tiistai 10. heinäkuun 2018

Näin se kesäloma toimii…vai toimiiko?

HELLOU IHANAISET!

Olenko ainoa, kenen mielestä kesä on kestänyt ikuisuuden? Tuntuu, että tätä jatkuu ja jatkuu vaan. Ja hei, pelkästään positiivisella tavalla 🙂 Tänä kesänä pidän kesäloman (siis sellaisen kesäloman, mistä taannoin oli puhe…eli kesäloma kohdallani tarkoittaa niitä päiviä, jolloin teen vähemmän töitä) pätkissä. Kaksi viikon pätkää on nyt takana ja yksi kahden viikon pätkä häämöttää edessä parin viikon päästä. Ehkä se on tuo kesälomien pätkittäisyys, mikä pidentää myös kesää. Tuntuu jollain hassulla tavalla, että koko ajan on loma vielä edessä.

Yleensä näin heinäkuun puolen välin hujakoilla kesälomasta on jo lusittu suurin osa tai liki kokonaan, joten senkin suhteen tämä kesä rikkoo kaavaa. Alkuun mietin, että näinköhän sitä tulee lomailtua rennosti, kun loma on pätkissä, mutta niin vain olo on rento. Nämä työpäivät lomien välissä tuntuvat jotenkin sellaisilta samanlaisilta kuin joulun välipäivätkin. Töitä riittää, mutta mieli on kuitenkin puoliksi lomalla. Tehokkuus on huipussaan, kun koko ajan pitää siivota pöytää lomaa varten 😉

Toisaalta sitä taas ei osaa rauhoittua niihin päivän rutiineihin, kun on koko ajan sellainen odottava olo. Huomaan lipsuvani herkästi ”sitten kun ollaan lomalla” -moodiin. Suunnittelevani hymyssäsuin niitä lomapäiviä ja sitä letkeää tunnetta, joka valtaa koko mielen. Mutta miksi? Miksen tänään hymyilisi vielä leveämmin? Miksen nauraisi sydämeni pohjasta niin, että nielurisat näkyvät? Miksen lähtisi iltamyöhään ex tempore iltauinnille perheen kanssa? Ja kastaisi sen talviturkin jo nyt enkä vasta sitten lomalla, niin kuin oli tarkoitus? Miksen kehuisi ihanan kesälomamoodin yllyttämänä kaupan kassalla nuoren tytön kauniita hiuksia? Tai hississä vanhan rouvan tyylikästä käsilaukkua? Miksen rutistaisi lapsia ohikulkeissani vielä useammin? Tai sanoisi heti herättyämme miehelle ne kolme pientä sanaa enkä jättäisi niiden sanomista iltaan? Tällaisia ajatuksia mietin tänään aamulla herättyäni ja tätä postausta kirjoittaessani.

Onko siellä muita, keillä loma on pätkittäin? Tuntuuko loma lomalta, kun ei ole pidempää lomajaksoa? Voi olla kyllä, että itselläni tuo ulkomaanreissu auttoi siihen, että pääsi nollaamaan työrupeamien välissä. Harmillisesti olen huomannut, että kotona lomailusta ei tule mitään, sillä suhailen liian helposti tänne työpaikalle. Mutta kuten ollaan puhuttu, niin se on osa sitä yrittäjyyden ”ihanuutta”. Että saa tehdä töitä lomallakin 😉 Asia, joka ei ole välttämättä elämänlaatua parantava, mutta asia, jota ilman en osaisi elää 

AURINKOISIN TIISTAITERKKUSIN,


sunnuntai 08. heinäkuun 2018

Kodikas & ihana hotellimme

SUNNUNTAI-ILTAA IHANAT!

Joko olette kyllästyneet reissupostauksiin? 🙂 No, enää tämä yksi. Näillä näkymin. Sain niin paljon tuolla reissun päällä olessamme kyselyitä meidän hotellista, joten ajattelin omistaa sille ihan koko postauksen. Hotelli on sen ansainnut. Ihana ja kodikas hotellimme oli Grupotel Club Menorca, joka siis sijaitsi Cala ’n Boschin kylässä Menorcalla. Vain noin tunnin ajomatkan päässä lentokentältä. En olisi voinut toivoa ihanampaa hotellia tälle meidän tyttöjen reissulle. Ensimmäiselle laatuaan, mutta ei missään nimessä viimeiselle. En olisi aiemmin edes tullut ajatelleeksikaan lähteä reissuun lasten kanssa kolmistaan. Ja näin jälkikäteen mietin, että miksiköhän en. Kaikki meni niin superhyvin, että jos vain joskus mahdollisuus tulee, niin ihan varmasti lähdemme uudemman kerran.

