maanantai 20. huhtikuun 2020

Dopamiinipukeutuminen; väreistä pirteyttä päivään

4

HEI HELLUREI

ja aurinkoista maanantaiaamupäivää! Tänä aamuna ilmassa oli vahvasti kevättä. Ihanaa 🙂

Olen saanut monta postaustoivetta vaatejutuista, joten tähän väliin sellaisia. Mun vaatekaappinihan ei juuri väreillä koreile. Paitsi keväällä ja kesällä. Mulla on yksi sellainen luottoväri, joka on seurannut mukanani jo vuosikausia. Himo tuohon väriin tulee aina maalis-huhtikuussa. Nimittäin oranssiin. Siinä missä lehdissä näkyy ihanan hempeitä pastellisävyjä keväisin, alkaa mun mieleni hamuamaan oranssin eri sävyjä. Ei sillä, kyllä hempeä vaaleansininenkin aina toimii. Myös keltaista on viime vuosina näkynyt kevät/kesägarderoobissani.

Viikolla törmäsin artikkeliin dopamiinipukeutumisesta. Värienhän on todettu vaikuttavan mielialaamme ja mä huomaan, että niinä päivinä, kun olen töihin laittanut kukkapaidan (kyllä, nyt saa jo käyttää kukkapaitoja) tai raitapaidan, niin koko olemus on usein virkeämpi. Tänä maanantaina kotitoimistopäivään pukeuduin oranssiin ja tiedättekö, että voin väittää, että se on tuo väri, joka voimaannuttaa. Saa energiseksi. Voi olla ihan höpöhöpöjuttuja nämä, mutta jos siihen kovin uskoo ja se itselleen toimii, niin eikös se olekin sitten ihan ookoo? 😉

Lisäksi tänään piristystä tuo porvoolainen suklaa, jota sain yhden lähetyksen mukana sekä nuo eilen maitokaupasta (force majeure-kauppakäynti) mukaani nappaamat kukat.

Tänään töiden jälkeen vaatekaappi kokee kevätsiivouksen. Pois alta synkeät mustat ja harmaat neuleet, esille ne iloa ja elämää päiviin tuovat paidat. Mietin muuten tuossa taas laittaa vaatteita kiertoon. Nyt kun kirpparit on suljettu, niin mitä mieltä te olette; kumpi toimisi paremmin fb-kirppis vai insta-kirppis? Meillä tytötkin siivosivat kaappinsa, joten sielläkin olisi myytävää yllin kyllin koossa 134-160. Lähinnä juhlamekkoja, mutta hitsi vie, kun tämän kesän juhlat taitaa nyt olla peruttu.

Mulla oli aamusta eka mustat housut päällä oranssin paidan kanssa, mutta jotenkin musta tuntui nyt niin synkältä. Vaihdoin ylleni siniset kotihousuni ja maanantaita jatketaan aivan Tapparan väreissä. Sini-oranssina, mutta astetta pirteämpänä 🙂

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

 

 


sunnuntai 19. huhtikuun 2020

Niin kovin pienestä kiinni

2

”Muistitko ottaa pelastusliivit?”
”Joo ja otin vettäkin pari kanisterillista.”
”Hyvä homma, mä pakkasin lakanakassiin myös saunapyyhkeet, niin voidaan saunoa.”

Tokavika mökkitien mutka. Se sellainen, josta näkyy jo järvelle puiden lomasta. ”Aivan umpijäässä…!” ”Niinpä!” Vika mökkitien mutka. ”Se on auki….kato nyt!!!” Saarimökkiläisen elämää part 103 😀 No olihan se auki. Suurelta osin. Venerannan ja mökkisaaren välissä oli noin 20 metrin levyinen jääkaistale. Uhkarohkea olisi laskenut veneen vesille ja hilannut sen rantaa myöden jäätä pitkin avovedelle. Vene kun ei ilman moottoria hirmuisen painava ole. Emme olleet uhkarohkeita.

Vaan tiedättekö, että jollain masokistisella tavalla tuntui ihanalle. Ihanalle, että odotus jatkuu vielä hieman. Odotus on ihanaa! Mökille pääseminen toki vielä ihanampaa. Mutta nyt on niin pienestä kiinni, että joku päivä viikolla töiden jälkeen hurautetaan laittamaan mökki kesäkuntoon. Sillain, että perjantaina mökille mennessämme kaikki on kunnossa. Että saa nauttia vuoden ekasta mökkiviikonlopusta täysillä. Saunoa puhtaassa saunassa, laittaa iltapalaa ja sujahtaa puhataisiin mökkilakanoihin.

