tiistai 15. syyskuun 2020

Mitä sä haluat elämältä?

HEISSULIHEI!

Jos muuten tiedätte jonkun hyvän verkkokaupan, josta saa ostettua lisää tunteja päivään, niin hihkaiskaa – kiitos jo etukäteen 🙂 Elän elämänvaihetta, jossa elämän ihanuus ja mahdollisuudet ovat rajattomat. Tällä hetkellä tuntuu, että on niin monta suuntaa minne lähteä. Niin monta mahdollisuutta hopeatarjottimella ojennettuna. Ja tiedättekö mikä on parasta? En tunne lainkaan sekasortoista oloa aikataulutuksesta tai siitä, että ajatukset rönsyilevät sinne tänne.

Annan elämän viedä. Niinä hetkinä, kun saan suunnitella itse ohjelmani, menen kohti annettuja mahdollisuuksia. Voi olla, ettei kaikki mene maaliin asti, mutta aika näyttää.

Luottaminen elämään on yksi niistä taidoista, joka on hyvä opetella. Taito, joka helpottaa elämistä vaikeilla hetkillä. Joka kantaa silloin, kun ei oikein jaksaisi. Joka antaa unelmille siivet ja uskalluksen lähteä toteuttamaan niitä. Se ei tarkoita sitä, etteikö tuota luottamusta joskus joutuisi punnitsemaan. Elämä voi vetää maton jalkojen alta yhtäkkiä, mutta silläkin on loppupeleistä tarkoitus. Oikeastaan voin taata, että ihan meillä joka ikisellä tuo matto vedetään jossain vaiheessa elämää pois jalkojen alta. Silloin notkahtaa polvilleen, vaikka olisi seissyt omilla jaloillaan kuinka tiukasti. Noustaan pystyyn kolhuine hyvineen, putstaan polvet ja jatketaan. Tärkeintä on, ettei menetä luottamusta elämään. Että oma visio siitä, mitä elämältään haluaisi olisi kuitenkin kirkkaana mielessä kompuroinnin jälkeenkin.

Usein nuo kompuroimiset vahvistavat sitä visiota. Tai avaavat jopa ihan uusia ovia ja unelmia. Suunnan muuttaminen kesken kaiken on ihan ookoo. Pääasia, että kulkee kohti tavoitetta, joka on oman elämän ja hyvinvoinnin kannalta mielekästä, eikös niin?

Mä olen elämän risteyskohdissa tiedostamattani coachannut itseäni kohti tulevaa. Elänyt joka solulla kulloisenkin karikon, mutta pitänyt fokuksen osin myös siellä tilanteen tuolla puolen. Jopa silloinkin kun elämänlanka on ollut varsin ohut. Jos sulla on sellainen tilanne, että elämän tarkoitus tai se sun visiosi on hämärän peitossa, kokeilehan seuraavaa harjoitusta (alunperin Patrick Williamsin luoma):

1. Mikä on sun visiosi elämässä? Mikä on elämäsi tarkoitus?
2. Miten nykyhetkesi sijoittuu suhteessa visioosi? Oletko kaukana vai lähellä?
3. Mitä sinun tulisi muuttaa elämässäsi saavuttaaksesi visiosi? Nimeä viisi tärkeintä asiaa, joiden suhteen olet valmis työskentelmään kohti visiota. Jos kyseessä on esimerkiksi kokonaisvaltainen hyvinvointi, niin asioita voisi olla vaikka ajanhallinta, liikunnan säännöllisyys, itsensä hyväksyminen, terveellinen ruokailu, aikainen nukkumaan meneminen jne.
4. Valitse yksi edellisistä viidestä asiasta (vaikka haastavin, helpoin jne)
5. Mikä tuon asian suhteen olisi ihannetilanne? Millainen asia olisi, että se tukisi vision saavuttamisessa täydellisesti?
6. Millainen on elämäntilanteesi tuon valitsemasi asian suhteen tällä hetkellä?
7. Mitä sinun tulisi tehdä saadaksesi tuon elämän osa-alueesi (asia) kuntoon?
8. Millaisiin tekoihin olet valmis sitoutumaan saavuttaaksesi tuon asian? Luo itsellesi askeleet kohti tavoitetilaa.
9. Määrittele ensimmäinen otettava steppi tai toiminta.
10. Millaisia esteitä tulet mahdollisesti kohtaamaan tielläsi kohti halutun asian saavuttamista?
11. Millaisia strategioita mahdollisia esteitä kohtaan voisit luoda? Esimerkiksi jos tuo valitsemasi asia on liikunnan säännöllisyys, niin yllättäen ilmenneen kiireisen viikon aikana strategiana voisi olla se, että ei jätä liikuntasuoritusta tekemättä, vaan tekee siitä lyhyemmän.
12. Kuka voisi toimia tukenasi tällä matkalla kohti visiota?

