lauantai 03. syyskuun 2016

I was in food heaven / Pari ravintolavinkkiä Tukholmaan

HEIPPAHEI

ja kiitos kun olette huhuilleet Tukholman vinkkien perään. Eilen käytiin alustavasti sisustuskauppoja läpi ja tänään on ravintoloiden vuoro. Hirmuisen moni teistä onkin reissaamassa Tukholmaan syksyllä, ellei nyt jo ole siellä tänä viikonloppuna. Tiedän, tiedän – joillekin nämä tulee jo myöhässä, mutta yritän parhaani mukana suoltaa Tukholman vinkkipostaukset blogiin ihan tässä lähiaikoina. Muistikortille tallentui sen verran monta kuvaa, että pikkuhiljaa niitä käyn läpi. Vaikka tuo Visit Swedenin järjestämä reissu olikin pääosin sisustuspainotteinen, niin kyllä tällainen ruokabloggaaja wannabe nautti myös ravintolakokemuksista ihan äärettömästi. Syöminen on vaan niin älyttömän kivaa ja jos sen saa tehdä vielä sisustuksellisesti kauniissa ravintolassa niin avot. Eikä sekään ollut miinuspuoli, että kaikissa käymissämme ravintoloissa ruoka oli niin maukasta, että jopa minä keskityin syömiseen sen puhumisen sijaan. Ruokaseurakin oli ihan mukiinmenevää 😉 Terkkuja sinne Essille ja Emilialle ♥ Alla käymämme ravintolat. Ajattelin ensin laittaa ne johonkin ”paremmuusjärjestykseen”. Mutta ei kuulkaas pysty, kaikki olivat omalla tavallaan loistavia. Joten nyt ne ovat kronologisessa järjestyksessä.

NOSH & CHOW Norrlandsgatan 24, 111 43 Stockholm

Ensimmäinen lounaspaikkamme, äärettömän tyylikäs sisustus ja hei katsokaahan hämyisiä kuvia; ne ovat ravintolan naistenhuoneesta! Lounasmenu oli kattava ja sopivan hintainen. Osso bucco -annoksella vedettiin Formexin hallit läpi ja hintaa tuolla taisi olla 13 euroa. Maku oli just eikä melkein!

Tukhoman ravintolat (29 of 34) Tukhoman ravintolat (31 of 34) Tukhoman ravintolat (34 of 34) Tukhoman ravintolat (28 of 34) Tukhoman ravintolat (32 of 34) Tukhoman ravintolat (30 of 34) Tukhoman ravintolat (33 of 34)Tukhoman ravintolat (27 of 34)

BERNS ASIATISKA Näckströmsgatan 8, 111 47 Stockholm

No juu, Formexin jälkeen suuntasimme kohti iltaruokapaikkaa ja uskotteko jos sanoin, että jäin haukkomaan henkeäni kuin kala kuivalla maalla nähdessäni ravintolan sisustuksen. Harvoin jään sanattomaksi, nyt jäin. Aasialaishenkinen ruokalista vaikutti siltä, että olisin voinut syödä jokaisen annoksen. Ja jälleen kerran, hintaluokaltaan keskivertoa. Edullinen jos vertaa meidän suomalaisiin vastaaviin ravintolahintoihin. Koska Ruotsissa ollaan, niin tottakai piti päästä maistamaan lihapullia. Thaimaalaisia lihapullia punaisessa currykastikkeessa. Tajunnanräjäyttävän hyvä annos!

Tukhoman ravintolat (11 of 34) Tukhoman ravintolat (21 of 34) Tukhoman ravintolat (15 of 34) Tukhoman ravintolat (25 of 34) Tukhoman ravintolat (24 of 34) Tukhoman ravintolat (26 of 34) Tukhoman ravintolat (18 of 34) Tukhoman ravintolat (22 of 34) Tukhoman ravintolat (12 of 34) Tukhoman ravintolat (19 of 34) Tukhoman ravintolat (20 of 34) Tukhoman ravintolat (13 of 34)

FABRIQUE Fleminggatan 83, 112 33 Stockholm

Ensimmäisen Tukholma-aamumme aamupalapaikka. Tuoksu leijui kadulle asti ja päätimme suunnata sisään ovesta. Ex tempore aamupala ihan ex tempore paikassa. Maailman parhain raparperijugurtti, inkivääriappelsiinimehu, cappuccino ja kinkkujuustosämpylä. Voi pojat.