Yksi mitä mökiltä kaipaan on juurikin hyvät yöunet. Niin monta kertaa olen tainnut sanoakin, että mökin rakennusvaiheessa on joku tainnut sujauttaa unihiekkaa hirsien väliin. Niin hyvin siellä tulee nukuttua. Ja se on jännä, miten mökillä aamukahvikin maistuu paremmalle. Ruoka on maukkaampaa ja mielikin levollisempi. Tuo mökin ruokatila, jonka kalustuksen uusimme viime vuonna kaipaa tuoleille pehmusteita, takkaan tulen ja yhden mökkihöperön istumaan pöydän ääreen. Sitten sekin on valmis kesään.

Lapset (jotka eivät ymmärrettävästi ihan niin kovin innoissaan mökkikauden alusta ole ;)) kysyivät tänään aamupalapöydässä, että mitäs jos sataakin koko kesä. No kuulkaa, ei haittaa yhtään. Sitten tehdään klapeja ja sellaisia sadepäivien juttuja. No mitäs jos onkin niin kylmä, ettei ulkona pysty olemaan? No kuulkaa, sit ostetaan kaikille pilkkihaalarit 😀

”Kato, kun tsuumaa kuvaa lähemmin, niin eihän se laituri näytäkään enää siltä, että jäät ovat murjoneet sen!” Perjantai-iltana, kun mökkijärven lahti oli vielä umpijäässä, näytti laituri aivan vinksahtaneelle. Niin vinksahtaneelle, että viikonlopun olemme tehneet suunnitelmia laiturin uudelleen kyhäämisestä. Plan b on valmis käyttöön. Mutta voi kuulkaa olla sittenkin, ettei sitä tarvitse ottaa käyttöön. Sen näkee sitten…ihan pian ♥

Nyt toisenlainen plan b käyttöön ja laittamaan terassille tuolit sun muut. Kesän ekat terassikahvit luvassa suklaajätskin kanssa. Ei huono vaihtoehto sekään!

SULOISTA SUNNUNTAITA TOIVOTELLEN,

 

 


perjantai 17. huhtikuun 2020

Rakas hyvinvointipäiväkirja

0

RAKAS HYVINVOINTIPÄIVÄKIRJA!

Lauantai 11.4.2020

Herään päänsärkyyn levottoman yön jälkeen. Tuntuu, että olen ollut hereillä ihan koko ajan. Siinä hetkessä, kun nautimme täyteläiset punaviinilasit iltaruoan kanssa edellisenä iltana, ajattelin että tätä olen kaivannut. Lasillista viiniä, maukasta ruokaa ja pitkään pöydän äärellä istumista. Nyt lauantaiaamuna punnitsen, että onko se sen väärti. Kellotaulu vahvistaa sen, miltä oloni tuntuu; unenlaatu 47%, keskisyke 70, syvää unta vain reilu tunti. Verrattuna niihin normilukemiin (unenlaatu 80-90%, keskisyke 55-65 ja syvä uni reilu 3 h) yö oli mennyt ihan pyllylleen.

Nousen sängystä ja huomaan etureisieni olevan aivan jukelissa. Hymähdän, kun muistan edellispäivän parin tunnin metsäreippailut. Se, jos mikä teki hyvää sielulle. Hetken pohdin itsekseni balanssia. Kaiken järjen mukaan pitkäperjantai oli balanssissa. Mutta miksi himskatissa en voi tänään niin hyvin kuin olen viime aikoina voinut. Mikä yhteys on juodulla viinilasillisella, pitkästä aikaa nautitulla punaisella lihalla ja pääsiäismunilla olotilaani?

Sunnuntai 12.4.2020

Avaan silmäni ja tunnustelen. Ei päänsärkyä, hyvä niin. Sillä toissapäivänä avaamastamme viinipullosta otimme illalla ruoan kanssa jälleen lasilliset. Unenlaatu oli 82%, syke 64 ja syvää unta 2:16. Unimäärään nähden syvää unta ei kuitenkaan kertynyt niin paljon kuin normaalisti. Jälleen päätän, että pääsiäisen jälkeen sokeri, viini ja punainen liha jäävät tauolle.

Iltapäivästä intoudumme miehen kanssa rappustreeneihin. Reilu vartti rappusia ylös alas juosten, keskisykkeellä 174. Olo on euforinen. Päälle vielä tunnin reipas sauvakävelylenkki äänikirjaa kuunnellen. Sauna ja ihana tietoisuus siitä, että vaikka on sunnuntai, niin ei oikeesti ole sunnuntai. Vaan vähän niin kuin lauantai.

