torstai 02. toukokuun 2019

Kasvimaan kuulumisia (ennen takatalvea ?)

8

HELLUREI!

Tänään kävin nopsaa ruokiksella vaihdattamassa autooni kesärenkaat ja jouduin niin sankan lumipyryn keskelle ihan meidän kotihuudseilla, että mietin hetken aikaa tuota renkaanvaihtoa. Onneksi lumi suli samantien pois. Jännityksellä odotan, miten nuo hallaharsoni kestivät mahdolliset tulevat lumisateet. Hieman huolestuneena olen katsonut lähipäivien säätä ja noita pakkaslukemia joita yöaikaan on luvattu. -4 astetta on aika paljon. Wikipedian mukaan kyse olisi jo ankarasta hallasta. Mitenkähän mun kasvimaan käykään! Riskin otin, joten riskin kannan. Mutta silti peukut pysyy pystyssä 🙂

Retiisit, herneet, tilli ja persilja ovat itäneet hienosti. Ja se basilikakin on vielä hengissä. Tai oli ainakin toistaiseksi 😉 Tomaatti alkoi oireilemaan jo sisällä ollessaan valkaistuneilla lehdillä ja näköjään jatkaa sitä ulkoilmassa. Satoa silti tuottaa oikein hyvin. Alimmassa kuvassa näkyy hyvin tuo lehtien valkaistuminen. Eivät siis välttämättä ole lainkaan liian kuivat. Ei sellaiset rapsakat.

Punainen mansikankukka yllätti, itse kun olen aiemmin nähnyt vain valkoisia mansikankukkia. Veljen pihalta sain muutaman raparperin alun ja ne pukkaavat hirmuista vauhtia uutta kasvustoa. Ne eivät taida välittää siitä, että ovat liki savimaalla. Muiden istutusten edestä olen ottanut savea pois ja korvannut sitä mullalla (tai mullan ja hiekan yhdistelmällä).

Vappuaattona tilanne kasvimaalla oli kuvien mukainen. Toiveikas. En tiedä uskallanko mennä kohottamaan yhden hallaharson kulmaa ja katsomaan miltä siellä nyt näyttää 😉 Toisaalta – nämä ovat niitä asioita, jotka otetaan muitta mukisematta vastaan. Asioita, joille me ei voida yhtään mitään. Villasukat jalkaan ja takkaan tuli. Kyllä se siitä ♥

TORSTAITERKUIN,


tiistai 30. huhtikuun 2019

Lankkupöydän lumoissa

6

HIPSHEI

ja hellurei! Jokos siellä ollaan ihan vappufiiliksissä? Täällä ollaan kyllä. Tai no, niin vappufiiliksissä kuin vain voi olla. Vappu on juhlana ihan kiva, mutta sitten opiskeluvuosien en ole juurikaan vappua juhlinut.  Toki nauttinut juhlatunnelmasta, serpenttiineistä, lasten vappupalloista ja munkeista täysin rinnoin. Tälle illalle saimme kutsun rakkaitten ystävien luokse, mutta niin mökkihöperöitä olemme, että kun jäätilanne näytti eilen olevan lupaava, niin suuntaamme mökille. Tietäen, että se on tästä eteenpäin seuraavat viisi kuukautta taas kamalaa kamppailua sosiaalisten suhteiden ylläpidon ja mökkihöperyyden välillä. Onneksi mökillämme on aina ystäville avoimet ovet. Riittää, kun soittavat vastarannasta hakemaan. Vierasvarana on yleensä aina ruokaa myös pakkasessa.

Kuten kertoilin, niin tänä kesänä fiksaamme hieman mökin keittiö- ja ruokatila-aluetta. Kruunukalusteen (edelleen toimiva, mutta ah niin vanhanaikainen) sohvaruokaryhmä saa lähteä. Valkoinen ruokapöytä kotoa pääsee mökille. Tuon äärelle haaveilen pinnatuoleja. Pöydän saa tarvittaessa jatkopaloilla jopa kahdeksalle henkilölle sopivaksi, joten syksyn kylmillä keleillä ei tarvitse värjötellä kesähuoneessa. Tämän idean möin miehelle jo maaliskuussa. Taka-ajatuksena pitkään haaveilemani lankkupöytä. 

