tiistai 20. huhtikuun 2021

Keittiöelämän syvempi merkitys ( & uunilohi & -gnocchit sitruunaöljyssä)

HEIPPA IHANAT!

Millainen sä olet parhaimmillasi? Kuka olet, kun olet paras versio itsestäsi? Mitä lähempänä olemme parasta versiota itsestämme, se tarkoittaa että olemme saatu elää omien arvojemme mukaisesti ja omasta sisimmästämme lähtöisin. Mitä lähempänä olemme parasta versiota itsestämme, sen paremmin voimme. Mitä kauempana olemme itsemme parhaasta versiosta, sen huonommin voidaan. Kuulostaa aika helpolta näin sanottaessa, eikö?

Mulla on ollut aika tiiviit kolme viikkoa pääsiäisen jälkeen, enkä ole välttämättä ehtinyt keittiöpuuhiin niin usein kuin olisin halunnut. Luomaan reseptejä, tekemään ruokaa ja kuvailemaan. Tänä aamuna päivän agendaa kirjoittaessani tunsin, että nyt on aika laittaa Zaz soimaan, heittää essu päälle ja inspiroitua ruoanlaiton parissa. Ja voi pojat, että teki hyvää. Huomaan, että mitä kiireisempää on, sitä enemmän kaipaan aikaa keittiössä. Rentoutumista ruoanlaiton äärellä. Silloin tunnen kulkevani sitä kohden, kuka on paras versio itsestäni. Osaltaan tuon tilan voisi nimetä ”vapaudeksi”. Se, jos mikä mulle on yrittäjyydessäkin se draivi, joka ajaa eteenpäin. Vapaus päättää, vapaus tehdä.

No mitä tuon vapauden hetken tuloksena syntyi? Muuta kuin levännyt mieli ja sielu 😉 Huomisen kasviskeskiviikon infernaalisen maukas herkkuruoka, mutta myös aikas tajuttoman hyvä ja helppo uunilohi & -gnocchivuoka. Tänään oli tarkoitus tehdä mansikkahalloumisalaattia, mutta koska kaupan mansikat eivät olleet houkuttelevan oloisia, niin odotellaan tuon ruoan kanssa sitten kesän maukkaita mansikan molluskoita.

Mulla on ollut pari perunagnocchipussia odottamassa aikoja parempia. Syksyllä tuli taas kyllästettyä itsensä gnoccheilla. Mutta hei, tänään oli aika gnoccheille. Ja jos gnocchien kanssa yhdistää sitruunan ja parmesanin sekä mehukkaan, pinnalta rapsakan lohen, niin en just nyt tiedä mitään parempaa. Paitsi ehkä sen tiedon, että tuota ruokaa on vielä jäljellä.

Uunilohi & -gnocchit sitruunaöljyssä
4-6:lle

1 kg lohifilee
suolaa
sitruunapippuria

1 kg perunagnoccheja
0,5 dl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
1 dl raastettua parmesania
tuoretta tilliä

1. Viipaloi lohi 4-6 palaan ja aseta ne öljyttyyn uunivuokaan
2. Ripsottele lohelle suolaa ja sitruunapippuria
3. Paista 200 asteessa noin puolisen tuntia (riippuen lohen paksuudesta)
4. Keitä tällä välin gnocchit pakkauksen ohjeen mukaan
5. Sekoita oliiviöljy ja sitruunan mehu keskenään
6. Kun lohi on kypsää, lisää uunivuokaan gnocchit, sitruunaöljy ja parmesan (mä lisäksin myös sitruunan lohkoja)
7. Ruskista ja rapeuta uunin grillivastuksen alla
8. Leikkaa päälle tuoretta tilliä

Ja nyt mulla on vapaus laittaa kone kiinni ja hei, odottaa miehen videopuhelua mökkijärven rannasta. Kurvaa sen kautta kotiin työreissusta. Veikkaan, että järvi ei ole vielä ihan täysin sula, mutta niin sula kuitenkin, että toivoa viikonloppuna päästä mökille on

TIISTAITERKUIN,

PS. huomenna nähdään taas, kasviskeskiviikon merkeissä!


sunnuntai 18. huhtikuun 2021

Mehukas feta-broccolinipiirakka

HEIPPAHEI!

