keskiviikko 12. syyskuu 2018

Tuttu ja turvallinen syysgarderobi

ILTAA IHANAT!

Käykö teille koskaan niin, että herätyskello ei herätä? Tänä aamuna, kun kellon piti herättää 5.45 niin heräsin ajattelemaan, että onpas ulkona jotenkin valoisaa. Kunnes päätin tarkistaa ajan kellosta. 06.50 ja herätyskellosta (puhelimesta) ei ollut kuulunut pihaustakaan! Akku oli mennyt puhelimesta yön aikana, joten herätystoiminto ei luonnollisestikaan toiminut. Joten, siitä aamusta lähtien olen ollut tänään koko ajan reilun tunnin aikataulusta jäljessä. Onneksi töihin ehdin ajoissa myyntikokousta varten, mutta tuntuu, että koko ajan on menty vähän tuplakelauksella, jotta saa kurottua aikaa kiinni :D Pian pääsee taas nukkumaan ja tällä kertaa lienee viisainta laittaa puhelin yöksi laturiin.

Syysvaatteistani olen saanut muutamia postaustoiveita ja kyllähän minä niitä esitellä voin. Tosin koen, että näissä ei juuri ole mitään nähtävää. Katsokaas, kun en ole ostanut kuin yhden uuden syysvaatteen. Beiden neulepaidan, joka on tuossa neulepaitapinossa päällimmäisenä. Muuten mennään samoilla vanhoilla. Värien loistoa syysvaatteistani saa hakea. Kesällä rakastin pukeutua punaiseen ja muihinkin kirkkaisiin väreihin ja kaiken järjen mukaan syksylläkin kannattaisi pukeutua kirkkaisiin väreihin. Mutta itselleni riittää se, että luonto puhkeaa väreihin. Minä maastoudun sitten sinne luontoon beigen, harmaan ja ruskean voimin ;)

Kaksi iltaa siihen meni, mutta sain kuin sainkin siivottua vaatehuoneeni. Kaksi isoa pussia laitoin vaatteita eteenpäin. Heitin hyvästit monille motivaatiohousuille, sillä tiedän, että en ihan heti tule niihin mahtumaan. Myös sellaisille liian avonaisille tiukoille paidoille. Aika on jo ajanut niistäkin ohi. Tai ikä tullut vastaan. Jäljelle jäi syksyä varten isoja muhkeita neuleita, pari ponchoa, pitkiä neuletakkeja ja lisäksi kaivoin kaappien uumenista muutamia suoria housuja. Miksi noita nyt kutsutaan…twillihousuiksiko? Mustia kireitä farkkuja löytyy parit sekä muutamat työkelpoiset siniset farkut. Villasekoitemekkoja tulee käytettyä vähän kuin kelit tästä vielä viilenevät.

Onko siellä muita yhtä tylsiä syyspukeutujia? Jos repäisisi ja ostaisi edes yhden sinapinkeltaisen vaatteen…nyt kun väri ei riitelisi kellastuneiden hiusten kanssa. Yleensä tuo on ollut blondina ollessani se suurin este sinapinkeltaiselle värille. Se, että se ei vain ole mulle sopinut. Lisäksi toinen syysväri, luumunpunainen ei ole oma värini. Ihonvärini on punertava, joten luumun- tai kanervanvärinen paita ei ole se kaikista mairittelevin sävy sekään. Tässä siis pienimuotoinen puolustuspuhe sille, miksi pukeudun jälleen tänä vuonna niin kuin pukeudun – tutun ja turvallisen tylsästi ;)

KESKIVIIKKOILTATERKUIN,

PS. kiitos ihanat teille sohvapöytäkommenteistanne – palaan niihin heti huomenna. Nyt on pakko käydä tähän väliin tuulettumassa ulkona. Reilu 12 tunnin työpäivä saa riittää tälle päivälle!


sunnuntai 05. elokuu 2018

Koululaisten syysvaatemuotia & kestävää kehitystä

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lindex:n kanssa.

