sunnuntai 06. syyskuun 2020

Suussa sulava syysherkku: Omenapiirakka

2

Kaupallinen yhteistyö: Crème Bonjour ja Indieplace.

 

Kirpsakka syysaamu. Omenan tuoksu. Läpsyttelen kesäläpsyttimissä takapihalle punaposkisten omenien luokse. Aamuaurinko paistaa tähän aikaan vuodesta jo melko matalalta vanhan omenapuun oksien läpi. Tunnen villasukkien kastuvan nurmikon aamukasteesta. Poimin muutamia omenia aamutakin taskuihin ja loput otan mukanani käsissä sisään. Omenasta haukatessani tunnen sen kylmyyden, mehukkuuden ja kirpeyden. Se tuo mukanaan muistoja.

Muistoja niistä syysaamuista, kun lähdin kouluun ja nappasin omppupuusta ompun pyörämatkalle mukaan. Juurikin tuosta samaisesta omenapuusta, joka on ollut lempparini jo pian 40 vuotta.

Meidän syksyyn kuuluu omenat kuin nenä päähän. Monessa eri muodossa. Pakkasesta löytyy omenasosetta sulostuttamaan kirpeitä pakkasaamuja, kauratäytteiset uuniomenat ilahduttavat näin alkusyksystä koko perhettä ja sunnuntain päiväkahville tulee syksyisin leivottua helppoja herkkuja omenasta.

Rakastan perinteistä omenapiirakkaa, mutta kaupallisen yhteistyön myötä Crème Bonjourin kanssa päätin testata täyteläisempää ja juustokakkumaisempaa omenapiirakkaa. Ja kuten tiedätte tyylini keittiössä, niin liian monimutkaista reseptiä en tähänkään herkkuun lähtenyt suunnittelemaan, vaan kehittelin reseptin, jossa yhdistyy rakastamani uuniomenat, juustokakku ja omenapiirakka. Tämä onnistuu tehdä käden käänteessä vaikka sunnuntain iltapäiväkahville.

Omenapiirakka

1 kpl 400 g murotaikina (pakastealtaasta tai itse tehtynä)

Juustotäyte
2 pkt Crème Bonjour -tuorejuusto maustamaton
2 munaa
1 dl sokeria

Omenatäyte
4 omenaa
0,5 dl sokeria
2 tl kanelia
2 rkl vehnäjauhoja

Kauracrumble
2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl fariinisokeria
1 dl voita
2 tl kanelia

1. Painele murotaikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille
2. Sekoita juustotäytteen aineet keskenään
3. Kaada juustoseos piirakkapohjan päälle
4. Pese ja viipaloi omenat, sekoita niihin kulhossa sokeri, kaneli ja vehnäjauhot
5. Lisää omenalohkot juustoseoksen päälle
6. Sekoita voita lukuun ottamatta kauracrumblen ainekset keskenään, nypi joukkoon voi
7. Kaada crumble omenien päälle ja paista piirakkaa uunin alatasolla 180 asteessa noin 55-60 minuuttia
(jos crumble alkaa ruskistumaan liikaa, niin peitä foliolla)

Huom! Anna jäähtyä kunnolla. Tämä piirakka on oikeastaan parempaa vasta seuraavana päivänä jääkaapissa yön vietettyään, mutta jos sunnuntain iltapäiväkahville saapuneet yllätysvieraat kolkuttelevat jo ovella, niin maistuu ilman jääkaappitekeytymistäkin mainiosti 🙂

Meillä tulee käytettyä Crème Bonjour -tuorejuustoja runsaasti eri käyttötarkoituksissa. Maustamatonta Crème Bonjouria käytän leivontaan, mutta aika usein meiltä löytyy Mustapippuri Crème Bonjour -paketti jääkaapista levitettäväksi ruisleivän tai patongin päälle. Valkosipulisella tuorejuustolla taas sulostutan syksyn keittoja ja kanttarellikeiton suurustan Kanttarelli Crème Bonjour -tuorejuustolla. Joulun aikaan tulee usein tehtyä savuporotapaksia ja niiden kanssa poikkeuksetta käytän Crème Bonjour -tuorejuustoa maussa Savuporo.

