keskiviikko 21. helmikuu 2018

Herkulliset vähempisuolaiset riisipiirakat & lapsiperheen suolan saanti

*kaupallinen yhteistyö: Valio

HEIPPAHEI IHANAT!

Oletteko koskaan aamulla heränneet ja tulleet peiliin katsoessanne tulokseen, että edellisillan herkullinen iltaruoka saattoi olla liian suolaista? Jep, täällä on myös joskus ollut niitä aamuja, kun silmien ympäriltä löytyy turhaa pöhötystä. Sellaista nesteen kerryttämää pöhötystä. Liiallisen suolan käytöstä. Viime aikoina olen alkanut tarkkailemaan suolan saantiani. Tai oikeastaan koko perheen suolan saantia. Oman sukuni puolelta sukurasitteena kun kulkeutuu laaja skaala sydän- ja verisuonitauteja, niin sitä haluaa pitäytyä terveellisemmässä ruokavaliossa. Ja yksi merkittävä tekijä näiden sairauksien syntyyn on nimenomaan suolan käyttö. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Valion kanssa ja sen myötä pääsen pohtimaan meidän perheen suolansaantia sekä niitä pieniä arkisia valintoja, joiden avulla vähentää päivittäistä suolansaantia. id

Meillä on käytetty Oivariinia vuosikaudet. Se on maistunut parhaimmalta leivän päällä. Aina olen ajatellut jotenkin, että pitäisi vähentää sen käyttöä. Juurikin suolan takia. Mitä en ollut huomannut ennen tammikuuta on se, että tuohon täyteläisen makuiseen levitteeseemme oli laitettu vihreä logo, jossa lukee ValSa. Merkkinä siitä, että tuotteessa on käytetty maitosuolaa. Mitä se maitosuola oikein onkaan? Lyhyesti kerrottuna; matkataan sinne vihreälle nurmelle, jossa lehmät laiduntavat kesäisin. Syövät rehua ja nauttivat elämästään. Talvisin nuo lehmät saavat nauttia sisätilan lämmöstä ja syödä säilöttyä AIV-rehua. Maitosuola koostuu maidon luonnollisista mineraaleista ja nämä mineraalit ovat peräisin lehmien syömästä rehusta.

Kun maidosta valmistetaan juustoa, syntyy oheistuotteena heraa. Heraosa koostuu heraproteiineista sekä maidon mineraaleista eli juurikin maitosuolasta. Valio ValSa® maitosuolalla voidaan korvata osa elintarvikkeiden valmistuksessa käytettävästä tavallisesta ruokasuolasta esimerkiksi maitotuotteissa ja leivissä. Tavallisessa ruokasuolassa on lähes pelkältään natriumin ja kloridin yhdistettä. Maitosuolassa natriumia on liki 80% vähemmän kuin tavallisessa ruokasuolassa. Silti se antaa tuotteelle täyteläisen ja suolaisen maun sen sisältämän kaliumin ansiosta. Natrium on se ”pahis” joka saa verenpaineen kohoamaan ja jolla on sen myötä erittäin ikäviä vaikutuksia meidän verisuoniimme.

Tästä lähtien voimme jatkaa Oivariinin käyttöä hyvillä mielin. Tuossa käyttämässämme Valio Oivariini® ValSa ® vähemmän suolaa -levitteessä on jopa 50% vähemmän suolaa kuin muissa vastaavissa levitteissä. Itse asiassa siinä on markkinoiden matalin suolapitoisuus. Toki olen viime aikoina ottanut tarkasteluun kaikki tuotteet, jotka sisältävät suolaa tai jossa on jopa piilosuolaa. Tiesittekö, että meille aikuisille suositellaan suolan saanniksi maksimissaan teelusikallista päivässä? Kun sen jakaa eri ruokakerroille, niin tuntuu todella vähäiseltä! Lapsien vuorokauden aikana saama suolamäärä pitäisi olla vielä tämän alle. Mutta ainakin meillä tytöt tykkäisivät laittaa jokaiseen ruokaan ketsuppia. Levittää voita leivän päälle tuplamäärän. Napostella suolapähkinöitä ja herkutella kinkkusiivuilla suoraan jääkaapista. Itselleni heikkous ovat olleet suolakurkut, jotka jo ihan nimensäkin perusteella saavat jäädä nyt kun olen tutkinut a) liiallisen suolan haittoja b) geeniperimääni.