Tukhoman ravintolat (10 of 34) Tukhoman ravintolat (8 of 34) Tukhoman ravintolat (6 of 34) Tukhoman ravintolat (7 of 34) Tukhoman ravintolat (9 of 34) Tukhoman ravintolat (5 of 34)

SHANTI GOSSIP Skånegatan 71, 116 37 Stockholm

Se intialainen, mihin olen täällä kotona tottunut, ei tunnu enää intialaiselta. Tiedän, että voi vähän kuulostaa kornilta kehua jok’ikistä ravintolaa näin, mutta sille nyt ei vain voi mitään. Ehdottomasti paras intialainen ravintola, jossa olen koskaan käynyt. Kuvia ei näemmä tullut liikaa otettua, joten taisin keskittyä olennaiseen eli syömiseen. Lammasta kolmella tavalla ja kielen mukanaan vievät kastikkeet. I was in heaven.

Tukhoman ravintolat (2 of 34) Tukhoman ravintolat (1 of 34) Tukhoman ravintolat (4 of 34) Tukhoman ravintolat (3 of 34)

Jep, tuliko teillekin nälkä? Taidan mennä lämmittämään tuota lounassiskonmakkarasoppaa tähän väliin 😉 Meillä vietellään perin rauhallista lauantaita; lapset vein serkkujensa kanssa Särkänniemen päätöspäivään ja miehellä on palaveria koko päivä. Me Tobyn kanssa haahuillaan kotona ja ehkä yritetään saada aikaiseksi pestä vähän pyykkiä. Lasten puolesta en toivo sadetta, mutta kunnon sadepäivä tulisi nyt tarpeeseen. Se kuuluisi tähän kotonahaahuilupäivään. Saisi laittaa takkaan tulen ja ne villasukat jalkaan. Pieni orastava flunssa on tehnyt tuloaan jo pari viikkoa, enkä ole malttanut levätä. Tänään on ehkä pakko hieman huilia. Takaraivossa on muistissa se viimesyksyinen flunssa, joka alkoi syyskuun puolivälissä ja loppui jouluksi. Ei sellaista enää toiste kiitos!

LEPPOISAA LAUANTAITA IHANAT!

alle

PS. olitte muuten jälleen toivoneet koirakuulumisia, yritetään niitäkin mahduttaa johonkin väliin! 🙂


perjantai 02. syyskuun 2016

Astetta paremmat valkosipulileivät / Fredagsmys

Fredagsmys (1 of 11)Fredagsmys (3 of 11) Fredagsmys (2 of 11) Fredagsmys (4 of 11)Fredagsmys (7 of 11) Fredagsmys (5 of 11)Fredagsmys (11 of 11) Fredagsmys (8 of 11)
MOIKKULI VAAN HEI!

Perjantai ja toinen ”loppuelämäni ensimmäinen päivä” kului missäs muuallakaan kuin töissä. Olin sopinut, että menen tänään tuuraamaan ja päivä sujuikin mukavasti palaverista toiseen. Tää on tätä mun lomailua 😀 Mutta hei, näin töissä olympiavoittajan. Sen ainoan, joka meille mitalin Riosta toi. Oman kylän plikkoja. Tai siis sen kylän, missä meidän yritys sijaitsee. Oikein oli rempseä ja mukavanoloinen oli hän.

Eli tavallaan perjantaimyyssit tulevat nyt tarpeeseen, kun oli tapahtumarikas perjantai töissä. Tällä kertaa fredagsmys on sikäli poikkeuksellinen, että nautin ruoka-antimista ihan omassa hiljaisuudessa. Kera karvaisen kavaljeerin, joka nukkua tuhisee tuossa jaloissa. Lapset menivät serkuilleen yökylään ja mies palaa matkoilta vasta myöhemmin. Joskus tekee muuten ihan hyvää olla yksinkin kotona. Enpäs olisi ikinä uskonut sanovani tuota ääneen, läheisriippuvainen kun olen. Blogihommien jälkeen ajattelin vähän siivoilla, sytytellä kynttilät ja linnottautua pitkästä aikaa telkkarin ääreen.