Jostain kumman syystä mun sisin hymyilee just tänä sunnuntaina. Tuntuu, että vaikka yöunet eivät olleet pääsiäisloman aikana ihan niin priimaa kuin viikonloppuisin, niin olo on levännyt ja palautunut.

Maanantai 13.4.2020

Jes, kello on puoli kymmenen ja takana on reilun kymmenen tunnin yöunet. Ei viiniä, ei yöheräilyjä, ei päänsärkyä. Peilistä tosin näkyy pientä röhelmää leukaperissä. Sokerit pukkaa läpi ihosta. Näin käy aina. Se on pieni haitta siitä, että nuo pastellinväriset suklaamunat maistuivat taivaalliselta samalla, kun löffäsimme sohvalla Gracelandia katsellen.

Viimeinen pääsiäislomapäivä ja energiat on tapissa. Huomaan, että mitä paremmin voin (=mitä paremmin pidän itsestäni huolta), sitä aikaansaavempi olen. Plääh-olotilaa ei sokerista huolimatta ole tullut. Silti aion katkaista taas sokerikoukulta siivet. Valkoinen sokeri on aine, joka pahimmassa tapauksessa koukuttaa mut täysin, eikä tee mulle hyvää. Jos en mä itse tee hyvinvointiani koskevia päätöksiä, niin kukaan muukaan ei niitä puolestani tee.

Illalla käyn vielä leppoisan kävelylenkin itsekseni. Venyttely kruunaa pääsiäisen.

Keskiviikko 15.4.2020

Ihan jäätävät karkkiniksat. Olo on rauhaton ja antaisin mitä vaan niistä suklaamunista. Imeskelen taatelia pahimpana hätään ja se auttaa. Kotitoimistopäivä ei oikein ota tulta alleen ja tunnen itseni väsyneeksi. En kai vaan ole tulossa kipeäksi? Noh, illan lenkillä se huomataan.

Puolentoista tunnin sauvakävelylenkki ihanassa keväisessä illassa tekee terää. Aikaisin nukkumaan ja kohti hyviä yöunia.

Perjantai 17.4.2020

Röhelmä leukapielissa alkaa tasoittumaan ja pahimmat karkkiniksat on poissa. Uppoudun ruokatunnilla hyvinvointikirjoihin ja selaan Hippie Lanen ihanaa ruokakirjaa. Falafel-kulho maistuu taivaalliselle ja viikon puolivälin rauhattomuus on poissa.

Näin 44-vuotiaana tunnen itseni ja kroppani. Tiedän avaimet hyvinvointiini, mutta tiedän myös sen, että välillä nuo avaimet eivät sovi lukkoihin. Välttelen täydellisyyttä ja sallin virheet itselleni.

Laitan ajoissa työkoneen kiinni ja teen alakerran kuntosalilla parinkymmenen minuutin hikisen tabatatreenin. Eiköhän nyt ole loputkin sokerit ja punaviinit hikoiltu pois? 🙂 Ainakin siltä tuntuu.

Viikon hyvinvointia tukevat jutut olivat: metsäretki, perheaika, sohvapötköttely, ruoanlaiton ihanuus, puutarhassa kykkiminen, hikitreeni, äänikirjan kuunteleminen, merkitykselliset ihmissuhteet, sain paljon aikaan niin kotona kuin työrintamallakin
Viikon opetukset: punaviini (tai viini ylipäätään) ei edelleenkään sovi minulle, edes sen lasillisen vertaa. Jään sokeriin koukuun ensi puraisusta, joten vastedes välttelen valkoista sokeria. Yöunien merkitys korostuu näinä poikkeusaikoina. Mitä enemmän löffään sohvalla sarjoihin uppoutuen, sitä rentoutuneempi olen.

AURINKOA & HYVINVOINTIA PERJANTAIHIN TOIVOTELLEN,


torstai 16. huhtikuun 2020

Sister bonding

2

…kuvitus kolmen vuoden takaa huhtikuulta ♥

MOIKKIS!