Toivottavasti siellä on ollut kiva viikonloppu Täällä on vietetty aikaa ulkona ja toisaalta tehty myös pieni roadtrip. Piha on haravoitu puoliksi ja loput haravoitunee tuonnempana…jos haravoitunee 😉 Grillikausi käy kuumana ja tankoparsat ovat syrjäyttämässä broccolineja jääkaapissa. Tankoparsareseptejä luvassa viikolla, niitä meillä syödään liki päivittäin.

Viimeisistä broccolineista leivoin tänään feta-broccolinipiirakan, josta tuli älyttömän mehukas. Ei ollut alunperin tarkoitukseni laittaa tätä tänne blogiin, mutta koska en ole pitkään aikaan suolaista piirakkaa blogin puitteissa esitellytkään, niin mikä ettei 🙂

Feta-broccolinipiirakka

1 suolainen piirakkapohja

Täyte
150 g bimi-broccolinia
10-12 kirsikkatomaattia
150 g fetaa murusteltuna
1 valkosipulin kynsi
200 g ranskankermaa
2 kananmunaa
1 tl Dijonin sinappia
1 tl mustapippuria
0,5 tl suolaa
(pikkuisen mozzarellaa)

Tarjolle
tuoretta persijaa ja retiisin versoa

1. painele suolainen piirakkapohja voidellun piirakkavuoan pohjalle
2. lisää päälle broccolinit, kirsikkatomaatit ja murusteltu feta
3. sekoita keskenään murskattu valkosipulin kynsi, ranskankerma, kananmunat, sinappi, mustapippuri ja suola ja kaada piirakkapohjan päälle
(mulla oli jääkaapissa mozzarellapallosta pikkuisen jäljellä, joten revin sitä lisäksi)
4. paista uunin alatasolla 200 asteessa 30 minuuttia ja nosta sitten uunin keskitasolle ja paista, kunnes piirakan pinta alkaa ruskettumaan kauniisti
5. tarjoile persiljan ja retiisin versojen kanssa

Löysin meidän lähikaupasta retiisin versoja ja ne olivat mulle ihan uusi tuttavuus ja hei jösses, miten houkutteleva uusi tuttavuus! Rakastan kyllä retiisejä, mutta näemmä myös retiisin versojakin. Ne eivät ole pakollisia tässä piirakassa, mutta tuovat kivan lisän sille.

Feta-broccolinipiirakasta detox-juttuihin. Meillä on health coach -opinnoissa ollut juttua detoxista ja detox-reseptien luomisesta. Ajattelin itse pitää toukokuun aikana detox-viikon, mikäli sellainen aikataulullisesti on mahdollista. Pitäisi olla sellainen viikko, että ei juurikaan olisi työkiireitä tai juoksuhimoja. Kiinnostaiskos teitä täällä Bistron puolella detoxruokareseptit? Detoxin tarkoitushan ei ole painonpudotus, vaan kehon puhdistaminen (varsinkin maksan) sinne kertyneistä kuona-aineista ja muista myrkyistä. Tuo kuulostaa omaan korvaani aivan täydelliseltä. Millekään kunnon paastolle musta ei olisi, mutta kehon puhdistuskuuri (yhdistettynä mielen detoxiin) kuulostaa hyvältä ennen kesän mansikkakakkuja ja grillailuja.

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,


torstai 15. huhtikuun 2021

10 x fredagsmysruoka vuosien varrelta

HEIPPAHEI JA IHANAA TORSTAI-ILTAA

Torstai-illat on mun lemppareita, perjantai-iltojen lisäksi. Koska huominen päivä kuluu töissätöissä ja takana on melko tiivis viikko, niin huomen illalla en aio enää avata tietokonetta. Sen takia myyssiruoat tulee nyt näin etukäteen vinkkipläjäyksenä vuosien varrelta. Ehditte kenties sitten huomenna hakemaan tarvikkeet kaupasta.

Aika paljon on kuulkaa perjantaimyysseilty. Näin jälkikäteen ajateltuna sitä on nuorempana riittänyt näemmä energiaa työviikon jälkeen kokkailla ja kuvailla, kirjoitellakin. En sitä sano, etteikö nyt olisi energiaa, mutta jotenkin elämän prioriteetit ovat kenties muuttuneet. Perjantai-iltana kone menee kiinni viimeistään klo 16.30 eikä aukea ennen maanantaiaamua. Tai no, sunnuntaita jos sikseen tulee. Lauantainakin jos on tarvis 😉

Mutta onneksi on materiaalia, mistä ammentaa.