 

HEIPPAHEI IHANAT

ja sangen suloista sunnuntai-iltaa! Tämä on se viimeinen sunnuntai ennen todellista arkea. Ennen kuin itselläni alkaa työt ja ennen kuin tytöillä alkaa koulut. Jälleen kerran tekisi mieleni ääneen ihmetellä, että mihin se kymmenen viikon kesäloma lapsilla hurahti. Mutta jätetään ajan kulun pohtiminen tähän ja sen sijaan keskitytään kaupallisen yhteistyön myötä Lindex:n kanssa lasten syysvaatemuotiin sekä kestävään kehitykseen.

Viime viikolla postasinkin Insta Storyyn meidän shoppailureissun tunnelmia. Kävimme tyttöjen kanssa ihan tuossa lähi-Lindexillä Lielahdessa katsastamassa lasten syysvaatemuotia ja kyllä täytyy sanoa, että siinä missä aika rientää hurjaa vauhtia eteenpäin, niin sitä mukaa eteenpäin rientää myös lasten vaatemalliston kehitys. Sekä vaatteiden monipuolisuus että vastuullisesti tuotettujen vaatteiden valikoima. Meillä on ostettu lasten vaatteita Lindexiltä ihan siitä lähtien, kun toiset olivat potkupukuiässä. Jopa sille 44 cm pitkälle vastasyntyneelle.

Meillä on tapana ennen koulujen alkua pitää tyttöjen kanssa äiti-tytär-päivä ja viettää päivä koulutarvikkeita ja tarvittavia vaatteita shoppaillen. Käydä välillä jätskillä ja taas jatkaa etsimistä. Tänä vuonna meillä esikoinen aloittaa jo yläkoulun ja kuopuskin menee viidelle luokalle. Ilolla seuraan sitä, kuinka harkitsevia kuluttajia heistä on tullut. Aiemmin ostettiin montakin sikaa säkissä, mutta nykyään pohtivat myös vaatehankintojaan monelta eri kantilta.

Vaikka välillä on tuntunut, että vaatteiden käyttöikä on lyhentynyt, niin näin ei ole käynyt Lindexin vaatteiden kanssa. Ne olemme saaneet kestämään aina isosiskolta pikkusiskolle. Välillä hurjien leikkien lomassa sattuneiden polven reikien paikkaus on onnistunut käden käänteessä kivoilla paikoilla. Meillä se oli aina äitini, joka ehosti lasten vaatteita. Antoi niille käyttövuosia lisää. Jatkojalosti loppuunkäytetyistä vaatteista peittoja nukeille tai pussukoita aarteiden säilyttämiseen.

Mutta nyt kun tuota luotto-ompelijaamme ei enää valitettavasti ole täällä meidän apuna, niin minun on otettava se rooli. Lapset kaivoivat alakerran varastosta pari viikkoa sitten mummun vanhan ompelukoneen ja toivat sen yläkertaan. Vielä se nököttää laatikossaan työhuoneen nurkassa odottaen sopivaa hetkeä. Pitäisi vain saada otettua itseään niskasta kiinni. Muutama pussillinen kunnostettavia vaatteita odottaa  jo ehostajaansa. Osasta vaatteista puuttuu vain nappi. Jos niinkin pienellä pääsee kuin napin vaihtamisella, niin vähällä päästään. Usein moni vaate jää käyttämättä sen takia, että ei muka löydä sitä aikaa kunnostaa vaatetta. Mutta napin ompeluhan nyt tapahtuu käden käänteessä vaikka telkkaria katsellessa.

Parin viimeisen vuoden aikana se pieni kertakäyttökulutusvaatteita vastaan oleva minä on herännyt henkiin. Hän, joka haluaa vaatteiltaan kestävyyttä. Myös lastenvaatteilta. Maapallon hyvinvoinnin takia olisi ehdottoman tärkeää, että kuluttaisimme vaatteet loppuun asti ennen uusien ostamista. Että huolehtisimme vaatteistamme niin, että ne kestävät. Maapallon hyvinvoinnin lisäksi myös lompakko kiittää :) Tiesin, että Lindex:llä on ekologisesti ja vastuullisesti tuotettuja vaatelinjastoja myös lapsille, mutta itselleni tuli aivan uutena tietona, että jopa 80% heidän lastenvaatteistaan on vastuullisesti tuotettu. Se on tänä päivänä hatunnoston arvoinen asia! Asia, joka saa meidät palaamaan Lindexille uudelleen.

