keskiviikko 12. syyskuun 2018

Tuttu ja turvallinen syysgarderobi

16

ILTAA IHANAT!

Käykö teille koskaan niin, että herätyskello ei herätä? Tänä aamuna, kun kellon piti herättää 5.45 niin heräsin ajattelemaan, että onpas ulkona jotenkin valoisaa. Kunnes päätin tarkistaa ajan kellosta. 06.50 ja herätyskellosta (puhelimesta) ei ollut kuulunut pihaustakaan! Akku oli mennyt puhelimesta yön aikana, joten herätystoiminto ei luonnollisestikaan toiminut. Joten, siitä aamusta lähtien olen ollut tänään koko ajan reilun tunnin aikataulusta jäljessä. Onneksi töihin ehdin ajoissa myyntikokousta varten, mutta tuntuu, että koko ajan on menty vähän tuplakelauksella, jotta saa kurottua aikaa kiinni 😀 Pian pääsee taas nukkumaan ja tällä kertaa lienee viisainta laittaa puhelin yöksi laturiin.

Syysvaatteistani olen saanut muutamia postaustoiveita ja kyllähän minä niitä esitellä voin. Tosin koen, että näissä ei juuri ole mitään nähtävää. Katsokaas, kun en ole ostanut kuin yhden uuden syysvaatteen. Beiden neulepaidan, joka on tuossa neulepaitapinossa päällimmäisenä. Muuten mennään samoilla vanhoilla. Värien loistoa syysvaatteistani saa hakea. Kesällä rakastin pukeutua punaiseen ja muihinkin kirkkaisiin väreihin ja kaiken järjen mukaan syksylläkin kannattaisi pukeutua kirkkaisiin väreihin. Mutta itselleni riittää se, että luonto puhkeaa väreihin. Minä maastoudun sitten sinne luontoon beigen, harmaan ja ruskean voimin 😉

Kaksi iltaa siihen meni, mutta sain kuin sainkin siivottua vaatehuoneeni. Kaksi isoa pussia laitoin vaatteita eteenpäin. Heitin hyvästit monille motivaatiohousuille, sillä tiedän, että en ihan heti tule niihin mahtumaan. Myös sellaisille liian avonaisille tiukoille paidoille. Aika on jo ajanut niistäkin ohi. Tai ikä tullut vastaan. Jäljelle jäi syksyä varten isoja muhkeita neuleita, pari ponchoa, pitkiä neuletakkeja ja lisäksi kaivoin kaappien uumenista muutamia suoria housuja. Miksi noita nyt kutsutaan…twillihousuiksiko? Mustia kireitä farkkuja löytyy parit sekä muutamat työkelpoiset siniset farkut. Villasekoitemekkoja tulee käytettyä vähän kuin kelit tästä vielä viilenevät.

Onko siellä muita yhtä tylsiä syyspukeutujia? Jos repäisisi ja ostaisi edes yhden sinapinkeltaisen vaatteen…nyt kun väri ei riitelisi kellastuneiden hiusten kanssa. Yleensä tuo on ollut blondina ollessani se suurin este sinapinkeltaiselle värille. Se, että se ei vain ole mulle sopinut. Lisäksi toinen syysväri, luumunpunainen ei ole oma värini. Ihonvärini on punertava, joten luumun- tai kanervanvärinen paita ei ole se kaikista mairittelevin sävy sekään. Tässä siis pienimuotoinen puolustuspuhe sille, miksi pukeudun jälleen tänä vuonna niin kuin pukeudun – tutun ja turvallisen tylsästi 😉

KESKIVIIKKOILTATERKUIN,

PS. kiitos ihanat teille sohvapöytäkommenteistanne – palaan niihin heti huomenna. Nyt on pakko käydä tähän väliin tuulettumassa ulkona. Reilu 12 tunnin työpäivä saa riittää tälle päivälle!


tiistai 11. syyskuun 2018

Sohvapöytä hakusessa, mutta millainen?

12

*postaus sisältää mainoslinkkejä

ILTAA IHANAT!

