjektiivini on ollut Olympuksen valovoimainen 45 mm f/1.8 -objektiivi.
Tehän tiedätte, että rakastan kuvia, joissa saa fiilistellä. Tämä on juurikin se fiilisobjektiivi. Suuren valovoiman ja ensiluokkaisen linssitekniikan ansiosta se on ihanteellinen sellaisiin kuviin, joihin haluaa kauniin epäterävän taustan ja voimakkaan kontrastin. Suosikkiobjektiivillani kuvaan suurimman osan ruokakuvauksistani, mutta myös potretteihin ja luontokuviin se on aivan lyömätön. Silloin kun en halua kuvata ihan yksityiskohtia tämän suosikkiobiskani kanssa, saan ottaa muutaman askeleen taaksepäin, jotta kaikki tarvittava mahtuu kuvaan. Pieni vaiva kuitenkin kuvan laatuun nähden.
Vinkki! Kuvaa aina luonnonvalossa, mikäli suinkin mahdollista.
Vinkki! Välillä hämärään vuodenaikaan kuvattaessa suurennan ISO-arvoa, jotta saan kuvaan tarpeeksi valoa. Jalusta on tällöin paikallaan, ettei kuva tärähdä.
Vinkki! Tunnelmaa ruokakuviin saat rouheilla tekstiileillä, luonnonkukilla sekä rustiikkisilla astioilla.
Vinkki! Viistosti ikkunasta yhdestä suunnasta tuleva valo tuo ruokakuviin taianomaista tunnelmaa.
Aika usein sisustuskuvia tulee otettua 25 m f/1.8 -objektiivillä, johon mahtuu taas hieman enemmän kuvaan kuin tuohon suosikkilinssiini. Reilu vuosi takaperin ostin 17 mm f/1.8 ja sillä saa jo ihan mukavan laajan kulman kuviin sisällä mutta myös ulkona. Esimerkiksi New Yorkin kaupunkikuvissa tämä linssi oli ihan ykkönen. Kampanjan myötä sain testiin elämäni ensimmäisen macro-objektiivin Olympus M.Zuiko digital ED 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivin ja nyt täytyy rehellisesti tunnustaa, että ensirakkauteni 45 mm f/1.8 on tuntenut ehkä olonsa hieman syrjäytetyksi viime aikoina. Sillä tuo pienikokoinen nopeasti tarkentava macro-objektiivi on vienyt sydämeni. Sillä saa loistavia yleiskuvia ja sen lisäksi pääsee ihan mielettömän lähelle kuvattavaa. Miettikää, tuolla macro-obiskalla saa 1,4 cm pituisen kohteen täyttämään koko kuva-alan.
Vinkki! Testaa eri objektiiveja samasta kohdasta. Alla olevissa kuvissa ensin olen ottanut kuvan 30 mm -objektiivilla, jotta saan rantakallionkin kuvaan. Toisessa kuvassa näkyy, miten kuva rajautuu vaihdettaessa 45 mm -objektiiviin.
Haluaisin tässä vaiheessa jakaa teille kolme neuvoa, jotka omasta mielestäni ovat valokuvaukseni perusta ja kantava tukipilari. Palataan lisää tuonnempana niihin tunnelmallisiin kuviin ja siihen, miten vangita tunnelma kameran välityksellä.
♡ Mikäli satsaat laadukkaaseen järjestelmäkameraan, niin opettele käyttämään sitä. Ei ole oikein mitään turhempaa kuin se, että käyttäisi kameran automaattiasetusta, kun mahdollisuudet olisi paljon parempaankin. Itse opettelin järkkäreiden käytön tuolla A-asetuksella ja sillä kuvaan edelleen, jos on vähän kiire. Mutta useimmiten tulee kuvattua M eli manuaaliasetuksella, jossa saa säätää itse kaikki mahdolliset säädöt. Niin, mitkä säädöt? Mikä f-luku, ISO tai valotus/suljinaika? Kerrataan nämä nopeasti, mutta esimerkiksi Emiliaselitti omassa postauksessaan nämä hienosti, joten kannattaa käydä katsomassa sieltä lisätietoa.
F-luku eli aukko: määrittää kuinka paljon valoa pääsee objektiivin läpi pääsee eli tämä vaikuttaa suoraan kuvan valoisuuteen. Lisäksi aukko eli f-luku on se, joka näyttelee suurta osaa fiiliskuvissa. Tunnelman luomiseksi epäselvä tausta on mielestäni usein se juttu. Eli mitä suurempi aukko (pienempi f-luku)l niin sitä sumeampi tausta. Objektiivit, joissa päästään f/1.8 -lukuun ovat siis omiaan fiiliskuviin. Mutta kuten totesin, niin eipä tuo macro-objektiivin f/3.5 huononna kuvan tunnelmaa lainkaan.