Piti alunperin kokeilla iltanaposteltavana yhtä päässäni muhivaa texmex-juttua, mutta koska nälkä oli hirmuinen, niin menin siitä mistä aita on matalin. Valkosipulileivät kuplivalla juustolla. Pinterestissä törmäsin tähän ohjeeseen ja täytyy kyllä myöntää, että ei ihan heti tulisi mieleeni laittaa valkosipulileipiin salaatinkastiketta, eh? No mutta, nyt vietiin valkosipulileivät ihan uudelle tasolle. Aivan tajuttoman hyviä. Lisänä pinaattipäärynäsalaatti kera aurajuuston. Simppeliä ja hyvää.

ASTETTA PAREMMAT VALKOSIPULILEIVÄT

1 ranskanleipä
vajaa desi voita
vajaa desi ranskalaista salaattikastiketta
puolikas solovalkosipuli
cheddarjuustoraastetta
mozzarellajuustoraastetta
persiljaa pilkottuna
-halkaise leipä pituussuunnassa
-sekoita pehmentynyt voi, salaattikastike ja valkosipulimurska
-levitä leiville
-ripsottele päälle juustoraasteita ja persiljaa
-paista 180 asteessa noin 20 minuuttia
-leikkaa kumpikin leipä 8 osaan ja nauti lämpimänä

***********************

Nyt koiruli heräsi, joten lähdetään iltalenkille tähän väliin. Laitoin muuten takkahuoneen lattialle maton takaisin. Jep, koska vahinkoja matoille ei ole tähän asti tullut, niin toivotaan ettei niitä tule jatkossakaan 😉

IHANAA PERJANTAI-ILTAA 

alle


perjantai 02. syyskuun 2016

Suuri sisustuskauppakierros Tukholmassa, vol 1

PERJANTAIHUOMENTA BLOGISTANIA!

Lupasin viedä teidät sisustuskauppakierrokselle Tukholmaan heti aamusta, joten niin tehdään. Enjoy the ride! Visit Swedenin vieraina Tukholmassa ollessamme reissumme pääpaino oli sisustuskaupoissa (ja ruokailuissa ihan mielettömästi sisustetuissa ravintoloissa, mutta niistä lisää myöhemmin). Sisustuskauppoja tuli kierrettyä kahden päivän aikana sen verran monta, että jaan postauksen niistä nyt kahteen osaan. Lähinnä sen takia, että kuvatulvasta tulisi infernaalisen pitkä. Ei sillä, pitkä se on nytkin 🙂

Täytyy kyllä sanoa, että homma toimi kuin junan vessa; sisustuskauppoihin perehtynyt oppaamme vei meitä pitkin poikin Tukholmaa mitä mielenkiintoisempiin kauppoihin. Missään näissä en ollut aiemmin vieraillut, joten se oli kuulkaas yhtä ooh ja aah -ihastelua. Kuten eilen kerroinkin, niin lompakon nyörit olivat visusti kiinni. Yhtään ostosta ei tarttunut mukaan, mutta joissain kaupoissa tiedustelimme nettikaupan toimituksista Suomeen ja sellainen kuulemma järjestyisi. Varsinkin tässä ekassa, omassa suosikissani.

SPITI Sankt Eriksplan 2, 113 20 Stockholm

-marokkolaishenkistä sisustustavaraa
Tukholma sisustuskaupat (18 of 30)Tukholma sisustuskaupat (17 of 30) Tukholma sisustuskaupat (19 of 30) Tukholma sisustuskaupat (21 of 30) Tukholma sisustuskaupat (20 of 30) Tukholma sisustuskaupat (22 of 30) Tukholma sisustuskaupat (16 of 30)

Grandpa clothing store Fridhemsgatan 43, 112 46 Stockholm

-ihana lifestylemyymälä täynnä sisustusta ja vaatteita, lisäksi viihtyisän näköinen kahvila/baari. Tänne tullaan juttelemaan viikonlopun kuulumisia ja viihtymään!