SULOISTA SUNNUNTAITA,


lauantai 05. syyskuun 2020

Sellainen on yrittäjä ♥

0

HEIPPAHEI

ja lauantaiaamuterkut saaresta. Jossa ollaan, ei sillä porukalla, millä oli tarkoitus olla, vaan pienemmällä kokoonpanolla. Mä mietin, että se nyt on ihan sama, missä mä sohvan/sängyn pohjaa kulutan, joten täällä ollaan. Mökkisängyssä. Enkä ihan just nyt tiedä parempaa paikkaa parannella. Vaikkakin näin mututuntumalla olo tuntuu erittäin hyvältä 🙂

Kaikille ihanille yrittäjille tulin toivottamaan Hyvää Yrittäjän Päivää näiden vuosia sitten tekemieni ja kuvailemieni brunssiherkkujen myötä! Te, jotka siellä nyökyttelette kiitoksianne, tiedätte varmasti mikä meitä yhdistää. Silkka hulluus, mutta myös järjetön motivaatio. Yrittäjyys on elämäntapa. Sellainen, jota värittää intohimo tehdä ja saavuttaa haluamiaan asioita. Mutta jota leimaa myös toisinaan pään hakkaaminen seinään ja kurssin muuttaminen nopealla aikataululla vastatuulesta myötätuuleen. Hetken hengähdys ennen uutta tuulen puuskaa.


Yrittäjyys on elämäntapa, joka pahimmillaan ja parhaimmillaan on läsnä 24/7. Joka pahimmassa tapauksessa vie perheen, terveyden, kodin ja ystävät. Mutta kuitenkin vähintään yhtä usein parhaimmillaan se on kuin palava liekki tuolla rintakehässä, joka säteilee hyvää oloa kaikkiin läheisiin ja mahdollistaa kodin rakentamisen, joka ilman yrittäjyyttä ei olisi kenties mahdollista. Se palava liekki luo uskoa siihen, että yrittäminen kannattaa aina. Ja hei, rohkenen sanoa tämän siitäkin huolimatta, että olen nähnyt kuinka yrittäjyydessä intohimo voi toimia myös terveyttä vastaan. Miltä tuntuu sivusta seurata uusiutunutta vatsahaavaa kerta toisensa jälkeen. Mutta kuinka se intohimo ei anna periksi luovuttaa.

Tässä elämäntavassa vastuu, riskit ja vapaus kulkevat käsi kädessä. Mahdollisuus onnistua houkuttelee enemmän kuin ne riskit. Mutta valehtelisin jos väittäisin, että yrittäminen on aina ruusuilla tanssimista. Ei se sitä ole. Mutta ei ole elämäkään. Elämään ylipäätään kuuluu vaikeammat vaiheet ja karikot. Yrittäjyys on kuin elämä. Mitään ei tule pitää  itsestään selvänä. Suuria suunnitelmia voi numeroiden valossa tehdä, mutta kuten elämässä yleensäkin, niin usein nuo numerot puserretaan kasaan selkärangasta ja hemmetinmoisella tahdonvoimalla. Joskus myös yöunien menettämisen voimalla. Siitäkin huolimatta mä väitän, että yrittäminen on aivan mielettömän kivaa ja suosittelen sitä lämpimästi jokaiselle, joka vähääkään tunnistaa itsessään yrittäjän piirteitä.

Millainen on yrittäjä? Voin vain puhua omasta puolestani, mutta mä haluan uskoa, että jokainen meistä yrittäjistä on motivoitunut ja toivottavasti saa yrittää puhtaasta tekemisen halusta. Realiteetit huomioonottaen ja rehellisesti. Toivon, että jokaisella meistä yrittäjistä olisi myös halu omalla yrittämisellään työllistää muita. Itselleni tämä on ainakin suuri osa yrittäjyyden palkitsevuutta. Saan työllistää tuolla maalitehtaassa, mutta työllistän välillisesti myös blogityölläni.

