lauantai 19. syyskuun 2020

Hyvinvointiviikonloppu

HEI HUOMENTA IHANAT!

Täällä on herätty poikkeuksellisesti lauantaina herätyskelloon. Heitetty koiran kanssa lenkki ja nyt juon vielä toista kahvikuppia.  Tätä viikonloppua kuvaa vahvasti hyvinvointi. Mulle hyvinvointi tarkoittaa monia asioita, mutta tällä hetkellä suurin hyvinvointiini vaikuttava asia on liikunta. Olen huomannut, että kun on liikuntapuoli kunnossa sitä nukkuu paremmin, palautuen ja lisäksi tulee kiinnitettyä ruokavalioon enemmän huomiota. Mieli on virkeämpi ja energia virtaa.

Pian lähden niin suloisen ihanaan parin tunnin Flow into softness -joogaworkshoppiin. Eka tunti dynaamista vinyasa flow-joogaa ja toka tunti hellivää yin-joogaa. Mulla ei ole edes raskaimpien spinningtuntien aikana hiki valunut niin paljon kuin vinyasassa 😀 Viime viikolla tein MyBnb:n kautta pari joogatuntia ja mietin, että miksi olen taas pitänyt joogasta taukoa. Sillä mä nautin siitä niin paljon. En sano, että tällä liikkuvuudella mikä mulla on, se helppoa olisi. Mukavuusalueen ulkopuolelle mennään hetkeksi ennen kuin helpottaa.  Mutta jo viikolla tehtyjen parin joogatunnin ja pilateksen jäljiltä mulla on just sellainen olo kropassa, mihin tähtään. Voimakas ja ryhdikäs, elinvoimainen.

Tänään siis ohjelmistossa pari tuntia ohjattua joogaa ja viikonlopun päätteeksi toiset pari tuntia. Siihen väliin muuten hyvinvointia helliviä juttuja. Perheen kanssa pitkästä aikaa kaupunkioleilua, hyvää ruokaa, leffaa, pitkiä yöunia ja koiran kanssa lenkkiä metsässä. Hyvinvoinnin vaaliminen on tärkeää aina, mutta varsinkin silloin, kun elämässä on kiiruita hyvinvoinnista huolehtimisen merkitys korostuu.

LEPPOISAA VIIKONLOPPUA MURUT, VOIKAAHAN HYVIN


2 Responses to “Hyvinvointiviikonloppu”

  1. Anna sanoo:

    Tuo voimakas, ryhdikäs ja elinvoimainen keho on se, mitä itsekin haluan. Pitää taas alkaa venyttelemään ja tekemään joogaharjoituksia.

    Tänään on taas ollut ihana syysilma. Onneksi saadaan vielä nauttia auringosta.

    • Maria sanoo:

      Heissun Anna!

      Se on kyllä ihana olo kropassa…tuntuu, että sitä kasvaa pituutta tuon ryhdikkyyden myötä 🙂

      Aivan mieletön viikonloppukeli ollut – aurinko on paistanut lämpimästi, mutta taas toisaalta tuuli on muistuttanut syksystä ❤️

      Suloisia sunnuntaiterkkuja sinne, nautitaan ❤️

Kommentoi