perjantai 19. helmikuun 2021

Parmesan-rosmariiniperunat & valkosipulimajoneesi

UUH!

Hätsynpikaisesti tulin jakamaan teille vinkin viikonlopun varalle. Jos siis ruokasuunnitelmanne ovat vielä auki. Olen kaikki nämä vuodet ollut perunan puolestapuhuja ja sillä tiellä jatketaan. Perusraaka-aine, edullinen, täyttävä ja kaikkia kuulopuheita vastaan, myös terveellinen. Ellei sitä liota öljyssä, kuorruta parmesanilla ja dippaa valkosipulimajoneesiin 😀 Toki eihän tuokaan nyt perunan terveellisyyttä murenna. Varsinkin, kun öljy on neitsytoliiviöljyä ja majoneesi itse tehtyä.

Ja toisaalta, onko sen väliäkään? Ainakaan näin perjantaina ID

Parmesan-rosmariiniperunat

1 kg perunoita (mulla oli punainen pussi)
tuoretta rosmariinia
0,5 dl oliiviöljyä
mustapippuria
sormisuolaa
1 dl parmesania raastettuna

1. Pese ja lohko perunat. Kuivaa ne hyvin.
2. Sekoita pilkottu rosmariini, oliiviöljy, mustapippuri ja suola
3. Kierittele perunat rosmariiniöljyssä
4. Paista 225 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes perunat ovat kullanruskeita. Kääntele noin puolessa välissä.
5. Ripsottele päälle parmesanraastetta ja laita uuniin vielä siksi aikaa, kun juusto on sulanut
6. Tarjoile valkosipulimajoneesin kanssa

Valkosipulimajoneesi

1 valkosipulin kynsi
1 kananmuna
2 dl rypsiöljyä
ripaus suolaa & mustapippuria
1 tl dijon-sinappia
2 rkl sitruunamehua

1. Kuori ja pienistele valkosipulin kynsi. Surauta kaikki aineet sauvasekoittimella sekaisin.


…ja taas kerran mietin, että miksi majoneesia ei tule tehtyä itse useammin. Aivan taivaallista. Hei, näiden perunoiden kanssa sopisi vaikka kanavartaat ja kylkeen raikas salaatti!

Nyt sujahtaa pian kone kiinni ja lähden hakemaan tyttöjä koulusta. Sitten aikaisin lenkille, saunaan ja sohvalle. Pitkästä aikaa ajateltiin pitää leffailta. En edes muista koska viimeksi ollaan katsottu leffa. Sarjoja on tullut sen verran tiiviisti kahlattua läpi. Viikonlopulle luvassa yhdet pienimuotoiset synttärit sekä esikoisen opissa vischyssoissen tekoa. Josko/kun se onnistuu, niin ohjetta siihen sitten ensi viikolla 🙂

MUKAVAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA,


torstai 18. helmikuun 2021

Nopeasti valmistuva herkullinen melanzane ♥

HEIPPAHEI!

Aamulla mittari näytti 27 pakkasastetta. Päätin, että lupaamani gochujang kanan sijaan tänään lämmitellään suloisen ihanalla melanzanella. Mun tekemä melanzane ei maistu kahta kertaa samalta. Niin kuin harva tekemäni ruoka maistuu 😀 Sillä tykkään kikkailla aina reseptin tai valmistustavan mukaan.

Esimerkiksi melanzanen munakoisojen kanssa – välillä itketän ne ja toisinaan en.  Tomaattikastikkeen kanssa menen välillä sieltä, mistä aita on matalin. Niin kuin tänään. Mutta täytyy sanoa, että kyllähän se itse tehty tomaattikastike tuo ruokaan kuin ruokaan sellaista tiettyä fiilistä, mitä ei purkkitomaattikastikkeella saa.

Ollakin, kun ei itketä munakoisoja ja turvautuu purkkitomaattikastikkeeseen, niin melanzanen valmistusaika lyhenee noin 50 minuuttiin. Tänään itketin munakoisot, koska mulla oli sen puolituntisen aikana toinen projekti, jonka hoidin. Tomaattimurskaa en kuitenkaan keitellyt, vaan turvauduin siihen tuttuun ja turvalliseen. Eli Rummon tomaattibasilikakastikkeeseen, jota meillä löytyy aina kaapeista. Sitä käytetään parmesanspaghettiin, pasta bologneseen, pizzan tomaattikastikkeena, keittoihin, lämpimiin voileipiin ja vaikka sun mihin.