Valkosipuli-juustopizzadippi

pizzataikina (pellilliseen)

200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl raastettua parmesanjuustoa
1 dl ricottajuustoa
1 dl mozzarellajuustoraastetta
tuoretta basilikaa
tuoretta persiljaa
1 solovalkosipulin kynsi
50 g sulatettua voita

-jaa pizzataikina 12 osaan ja pyörittele niistä pitkuliaisia pötköjä
-laita pötköt solmuun (eli 12 solmua) ja asettele ne öljytyn paistinpannun (uuninkestävän) reunoille
-anna kohota noin 20 minuuttia ja valmista sillä aikaa juustodippi sekä persiljavoi
-sekoita juustot keskenään, lisää pienistelty basilika ja puserrettu puolikas valkosipuli
-sulata voi kattilassa ja lisää toinen puoli valkosipulista (puserrettuna)
-lisää tuoretta pilkottua persiljaa
-kun pizzasolmut ovat kohonneet, niin kaada juustodippi paistinpannun keskelle
-voitele pizzasolmut persiljavoilla (säästä siitä hieman)
-paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia ja ota kaunis pinta viimeisenä grillivastuksen alla
-valele pizzasolmut persiljavoilla
-anna jäähtyä hieman ennen tarjoilua


Pizzaleipä

TAIKINA

3 dl kädenlämpöistä vettä
1 rkl hunajaa
3 rkl oliiviöljyä
merisuolaa
– sekoita

vehnäjauhoja (aloita 5 dl:llä)
2 pss kuivahiivaa
– sekoita
– vaivaa vesi yms jauho seokseen ja lisää jauhoja ”näppituntumalla”
– vaivaa kunnes taikina on pehmeä ja kimmoisa
– nostata tunnin verran
– kauli pellille
– valele oliiviöljyllä

TÄYTTEET

mozzarellan siivuja
ilmakuivattua kinkkua
punasipulia
kirsikkatomaattia
valkosipulia
– asettele pohjan päälle ja paista uunissa 225 asteessa noin 15-20 minuuttia, kunnes reunat ovat hieman tummuneet

rucolaa
viikunaa
vuohenjuustoa
balsamicoa
-> lado em. aineet paistetun pizzaleivän päälle

Tomaattivuohenjuustogalette

1 valmispiirakkapohja suolaiseen leivontaan

Täyte
erivärisiä kirsikkatomaatteja puolitettuna
puolikas Syrjähyppy -chevrejuustopaketti
puolikas Philadelphia -tuorejuustopaketti
mustapippuria myllystä

Salviaöljy
puolikas solovalkosipuli
tuoretta salviaa
5 rkl oliiviöljyä
loraus hunajaa
ripaus sormisuolaa

– kauli piirakkapohja leivinpaperin päälle suuremmaksi
– sekoita juustot keskenään ja lisää mustapippuria
– levitä juustoa veitsellä pohjan päälle, mutta jätä n. 3 cm reunoilta tyhjäksi
– asettele puolitetut tomaatit pohjan päälle
– surauta salviaöljyn aineet sauvasekoittimella sekaisin ja lisää tomaattien päälle
– käännä piirakkapohjan reunat piirakan päälle ja ”rypytä”
– voitele reunat kananmunalla
– paista galettea 200 asteessa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia

Astetta paremmat valkosipulileivät

1 ranskanleipä
vajaa desi voita
vajaa desi ranskalaista salaattikastiketta
puolikas solovalkosipuli
cheddarjuustoraastetta
mozzarellajuustoraastetta
persiljaa pilkottuna
-halkaise leipä pituussuunnassa
-sekoita pehmentynyt voi, salaattikastike ja valkosipulimurska
-levitä leiville
-ripsottele päälle juustoraasteita ja persiljaa
-paista 180 asteessa noin 20 minuuttia
-leikkaa kumpikin leipä 8 osaan ja nauti lämpimänä

