keskiviikko 13. marraskuun 2019

Kun sinä tulet paikalle, mitä tulee paikalle?

MOIKKIS KESKIVIIKKOAAMUUN!

Tänään juttua erittäin tärkeästä aiheesta. Eli tuosta Esa Saarisen aikoinaan lanseeraamasta kysymyksestä, jota meiltä myös koulun yhdessä tehtävässä kehotettiin pohtimaan. Hirmuisen mielenkiintoinen kysymys. Jos vaikka miettii eri näkökulmista kysymystä.

Mitä tulee paikalle, kun tulen töihin? Mitä haluaisin tuoda itsestäni mukanani? Mitä tulee paikalle, kun avaan IG Storyn kameran ja alan kertomaan juttuja? Millainen minä somessa esiintyy ja millaisen vaikutelman annan itsestäni? Mitä tulee paikalle, kun astun ventovieraaseen porukkaan? Mitä tulee paikalle, kun avaan kotioven ja astun eteisestä pidemmälle? Uskallanko uudessa porukassa antaa itsestäni sen, mitä haluan vai pelkäänkö vastaanottoa? Sen oikean minän vastaanottoa.

Toivoisin, että paikalle tulee se aito minä. Se mihin pyrinkin. Se, joka hymyilee ja katsoo silmiin. Kysyy herkästi ventovierailtakin mitä kuuluu. Päästelee sammakoita suustaan, paitsi sitten jos on ihan tosisupervakava paikka. Toivon, että ihan vain olemalla hiljaa pystyn antamaan itsestäni sen kuvan, mikä oikeasti olen. Että pystyn kehonkielellä viestittämään, että mulle voi jutella ja että mä olen helposti lähestyttävissä. Hymy on parhain keino mun mielestäni saada tällainen mielikuva läpi. Haluan, että omalla käytökselläni se energia ja iloisuus, joka musta kumpuaa, tarttuu muihin. Tuon tarttuminen toki on aika paljon vastapuolesta kiinni. Hänen vastaanottavaisuudestaan ja halukkuudestaan kiinni.

Toisenlaisten signaalienkin antaminen on joillekin luontaista. Mä kuitenkin koen, että varsinkin työelämässä yksi erittäin hieno taito on osata luovia. Olla korrekti. Millainen on elekielesi, kun astut huoneeseen? Saavutko töihin väärällä jalalla nousseena niin, ettei kenellekään jää se epäselväksi vai osaatko työpaikan oven avatessasi jättää sen väärän jalan kotiin? Hirmuisen tärkeä taito. Iso osa käytöstapoja, tykkään mä. Jos et osaa jättää sitä väärää jalkaa kotiin, niin mitä tulee paikalle, kun sinä tulet paikalle?

Muiden ihmisten reaktioista pystyy hyvin lukemaan tilanteen. Hiljeneekö koko huone? Kahvahtaako kanssaolijat sinun ehkä jopa luotaantyöntävää ilmettäsi sekä elekieltäsi ja toivovat olevansa näkymättömiä? Helposti tällaisessa tilanteessa työilmapiiri kärsii niin paljon, että pahimmassa tapauksessa työilmapiiri romuttuu ja voisin kuvitella työn tuottavuudenkin laskevan pitkällä tähtäimellä. Tähän pätee se yksi mätä omena korissa -sääntö. Tuskin kukaan meistä haluaisi olla se mätä omena. Ainakaan tietoisesti.

Toki joku voi ajatella itsestään, että ihan sama mitä tulee paikalle, kun mä tulen paikalle. Ihan sama millaisen kuvan mä annan itsestäni. Mä koen tällaisen ajattelun ihan älyttömän itsekkäänä ja haitallisena hälle, joka näin ajattelee. Harmillisena myös niille muille.

Mun mielestä olisi aina silloin tällöin hyvä pohtia, että mitä tulee paikalle, kun sinä tulet paikalle? Ihmissuhteet on yksi suuri osa meidän elämää (tutkitusti myös tärkein osa hyvinvointiamme ja onnellisuuttamme Harvard Grand Studyn mukaan) ja parhaimmillaan ne antaa niin paljon. Kunhan vain annat niille mahdollisuuden ♥ Mielikuvaharjoituksen voimin lähden pian ajamaan töihin ja mietin, että mitä tulee paikalle, kun minä rymistelen paikalle palaveriin? Tänään voisin tuoda palaveripöytään valon marraskuisen hämyiseen aamuun. Kymmenen minuuttia aikaa autossa miettiä, miten sen toteutan 😉

HEI, KIVAA KESKIVIIKKOA IHANAT!

 


4 Responses to “Kun sinä tulet paikalle, mitä tulee paikalle?”

  1. Heidi sanoo:

    Moi.