ISO-arvo: joskus on tilanteita, että valo ei vain riitä. Silloin täytyy nostaa ISO-arvoa eli herkkyyttä, joka kameran kennolla on valoa kohtaan. Varsinkin noissa tummanpuhuvissa ruokakuvissani talviaikaan, joudun nostamaan ISO-arvoa, jotta saan kuviin valoa. Siinä täytyy tosin olla tarkkana, ettei kuva mene liian rakeiseksi. Tasapainoilua. Sitä se valokuvaus välillä haastavissa olosuhteissa on.
Valotus/suljinaika: valotus- tai suljinaika määrää sen kuinka kauan valoa pääsee kameran kennolle. F-luku määräsi sen, kuinka paljon valoa ja valotusaika kuinka kauan valoa pääsee.
♡ RAW-kuvien kuvaaminen antaa sinulle mahdollisuudet käsitellä kuvia paremmin kuin esimerkiksi jpeg-muotoisten kuvien kohdalla. RAW-kuva on sananmukaisesti raakaversio, jossa on työstön mahdollisuutta huomattavasti enemmän, esimerkiksi liian pimeän tai ylivalottuneen kuvan kohdalla. Joten, mikäli mahdollista, kuvatkaa RAW-kuvia!
♡ Kuvaa, kuvaa ja vielä kerran kuvaa. En edes tiedä, kuinka monta tuntia olen elämässäni kuvannut. Uskon, että periaatteessa valokuvauksenkin oppii vain tekemällä. Toki manuaaleista ja näistä ohjeistani voi olla hyötyä, mutta parhaiten oppii tuntemaan oman kameransa asetukset ja omat kuvausmieltymykset runsaalla kuvaamisella. Nykyäänhän tämä on tehty melko helpoksi, kun ei tarvitse säästellä filmiä. ISO-arvo, f-luku ja valotus/suljinaika vaikuttavat kaikki kuvan muodostumiseen, joten näiden opetteluun kannattaa käyttää aikaa. Kokeile ja kikkaile. Niin mäkin olen tehnyt 🙂 Jo kuvaustilanteessa kannattaa tarkistaa muutama asia kameran säätöjen lisäksi. Se, että kuva on jo kuvattaessa suorassa ja että sen on rajattu niin kuin sen haluaa rajata. Tämä helpottaa myöhemmin kuvankäsittelytilanteessa ja säästää aikaa.
Vinkki! Käytä hyväksesi laskevaa aurinkoa ja kuvaa vastavaloon.
Vinkki! Mitä edempänä taustastaan kohde on, sen kauniimman sumeampi taustasta tulee.
Tunnelmakuvat, oli kyse sitten auringonlaskusta tai perjantaimyyssikuvista ruokineen, ovat omia suosikkejani. Taidan fiilistellä elämää sen joka osa-alueella, myös valokuvauksen suhteen. Kamera on toki se, mikä tekee työn myös tunnelmakuvauksessa, mutta on myös pari muuta huomioon otettavaa tekijää. Onnistuneen tunnelman vangitsemiseen kuviin vaikuttaa:
♡ Oma fiilis. Parhaimmat tunnelmat olen saanut vangittua kuviin silloin, kun itsellä on hyvä olla. Kun hymyilee sisäisesti. Usein perjantai-illan ruokakuvat ovat tällaisia. Raskaan työviikon jäljiltä on helpottunut ja leppoisa olo. Oma fiilis vaikuttaa myös siihen, että kuvaukselle tulee annettua enemmän aikaa. Kuvaaminen ei saa olla pakkopullaa ja sitä se harvemmin onkaan. Leppoisa kesäilta mökillä ja auringonlasku. Fiilis katossa ja sitä myötä kuvat puhuvat puolestaan. Parhaimmillaan hienosti onnistuneesta kuvasta saa niin hyvät kiksit, että juoksulenkkien myötä koettu endorfiinipiikkikin jää kakkoseksi.
♡ Vuorokauden aika. Eittämättä voin vannoa, että parhaimman fiiliksen kuviin saa joko aamuauringon kajastaessa tai illan pehmeässä valossa. Keskipäivän raaka aurinko ei tee kuville hyvää. Mieluummin kuvaan vaikka talven hämärissä olosuhteissa kuin liian kovassa valossa.
♡ Vastavalo. Varsinkin potrettikuvissa ja luonnon fiiliskuvissa ihan ehdoton. Ilta-aurinko, joka paistaa matalalta on iso etu. Vastavalon avulla kuvaan saa vangittua niin paljon tunnelmaa, että harva kuvausympäristö siihen yltää.