Health coaching -yrityksen perustaminen myötä saan toivottavasti myös joskus työllistää. Jos puhutaan haaveista tuon iltatähteni suhteen, niin tottakai haaveena on tuoda leipä pöytään, mutta yhtä isona haaveena on työllistää. Suomi tarvitsee yrittäjiä, sen takia, että talous pyörii. Että ihmisillä on töitä. Että meillä on ostovoimaa. Vähemmän työttömyydestä johtuvia mielenterveysongelmia. Työ näyttelee suurta osaa jokaisen elämässä ja jos mä saisin heilauttaa taikasauvaani, niin meillä ei olisi ainuttakaan työtöntä. Kaikilla olisi sellainen työ, josta nauttivat.

Olen ollut myös palkkatöissä monessa eri yrityksessä, joten olen nähnyt senkin puolen. Jokainen työ on yhtä arvokasta ja jokainen yrityksessä toimiva henkilö on yhtä arvokas. Ylipäätään kahtiajako yrittäjiin ja työntekijöihin ei tunnu kovin mielekkäältä, sillä kaikkihan me yrityksessä työtä tekevät ollaan työntekijöitä. Ollaan sitten yrittäjiä tai ei.

Jos mä haluaisin jotain yrittäjäskeneen tuoda, niin sen näkökulman, että kuilu työnantajien (usein siis yrittäjiä) ja työntekijöiden välillä pienenisi. Meillä töissä me kaikki ollaan ihmisyyden suhteen samalla viivalla. Ei ole ylä- tai alakerroksen väkeä. Me yrittäjinä tehdään tätä hommaa, että meidän rakkailla työkavereilla olisi töitä. Että meillä olisi töitä. Yrityksiä ei olisi ilman yrittäjiä, mutta ei myöskään ilman työtä tekeviä ihmisiä. Ja mä uskon, että ne meidän rakkaat työkaverit tekee töitä siksi, että tykkäävät työstään. Paras palaute, joka saatiin taannoin oli työterveyslääkäriltä, kuka kertoi, että harvassa yrityksessä on niin vähän sairauspoissaoloja kuin meillä. Se sai tuntemaan, että me yrittäjinä ollaan tehty jotain oikein ♥

LEPPOISAA LAUANTAITA IHANAT!

PS. hitsi vie, tää yrittäminen käy tunteisiin…jouduin oikolukemaan tekstin sen sata kertaa, kun herkistyin niin, että rivit pomppivat silmissä 😀


torstai 03. syyskuun 2020

Näetkö valon tunnelin päässä?

2

HEIPPAHEI IHANAT!

Pienen sairastelun jälkeen sitä arvostaa terveyttä. Niinhän sitä monet vakavasti sairastuneet sanovat, että sairastuminen toimi herätyksenä. Itselleni toimi ihan tuollainen parin päivän flunssakin herätyksenä. Enkä mä ihan vieläkään kunnossa ole, mutta niin rutkasti paljon parempi kuin eilen.

Mä olen huomannut, että positiivisesta asenteesta on hyötyä ei vain elämässä yleensä, vaan myös niinä haastavampina hetkinä. Sohvan pohjalla vietettyinä päivinä. Kyky nähdä positiivisuutta asioissa, joita elämän varrelle sattuu, on suunnaton lahja. Tiedän, että joku siellä ajattelee nyt, että mitä positiivista siinä muka voi olla, jos sairastuu kuoleman vakavasti. Tiedättekö, että asia on niin (näin sivusta seurattuna), että usein elämän loppumisen lähestyessä sitä osaa olla jopa kiitollisempi kuin aiemmin. Kaikki muu turha elämästä karsiutuu ja sitä jää jäljelle vain ne asiat, joita haluaa vielä saavuttaa ja tehdä. Materia menettää merkityksensä ja vain ihmiset ympärillä merkitsevät.