Tästä intoutuneena olen yrittänyt tehdä ruokaa, johon en lisää suolaa. Pyrkinyt maustamaan ruokaa enemmän esimerkiksi yrteillä, jotta saisin ruokiin makua. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että kyllä sitä aluksi ajatteli, että ruoka ei maistu millekään, jos ei siihen lisää suolaa. Mies on meillä keittänyt aamupuuron suolattomana vuosikaudet. Olemme lasten kanssa salaa lisänneet omille lautasillemme puuron päälle suolaa. Tätä nykyä me tyttöjen kanssa lisäämme omiin puuroihimme suolan sijasta Valio Oivariini® ValSa® vähemmän suolaa -levittettä nökäreen, jonka avulla puurosta tulee ihanan makuista.

Onnistuuko ruoanlaitto ilman purkista lisättyä suolaa? Onnistuu. Marian keittiössä testiin pääsi riisipiirakat munavoilla. Niin että itse taikinaan, riisipuuroon tai munavoihin ei tullut lisättyä suolaa. Riisipuuron maustoin Valio Oivariini® Valsa® -levittteellä, kuten myös munavoin. Osan piirakoista söimme munavoin kanssa, osan päälle pääsi Valio Polar® 15 ValSa® -viipaleet.

VÄHEMPISUOLAISET RIISIPIIRAKAT & MUNAVOI

Täyte
edellispäivän riisipuuroa
(huom! ei purkista lisättyä suolaa, vaan nokare Oivariini ValSa:a!)

Taikina
2 dl kylmää vettä
2,5 dl ruisjauhoja
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl Valio Oivariini® ValSa® vähemmän suolaa -voisulaa
-sekoita ainekset keskenään
-tee taikinasta pitkä pötkö (noin 3-4 cm halkaisijaltaan)
-leikkaa veitsellä noin reilun sentin paloja
-kaulitse palat, lisää niille riisipuuro ja rypytä reunat sormin
-asettele pellille
-paista 250 asteessa noin 10 minuuttia

Dippaa kuumat piirakat maitovoiseokseen (sulata 0,5 dl maitoa ja 1 rkl Valio Oivariini® ValSa® -levitettä)

Munavoi
4 keitettyä ja jäähtynyttä kananmunaa
100 g huoneenlämpöistä Valio Oivariini® ValSa® vähemmän suolaa -levitettä
-kuori munat ja pilko ne
-sekoita huoneenlämpöisen levitteen kanssa

Lasten onni on oma onneni ja voi juku, miten koulusta kotiin palanneet lapset nauttivat silmin nähden saadessaan välipalaksi riisipiirakoita :) Valio ValSa -tuotteiden myötä pystyy helposti vähentämään suolan käyttöä. Tuo Valio Polar® 15 ValSa® -juusto on oma suosikkini, muu perhe taas suosii Valio Oltermannia, joka sekin on nykyään vähemmän suolainen. Joku voisi helposti vetää mutkat suoriksi ja päätellä, että koska tuotteiden suolapitoisuus on niin radikaalisti vähentynyt, niin eihän ne maistu enää samalta. Voin kertoa, että kyllä maistuu. Ellei vielä paremmalle. Kuten kerroinkin, niin meillä on syöty Oivariinia vuosikaudet, joten maku on harjaantunut sen suhteen. Silti emme huomanneet muutosta tuotteen maussa sen jälkeen, kun siihen oli lisätty tuo ValSa -merkki, merkkinä maitosuolan käytöstä. Minun mielestäni lapset on syytä opettaa jo pienestä pitäen terveellisen elintapojen (mm. suolan saannin vähentäminen) saloihin, sillä uskon, että terveellisten elintapojen myötä pystyy ehkäisemään tulevaisuudessa myös niitä geenien mukana tulevia sairauksia.

Oletteko te huolissanne liiallisesta suolan saannista? Onko Valio ValSa -tuoteryhmä tuttu?
Täältä löydätte lisätietoja maitosuolasta sekä ValSa -tuotteista!

KIVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


tiistai 20. helmikuu 2018

Pieni helpottava tekijä arkiaamuihin

HEIPPATIRALLAA

ja terkkuja sairastuvalta! Miesflunssa onneksi tajusi jättää meidän huushollin, mutta molemmille tytöille nousi sunnuntai-iltana lämpö ja eilisen he makoilivatkin olohuoneen sohvilla. Karvaisen hoitajakaverinsa kera, sillä äipällä oli kädet täynnä töitä ;) Illalla huokaisin jo helpotuksesta, kun kummankaan lämpö ei noussut. Pakattiin koulureput valmiiksi ja katsottiin vaatteet aamuksi. Aamuyöstä heräsin, kun sellainen kuuma ja pieni paketti kampesi peittoni alle. ”Oksettaa, äiti”…silloin mietin, että näinköhän meille tulee vielä uncle George kylään, mutta onneksi tuo paha olo johtui vain kuumeen äkillisestä nousemisesta kovaksi. Mies otti aamupäivävuoron sisarhentovalkoisena (teki siis töitä etänä) ja itse otin iltapäivävuoron.

Mutta mikä siinä onkaan, että kun puolen päivän jälkeen töistä ajelin kotiin niin valtasi ihan hirmuisen syyllisyys. Syyllisyys siitä, että pitäisi olla töissä. Syyllisyys siitä, että olisi pitänyt olla aamupäivän jo pikkuisen kanssa. Se taitaa olla tämä äiti-ihmisten perussairaus tuo syyllisyys. Tosin tänä vuonna, kun teemana on lempeys, heitin syyllisyysajatukset heti takavasemmalle. Jälleen näin lapsen sairastamisen aikoina olen erittäin onnellinen ollessani yrittäjä; meidän firmassa tuo alle 10-vuotiaan hoitaminen kotona kolmen päivän ajan -sääntö ei päde. Kenellekään. Jos jonkun lapsi on kovin kipeä ja luonnollisesti silloin kaipaa vanhempaa kaveriksi, niin siinä ei päiviä tai ikiä lasketa. Huominen pikkuisella nyt menee ainakin vielä kotona, sen verran korkeaksi kuume taas iltapäivästä nousi. ”Mutta kyllä sä äiti voit mennä töihin, kyllä mä pärjään.” Toinen on huolissaan tekemättömistä töistä.

Varsinkin näin, kun arkeen tulee pieni (onneksi siis kyse vain flunssasta) kuoppa, niin ne arjen rutiinit ja ennalta valmistellut asiat arjen helpottamiseksi nousevat arvoon mittaamattomaan. Kuten työ- ja kouluvaatteiden katsominen edellisenä iltana valmiiksi. Viime ajat olen tuosta laistanut ja aamuisin on välillä ollut sen takia mielessä, että ei ole mitään päällepantavaa. Vaikka oikeasti vaatekaappi pursuilee. Viikonloppuna tytöt rymsteerasivat pikkuisemman huoneessa ja käyttämättömäksi jäi tuollainen Ikean vaaterekki. Aluksi mietimme, että laitetaan se säilöön. Mutta se sopiikin tuonne meidän makuuhuoneeseen oikein hyvin.

Siihen katsoin viikon työvaatteet valmiiksi. Koska kuvaukset suoritin jo eilen, niin tangossa roikkuu neljän päivän yläosat. Alaosanahan kierrätän niitä kolmia mustia housuja, jotka omistan :D Paitsi mekko- tai hameviikolla. Mutta kyllä jotenkin helpotti tänäkin aamuna napata tuosta paita päälle. Ei kuulkaa tarvinnut paljoa tuskailla sen kanssa, mitä laittaa päälle! Kuten huomaatte, niin vaaleansininen on kova juttu. Se on oikeastaan ollut yksi niistä kantavista väreistä vaatekaapissani. Rakastan vaaleansinisiä paitoja! Ripsuilla, raidoilla tai ilman.

Ja hei, nyt näitte kuin varkain samalla sen kamalan mustan kapistuksen, joka rumentaa tuon varsin kauniin vanhan piirongin. Jep, jotenkin näkisin tuon piirongin päällä kauniin asetelman, johon kuuluisi valaisin, taulu ja maljakko täynnä tuoreita kukkia. Seinälle mustavalkoinen valokuvakollaasi ja piirongin avaimesta roikkumaan sellainen kaunis tasseli.

