lauantai 19. syyskuun 2020

Hyvinvointiviikonloppu

HEI HUOMENTA IHANAT!

Täällä on herätty poikkeuksellisesti lauantaina herätyskelloon. Heitetty koiran kanssa lenkki ja nyt juon vielä toista kahvikuppia.  Tätä viikonloppua kuvaa vahvasti hyvinvointi. Mulle hyvinvointi tarkoittaa monia asioita, mutta tällä hetkellä suurin hyvinvointiini vaikuttava asia on liikunta. Olen huomannut, että kun on liikuntapuoli kunnossa sitä nukkuu paremmin, palautuen ja lisäksi tulee kiinnitettyä ruokavalioon enemmän huomiota. Mieli on virkeämpi ja energia virtaa.

Pian lähden niin suloisen ihanaan parin tunnin Flow into softness -joogaworkshoppiin. Eka tunti dynaamista vinyasa flow-joogaa ja toka tunti hellivää yin-joogaa. Mulla ei ole edes raskaimpien spinningtuntien aikana hiki valunut niin paljon kuin vinyasassa 😀 Viime viikolla tein MyBnb:n kautta pari joogatuntia ja mietin, että miksi olen taas pitänyt joogasta taukoa. Sillä mä nautin siitä niin paljon. En sano, että tällä liikkuvuudella mikä mulla on, se helppoa olisi. Mukavuusalueen ulkopuolelle mennään hetkeksi ennen kuin helpottaa.  Mutta jo viikolla tehtyjen parin joogatunnin ja pilateksen jäljiltä mulla on just sellainen olo kropassa, mihin tähtään. Voimakas ja ryhdikäs, elinvoimainen.

Tänään siis ohjelmistossa pari tuntia ohjattua joogaa ja viikonlopun päätteeksi toiset pari tuntia. Siihen väliin muuten hyvinvointia helliviä juttuja. Perheen kanssa pitkästä aikaa kaupunkioleilua, hyvää ruokaa, leffaa, pitkiä yöunia ja koiran kanssa lenkkiä metsässä. Hyvinvoinnin vaaliminen on tärkeää aina, mutta varsinkin silloin, kun elämässä on kiiruita hyvinvoinnista huolehtimisen merkitys korostuu.

LEPPOISAA VIIKONLOPPUA MURUT, VOIKAAHAN HYVIN


torstai 17. syyskuun 2020

Lapin mökin sisustushaaveita

…Jackson Hole on my mind 🙂

MOIKKAMOI!

Toivottavasti siellä ollaan selvitty myrskystä ehjin nahoin ja omaisuuksin ♥ Materiaa saa aina uutta, ihmishenkiä ei. Näinhän se menee.

Mulla on viime aikoina ollut ihan järjetön Lappi-ikävä. Ikävä ehkä syksyistä Lappia, mutta vielä enemmän sitä vuodenvaihteen Lappia. Pimeyttä, lumikinoksia ja välillä ihan järjettömiä pakkaslukemiakin. Hiihdon jälkeen punaisia poskia ja sitä pientä, mutta kotoista mökkiä. Meillä on ollut Pyhällä meidän happy place jo 90-luvun lopusta. Keloparitalo, jonka toista päätä olemme vuokranneet ja toisen pään pitäneet omassa käytössä. Pikkuhiljaa on kytenyt ajatus siitä, josko veljen kanssa tekisimme jaon niin, että molemmat perheet saisivat omat mökin päädyt. Saisi sisustaa mökin mieleisekseen ja jättää sinne omat tavarat säilöön.

Mökit ovat muuten identtiset, mutta toisessa on iso seinä keloa, toisessa kiveä. Vaikka tuo meidän oma puoli kiviseinineen on niin kovin rakas äidin sisustuksineen kaikkineen, niin olemme alustavasti sopineet niin, että me me jatkamme tuolla vuokrapuolella. Sillä meillä on intresseissä remontoida, oli se mökin pääty kumpi tahansa. Ihan jo sijoitusmielessäkin remontti nostaa mökin arvoa. Vaikkei tulla ikinä mökkiä myymään, niin vuokrahintaa saa himpun verran enemmän ylöspäin, kun mökki on sisältä päivitetty. Olen hieman selaillut Lapin vuokramökkien sisustuksia ja ymmärrän toki, miksi niissä on usein sisustuksessa käytetty perinteistä pirttikalustosohvaa ja pirttipöytäryhmää. Sijaintia ei voi vaihtaa, enkä vaihtaisikaan, mutta sisustukseen pystyy vaikuttamaan.

