lauantai 16. helmikuu 2019

Milloin tavallisuudesta tuli tabu?

HYVÄÄ LAUANTAIHUOMENTA IHANAT!

Piti jo kirmaamani muina ellun kanoina aamulenkille (mikä keli, hei!), mutta sitä ennen teki mieli tulla jakamaan muutama ajatus kanssanne. Eilinen Vain Elämää -jakso, joka oli omistettu Olli Lindholmin muistolle jätti jälkensä. Huomasin tämän tästä hymyileväni ruudussa näkyville iloisille kasvoille. Tosin itkuisin silmin. Vaikka olen ollut pitkän linjan Yö-fani, niin tuon ohjelman myötä mulle valkeni se, mikä siinä Ollissa oli juuri se juttu, mikä kiehtoo. Ainakin minua. Se on se, että hän ei esittänyt mitään muuta edes olevansa kuin itseään. Ei lakaissut maton alle vaikeita asioitakaan, vaan rehellisesti kertoi, että suorittaakseen verovelat päätyi siivoamaan.

Moni meistä voisi hyssytellä ja häpeillä asiaa. Pitäisi siivoajan työtä vihoviimeisenä ammattina. Tajuamatta, kuinka arvokas tuokin työ on. Kuten jokainen tehty työ. Olli oli ihanan tavallinen, suomalainen mies. Ainakin minun silmiini. Tampereen katukuvassa tuttu mies, joka istui samoilla saunanlauteilla muiden saunojien kanssa. Hieman macho, mutta niin kovin herkkä. Tosimies ei itke, sanotaan. Itseeni tosin vetoaa suunnattomasti herkät miehet. Ne, jotka uskaltavat näyttää herkkyytensä silloin, kun sen paikka on.

Olli ei brassaillut, vaan tuntui olevan jalat maassa oleva tyyppi. Enkä ihan heti muista, että olisi hakemalla hakenut palstatilaa lehtien palstoilta, niin kuin useat muut julkkikset tekevät. Puhui ihanalla murteella, eikä edes peitellyt sitä.  Ei tuntunut häpeilevän sitä, että oli juuri sellainen kuin oli. Jotenkin se rujo rehellisyys yhdistettynä siihen sielunsopukoista kumpuavaan herkkyyteen oli kertakaikkisen ainutlaatuista nykymaailmassa.

Nykymaailmassa, jossa tuntuu, että tavallisuus on jotenkin tabu. Koko ajan toitotetaan, että pitäisi erottua joukosta. Eikä missään nimessä ainakaan olla tavis. Silläkin uhalla, että ihmisen pitäisi muuttaa persoonaansa erottuakseen joukosta. Pukeutua mitä kummallisimpiin trendirytkyihin, jossa päällä on enemmän ilmaa kuin kangasta ja syödä mitä kummallisimpia trendipiiperryksiä, joissa lautasella on jopa jonkin sortin näkymätön muodostelma sen ruoan sijaan.

Tavallisuus on näkyvää. Se saa näkyä ja siitä pitää olla ylpeä. Se saa kuulua puheessa Hämpin varrella rotvallirreunalla istuttaessa. Se saa valua poskilta keskikaljatuoppiin paikallisen kuppilan baaritiskillä. Se saa huokua tuulipuvun kahinasta ruokakaupassa käydessä. Se saa kuulua ärräpäistä Hakamettän lehtereillä.

”Eksää tiedä kuka mä olen?” -katseen muutaman kerran joiltain ei niin tavallisilta itseään pitäviltä ihmisiltä saaneena, on saanut minut arvostamaan sitä tavallisuutta. Sitä, missä ihminen on ylpeä tavallisuudestaan. Siitä, että pissi ei ole noussut pipaan asti. Sitä että rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on. Ainutlaatuisen ja ihanan tavallisena. Ja että erottuu joukosta juuri sen avulla ♥

Nyt sinne lenkille! Spotifysta soimaan Yötä ja kieli keskelle suuta ettei vaan mukkaa. Taidan suunnata tuonne Tampereen syövereihin Tahmelaan ja Pispalan portaisiin. Hymyillä muille vastaan tuleville taviksille ja huikata moro, jos tuttuja näkyy.