Paahdettu serranonkinkkutäyte uuniperunalle

3 dl ranskankermaa
6 siivua serranonkinkkua
1 rkl dijon sinappia
kevätsipulin varsia
loraus hunajaa
muutama kierto mustapippurimyllystä

-paahda kinkut rapsakaksi 200 asteisessa uunissa ja pienistele ne
-sekoita täytteen aineet ja mausta tarpeen mukaan lisää hunajalla ja mustapippurilla
-anna tekeytyä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua

Helppo tacokakku

8 täysjyvätortillaa

3 dl kypsää kanaa revittynä
2 dl salaattisekoitusta pienisteltynä
1 dl chilipapuja
tuoretta korianteria
1,5 dl avokadodippiä
2 dl ranskankermaa
1,5 dl juustodippiä

Koristeluun
oliiveja
tomaatteja pilkottuna
korianteria
cheddar-juustoa

-yhdistä kanat, salaattisekoitus ja silputtua tuoretta korianteria
-laita yksi tortillalätty tarjoilulautaselle ja levitä siihen avokadodippiä
-aseta toinen tortillalätty tämän päälle ja levitä sen päälle papuja
-kolmannen tortillalätyn päälle puolet kanasalaattisekoituksesta
-neljännen tortillalätyn päälle puolet ranskankermasta ja juustodipistä
-toista em. vaiheet
-viimeisen tortillalätyn päälle lisäksi koristeet
-anna tekeytyä hetki

Gambas al ajillo

2-3 dl oliiviöljyä
450 g kuorittuja pakastekatkarapuja
1 solo valkosipulinkynsi
1 chilipalko
limeä/sitruunaa
sormisuolaa
rosmariinia

– sulata katkaravut juoksevan veden alla
– kuori ja pilko valkosipuli
– poista chilipalosta siemenet ja pienistele
– kuullota valkosipulia ja chiliä hetki pienessä määrässä öljyä
– lisää loppuöljy ja kiehauta varovasti parin minuutin ajan
– lisää katkaravut noin minuutiksi (älä anna enää kiehua)
– mausta suolalla & rosmariinilla ja halutessasi voit siivuttaa seokseen muutaman lime/sitruunaviipaleen.

Pizzadippi

1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (200 g) valkosipulituorejuustoa
1 prk Mutti pizzatomaattimurskaa
2 palloa mozzarellaa
1-1,5 dl raastettua parmesania (tai sitä kuivaa juustoraasteparmesania)
kirsikkatomaatteja
punasipulia
pepperoniviipaleita
tuoretta lehtipersiljaa
oreganoa
(suolaa)

– voitele uunivuoka
– sekoita tuorejuustot keskenään ja laita vuoan pohjalle
– ripsottele päälle oreganoa ja pienistellyt tomaatit sekä sipulit
– revi toinen mozzarellapallo pieniksi ja laita vuokaan
– raasta päälle parmesania
– kaada vuokaan pizzatomaattimurska ja lehtipersiljaa
– revi toinen mozzarella pieneksi ja laita vuokaan, raasta lisää parmesania
– lado päällimmäiseksi pepperonit
– paista 200 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes pinta alkaa ruskistumaan kauniisti


Yrttiset valkosipuli-naanleivät

naanleipiä
3 rkl suolattua huoneenlämpöistä voita
3 valkosipulin kynsi murskattuna
3 rkl pieneksi hakattuja yrttejä (meillä oli persiljaa ja korianteria)
4 naanleipää (ostin kaupan valmiita, niitä pienempiä)
3 dl cheddarjuustoraastetta

tarjoiluun
hunajaa, chililastuja, sormisuolaa

1. sekoita kulhossa voi, valkosipuli ja yrtit
2. levitä naanleipien molemmille puolen valkosipulivoita, levitä naanleivän toiselle puolelle juustoa ja aseta päälle toinen naanleipä (toista tämä kahdesti)
3. paista molemmin puolin paistinpannulla, kunnes juusto on alkanut sulamaan (mä otin vielä grillivastuksen alla uunissa vähän rapeutta näihin lisää)
4. tarjoile hunajan, chililastujen ja sormisuolan kanssa