Lähdettiin miettimään tulevan mökkimme sisustusta siltä kantilta, mikä meitä Lapin lomailussa kiehtoo. Laskettelu ja ulkoilu kyllä, mutta myös mökin täytyy olla sellainen, että siellä rentoutuu ulkoilupäivän päätteeksi. Niinä päivinä, kun mittari painuu liki -40 asteeseen ja pidetään löffäilypäivä. Niitä varten pitää olla kunnon löhösohva ja sisustus, jossa silmä lepää. Tämä toki asettaa haasteen siinä, että koska mökki on vuokralla, niin huonekalut tulee kestää. Omalle porukalle voisin kuvitella mökkiin vaalean sohvan, mutta kovassa käytössä aina sattuu ja tapahtuu. Sohvamateriaalin tulee olla myös kestävä.

Tähän väliin kantsii katsoa kuvat mökistä täältä, jotta pysytte paremmin suunnitelmissa mukana. Toki postauksessa vilahtelevat myyssikuvatkin ovat tuolta tilasta, mutta niissä on selkeästi keskitytty enemmän ruoan kuvaamiseen kuin sisustuksen 😉 IG kohokohdissa tuo vuokramökin puoli vilahtaa niin 2019 Pyhä-kansiossa kuin 2018 Pyhä-kansiossakin videoilla.

Ennen sisustamista tulemme tyhjentämään mökin ja remontoimaan mökin pinnat ja keittiön. Lokakuussa kurvaamme miehen kanssa (tai heitämme auton junaan) pitämään remppapalavereita pohjoiseen. Ennen sitä tulee olla selvät sävelet, mikä on budjetti ja mitä haluamme. Eteisessä mökissä on lattialämmitys ja kivilattia. Alunperin mietimme kivilattiaa ja lattialämmitystä koko mökkiin, mutta koska budjetista pitää lohkaista myös muuhunkin, niin päädymme laittamaan todennäköisesti vinyylilankkulattian ilman lattialämmitystä olohuoneeseen, makkariin ja keittiöön. Vinyylilankku kestää  sitä, että ihmiset klompsuttelevat monoilla sisällä ja samalla tuo kestää myös monoista tulevaa kosteutta. Seinien kelopinnat jätetään ehdottomasti kelolle (rakastan keloa), mutta kellastuneet paneelipinnat käsitellään. Korkea katto ja seinät vedetään samansävyiseksi kuin lattia eli rusehtavan harmaaksi himmeällä kuullotteella, niin että puun syyt näkyvät. Parvelle johtavat portaat sekä kaide ja parven kaide sekä portaiden viereinen seinä maalataan valkoiseksi.

Mökin mäntykeittiö kokee uudistuksen ja samalla vaihdetaan kodinkoneet. Keittiön suunnittelin eka mustaksi, mutta täytyy vielä funtsia, että meneekö se liian pimeäksi. Ehkä valkoinen toisi avaruutta, kun seinät ovat greiget. Keittiön kaappien rungot ovat hyvässä kunnossa, joten täytyy pyytää tarjous  a) koko keittiöstä ja b) pelkkien ovien ja työtason vaihdosta. Myös keittiön seinän avaaminen työtason korkeuteen asti takan takaa olkkariin on haaveena, mutta toisaalta ei olisi varaa menettää säilytystilaa. Keittiöön pitää ostaa myös uusi astiasto ja hei kyllä Lappiin kuuluu raclettegrilli ja fonduepata. Pyhällä käy aika paljon ulkomaalaisia matkailijoita (tai siis kävi…toivottavasti käy jatkossakin) ja joulun pyhiksikin tuo mökki on hollantilaisille viikoksi varattu, näillä näkymin. Myös ulkomaalaisia vuokralaisia ajatellen tulee miettiä mökin varustusta. Eurooppalaiset matkailijat eroavat aika paljon itä-naapureistamme. Mutta pientä luksusta ja sellaista upgreidiä halutaan mökkiin myös vuokralaisille.

