---

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Postin ja Indieplacen kanssa.

---

 

TIISTAI-ILTAPÄIVÄÄ IHANAT!

Tuntuuko teistäkin, että ei siitä ole kuin hetki, kun koululaiset kirmasivat kesälaitumille? Kun kaivoitte nessupakettia sumuisin silmin laukustanne Suvivirren alkusointujen sulostuttaessa alkukesän tunnelmaa. Musta tuntuu, että se oli ihan just vasta. Toisaalta taas tuntuu, että siitä on hirmuisen pitkä aika. Niin paljon on ehditty kuitenkin tehdä ja kokea tuon jälkeen. Yhtä kaikki, tänään meillä Tampereella pakattiin uudet lyijytäytekynät ja kumit penaaliin. Reppu heitettiin selkään ja lähdettiin kohti uutta syyslukukautta. Yläkouluun jo molemmat.

Uusi arki otetaan hyvillä mielin vastaan. Pikkuhiljaa valoisat illat ovat muisto vain ja saa sytytellä kynttilät tuomaan tunnelmaa ja kietoa shaalia tiukemmin jalkojen ympärille. Kuulustella koululaisilta kokeisiin ja jutella iltaruokapöydässä koulupäivän tapahtumista. Kaupallisen yhteistyön myötä Postin kanssa tulin kertomaan, miten mä päätin ilahduttaa pieniä koululaisia. Aloin miettimään, että meidän tytöt eivät juurikaan saa postissa kirjeitä tai kortteja. Veikkaan, että se on monen nuoren kohdalla sama juttu. Samalla mietin, kuinka ihanaa oli itse nuorena löytää postilaatikosta omalla nimellä varustettu kortti. Tervehdys sukulaiselta tai kirjekaverilta.

Reilu viikko sitten kirjoitin neljälle pienelle (kummitädin silmissä he ovat edelleen pieniä, vaikka yksi on jo yläkoulussa) kummilapsellemme kortit. Kortteihin kirjoitin tsemppiviestin alkavalle koulutielle.  Kortit lähtivät matkaan kolmelle prinsessalle ja yhdelle prinssille. En voi uskoa, että tuo hurmurikummipoika aloittaa jo esikoulun. Justhan se vasta oli, kun käytiin vastasyntynyttä sairaalassa katsomassa. Aika kuluu nopeasti ja mitä enemmän aika juoksee, niin sitä enemmän sitä tajuaa muistojen luomisen merkityksen. Kortin ja postimerkin ostaminen ovat itselleni pieni vaiva. Muutaman rivin kirjoittaminen ei vie kuin hetken. Pienellä vaivalla saa annettua rutkasti hyvää mieltä toiselle. Jos mulla olisi ollut aikaa, olisin ollut kärpäsenä katossa todistamassa rakkaiden kummilapsien iloa kortit saadessaan 🙂

Muistatteko heinäkuussa, kun kerroin, että vastedes lähetän joka kuukausi postikortin ilahduttamaan ystäviä ja sukulaisia? On todettu, että hyvät teot ja hyvän mielen tuominen muille tekevät meistä onnellisempia. Olkoon onnellisuuden määritelmä itse kullekin mikä tahansa, niin uskon tähän täydestä sydämestäni. Se, että sain kahvikupposen äärellä kynttilän valossa kirjoitella kortit rakkaille koululaisille sai mut hymyilemään sisäisesti. Se, kun ajattelen, miten paljon kortit ilahduttavat saajiaan, saa mun onnellisuuskäppyrät tappiin.

Ja jos totta puhutaan, niin saa lähestyvä syksykin. Kesä on ollut niin mieletön, että sen avulla ammennan valoa pimeisiin iltoihin. Koska ylimääräistä valoa syksyn pimeille riittää, niin hyvillä mielin jaan sitä eteenpäin. Mulla onkin jo mielessä muutama ihana, ketä ajattelin syksyn pimeillä ilahduttaa postikortin muodossa. Kaikki meistä eivät ole syysihmisiä, joten lisätsempin lähettäminen postitse on varsin ihana ajatus. Kortin avulla voi koskettaa ja ilahduttaa vielä syvällisemmin kuin tekstiviestillä.

Sain viime viikolla postissa kirjekuoren, jossa oli tutunnäköistä kirjoitusta. Tekstistä näki, että kirjoitus ei ole nuoren ihmisen käsialaa ja sen eteen oli nähty vaivaa. Kuoren päälle oli liimattu kaksi Suomen kartta -symbolilla varustettua Postin ikimerkkiä (tosin yksikin olisi riittänyt). Toisessa oli kala ja toisessa kiviä. Vuosiluvut kertoivat niiden olevan muutamia vuosia vanhoja. Ikimerkit ovat siitä ihania, että ne eivät vanhene ikinä. Niitä voi käyttää nimensä mukaisesti ikuisesti. Kirjekuoren sisältä paljastui itse askarreltu syntymäpäiväkortti miehen reilusti yli 80-vuotiaalta tädiltä. Voi kuulkaa, ei tarvitse hetkeäkään miettiä, kenelle syyskuun postikorttini lähetän.  Iloa ja valoa yksin asuvalle syyskuun pimeisiin iltoihin ♥

ILOISIN TIISTAITERKUIN,