    Oon paljon lähiaikoina ajatellut tätä asiaa. Olen aina itse ajatellut, että haluan antaa itsestäni positiivisen ja iloisen kuvan muille. Kun sellainen pääasiallisesti olen. Olen töissä päiväkodissa ja haluan ottaa lapset ja perheet iloisena vastaan, jotta lapsilla olisi mahdollisimman mukava tulla päiväkotiin ja vanhemmat voisivat hyvillä mielin lähteä töihin.

    Olen aina ajatellut, että jos olen hyväntuulinen muille, saan takaisin myös hyväntuulinen ihmisen. Ja minunkin mielestäni nämä ovat hyviä käytöstapoja ja niitä olen yrittänyt opettaa lapsillenikin.

    Valitettavasti olen saanut nykyisessä työpaikassani törmätä myös toisenlaisiin ihmisiin. Työkaverin, josta saat joka aamu miettiä, että minkälaisella tuulella hän mahtaa tänään olla. Toivovat hyvää huomenta ja saat vastaukseksi pelkkää hiljaisuutta. Tai näet jo sisääntulo eleistä, että nyt hän on niin huonolla tuulella, ettei hänelle tarvitse puhua koko päivänä mitään.
    On aika vaikea itse pysyä hyvällä tuulella, ja miten se heijastuu myös lapsiin.
    Onneksi olen itse nykyään toisessa tiimissä ja meillä on siellä tosi hyvä tiimihenki, mutta kyllä muutamien ihmisten käytös valitettavasti vaikuttaa koko talon henkeen. Kaikki pysyvät omissa oloissaan, eikä mennä esim yhteiselle kahvitauolle vaan kaikki juovat omissa tiimeissään kahvit ym.

    Aika ikäviä asioita, jotka vaikuttaa niin paljon myös muihin.

    Huh…olipas pitkä vuodatus.

    • Maria sanoo:

      Moikka Heidi

      ja kiitos kokemuksesi jakamisesta ♥

      Ihanaa, kun jaksat olla hyväntuulinen. Muistan, että oli ihana jättää lapset iloisen henkilökunnan huomaan. Ja hei ihanaa, että opetat myös lapsille käytöstapoja. Te päiväkodin työntekijät teette hurjan tärkeää kutsumustyötä.

      Harmi, että sinullakin on ollut työkaverina yksi ”mätä omena”. Itsekin osasin aiheeseen tarttua, sillä yhdessä entisessä työpaikassani mulla oli juurikin samanlainen työkaveri kuin sinulla. Koko päivästä tulee hirmuisen hankala, kun joutuu ns. kävelemään varpasillaan jonkun ihmisen takia. Mä ymmärrän sen, että kaikilla on huonoja päiviä, mutta se ei saisi vaikuttaa koko työyhteisöön. Niin kuin nuo tuppaavat vaikuttamaan.

      Mä otin loppujen lopuksi asenteen, että olin oma iloinen itsensä. Se tosin näytti kärjistävän tilannetta entisestään, mutta ajattelin, että en mä ala tukahduttaa itseäni sen takia, että jollain on paha päivä 🙂

      Kiitos vuodatuksesta (vertaistuesta) ja ihanaa torstaita ♥

  2. Riksa sanoo:

    Olen itse peruspositiivinen ihminen, melko aina hyvällä tuulella. Siunattu siltä osin, kyllä. Nyt kun olen vaihtanut työtä sellaiseen, missä on enemmän ihmisiä ympärillä, niin ikäväkseni minunkin hyvä tuuleni menee siinä muutaman meuhkaajan takia. En voi sille mitään, vaikka asia ei koskisi minua, niin näistä tulee pieni särö päivään. Yritä siinä sitten positiivisena olla. Lähinnä vaan miettii, että miksi joku jaksaa pauhata, eikö asioita voi käsitellä ilman ”meteliä”. Ja mikä ihmisellä mahtaa olla, miksi käyttäytyy kulloinkin milläkin tavalla?
    Itse en koskaan ole osannut ilkeillä, enkä ole edes oppinut moiseen. Olen tyytyväinen siihen, mitä olen. Peruspositiivisuudella varustettu ihminen vaikka onkin sitten tämä herkempi puoli näille ”ikäville” asioille, ja niitähän meidän työyhteisössä riittää. Ja niitä ketkä ovat happamia koko ajan, jösses sentään.

    • Maria sanoo:

      Heippa Riksa,

      ja hei voi harmistus, että sulla löytyy työpaikalta meuhkaajia ♥

      Me ihmiset ollaan kyllä monimutkaisia otuksia…ja harmillisesti joillain ei löydy sitä itsensä säätelykykyä 🙁
      Ollaan onnellisia, että ollaan peruspositiivisia – eikä sitruunoita 😀

      Ihanaa torstaita ♥

Kommentoi