Kalustus menee rempan jälkeen uusiksi olohuoneen ja ruokatilan osalta. Mökki on mitoitettu neljälle aikuiselle, joten sieltä tulee löytyä kunnon löhödivaanisohva ja lisäksi yksi upottava nojatuoli. Sohvasta haluaisin hiekan värisen tai keskiharmaan. Tummanharmaa menee ehkä vähän liian tummaksi. Niin symppis kuin tuo mun karhusohvapöytä vuodelta 97 onkin, niin se mennee vaihtoon 😉 Kenties viedään meidän kellarista se musta arkkupöytä tuonne, niin saadaan arkkupöydän sisään lautapelit sun muut. Telkkari kiinnitetään seinään olohuoneeseen astuttaessa oikealle. Koska massiivinen takka vie niin paljon tilaa, ei isolle kuuden hengen ruokapöydälle ole paikkaa. Tuolien selkänojat eivät saisi myöskään olla liian korkeat. Joten mietin vähän, että josko veisi meiltä kotoa nuo Vitran DSR-tuolit Lappiin ja teettäisi sinne mittojen mukaan samanlaisen lankkupöydän kuin meillä. Tai sitten teettäisi lankkupöydän seuraksi penkit, joille laittaisi porontaljat.

Sisustusesineisiin sitten taljaa, karvaa, nahkaa, kiveä, moderneja lasivalaisimia, poronsarvia. Kaikkea sellaista vähän Jackson Hole -teemaista. Parvelle muuten rakennetaan lukollinen varasto meidän omille tavaroille. Haluan, että kun mennään Lappiin mulla on omat sisustustyynyt, peitot sun muut, joita käyttää. Olen siinä suhteessa vähän hassu 😀 Alla olevien kollaasien kuvien lähteet löytyvät Pinterestistä Pyhän mökki -kansiostani. Ne ovat pikkuisen hulppeampia kuin meidän söpö pieni mökki, mutta sävymaailmaa ja tyyliä niistä pystyy imemään hyvin.

ID

 

Hei olisi muuten kiva kuulla teiltä Lapin kävijät, että mitä arvostatte (vuokra)mökissä. Onko jotain toimintoja tai sisustuksellisia juttuja, jotka teille merkitsee paljon? Pienen mökin säilytystilat on yksi, mihin täytyy perehtyä. Viikon aikanakin vuokralaisten tulee nauttia siitä, ettei tavarat ole kasseissa levällään eteisessä. Niin kuin meillä usein on 🙂 Tällä haavaa emme remppaa kylppäriä tai vessaa, mutta saunan käsittelemme öljyvahalla kokonaisuudessaan greigeksi. Suihkuhuoneen yksi seinä on keloa, joten jos joskus teemme suihkuhuoneeseen rempan, niin haaveilen sinne valkoista ja tummaa laattaa. Tämänhetkinen tummansininen laattaa saa mennä siihen asti. Ai niin ja kuivauskaappi suihkutilaan on ostettava! Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin yrittää kuivata hikisiä/märkiä hiihtovaatteita eteisen lattialla lattialämmityksen pauhtatessa täysillä 😀

Nyt iltaruokatouhuihin, mutta sitä ennen esittelen miehelle mun ex tempore-idean…mancaven pitkä seinä on kaivannut tapettia päällensä jo kauan. Tapettihimo vaihtui juurikin raakalaudalla vuoratuksi seinäksi. Raakalaudat vetäisin kuultavalla kelon sävyyn. Onhan meillä tuon tilan Marian Bistrossakin keloa, niin saataisiin kunnon Lappi-teema tuonne kellariin. Raakalautaseinälle sitten laittaisin mustavalkoisia kuvia Pyhältä mustareunuksisiin kehyksiin. Ah, tätä sisustusintoa olen odotellut monta vuotta! Sisustaminen, varsinkin edullinen sellainen, on jotenkin tosi rentouttavaa ja mielekästä!

TORSTAITERKUIN,

 


keskiviikko 16. syyskuun 2020

Ihanan tavallisena arki-iltana meillä kotona

ILTAA IHANAT!

Mä en voi kiittää tarpeeksi äitiäni siitä, että jätti mulle perinnöksi rakkauden kotiruokaan. Ja ruoanlaittoon. Mä olen elänyt lapsuuteni kodissa, jossa on vuoroin tuoksuneet kaalikääryleet, lihamureke, kalasoppa tai hirvipaisti. Jos joku tuoksu kodista pitää nimetä ykköstuoksuksi mitä kotoisuuteen tulee, niin kyllä se on kotiruoan tuoksu. Lapsena kotoisin näky oli se, kun äiskä oli vaihtanut työpäivän jälkeen jakkupuvun tilalle kotivaatteet ja laittanut essunsa. Kotoisimpana äänenä toimi keittiöstä ruoanlaiton äänet.

