maanantai 20. elokuu 2018

Ihmisen paras ystävä

MOIKKAMOI MAANANTAIHIN!

Piti laittamani teille tänään asiaa lapsista ja sokerista, mutta koska ajatukset ovat täysin tuossa nukutusaineen rippeitä pois vällyjen välissä nukkuvassa karvakorvassa, ihmisen parhaassa ystävässä, niin kirjoitellaan tähän väliin Tobyn sekalaisia kuulumisia. Kun niitä aina silloin tällöin kyselette ♥ Toby tulisi kyllä itsekin niitä kertomaan, mutta tosiaan tällä hetkellä on niin kanttuvei hammaskiven poistamisen jälkeen, että hänestä ei nyt ole siihen tällä kertaa.

Lyhyestä virsi kaunis; Tobylle kuuluu oikein hyvää. Tobysta on kasvanut jo iso poika ja monet pentumaiset papatukset ovat tiessään. Toki on vielä ihan höppänä pikkuinen ja monesta innostuva, mutta tuntuu, että siinä missä vielä puoli vuotta takaperin korvat olivat aina välillä koristeina, ovat ne nyt sitä varten, että niillä kuunnellaan.

Ja tarkasti kuunnellaankin. Osaa jo hienosti lukea äänensävyistä, mikä on meininki. Ulkoillessa on rauhoittunut hurjan paljon siitä, mitä oli vielä keväällä. Silloin kun aristeltiin kaikkia pyöriä, rekkoja, vastaan käveleviä ihmisiä ja koiria. Varsinkin toisia uroksia. Pitkän työn tuloksena ollaan päästy pisteeseen, että osataan kulkea löysässä hihnassa lastenrattaiden ja ihmisten ohi. Varmasti pyörienkin ohi, mutta varmuuden varalta sitä tulee otettua silloin vierelle kävelemään. Muiden koirien kohtaamisen kanssa koulutus on vielä kesken. Tutut koirat eivät aiheuta ongelmia, mutta varsinkin isot ja tummat koirat ovat Tobyn mielestä pelottavia. Vuosi sitten kesällä eräs tuttavuutta tehnyt koira pääsi näykkäsemään Tobya, niin siitä jäi pieni kammo.

Mutta koirien ohitustilanteissakin on jo välillä erittäin hyviä päiviä ja saattaa olla lenkkejä, että ei haukahda kellekään. Koiran kohdatessa on oppinut ottamaan jo kaukaa samantien katsekontaktin minuun ikään kuin hakeakseen hyväksyntää sille, että tilanne on äippäihmisellä hallinnassa. Välillä nätteihin ohituksiin tarvitaan nameja, mutta on niistä selvitty ilmankin. Kapeilla jalkakäytävillä toisen koiran vastaan tullessa ei osaa vielä olla rentona ja saattaa alkaa örisemään. Riippuen vähän millä koolla, värillä ja millaisin signaalein tuo vastaan tuleva koira on varustettu :) Yleensä olen oppinut tunnistamaan kenelle örisee, niin tiedän ennakoida ja tarvittaessa vaikka sitten ottaa kiertoreitin ja olla aiheuttamatta toiselle turhaa stressiä.

Rakastin Tobyn pitkää turkkia ja turkkirotuna tuota Coton de Tulearia itse pidän edelleen. Silti, heinäkuun helteiden ja järvessä kahlailujen myötä turkki alkoi olemaan aika huonossa kunnossa. Kun ei sitä ehtinyt joka välissä kuivaamaan suoraksi, se takkuuntui. Eräänä kauniina iltana otin sakset käteen ja leikkasin turkin alas. Häntään ja päähän jätin pitkän karvan. Tuntui, että koirasta katosi puolet kiloista tuon operaation myötä. Koira ei ollut moksiskaan lyhyestä turkista, mutta itselläni on ollut aikamoinen sopeutuminen. Tällä hetkellä turkkia kasvatellaan takaisin…hitaasti, mutta varmasti. Toisaalta, jos aiemmin viikossa meni noin viisi tuntia turkinhoitoon, niin nyt on jäänyt kolmisen tuntia ylimääräistä aikaa.