Ei kuulkaa niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Nimittäin, nuo meidän kaksi kullannuppua, pilttiposkea, teinarihirviötä, pikkuprinsessaa – you name it – ovat viimeisten viikkojen aikana olleet ker-ran-kin tappelematta. Eivät ole koskaan tapelleet niin, että hiustukkoja olisi tukisteltu, mutta tiedättekö sellaista sanallista (ja näin vanhemman korvaan aivan älyttömän ärsyttävää) kinastelua ja tahallista ärsyttämistä, sellaista on ollut viimeisinä vuosina välillä niin, että olen jopa oppinut sulkemaan siltä tarvittaessa korvani. Ollut sisäisesti zen, vaikka olisi tehnyt mieli puuttua ja viheltää peli poikki. Niin kauan kuin naljailu on ollut loppupeleissä hyväntahtoista ja se altavastaavakin on nopeasti päässyt jutun juoneen kiinni, olen antanut olla.

Havahduin tässä eräänä päivänä siihen, että meillä ei ole edes ollut sitä tahallaan ärsyttämistä näkyvissä nyt kotoiluviikkojen aikoina. Sen sijaan tytöt ovat turvautuneet toisiinsa, kun muita kavereita ei ole ollut fyysisesti läsnä. Yläkerrasta on kuulunut päivittäin kikatusta, joka oikeasti tuntuu tuolla jossain syvällä niin ihanalle. Istua kyhnyttävät kylki kylkeä vasten sohvalla tehden omia juttujaan. Usein molemmat puhelimillaan, mutta hei, nyt kun keskitytään hyvään niin silmäni eivät ole noissa hetkissä kädessä olevia puhelimia huomannut. Pelkästään sen pepun vasten peppua.

Niin vaikeaa kuin tämä poikkeusaika meistä monelle onkin, niin on siinä kuitenkin jotain hyvääkin. Se lähentää ja yhdistää. Samassa veneessä on helpompi katsoa tulevaisuuteen. Niin kuin noilla meidän tytsyilläkin, niin ehkä monellakin muulla saman veneen soutajalla erimielisyydet ovat hetkeksi kaikonneet. Ollaan päästy yksimielisyyteen siitä, soudetaanko vai huovataanko. Turhat riidat tuntuvat tällä hetkellä varsin typeriltä ja samaa ilmaa hengitettäessä sitä tajutaan, että me tarvitaan toisia ihmisiä meidän elämään.

Onko siellä muilla sisarukset bondanneet poikkeusaikoina paremmin? Toivottavasti, sillä mä uskon, että tämä aika yhdistää – ei vain meitä aikuisia, vaan myös lapsia ♥ Ja hei, miettikääs kun lapset saa olla taas kavereidensa kanssa. Ah, sitä myötäiloa odotellessa! Tosin, nämä päivät ovat olleet kultaakin kalliimpia, kun molemmat lapset ovat olleet kotona. Napanuora on kieltämättä taas kiristynyt menneiden viikkojen aikana, joten sen löystyttämiprojektia on tiedossa…

AURINKOISTA TORSTAITA,

PS. kirjoittelin eilen tätä postausta työhuoneessa ja suljetun oven takaa kuulin miehen ”Voisitteko nyt olla vähän aikaa tappelematta ja leipoa sovussa?” -pyynnöt. Eli juu, kyllä meillä silti ollaan välillä ihan niitä normaaleja teinejä, vaikka poikkeusoloissa bondataankin paremmin ;D


keskiviikko 15. huhtikuun 2020

Kun hetkessä elämisen merkitys korostuu

0

HEIPPATIRALLAA!

Eiliseen mielikuvamatkailuun liittyen tuli mieleeni mielikuvamatkailun positiivinen vaikutus läsnäoloon. Ja läsnäoloa jos mitä tarvitaan hetkessä elämiseen. Nyt kun meille on suotu tuon erään nimeltä mainitsemattoman, mutta kutsumattoman vieraan myötä mahdollisuus elää hetkessä ja repiä se ilo irti ihan pienimmistäkin asioista, niin miksei me sitä tehtäisi.

Nyt jos koskaan on hyvä aika elää täysillä hetkessä. Se vaatii toki oman mielen kouluttamista. On luonnollista, että ajatukset lähtevät harhailemaan. Luomaan ehkä kauhuskenaarioitakin tässä tilanteessa. Mieli lähtee rakentamaan pelastautumissuunnitelmaa pahimman varalle. Se on se evoluutiossamme meille suotu negatiivinen vinouma, joka tämän selittää. Ilman sitä esi-isämme eivät olisi selvinneet elämästä. Sen takia se on meillä niin vahvana.