Huomaan saman kaavan toistuvan omien lasteni kanssa. He nauttivat ihan samoista asioista kuin mistä itse tuossa iässä nautin. Heillä tosin on se etuoikeus, että äiti pääsee lähtemään kotiin töistä niin, että on hellan äärellä jo puoli viiden maissa. Välillä kotitoimistopäivinä jopa aiemmin. Perusturvallisuuteeni vahvimmin on vaikuttanut juurikin lapsena koettu turvallisuus ja läsnäoleva hellan äärellä kokkaileva äiti on ollut yksi merkittävä pilari tuon muodostumisessa. Haluan, että mun lapset kokevat joskus isona samoin.

Tänä iltana meillä tuoksuu pitkästä aikaa lihamureke. Tuoksuu siis varsin kotoisalle. Lihamurekkeen teen aina sillä samalla reseptillä kuin äiskäkin. Tällä kertaa tein vain isomman satsin (ostin alennuksesta kilon naudan jauhelihaa enkä tiennyt mitä muuta siitä tekisin :D) ja vähän soveltaen, koska kermaviilejä ei ollutkaan jääkaapissa, vaikka niin luulin. Tästä satsista riittää huomen illaksikin!

Lihamureke

1 kg naudan jauhelihaa
2 pss ranskalaista sipulikeittoa
2 munaa
1 dl korppujauhoja
1 prk ranskankermaa + 2 dl vettä (tai 2 purkkia kermaviiliä)

-sekoita korppujauhot, ranskankerma ja vesi (tai kermaviilit) sekä sipulikeittopussit. Anna turvota viitisen minuuttia.
-lisää jauheliha ja munat
-muotoile käsin mureke uunivuokaan
-paista 200 asteessa noin 50-55 minuuttia

Tuossa samalla vaivalla kypsyy myös lohkotut perunat, jotka valelin oliiviöljyllä ja maustoin mustapippurilla. Jos teen murekkeen 400 grammasta jaukkaria, niin se kypsyy puolessa tunnissa. Tämä varsin tuhti ruoka kaipaa rinnalleen myös raikasta salaattia. Tänään upotin salaattiin jo parhaimmat päivät nähneet viinirypäleet tuomaan raikkautta.

Semmoisia meillä tänään, ihanan tavallisena keskiviikkoiltana. Kynttilöissä lepattaa liekki, takassa palaa tuli ja ilta on vasta aluillaan. Pienet päikkäritkin ehdin jo tuossa töiden jälkeen nukkumaan. Mulla on vähän kouluhommia, joten taidan mennä miehen kanssa mancaveen niitä tekemään samalla, kun toinen pelaa. Siinä sivusilmällä nautin Losin maisemista. On muuten jännä, miten tuollaisen pleikka(?)pelin myötä pääseee aivan kuin virtuaalimatkoille. Ehkä käydään illalla Malibussa ihastelemassa auringonlaskua. Halvat ne on kuulkaa nykyajan matkusteluhuvit. Ja varsin koronaystävälliset ekologisuudesta puhumattakaan 😉

TUNNELMALLISTA ILTAA,

 


tiistai 15. syyskuun 2020

Mitä sä haluat elämältä?

HEISSULIHEI!

Jos muuten tiedätte jonkun hyvän verkkokaupan, josta saa ostettua lisää tunteja päivään, niin hihkaiskaa – kiitos jo etukäteen 🙂 Elän elämänvaihetta, jossa elämän ihanuus ja mahdollisuudet ovat rajattomat. Tällä hetkellä tuntuu, että on niin monta suuntaa minne lähteä. Niin monta mahdollisuutta hopeatarjottimella ojennettuna. Ja tiedättekö mikä on parasta? En tunne lainkaan sekasortoista oloa aikataulutuksesta tai siitä, että ajatukset rönsyilevät sinne tänne.

Annan elämän viedä. Niinä hetkinä, kun saan suunnitella itse ohjelmani, menen kohti annettuja mahdollisuuksia. Voi olla, ettei kaikki mene maaliin asti, mutta aika näyttää.