Astetta terveellisempi nacholautanen

1,5 pussia ruisnachoja
1 prk Kidneypapuja
1 pkt Härkistä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
50 g luomugoudajuustoraastetta
tacosalsakastiketta
-kuori ja pienistele sipulit, paista niitä muutama minuutti öljyssä
-levitä uunivuoalle puolet nachoista
-ripsottele päälle sipuleita, Härkistä, papuja, juustoraastetta ja salsakastiketta
-toista toinen samanlainen kerros
-laita uuniin 200 asteeseen noin 15 minuutiksi
-tarjoile tomaattiavokadosalaatin, ”ranskankerman” ja korianterin kera

Tomaattiavokadosalaatti
1 avokado
miniluumutomaatteja
pieni punasipuli
chiliä
pilkottua korianteria
sitruunan mehua
suolaa
mustapippuria
-pienistele avokado, tomaatit ja punasipuli
-sekoita ainekset sekaisin ja levitä uunista tulleen nacholautasen päälle tai tarjoile erillisenä

****************

Nyt tätä postausta kirjoittaessani tuli hirmuinen hinku kokea perjantaimyyssitunnelma. Kääk, no en silti huomenna avaa konetta illalla 😀 Huomisia myysseilyjä voitte seurata Marian Bistron IG:ssä.  Meillä taidetaan grillata. Ehkä jotain hyvää lihaa ja lisukkeeksi paria salaattia. Sellaista kesäruokaa, tiedättekö

IHANAA LOPPUVIIKKOA & ALKAVAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,


keskiviikko 14. huhtikuun 2021

Kasviskeskiviikko: Yksi kaikkien aikojen lempikasvisruoistani

MOIKKAMOI!

Mä olen kuulkaa viime aikoina miettinyt, että on tosi hieno juttu, että kaikkia uusia ruokareseptejä kehitellään, mutta samalla huomannut itsessäni tietynlaisen vastarannan kiisken; haluan ehdottomasti myös pitää ne meidän perheen ja minun hyväksi testaamani reseptit mukana. Nyt kun blogigenren myötä lukijakunta on vähän vaihtunut ajattelin, että on ihan ok esitellä mun kaikkien aikojen lemppareita.

Tänään kasviskeskiviikossa ohje, jonka olen alunperin laittanut blogiin jo 6.11.2014. Mutta tiedättekö, että tämä on ohje, joka oikeasti on meillä kuukausittain käytössä. Rakastan muutenkin tuota Gwyneth Paltrown It’s All Good -kirjaa. Kuten oikeastaan hänen kaikkia ruokakirjojaan. Simppeleitä, puhtaita raaka-aineita yhdistettynä tajuttoman hyvään lopputulemaan. Mulle ruokailussa ylipäätään ruoan valmistamisen, syömisen ja ruoan maun lisäksi näyttelee suurta osaa se olo, jonka ruoka saa aikaan.

Eilen illalla kuopus halusi synttäriruoakseen siipiä. No tottakai itsekin siipiä söin, koska miksikäs ei. Tänä aamuna olo oli tukkoinen. Ei nuhainen vaan sellainen, että mun kroppa oikeasti laittoi kampoihin. Sen verran ainakin, että ei tarvitse vähään aikaan siipiä syödä. Vaikkei siinä mitään pahaa ole. Oman kehon ja mielen tuntemus on tässäkin asiassa aika hieno juttu. Mitkä ruoat saa mut tuntemaan itseni elinvoimaiseksi ja energiseksi? Mitkä tekee sitä hetken aikaa, mutta saavat sitten verensokerin heilahtelujen myötä olon tukalaksi?

Kikhernekukkakaalipaistos

1 kukkakaali
1 pkt kikherneitä suolalimessä
sormisuolaa
3 rkl oliiviöljyöä

KASTIKE
1 rkl dijon sinappia
1 rkl karkeaa dijon sinappia
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
persiljaa

– pilko kukkakaalin kukinto suupaloiksi
– huuhtele kikherneet lisää kukkakaalin kanssa uunin kestävään vuokaan.
– sekoita mukaan 3 rkl oliiviöljyä.
– paista 200 asteessa noin 45 minuuttia, välillä sekoittaen
– tee sillä aikaa kastike; sekoita sinapit, oliiviöljy, valkoviinietikka ja mustapippuri.
– kun paistos tulee uunista sekoita kastike paistokseen. Silppua joukkon persiljaa. Nauti lämpimänä!

