tiistai 13. huhtikuun 2021

Karamellisoitu banaanikeikauskakku

HELLOU HELLOU!

Minä taas täällä, banaanien kera 🙂 Jälleen oltiin tilanteessa viikonloppuna, että muutama banaani alkoi mustumaan eikä pakkaseen viitsinyt niitä siivuttaa. Banaanileipääkin on tullut tehtyä sen verran paljon, että sitäkään ei tehnyt mieli.

Sitten sen muistin. Reseptin vuosien takaa, joka saa kielen kannan vieläkin kutisemaan. Nimittäin fariinisokerin ja voin pyhän liiton karamellisoimat banaanit kakkupohjan päällä. Tai alla vielä uunivaiheessa.

Karamellisoitu banaanikeikauskakku syötiin meillä silloin vuonna 2015, kun tämän reseptin ekaa kertaa blogiin laitoin, vaniljajäden kanssa. Nyt ei ollut jäätelöä pakkasessa, mutta hienosti tuo näytti uppoavan pelkältäänkin. Sivusilmällä näin miehen vetelevän viimeisen palan sunnuntai-iltana vaniljakastikkeen kanssa. ID

Karamellisoitu banaanikeikauskakku

Banaaniosio
2 banaania siivutettuna
3/4 kuppia fariinisokeria
6 rkl voita sulatettuna
– voitele irtopohjavuoka (mä käytin pohjalla leivinpaperia)
– sekoita sulanut voi ja fariinisokeri
– levitä ko.seos vuoan pohjalle
– asettele banaanisiivut voisokeriseoksen päälle

Kakkuosio
1 muusattu banaani
3 rkl voita sulatettuna
1 muna
1/3 kuppia turkkilaista jugurttia
1/2 kuppia sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 kuppi vehnäjauhoja
– sekoita kulhossa banaani, sulanut voi, muna, jugurtti ja sokeri.
– lisää leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola
– lopuksi sekoita joukkoon jauhot
– levitä banaaniviipaleiden päälle
– paista 175 asteessa noin 40 minuuttia
– anna jäähtyä 10 minuuttia ja kippaa kakku ylösalaisin

Huom! Mulla irtopohjavuoka ”falskasi” hieman joten oli hyvä että uunin pohjalla oli uunipelti…siitä pienen määrän fariinisokeria poisjynssääminen oli huomattavasti helpompaa kuin uunin pohjalta…

Alkuun mietin, että mitähän olin tuolla ”kuppi” mitalla tarkoittanut vanhassa reseptissä 😀 Kunnes päätin soveltaa siihen mun mittakuppeja, joissa on ameerikkalaismitat eli ”cup”. Jos ei teiltä löydy tuollaisia, niin sellainen nafti 2,5 dl:n kahvikuppi mittana toimii myös.

Hei huomenna onkin kasviskeskiviikossa  tarjolla yksi mun suosikkini kautta aikojen. Vähän balanssia tämän päivän sokeriövereitten jälkeen 😉 Meillä on kuopuksen synttärit tänään ja jo 10 vuoden ajan on halunnut synttäriaamuna mangojuustokakkua. Niin tänäkin vuonna ja siinä ennen aamuseitsemää pöytään kakkua kattaessani mietin, että onpa ihana traditio!

TIISTAITERKUIN,


2 Responses to “Karamellisoitu banaanikeikauskakku”

  1. Päivi sanoo:

    Voi nam kiitos ohjeesta. Eipä ole koskaan tullut mieleen, että banaanista voisi tehdä keikauskakun. Omenasta ja ananaksesta on joskus tullut väännettyä.

    • Maria sanoo:

      Moikka Päivi

      ja hei olehan hyvä 😍

      Omenasta mäkin olen tehnyt ja tykkään kyllä siitäkin…tämä banaaniversio on jotenkin vielä mehukkaampi!

      Ihanaa keskiviikkoa! ❤️

Kommentoi