Luottaminen elämään on yksi niistä taidoista, joka on hyvä opetella. Taito, joka helpottaa elämistä vaikeilla hetkillä. Joka kantaa silloin, kun ei oikein jaksaisi. Joka antaa unelmille siivet ja uskalluksen lähteä toteuttamaan niitä. Se ei tarkoita sitä, etteikö tuota luottamusta joskus joutuisi punnitsemaan. Elämä voi vetää maton jalkojen alta yhtäkkiä, mutta silläkin on loppupeleistä tarkoitus. Oikeastaan voin taata, että ihan meillä joka ikisellä tuo matto vedetään jossain vaiheessa elämää pois jalkojen alta. Silloin notkahtaa polvilleen, vaikka olisi seissyt omilla jaloillaan kuinka tiukasti. Noustaan pystyyn kolhuine hyvineen, putstaan polvet ja jatketaan. Tärkeintä on, ettei menetä luottamusta elämään. Että oma visio siitä, mitä elämältään haluaisi olisi kuitenkin kirkkaana mielessä kompuroinnin jälkeenkin.

Usein nuo kompuroimiset vahvistavat sitä visiota. Tai avaavat jopa ihan uusia ovia ja unelmia. Suunnan muuttaminen kesken kaiken on ihan ookoo. Pääasia, että kulkee kohti tavoitetta, joka on oman elämän ja hyvinvoinnin kannalta mielekästä, eikös niin?

Mä olen elämän risteyskohdissa tiedostamattani coachannut itseäni kohti tulevaa. Elänyt joka solulla kulloisenkin karikon, mutta pitänyt fokuksen osin myös siellä tilanteen tuolla puolen. Jopa silloinkin kun elämänlanka on ollut varsin ohut. Jos sulla on sellainen tilanne, että elämän tarkoitus tai se sun visiosi on hämärän peitossa, kokeilehan seuraavaa harjoitusta (alunperin Patrick Williamsin luoma):

1. Mikä on sun visiosi elämässä? Mikä on elämäsi tarkoitus?
2. Miten nykyhetkesi sijoittuu suhteessa visioosi? Oletko kaukana vai lähellä?
3. Mitä sinun tulisi muuttaa elämässäsi saavuttaaksesi visiosi? Nimeä viisi tärkeintä asiaa, joiden suhteen olet valmis työskentelmään kohti visiota. Jos kyseessä on esimerkiksi kokonaisvaltainen hyvinvointi, niin asioita voisi olla vaikka ajanhallinta, liikunnan säännöllisyys, itsensä hyväksyminen, terveellinen ruokailu, aikainen nukkumaan meneminen jne.
4. Valitse yksi edellisistä viidestä asiasta (vaikka haastavin, helpoin jne)
5. Mikä tuon asian suhteen olisi ihannetilanne? Millainen asia olisi, että se tukisi vision saavuttamisessa täydellisesti?
6. Millainen on elämäntilanteesi tuon valitsemasi asian suhteen tällä hetkellä?
7. Mitä sinun tulisi tehdä saadaksesi tuon elämän osa-alueesi (asia) kuntoon?
8. Millaisiin tekoihin olet valmis sitoutumaan saavuttaaksesi tuon asian? Luo itsellesi askeleet kohti tavoitetilaa.
9. Määrittele ensimmäinen otettava steppi tai toiminta.
10. Millaisia esteitä tulet mahdollisesti kohtaamaan tielläsi kohti halutun asian saavuttamista?
11. Millaisia strategioita mahdollisia esteitä kohtaan voisit luoda? Esimerkiksi jos tuo valitsemasi asia on liikunnan säännöllisyys, niin yllättäen ilmenneen kiireisen viikon aikana strategiana voisi olla se, että ei jätä liikuntasuoritusta tekemättä, vaan tekee siitä lyhyemmän.
12. Kuka voisi toimia tukenasi tällä matkalla kohti visiota?

Jos mainitsit kohdassa kolme enemmän kuin yhden asian, niin em. prosessin läpikäyminen jokaisen asian suhteen on tarpeen, jotta visio saavutetaan. Usein tavotteiden palasiin laittaminen selkeyttää tavoitetta ja sitä, että onko valmis valmis työskentelemään kohti valittua tavoitetta.

Mä olen esimerkki just sellaisesta ihmisestä, joka säntäisi suuna päänä kohti kaikkea kivaa elämässä 😀 Kun sitä kivaa on niin paljon, niin on pakko valita ne itselle tärkeimmät sieltä. Sellaiset, joihin voi keskittyä täysin eikä rääpiä sieltä täältä kokoon elämän palasia.

