torstai 02. toukokuun 2019

Kasvimaan kuulumisia (ennen takatalvea ?)

HELLUREI!

Tänään kävin nopsaa ruokiksella vaihdattamassa autooni kesärenkaat ja jouduin niin sankan lumipyryn keskelle ihan meidän kotihuudseilla, että mietin hetken aikaa tuota renkaanvaihtoa. Onneksi lumi suli samantien pois. Jännityksellä odotan, miten nuo hallaharsoni kestivät mahdolliset tulevat lumisateet. Hieman huolestuneena olen katsonut lähipäivien säätä ja noita pakkaslukemia joita yöaikaan on luvattu. -4 astetta on aika paljon. Wikipedian mukaan kyse olisi jo ankarasta hallasta. Mitenkähän mun kasvimaan käykään! Riskin otin, joten riskin kannan. Mutta silti peukut pysyy pystyssä 🙂

Retiisit, herneet, tilli ja persilja ovat itäneet hienosti. Ja se basilikakin on vielä hengissä. Tai oli ainakin toistaiseksi 😉 Tomaatti alkoi oireilemaan jo sisällä ollessaan valkaistuneilla lehdillä ja näköjään jatkaa sitä ulkoilmassa. Satoa silti tuottaa oikein hyvin. Alimmassa kuvassa näkyy hyvin tuo lehtien valkaistuminen. Eivät siis välttämättä ole lainkaan liian kuivat. Ei sellaiset rapsakat.

Punainen mansikankukka yllätti, itse kun olen aiemmin nähnyt vain valkoisia mansikankukkia. Veljen pihalta sain muutaman raparperin alun ja ne pukkaavat hirmuista vauhtia uutta kasvustoa. Ne eivät taida välittää siitä, että ovat liki savimaalla. Muiden istutusten edestä olen ottanut savea pois ja korvannut sitä mullalla (tai mullan ja hiekan yhdistelmällä).

Vappuaattona tilanne kasvimaalla oli kuvien mukainen. Toiveikas. En tiedä uskallanko mennä kohottamaan yhden hallaharson kulmaa ja katsomaan miltä siellä nyt näyttää 😉 Toisaalta – nämä ovat niitä asioita, jotka otetaan muitta mukisematta vastaan. Asioita, joille me ei voida yhtään mitään. Villasukat jalkaan ja takkaan tuli. Kyllä se siitä 

TORSTAITERKUIN,


8 Responses to “Kasvimaan kuulumisia (ennen takatalvea ?)”

  1. Sanna sanoo:

    Helkkarin halla!yritä suojata hyvin varsinkin tomaatti ja basilika.Kuolevat kyllä pakkasessa heti.itselläni herneet itää kasvihuoneessa,istutin ne sinne,koska linnut syö meillä ne avomaalla.Nekin hallaharson alla.Ruusupavut istutin jo ulos,eivät onneksi idä vielä,eivät siedä pakkasta yhtään.
    Tosin nyt istutetut pavut ehkä mätänevät ruukkuihin…
    Tää on aina tätä,suomen keväästä ei koskaan tiedä.Uutta vaan sitten tilalle jos kuolevat:)ps.Basilikan voi laittaa ruukkuun ja sisälle,ja taas ulos lavaan kun lämpenee.Niin olen joutunut usein tekemään.Kupsahtaa jo viim.nollassa.

    • Maria sanoo:

      Moikka Sanna

      ja sanos muuta! Meillä oli aamulla nollassa, mutta nurmikolla oli vähän kuuraa. Varovaisesti pitää mennä katsomaan töiden jälkeen, että miten meidän on käynyt ;D

      Se on just näin, Suomen keväästä kun ei tiedä niin pakko ainakin yrittää. Ostetaan sitten uusia yrttejä, jos sikseen tulee. Ja tiedetään ensi vuonna sitten olla vähän varovaisempia 😉

      Ihanaa perjantaita! ♥

  2. Liina sanoo:

    Heippa!
    Kokeilisin heittää viltin arimpien (basilika, tomaatti) päälle. Kaikki keinot on sallittuja puutarhassa🤓.

    • Maria sanoo:

      Kiitos Liina vinkistä!
      Hitsi, kun luin sun kommenttisi eilen illalla jo sängystä käsin enkä jaksanut lähteä ulos. Mutta ensi yöksi heitän vielä viltit noiden päälle. Kiitos siis vinkistä 🙂

      Ihanaa alkavaa viikonloppua! ♥

  3. Marja sanoo:

    Hienoilta näyttävät istutuslaatikot, toivottavasti pysyvät kaikki hengissä kun on ihan karseen kylmää.
    Hiukan vieläkin kehottaisin miettimään tuota yhdistelmää istutuslaatikot nurmikolla ja nurmikonleikkuuta. Jos haluaa pitää alueen siistinä ilman kynsisaksilla kikkailua, olisi kandenut laittaa se kanttaus :D.
    Vielä ehtii!

    • Maria sanoo:

      Moi Marja

      ja hei himputti, miten me unohdettiin sun neuvosi…mutta hei ei ole vielä liian myöhäistä 😀

      Ihanaa lauantaita ♥

  4. Marjo sanoo:

    Hui, kuinkahan sun istutuksille on tässä takatalven säässä käynyt? Täällä keskisessä Suomessa on satanut lunta koko päivän ja viime yönkin, mittari tasan nollassa. Mulla on vain amppeliorvokki hankittuna ja senkin nostin varuilta eteiseen! Meillä täällä maalla on alettu kasvimaan tekoon vasta kesäkuun puolella. Kustaanpäivänä (6.6.) istutettiin aina perunat ja kasvimaa tehtiin siis, kun koulu oli loppunut touko-kesäkuun vaihteessa. Ja siitä huolimatta kesäkuun puolenvälin pakkanen saattoi nitistää monet kasvien alut.Olen oppinut läksyni, joten istutukset jätän suosiolla pitkälle kesäkuuhun, niin avomaalle kuin lasihuoneeseenkin. Sun istutukset on sentään piirun verran etelämmässä, joten toivon onnistumisen iloa.

    • Maria sanoo:

      Moikka Marjo

      ja hei tiedätkös, istutukset voivat hyvin – kiitos kysymästä ♥ Ehkä nuo hallaharsot ovat olleet se juttu. Ainoa, mikä ei voi hyvin on tomaatti, mutta se ei voinut loppuaikoina sisälläkään hyvin. Täytyy koputtaa puuta, sillä otin tietoisen riskin. Mutta ainakin siis toistaiseksi kasvimaa elää ja kukoistaa 🙂

      Mä muistan, että meilläkin muuten istutetiin perunat täällä kotona ja maalla vasta kesäloman alussa!

      Ihanaa ja aurinkoista alkanutta viikkoa, toivotaan että hallayöt ovat taakse jäänyttä elämää ♥

Kommentoi