keskiviikko 13. maaliskuun 2019

Olohuoneen muutos

12

MOIKKAMOI IHANAT!

Ja saaneen ilolla ilmoittaa, että I’m back. Siis sellaisena omana itsenäni. Eka aamu reissun jälkeen, kun ei tunnu ihan höpöltä. Kymmenen tunnin yöunilla saattaapi olla osuutta asiaan. Tiedättekö, kun on sellainen veto pois -olo, niin sitä helposti jää sellaiseen kierteeseen. Eilen illalla töiden jälkeen välikuolemissani sohvalla päätin, että ei tästä tule nyt yhtään mitään. Mies reippaili hiihtoladulla ja mä podin reissussa murtunutta varvastani, joka ei tällä hetkellä kärsi edes kävelemistä. Kiitos parin korkkaripäivän töissä. Manailu loppui lyhyeen, kun sain esikoisen suostuteltua kanssani pieneen projektiin. 

Tai pieneen ja pieneen. En muistanutkaan, että noiden sohvien laittaminen palasiksi ja päällysten vaihto vie niin kauan aikaa. Varsinkin, kun välineet eivät olleet kunnossa. Ostin vajaa pari vuotta sitten meidän sohviin Ikean alesta uudet päälliset. Vaaleanharmaat, omaksi yllätyksekseni. Valkoiset, vanhat päälliset olivat jo niin likaiset, etteivät lähteneet pesussa kunnolla puhtaaksi, vaikka valkaisuainettakin välillä käytin. Aluksi mietin, että ei välttämättä kannata tummentaa olkkarin ilmettä kesää kohden mentäessä tummemmilla päällisillä, mutta hei – nuo vaaleanharmaat päälliset toivat just sitä kodikkuutta jota kaipasin. Illan hämyssä olkkari oli ihanan kutsuva. Ja lisäksi passaavat niin hyvin yhteen tuon jokakeväisen pinkin värin kanssa.

Valkoiset sohvan päälliset joutivat jälleen kerran pesuun, mutta elleivät lähde puhtaaksi, niin joutavat roskiin. Harmi, ettei näihin sohviin myydä enää valkoisia päällisiä. Päällisten vaihdon myötä tuntuu, että meillä on uudet sohvat. Nuo pian yhdeksän vuotta vanhat sohvat ovat kyllä olleet koko rahansa arvoiset. Silloin maksoivat muistaakseni yhteensä viisisataa euroa. Juuri sen summan, jonka saimme myydessämme vanhan sohvan uusien alta. Uudet päälliset tekivät istuinpehmusteista taas jämäkät. Siinä, missä ne vanhat päälliset olivat jo kovin antaneet myöden ja sohvat olivat jotenkin nuhjaantuneen näköiset. 

Pienellä ja kohtuu edullisesti aika iso muutos olohuoneen ilmeeseen. Vai mitä mieltä olette? 🙂 Ainut mikä nyt kaipaa uudistusta on tuo matto! Valkoinen matto sopisi paremmin, mutta tällä mennään tähän hätään. Myös valkoiset seinät ovat haaveena, mutta mikä siinä onkaan, että maalitelaan tarttuminen ei oikein nappaa. Varsinkaan kun kyseessä on näin iso tila.

KESKIVIIKKOTERKUIN,

 

 


sunnuntai 10. maaliskuun 2019

Borta bra, men hemma bäst

4

MOIKKAMOI IHANAT!

Kotona ollaan 🙂 Kotimatka meni loistavasti; olen viime vuosina tykännyt niin paljon enemmän päivälennoista kuin yölennoista. Saa katsoa virkeänä leffoja, kuunnella äänikirjoja ja vaan olla. Ilman sellaista pakonomaista tarvetta nukkua. Eilinen kotilento tultiin vähän pidemmän kautta Pakistanin ilmatilarajoitusten takia, mutta sehän tarkoitti vain sitä, että sain uppouduttua ajan kanssa tuohon toiseen Clare Mackintosiin. Suuri suositus! Varsinkin se eka, Annoin sinun mennä -kirja vei mukanaan ihan täysin.

Meillä on tytötkin niin tottuneet pitkiin matkoihin (lentokoneessa ja autossa matkustaen), että totesivat tuollaisen 11,5 tunnin lennon jälkeen, että menipä nopsaa 😀 Niin se menikin. Onneksi saatiin laukutkin heti kättelyssä hihnalta ja päästiin ajelemaan kohti Pirkkalaa. Ja tuota rakasta karvaturria kohden. Tippa tuli linssiin jälleennäkemisen hetkellä. Olin ikävöinyt Tobya aivan sikamaisen paljon. Niin kuin yhtä puuttuvaa palasta perheestä tulee erossa ikävöityä. Meidän pieni nokinassu, töpseliturpa 🐾

Tänään perässäni onkin kulkenut sellainen pieni valkoinen puuvillapallo. Pieni tassuttelija, joka on tapittanut ruskeilla suklaasilmillään ja hakenut hellyyttä. On todella väsynyt hoitorupeaman jälkeen, mutta ei malta juurikaan nukkua. Nukahtaa, mutta kun nousen viereltä, herää samantien seuraamaan.