Tiedättekö, että en inhoa montaa asiaa, enkä tätäkään asiaa varsinaisesti inhoa, mutta se, mikä saa mut näkemään punaista on toimimattomat laitteet. Lähinnä tietokoneet ja/tai puhelimet. Latasin tuossa taannoin uusimman päivityksen puhelimelleni ja kas, sen jälkeen en ole pystynyt päivittämään mitään sovelluksia tai edes lataamaan uusia. Niin paljon olen asiaa nyt googletellut ja harmistukseni lukenut, että tuo taitaa olla uusimman versiopäivityksen yksi haittapuolista. Joillain ihmisillä ei sovellukset vaan enää päivity/lataudu. Great. Uuden ohjelmistöpäivityksen myötä tähän voisi saada ehkä parannuksen, mutta kaikista viisainta on palauttaa varmuuskopio, jonka on ottanut ennen tuota versiopäivityksen asennusta. Tarkoittaa omalla kohdallani varmuuskopiota 26.6.2018. Sanomattakin selvää, että ketuttaa.

Nyt tuo palauttaa parhaillaan varmuuskopiota, mutta siinä menee kesän ajan kuvat. Onneksi on Instaan tullut päivitettyä ne tärkeimmät. Puuh. Toivottavasti nyt toimisi sitten. Näen meinaan jo kauhuskenaarioita siitä, että mulla on joku asiakkaan kanssa sovittu yhteistyö eikä Instagram enää avaudu 😀 Pieniähän nämä murheet, puhelimella pystyy kuitenkin soittamaan ja vastaanottamaan puheluita. Eikös se se puhelimen tarkoitus olekin olla? 😉 

Puhelimesta sohvapöytiin. Meillä on ollut tuo äidin ja iskän vanha Ikean Liatorp olohuoneessa muutostamme asti. Nököttänyt tuossa paikallaan, jossa se on nököttänyt viimeiset viisi vuotta. Heti muuton jälkeen ajattelin, että en pidä siitä. Mutta olen oppinut tykkäämään siitä. Ehkä se on hivenen maalaisromanttinen tämän hetken makuuni, mutta se on kaunis. Kunnes mies kysyi yksi ilta, että olenko huomannut, että meidän sohvapöydän alataso on murtumassa kahtia hetkellä millä hyvänsä. Kyllä, siellä on iso poikittainen railo tuossa alalevyssä. Kuka käski täyttää tuon alatason sisustuslehdillä…

Kuitenkin nyt eletään ehkä sitä vaihetta, että uusi sohvapöytä olisi tarpeen. Tämän voisi viedä mökille, missä se saisi viettää eläkepäiviään ilman lehtipinon painavaa taakkaa. Mökillähän meillä on jo saman sarjan tv-taso. Toisaalta rakastan tuota valkoisuutta, mutta miksi mieleni halajaa silti mustaa sohvapöytää. En missään nimessä haluaisi olohuoneesta liian tunkkaista. Siellä kuitenkin on jo musta vitriini ja piano. Näin sohvien ollessa vastakkain tilaan menisi myös suorakaiteen muotoinen sohvapöytä, mutta koska sohvat vaihtunevat taas jossain kohtaa l-muotoiseen asentoon, niin pöydän tulee olla joko pyöreä tai neliskanttinen. Liatorpin mitat ovat 93 cm x 93 cm. Se on melkein maksimi, mitä tuohon tilaan menee sohvien ollessa vastakkain.

Mikäli sohvat ovat kulmikkain, vähän niin kuin l-muodossa, niin tuohon keskelle sopisi iso pyöreä pöytä. Aivan kuten tuo musta Big George -sohvapöytä. En tiedä miksi, mutta omaan silmääni tuo Big George -sohvapöytä näyttää aika päheelle myös mattametallisena. Pöydän halkaisija on 110 cm, joten se on ihanan iso. Voi olla, että se menisi myös sohvien keskelle, sillä tuossa on tilaa siirtää sohvia vielä etäämmälle toisistaan. Korkeuttakin tuolla pöydällä on liki yhtä paljon kuin nykyisellä. Tykkään, että sohvien ollessa vastakkain on kiva, että pöytä on ainakin samalla tasolla kuin millä sohvilla istutaan. Tuo valkoinen Holste -sohvapöytä on aivan unelma, se olisi vielä kymmenen senttiä halkaisijaltaan enemmän. Siinä kuitenkin on miinuspuolena, että se jää korkeudeltaan noin 10 senttiä sohvien istumiskorkeuden alle. Olisiko se teidän mielestä hölmönnäköistä? Ei ehkä silloin, kun sohvat ovat kulmikkain, mutta tuntuu, että sohvien ollessa vastakkain pöytä uppoisi sinne väliin 🙂 Myös hinta on tässä kyllä kipurajan yläpuolella…