Nytkin alkoi kielen kannat kutkuttelemaan, kun mietin tuota herkkuruokaa. Jos ette ole vielä moista testanneet, niin lämmin suositus! Mä syön sitä lounaana sellaisenaan, mutta menee loistavasti mm. uunilohen tai -broilerin kanssa. Alkuperäisessä ohjeessa keitetään kikherneet, mutta mä olen viime aikoina käyttänyt noita valmiiksi keitettyjä. Ai niin, oli tarkoitukseni tehdä perjantaina perjantaimyyssipostaus (♥), mutta koska perjantaille tuli toimistopäivä, niin mä ajattelin laittaa teille kootun postauksen, jossa esittelen 10 vuoden ajalta 10 suosikkimyyssiruokaani. Tätä siis luvassa perjantaina aamupäivästä, niin ehditte sitten käydä hakemaan tarvikkeet illaksi, jos innostutte jotain kokkailemaan 🙂

SUPERIA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

 

 


tiistai 13. huhtikuun 2021

Karamellisoitu banaanikeikauskakku

HELLOU HELLOU!

Minä taas täällä, banaanien kera 🙂 Jälleen oltiin tilanteessa viikonloppuna, että muutama banaani alkoi mustumaan eikä pakkaseen viitsinyt niitä siivuttaa. Banaanileipääkin on tullut tehtyä sen verran paljon, että sitäkään ei tehnyt mieli.

Sitten sen muistin. Reseptin vuosien takaa, joka saa kielen kannan vieläkin kutisemaan. Nimittäin fariinisokerin ja voin pyhän liiton karamellisoimat banaanit kakkupohjan päällä. Tai alla vielä uunivaiheessa.

Karamellisoitu banaanikeikauskakku syötiin meillä silloin vuonna 2015, kun tämän reseptin ekaa kertaa blogiin laitoin, vaniljajäden kanssa. Nyt ei ollut jäätelöä pakkasessa, mutta hienosti tuo näytti uppoavan pelkältäänkin. Sivusilmällä näin miehen vetelevän viimeisen palan sunnuntai-iltana vaniljakastikkeen kanssa. ID

Karamellisoitu banaanikeikauskakku

Banaaniosio
2 banaania siivutettuna
3/4 kuppia fariinisokeria
6 rkl voita sulatettuna
– voitele irtopohjavuoka (mä käytin pohjalla leivinpaperia)
– sekoita sulanut voi ja fariinisokeri
– levitä ko.seos vuoan pohjalle
– asettele banaanisiivut voisokeriseoksen päälle

Kakkuosio
1 muusattu banaani
3 rkl voita sulatettuna
1 muna
1/3 kuppia turkkilaista jugurttia
1/2 kuppia sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 kuppi vehnäjauhoja
– sekoita kulhossa banaani, sulanut voi, muna, jugurtti ja sokeri.
– lisää leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola
– lopuksi sekoita joukkoon jauhot
– levitä banaaniviipaleiden päälle
– paista 175 asteessa noin 40 minuuttia
– anna jäähtyä 10 minuuttia ja kippaa kakku ylösalaisin

Huom! Mulla irtopohjavuoka ”falskasi” hieman joten oli hyvä että uunin pohjalla oli uunipelti…siitä pienen määrän fariinisokeria poisjynssääminen oli huomattavasti helpompaa kuin uunin pohjalta…

Alkuun mietin, että mitähän olin tuolla ”kuppi” mitalla tarkoittanut vanhassa reseptissä 😀 Kunnes päätin soveltaa siihen mun mittakuppeja, joissa on ameerikkalaismitat eli ”cup”. Jos ei teiltä löydy tuollaisia, niin sellainen nafti 2,5 dl:n kahvikuppi mittana toimii myös.

Hei huomenna onkin kasviskeskiviikossa  tarjolla yksi mun suosikkini kautta aikojen. Vähän balanssia tämän päivän sokeriövereitten jälkeen 😉 Meillä on kuopuksen synttärit tänään ja jo 10 vuoden ajan on halunnut synttäriaamuna mangojuustokakkua. Niin tänäkin vuonna ja siinä ennen aamuseitsemää pöytään kakkua kattaessani mietin, että onpa ihana traditio!

TIISTAITERKUIN,