Mä olen selaillut yhtä erittäin mielenkiintoista kirjaa (näkyy kuvissa), josta muutama ajatus osui ja upposi. Varsinkin nyt flunssan kourissa ollessani. Jaan muutaman tutkimustuloksen kanssanne kohta, mutta ensin alustusta. IG:n puolella kerroinkin, että olen huomannut ihmisen valittamiskynnyksen nousseen sfääreihin korona-aikana. Ei vain testeistä tai niiden puutteista, tulosten tuloajoista sun muista vaan ihan ylipäätään elämästä. Eikö me himskatti soikoon löydetä tästä tilanteesta mitään hyvää? Osa ihmisistä ryvehtii ja märehtii päivästä toiseen. Koska korona.

Kyllä musta kuulkaa tuntuu, että ei meidän mummut tai papat ääneen valittanut sodan hetkellä siitä, kun elämä ”vähän” koulii.

Mitä hyötyä positiivisuudesta tällaisena hetkenä sitten oikein onkaan?

Cohen et al (2003) tekivät tutkimuksen, jossa 334 ihmisen positiivisia ja negatiivisia tunteita seurattiin kahden viikon ajan. Sitten heidät altistettiin flunssavirukselle ja eristettiin hotelliin viideksi päiväksi. Ne, keillä positiiviset tunteet olivat enemmän osana elämää ennen sairastumista, olivat enemmän resistenttejä virukselle ja sairastivat flunssan pienemmillä oireilla. He myös pysyivät positiivisena sairastaessaan, mikä lyhensi sairauden kestoa. Syy tähän voi olla muun muassa se, että positiiviset tunteet vaikuttavat parasympaattiseen hermostoon ja sitä kautta immuunisysteemiimme (Jencke 2010)

Jos puhutaan yleisesti terveydestä ja optimismista Roy et al (2010) totesi tutkimuksissaan, että pessimistit kokivat korkeampia verenpaineita ja tulehduslukemia kuin optimistit.

Diener et al (2008) taas tekivät mielenkiintoisen tutkimuksen nunnien keskuudessa. Nunnathan ovat ihanan leppoisia, eikö? Elävät ainakin sata vuotta 🙂 Kun nunnat kirjautuivat luostariin (vannoivat valan), he tekevät ns. ”entry statement” -asiakirjan, johon kirjaavat asioita elämästään ja tulevaisuuden suunnitelmistaan. 85-vuoteen ikään mennessä 79% nunnista, jotka olivat tuolloin käyttäneet positiivista sanastoa ja näkivät tulevaisuutensa positiivisena, olivat elossa. 93-vuotiaista 52% näistä ”cheerful” nunnista oli elossa, kun taas vastaavasti vähemmän cheerfuleista nunnista 18% oli elossa.

Tutkijat ovat todenneet, että positiivisuus ja onnellisuus lisäävät jopa 10 vuotta ihmisen elämään. Se on myös ratkaisevaa, miten asioista puhuu. Mihin keskittyy, niin sitä saa. Positiiviset ilmaukset ovat olleet näissä tutkimuksissa avainasemassa. Positiivinen tarinankerronta.

Eli hei, ei vaikka se jonkun mielestä voi tuntua vähän teennäiseltä toistella sanaa ”Ihanaa”, niin ei välitetä 😀 Silloin kun se tulee aidosti sydämestä, on se paras lääke ihan mihin tahansa ♥ Joten juu, elämme ehkä vaikeita aikoja, mutta ei anneta sen lannistaa. Näistäkin ajoista opimme ihan varmasti jotain. Nyt olisi mun mielestä tärkeää nähdä tilanteen toiselle puolelle. Mitä siellä näkyy? Millaista sun elämäsi on, kun korona on ohi? Millaiseksi muovaat oman elämäsi, jos tämä poikkeusaika onkin uusi normaali? 

Elämä jatkuu kaikesta huolimatta ♥

TORSTAI-ILTATERKUIN,

 


keskiviikko 02. syyskuun 2020

Ajatuksen virtaa tylsistymisen tyyssijasta

8

 

Miksi aina, kun on kipeä tekee mieli jäisiä mustikoita ja granny smith -omenoita?