Ystäväni vuosien takaa kysyi, voisinko kertoa, miten meillä sujuu arki syksyisin koiran kanssa (onnea sinne jo etukäteen omasta pienestä hauvavauvasta ♥ ). Miten pidämme kodin siistinä rapatassun jäljiltä? Tähän tekisi mieleni sanoa, että aina ulkoilun jälkeen käymme suihkuttelemassa jalat ja vatsan alueen, mutta se ei pitäisi paikkaansa. Jokaisen sadekelillä tehdyn ulkoilun jälkeen toki kuivaamme jalat hyvin pyyhkeeseen, mutta vain niiden kaikista rapaisimpien kelien aikaan tulemme sisään suihkun kautta. Jos ihmettelette, miksi meille on yhtäkkiä ilmestynyt viltit suojaamaan sohvia, niin se johtuu siitä, että emme todellakaan yritä suojata sohvia lialta, vaan lähinnä peittää vilteillä likaa, mikä ei pesuissa ole enää pois lähtenyt. Tottahan se on, että kyllä koiran myötä joutuu siivoamaan enemmän kuin aiemmin. Mutta se on taas yksi niistä asioista, joihin on tottunut. Pieni haitta siihen nähden, kuinka paljon tuo pikkuinen karvakorva tuo elämäämme.ID

Turkin lyhentämisen myötä Tobysta on tullut vielä enemmän kainalokaveri. Joka yö nukkuu ihan jommassa kummassa kiinni; jos herään yöllä ja tunnen, että ei ole minun vieressäni, niin on luultavammin mennyt ihan miehen iholle kiinni. Tähän vieressä nukkumiseen on jo niin tottunut, että usein herää siihen tunteeseen, että ”jotain puuttuu” :D

Seurakoira isolla ässällä, kaikessa mukana touhuttava touhutoope ja maailman rakkain. Sitähän tuo ihmisen paras ystävä on ♥ Mutta kuulkaa, nyt tuolta vällykasan keskeltä kuuluu vienoa itkua. Pikkuinen taitaa heräillä, joten nyt täytyy mennä. Palataanhan taas! 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. hirmuisen usein saan muuten kyselyitä Tobyn rusehtavista suupielistä (joskus jopa joku on sanonut, että pitäiskö koiran suupielet pestä :D); se johtunee ruokavaliosta, mutta tällä hetkellä ruokavaliota ei voi muuttaa, että testaisimme mikä tuon punertavuuden aiheuttaa. Tobylla on käytössä virtsakiteitä ehkäisevä ruokanappula.


sunnuntai 19. elokuu 2018

Suloinen sunnuntaiaamu & keramiikkarakkautta

HIPSHEI JA HUOMENTA IHANAT!

Sellaista verkkaista, hissuttelevaa sunnuntaiaamua vietellään meidän kotona. Tytöt söivät aamupalat jo aiemmin, joten miehen ollessa koiran kanssa lenkillä paistoin pitkästä aikaa meille pannarit. Ohjetta niihin täällä. Lisäksi tein energiapommismoothien kookosvedestä, banaanista, macasta, tyrnimarjasta, porkkanasta ja kurkumasta. Vaaleapaahtoisen kahvin joukkoon lisäsin mitallisen vaniljanmakuista kahviaromia.

Se, mikä tämän sunnuntaiaamun oikeastaan kruunasi olivat nuo syntymäpäivälahjani. Minulta minulle. Kauniit Kerafiikan Sysi-kahvikupit ja -lautaset. Meillä äiti aikoinaan osti keramiikkaa sieltä sun täältä. Ja nimenomaan suomalaista keramiikkaa. Yleensä niitä sellaisia harvinaisia, kultaakin kalliimpia eriä. Enkä nyt puhu rahasta sanoessani kultaakin kalliimpia. Ihan vain kannustaakseen suomalaista käsityötä. Kotona pikkutyttönä usein join aamukaakaoni sellaisesta oranssivihreästä keraamisesta kahvikupista, jonka tekijää en enää muista. Rosvo-Rudolfin äärellä. Sittemmin omaan kotiin muutettuani minulla oli yksi äidin ostama beigenvärinen keraaminen kahvimuki, josta join aina kahvini. Sunnuntaiaamuisin punapipoisen ja -poskisen Jacques Cousteaun seurassa.

Joten voisi sanoa, että tämä keramiikkarakkauteni on periytynyt geeneissä. Taannoin somen maailmassa näin ensimmäiset Kerafiikan Henriikan työt ja se oli ehkä rakkautta ensi silmäyksellä. Tehän tiedätte mieltymykseni tummiin sävyihin kattausastioissa. Nämä kauniit, sisältä lasitetut Sysi-mukit ja nuo ulkopinnaltaan lasitetut leipälautaset on dreijattu niin taidokkaasti. Kuppi sopii niin pienempään kuin isompaankin käteen. Keramiikka on myös sangen katseen kestävää. Näitä voisi oikeastaan tuijotella koko päivän. Pannarit söimme lapsuudenkodistani asti mukana kulkeneilla lasilautasilla. Ei näitäkään joka päivä vastaan tule, joten ehkä nekin ovat sitä kultaakin kalliimpaa valmistuserää.