Hitahana hämäläisenä olen syttynyt nyt vasta marmorikantisiin pöytiin. Mutta kun niitä tuntuu vain olevan niin monella. Tuo upea mustamarmorikantinen Jim -sohvapöytä toisi ihanaa arvokkuutta olohuoneeseen. Tuohon mummun kruusaillut korkeat kynttilänjalat päälle ja muutama taideteos lisää seinälle. Tässä halkaisija on vain 80 cm, joten pelkään että jää liian pieneksi. En tiedä miksi, mutta tykkään reilunkokoisista sohvapöydistä. Lisäksi tämän kaunokaisen hinta on myös vähän yläkanttiin siinä missä korkeus on alakanttiin. Mikäli Rakel -sohvapöydällä olisi hieman enemmän halkaisijaa kuin 79 cm, niin kallistuisin sen puoleen. Muotoilun lisäksi miellyttää hinta. En tiedä, mikä tuossa marmorikantisessa Jim -sohvapöydässä kiehtoo. Onko se tuo, että nuo jalat ovat mustat? Kuitenkin, sekin on ehkä aavistuksen liian pieni halkaisijaltaan.

Huomaatteko muuten, että melkoisen ihastunut olen noihin mustiin esittelemiini pöytiin? Tällä hetkellä eniten silmääni miellyttää Big George, mustana. Vaikka se on musta, niin se on kuitenkin aika siro, eikö? Ja tuossa kollaasikuvassa sopii niin nätisti valkoisen sohvan eteen. Kuva sai mut haaveilemaan sinertävästä matosta ja sinertävästä keramiikasta. Koska päätin olla ostamatta lainkaan syysvaatteita tänä vuonna (sitä yhtä beigeä neuletta ei lasketa), niin eikös sitten saa ostaa sillä rahalla jotain muuta? Vaikka sohvapöydän 😀

IHANAA SADEILTAA TOIVOTELLEN,

PS. tänään oli niin hirmu pimeää töiden jälkeen, että ei valo riittänyt kuvailla teille syysgarderobiani. Uusi yritys huomenna myyntikokoustelupäivän jälkeen 🙂


maanantai 10. syyskuun 2018

Hävikkiviikon ruokalistalla

5

MOIKKAMOI MAANANTAIHIN!

Tiedättekö, että vaikka olenkin rakastanut aurinkoisia syyspäiviä, niin nautin tänä aamuna suunnattomasti tuosta hivenen syksyisemmästä aamusta. Yöllä oli näemmä satanut ja ilma oli aamulla ihan lonkeron harmaa. Kun sain lapset vietyä kouluun istuin työpöydän eteen pitämään maanantaipalaveria itse itseni kanssa. Sytytin työpöydälle kynttilän ja loppujen lopuksi jouduin pitkästä aikaa laittamaan työpöydän valaisimen päälle. Aika aikansa kutakin, olkoon nyt syksyn vuoro, eikö niin?

Kukaan meistä ei ole varmastikaan välttynyt siltä tiedolta, että tänään alkoi hävikkiviikko. Ikinä ennen en ole hävikkiviikkoa viettänyt, mutta nyt tänä vuonna minä ja nuo kaksi prinsessaamme elämme nuukuudessa tämän viikon. Tai en nyt niinkään sanoisi nuukuudessa, sillä vaikka jääkaapissa tuntuu palavan vain valo, niin keksin jo heti ensi vilkaisulta viisi iltaruokaa meille tälle viikolle. Sushien tekemisestä jäi yli graavilohta, jättikatkaravun pyrstöjä sekä savulohta. Lisäksi jääkaapin vihannesosatolla köllöttelevät pinaattipussi ja parsakaali pääsevät tositoimiin. Fetajuustokuutioiden kera. Neljä tortillalättyäkin odottelee jääkaapissa jatkotoimenpiteitä.

