keskiviikko 25. huhtikuu 2018

10 x onnellisen aamun avaimet

🍓 Tarpeeksi ajoissa herättämään laitettu kello ja se, että pomppasin heti ylös, kun se kello soitti. Sen harvan kerran kun olen torkuttanut, olen noussut sängystä tuplasti väsyneempänä kuin niinä kertoina, kun en torkuta.

🍓 Ruokapöydän tuolilla odottavat villasukat, jotka vedin heti ensimmäisenä jalkaan.

🍓 Luonto esittää -jakso, jonka myötä ihastelin vartin verran rusakkojen leikkiä ruokatilan ikkunasta eilen aamulla. Tänä aamuna ihastelin hetken aikaa lintuja, jotka nokkiva tuota varsin mutaista takapihaamme. Yleensä ikkunasta näkyy myös kulmakunnan koirat, ne aamuvirkuimmat sellaiset :)

🍓 Aamukahvi, jonka sekaan mittasin yhden mitallisen pehmeää hasselpähkinänmakuista kahvijauhetta. Suihkusta tullessani keskikerroksesta leijaili tuoksu, johon törmää usein ulkomailla kahviloissa.

🍓 Tuoreet mansikat ja pensasmustikat. Kauniisti lasimaljasta tarjoiltuna. Ah kesää ja tuoreita kotimaisia marjoja odotellessa!

🍓 Energiasmoothie, joka ei jättänyt taaskaan kylmäksi vaan teki niin hyvää. Jo ihan ajatuksenkin tasolla; luomukookosvettä, puolikas banaani, ruokalusikallinen Puhdistamon energiasmoothiejauhetta ja ruokalusikallinen Organic Healthin luomukurkumamehua*. Viimeisen vuoden aikana olen tykästynyt kurkumaan toden teolla. Mausteena sitä olen käyttänyt kultaiseen maitoon ja nyt viime ajat olen juonut kurkumamehushotin aamuisin. Tänä aamuna shotti jäi väliin, mutta smoothie kätki shotin sisäänsä.

🍓 Uuden shampoon ja hoitoaineen käyttöönottaminen. Hiusten tuoksu suihkun jälkeen.

🍓 Uninen tuoksu lastenhuoneissa ja peiton alta ulos karanneet pikkuvarpaat. Unesta lämmin poski ja levollinen ilme. Rakastan edelleen herättää lapset aamuisin. Toivottavasti eivät vielä pitkään aikaan halua herätä omaan herätyskelloon!

🍓 Silitetty, pehmeä ja puhtaalle tuoksuva kauluspaita. Valmiiksi katsotut työvaatteet.

🍓 Koiran kanssa tehty pikainen aamulenkki, jonka aikana sai tuoksutella sateen jättämää keväistä tuoksua!

Olenkin kertonut, että olen ehdottomasti aamuihminen. Jokainen aamu on uuden alku ♥  Mahdollisuus kääntää kurssia, jos tarvetta siihen on. Mahdollisuus jatkaa sillä tutulla ja turvallisella. Let’s make the best out of it!

IHANAISTA KESKIVIIKKOA,

*kurkumamehu saatu Lifestä


maanantai 23. huhtikuu 2018

Sisäinen rauha

ID Se ei ole ollut aina itsestäänselvyys. Olen jopa luullut, että kaltaiseni duracell-pupu ei ole kykeneväinen siihen. Tietyllä tapaa aliarvioinut itseni sen suhteen. Ajatellut, että antaa muiden siihen keskittyä, mutta itse jätän väliin. Todistellut itselleni, että en mä sitä kaipaa. Vaikka se keinoin millä tahansa on jo vuosia yrittänyt hivuttautua elämääni. Huomannut, että tarvitsen sitä kipeästi maailman menossa, jossa mieli yrittää juosta ajatusten rinnalla. Välillä kirittäjänä.

Nyt kun olen päästänyt sen elämääni, huomaan eläväni elämääni tasapainoisemmin. Valppaammin, aistit avoinna elämälle. Tietäen, että mitä tahansa tapahtuu, niin siitä selvitään. Sen jälkeen, kun olen löytänyt sisäisen rauhan, tuntuu että olen löytänyt keinot selviytyä niistä ajoista, kun kalenteri pursuaa yli äyräiden. Niistä ajoista, kun aiemmin olisi tehnyt mieli painaa pause -nappia ja huutaa kovaan ääneen time out. Pause -nappia olen opetellut painamaan. Henkisesti. Sisäisesti. Ilman että maailma lakkaa pyörimästä.