Ja vaikka tarkoituksena on nähdä maailmaa mahdollisimman monelta eri kantilta, niin ihan suinpäin olisin myös valmis lähtemään tuonne takaisin. Aloitetaan hotellin plussista. Sijainti, ehdottomasti. Vaikkei se ihan meren rannalla ollutkaan, niin rantaan oli vain noin kaksisataa metriä. Hotellin takana olevan puiston reunalta, kun sukelsi pusikkoon, niin pääsi oikoreittiä rannalle. Kaksi supermarkettia löytyi ihan sadan metrin sisään hotellista, siitä myös iso plussa. Cala ’n Boschin satamaan oli noin kolme sataa metriä. Ei paha matka siihen nähden, että satamasta löytyy varmastikin parikymmentä ravintolaa ja ainakin kymmenen kauppaa. Näillä pärjäisi jo aika pitkälle. Ainakin minä pärjäisin, sillä en ole mikään shoppailuihminen 🙂

Hotellin henkilökunta saa ison plussan. Respassa, baareissa ja ravintolassa saatiin aina hymyjä ja vaikkei meillä yhteistä kieltä aina ollutkaan, niin aina saatiin asia selvitettyä. Respahenkilökunta puhui sujuvaa englantia, mutta muuten puhuttiin osin kansainvälisellä elekielellä. Eli sillä hymyllä. Koska saimme äkkilähdön kohtuullisen edullisesti, niin heräteostoksena ostin meille all inclusive:n. Minä, joka olen aina sitä mieltä, että ulkomaan lomien ehdotonta ihanuutta on se, kun illalla pääsee ravintoloihin kiertelemään ja lukemaan ruokalistoja. Käymään mahdollisimman monessa eri ravintolassa nauttimassa. Jep, näin jälkikäteen olen vain niin onnellinen, että otimme tuon all inclusiven. Veikkaan, että tuo all inclusive maksoi itsensä takaisin jo niiden kaikkien kokisten ja jäätelöiden ansiosta, joita tytsyt uima-altailla päivittäin nauttivat.

Ruoka oli niin hyvää. Aamiaisbuffett oli runsas ja sieltä löytyi jokaiselle jotakin. Aamiainen tarjoiltiin 08.00-10.30. Lounasbuffa oli yhtä runsas kuin illallisbuffa. Lounaaksi itse usein söin keiton sekä salaattia. Lounasbuffet tarjoiltiin 12.30-14.30. Illallisbuffet oli 18.30-20.30. Illalla tarjolla oli vaikka sun mitä. Joka päivä erilaista paellaa, valmiita salaatteja, tee-se-itse-salaatteja, maailman parhaita just paistettuja pitsoja sekä kokin silmiesi edessä paistamaa kalaa, kanaa tai lihaa. Jälkkäripöydät ja jätskivalikoima oli sekä päivällä että illalla ihan priimaa. All inclusive sisälsi myös juomatarjoilut 24/7. Uima-allasbaarin listalta sai valita melkein kaikista juomista mieleisensä. Aina sangriasta cavaan, proseccosta aurinkovarjolla koristelluihin drinksuihin.

Hotellialue oli kodikas myös. Päärakennuksessa sijaitsi ravintola ja baari, mutta muuten suurin osa huoneista sijaitsi rivitalonomaisissa taloissa. Meillä oli kaksio, jonne mahduimme oikein hyvin. Keittiö oli hyvin varusteltu ja parvekkeelta oli näkymät ilta-aurinkoon ja uima-altaalle. Valkoiset matalat talot kiersivät uima-allasta. Kauniit kukkaistutukset kukoistivat ja alue, kuten koko Menorcan saarikin, oli älyttömän siisti ja puhdas. Hotellilla oli kaksi uima-allasta; vauvojen ja sitten isompien. Isompien ihmisten uima-altaan syvyys vaihteli 150 cm ja 240 cm välillä.