Tukholma sisustuskaupat (24 of 30) Tukholma sisustuskaupat (28 of 30) Tukholma sisustuskaupat (30 of 30) Tukholma sisustuskaupat (29 of 30) Tukholma sisustuskaupat (25 of 30) Tukholma sisustuskaupat (26 of 30) Tukholma sisustuskaupat (27 of 30)

Garbo Interiors – Inredningsbutik  Brahegatan 21, 114 37 Stockholm

-voi pojat, tänne olisin voinut muuttaa; jokaikisen huonekalun voisin ottaa omaan kotiini!Tukholma sisustuskaupat (5 of 30) Tukholma sisustuskaupat (8 of 30) Tukholma sisustuskaupat (7 of 30) Tukholma sisustuskaupat (4 of 30) Tukholma sisustuskaupat (6 of 30)

Oscar & Clothilde Birger Jarlsgatan 27, 114 54 Stockholm

-ihana kauppa, ihastuin ehkä hieman tuohon ruokapöytään, jossa liilat tuolit. Tiedän, ei ole yhtään tyyliseni, mutta silti…Tukholma sisustuskaupat (15 of 30) Tukholma sisustuskaupat (13 of 30) Tukholma sisustuskaupat (14 of 30)

Toivottavasti näistä oli vinkkiä! Seuraavaan postaukseen jäi sitten saman verran sisustuskauppoja. Näin jälkikäteen ajateltuna en voi käsittää, miten olen ko. kaupoista päässyt pois ilman heräteostoksia 😀 Hei, palataan illalla fredagsmysien merkeissä. Mulla on sitä varten eräs kiva toteuttamiskelpoinen idea – saa yllättää tanskalaisesta hyggestä kotiin palaavan miehen 🙂

PIRTSAKKAA PERJANTAITA,

alle


torstai 01. syyskuun 2016

Mitäs nyt sitten?

MOIMOI IHANAT!

Sen lisäksi, että tänään on virallisesti syksyn ensimmäinen päivä, on tänään muutenkin erityinen päivä. Eilen oli viimeinen palkallinen työpäiväni vähään aikaan tuolla rakkaassa perheyrityksessämme. Hassu tunne! Jotkut teistä saattavat muistaa syksyn 2012, kun lomautin itseni, liiketoiminnan väliaikaisesti hiipuessa, jotta saimme pitää muut työntekijät töissä. Nyt en lomauttanut, vaan päätin ottaa breikin, sillä veljen vaimo aloittaa työt hoitovapaan jälkeen ja toimistossa riittää kaksi henkilöä (ihana Jenni jatkaa siellä). Hyppy tuntemattomaan ja toisaalta tyhjän päälle kauhistutti hieman eilen illalla. Jouduin kyselemään itseltäni, että mitäs nyt sitten? Pasmat eivät olleet ihan selvillä. Eivät ole vieläkään. Sen vain tiedän, että päivätyö maalitehtaassa on tauolla. Toki jatkan hallituksen puheenjohtajana ja käyn tekemässä taloushallinnollisia töitä tämän tästä. Vakoilen kotikoneelta päivittäistä tilauskantaa ja autan niinä päivinä, kun minua tarvitaan. Iso hyppy tuntemattomaan eli tauko töistä. Kuinka pitkäksi aikaa, moni miettii. Voi kunpa osaisin tuohon vastata, mietin. Tänä aamuna herätessäni muistin, että ollaan ihan uuden edessä. Nipistin itseäni, katsoin vieressäni nukkuvia lapsia ja tunsin itseni ihan äärettömän onnelliseksi.0IMG_2616 Alunperin suunnittelin tälle uudelle aikakaudelle opintoja; lisuria, eMBA:ta, Personnel trainingia jne. Mutta tiedättekö mitä? Äiti mulle keväällä ehdotti, että mitäs jos vain olisit. Nauttisit elämästä ja katsoisit mitä se tuo tullessaan. Äidit on aina oikeassa. Mä aion keskittyä ihan vain bloggaamiseen. Teihin. Suurella sydämellä ja antaumuksella. Moni voi olla sitä mieltä, että bloggaaminen ei ole ammatti. Noh, ne ketkä näin ajattelevat voivat kokeilla bloggaamista. Tehdäkseen blogista ammatin, täytyy olla ihan mielettömän paljon kärsivällisyyttä. Itsellänihän tätä ei tunnetusti ole ollut 😉 Mutta yksi niistä ihanista asioista, joita bloggaaminen on tuonut tullessaan on pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys. Työtunteja blogin eteen on päivätöiden lisäksi tullut tehtyä iltaisin lasten mennessä nukkumaan ja aamuisin kukonlaulun aikaan. Nyt pystyn tekemään ne ajat blogia, kun lapset ovat koulussa. Seitsemisen vuotta on tullut blogattua enemmän tai vähemmän monta kertaa viikossa. Olen oppinut ihan hirmuisen paljon itsestäni, kuvankäsittelystä, valokuvaamisesta ja mikä parasta oppinut ottamaan vastaan rakentavaa palautetta. Kiitos teidän. Ei sillä, kyllä mä vieläkin miellän tämän blogini osaltaan rakkaaksi harrastukseksi. Tai oikeastaan rakkaaksi elämäntavaksi. Kuten myös tuon maalitehtaan pyörittämisen veljeni ja muiden kanssa. Jotta elämästä pystyy nauttimaan, pitää olla intohimoa sitä kohtaan mitä tekee.