Reissu oli ihana, yksi parhaista. Siitäkin huolimatta kotona on niin hyvä olla. Olenkin kertonut olevani kotihiiri. Sen takia reissujen yksiä kohokohtia on kotiinpaluut. Vielä kun saisi kotiinpaluun ihanuuden iskostettua heille, ketkä kokevat suuren suurta tuskaa huomisesta kouluun paluusta. Olen yrittänyt sanoa, että nämä ovat niitä sopeutumisjuttuja. Yrittänyt saada sisäistettyä heille ajatuksen, että jos elämä olisi koko ajan lomaa, niin se loma ei tuntuisi lomalta. Ihanaa arkea tarvitaan, että loma tuntuu lomalta. Koulua ja työtä tarvitaan, jotta olisi mahdollisuus viettää päiviä, joita lomaksi kutsutaan.

Onneksi otettiin päivää aiempi lento kotiin kuin mitä alkujaan suunniteltiin. Yksi sunnuntai ennen arkea tekee hyvää. Aamulla purettiin ekana matkalaukut ja aloitettiin pyykkirumba, imuroitiin ja järjesteltiin kotia. Tein pikaisen pit stopin Lamminpään Kukkaan ja nyt on kotona tuoreita kukkia. Ilmassa leijuu nakkikastikkeen hieman käristetty tuoksu yhdistettynä mustikkapannarin tuoksuun. Taustalla ampumahiihdon selostusta. Nyt silmät hetkeksi kiinni, että jaksaa illalla valvoa ainakin yhdeksään. Josko sitä innostuisi kuluttamaan juoksukenkääkin tuonne sulaneille kaduille 🙂

Huomenna virkeänä sitten uuteen työviikkoon!

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


keskiviikko 13. helmikuun 2019

Voihan keittiön musta seinä sentään!

32

HEI HELLUREISSAN!

Vaikka niin vannoin remppaväsymyksessäni, että meidän remontit on nyt remontoitu pitkäksi aikaa, niin yksi valinta on jäänyt mietityttämään. Tai alkanut viime aikoina mietityttämään. Vaikka tykkäänkin tuosta mustasta (tai oikeastaan se ei ole musta vaan tummantummanharmaa) seinästä keittiössä, niin se on himpun verran epäkäytännöllinen. Ainakin tuossa liesitason takana.

Maali on pesunkestävä, mutta auta armias, jos en pyyhi roiskuneita rasvatahroja heti pois; ne jäävät ja jämähtävät seinään. Muuten niitä ei juuri huomaa, mutta kun aurinko paistaa sopivasta kulmasta, niin tuo lieden levyinen pätkä seinästä on aivan kiiltokirjava.

Tiedän, että esimerkiksi lasilevy poistaisi tuon ongelman. Mutta ongelma on se, että en halua lasia vain tuolle kaistaleelle. Koko seinän lasittaminen tulisi taas kovin kalliiksi ja häikäisisi melko lailla. Joten mikä avuksi? Edelleen haaveilen siitä valkoisesta fasettihiotusta laatasta tiililadonnalla. Jep, juuri siitä josta olen haaveillut monta vuotta ja joka löytyy niin kovin monelta. Mutta jos sellaisesta tykkää, niin eihän se haittaa tosipaikan tullen 😉

Laittaisin koko taustaseinän tuolla kauniilla laatalla. Ainut mitä pelkään on se, että tuleeko keittiöstä liian valkoinen valkoisen laatan myötä. Kun olen tykännyt, että tumma seinä tuo kivasti kontrastia. Ikään kuin katkaisee keittiön. Antaa sille takaseinän. Ja hei näin bloggaajan näkökulmasta tuo tumma tausta toimii ihan älyttömän hyvänä kuvaustaustana. Samoin kuin edellisen kodin rosteriseinä. Mutta niinhän se valkoinen kaunis laattakin toimisi.

Joskus katsoin fasettilaatan hintoja ja eihän ne mitään halvimpia mahdollisia ollut. Laskin, että tuohon seinään menevät laatat tulisivat maksamaan noin 400 euroa. Ja koska en ole vielä opetellut laatoittamaan, vaikka niin kauan olen moisestakin taidosta haaveillut, niin työn osuus tulee vielä päälle.