Koska hotelli teki vaikutuksen ihan ensimetreiltä, niin on vaikea löytää moitteen sanaa. Jos jotain niin ehkä voisin miinuksena sanoa sen, että uima-allasalue oli kovin ruuhkainen. Ja sen, että jos et ollut ajoissa hereillä, niin paikkoja ei liiemmin ollut ihan altaan vierellä. Nurmikolla kylläkin. Se, mikä itseäni jälleen tälläkin lomalla hieman ärsytti oli ihmiset, jotka varasivat aurinkotuoleja. Miksi, oi miksi? Usein aamulla kahdeksan aikaan siellä oli jo rantasandaalia, pyyhettä, kirjaa tai ihan mitä vaan laitettu tuolin päälle varauksen merkiksi. Nuo tuolin varanneet saattoivat lipua paikalle vasta kymmenen jälkeen. Uima-altaan aukioloajoissa olisi myös parannettavaa. Isot plakaatit sanoivat sen olevan auki klo 10-18. Me parkkeerasimme usein uima-altaille jo klo 9.00, mutta en antanut lasten mennä uimaan ennen klo 10. Koska säännöissä näin luki 😀 Wi-fi toimi aamuisin hyvin, mutta iltaisin ei juurikaan. Ravintolassa wifiä ei ollut, mikä loppujen lopuksi oli kuulkaa ihana asia!ID

Olen elämäni aikana aika monessa hotellissa ollut. Nähnyt Dubain viiden tähden loistohotellin, mutta kokenut myös yhden tähden hotellin, jonka lattioilla vilisi torakoita. Ja kaikkea siltä väliltä. Ainakin nyt, kun äkkilähdön avulla saimme reissun edullisemmin, tuntui että tämä hotelli oli eniten vastinetta rahoille mitä ikinä ennen. Katsoin hotellin hinnan virallisen hinnaston mukaan ja olisin siitä voinut ihan senkin summan maksaa. Sen verran kokonaisvaltaisesti rentouttava kokemus loma näissä maisemissa oli. Jos meidän yksi ”home away from home” sijaitsee kaukaisilla mailla Thaimaassa, niin tästä Club Menorcasta voisi hyvin tulla toinen samanmoinen. Sellainen tyyssija, johon aina silloin tällöin tulee palattua. Instagramissa profiilini alta muuten löytyy kohokohdista ”Menorca”. Sieltä löydätte sitten videomateriaalia hotellista enemmänkin ja muun muassa tuosta meidän ihanasta huoneesta!

Nyt suihkuun ja kohti kuvaushommia. Toby oli viettänyt aikamoista kesä-äijäelämää täällä miehen kanssa, ettei siinä ollut juuri ehtinyt turkkia puunata. Iltapäivä kului tänään mökiltä tullessamme koiruuden turkin kanssa, joten ehkä nyt olisi sopiva aika laittaa myös itsensä edustuskuntoon…ennen kameran eteen siirtymistä 😉

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,

PS. ja hei, jos teillä on hotellista kysyttävää, niin kysykää ihmeessä! Tarinaa olisi taas riittänyt vaikka kuinka ja paljon, joten voi olla, että jotain oleellista jäi kertomatta.


perjantai 06. heinäkuun 2018

Pussailulomapaikka

HEIPSULIHEI!

Suomessa ollaan ja näin on hyvä. Ihan mielettömän kiva reissu takana, mutta oli kiva tulla kotiinkin. Tämän päivän työpäivä tuli myös hyvään saumaan. Pääsee heti rytmiin kiinni. Ennen viikonloppua 😉

Monet teistä ovat kysyneet, että kertoisinko lisää tuosta Menorcasta. Tuosta kauniista ja verrattain vehreästäkin saaresta, josta ei ole kuin hyvää sanottavaa. Tähän välin täytyy kyllä sanoa, että nämä syntymässäni minulle laitetut vaaleanpunaiset lasit tekevät elämästä ylipäätään ihanaa. Niiden läpi kun katsoo, niin nämä sadepäivätkin näyttäytyvät jotenkin…noh, ihanina! Niiden avulla tuo Menorca, joka toki muutenkin on Välimeren helmi, näyttäytyi jotenkin varsin romanttisena matkailukohteena.

Viikon miehestä erossa olleena ja pikkuisen halipulan vaivaamana kuvailisin Menorcaa oivana pussailulomapaikkana. Vappu Pimiä käy miehensä kanssa aina silloin tällöin pussailulomalla. Aiemmin olen ollut sitä mieltä, että ei me välttämättä minkään pussailuloman tarpeessa tuon elämäni rakkauden kanssa olla, mutta niin vain kävi, että tuolla varsin romanttisessa kuvien Cala ’n Boschissa aloin miettimään, että tämä voisi olla just se paikka, minne tulla pussailulomalle. Enkä tarkoita välttämättä tuota Bamse-hotellia, jossa tyttöjen kanssa nyt majoituimme, vaan esimerkiksi satamassa olevaa aikuisille suunnattua hotellia.