SUPERIHANAN TAVALLISTA LAUANTAITA TOIVOTELLEN,


perjantai 15. helmikuu 2019

Ihan ellun kanana

HEISSULIVEI IHANAT!

Jos olisit juoma, niin mikä juoma olisit? Mä olisin tällä hetkellä ehdottomasti mustikkalatte. Kuohkean samettinen ja raikas. Lämmittävä. Suomelta maistuva. Jos olisit eläin, niin mikä eläin olisit? Mä olisin tuollainen valkoinen puuvillapallo. Sellainen joka köllöttelee tällä hetkellä sohvalla selällään metriheikkinä. Silmät kiinni ja tassut välillä viuhtoen. Ihania unia nähden. Jos olisit ruoka, niin mikä ruoka olisit? Mä olisin todennäköisesti leipä. En voi elää ilman leipää ja tänäänkin olen syönyt jo neljä leipää. Erilaisilla täytteillä :) Jos olisit vaate, niin mikä vaate olisit? Nanosekunnissa vastaan, että villasukat. Lämmittävät ja lohduttavat. Sellaiset, jotka saa varpaat naurusta kippuraan.

Jos olisit maa, niin mikä maa olisit? Mä olisin Suomi, koska neljä vuodenaikaa. Koska linnunlaulu ja tippuvat rännit. Vesilätäköt ja kumpparikeli. Jos olisit kuukausi, niin mikä kuukausi olisit? Mä olisin toukokuu. Kuukausi, jolloin kesä on vielä edessä ja jolloin kaikki on niin jotenkin freesiä. Jos olisit elin, niin mikä elin olisit? Mä olisin sydän. Sellainen vahvasti pamppaileva, terve sydän. Jos olisit joku liikuntalaji, niin mikä olisit? Mä olisin pilates. Kropalle hyvää tekevä ja vahvistava pilates. Joka ei saa kuin hyvää mieltä aikaan. Josta kukaan ei voi olla tykkäämättä.

Jos olisit kuka muu tahansa, niin kuka olisit? Ai kuka muu muka ;D Mä olisin mun mies, koska sillä on maailman paras vaimo, hah! Jos olisit huonekalu, niin mikä huonekalu olisit? Mä olisin sohva. Sellainen upottava sohva, jonka syliin ihmiset köllähtäisivät rentoutuakseen. Jos olisit kodinkone, niin mikä kodinkone olisit? Mä olisin kahvinkeitin. Saisin lämmitellä usein ja pulputuksellani saisin ihmiset hyvälle mielelle. Jos olisit kasvi, niin mikä kasvi olisit? Mä olisin eukalyptus, sillä vaikka olisin pystyyn kuivahtanut, niin olisin silti ylväs ja esittelykelpoinen. Jos olisit viikonpäivä, niin mikä viikonpäivä olisit? Mä olisin perjantai.

Koska perjantaina viikonloppu on edessä. Tietää, että saa kahtena aamuna nukkua pitkään ja olla muutenkin kuin ellun kanat.
Just silleen mä aion olla tulevan viikonlopun. Ihan ellun kanana.

IHANAA VIIKONLOPPUA 

PS. käytän usein tuota sanontaa ellun kanat…oli pakko tarkistaa guuglesta, mitä se tarkoitaa. Urbaanin sanakirjan mukaan: ”Ellun kana on Suomen kansan laajalti tuntema huoleton eläin, joka on yleensä humalassa tai muuten vaan viettää vetelää, toimetonta elämää. Sanontaa ovat käyttäneet muun muassa Mika Waltari, Lauri Viita ja Väinö Linna.” Jep. Huoleton eläin, mutta ei humalaa. Siinä viikonloppusuunnitelmani :)

 


torstai 14. helmikuu 2019

Ystävällisesti ♥

MISTÄ TUNNET SÄ YSTÄVÄN?