♡ Värit. Vaikka trendinä on ollut pitkään valkoiset, kuvat joissa saturaatio on laitettu minimiin, niin itse olen ollut jo pitkään tummanpuhuvien ja osaltaan värikylläistenkin kuvien puolestapuhuja. Niillä saa kuvaan juurikin sitä haluttua tunnelmaa. Vai mitä mieltä olisitte ruokakuvasta, jossa värikkään ja herkullisen salaatin värit olisivat sammuneet? Tai auringonlaskusta, jossa ei näkyisi kullan keltaista tai viileän pinkkiä? Suomen vihreästä kullasta, metsästä, joka näyttäisi surullisen harmaalta?
♡ Sommittelu. Joka auttaa varsinkin tuossa syväterävyydessä. En sano, etteikö kokonaan terävä kuva voisi olla tunnelmallinen, mutta tietyissä olosuhteissa himmeä tausta (tai muu osa kuvasta) antaa kuvalle juuri sen tunnelman. Mitä edempänä kohde on taustastaan, sitä sumeammalta tausta näyttää.
♡ Kuvankäsittely. Se välttämätön paha, jonka puolesta puhuja itse kuitenkin olen. Kun kuvaa RAW-kuvia, niin kuvat tulee rakentaa kuvankäsittelyn myötä. Lisätä niihin värit nyt ensinnäkin, säätää valokylläisyyttä, kontrastia, terävyyttä muun muassa. Käytän pääasiassa vain Lightroomia ja olen ostanut muutaman VSCO-filtteripaketin. Pikkuhiljaa olen itsekin opetellut luomaan filttereitä erilaisiin kuviin ja tallentamaan niitä tuonne presetseihin.
Vinkki! Sen sijaan, että sumentaisit kuvan takaosan, yritä sumentaa kuvan etualalla olevat asiat kuten alla olevassa kuvassa.
Olen tämän postauksen kuviin kirjoitellut tietoja siitä, millä objektiivilla ja millä asetuksilla ne on kuvattu. Tätä olette toivoneet pitkään ja pahoitteluni, että vasta nyt sain nämä aikaiseksi. Te, ketkä haette kuviin kaunista hämyisää taustaa, kiinnittäkäähän huomiota tuohon f-lukuun kuvissa. Aiemmin kuvasin melkein pelkästään f/1.8 :lla, mutta olen huomannut, että kun sitä aukkoa hieman pienentää (eli isontaa f-lukua), niin terävyysalue hieman kasvaa, mutta haluttu tausta pysyy epätarkkana. Joissain kuvissa tämä on ihan ehdoton edellytys, ettei mitään tärkeää tai kuvan kannalta oleellista jää terävyysalueen ulkopuolelle.
Valokuvaus on vienyt minut mennessään ja tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on monta kohtalotoveria. Senpä takia minulla on ilo antaa teille alennuskoodi:
Koodilla ”Atmarias” saatte Olympus Shopista kaikista OM-D E-M10 Mark II -kameroista -15% ja 30mm Macro- & 45mm F1.8 -objektiiveista -20% alennusta. Alennus on voimassa 15.8. asti.
Minä, Olympus OM-D E-M10 Mark II -kamerani ja tuo uusi monipuolinen lemppariobjektiivini eli 30 mm Macro muiden obiskaystäviensä kera tulemme jatkossakin tekemään parhaamme, jotta blogini visuaalinen ilme vastaisi sitä tasoa, johon täällä on totuttu. Aloitteleville bloggaajille antaisin yhden vinkin; satsatkaa kameraan ja satsatkaa myös objektiiveihin. Nyt siihen on hyvä tilaisuus tuon alekoodin ansiosta!
Kiitos kaikille teille ihanille ihan hurjan paljon, kun jaksoitte lukea tämän maratonpituisen postaukseni. Toivottavasti tästä postauksesta oli apua. Juttua olisi riittänyt vielä lisääkin valokuvauksesta, mutta jatketaan uudemman kerran 🙂
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
Aikaansaamisesta innostuneena tälle illalle on edessä pyykkisulkeiset. Siinä toinen asia, jossa olen lipsunut vakaista päätöksistäni. Viikkaako joku pyykit suoraan kuivaustelineeltä/kuivarista kasoihin? Meillä toimittiin näin viikon ajan ja olihan se ihanaa. Nyt taas on yläkerran kylppärin tasolle kertynyt arviolta kuuden koneellisen pyykit. Mutta hei, puoli tuntia ja tuokin taso on tyhjä. Tuumasta toimeen!
Vuosi takaperin vastaavassa vaiheessa mietin, että mitkä olisivat niitä turhia menoja, joista karsia. Silloin lopetin lehtitilaukseni. Tuntui, että kaikenmaailman sisustus-, ruoka- ja liikuntalehtiä tuli siihen tahtiin, etten ehtinyt kaikkia edes lukemaan. Lopulta osa noista päätyi lehtikeräykseen ilman, että olin edes lukenut niitä. Tällä hetkellä mulle tulee yksi ruokalehti ja yksi liikuntapainotteinen lehti.
