lauantai 21. heinäkuu 2018

Muutama sana rakkaudesta…

ILTAA IHANAT! 

Terkkuja saaresta. Sateisesta saaresta. Suloisen sateisesta saaresta. Niin paljon kuin rakastin niitä hellepäiviä, joita meille suotiin isolla kauhalla, rakastan myös näitä kesäisiä sadepäiviä. Näitä sellaisia, kun tarkenee ihan kesähepeneissä.

Sadepäivien lisäksi rakastan paljon muitakin asioita. Elämää. Ihmisiä. Enkä vähiten tuota rakasta aviomiestäni. Vaan juuri eniten. Lasten lisäksi. Näin häävuosipäivän aattona sitä tuntee olonsa taas jotenkin tosi nostalgiseksi. Rakastuneeksi. Tulee katsottua toista uusin silmin. Vaikka se on se sama tuttu ja turvallinen, jonka kanssa tahdottiin kaksitoista vuotta sitten. Helteisenä lauantaipäivänä.

Paljon ollaan näiden yhdeksän blogivuoden aikana puhuttu rakkaudesta täällä blogissakin. Ja hei, voisiko olla ihanampaa puheenaihetta? Ei kai. Meidän rakkaus on ollut hyvin yksinkertaista. On ollut helppo rakastaa. Ei aina, kuten ei varmaan missään rakkaussuhteessa, mutta 100 % ajasta olen ollut silmittömän rakastunut. Yhtä rakastunut kuin silloin kaksitoista vuotta sitten. Tai oikeastaan silloin viisi-kuusitoista vuotta sitten, kun tuo rotjake sai ne mun sukat pyörimään jaloissani.

Ei se rakkaus siitä mihinkään katoa. Kertonee siitä, että sitä on tullut rakastettua kaikki nämä vuodet sitä oikeaa. Aika monesti kuulen kysymyksen, että mihin meidän rakkaus ja helppo yhteisolo perustuu. Se perustuu pitkälti siihen, että annetaan toisen olla myös omia yksilöitä. Vaikka ollaan symbioosissa. Muutenkin kuin vasemman käden nimettömän valkokullan kautta. Annetaan tilaa ja omaa aikaa, mutta myös läheisyyttä. Molemmat olemme tässä suhteessa tasavertaisia.

Rakastan sitä kohteliaisuutta ja niitä herrasmiesmäisiä tapoja, joita miehelläni on. Niitä, jotka saavat mut tuntemaan itseni naiseksi. Mutta rakastan myös antaa hänelle osan itsestäni. Hemmotella ja osoittaa sillä tavalla hänen olevan tärkeä. Tällä tavalla rakkauden saa kuulostamaan helpolta, eikö? Sitähän se onkin. Antaa virran viedä. Tässäkin asiassa. Ei kilpaile toisen kanssa eikä tee asioista liian vaikeita. Vaan nauttii elämästä, eiks niin.

Nyt saunaan ja uimaan. Sadepäivän jälkeen sitä ehkä vähän jo odottaa huomista hellepäivääkin :) Muistakaa rakastaa!

LAUANTAI-ILTATERKUIN,


torstai 19. heinäkuu 2018

Supermaukkaat ja helpot mojo rojo -perunat

MOIKKULIMOI!

Se on ollut mielessä tasan kaksi viikkoa. Jota kuinkin kellon lyömälleen nyt. Pieni savinen astia ja sen sisällä oleva punainen kastike. Johon kehitin viikon Espanjan reissulla aika vahvan siteen. Syöden sitä lounaalla ja illallisella. Grillikasvisten, lihan, perunoiden salaatin ja you name it -ruokien kanssa. Pelkältäänkin se maistui taivaalliselle ja kovakuorisen vaalean leivän kanssa sitä tuli käytettyä dippinä. Mojo rojo ♥ Punainen kastike. Siitä olen haaveillut nyt nämä 14 pitkää vuorokautta. Miettinyt, että koska ehtisin kokeilemaan. Tänään töissä päätin, että tänään on se ilta. Olenko ainoa, kenen lomamuistot kulminoituvat yleensä ruokakokemuksiin? :)

Vikana päivänä lomalla kysyin charmantilta vanhemmalta kokilta nimeltä Alfredo, että suostuisikohan hän kertomaan, mitä tuossa kastikkeessa on. Puoliksi englanniksi, puoliksi espanjan kielellä luetteli ainesosia. Vähän nettailin, että mitenköhän mittasuhteet oikein menisivät. Lopulta sovelsin. Ja onneksi sovelsin. Tästä tuli kertaheitolla niin hyvää. Liki yhtä hyvää kuin Alfredon tekemänä. Tosin tuolla reissulla kastike ikään kuin lillui enemmän oliiviöljyssä. Siinä kehitettävää ensi kokeiluun.