Elämä on helpompaa, kun on selkeä määränpää. Selkeän määränpään lisäksi sinne matkalle mahtuu niitä rakastamiani ex tempore -juttuja, mutta niidenkään aikana se fokus ei katoa. Tila, jossa mennään päivä kerrallaan suunnittelematta on ollut mulle tuttu vuosien ajan. Olen ottanut elämän sellaisena eteen kuin se tulee. Ja otan edelleen. Mutta sen jälkeen, kun mä tein itselleni selväksi, mitä mä elämältäni haluan, elämänlaatu on noussut 110%. Suosittelen siis ihan jokaiselle lämpimästi kehityskeskustelua itsensä kanssa. Missä mä oon nyt, mihin mä haluan mennä ja miten mä sinne pääsen. Rahat takaisin -takuuta en uskalla luvata, mutta yrittäkäähän edes. Lupaan, ettette tule pettymään

IHANAA TIISTAITA TOIVOTELLEN,

PS. jos blogissa on hiljaisempaa lähiviikkoina, niin älkäähän huoliko. Täällä ollaan kyllä. Mutta mun on vaan pakko katsoa muutama kortti, joita elämä on mulle antanut. Sillain katsokaas ettei sitten tarvitse jälkikäteen harmitella, kun ei niitä katsonut.


sunnuntai 13. syyskuun 2020

Syystervehdyksiä & kiireisen kummitädin pelastus


Kaupallinen yhteistyö: Posti & Indieplace


 

SULOISTA SUNNUNTAITA!

Te varmaan muistatte mun uuden harrastuksen, sen jonka kesällä aloitin? Olen ilahduttanut kortilla ystävää valtameren tuolla puolen. Olen toivotellut koulunaloitustsemppejä rakkaille kummitytöille ja rakkaalle kummipojalle ihanaa esikoulutien aloitusta. Se hyvä mieli, mikä korttien lähettämisestä on tullut on jotain, jota ei voi kuvailla. Se tulee kokea. Tämä postaus on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Postin kanssa.

Sen verran ruosteessa olin tuon uuden harrastukseni kanssa, että minulle sattui pieni kömmähdys. Jonka Posti korjasi niin ihanasti, että tippa tuli linssiin. Viime kuussa katsokaas kirjoittelin kortit kummitytöille ja -pojalle. Kirjoittamisen jälkeen halusin kiirehtiä korttien kanssa, joten lähdin kiikuttamaan ne samantien lähimpään postilaatikkoon. Heräsin seuraavana aamuna ajatukseen, että että olinkohan muistanut tarkistaa rakkaan kummityttöni osoitteen osoitekirjasta (jep, sellainenkin on tullut hankittua uuden harrastukseni myötä). Enkä muistanut yhtään. Sitten, kun kummityttömme äiti, rakas ystäväni laittoi korttikyselyyni tiedon, että kortti ei ole vielä saapunut, olin jo aivan varma. Kiireinen kummitäti oli ollut vähän huolimaton. Ostin uuden kortin kummitytölle ja olin aikeissa sen lähettää, kunnes sain viestin, että kortti oli mennyt perille. Pelkällä etu- ja sukunimellä.

Joku oli Postissa nähnyt vaivaa osoitteen etsimiseen ja kirjoittanut sen korttiin käsin. Suosittelen kuitenkin kaikkia tarkistamaan, että osoite on kirjoitettu selvästi korttiin, jotta Posti saa keskittyä siihen ydinliiketoimintaansa. Mutta täytyy kyllä sanoa, että itse olin erittäin positiivisesti ilahtunut tuosta ylimääräisestä työstä, joka kortin eteen oli tehty. Vastaanottajasta puhumattakaan. Kiitos Posti!

Kortti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa tekstiviestissä. Kortin eteen on nähty vaivaa, siihen on omin käsin kirjoitettu teksti. Liimattu postimerkki, joka jo itsessään välittää tunteen. Mä ihastuin täysillä Postin uusiin Tatu ja  Patu -postimerkkeihin. Postimerkit poikkeavat perinteisistä postimerkeistä muodoillaan ja lisäksi niissä on ihana kuvitus. Mä en ole koskaan tutustunut Tatuun ja Patuun, mutta ihan jo näiden sympaattisten postimerkkien myötä ajattelin tutustua tähän menevään parivaljakkoon. Tatu ja Patu -postimerkkivihko sisältää kuusi erilaista kotimaan ikimerkkiä.