Mitäs mieltä te olette? Vai olisiko joku muu käytännönläheisempi ratkaisu kuin valkoinen laatta? Jäähän sinnekin inhasti valkoiseen saumaan roiskeita, ellei niitä ole heti pyyhkimässä pois. Ehkä pitää vain parantaa tapansa. Itse en ole se kokki kolmonen, joka on koko ajan pyyhkimässä työtasoja saatikka seiniä ruoanlaiton lomassa 😀

TALVISIN KESKIVIIKOTERKUIN,


sunnuntai 10. helmikuun 2019

Parhaimmat kiksit elämässä

6

HEPSKUKKUU

ja hei, olenko mä astunut johonkin aikakapseliin, joka laskeutui yhtäkkiä siihen ”maaliskuu jo maata näyttää” -kuukauteen? Kumpparikelit, ne tuli kyllä ihan puskista. Mutta en valita, linnut lauloi kilpaa vettä valuvan rännin kanssa pikaisesti koiran kanssa ulkona käydessäni. Sen verran hienohelma on tuo meidän machopuuvillapallo, että isompien vesilätäköiden yli mentiin sylikyydillä.

Täällä vietellään leppoisaa sunnuntaipäivää. Eilinen menikin kokolailla pääkaupunkiseudun kupeessa synttärihulinoissa ja illalla tultiin kotiin vasta ysin jälkeen. Joten minulle, joka kaipaa viikonlopultaan kotoilua, tuli ohjelmavapaa sunnuntai tarpeeseen. Historian kokeisiin lukemista ja keittiöelämää. Pyykkirumbaa ja tulevan viikon aikataulutusta. Koiran pesemistä ja  pientä siivoilua. Miten sitä voikaan saada niistä ihan tavallisista asioista niin paljon kiksejä? Mies tuossa hienovaraisesti vihjaisi makkarin nurkassa lojuvasta jätesäkistä, joten ehkä sekin tänään lähtee siitä eteenpäin. Niin hienosti, kun konmaritin vaatteeni, niin ei sitä ihan loppuun asti projektia tullut vietyä. Mutta ainakin vaatehuone on nyt siisti. Yksi jätesäkki nyt sinne tänne 😉

Kiksejä sain tänä sunnuntaina myös siitä, että ylitin jälleen itseni ruoanlaiton suhteen. Kiitos teidän vinkkien, valmistui keittiössämme ekaa kertaa ikinä kokonainen broileri. Pakkauksessa luki vielä että tuo oli Pirkanmaalla kasvatettu. Lämmitti kovin mieltä. Broitsun lisäksi nuoriso toivoi valkosipulisia veneperunoita ja timjamiporkkanoita. Toive toteutettiin ilomielin. Dipin aseman ajoi currymajoneesi ja vähän vihreää löytyi salaattikulhosta. Laseihin limellä maustettua vettä. Miten voikin olla mahdollista, että limeä viipaloidessani mulle tuli yhtäkkiä caipiroskan tuoksu nenään? Ja mikä yllättävintä, lievä kuvotuksen tunne. Kiksit olivat kuulkaa kaukana tuosta tuoksusta.

Nyt takaisin Sokrateen ja kumppaneiden pariin. Minä, joka en koulussa juurikaan historiasta välittänyt, olen saanut tänään myös kiksejä uuden oppimisesta. Historiahan on itse asiassa äärettömän mielenkiintoista. Vielä kun saisi sen tuon yhden koululaisen ajatusmaailmaan ujutettua ♥

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


maanantai 21. tammikuun 2019

Jatkuva viikonlopun tai loman odottaminen kuluttaa ihmisen loppuun

8

HEIPPAHEI

maanantaihin ihanat! Näittekö aamulla superkuuta? Mä missasin sen, mutta rippeet näkyi koulukyydityksiä hoitaessani. Aikasmoinen kuun molluska möllötti taivaanrannassa 🙂

Viime viikolla juteltiin stressistä ja tämän päiväinen aihe liittyy osin siihen. Niihin kamaliin maanantaihin tai mihin tahansa päiviin, kun jatkuvasti odottaa seuraavaa viikonloppua tai lomaa. Lomaa, joka aika useasti väijyy vasta kuukausien takana. Varsinkin syksyn pimeillä lomaa odottaessa. Aika monasti kun seuraava loma on vasta helmikuulla oleva talviloma. Yhtäkkiä sitä huomaa, että kesäloman rentouttavat rippeet ovat kadonneet ja sitä on hypännyt sisään sellaiseen oravanpyörään, josta ei ole ulos pääsyä. Muuta kuin pysäkin nimeltä loma, sattuessa paikalle.