Miten osasinkaan kuvata ja kirjoitella etukäteen seuraavan puolentoista viikon sovitut blogityöjutut, joita olisi nyt hieman haastava tehdä? Yleensä kun tuppaan jättämään nuo viime tinkaan.

Kuinka paljon elämään sisältöä voikaan tuollainen pieni valkoinen otus tuoda? Heräsin yöllä hiestä märkänä (kuume laski?) ja toinen siirtyi samalla sekunnilla jalkopäästä viereeni ja tökkäsi kuonollaan nenääni ennen kuin käpertyi viereeni. Tänään on nukkunut sohvalla jaloissani hievahtamatta, mutta heti kun liikun havahtuu ”hoivaamaan”.

Mikä siinä onkaan, että jo yhden vajaan päivän lepo on saanut aikaan suuria suunnitelmia ajalle ”sitten, kun olen taas terve”? 😀 Tervetuloa aamujuoksut ja laitepilatestunnit. Mutta tervetuloa myös kodin sisustaminen. Ruokatilaan suunnittelin teettäväni mustavalkoisen taulun valokuvasta, jossa on mun kaksi rakasta. Jossa näkyy Tyynen valtameren tyrskyt ja Malibu Pier. Pitäisiköhän tuo senkkikin, jonka päällä on telkkari, sutaista valkoiseksi? Ja hei niihin tapettihaaveisiin en edes viitsi uppoutua tässä. Ne vaativat oman postauksensa.

Miksi korvakuumemittari antaa ekasta korvasta alemman lukeman kuin toisesta? Ja kumpaa kuuluu uskoa? Mä olen jotenkin ollut tänään sitä mieltä, että haluan uskoa tuota ekaa.

Kuinka vaikeaa monelle meistä on olla itselleen lempeä? Mun täytyy myöntää, että mä olen ollut aiemmin (ja olisin vieläkin, ellen oikeasti tekisi työtä asian käsittelemiseksi) erittäin huono sairastaja. Yksikin päivä sohvanpohjalla tuntui pakkopullalta. Soimasin itseäni siitä, että miksi just nyt pitää olla kipeä ja niistä tekemättömistä töistä, joista ei olisi varaa pitää taukoa. Ja eihän se kivaa ole, mutta silloin kun on kuumetta ja olo on kipeä, kroppa tarvitsee lepoa. Tänään olen palautellut mieliini itsemyötätuntointerventioita. Ihan jo tulevan maanantain Hyvinvoinnin vuosikello -postauksenkin takia, mutta myös siksi, että pysyisin täällä sohvan pohjalla.

Miksi nenänielunäytteen ottaminen on toisille kovin kivuliasta? Johtuuko se nenänielun rakenteesta vai näytteenottajasta? Onko drive in -testauksessa pää kaulan kohdalta enemmän vinossa, mikä saa tikun tuntumaan ilkeämmältä? Mulla on otettu elämäni aikana neljä nenänielunäytettä ja mikään niistä ei ole sattunut. Eihän se mukavaa ole, mutta esim. verrattuna silmän sondeeraukseen (vai mikäs se operaatio oli, kun kyynelkanava rassataan auki ”piikillä”) aivan piece of cake. Nenänielutesti ei mulla kestänyt kuin sen ehkä 10 sekuntia. Ekasta sieraimesta ei onnistunut, niin ronkittiin toisesta. Tieto siitä, että tuo on mun oman terveyden kannalta (ja sitä myötä myös niiden terveyden, keiden kanssa olen ollut tekemisissä lähiaikoina) ratkaiseva testi helpotti hallitsemaan myös tilanteeseen liittyvää epämiellyttävyyttä.

Miksi niinä harvoina kertoina, kun on kipeä, tuntuu että on pahin mahdollinen aika olla kipeänä? Mulle olisi ihan hyvin sopinut olla kipeä esimerkiksi ensi viikolla, mutta miks just tällä viikolla. Koulutusjutut jäi välistä ja viikonloppu sielunsiskojen kanssa jää välistä. Terveys edellä mennään.