Sataman viereiset ravintolat huusivat istumaan iltaa kaksistaan. Vierekkäin. Kuplivalla kilistellen. Syömään pitkän kaavan mukaan meren antimia. Jatkamaan matkaa käsi kädessä auringonlaskua ihastellen ja samalla jälkiruokaravintolaa sillä silmällä etsien. Välillä pysähdellen. Pussailemaan, mitens muutenkaan. Käpöttelemään takaisin hotellille auringon painuttua mailleen. Suu typerästi virneessä, niin kuin vasta rakastuneena konsanaan.

Pussailulomalla voisi myös kävellä noita romanttisia Ciutadellan pikkukujia pitkin. Niitä, joista laitoin taannoin kuvia. Kävellä ilman karttaa ja katsoa minne tie vie. Löytää pikkukuppila, jossa nauttia espressoa paikallisen jälkiruokaviinin kanssa. Pelata pientä footsia pöydän alla ja tuijottaa toista silmiin niin, että muu maailma katoaa. Vaihtaa muutaman pehmeän pusun, nousta ylös ja jatkaa matkaa. Vuokrata auton ja ajaa jonnekin saaren yli 200 rannasta. Sellaiselle, jossa saisi olla rauhassa. Luonnon muokkaamalle, vailla turisteja.

Niin, ajatus pussailulomasta houkuttaa kovin. Me ollaan viimeksi oltu miehen kanssa kaksin reissussa (ellei sitten miehen työreissuja lasketa) vuonna 2008. Kymmenen vuotta sitten Roomassa. Ehkä olisi aika uudelle pussailulomalle? Käyttekö te pussailulomilla?

Tätä postausta ruokatunnilla kirjoittaessani ja ääneen pussailulomapaikasta jutellen, työkaveri tuossa huikkasi että onpas oiva päivä kirjoittaa pussailulomapäivästä; tänään nimittäin vietetään Kansainvälistä Pussailupäivää 💋 Kuinkas sattuikaan! Vielä muutama tunti töitä ja sitten lähdemme pussailulomapaikkojen ehdottomaan ykköseen eli mökille. Vaikka se pussailu onkin joittenkin nimeltä mainitsemattomien nuorten neitien mielestä ihan ”yök, ällöö!” 😉

IHANAA KANSAINVÄLISTÄ PUSSAILUPÄIVÄÄ,
MUISTAKAAHAN PUSSAILLA!♥

PS. totta puhuen tuo kaunis ja rauhallinen saari on kyllä omiaan myös lapsiperhelomalle. Varsin monipuolinen paikka, josta löytyy jokaiselle jotakin 🙂


torstai 05. heinäkuun 2018

Mielipiteistä ja lapsista

HEIPPATIRALLAA IHKUT!

Kirjoittelen tätä postausta vielä täällä Espanjassa keskiviikkoiltana, mutta ajastan tämän torstai-illalle. Sille aikaa, kun me köröttelemme lentokoneessa kohti kotia ♥ Tällä lomalla olen tehnyt jälleen havaintoja. Aitiopaikalta olen ihastellut noita meidän tyttöjä. Rakkauden hedelmiä, jotka ovat kyllä niin huimia persoonia kummatkin. Puolueetonta mielipidettä ette valitettavasti saa, vaan mielipide on täysin subjektiivinen. Omalla tavallaan ainutlaatuisia. Kuin yö ja päivä. Yksi yhteinen piirre heillä kuitenkin on. Ovat näemmä ottaneet vuosien varrella jotkut mielipiteensä meiltä vanhemmilta ja aika vahvasti tuovat ne ilmi.

Terveet elämän arvot on hyvä omaksua kotona. Etiikka ja moraali, joiden mukaan elää. Mutta jotkut asiat ovat sellaisia, joiden suhteen toivoisin tyttöjen kokevan elämää ennen kuin muodostavat mielipiteensä. Omat mielipiteensä, eivätkä peesaisi meidän vanhempien joskus muinoin suustaan päästämien mielipiteiden kirjoa.