Ei ole kerta tai kaksi, kun olen aikoinaan miehelle maanantaiaamuna kellon soittaessa todennut, että ”Olispa viikonloppu.” tai  ”Ensi viikonloppuna sitten nukutaan pitkään.” Tietäen, että se viikonloppu kyllä sieltä tulee, mutta ensin olisi työviikko handlattavana. Tuolloin huomasin, että jatkuva viikonlopun tai loman odottaminen haittaa elämää hurjan paljon. Vie ilon hetkessä elämisestä ja niistä pienistä asioista nauttimisesta.

Ei elämän kuulu olla sellaista. Ainakaan mun mielestä. Tuolloin pohdin pitkään, että olenko väärällä alalla. Eikö yrittäjyys ollutkaan mua varten, kun en nauttinut maanantaiaamuista. Kunnes tajusin pari seikkaa.

Viikonloppuna on osattava palautua. Tämä on niin tärkeää. Kun painaa viikot töitä eikä välttämättä kroppa palaudu arjessa jaksaakseen työtaakkaa, on viikonloput järjestettävä niin, että on aikaa palautumiselle. Viikonlopun palautumisen tehosta kertoo mun mielestä loistavasti se, miten maanantaiaamuna suhtautuu herätyskellon soittaessa. Tai oikeastaan jo se, että hyökyykö se sunnuntaiolo sunnuntai-iltana päälle vai ei. Kun olen hyvin palautunut en tunne sunnuntaioloa. Sellaista negatiivista sunnuntaioloa, leppoisan rauhallista sunnuntaioloa kylläkin 🙂

Asenne ratkaisee. Lauantaina hihittelin itsekseni, kun meillä oli aikamoinen savotta miehen kanssa. Tehtiin lumityöt tulevan autokatoksen tieltä ja toinen siinä jotain mumisi ja puuskutti. Tuolloin mietin, että asenne ratkaisee. Itselle tehdään  ja ilman lumenluontia työmiehet eivät pääsisi pystyttämään autokatosta. Sama se on maanantaipäivien kanssa. Se nyt vain on sellainen juttu, että jos tässä elämässä haluaa pärjätä taloudellisesti, niin on pakko tehdä töitä. Se ei ole maanantain vika, että se on joutunut keskelle ristitulitusta; työviikon ekaksi päiväksi. Ainakin meillä, ketkä tehdään yksivuorotyötä arkisin.

Senpä takia ei ole mitään nokan koputtamista maanantaille. Kun kääntää asian niin, että ”Ei vitsit, miten onnekkaita ollaan, että tänä maanantainakin meillä on mahdollisuus lähteä töihin!” asia muuttuu täysin. Itse olin työtön aikoinaan hyvin pienen ajan, mutta muistan noiden kuukausien aikana olevan epävarmuuden. Ja loppujen lopuksi jo sen tietynlaisen alemmuuden tunteen….enkö kelpaa minnekään? Neljät psykologiset testit kahteen viikkoon ja vihdosta viimein tärppäsi. Sen jälkeen maanantaina töihin lähtö on ollut kokolailla ihanaa!

Tee arjestasi mieleistä. Jos arki on jatkuvasti pakkopullaa, niin en ihmettele, että viikonlopun tai loman odottaminen on ainoa henkireikä. Omilla valinnoilla pystyy aika pitkälle vaikuttamaan siihen, millaiseksi arki muotoutuu. Tiedän, että on ruuhkavuosia, lasten harrastusrumbaa, deadlineja ja sitten vielä pitäisi kotikin pitää siistinä. Mutta hei, viittaan edelliseen eli tuohon asenteeseen. Kun ottaa asenteen, että aika aikansa kutakin ja vielä tulee hetki, kun makaan töiden jälkeen sohvalla, niin pelkkä ajatuskin helpottaa.

Elämä on pitkä aika siihen, että koko ajan odottaa jotain. Viikonloppua tai lomaa. Kesää tai joulua. Aina sanotaan, että odottavan aika on pitkä, mutta kyllä se taitaa olla sittenkin niin, että jos ei malta pysähtyä hetkeen, niin elämä kuluu vinhaa vauhtia ohi siinä odotellessa.

IHANAA MAANANTAITA & ALKANUTTA VIIKKOA ♥

PS. ja hei, joku voi siellä ruudun toisella puolella nyt ajatella, että hyvä se on kotitoimistolta huudella tällaisia maanantaihin. Kuten sanottua, niin elämä on täynnä valintoja. Yksi onnistuneimmista valinnoistani (ja joista saan olla kovin kiitollinen molemmille työyhteisöilleni ♥) elämässä on tää mun työkuvio. Kaksi työtä, jotka ovat täysin erilaisia. Mutta jotka ah, täydentävät toisiaan niin mukavasti. Elämän laatua nostavasti, jopa 🙂


« Vanhemmat
Uudemmat »