Jos mainitsit kohdassa kolme enemmän kuin yhden asian, niin em. prosessin läpikäyminen jokaisen asian suhteen on tarpeen, jotta visio saavutetaan. Usein tavotteiden palasiin laittaminen selkeyttää tavoitetta ja sitä, että onko valmis valmis työskentelemään kohti valittua tavoitetta.

Mä olen esimerkki just sellaisesta ihmisestä, joka säntäisi suuna päänä kohti kaikkea kivaa elämässä 😀 Kun sitä kivaa on niin paljon, niin on pakko valita ne itselle tärkeimmät sieltä. Sellaiset, joihin voi keskittyä täysin eikä rääpiä sieltä täältä kokoon elämän palasia.

Elämä on helpompaa, kun on selkeä määränpää. Selkeän määränpään lisäksi sinne matkalle mahtuu niitä rakastamiani ex tempore -juttuja, mutta niidenkään aikana se fokus ei katoa. Tila, jossa mennään päivä kerrallaan suunnittelematta on ollut mulle tuttu vuosien ajan. Olen ottanut elämän sellaisena eteen kuin se tulee. Ja otan edelleen. Mutta sen jälkeen, kun mä tein itselleni selväksi, mitä mä elämältäni haluan, elämänlaatu on noussut 110%. Suosittelen siis ihan jokaiselle lämpimästi kehityskeskustelua itsensä kanssa. Missä mä oon nyt, mihin mä haluan mennä ja miten mä sinne pääsen. Rahat takaisin -takuuta en uskalla luvata, mutta yrittäkäähän edes. Lupaan, ettette tule pettymään

IHANAA TIISTAITA TOIVOTELLEN,

PS. jos blogissa on hiljaisempaa lähiviikkoina, niin älkäähän huoliko. Täällä ollaan kyllä. Mutta mun on vaan pakko katsoa muutama kortti, joita elämä on mulle antanut. Sillain katsokaas ettei sitten tarvitse jälkikäteen harmitella, kun ei niitä katsonut.


4 Responses to “Mitä sä haluat elämältä?”

  1. Anna sanoo:

    Olen ollut stressaantunut viime viikkoina, koska elämässäni on ollut paljon epätietoisuutta viime aikoina. Kiitos vinkeistä ja kivaa loppuviikkoa. ☺️

    • Maria sanoo:

      Heippa Anna

      ja voi sinua – kovasti tsemppiä sinne vaikeisiin aikoihin ❤️

      Ihanaa viikkoa sinnekin, pysytäänhän turvassa myrskyltä 🙂

  2. Arja Vauhkonen sanoo:

    Minusta rauhoittava elämänohje on ”Luota Jumalaan mutta älä lopeta soutamista”.
    Itse en ole kovin uskonnollinen, mutta Jumalan sijaan voi luottaa tahtomaansa suurempaan voimaan ja samalla ottaa vastuun tekemisestään.

    Mukavaa syyskuuta!

    • Maria sanoo:

      Heippa Arja

      ja erittäin rauhoittava elämänohje – kiitos siitä ❤️ Sehän just onkin tärkeää, että on joku suurempi taho johon uskoa.

      Kiitos samoin, mukavaa syyskuuta 🙂

Kommentoi