Aiemminkin ollaan teidän kanssa taidettu jutella siitä, kuinka nykyaikana tuntuu, että eletään kilpailuyhteiskunnassa. Pitäisi olla kunnianhimoa ja tavoitteita. Niin mälsältä kuin se kuulostaakin, niin multa puuttuu kokonaan tuollainen kunnianhimogeeni. Blogini suhteen ajattelen niin, että kilpailen itse itseni kanssa. En muiden kanssa. Aina on varaa kehittyä. Ja toisaalta ajattelen sen niinkin, että en mä ala elämääni blogin takia muuttamaan. Uusimaan huonekaluja, maalailemaan seiniä tai ryhtymään lakto-ovovegaaniksi. Vain jotta saisin teille juttuja. Blogini saattaa olla tylsä kaikessa tavallisuudessaan, mutta mä rakastan tätä tuttua ja turvallista elämääni niin paljon, että ajattelin antaa sille paljon palstatilaa myös blogissani. 0IMG_2594

Tasan kaksi vuotta sitten tänään, blogini aloitti Indiedays-portaalissa. Just siellä, mihin en ollut ikinä edes haaveillut pääseväni. Koska kaikki bloggaajat olivat niin ammattimaisia kauniine kuvineen ja kiehtovine teksteineen. Kaksi vuotta olen nauttinut jok’ikisestä blogihetkestä teidän kanssanne. Tuosta ihanasta taustatiimistä, rakkaista työkavereista Indiedaysilla. Bloggaajakollegoista, joiden kanssa on ihan ensi sekunnista lähtien samalla aaltopituudella. Ihan oikeasti tällainen itkupilli liki herkistyy ajatellessaan kuinka onnekkaassa asemassa sitä onkaan. Saan tehdä työtä, jota rakastan. Ihmisten kanssa, joihin en olisi muuten törmännyt. Bloggaamisen myötä olen saanut kokonaan uuden perheen. Vaikka elämässä otetaan rakkaita pois, niin uusia annetaan tilalle.

Syyskuun ensimmäisenä projektina, raskaana sellaisena, on mummulan tyhjentäminen. Perukirjan loppuun tekeminen ja tietyn aikakauden päättäminen. Kirjan kansien sulkeminen. Onneksi vastapainona on perhe, rakkaat ystävät, koiruli sekä muutama sovittu ulkomaanreissu. Ennen mummulan tyhjentämistä edes ajatustasolla, ajattelin keittää kahvit, lukea parit Tukholmasta tuomani sisustuslehdet ja rapsutella Tobya. Ehkä voisi kaivaa juoksukengätkin naftaliinista. Ai niin ja Tukholman kuvia on käsittelemättä vino pino. Huomen aamulla ajattelin viedä teidät suurelle sisustuskauppakierrokselle rapakon toiselle puolelle. Pistäkäähän lompakon nyörit kiinni jo valmiiksi. Niin mäkin tein paikan päällä, muuten olisi lähtenyt helposti laukalle 😉