Lindex onkin yksi muodin kestävän kehityksen edelläkävijöistä. Vaatteiden kestävyyden ja vastuullisen tuotantomenetelmän lisäksi tykkäämme käydä Lindex:llä ostoksilla senkin takia, että hinta-laatusuhde on kohdillaan. Lapset kasvavat hurjaa vauhtia enkä näe mitään järkeä tuhlata suuria omaisuuksia vaatteisiin, jotka kuitenkin pian jäävät pieneksi. Sen takia olen kovin onnellinen, että meillä ihan jokaisella on varaa hyvännäköisiin, muodinmukaisiin, käyttömukaviin ja kestäviin vaatteisiin.

Tässä iässä tyttöjen vaatteet eivät juurikaan enää rei’ity siinä määrin kuin aiemmin. Mutta se, mikä meillä kuluttaa vaatteita ja maapalloa on liian tiuha vaatteiden pesu. Nuo nuoret naisen alkumme kun ovat sitä mieltä, että kun vaatetta on käytetty yksi päivä se joutaa pesukasaan ja sitä myötä pesuun. Vaikkei se olisi likanenkaan. Tämä on asia, josta käymme keskusteluita tasaisin väliajoin. Vaikka kuinka opetamme tyttöjä viikkaamaan puhtaat vaatteet käytön jälkeen vaatekaappiin, niin silti jostain kumman syystä tuo pieni tehtävä osoittautuu vallan mahdottomaksi. Näinköhän on, että kyse on laiskuudesta? Jotenkin on helpompi ennen iltasuihkua riisua vaatteet kylppärin pesukoriin kuin sinne omaan vaatekaappiin! Viikkaus siististi vaatekaappiin pidentää huomattavasti vaatteiden käyttöikää.

Tämän kampanjan tiimoilta molemmat tytöt saivat valita koulua varten vaatteet Lindexin syysmallistosta. Meillä on tapahtunut hurja muutos ihan pienessä ajassa; vielä vuosi sitten molemmat olisivat valinneet niin tiukat farkut, että niiden pukeminen ja riisuminen olisi ollut työn ja tuskan takana. Nyt molemmat valitsivat kauniit kangashousut. Esikoinen valitsi kauniit raitahousut korkealla vyötäröllä ja solmittavalla vyöllä. Jos itsellenikin olisi kokoja, niin varmasti kävisin ostamassa myös itselleni nuo pehmeää ja kevyttä puuvillatrikoota olevat housut. Kuopus taas valitsi liki samanmoiset, mutta mustana. Mustat väljät viskoosihousut menevät varmastikin pitkään, sillä hän halusi tarkoituksella housut, joiden puntteja kääri hieman lyhyemmäksi.

Siinä missä esikoinen valitsi raitahousujensa pariksi pehmeän ja ekologisen puuvilla t-paidan rinnustaskulla, päätyi kuopus tyylikkääseen puseroon, jossa on niittejä edessä. Paidan kangas on tehty ympäristöystävällisestä EcoVero™-viskoosista, joka on perinteistä viskoosia kestävämpi ja ekologisempi vaihtoehto. Molemmat saivat valita myös jonkin asusteen ja päätyivät avaimenperiin, jotka menevät hienosti myös reppujen tai housujen koristeina. 

Kuvaushetkellä nuo pienet koululaiset naureskelivat ja tanssivat. Iloitsivat alkavan kouluvuodesta. Toivottavasti tuo sama hymy ja iloinen koulutaipaleen odotus olisi läsnä myös ensi torstaiaamuna, kun molemmat suuntaavat kohti syyslukukautta. Ensimmäistä kertaa tie vie eri kouluihin, toinen suuntaa vielä alakouluun ja toinen yläkouluun ♥ 

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,

PS. käykäähän muuten osallistumassa Instagramin (atmarias) puolella arvontaan; tähän postaukseen viittaavan kuvan kommenttikenttään kommentin jättäneiden kesken arvotaan 30 euron arvoinen lahjakortti Lindex:lle!


keskiviikko 25. heinäkuu 2018

#minutitsenikanssa ♥

*kaupallinen yhteistyö: Prisma

HEIPPA IHANAT!