Eli vaatteet valmiiksi henkariin arkiaamuja varten. Tuorepuuro valmiiksi jääkaappiin. Kahvinkeittimen lataus jo illalla (ja ties kuinka monta pannullista meillä on vuosien varrella mennyt hukkaan, kun aina napsautan sen kahvinkeittimen illalla päälle) ja kylpytakki tossuineen ojennukseen suihkun viereen. Arkiaamut ovat aikas ihania 

AURINKOISIN TIISTAITERKUIN,


maanantai 19. helmikuu 2018

Blogikuvat – ennen ja nyt

*Kaupallinen yhteistyö: Olympus

HEIPPA IHANAT!

Aloitetaan viikko valokuvausjutuilla. Historian havinalla ja toteamalla, että ihminen on kehityskelpoinen. Ainakin valokuvauksen suhteen. Näiden liki yhdeksän vuoden aikana, kun olen blogannut, on blogirintamalla tapahtunut paljon. Blogien määrä on räjähtänyt, teksteistä on tullut ammattimaisia ja mikä omaan silmääni ihaninta, silmänruokaa blogeista löytyy ammattitasoisten kuvien myötä ihan hirmuisesti. Itse olen vähän sellainen katselija; tykkään lukea tekstejä niin blogeissa kuin aikakausilehdissäkin, mutta vielä enemmän rakastan katsoa kauniita kuvia. Sellaisia kuvia, joista välittyy tunne. Kuvia, joihin oikeasti pysähtyy ja toteaa, että wau! Kaupallisen yhteistyön myötä Olympus:n kanssa pääsin pohtimaan valokuvaustaitojeni kehitystä vuosien ajalta. Hei, postauksen lopusta löytyy muuten huikea kameran vaihtodiili, joten toivottavasti jaksatte lukea sinne asti :)

Silloin reilu kahdeksan vuotta sitten, kun perustin blogini käytin aluksi netistä lainattuja kuvia. Välillä räpsin kuvia pokkarillani. Asiaan kuitenkaan syvemmin paneutumatta. Blogin visuaalinen ilme oli mitä oli. Mutta siihen aikaan nähden ihan kelpo. Jotenkin näin jälkikäteen ajateltuna valokuvaus tuohon aikaan oli rennompaa. Sitä se on taas tänä päivänäkin, onneksi, mutta tuossa välissä oli kausi, että koin suuren suurta painetta muiden hienoista kuvista ja siitä, että en itse omasta mielestäni päässyt lähellekään tätä tasoa. Silloin alkuaikoina tuli otettua kuvia paljon salamalla. Tänä päivänä en käytä salamaa ollenkaan. En myöskään ymmärtänyt hölkäsenpöläystä mistään valokuvaustermeistä, syväterävyyksistä tai ISO-arvoista. Näin jälkikäteen kuvia katsellessani huomaan, että myös tärähtäneet kuvat menivät läpi kuvausseulani.

Katsastetaan ensin ruokakuviani ”silloin joskus muinoin”:

Ei pahoja, mutta omaan silmääni noista puuttuu se jokin. Tunne tai se että ylipäätään kuvaamiseen olisi mitenkään panostettu. Keskirivin oikeanpuolimmainen kuva on sellainen kyllä, että siitä tunnistan oman kuvaustyylini. Sen voisin vielä tänä päivänäkin kelpuuttaa osaksi blogini kuvia. Vertailun vuoksi viime vuosien ruokakuviani:

Vuosien saatossa olen ruokakuvien suhteen alkanut rakastaa tummanpuhuvaa värimaailmaa. Siinä missä aiemmin nostin kirkkauspykälän kattoon saadakseni valoisia ruokakuvia (joissa ruoan ulkonäkö kieltämättä kärsi), tulee nykyään mieluummin alivalotettua kuvia. Näin on myös sisustuksenkin suhteen. Aiemmin pidin surutta valoja päällä ottaessani kotikuvia. Valkotasapaino sanana ei ollut tuttu. Välillä kuvat olivat kellertäviä, mutta pahimmassa tapauksessa myös jopa vihertäviä. Kuvan sommittelutkin oli vähän niin ja näin.