Graavilohitortillapitsat
Savulohi-couscoussalaatti
Katkaravunpyrstöpasta
Vege Italian pata
Pestoparmesanspagetti

Hävikkiviikon myötä pyrin välttämään kaupassa käyntiä. Sen takia en tehnyt perinteistä kauppakassitilaustakaan. Tosin tänään on haettava maitoa ja hedelmiä. Muuten näyttäisi olevan ruokaa viikon tarpeisiin. Leivät ovat menossa parin päivän päästä vanhaksi, joten laitoin osan pakkaseen. Sieltä on helppo ottaa tarpeen mukaan ruisleipäsiivu ja heittää paahtimeen. Syy, miksemme syö leipiä nyt heti on se, että mun alkoi aamupäivästä tekemään ihan älyttömästi mieli Siken Namaste sämpylöitä. Pitkästä aikaa laitoin taikinan tekeytymään. Paistoin siitä puolet lounaaksi ja paistamme loput sitten tyttöjen kanssa, kun siltä tuntuu. Tälle iltapalalle riittää vielä eilen tekemästäni uunimannapuurosta. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun tein mannapuuroa uunissa. Mutta ei suinkaan viimeinen!

Hävikkiviikon ruokalista on italialaisvaikutteinen. Siihen on syynsä; ostin Ella Kannisen Ellan Toscana kirjan alennuksesta lauantaina ja olen viikonloppuna ahminut sitä. Helppoja reseptejä ja tarinoita Toscanasta. Maistanut kielelläni täydellisen mehukkaista ja  kypsistä tomaateista valmistetun pomodoro -kastikkeen, tuntenut kielenkannassani Chiantin ja kasvoillani Toscanan laskevan auringon. Kirjan inspiroimana tänään lounaaksi valikoitui mutkaton tomaattifenkolivuoka. Extraneitsytoliiviöljy, suola, balsamico ja mustapippuri mausteenaan. Täydellisen tomaattikastikkeen himoissani kaadoin vuoan pohjalle yhden mutti-purkin, suikaloitua fenkolia ja karpriksia. Mausteet sekoitin tässä vaiheessa mukaan. Päälle terttuluumutomaattia.

Paiston lopksi raastoin hieman pecorinoa vuokaan. Dippasin kovakuorisia sämpylöitä suoraan uunivuokaan ja napostelin haarukalla tomaatteja sekä fenkoleja suuhuni. Tästä onneksi jäi minulle iltaruoaksikin. Eikä sekään maanantaita pahenna, että ottaisi iltaruoalla tilkan italialaista Chiantia. Jos sellaista kotoota löytyisi. Mutta koska ei löydy, niin kuplavesi ajakoon sen asian 🙂

Vietetäänkö siellä hävikkiviikkoa? Jotenkin tunnen, että hävikkiviikon viettämisestä saa eräänlaisen synninpäästön alkuvuoden ruoan haaskaamiselle. Inhoan heittää ruokaa roskiin. Ja silti teen sitä. Varsinkin niiden viikkojen jälkeen, kun en ole suunnitellut ruokalistaa ja tehnyt kauppakassitilausta. Tämän hävikkiviikon myötä täytyykin taas petrata asian suhteen. Luonto ja rahapussi kiittävät ♥

MAANANTAITERKUIN,


sunnuntai 09. syyskuun 2018

Sushiunatkoon, miten hyvää!

13

MOIKKAMOI IHANAT!

Joka ikinen ihminen, kenen kanssa olen eilen illalla tai tänään ollut tekemisissä, on saanut kuulla mun sushihehkutusta. Kotona tehtyjen sushien ylivoimaisuudesta verrattuna sushiravintoloiden susheihin. Sitä hehkutusta on saanut kuulla sosiaalisissa medioissa minua seuraavat niin kuin myös Skotlannissa valkoista palloa lätkyttelevä miehenikin. Tänään lenkillä kyllästin veljen vaimonkin sushihehkutuksella. Joten hei, rakkaat lukijat, nyt on teidän vuoro.