Luin tässä joku päivä iltapäivälehdistä siitä ihanasta ideasta, että uudet perunat voisi laittaa kylpyyn. Kyllä, luitte oikein – kastikekylpyyn nimittäin! Vähän samalla idealla kuin se kesäinen herkkuresepti, jonka esittelin täällä. Nyt perunat pääsivät mojo rojo kylpyyn. Ja ah, miten ne siitä nauttivatkaan. Kastiketta tuli niin paljon, että siitä riitti reilun desin verran jääkaappiinkin. Leipädippauksiin, katsokaas. Ja hei, takuuvarmasti tätä kastiketta nähdään myös hyvin grillatun pihvin seuralaisena mökillä parin seuraavan viikon sisään. Huomisen jälkeen kun alkaa viimeinen kesälomapätkä. Kaksi viikkoa pelkkää lepoa!

MOJO ROJO -KASTIKE

3 suippopaprikaa
2 punaista mietoa chiliä
3 paahtoleipää
1 solovalkosipuli
ripaus suolaa
ripsaus sokeria
oliiviöljyä iiiiso loraus
ja noin puolet siitä omenaviinietikkaa

-pienistele paprikat ja chilit (siemet eka pois!) sekä paahdettu ja pienistelty paahtoleipä
-lisää kaikki ns. kuivat ainekset tehosekoittimeen
-lisää noin vajaa desi oliiviöljyä
-lorauta maun mukaan joukkoon omenaviinietikkaa
-sekoita keitettyjen uusien perunoiden kanssa
(lisää yrttejä)

Tästä haaveilin tänään töissätöissä ja voitte vain kuvitella, kuinka ihana se olotila on, kun massu on täynnä mojo rojoa. Niin ihana, että nyt on pakko mennä ulkoiluttamaan sitä massua :D Sekä tuota eilen kesätukan by Maria saanutta karvaista hurmuria (IG Storyssa kuva!).

TORSTAI-ILTATERKUIN,


tiistai 17. heinäkuu 2018

Ilmainen investointi, suuri tuotto

HEIPPA IHANAT!

Pikaisesti ennen kuin lähden hakemaan rakasta ystävääni poikineen meille, oli pakko tulla kertomaan teille taas elämän suurista rikkauksista. Niistä, joista harvemmin joutuu mitään maksamaan, mutta jotka tuottavat. Suurella korolla ja pienellä riskillä. Tuotot ovat nostettavissa samantien ilman minkäänlaista kulua. Investointi taiteeseen, se kannattaa. Ja siitähän me olemme puhuneetkin täällä blogissa. Mutta investointi taideteokseen nimeltä Suomi Finland on vielä parempi sijoitus. Sijoitus hyvinvointiin

Eilen lähdimme viilennysveneretkelle miehen ja Tobyn kanssa. Otimme suunnan mökkisaaresta kohti järven pohjoisosia. Mökkijärvi on reilut 20 kilometriä pitkä, jonka eteläpäädyssä mökkimme sijaitsee. Puolivälissä teimme käännöksen takaisin. Puolen tunnin venematkalla silmä oli levännyt maisemissa, jotka näyttivät välillä kuin saaristossa konsanaan. Siellä täällä näkyi pieniä kivisiä saaria. Joissain kasvoi käppyrämäntyjä ja joissakin näkyi mökki. Veneretkellä piti olla tarkkana ja mennä ihan luotisuoraan  keskellä järveä. Mökkijärvi on täynnä kareja ja oikeastaan parasta olisi, jos olisi rauta/teräsvene. Lasikuituinen vene kun saa kolhuja kovin helposti ellei ole varovainen.

Toby nukkui sylissäni ja nautti tuulen tuiverruksesta. Itse laskin kameran pois kädestä ja ammensin tuon taideteoksen visuaalisuutta sisääni. Luonto antaa niin paljon. Ja hei, me olemme onnekkaita siksi, että uskoisin, että meillä kaikilla on yhtä hyvät mahdollisuudet lähteä nauttimaan luontoon ja saada siitä energiaa. Mielenrauhaa. Meillä on vielä tämän kesän patikkaretki Seitsemiseen tekemättä, mutta heti kun helteet helpottavat, on taas sinnekin pakko päästä nuuskuttelemaan metsän tuoksua.

Mutta nyt ei mennä metsään, vaan nauttimaan tästä ihanasta päivästä ihanan ystävän kanssa ♥ Sijoitus henkiseen pääomaan sekin!

TIISTAITERKKUSIN,