Olin törmännyt fb:ssä Lankkutuotteet -nimiseen yritykseen ja ilokseni huomasin yrityksen sijaitsevan tuossa ihan kivenheiton päässä, Ylöjärvellä. Katselin kauniita pöydän kuvia heidän uutisvirrassaan ja yritin pähkäillä, millainen lankkupöytä meille sopisi. Huhtikuun alussa pyysin tarjousta mittojen mukaan. Jaloiksi halusin mustat metalliset ja kansilevyksi ruskeaa lankkua. Tilasin pöydän kapeampana kuin aiempi valkoinen. Valkoinen kun oli inasen liian leveä tuohon tilaan.

Ja hei, eilen pöytä saapui kotiin. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. En tiedä mikä tuossa puussa on, mutta tällä hetkellä puu kaikessa muodossa kiehtoo aivan älyttömästi. Mieltä lämmittää myös ajatus siitä, että sain annettua yksityisyrittäjälle töitä. Näin yrittäjänä sitä haluaa tukea muita samassa tilanteessa olevia aina kun siihen on mahdollisuus.

Vielä pähkäilen, että onko nuo ihanat tuolit liian raskaat lankkupöydän kanssa. Mutustellaan asiaa ajan kanssa, mutta nuo tuolithan eivät olisi itse asiassa pöllömmät mökille valkoisen pöydän kanssa. Voisivat sopia sinne aikas kivasti, kun menevät pyöröhirsien sävyynkin just eikä melkein. Tänään kun ollaan saatu vedet laitettua ja muutenkin mökki kesäkuntoon, pitää vähän mittailla tuota ruokatilaa. Lisäksi suunnitelmissa on kesän aikana keittiön fiksaus ainakin työtasojen osalta sekä kaappien kahvojen osalta. Jääkaappi kaipaa myös uusimista ja olemmekin miettineet, että pärjäisimmekö keittiössä tason alle sijoitetulla jääkaapilla. Meillähän on kesähuoneessa myös jääkaappi. Ai niin ja saunamökissä 😀 Saisi laskutilaa jonkin verran enemmän, kun laittaisi jääkaapin tason alle. Kuivauskaappi on aika must, mutta silti silmä haaveilee tuonnekin avohyllyjä. 

Mutta nyt haaveilen kohti keittiötä, pullataikina on kohoamassa. Seuraavaksi munkit uuniin ja sitten iltapäivästä työpäivän jälkeen kohti saarta. Toivotaan, että se ohut jääsuiro ei ole ihan tullut kiinni venekatokseemme. Jos näin on, niin sitten täytynee työntää venettä jään päällä tovi 😉

IHANAA JA ILOISTA VAPPUA YSTÄVÄT 🎈


sunnuntai 28. huhtikuun 2019

Ikävä on tavallaan ihana tunne!

4

MOIKKAMOI IHANAT!

Mites siellä on viikonloppu sujunut? Oletteko nauttineet näistä ihanista kevätpäivistä? Onneksi on kuulkaa nuo lapset, jotka saavat vähän järkeä tämän hurahtaneen gardenistan pääkoppaan. Muistuttavat klo 16.37, että en ole syönyt lounasta (lasten lounas toki tuli hoidettua – kävivät ystäviensä kanssa kaupungissa ja napostelivat samalla huikopalaa). Ja johan tuo oli aika alkaa valmistamaan iltaruokaakin. Kesän ykkösherkku tulee olemaan tänä kesänä pasta primavera, kauden kasvisten sävyttämänä. Niin hyvää. Laitan reseptiä ensi viikolla tulemaan.