Näin jo muutaman käyttökerran jälkeen voin sanoa, että olen 110% tyytyväinen itseltäni saamaani syntymäpäivälahjaan. Enkä vähiten sen takia, että olen hurjan tyytyväinen siihen, että sain kannatettua suomalaista työtä. Suomalaista pienyrittäjää. Se on kuulkaas ihan hirmuisen tärkeää ♥ 

SULOISTA SUNNUNTAITA TOIVOTELLEN,


perjantai 17. elokuu 2018

Fredagsmys ♡

MOIKKUMOI

hei vaan ja kas, näin sitä jälleen ollaan perjantaissa! Ah ♡ Ei sillä, itse olen ollut kotitoimistolla viimeiset kolme päivää, joten kotinurkat ovat tuttuja. Silti perjantai-ilta tuntuu niin ihanalle kuin se tuntuisi muutenkin. Tämä perjantai alkoi taitavan kampaaja-Kristan käsissä ja nyt on hiukset sekä kulmakarvat mintissä. Josko tuo tummempi väri nyt pysyisi hiuksissa paremmin kuin heinäkuun helteillä :)

Alkuviikosta kuolasin (kyllä, kuola valui suupielistä) Liemessä Jennin instastoryssa näkemiäni kukkakaaliwingsejä. Siitä lähtien olen haaveillut noista kuolan kohteista. Tuntenut rapean pinnan hampaissani ja suloisen tulisuuden kielelläni. Mielessäni laittanut silmät kiinni puraistessani palasen kukkakaaliwingsistä ja ollut ihan, että näitä on pakko saada nyt ja heti. Kuitenkin tämä viikko on ollut jotenkin kiireenlainen, eikä aikaa winksuleille ole löytynyt.

Paitsi nyt. Perjantai-iltana Marian keittiössä kokkailtiin alkupalaksi maailman parhaimpia kukkakaaliwingsejä, jotka ovat osin Jennin reseptillä tehtyjä ja osin omalla höystöllä. Nettailin aika paljon erilaisia reseptejä näihin ja tulin tulokseen, että kukkakaaliwingsit ovat uusi avokadopasta. Kansainväliselläkin mittarilla mitattuna. Reseptejä oli tsiljoonia. Monessa oli käytetty wingsien ”leivittämiseen” (ammattitermit on vähän hukassa…) leipämurua, mutta mä käytin ruiskorppujauhoja. Halusin wingseihin hieman barbequemakua, joten lisäsin niihin vielä loppupaiston ajaksi bbq-kastiketta, jota tulistin srirachalla..

ROUSKUVAT BBQ-KUKKAKAALIWINGSIT

Leivitystaikina
(Jennin ohjeella, paitsi osuus korppujauhoista eteenpäin)

1 kukkakaali
1 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 tl (savu)paprikajauhetta
tujaus cayannepippuria
1 dl + 2 rkl vettä
1 rkl rypsiöljyä

(ruis)korppujauhoja
bbq-kastiketta
sriracha-kastiketta

-pese kukkakaali ja leikkaa se pieniksi paloiksi
-sekoita vehnhäjauho, suola, paprikajauhe, cayennepippuri ja rypsiöljy
-passaa veden määrällä seos sopivan paksuksi (mutta juoksevaksi)
-dippaa kukkakaalin palat kokonaan seokseen ja pyörittele sen jälkeen korppujauhoissa
-paista 200 asteessa 20 minuuttia
-sekoita bbq- ja sriracha-kastikkeessa sopivan tulinen seos ja valele kukkakaalit seoksella
-paista uunissa vielä 20 minuuttia

Tarjoile esimerkiksi sinihomejuustodipin kanssa (niin kuin me tamperelaiset bruukataan ne siivetkin tarjoilemaan) ja kermaviili-hot wingskastikkeen kanssa!

Tampere, tämä rakas kotikaupunkini, on tunnettu siivistään. Kanansiivistään, nääs. Se on joko Hook tai Siipparit. Itselleni käy kumpi tahansa, mutta tiedän, että joillekin tamperelaisille se on joko tai. Ihan kuten jääkiekossakin. Siinä olen ehdoton, mutta siivet voin syödä kummassa tahansa. Näinköhän on, että nuo kanansiivet korvattaisiin meillä jatkossa kukkakaaliwingseillä? Sopivan tulisien kukkakaaliwingsien kaveriksi valikoitui tänään pullolliset Sam Adamsia tuon pian kotiin saapuvan ”Beantown boy:n” ylllätykseksi!

OIKEIN IHANAA PERJANTAI-ILTAA &
VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

PS. nää vinksit on muuten sitten rapeimmillaan heti uunista tulon jälkeen. Söin omani, mies saa omansa pehmenneinä ja mikron kautta lämmitettynä… ;) Nyt vielä hätsynpikaisesti juoksulenkille ja sitten kannat kohti kattoa. Enkä tarkoita mitään juhlimista vaan lähinnä sellaista rentoa asentoa sohvalla, kun saa nostaa jalat kohti seinää ja vaan hengähtää!