Jos jotain alla oleva resepti jäi kaipaamaan, niin kenties valkosipulia, jota yleensä tuppaan tomaattisoseeseen laittamaan, kun sen itse keitän. joten voitte hyvin halutessanne lisätä yhden murskatun valkosipulin kynnen makua tuomaan 🙂

Helppo ja herkullinen melanzane

3 pientä munakoisoa
3 prk Rummo tomaattibasilikakastiketta
3 palloa mozzarellaa
2 dl raastettua parmesania
mustapippuria

tarjolle: basilikaa (tällä kertaa mulla oli persiljaa)

1. Viipaloi munakoisot pituussuunnassa noin 0,2-0,3 cm siivuiksi. Jos haluat itkettää ne ensin, niin levitä esim. uunipellille ja ripsottele päälle suolaa. Anna itkettyä 30 minuuttia ja pyyhi kuiviksi.
2. Aseta uunivuokaan ensimmäinen kerros munakoisoviipaleita vierekkäin, sen jälkeen tomaattikastikepurkki, pikkuisen parmesania ja yksi pallo mozzarellaa revittynä. Ripsottele vielä mustapippuria.
3. Toista tämä niin, että sinulla on kolme munakoisokerrosta ja päällimmäisenä juustot.
4. Paista uunin alatasolla kiertoilmalla 180 asteessa noin 45 minuuttia tai kunnes juusto on kauniisti ruskettunut.
5. Nauti lämpimänä ♥

Tänään olen saanut pitkästä aikaa olla koko päivän keittiöpuuhissa. Ja voi juku, että nautin. Pikkuisen tuo aurinkoinen pakkasilma houkutteli ulkoilemaan, mutta en malttanut jättää keittiöhommia kesken. Toivotaan, että aurinkoa riittää viikonlopullekin 🙂

TORSTAITERKUIN,


keskiviikko 17. helmikuun 2021

Kasviskeskiviikko: Köksän tunnin kasviswokki

HEI HUOMENTA KESKIVIIKKOON!

Meillä on tehty viime aikoina paljonkin wokkiruokia. Toki sanana wokkiruoka saattaa olla hieman harhaanjohtava, sillä emme omista tällä hetkellä wokkipannua. Mutta sellaisessa korkeareunaisessa pannussa wokkiruoat valmistuu kätsysti.

Wokit ovat maailman helpoimmin varioitavissa. Jotain kasviksia kaappien kätköistä, jotain proteiinia (tofua, kanaa) ja mausteista tai maustekastikkeista makua.

Saan olla superonnellinen, että meillä on molemmat lapset innostuneet ruoanlaitosta. Esikoisella on nyt toista vuotta valinnaisena neljä tuntia köksää. Toinen näistä on käsittääkseni ainakin tällä hetkellä kansainväliseen keittiöön keskittyvää köksää ja toinen sellaista vähän luovempaa köksää.

Paljon ovat tehneet erilaisia maailman makuja ja niitä on tehty kotonakin. Viikonloppuna halusi tehdä kasviswokkia köksän tunnin ohjeen mukaan. Jälleen kerran – kyllä yksinkertainen ruoka on parasta.

Helppo kasviswokki
4:lle

1 pieni parsakaali
2 porkkanaa
pussillinen pitkiä papuja
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
pala inkivääriä
1 mieto chili
pari levyä nuudeleita (meillä oli käytössä munanuudelit)
1 limen mehu
pannulla paahdettuja cashwepähkinöitä
1-2 rkl teriyaki-kastiketta

1. Paahda ensin cashewpähkinöitä pannulla
2. Kaada pähkinät kippoon odottelemaan ja pilko parsakaali, porkkanat ja sipulit.
3. Poista chilistä siemenet ja pilko se, kuori inkiväärin pala ja pilko sekin. Paista chiliä ja inkivääriä hetki pannulla ja lisää kasvikset.
4. Kuullota kasviksia pannulla oliiviöljyssä kunnes ovat al dente (saa jäädä purupintaa)
5. Valmista nuudelit, valuta ne ja lisää paistinpannulle.
6. Mausta limen mehulla ja teriyaki-kastikkeella, tarjoile paahdettujen cashewpähkinöiden kanssa.

Seuraavan kerran esikoinen valtaa keittiön vichyssoisen valmistamisen merkeissä. Hei mäkään en ole tainnut tuota keittoa ikinä tehdä, vaikka ravintolassa joskus sitä olen syönytkin. Kenties vissysoissen ;D resepti pääsee tänne blogiinkin, mikäli ehdin kameroineni hätiin.

Bistron takana on ollut nyt vähän hiljaiseloa, sillä opiskelutahti on ollut melkoinen. Kevätaurinko kun pääsee paistamaan siirtyy Bistrokin kesämoodiin ja opiskelut hieman helpottavat. Jotenkin ajatuksen tasolla sitä on jo kaikissa ihanissa pääsiäisruoissa. Sitruunarahkassa ja kaikessa keltaisessa. Ja hei, eikä aikaakaan, kun Bistron puoli siirtyy muun elämän mukana ulkotiloihin. Oijoi, sitä odotellessa 🙂

Mutta nyt nautitaan tästä ihanasta talvesta ja sitä sulostuttavista ruoista. Huomiselle on vihdosta viimein tulossa meidän perheen yksi all time favorite nimittäin gochujang kana

ILOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,


maanantai 15. helmikuun 2021

Hyvän mielen kaurarieska ♥

MOIKKA MAANANTAIAAMUUN!