Terkkuja täältä tylsistymisen tyyssijasta. Pitäisi varmaan siirtyä tuohon toiselle sohvalle, jotta saan vaihtelua päivään 😉 Olo ei ole ihan niin huono, että päivä olisi mennyt nukkumiseen. Mutta toisaalta kuitenkin niin kenkku, ettei oikein pysty olemaan jalkeilla. Kuume huitelee 37.5-38.3 välillä ilman lääkettä. Meiltä löytyy lääkekaapista vain sitä sellaista suuhun liukenevaa Pamol F:ää, joka jo ajatuksenkin tasolla äklöttää makeudellaan. Onneksi mies tuo kotiin tullessaan kunnon droppia, niin saa kuumeenkin alas yötä vasten.

Pysykäähän terveenä, hirmuisesti kaiken maailman pöpöjä nyt liikenteessä ♥ 

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. kuvat ovat parin vuoden takaa mökin talviteloille laittopäivästä. Eilen mökillä (oli muuten ehkä vähän virhe lähteä sinne, mutta lähteissä ei ollut kuumetta…) tuli yhtäkkiä hirmuisen haikea olo. Lokakuulla kun viimeistään valmistelemme mökin talveen.

 


tiistai 01. syyskuun 2020

Kuulehan nyt syyskuu

8

Sä tiedät, että mä rakastan sua, eiks vaan? No miksi ihmeessä sä järjestit sellaisen ei niin mukavan yllätyksen (johon liittyy nenänielusta tikulla näytteen ronkkimista). Senkin mä vielä kestin (oikeesti ei tuntunut missään), mutta sitä mä en ehkä kestä, että kovin odottamani opiskeluihin liittyvä kaksipäiväinen retriitti jää välistä omalta osaltani. Syyskuu, sä osoitit mulle kyllä heti sen, että epäitsekkyys on tämän sun kuukautesi teema.

Itsekkäästi kun ehkä olisin tilanteen ollessa toinen pitänyt suuni supussa kurkkukivusta ja pikkuköhästä, joka yllättäen alkoi. Vilunväreistäkin. Epäitsekkäästi soitin työterveyteen, kysyin neuvoja sillä työkaverikin oli sairastunut ja sain ajan testaukseen samantien.

Mutta hei syyskuu, ei meidän peli vielä ole menetetty, eihän? Saan tuloksen aikaisintaan jo heti huomenna ja viimeistään perjantaina. Sehän tietää sitä, että meillä on vielä hyvin suuret mahkut sielujensiskon mökkiviikonlopulle. Ja mä uskon, että se kyllä toteutuu. Silloin sä saat näyttää sun värisi. Orastavan ruskan saaressa ja maailman makeimman auringonlaskun värit. Oranssin ja ulapan takana olevan liilan. Kansallispuiston syysasun pitkospuiden varrella.

Sä vaan tietty halusit, että mä teen nyt sitä, mistä syyskuussa yleensä nautin. Että pysähdyn hetkeksi kiireen keskelle. Kietoudun sohvalle shaalin alle ja luen kirjaa. Niin mä taidan olosuhteiden pakosta nyt pari päivää tehdäkin, mutta tiedätkö, että sen parin päivän jälkeen ja negatiivisen testituloksen jälkeen mua ei pidättele mikään. Sohva saa odottaa, kunnes toisin todistetaan.

Ajattelin nimittäin nauttia susta varhaisten aamulenkkejen myötä. Aamukasteesta nurmikolla ja pimenevien iltojen lohdullisuudesta. Kynttilänliekeistä ja kausivaloista…hetkinen, oliko se ne kausivalot, joista sä vedit herneet nenään? Kun juhlistin niillä suloista elokuuta enkä sinua niin kuin yleensä?

Voi sua, ehkä me sit skoolataan sun kunniaksi perjantai-iltana malja auringonlaskuterassilla sielunsiskojen kanssa. Oothan sä kuitenkin loppuviimein yksi parhaista. Siitä huolimatta, että vähän kenkusti meidän yhteinen taival tänä vuonna alkoikin ♥

TIISTAITERKUIN,


« Vanhemmat
Uudemmat »