Onko oikea sulle hän? Heippa ihanat ystävät siellä ruutujen toisella puolella ja Oikein ihanaa ystävänpäivää ♥ Mistä tietää onko ystävä oikea vai väärä? Ei sitä tiedäkään, ellei ole avoin ja ota riskiä. Onnekseni matkani varrella kaikki ystävät ovat olleet oikeita. Mikäli ystävyyttä tuolla kriteerillä voidaan edes määrittää. Olen avoin ystävyyssuhteissa. Välillä ehkä liiankin auki. Mutta se ei ole missään vaiheessa kääntynyt minua vastaan.

Haluan uskoa hyvään, myös ystävyyssuhteissa. Sinisilmäisyyttä, joku voisi ajatella. Mutta niin kauan, kun tekee niin kuin sydän sanoo, ei voi mennä väärään. Tähän luotan.

Vaikka ystävyydelle ja rakkaudelle on kalenterista ruksattu päivä, niin itse tykkään ajatella, että vuodessa on 365 ystävänpäivää. Päivää, jolloin olla kiitollisia ystävistä. Jolloin rakastaa. Olla ystävällinen. Vaikka ystävyyden vaaliminen voi välillä jäädä kiireen jalkoihin, niin tiedän että ne tosiystävät sen tietävät. Ei se ystävyys sieltä mihinkään katoa.

Mua on siunattu monella ihanalla ystävällä. Joiden kanssa ollaan itketty ja naurettu. Kuljettu syvissä vesissä, mutta myös annettu elämän virran viedä ja nautittu joka hetkestä. Saan olla kiitollinen jokaisesta elämäni varrelle tupsahtaneesta tuttavuudesta. Joista moni on jatkanut kanssani matkaa ystävänä.

Joka aamu herään parhaan ystäväni vierestä. Se on elämän suurin onni. Siinä missä suuri onni on sekin, että vaikka näemme ystävieni kanssa tätä nykyä melko harvoin, niin silloin kun näemme, otamme ajasta kaiken irti. Mulla on maailman parhaimmat ystävät. Koska ne ymmärtää. Suurin osa on samassa elämäntilanteessa. Siinä, kun oikeasti töiden jälkeen on ihan kiva pötköttää sohvalla ilman, että tarvitsee olla koko ajan treffaamassa :) Olen saanut myös aikuisiällä ystäviä, joidenka kaltaisista helmistä en olisi ikinä uskaltanut edes haaveilla.

Ja tiedättekö, että niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin pidän teitäkin siellä ruutujen toisella puolella ystävinäni. Vaikkemme ole edes suurimman osan kanssa koskaan tavanneet. Mutta kuten muidenkin ystävieni, niin myös teidän kanssanne ollaan kahlattu aikamoiset kivikot läpi. Teidän ansiosta pääni on välillä pysynyt pinnan yläpuolella. Ja jalat maassa, silloin kun pää on ollut pilvissä. Blogi on ollut paikka, johon olen paennut, silloin kun on ollut paha olla. Mutta myös silloin rynnännyt tänne ilomielin, kun elämä on tasaisen ihanan tylsää.ID

Vaikka olen avoimesti antanut itsestäni suuren palan teille, niin ette ole tuominneet. Ainakaan ilman perusteluja. Ilman syytä. Vaan olette tukeneet ja kannustaneet jatkamaan. En tiedä miten pukea sanoiksi sen, mutta olen aivan älyttömän kiitollinen meidän ystävyydestä. Siitä dialogista, jota kommenttiboksin puolella käymme. Olette olleet ystäviä, jotka ovat opettaneet mulle elämästä. Antaneet näkökulmia asioihin ja laajentaneet maailmankatsomustani.

Sellaisia tärkeitä ystäviä niin kuin ystävät ympärilläni muutenkin. Kiitos, kun olette 

”Pyysin kukkasta, sain puutarhan. 
Pyysin jokea, sain meren.
Pyysin ystävää, sain sinut.”

YSTÄVÄLLISESTI,