Ensi yönä saadaan vihdosta viimein mieskin kotiin neljän yön reissusta. Levänneenä, I hope. Tosin seitsemän golfkierrosta 3,5 päivään voi käydä kyllä voimille ;D  Onneksi on viikolla yksi arkivapaa, jolloin sitten lepuuttaa. Olen touhunnut näinä päivinä paljon, mutta aina välillä istuessani alas olen tuntenut pientä ikävää. Iltaisin skipannut kokonaan sohvan ja iltaohjelmat. Mennyt suoraan sänkyyn ja kuunnellut äänikirjaa. Kun mies on pois, en vaan osaa viettää iltojani tuolla kellarissa telkkaria katsoen. Joku puuttuu. Ihan kuin osa musta olisi amputoitu. Ja hei, olisi suuri rikos alkaa katsomaan meidän parisuhdesarjojen, the Blacklistin ja Wistingin uusimpia jaksoja ilman häntä.

Pari kertaa olen taas näiden päivien aikana miettinyt, kuinka onnellinen sitä olenkaan. En vain sen puolesta, että olen löytänyt elämäni rakkauden, vaan myös sen puolesta, että mulla on kotona toinen, joka kantaa arjessa vastuun. Aikuiskontakti, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Juttelukaveri. Ihminen, kenen kanssa viettää ilomielin aikaa. Näiden neljän päivän aikana olen kyllä saanut ihan samperin paljon aikaan. Trampoliini on koottu, on vedetty yhdet kaveriyökyläsynttärit. Siivottu ja saatu etupihan iso istutusallas vehreäksi. Tehty lisää istutuksia ja taas lisää istutuksia. Tänään viimeisenä tein istutusaltaan tuohon ulko-oven viereen.

Niin, että ei tässä touhuillessa ihan hirmuisesti ole ikävä ehtinyt iskemään. Mutta sillain sopivasti. Ikävä on toisaalta kovin terve tunne, tykkään mä. Se kertoo, että välittää siitä toisesta. Kaipaa häntä. Tässä tapauksessa voisin jopa väittää ikävän olevan ihana tunne. Verrattuna siihen ikävään, jota kokee heitä kohtaan, joita ei koskaan enää näe. Tässä ikävässä on toivoa. Tietää, että ikävä helpottaa ensi yönä klo 01.00.

Tässä vaiheessa viikonloppua olisi hyvä rauhoittua tulevaan viikkoon. Mutta ehei, lapset haluavat mökkirantaan ajelulle tsekkaamaan mökkijärven jäätilanteen. Näinköhän on, että se ei ole vieläkään sula…stay tuned IG Storyn puolella. Päivittelen jäätilannetta sinne! Ja hei, peukut pystyyn, eiks ni! 🙂

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,


lauantai 27. huhtikuun 2019

Hempeästi & lempeästi ♥ (+ suussa sulavaa Oreo brownieta)

10

LAUANTAI-ILTAA IHANAT!

Tämä ilta, just tässä ja nyt on ihana. Hempeä ja niin kovin lempeä. Neljätoista vuotta sitten tähän aikaan olo oli valehtelematta erittäin väsynyt, mutta ennen kaikkea huolestunut. Reilu kolme tuntia sitten minusta tuli äiti, mutta sitä vauvaa ei ollut vierellä. Hän oli VTO:lla, koska aika pitkälle edennyt raskausmyrkytys ja synnytyksessä tapahtuneet dramaattiset käänteet olivat ottaneet veronsa. Se, että yhdessä hetkessä on niin hirmuisen huolissaan jonkun muun hyvinvoinnista oli täysin lamaannuttavaa. Olinhan tuohon asti ollut periaatteessa vastuussa vain itsestäni.

Mutta hei, tuostakin selvittiin, kuten myös selvittiin siitä tyhjyyden tunteesta, kun kotiuduin ilman vauvaa.  Reilun viikon kuluttua saimme vauvan kotiin ja siitä asti meillä on asunut rakkaus. Sellainen rakkaus, jollaista ei koskaan kuvitellut tuntevansa. Tiedän, että lapset voivat käydä välillä meidän vanhempien hermoille ja kiristää nutturaa, mutta ei se rakkaus sieltä mihinkään katoa. Se vain syvenee ajan saatossa.