Olimme saaneet juuri laukut hihnalta saapuessamme Menorcalle ja näin matkaoppaan lentokentän ulkopuolella. ”Äiti, siis onko meidän pakko mennä kyselemään tuolta matkaoppaalta, miten me pääsemme hotelliin…eikö voitais ottaa taksia?” Tähän selitin, että ei meidän olisi pakko, mutta me nyt mennään, koska äiti osti matkan lentokenttäkuljetuksineen. Saimme bussin numeron selville ja näimme bussin vähän matkan päästä. ”Äiti, onko meidän pakko jonottaa tuonne bussiin?” Johon sanoin, että tottakai on. Olemme pakettimatkalla ja näillä mennään. Olkaamme onnellisia, että pääsemme hotelliin bussilla ettei tarvitse kävellä laukkujen kanssa 😀

Bussiin päästiin istumaan ja pian tytöt huomasivat, että se oli ihan ok. Kunnes matkaopas alkoi kertoa saaresta yleistä tietoa edessä. Huomasin esikoisen pyöräyttävän silmiään pikkusiskolleen. Siinä, missä itse ajattelin, että onpas mielenkiintoista kuunnella tästä uudesta matkakohteesta tietoa! Tuolloin kyllä ajattelin, että joku lasten sanoissa kalskahti korviini. Ne olivat muistoja jostain kymmenen vuoden takaa, kun päätimme, että vaikka pakettimatkalle voisimme vielä mennäkin, niin mieluiten hommaamme omat lentokenttäkyydit. Jotta pääsemme nopeammin hotellille ja ilman mittavia sisäänkirjautumisjonoja.

Tunsin pienen piston sydämessäni. Nuo pikkuiset imevät kaiken, mitä puhumme itseemme. Muistavat ne vielä vuosien takaakin ja mikä ehkä kamalinta, muodostavat omat mielipiteensä asioista meidän aikuisten puheiden perusteella.
Sen takia täytyy kyllä vastedes vähän suodattaa mitä puhuu. Tuossa taannoin vaalien aikaan, huomasin myös sen, että meillä esikoinen on tietävinään poliitiikasta ihan hirmuisesti. Lateli totuuksia puolueista ja presidenttiehdokkaista. Kertoi, ketä ei ainakaan kuuluisi äänestää ja valisti mikä numero siihen lappuun kuuluisi laittaa. Nuo politiikkapuheet olivat kuin suoraan hänen mummunsa, minun äitini suusta. Me miehen kanssa harvoin kotona puhutaan poliittisia juttuja, mutta mummulassa varmasti politiikkaa aikoinaan ruodittiin paljonkin.

Nuo lapset ovat syntyessään kuin tyhjiä kanvaksia. Myös mielipiteidensä suhteen. Maailmankatsomuksensa suhteen. Voi kunpa osaisimme heistä kasvattaa nuoria naisia, jotka muodostavat omat mielipiteensä ja uskaltavat seisoa niiden takana. Vaikka jotkut olisivat eri mieltä asioista, niin osaisivat tarvittaessa perustella, miksi ovat jotakin mieltä. Oppisivat myös tietämään, milloin ei tarvitse perustella kantojaan. Oppisivat pitämään puoliaan ja olemaan kuitenkin avoimia asioille. Kyseenalaistamaan kuulemansa, mutta silti olemaan ennakkoluulottomia. Suvaitsemaan myös sen, että meidän kaikkien ei tarvitse olla kaikista asioista samaa mieltä.

Ei ole helppoa jälleen tämä kasvattajan rooli. Mutta kukaan ei sen ehkä oletakaan sitä olevan. Vanhemmuus on matka, jonka varrella tulee havahduttua milloin mihinkin asiaan. Tällä lomalla havahduin tähän mielipideasiaan, mutta myös siihen, että noista meidän pikkuisista on kasvanyt ihania pikkunaisia. Vaikka niillä onkin välillä vähän kärkevät mielipiteet ja vaikka ne eivät osaa niitä aina ihan nätisti pukea sanoiksi 

TERKUIN,


keskiviikko 04. heinäkuun 2018

Hetki ihan kahdestaan

*Kaupallinen yhteistyö: Black Tower ICE

Aika: juhannuspäivän ilta, klo 22.19
Paikka: happy place eli mökki, laiturinnokka
Osallistujat: minä ja hän

Yhtäkkiä ympärillä on hiljaisuus. Sateenropina, jota oli jatkunut kaksi vuorokautta putkeen on väistynyt ja taivaanrannassa näkyy valonkajo. Sellainen, joka viestittää yöttömien öiden olevan täällä. Mökkisaari on juhannusvieraiden jälkeen hiljentynyt ja tuntuu, että koko maailmassa olemme vain me kaksi. Minä ja hän. Minä, joka kaupallisen yhteistyön myötä Black Tower ICEn kanssa pääsin järjestämään pienen hetken. Pienen hetken vain meille kahdelle. Saunanraikkaina, mökki-ilmaston lepuuttamina puemme saunan jälkeen päällemme, otamme jääkaapista kylmää kuplivaa ja lisäämme isoihin viinilaseihin runsaasti jäitä.