Teimme eilen ihka ekaa kertaa kotona sushia. Vaikka kuopuksella on tuossa yhdessä kuvassa sellainen himpun verran epäilevä ilme, niin voin sanoa, että tuo ilme muuttui kertalaakista maistettuaan sushia. Mikä siinä onkaan, että niin monen asian suhteen on viime aikoina tullut mietittyä, että miksemme tehneet tätä jo aiemmin? Niin näiden kotisushienkin kanssa. Onhan se niin, että vähän aikaa näiden tekemiseen saa kulumaan, mutta se aika on sen väärti. Ja itse asiassa suurin osa ajasta menee riisin huilutteluun, keittämiseen ja jäähdyttämiseen. Kaikki muu meneekin siinä sivussa sitten. ID

Riisin keitin sushiriisipakkauksen ohjeen mukaan. Siihen meni yhteensä noin tunti jäähdyttelyineen kaikkineen. Sillä välillä esikoinen pilkkoi ystävänsä kanssa kurkut ja avokadot. Riisin valmistuksessa on vissiin eri tapoja, mutta meillä annettiin riisin ensin olla lävikössä vajaa vartti, jonka aikana huuhtelin sitä välillä kylmällä vedellä. Sitten annoin riisin kiehua kannen alla vartin miedolla lämmöllä. Käänsin levyn pois päältä ja annoin riisin hautua vielä 20 minuuttia. Sen jälkeen sekoitin riisietikan, sokerin ja suolan keskenään ja kaadoin kuuman riisin sekaan. Nostin riisin leivinpaperin päälle ja taputtelin kevyesti levyksi. Keittiön ikkunasta virtasi viileää ilmaa ja riisi jäähtyi aika nopeasti.

Sitten päästiin itse asiaan. Eli tuon bambumaton ja levämattojen kanssa kikkailuun. Voin sanoa, että ekaa rullaa tehdessäni sormet ja polvet tutisivat hieman 😉 Koska meillä lapset eivät ole raa’an lohen ystäviä, sovelsimme. Ostimme savulohta, graavilohta (tämä uppoaa myös lapsille) sekä jättikatkaravun pyrstöjä. Teimme suurimman osan makeina (maki..), mutta osan myös käänteisinä eli riisi oli ulkopuolella. Olivatkohan nuo sitten Kalifornia makeja? Netistä löytyy hyvin havainnollistavat ohjeet rullaustapoihin. 

Makeja teimme kolmella eri täytteellä; jokaiseen tuli tuorejuusto-wasabivana, kurkkua ja avokadoa. Lisäksi savulohta, graavilohta tai jättikatkaravun pyrstöä. Kalifornia makeja teimme graavilohesta ja jättikatkaravun pyrstöstä (toki nuo vihreät olivat niissäkin). Valmiit rullat laitoimme odottamaan jääkaappiin, kunnes kaikki oli valmiita. Sitten leikkasimme ne terävällä veitsellä (veteen välillä kastaen) paloiksi. Kalifornia makien päälle laitoimme hieman Hellmann’sin perusmajoa, paahdettuja seesaminsiemeniä sekä silputtua ruohosipulia. Dippasimme ne perinteiseen tyyliin wasabilla maustettuun japanilaisen soijaan.

Mikä näistä sitten teki niin erilaisia ja hyviä? Mielestäni se, että nämä olivat pehmeitä. Nämä maistuivat tuoreelle. Ja mikä parasta, nämä eivät maistuneet liikaa kalalta. Tiedättekö, kun joissain susheissa maistuu se riisikin jo ihan särjeltä 😀 Tuossa lenkin jälkeen söin vimpat viisi sushia jääkaapista ja ne maistuivat hienosti myös näin seuraavana päivänä ja jääkaappikylmänä.

Nyt suloinen sunnuntai jatkuu vaatehuoneen siivouksella. Tietäen, että siinä kuluu tovi jos toinenkin. Ei ehkä jaksaisi yhtään ryhtyä siihen projektiin, mutta olen huomannut, että nyt kun mies on reissussa, niin mä olen varsin aikaansaava. Lisäksi taustalla kytee ajatus postaustoiveesta, jossa lupasin esitellä syysgarderobiani. Ehkä olisi korkea aika jo palauttaa itsellenikin mieleen, että mitä sieltä vaatekaapista taas löytyikään 🙂

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


lauantai 08. syyskuun 2018

Ristiriitainen kohtaaminen, joka antoi aihetta ajatteluun

18

HELLUREI

ja hei ihan ensteksi pahoittelut teille, keille lupailin tänään sisustusjuttuja. Sohvapöytäjutut siirtyvät huomiselle/alkuviikkoon. Sillä nyt on taas sellainen fiilis, että sisustusasiat ovat taas niitä elämän pikkujuttuja. Niitä sellaisia, joille ei aina jaksaisi lotkauttaa korvaansakaan. Ainakaan tässä hetkessä, lauantai-iltapäivässä, kun sisällä kaihertaa.