Kiitos, kun olette siellä ruudun toisella puolella 

IHANAA ALKANUTTA SYYSKUUTA,

alle

PS. kahdessa vuodessa sitä on hiusten väri ja pituuskin muuttunut. Kuvat ovat tuolta parin vuoden takaiselta syyskuun ekalta päivältä. Täältä löytyy kuviin myös teksti, esittely Mariasta blogin takana. Aika samoilla ajatuksilla mennään näin kaksi vuotta jälkeenpäinkin.


keskiviikko 31. elokuun 2016

Syksyn makuja aamiaispannareissa

 

MOIKKAMOI,

jatketaan vielä toisen postauksen verran hyvinvoinnin asialla liittyen Indiedaysin ja Lejos Blue Diamondin yhteistyökampanjaan, johon ilokseni pääsin mukaan. Tällä kertaa herkutellaan terveellisesti kera mantelimaitoon tehtyjen omenapannukakkujen, jotka sopivat aamiaisen lisäksi myös jälkkäriksi esimerkiksi viime viikolla esittelemääni kasviscurryyn. Kasviscurryn tein makeuutamattomaan Almond Breeze Unsweetened -mantelimaitoon, joten omenapannareihin päätin kokeilla sitä perinteistä eli Almond Breeze Original -mantelimaitoa. Rakastan syksyn kirpeitä makuja, omenaa ja puolukkaa. Omenaa jo senkin takia, että olen kaupan omenoille allerginen, mutta nämä kotimaiset eivät aiheuta minkäänlaisia oireita. Edessä on vielä jokasyksyinen savotta, omenahillon tekeminen. Se omenahillo kun pelastaa monenmonta pannariaamupalaa. Tällä kertaa omenahilloa ei tarvittu jääkaapin kätköistä, sillä valmistin näihin nopean ja helpon omenahillokkeen. Koska paloin halusta kokeilla Blue Diamond Almond Breeze Barista Blend -uutuustuotetta muuallakin kuin kahvini joukossa, tein omenapannukakkujen kaveriksi vielä samettisen cashew-vaahdon.Blue Diamond 2 (11 of 12)Blue Diamond 2 (2 of 12)Blue Diamond 2 (8 of 12)

KEVYET OMENAPANNUKAKUT

2 dl Blue Diamond Almond Breeze Original -mantelimaitoa
3 omenaa 
1 banaani
2 dl mantelijauhetta
1 rkl psylliumia
2 tl kanelia
3 kananmunaa
loraus hunajaa
ripaus suolaa
-sekoita blenderissä mantelimaito, omenat ja banaani (=omenabanaanismoothie)
-sekoita kuivat aineet keskenään
-vatkaa kananmuna ja sekoita se sekä hunaja kuiviin aineisiin
-lisää omenabanaanismoothieta, kunnes pannukakkutaikina on sopiva koostumukseltaan (ei löysää eikä liian kiinteää)
-paista kookosöljyssä pieniä pannukakkuja
-nauti omenahillokkeen & cashew-vaahdon kanssa

*huom! omenan voi laittaa pannaritaikinaan myös raasteena 🙂

OMENAHILLOKE

2 pientä omenaa
2 tl kanelia
1-2 rkl vaahterasiirappia
-pese omenat ja poista niistä siemenkodat
-kuutioi omenat
-paista omenanpalasia, kanelia ja siirappia kattilassa, kunnes omenat vähän pehmenevät

CASHEW-VAAHTO

1 dl cashewpähkinöitä liotettuna
2 dl Blue Diamond Almond Breeze Barista Blend -mantelimaitotuotetta
loraus hunajaa
-sekoita keskenään blenderissä, kunnes koostumus muistuttaa kaunista vaahtoa

Blue Diamond 2 (3 of 12)Blue Diamond 2 (1 of 12) Blue Diamond 2 (5 of 12) Blue Diamond 2 (12 of 12)

Nämä pannukakut katosivatkin parempiin suihin heti ensi kättelyssä. Täytyykin tehdä näitä lapsille lisää vaikka joku iltapäivä välipalaksi. Päätin silloin viime viikolla, että nyt kevennetään kasvispohjaisen ruokavalion myötä. Arvatkaas vain, miten siinä kävi? No just niin, eihän reissun päällä tullut juuri kevenneltyä, mutta onneksi maanantai koitti heti reissun jälkeen 🙂 Pikkuisin askelin kohti kevyempää oloa ja energisempää syksyä!

IHANAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

alle