Tänä aamuna herätellessäni esikoisen kakun kanssa katsoin häntä jälleen aivan uusin silmin. Tähän asti olin pitänyt toista äiskän ja iskän pikkuisena. Tosiasiassahan hän on jo erittäin hieno nuori nainen. Ei enää mikään pikkuinen. Vastuuntuntoinen kuin mikä ja mikäli minä olen pitänyt itseäni kukkahattutätinä, niin hän on sitä potenssiin sata 🙂

Nyt on molemmat tytöt siirtyneet uusiin lukemiin. Mikä ei muuta arkea mihinkään. Ainoa muutos on se, että mahdollisia lomamatkoja tilatessa pitää muistaa vaihtaa automaattisen syötön antamat iät lapsille. Ei enää 11- ja 13- vuotiaat vaan 12- ja 14-vuotiaat.

Pienempi, pari viikkoa sitten 12 vuotta täyttänyt, piti viime yönä muutamalle ystävälleen yön yli synttäribileet. Muuten ei kaivattu äiskän apua leivonnaisten suhteen, mutta toiveena oli Oreo browniet, jotka eilen kotitoimistopäivällä leivoin. Näiden ohjetta kyseltiin Instagramissa, joten lupailin sitä antaa. Ohje on Arlan, mutta muutin kuivien aineiden grammat deseiksi. Meillä ei ole vaakaa, joten joudun aina guuglaamaan nuo mittasuhteet.

OREO BROWNIET

300 g tummaa suklaata
200 g voita
3,5 dl sokeria
4 kananmunaa
2,3 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
15 kpl Oreo keksejä

-sulata voi, suklaa ja sokeri kattilassa. Anna jäähtyä hieman.
-sekoita joukkoon kananmunat yksitellen.
-sekoita jauhot ja kaakaojauhe
-siivilöi taikinan joukkoon
-kaada puolet taikinasta leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan
-asettele Oreo keksit taikinan päälle ja kaada lopputaikina vuokaan
-paista 180° noin 25 minuuttia
-anna jäähtyä

Maistoin vähän brownieta ja ah, miten hyvää se oli. Tuo keksi taikinan sisällä oli ihan ässä!

Tänään vietettiin päivää synttärisankarin toiveiden mukaan kaupungilla. Syömässä ollessamme hämmästelin sitä, miten siistiä on, että toisten kanssa pystyy oikeasti jo keskustelemaan vaikka mistä. Monesti mietin, että mikä on se salaisuus, että lapsista on kasvanut noinkin tasapainoisia neitosia. Se on kieltämättä ollut rajat ja rakkaus, mutta uskon että myös tietynlainen herkkyys, hempeys ja lempeys ovat olleet niitä valttikortteja. Varsinkin niinä hetkinä, kun nuoren mieli on myllertänyt ymmällään siitä, mitä pään sisällä tapahtuu. Silloin meidän vanhempien tärkeimpänä tehtävänä on olla se tuki ja turva. Toki aina, mutta varsinkin niinä hetkinä ♥

Josko sitä kuulkaas vähäksi aikaa suuntaisi vielä pihalle. Himskatin vanha olkapäävamma on alkanut vihoittelemaan liiallisesta kuopsuttamisesta. Eikä tulehduskipulääkettä löydy koko talosta. Täytynee turvautua jäiseen hernemaissi-pussiin illemmalla. Mutta nyt kaivamaan taas kuoppia! Hih, olen muuten viimeisen viikon aikana ymmärtänyt tuota koiruuttakin paljon paremmin; kuoppien kaivaminen on varsin terapeuttista 🙂

AURINKOISTA LAUANTAI-ILTAA,


perjantai 26. huhtikuun 2019

Tää on mun kotini ♥

6

HEIPPATIRALLAA!

IG:n puolella seuraavat tietävätkin, että meillä oli eilen pikkuista säätöä. Sellaista, joka sai illalla kaatumaan aivan suorilta jaloin sänkyyn. Mutta hei, yksi puhjennut autonrengas, yksi melkein tukkeutunut vessan viemäri ja yksi karannut koira – se on elämää se. Sellaista, joka ehkä vähän sapettaa tapahtumahetkellä, mutta joka saa vahvasti tunteet elämisen ihanuudesta pintaan.