Ja terkkuja täältä puurolautasen ääreltä. Mä olen vallan koukuttunut luomu iso täysjyväkaurahiutaleisiin (sanahirviö, jonka oikeaa kirjoitusasua en edes tiedä). Tai lähinnä ko. kaurahiutaleista keitettyyn puuroon. Vaikka arjessa pikapuurot valmistuvatkin nopeasti, niin kyllä kunnon kaurahiutaleista keitetty puuro on miljoona kertaa parempaa. Se pehmeys ja toisaalta suutuntuma isommista kaurahiutaleista.

Viime viikolla keitetyt iltapuuron ja lauantain aamupuuron jämät pääsivät pellilliseen kaurarieskaa. Täysjyväkauran terveellisyys yhdistettynä vielä siihen, että ei tullut hävikkiä tekee tästä suloisesta leivästä hyvän mielen ruokaa. Kaurarieska oli hyvää heti uunista tultuaan, mutta meni myös jäähtyneenä. Tänään otan töihin evääksi myös muutaman palan. Ei välttämättä tarvitse edes voita päälle, sen verran mehevä rieskasta tuli.

Hyvän mielen kaurarieska
(pellillinen)

6 dl kaurapuuroa
6 dl vehnäjauhoja (tai spelttijauhoja)
6 dl maitoa
2 tl leivinjauhetta
3 kananmunaa
25 g voita
(ripaus suolaa, jos puuro ei ole kovin suolattu)

1. Sekoita maito ja kananmunat keskenään, lisää puuro ja sulatettu voi
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita puuroseokseen
3. Kaada leivinpaperille vuoratulle uunipellille ja paista kiertoilmauunin keskitasolla 230 asteessa noin 15-20 minuuttia tai kunnes rieskan pinta on ottanut väriä
4. Anna jäähtyä hieman ennen paloiksi leikkaamista

Tällä viikolla kasviskeskiviikossa luvassa esikoisen valmistamaa ruokaa; olivat tehneet köksän tunnilla kasviswokkia, jota halusi valmistaa viikonloppuna kotona. Ja olipahan muuten maukasta. Ja yksinkertaista valmistaa. Ainakin sivusta seurattuna 🙂 Luonnoksissa on odottelemassa myös yksi meidän perheen lempparikanaresepti, joten sitä johonkin väliin myös.

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,


sunnuntai 14. helmikuun 2021

Ystävänpäivän mansikkamokkapalat

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ

Mä kyllä olen sitä mieltä, että ystävänpäiviä on vuodessa 365, mutta ihan kiva se on tällainenkin päivä, jolloin varta vasten muistetaan ystävistä. Kuluneen vuoden aikana ystävyyssuhteetkin ovat muuttaneet muotoaan. On ollut aikoja, että ystäviä ei ole tullut nähtyä. Mutta onneksi nykytekniikka mahdollistaa etätapaamiset.

Mä olen siitä onnekas, että mun paras ystävä asuu täällä saman katon alla. Meillä on tänään 17-vuotiskihlajaispäivä ja sen kunniaksi leivoin hempeän herkkiä mansikkamokkapaloja. Pohjan tein meidän äidin vanhalla suklaapeltiohjeella, täytteessä maistui aito ja ehta mansikka. Aikas äkkimakeita nämä ovat, joten pieni pala riittää.

Mansikkamokkapalat

Pohja
2 munaa
3 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl Van Houten -kaakaojauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
150 g sulatettua margariinia
1,5 dl maitoa

-vaahdota munat ja sokeri
-lisää joukkoon sekoitetut kuivat aineet, maito ja sulatettu voi
-kaada isoon uunivuokaan ja paista 180 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarkista tikulla kypsyys vielä ennen uunista pois ottamista.
-annan pohjan jäähtyä hyvin ennen kuorruteen levittämistä

Kuorrute
300 g tomusokeria
6 rkl voita
50 g sulatettuja pakastemansikoita
50 g valkosuklaata

-soseuta mansikat sauvasekoittimella
-sulata voi ja valkosuklaa kattilassa, lisää mansikat ja tomusokeri
-sekoita niin kauan miedolla lämmöllä, että tomusokeri liukenee
-anna kuorrutteen jähmettyä hieman ja levitä kakun päälle

Koristele halutessasi sulatetulla valkosuklaalla

Muistattehan pitää huolta tänään myös siitä parhaasta ystävästänne eli itsestänne ♥ Mä annoin sille toiselle parhaalle ystävälleni eli itselleni ystävänpäivälahjaksi parin tunnin joogatyöpajan. Joten sitä kohti nyt heti aamusta. Josko iltapäivästä sitten ulkoilisi laskiaissunnuntainkin kunniaksi koko perheen kera.

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,