Lähdemme kohti laituria. Kesäillan tuoksu sateen jälkeen on ihanan virkistävä. Se kertoo luonnon juhlista. Tuntuu, että matkalla laiturille liuskekivien vieressä kasvavat mustikanvarvut kasvavat yhtäkkiä uljaana kohti yläilmoja. Kuin kiittäen saamastaan huomiosta. Nuo vielä vähän aikaa sitten janon uuvuttamat ovat kuin uudestisyntyneitä sateen jälkeen.

Luonto on ihmeellinen, siinä missä se sai hetkessä omansa kukoistamaan, osaa se myös jättää jäljet voimastaan. Näin ajattelen laiturille astuessani. Laiturille, joka viettää milloin vasemmalle ja milloin oikealle. Luonnonvoimista jäät olivat runnelleet laituria pahoin talvella. Siinä missä aluksi ajattelimme, että laituri pitää heti saada korjattua, tuntuu laituri nyt sympaattiselle. Se kertoo, että on asioita, joille me ihmiset emme voi mitään. Joiden edessä meidän on joskus hiljennyttävä. Se kertoo siitä, että on asioita, joiden kanssa meidän tulee oppia tulemaan toimeen. Sen, että kaiken ulkoisen ei pidä olla täydellistä. Riittää, että ulkokuoren alla asuu onni.ID

Sytytän mukanani tuomani kynttilän ja ojennan miehelle Black Tower Ice -kuohuviinin. Hän kaataa sitä meille molemmille isoihin jäillä täytettyihin viinilaseihin. Koska näin tuo vegaaninen luomuviini maistuu kaikista parhaimmalle. Helppoa ja hieman erilaista. Mutta varsin maukasta ja pirskahtelevaa. Juhlavaakin. Jostain järven lahden yli kulkeutuu tuulen puuska ja vedän villatakkia hieman tiukemmalle. Istumme ihan hiljaa, kippistämme hyvin sujuneelle juhannukselle ja keskustelemme siitä, kuinka ihania ystäviä meillä on. Tosiystäviä, joiden edessä saa olla ihan oma itsensä. Ihan niin kuin minä hänen kanssaan ja hän minun kanssani.

Ajattelen kepeitä kesäisiä juttuja. Sitäkin, että tämä ihana kuohuviini sopisi niin monien kesäruokien kanssa. Kesäisten salaattien ja kalan kanssa. Siinä missä parin päivän aikana lintujen laulu oli jäänyt sateenropinan alle, olemme nyt aitiopaikalla kuuntelemassa lokkien iltakonserttia. Aitiopaikalla, josta pystyy todistamaan myös lokkien iltakalastukset. Lokkien, joilla on parempaa kalaonnea kuin meillä konsanaan. Jostain kaukaa kuuluu laulujoutsenen kaihoisa, mutta kaunis laulu. Sisälläni pulppuaa ilo. Hymyilen ja käännyn kohti häntä. Mietin, että kesä on vasta alussa. Vaikka tuntuu, että se on kestänyt jo niin kovin pitkään. Hän hymyilee takaisin ja jatkamme taivaanrantaan tuijottamista. 

Hiljaisuudessa, mutta silti niin juhlatuulella. Parasta on ihminen, jonka kanssa voi jakaa juuri näitä tällaisia hetkiä. Hetkiä, kun ei tarvitse sanoa mitään. Ilman vaivaannuttavaa tunnelmaa. Molemmat omissa ajatuksissaan, kuitenkin samaa ilmaa hengittäen. Samoja ajatuksia ajatellen. Takaisin mökkiin kävellessämme huomaamme, että ne mustikanvarvut liuskekivipolun varrella ovat nojautuneet lähimmäisiinsä ja rauhoittuneet yötä vasten. Kuin äänettömän sopimuksen saattelemina päätämme ottaa mallia noista luonnon omista 

KESKIVIIKON ILTATERKUIN,

Huom! Suomen alkoholilainsäädännön vuoksi alkoholia koskevia kommentteja ei voida julkaista!