Se pause -nappi voi olla pohjaan painettuna vain hetken aikaa. Tai sitten pidemmän aikaa. Just sen aikaa, mitä tarvitsen tilanteen nollaamiseen. En ole lukenut alan kirjallisuutta muutamaa teosta lukuunottamatta, mutta kuin varkain olen oivaltanut ne keinot, joilla löytää omat sisäiset voimavarat ja sen sisäisen rauhan, jonka avulla selvitä tilanteesta kuin tilanteesta.

Opetellut ne keinot paeta hetkeksi ympäröivää maailmaa ihmisjoukon keskellä. Tiedostanut ja hakeutunut sellaisiin tilanteisiin kotona, joissa pystyn lataamaan akkuja. Välillä pikalatauksella, mutta joskun pidemmän kaavan mukaan. Vuosien varrella olen opetellut tuntemaan itseäni pala palalta, jotta pystyn jo ennalta välttämään ne tilanteet, mitkä nostavat verenpainetta. Joskus jälkikäteen huomaan hymyileväni ja tajunneeni, että sen mun sisäisen rauhan ansiosta selvitin aiemmin katastrofilta tuntuneen tilanteen niin, että henkisyyteni säilyi ilman suurempia kolhuja.

Mulla meni oikeasti vuosia, ainakin pari vuosikymmentä ennen kuin tajusin, että mun on pakko tällaisena tuulispäänä osata myös rauhoittua. Kroppa ei kestä sitä, että on koko ajan kymmenen rautaa tulessa. Kroppa ei kestä näinä päivinä välttämättä niitä keinoja, joilla nollasin pään aiemmin. Joiden avulla etsin sisäistä rauhaa ja sitä kuuluisaa zen -olotilaa. Silloin mitä kiireisempi olin, niin sitä hikisemmän juoksulenkin kävin vetämässä. Nyt tiedän, milloin on juoksulenkin aika. Myös sen, milloin on parempi jättää juoksulenkki väliin.

Pahimmassa tapauksessa kaiken kiireen keskellä kropan vieminen ääriolosuhteisiin kovilla sykkeillä tuntuu tänä päivänä sotivan nykyistä ”lempeästi” -mottoani vastaan. En silti ala soimaamaan itseäni siitä, että joskus noin olen tehnyt. Se on auttanut silloin. Silloin en ollut löytänyt muita keinoja päästä sisäisesti balanssiin.

Jos joku kysyisi multa, että miten sen sisäisen rauhan sitten löytää niin vastaisin klassisesti että hengittämällä. Aiheeseen sen syvemmälle menemättä oli aika, että meidän perheessä aloitettiin ja lopetettiin päivä rauhoittavaa naisen ääntä kuuntelemalla. Ääntä, joka muistutti hengittämään. Hengittämään sisään, hengittämään ulos. Jotenkin tuon ajan jälkeen olen ottanut tavaksi hengittää. Sen normaalihengityksen lisäksi. Ottanut taukoja päivän keskelle, jolloin keskityn hengittämiseen. Ihan vain hetkeksi. Edes yhden sisään- ja uloshengityksen ajaksi.

Mulla on todettu vauvana synnynnäinen lihasjäykkyys, minkä takia lihasten rentouttaminen on todella hankalaa. Hengitysharjoitusten avulla tuntuu, että nyt vihdoin tällä iällä se viulun kielen kireä kroppa alkaa antaa periksi. Se alkaa pehmenemään, kuten sen naisenkin mieli, joka siellä kropan syövereissä asuu.

Se on jännä juttu, että aina ikääntymistä dissataan ja pidetään jotekin negatiivisena asiana. Itse koen, jälleen tänäkin vuonna, elämäni elämän parasta aikaa. Enkä vähiten sen takia, että olen vihdoin siinä pisteessä, että voin sanoa tuntevani sen Marian, joka tämänkin postauksen kuvissa vilahtelee 

”Silence isn’t empty – it’s full of answers.”