Syyskuinen tiistai-iltapäivä vuonna 2014 oli käänteentekevä täällä lifestyle-blogissani tai ainakin sen kuvia ajatellen; kurvasin lentokentälle postin kautta. Hain postista paketin, jonka päällä luki Olympus. Malttamattomana meinasin avata tuon paketin jo lentokoneessa, mutta odotin Budapestiin asti. Kämppäkaverini Karla joutui vastentahtoisesti kuulemaan ihastelujani valkoisen kamerakaunokaiseni, Olympus E-PL 6:sen ulkonäöstä. Väsy painoi silmiä ja manuaalin lukeminen jäi. Seuraavana päivänä lähdimme tiukkaakin tiukemman aikataulun saattelemina kuvaamaan kaupunkia. Minä tuon uuden kameraystäväni kanssa. Koska manuaali oli jäänyt lukematta, niin turvauduin automaattiasetukseen. ”Katso näitä kuvia!” huokailin Karlalle ja näytin otoksiani kameran isosta lcd-näytöstä. Jonkun aikaa reissun jälkeenkin otin kuvat vielä automaattiasetuksella, mutta kuvien laatu koki silti mielestäni aimo harppauksen eteenpäin. Vai mitä mieltä olette alla olevista sisustuskuvista verrattuna yllä olevaan kollaasiin?

Vuosien saatossa myös valokuvaussilmäni on harjaantunut. Enää ei tule räpsittyä sataa kuvaa ja kelpuutettua niistä muutama hassu blogiin. Se, että opettelin tuon Olympus E-PL 6 -kameran säädöt ja opiskelin itse muutenkin omissa oloissani valokuvauksen perusteita on auttanut myös uusien Olympus-kamerakavereidenikin kanssa. Toimintatavat ja käyttäminen kun toimii periaatteessa samojen asetusten mukaan. Keväällä 2016 sain testiin ensimmäisen OM-D -sarjalaiseni eli OM-D E-M10 -järkkärin. Vaikka E-PL 6 -kamera teki tajuttoman hyvää jälkeä, niin tuon OM-D -sarjalaisen kanssa valokuvaus astui kertaheitolla ammattimaisemmaksi. Tykästyin samantien tuohon OM-D -kamerani etsimeen; E-PL 6 -minijärkkärissä kun olin kuvannut vain takanäyttöä käyttäen. Lisäksi rakastuin säätöjen nopeaan vaihtamiseen, jonka OM-D:n kaksi säätörullaa mahdollistivat. Syksyllä 2017 pääsin testaamaan tuosta aiemmasta OM-D -kamerakamerastani päivitettyä versiota eli OM-D E-M Mark II -järjestelmäkameraa. Sitä käytän tänä päivänäkin. Alla vielä kollaasi viime aikojen sisustuskuvista. Kollaasista huomaa hyvin, miten käy kuvien valkotasapainon, kun ei pidä valaisimia päällä. 

Kamera tekee toki suuren osan kuviin, mutta en vähättelisi objektiivienkaan vaikutusta. Itselläni on käytössä kaikkien bloggaajien suosikki tunnelmavalokuvauksessa eli Zuiko 45 mm f/1.8. Se on se fiilislinssi, jolla ne Marian keittiön perjantai-illan myyssiruoat poikkeuksetta kuvataan. Taattua laatua eikä tarvitse turhaan jännittää, että millaisia kuvista tulee. Kun tietää, että tuolla linssillä ja kameralla ne kyllä onnistuvat. Laajempaa kuvakulmaa halutessani otan käyttöön Zuiko 25 mm f/1.8- tai jossain tapauksissa jopa tuon Zuiko 17 mm f/2.8 -objektiivin. Viime syksynä ihastuin ensimmäiseen ikinä kokeilemaani macrolinssiin eli 30 mm f/3.5 -objektiiviin.