Tunnen, että elämä on aikamoista tasapainoilua niiden keveiden juttujen ja syvempien juttujen välillä. Mikäli kirjoitat ja juttelet vain keveistä jutuista, niin sut leimataan helposti pinnalliseksi. Mikäli kirjoitat tai juttelet vain sielunsyövereiden salatuista asioista, niin sut leimataan helposti maailmanmurheita pohtivaksi pessimistiksi. Tasapaino näiden välillä on mielestäni silloin, kun osaa nauttia siitä  juuri ostamastaan tuikkukiposta. Tietäen, että kun osaa nauttia siitä pienestä lasinpalasesta, jonka sisällä lepattaa liekki, niin elämässä on kaikki hyvin. Ei ole niitä suruja ja huolia siellä sielunsyövereissä, jotka verottaisivat elämän pienistä iloista nauttimista.

Tänään näin kauppareissulla ihanan lapsen. Pienen kauniin tytön, joka istui sellaisessa niskalla tuetussa pyörätuolissa. Hänellä oli kauniit vaatteet. Siniset silmät, jotka tuijottivat eteensä. Kasvot olivat ilmeettömät. Häntä katsoessani huomasin yhtäkkiä silmieni sumenevan. Häkellyin, räpsytin ripsiäni ja nostin katseeni. Huomasin tuon pikkuisen tytön pyörätuolia työntävän naisen hymyilevän minulle rohkaisevasti. Annoin pienen hymyn takaisin. Otin pienempää tyttöäni kädestä kiinni ja jatkoimme ostoskeskuksen käytävällä kävelyä.

Jäin miettimään tuota pientä, parin sekunnin ajan kestävää sanatonta dialogiamme. En tiedä halusiko tuo nainen nähdä myötätunnon kasvoiltani. Mutta en voinut sitä peittääkään, sillä se tuli spontaanisti. Toisaalta taas nainen saattoi nähdä sen syyllisyyden, jota tunsin. Kävelihän minulla molemmat lapset vierelläni omin jaloin. Kasvot ilmehtien. Mutta eihän minun kuuluisi tuntea syyllisyyttä. Vai kuuluisiko? En tiedä halusiko tuo nainen nähdä sen, että silmäni viestittivät hänelle ”olen pahoillani”. Sillä en tiedä haluaako tuossa tilanteessa kuulla pahoitteluja. Erittäin ristiriitainen kohtaaminen, sillä en tiennyt kuinka suhtautua. 

Hetken aikaa mietin, että olisin kääntynyt takaisin ja kertonut tuolle naiselle, että hänellä on tavattoman kaunis tytär. Olisiko se kuulostanut kornilta? Vaikka vilpittömästi olin ja olen edelleen sitä mieltä, että tuosta tytöstä loisti valo. Vaikkei hän välttämättä sitä itse tiedostanutkaan. Kertonut hänelle, että en tiedä elämästä erityislapsen kanssa mitään, mutta halusin vain sanoa hänelle, että tästä kohtaamisesta lähtien en ajatellut enää sanovani olevani väsynyt siitä arkisesta aherruksesta. Silmäni aukenivat siihen seikkaan, että silloin kun on kaikki niin kovin hyvin, niin on helppo valittaa niistä elämän pienistä kompastuskivistä. Enää en valita.

Poimin pihaltamme ehtoopuolella olleita syyshortensian oksia ja mietin, että onko mulla oikeutta tuon kohtaamisen jälkeen nauttia niistä. Nauttia tuon ostosreissun aikana tekemäni heräteostosneuleen pehmoisesta tunnusta ihollani. Mutta tulin lopputulemaan, että on mulla oikeus.  Koskaan ei tiedä mitä elämässä tapahtuu, joten muistetaan nauttia niistä ihan pienistä jutuista. Ja olla valittamatta turhasta ♥ 

LAUANTAITERKUIN,

 


« Vanhemmat
Uudemmat »