Kertauksena kerrottakoon, että kotimaan ikimerkin tunnistaa merkissä olevasta Suomen kartta -symbolista ja vastaavasti ulkomaan ikimerkin tunnistaa merkin kulmassa olevasta maapallosymbolista. Ikimerkit ovat nimensä mukaisesti ikuisia, riippumatta ostoajankohdasta. Mikäli kortti/kirje painaa alle 50 g riittää siihen yksi ikimerkki, alle 250 gramman kirjeet ja kortit menevät perille kahdella ikimerkillä, alle kilon kirjeet/kortit neljällä ikimerkillä ja alle kahden kilon lähetykset kuudella ikimerkillä. Painavissa lähetyksissä tulee kuitenkin muistaa se, että niiden enimmäiskoko tulee olla 25 x 35,3 x 3 cm.

Palatakseni tuohon kiehtovaan parivaljakkoon, Tatuun ja Patuun, pakko kertoa postimerkkien suunnittelusta vielä se, että tyylinsä mukaisesti Tatu ja Patu ideoivat innoissaan ja huomasivat yhtäkkiä määräajan suunnittelulle olevan käsissä. Näin merkeistä syntyi sellaisia kuin ne nyt ovat. Hullunkurisia, leikitteleviä, ehkä vähän reikäisiä ja hei löytyypä yhdestä merkistä repeämäkin. Tatu ja Patu ovat kuulemma pahoillaan, että merkeistä nyt tuli vähän tällaisia, mutta ne ovat siitä huolimatta ihan virallisia. Tatu ja Patu, älkäähän huoliko – täällä on ainakin yksi, joka on aivan rakastunut näihin merkkeihin! Ja tiedän merkkien saavan hymyn huulille myös kummipojalla, jolle lähetän kortin kysyäkseni esikolun aloituskuulumisia. Kirjoitin myös korttiin, että olisi ihana saada kuulumisia kortin välityksellä takaisinpäin.

Vaikkei hurmurikummipoika ihan vielä esikoulussa ole päässyt kirjoittamisen makuun siinä määrin, että kirjoittaisi minulle omin kätösin takaisin, niin uskon, että hän kuitenkin pian jo pystyy lukemaan lähettämäni kortin. Syyskuun alussa vietettiin YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää ja sitä Posti juhlistaa kauniin graafisilla Lukutaito ja lukeminen -postimerkeillä. Arkista löytyy neljä erilaista kotimaan ikimerkkiä. Me suomalaiset otamme usein lukutaidon itsestäänselvyytenä, mutta näin ei ole suinkaan kaikkialla maailmassa. Lukutaito on ihmisoikeus, joka mahdollistaa yksilön kehityksen ja kouluttamisen. Se edistää suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa sekä kehittää kriittistä ajattelukykyä. Tiedättekö, että mä en ole aiemmin edes laittanut merkille sitä, että postimerkeissä todentotta on myös ajankohtaisia teemoja. Iso hatunnosto tästä!

Syksyn uutuutena on myös Pieni haaveilija -merkki, jossa glitteriä ja kimallusta rakastava tyttö kurkottelee innokkaasti ylöspäin. Täytyy myöntää, että tämä taideteos on kaunein näkemäni postimerkki ikinä. Se pääsee koristamaan korttia, jossa lähetän syysterveiset miehen iäkkäälle tädille Turkuun. Meille, keillä on perhe ympärillä on ehkä joskus vaikea ymmärtää, että Suomessa asuu myös aivan liian monta yksinäistä yksinasujaa. Sellaista, jolle päivän kohokohtana voi olla postin tippuminen postilaatikosta. Se odottava tunne, kun kuulee rappukäytävästä postinjakajan askeleet. Kun sulkeutuvan postilaatikon vaimea kolahdus kuuluu yhä lähempää ja lähempää. Kun sieltä oman eteisen lattialta löytyy käsinkirjoitettu tervehdys täynnä tunnetta. Posti on viime aikoina kulkenut useammin Turusta tänne Tampereelle kuin toisinpäin. Nyt on korkea aika saada tähän muutos. Arjen alettua emme ehdi niin usein ajelemaan moikkaamaan Pipsa-tätiä, mutta onneksi on muitakin tapoja ilahduttaa ♥ 

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,