Olen tämän vuoden keväällä ja kesällä pohtinut täällä blogin puolella itsensä hyväksymiseen liittyviä asioita. Sitä, että on hirmuisen tärkeää hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on. Pohtinut asiaa myös siltä kantilta, miten saada asia välitettyä tarpeeksi ajoissa noille pienille, mutta jo teini-ikää lähestyville tytöillemme. Joiden elämässä jo nyt tuntuu ulkopuoliset paineet esimerkiksi pukeutumisen tai ajatusten suhteen. Kaupallisen yhteistyön myötä Prisman kanssa pääsin hieman jatkojalostamaan ajatuksiani aiheesta ja pohtimaan sitä, mikä oli se käänteentekevä asia omalla kohdallani. Milloin minä päätin, että tästä lähtien kuljen pää pystyssä? Uljaana ja itsevarmana. Milloin minä opin olemaan minut itseni kanssa? Miten pukeutumiseni kertoo tarinaani?

Vaikka täällä blogissa ja sosiaalisessa mediassa vilahtelee välillä hyvinkin itsevarma ja itseensä tyytyväisen oloinen Maria, niin eihän se aina näin ole. Kaikilla meillä on niitä päiviä, kun ei oikein oltaisi sinut itsemme kanssa. Mutta tänä päivänä voin todeta olevani kokolailla minut itseni kanssa. Näin ei aina ole ollut.

Teini-iässä, kun vartaloni muuttui, huomasin yhtäkkiä häpeileväni kurvejani. Tunsin itseni kömpelöksi ja tykkäsin pukeutua isoihin vaatteisiin. Sen ajan muodinmukaisiin ylileveisiin farkkuihin ja isoihin collegepaitoihin. Niin, että ne kaikki kurvit jäi sinne vaatteiden hellään huomaan. Tuntui, että koko ystäväporukka pukeutui samanlaisiin vaatteisiin. Olimme kuin samasta muotista veistetyt. Vaatteiden puolesta. Mutta myös mielipiteidemme vuoksi.

Vaikka meillä vanhemmat eivät juuri merkkivaatteista perustaneet eivätkä niitä mielellään olisi hinnan takia ostaneet, niin säästin kaikki saamani merkkipäivälahjarahat ja ostin merkkivaatteita itse. Mietin, että kalliiden merkkivaatteiden avulla saan enemmän hyväksyntää. Ihan kuin ne olisivat poistaneet sen teini-ikäisen Marian epävarmuuden peilistä katsottaessa. Hänen, kenen kasvonsa olivat raskaan pakkelikerroksen peittämät, etteivät teini-iän näppylät näkyisi. Kenen silmät verestivät liiallisesta piilolinssien käytöstä, sillä kukaan ei halunnut leimautua rillipääksi. Ei edes se Maria. Hänen, kenen luonnonkihara ja säkkärä hiirenhäntäletti hävetti niin paljon, että se pysyi suurimman osan ajasta visusti kiinni.

Onneksi oli merkkivaatteet, ajattelin. Ystäviä oli ympärillä paljon, mutta silloin en vielä ymmärtänyt sitä, että kyllä ne tosiystävät siinä vierellä pysyisivät, vaikkei paidassa ollut italialaisen muotiketjun kirjaimia brodeerattuina. Tai vaikkei farkkujen takataskuista ja punaisesta pikkulätkästä taskun kyljessä voinut päätellä farkkujen merkkiä. Välillä muistan hävenneeni äidin tai mummujen minulle ostamia vaatteita. ”Nämä ovat maitokaupasta ostettuja. En pidä!” Saatoin huudahtaa. Nyt kun voisin kertoa tuolle Marialle, että ”Kulta pieni, sieltä sinä pian ostat itsekin vaatteita.”

Tavattuani tuon unelmien aviomieheni muistan olleeni vielä suhteen alussa varsin epävarma. Reilu parikymppinen naisen alku, joka kuitenkin luuli että ollakseen tarpeeksi naismainen ja haluttava sitä pitäisi olla rakennekynnet, hiuspidennykset ja synteettistä ainetta olevat räpsyttimen jatkeet silmissä. Tuntui, että silloin kalenteri täyttyi jos jonkilaisista ripsi- tai kynsihuolloista. Muistan, että aiemmissa suhteissani en ollut juuri edes meikittömänä esiintynyt. Ensimmäistä kertaa tuon tapaamani nuoren miehen kohdalla huomasin vähän aikaa seurusteltuamme, että uskalsin olla vähitellen oma itseni. Enkä vain ulkoisesti, vaan myös sisäisesti. Tajusin, että minulla on omat ajatukseni. Mielipiteeni. Ja minulla on oikeus seisoa niiden takana. Erottua ehkä muusta maailmasta niiden takia välillä, mutta kotona opitut arvot ovat joitain, joita ei minusta saa poispyyhittyä.