Mitäs jos ne Etelä-Europaan lukemat kiirivät tänne meidän aiempana pitämään lintukotoon? No mitäs, jos epämiellyttävien ajatusten sijaan keskittyisitkin miellyttäviin asioihin ja siihen, mikä on just tässä hetkessä hyvin. Itse huomaan monesti päivän aikana miettiväni, että mikähän tämän päivän sairastuneiden saldo on. Ja jos en ajatuksiani ohjaisi tietoisesti takaisin nykyhetkeen, tutkailisin varmastikin maailmanlaajuisia sairaustilastoja päivän putkeen. Siinä kun istun perheen kanssa iltapalapannarilla ruokapöydän äärellä on kuitenkin hedelmällisempää olla läsnä.

Nauttia siitä hetkestä, joka on käsillä. Niistä mansikan molluskoista, joita lapset syytää hillostaan mun lautaselle (eivät tykkää hillossa mansikanmolluskoista). Yatzy-nopista, jotka oikeasti ei tottele mua lainkaan. Tosin tuossa yatzyssakin olen todennut sen, että jos keskityn noppien pyörittämiseen, on parempi sauma saada toivoamansa lukemat. Jos olen ajatuksissani ja räiskin noppia menemään tuon taivaallista enempää ajattelematta on tuloksena usein viiva.

Suurelle osalle meistä on suotu nyt mahdollisuus hypätä pois siitä oravanpyörästä. Kiireestä, joka on meidän nykyihmisten kirous. Kun maailma myllertää ulkopuolella mä huomaan ainakin turvautuvani siihen tuttuun peruskallioon. Siihen, johon turvautuminen auttaa minua elämään arvojeni mukaista elämää. Perhe, rakkaus, kiitollisuus. Huomaan aistien olevan enemmän avoinna. Tällä hetkellä pystyn elämään hetkessä vielä syvemmin kuin aiemmin. Varsinkin, jos nuo kolme tärkeintä arvoani ovat läsnä.

Ehkä se osaltaan johtuu siitä, että se oravanpyörä pyörii tällä hetkellä omalla kohdallani tavanomaista vilkkaampana. Vielä tuo vilkkaus on vaikuttanut itseeni positiivisesti. Saanut tekemään töitä kuin viimeistä päivää ja välillä kirjaimellisesti kaatumaan sänkyyn työpäivän jälkeen. Onnellisena. Kiitollisena. Niinä päivinä, kun olen kotona perheen kanssa on vastaavasti ollut lupa hengähtää.  Silloin tulee elettyä hetkessä vahvemmin. Eli oli miten oli, kiirettä tai ei, niin maailma on saanut meidät hetkittäin toivottavasti pysähtymään. Hieman rujolla ja erittäin raskaalla tavalla sen kyllä teki.

Joten jos et sä ole tähän asti arvostanut arkea, maanantai-illan makaronilaatikon suloista suutuntumaa tai sitä keskiviikon tuomaa kepeyttä lähestyvästä viikonlopusta, niin olisiko nyt aika sille? Mä huomasin tuossa yksi päivä, että viime viikkoina koira on saanut enemmän rapsutuksia ja pitkiä lenkkejä, mies saanut enemmän haleja ja lapset saaneet nauravan (mutta edelleen nolon) äidin. Jotain on tapahtunut, enkä tiedä mikä se on. Ehkä se on ollut tietynlainen herätys. Pieni ääni sisällä, joka on sanonut, että nyt on sen aika. Nauti niistä asioista, jotka on hyvin ♥

Miten sitten elää hetkessä? Mä uskon, että se, mikä toimii jollekin, ei välttämättä toimi kaikille. Joten kerron teille, mikä mulla toimii ja jos ne keinot nauttia hetkessä toimii teillä, niin ihanaa! 🙂 Niin paljon kuin joogaa ylistetään, niin se ei välttämättä toimi kaikilla. Minulla se toimii ja suunnattoman kiitollinen olen siitä. Toinen, joka mulla auttaa on aistien avaaminen esimerkiksi luonnon helmassa. Kaikesta kauneudesta ja monimuotoisuudesta nauttiminen. Myös hengitysharjoitukset auttaa. Eikä ne tarvitse olla mitenkään pitkiä. Ihan jo muutama syvä, mutta tietoinen hengittäminen auttaa. Oli keino mikä hyvänsä, niin hetkessä elämisen jaloa taitoa täytyy vaalia ja harjoittaa, jotta siitä pääsee täysillä nauttimaan. Ei se ole joku sellainen ihme voima, joka hups vaan tulee takavasemmalta. Vaan aika usein sen saavuttaakseen meidän on täytynyt tehdä oikeita asioita sen eteen.

KESKIVIIKKOTERKUIN,


« Vanhemmat
Uudemmat »