RAUHALLISTA MAANANTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,

 


sunnuntai 22. huhtikuu 2018

Pikkusuolaista & pikkuisen parisuhteesta

HEI HELLUREI IHANAT

ja sangen suloista sunnuntai-iltaa! ♥ Vielä kerran kaunis kiitos teille kaikille, ketkä tulitte moikkaamaan tänään Mansen Blogikirppiksellä. Tuntuu, että tavallaan tuon tapahtuman myötä sain rikottua tietynlaisen jään. Olen ollut armottoman huono bloggaaja siinä suhteessa, että en ole juuri missään paikallisissa blogitapahtumissa käynyt. Kaiken maailman kissanristiäisetkin onnistun aina välttämään. Vaikka tiedän, että se verkostoituminen on tälläkin alalla kaiken a ja o. Ehkä siinä suhteessa olen hieman epätyypillinen bloggaaja, että en oikein nauti olla esillä. Tämän päivän blogikirppistäkin olen jännittänyt jo varmaan kuukauden. Sosiaalinen olen, mutta helposti vetäydyn taka-alalle, kun tuntemattomia ihmisiä on enemmän kuin kourallinen. Tänään tuollaista ei tapahtunut, vaan niin vain seisoin myyntipöytäni takana ja lopulta nautin suunnattomasti joka hetkestä :)

Otsikon aiheeseen palatakseni; perjantai-iltana yllätin miehen pikkusuolaisella. Laitoin kuohuviinin kylmään ja katoin pöydän. Minkä ihmeen takia? Ei näihin yllätyksiin mielestäni mitään syytä tarvita. Muuta kuin se, että haluaa niin tehdä täydestä sydämestä. Tällä kertaa kuitenkin oli aihetta juhlaan, sillä miehellä alkoi golfkausi ja päätin, että sitä pitää juhlistaa. Tiedän, että siellä ruutujen toisella puolella voi olla monia, joille sana golfkausi saattaa olla kirous. Se tietää monelle sitä, että kesään mahtuu liikaa yksinäisiä tunteja. Ellei harrastus ole yhteinen.

Meillä tuo harrastus on toivottavasti vielä joku päivä yhteinen, mutta golfkärpänen ei ole kertaakaan kunnolla puraissut itseäni lasten saannin jälkeen. Mitä enemmän mietin niitä syitä, mitkä ovat meidän parisuhteemme kantavia pilareita, niin aina tulen siihen tulokseen, että niiden perustavaa laatua olevien tekijöiden kuten rakkaus, luottamus ja kunnioitus lisäksi suhteemme voi hyvin, sillä annamme toisillemme tilaa. Vaikka tykkäämme tehdä juttuja yhdessä niin silti on ihan tervettä välillä viettää aikaa erossa.

Jopa ihan pikkulapsiajan pelastukseksi osaltaan voisin lukea sen, että tuo rakas reissasi siihen aikaan noin 200 päivää vuodesta. Silloin kun nähtiin, niin elämä oli yhtä juhlaa. Arkea, mutta silti juhlaa. Sitä se on nytkin; niinä hetkinä, kun toinen läiskii valkoista palloa saan tehdä ihan hyvällä omalla tunnolla niitä omia juttuja. Kuvailla ja kirjoittaa blogia. Kun toinen tulee kotiin voidaan sitten nyhjätä sohvalla leffan parissa.

Parisuhteen kantavia pilareita on myös se, että saamme hölmöjä päähänpistoja. Yhteisiä sellaisia. Tänään iltapäiväsaunassa päätimme lähteä ex tempore ajelemaan kohti mökkirantaa. Siinä ei kuulkaa kauaa nokka tuhissut, kun oltiin jo autonnokka kohti mökkiä. Ja tiedättekös, en ihan heti muista, että jää olisi ollut noin ihanalla tavalla heikonnäköinen. Aikaisin mahdollisuus päästä mökille aikataulujen puitteissa yöksi on kahden viikon päästä. Sitä ennen järvi on takuuvarmasti sulanut. Ja jos oikein hyvä tsägä käy, niin jo vappupäivänä päästään laittamaan mökki päiväseltään kesäkuntoon.

Siihen miehen hemmottelemiseen palatakseni. Minulla oli tietyllä tapaa perjantaina oma lehmä ojassa. Rakkauteni filotaikinaa kohtaan on ollut jäissä muutaman vuoden, mutta nyt muistin koko herkän taikinan ihan puskista. Tein filotaikinasta muffinssivuoassa tuollaisia kuppeja. Kuppeihin tein täytteen turkkilaisesta jugurtista, katkaravun pyrstöistä, tillistä, sitruunasta ja sitruunapippurista. Ai pojat, että maistui hyvälle!

Mutta hei nyt siihen parisuhteen nyhjäysosuuteen ♥ Huomen aamulla virkein ajatuksin vastaan heti ekaksi kommentteihinne edelliseen hiuspostaukseen :)

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,