Aina silloin tällöin mut valtaa objektiivikuume, mutta tarkemmin asiaa ajateltuani olen joka kerta tullut siihen lopputulemaan, että en edes tiedä, millaisesta objektiivista haaveilen. Olen huomannut, että valokuvaustouhussa nälkä kasvaa syödessä ja sitä pitäisi koko ajan kehittyä. Se on jännä juttu, että vaikken muuten ole elämässä lainkaan kunnianhimoinen enkä tavoittele kuuta taivaalta, niin valokuvauksen suhteen tunnistan itsessäni nuo piirteet. :)

Olen aikamoinen elämästä nauttija ja tykkään, että myös kuvissa saa näkyy se tunnelma, mitä kaipaan ympärilleni. Viime kesänä kirjoittelin vinkkejä tunnelmalliseen valokuvaukseen, jos haluatte käydä katsomassa kikkakolmoseni, miten kuviin saa tallennettua tunnetta :) Viimeistään tämän postauksen myötä se oli pakko todeta itsekin; olen kehittynyt valokuvaajana. Se oma vaatimattomuuteni vain on ehkä aiemmin ollut tuon myöntämisen tiellä. Miten sitten olen kehittynyt valokuvaajana vuosien varrella?

*olen oppinut rajaamaan ja suoristamaan kuvan jo kuvausvaiheessa
*olen oppinut menemään tarpeeksi lähelle kuvattavaa kohdetta
*uskallan kokeilla eri kuvaustyylejä ja eri kuvankäsittelytapoja
*tunnen kamerani säädöt ja tiedän, millä säädöllä kuvata mitäkin tunnelmaa
*osaan leikitellä valon ja varjon avulla
*olen opetellut eri objektiivien erot
*hahmotan kuvakulmat aiempaa paremmin
*kuvaan ainoastaan RAW-kuvia
*olen oppinut käyttämään hyväksi auringonnousua ja -laskua

Aina välillä, kun saan kehuja kuvistani (kiitos kaunis niistä teille), vastaan että mä vaan räpsin ja kamera tekee työn. Näinhän se periaatteessa on, sillä mulla on maailman parhain kuvauskalusto käytössä. Mutta silti tunnustan, että kyllä mustakin on vuosien varrella kehkeytynyt ihan hyvä valokuvaaja :) Valokuvaamisesta on tullut itselleni intohimo, rakas harrastus. Kuten myös kuvien käsittelystä.

Alkuaikoina minulla oli käytössä kuvankäsittelyohjelmista Picasa, Photoscape ja PicMonkey. Pari vuotta olen ollut vankkumaton Lightroomin kannattaja. Olen ostanut ”muutamia” (lue: liikaa) VSCO -filtteripaketteja, joiden avulla kuviin saa kivasti eloa. Mutta viime aikoina olen luonut myös omia ”presetsejä” eli muokkausasetuksia. Ruokakuvilleni löytyy omansa, kuten myös sisustuskuvillekin. Riippuen siitä millaista tunnelmaa kuviin haen. Tykkään leikitellä asetuksilla. Nostaa varjokohtia esiin ja himmentää valotusta. Luoda kontrastia ja lisätä pykälällä selkeyttä tai terävyyttä.

En ehdi juurikaan seuraamaan blogeja valokuvausta silmällä pitäen, mutta Instagramin puolella ahmin kauniita kuvia tämän tästä. Siellä suurinta kuvausinspiraatiota olen saanut Anisa Sabetilta (@anisa.sabet), varsinkin hämyisten ruokakuvien suhteen. Viime vuosina blogien visuaalisuus on korostonut, mutta Instagramissa törmää vielä vanhoihin tuttuihin ”räpsäisenpäs kuvan nyt tästä” -kuviin. Itse laitan noita tuollaisia räpsyjä Insta Storyn puolelle. Instagramin kuvavirrasta löytyy useimmiten kameralla otettuja kuvia. Se kun on nykyään tuon kameran WiFi joka mahdollistaa kuvien helpon siirtämisen kännykkään ja sitä myötä sosiaaliseen mediaan.

VAIHTODIILI!

Jos olet myös kiinnostunut kehittymään kuvaajana ja halukas päivittämään vanhan kamerasi OM-D E-M10 Mark III R KIT -järjestelmäkameraan, saat nyt vanhasta kamerastasi vaihtohyvityksen Olympus Shopista 15.3.2018 saakka. Mikäli päivität vanhan Olympus PEN -kameran, saat 300€ hyvityksen – ja mikäli vaihdat minkä muun tahansa kameran (kameran merkillä ei ole väliä), saat 150€ vaihtohyvityksen. Kampanjan lisätiedot ja toimintaohjeet löytyvät täällä

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,