Viimeisen silauksen itseni hyväksymiseen sain lasten myötä. Ymmärsin, että siinä missä aiemmin kulutin tuntikausia spinningissä tai salilla ollakseni muodollisesti pätevä ulkoisten standardien mukaan, oli ollut ihan hölmö lähtökohta koko touhulle. Innostuin liikunnasta lasten saamisen jälkeen uudelleen. Tällä kertaa ajatausmaailmani oli muuttunut. En liikkunut pelkästään vain sen takia, että röllykkä vatsanseudulta sulaisi vaan sen takia, että sain liikunnasta mahdottoman hyvän olon. Se ulkoisen habituksen muuttuminen oli toki vain positiivinen lisä. Joka sai vaatteet kuin vaatteet istumaan hyvin päälle.

Se, että vaatteet istuvat nätisti päälle on tärkeää. Se, että tuntee olonsa hyväksi ja mukavaksi tietyissä vaatteissa on tärkeää. En ole tällä hetkellä läheskään niissä mitoissa, missä vielä pari vuotta sitten olin, mutta olen oppinut rakastamaan itseäni juuri tällaisena kuin olen. Jopa sitä iän mukanaan tuomaa röllykkää, jota aina välillä yritän lenkkipolulla sulattaa :) Kantamaan ostamani vaatteet ylpeydellä. Välittämättä siitä, mitä muut ovat mieltä. Oli vaihe, että kun minulta esimerkiksi blogissa kysyttiin jonkun vaatteen ostopaikkaa, että en kehdannut kunnolla sanoa mistä olin sen ostanut. Luulin, että olin jotenkin huonompi ihminen myöntäessäni, että maitokauppareissulla olin kulkenut alerekin ohi ja napannut mukaani tuon kyseisen vaatteen.

Tänä päivänä voin ylpeänä sanoa tekeväni vaatelöytöjä maitokauppareissulla. Ja myös ilomielin kertovani ostopaikan, jos joku sitä kysyy. Prisman valikoimista olen tehnyt löytöjä niin lapsille kuin itsellenikin. Yllätyn kerta kerran jälkeen Prisman vaatevalikoimasta ja vaikken enää kovin merkkiuskollinen olekaan niin superiloinen olin tässä taannoin huomatessani, että valikoimiin oli tullut muun muassa Ivana Helsingin, Neulomon ja Jackpotin vaatteita.

Kuvissa mökki-Marian päällä vilahteleva (ja kyllä, silitystä ehkä kaipaava, mutta ei anneta sen häiritä) kaunis sininen denim-mekko on Jackpotin Siv2 -mekko. Kauniisti laskeutuva denim on 100% tenceliä eli varsin ekologinen vaihtoehto. Musta Maria -trikootunika taas on Neulomon valikoimista. Sydämeni sykkii Neulomolle, sillä Nokia näyttelee molempien elämässä suurta osaa ja tällä hetkellä sydämeni on asian suhteen hieman raskas, sillä luin Neulomon konkurssiuutisista vain muutama päivä sitten. Toivotaan, että Nokian Neulomon taival vielä joskus jatkuu, sillä me todellakin tarvitsemme yrityksiä, jotka edistävät vastuullista tekstiili- ja valmisvaateteollisuutta Suomessa.

Ehkä se on se iän tuoma viisaus. Tai henkinen kasvu. Olkoon mikä hyvänsä, mutta niin onnellinen olen just tällaisena. Helpottaa huomattavasti elämää, kun on oivaltanut, että olen just hyvä tällaisena kuin olen. Koska se, että kelpaan itse itselleni on ainut asia, jolla on väliä. Muistakaahan se. Muistetaan rakastaa itseämme ja olla #minutitsenikanssa 

KAUNISTA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,