Tähän päälle vielä yksi trampoliiniprojekti. Oletteko koskaan koonneet tramppaa? Meillä on mies koonnut ne pari trampoliinia, joita meillä on ollut ja uskoin lapsia, kun sanoivat, että osaavat koota moisen kaksistaan. Olivathan auttaneet iskää kokoomispuuhissa aiemminkin. Ja katinkontit sanoin minä! Mutta hei, nyt on tramppakin kasattuna tämän päivän pienemmän kaveriyökyläsynttäreitä varten. Yllättävää kyllä, se sopii tuonne tontin nurkkaan täydellisesti. Niin kauan kuin mä muistan, niin tässä pihassa on ollut trampoliini. Se olikin aika tyhjä ilman sitä. Ilman pomppivia ja kikattavia lapsia.
Usein multa kysytään, että kaipaanko vanhaan kotiin. Tuohon tien toiselle puolelle. Olihan se ihana koti ja niin erilainen pohjaratkaisuiltaan ja jopa tekniikaltaan kuin tämä perinteisen kaavan mukaan rakennettu talovanhus. Kaikki valot sai yhdestä napista päälle ja pois. Tai sitten yksittäin päälle ja pois seinässä olevan hallintapaneelin avulla.

Täytyy myöntää, että hieman jännitin viime lauantaina astua vanhan kodin ovesta sisään. Ihanat naapurimme olivat kutsuneet meidät lasilliselle ja tottahan toki me kutsuun vastasimme myöntävästi. Astuin eteiseen ja huomasin, että tuulikaappia oli avarrettu (miksei meillä käynyt tämä mielessä! :)), kaikki wc:t oli uusittu, kuten myös liki kaikkien huoneiden pinnat. Saunaosasto oli ihana ja kodinhoitohuone toimiva.

Siinä sohvalla korkean olkkarin katon alla istuessani katselin keittiön suuntaan. Siitä samasta kohtaa, josta olin katsellut näkymää monta kertaa aiemminkin. Ihastelin avaruutta ja muistelin, miltä tuolla kodissa oli näyttänyt meidän siellä asuessa. Ajattelin, että tuo koti on kerrassaan ihana. 

Mutta tiedättekö, että silti tuolla vanhassa kodissa vieraillessamme tuli tunne, että mun sydän on tien toisella puolella. Tässä kodissa, jota olemme reilun parin vuoden ajan rempanneet. Tajusin, että paljon saisi tapahtua, että tästä pois muuttaisin. En tiedä vaikuttaako se asiaan, että tämä on lapsuudenkotini, mutta nämä nurkat ovat niin rakkaat, että ajatuskin niistä luopumisesta sattuu jonnekin tuonne sisimpään. Tää on mun kotini ♥

Ja tänään täällä kodissa leivotaan ja siivotaan, viritellään kellariin juhlakoristukset ja juhlitaan pikkuisemman kaverisynttäreitä. Huomen aamulla juhlat jatkuvat ja 14 vuotta täyttävä esikoinen saa synttäriaamiaisen sänkyyn. Tiedossa sankarin suunnittelema päivä eli aamupalaksi röstiperunoita (!) ja sen jälkeen kaupunkikeikkaa. Pienesti shoppailua ja synttärilounasta yhdessä Tampereen legendaarisimmista pihvipaikoista. Ottaen huomioon, että sankari itse ei syö lihaa, niin tämä oli yllättävä valinta 😀

AURINKOISIN PERJANTAITERKUIN,

PS. postauksen kuvat ovat muuttoamme seuraavalta päivältä, heinäkuulta 2017. Näitä kuvia katsoessani muistan sen pienen epäröinnin siitä, että teimmekö oikean ratkaisun muuttaessamme lapsuudenkotiini. Mutta näin jälkikäteen – tuo on yksi parhaimmista ratkaisuistamme ikinä!

 


« Vanhemmat
Uudemmat »